Sipilän ja Soinin valheet persujen hajoamisesta

Perussuomalaisten hajoamisen historia
Kirjasta käy vastaansanomattomasti ilmi, että sen varalta, että Jussi Halla-aho valitaan Perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi, oli olemassa kaksi varasuunnitelmaa, A ja B, joista toteutettiin suunnitelma B.

https://mvlehti.net/2017/11/05/piho-perussuomalaisten-hajoamisen-historia/

On sen takia täysin käsittämätöntä, että esim. Juha Sipilä kiistää minkäänlaista suunnitelmaa olleen olemassa. Toisaalta Sipilä puhuu täysin ristiin, koska hän myönsi eräässä lausunnossa, että totta kai oli varauduttu erilaisiin vaihtoehtoihin. Mielestäni suunnitelma ja varautuminen ovat sama asia, mutta ilmeisesti Sipilän mielestä niin ei ole.

Myös Timo Soini kiisti Nurmen viikkoa ennen Perussuomalaisten Jyväskylän puoluekokousta julkaiseman tiedon siitä, miten Perussuomalaiset tulee hajoamaan ja kirjoitti 3.6.2017 blogissaan: ”Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta, on mieletön.” Sitten Soini viittasi vielä Jeesuksen pettäjään Juudakseen, joka hirttäytyi, sanomalla, että hän ei ole Juudas.

Kuitenkin näin kirjoittaessaan Soini oli täysin tietoinen suunnitelmasta B, jonka mukaan hän ja 19 muuta kansanedustajaa eroaa persuista ja muodostaa oman eduskuntaryhmän, jos Halla-aho valitaan puheenjohtajaksi. Vaatii kyllä ääretöntä röyhkeyttä kirjoittaa näin voimakkaasti vastoin parempaa tietoaan. Mutta se tepsi. Monet toimittajat uskoivat Soinia eivätkä käsitelleet enempää Lauri Nurmen sensaatiomaista ennakkotietoa, joka oli pian eli 10 päivää myöhemmin osoittautuva oikeaksi.

Blogissaan Soini kirjoitti myös, että hän pitää loikkareita luusereina. Mutta jos asiaa kysyisi nyt häneltä, Soini ei takuulla myöntäisi olevansa luuseri.

Kaiken huipuksi Soini lopettaa kyseisen bloginsa sanoihin ”Valhe aseena on alhaisin astalo”. Näin on, paitsi ei ilmeisestikään Soinin ja Sipilän käyttämänä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

valheen.jäljet.näkyvät kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu