Aamulehti 7.11. kertoo Virossa puuhattavasta

kommunismin uhrien muistomerkistä. Siihen tulee 20 000 nimeä eli uhreja oli vain tuon verran kommunismia syvästi vihaavan virolaiskansanosan mielestä. Ei yhtään enempää.

Kun verrataan Suomen lahtarin murhaamiin 27 000 ihmiseen niin virolaiset pääsivät helpommalla. Sekin vielä, että Suomessa ei olisi jääty tuohon lukuun elleivät ulkovallat olisi puuttuneet peliin. Puheet sadoista tuhansista virolaisuhreista saa nyt unohtaa.
26161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Tuskinpa unohdetaan yhtään mitään! Tuskinpa kaikkien neukkukauden ajan kuolemantuottamusten virolaisnimiä saadaan koskaan selville!

"Kun talouslama ravisteli 1930-luvulla Yhdysvaltoja, monet amerikansuomalaiset lähtivät rakentamaan hyvässä uskossa ”työläisten paratiisia” Neuvostoliittoon.
Stalinin vainot alkoivat vuonna 1936, ja ensimmäisenä mustalla listalla olivat vähemmistökansalaiset. Suhteellisesti eniten luuta lakaisi suomalaistaustaisia – arvioiden mukaan heitä teloitettiin 25.000 – 30.000. Amerikansuomalaisia heistä oli noin 2.000."

Uskotko Tarkkis, ettttä nämä ovat saaneet minkäänlaista muistomerkkiä?

Äänestä
  • -----Uskotko Tarkkis, ettttä nämä ovat saaneet minkäänlaista muistomerkkiä----

    Miksi et ole pannut merkkihanketta pystyyn, miksi tyydyt vain täällä pikkupalstalla ulvomaan tuskaasi, räkänokka ? Mikä estää, äärioikealla ilmenevä kyvyttömyyskö kun tarvittaisiin järkeäkin eikä vain isoja nyrkkejä.

    Äänestä

  • Ei, vaan Venäjä ei tunnetusti kaipaa alueelleen muistomerkkejä omista rikoksistaan! Sen sijaan se varjelee omia muisttomerkkejään valloitetuilla (ja takaisin luovutetuilla) alueilla itsenäisissä maissa!

    Tarkkispoika kuumenee hetkessä nollasta sataan:-D

    Äänestä

  • Liettuassa on kommunismin uhreille vaikuttava muistomerkki, ristikukkula. Kerrotaan, että uhreja on toista miljoonaa, joista n. 100.000 on saanut kukkulalta muistoristin.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Ristikukkula

    Äänestä

Avaaja on sitten todella sympaattisen oloinen kaveri. Hilpeää että mainitsee "tuskasta ulvomisesta." Hänhän ei sitä tee ollenkaan, no paitsi 20 kertaa päivässä. Pitää samat aiheet ihan avata eri otsikoilla.
Hän ei tarvitse näppikseen kuin numerot 2, 7 ja 0 (siinäkin on pari liikaa stallarin hanskata) . Ja kuinka hän osaakaan hellitellä sanoilla. T: yksi suomen 5 000 000:sta natsiräähkäreikäpäähupparipojuräkänokkalahtareista :)

Äänestä

Suomeen tarvitaan suuri vuoden 1918 joukkotuhonnan muistomerkki.
- Muisto 1918 sodan jälkeen kostona tuhotuille kansalaisille, yli 30 000 suomalaiselle.

Suuri paasi, jossa valkoinen peto, ahne teloittaja pistimin, laukauksin ja näännyttämällä nälkään tuhoaa omaa kansaansa.
- Tämä aito Suuri isänmaallinen Muistomerkki voisi kuvata sitä ylimielisyyttä, jota valko bandiitit osoittivat omaa kansaansa kohtaan suomessa.

Näin voisimme tapahtuneen joukkotuhonnan ja isänmaallisen muistomerkin kautta peilata nykyistä edelleen vallitsevaa ahneus talous politiikkaa ja eu hurmaa. Ja markkina liberalismin ja kulttuuri marxismin ilmentymien kautta tapahtuvaa oman kansan ja kulttuurin pakko alasajoa.

Vihreä kokoomus Monikulttuurihelvetti Helsinki olisi oiva sijoituspaikka Suurelle Tuhonta Muistomerkille. Suuri oman kansan tuhonnan muistomerkki, ja vuosittaiset seppeleen laskut yms protokolla kuuluisi ohjelmaan..

Äänestä
  • Miksi et ole pannut merkkihanketta pystyyn, miksi tyydyt vain täällä pikkupalstalla ulvomaan tuskaasi, räkänokka ? Mikä estää, äärivasemmalla ilmenevä kyvyttömyyskö kun tarvittaisiin järkeäkin eikä vain pieniä munia?

    Äänestä

  • ideaa_sinulle kirjoitti:

    Miksi et ole pannut merkkihanketta pystyyn, miksi tyydyt vain täällä pikkupalstalla ulvomaan tuskaasi, räkänokka ? Mikä estää, äärivasemmalla ilmenevä kyvyttömyyskö kun tarvittaisiin järkeäkin eikä vain pieniä munia?

    ----tarvittaisiin järkeäkin eikä vain pieniä munia? ---

    No jopa olikin osuva vertaus Tampereen Hämeenpuistossa olevasta jääkäripatsaasta joka on alusta alkaen ollut tunnettu pienistä munistaan. Muusta sitä ei tunnetakaan. Ehkä jääkärit olivat juuri siksi niin kovia tappajia kun koettivat sillä keinoin paikata olematonta miehuuttaan.

    Äänestä

  • jääkäri.oli.munaton kirjoitti:

    Mikset puuhaa muistomerkkejä heille? Uhreja kun oli saman verran?

    Kun talouslama ravisteli 1930-luvulla Yhdysvaltoja, monet amerikansuomalaiset lähtivät rakentamaan hyvässä uskossa ”työläisten paratiisia” Neuvostoliittoon.

    Stalinin vainot alkoivat vuonna 1936, ja ensimmäisenä mustalla listalla olivat vähemmistökansalaiset. Suhteellisesti eniten luuta lakaisi suomalaistaustaisia – arvioiden mukaan heitä teloitettiin 25.000 – 30.000. Amerikansuomalaisia heistä oli noin 2.000.

    Äänestä

20 000 on helvetin paljon pienestä kansasta. Suomen sisällissodan uhreihin lasketaan muuten ne tuhat venäläistä jotka olivat auttamassa punikkiloisia, vaikka sinä kierosti et tätä mainitsekaan. Tuhat venäläistä on helvetin paljon huomioonottaen sen mitä o, i sovittu jouluna. Saksalaisiakin taisi kaatua Suomen sisällisdodassa korkeintasn viisisataa, jos sitäkään. Kerrotko muuten mitkä ulkovallat puutuivat hännätyöminä peliin. Ruotsilla ei ollut voimia tai halua määräillä ja Saksahan ei olisi pistänyt pahakseen, vaikka kaikki Suomessa olevat venäläiset olisi ammuttu.

Äänestä
  • -----Suomen sisällissodan uhreihin lasketaan muuten ne tuhat venäläistä jotka olivat auttamassa punikkiloisia, vaikka sinä kierosti et tätä mainitsekaan.----

    Kun ei muuten lasketa.

    Äänestä

  • taas.olit.väärässä kirjoitti:

    -----Suomen sisällissodan uhreihin lasketaan muuten ne tuhat venäläistä jotka olivat auttamassa punikkiloisia, vaikka sinä kierosti et tätä mainitsekaan.----

    Kun ei muuten lasketa.

    Tietenkin lasketaan. Johtivathan he käytännössä punaisia joilta puuttui sotilaallinen koulutus kokonaan vuonna 1905 tapahtuneen Suomen aseväen lakkauttamisen takia. Sissisotilailla ei pärjätä ammattijoukolle kuukausia. Syyriassa ja Irakissakin hallituksen vastapuolella on paljon ulkomaisia ja paikallisia entisiä armeijan upseereita.

    Äänestä

  • -----20 000 on helvetin paljon pienestä kansasta-_____

    Ei kovin paljoa kun aikaa oli yli 50 v. Suomessa lahtari tappoi nuo 27000 ihmistä n. 3-4 kuukaudessa. Sekin sietää muistaa.

    Äänestä

  • pikalahtarit-toimi kirjoitti:

    -----20 000 on helvetin paljon pienestä kansasta-_____

    Ei kovin paljoa kun aikaa oli yli 50 v. Suomessa lahtari tappoi nuo 27000 ihmistä n. 3-4 kuukaudessa. Sekin sietää muistaa.

    No nytkö siellä tapettiin porukkaa maaliskuun 53 jälkeenkin. Ekkö nää väittäny musikan sulkeneen gulagit ja tarjonneen onnelan. Toisaalta kuolivat varmaan häpeään, Pätsin tapainen maailmanmies vaihtui musikka Nikita Sergejevits Hrutsoviin. Kenkätemppu hävetti Kremlissä asti.

    Äänestä

  • bätmäni kirjoitti:

    Tuollako tavalla nyt itkettää kun ei Virossa tapettukaan satoja tuhansia kuten meille on syötetty tähän asti ? Katkeruus on aivan ilmiselvää kun virolaiset ihan itse paljastavat Suomen räkänokkien valeet valeiksi.

    Äänestä

  • räkänokille-nokkiin kirjoitti:

    Tuollako tavalla nyt itkettää kun ei Virossa tapettukaan satoja tuhansia kuten meille on syötetty tähän asti ? Katkeruus on aivan ilmiselvää kun virolaiset ihan itse paljastavat Suomen räkänokkien valeet valeiksi.

    Kuka meille sellaista on syötänyt? Sinäkö? Meille syötettiin pikemminkin sitä, että virolaisilla olisiellä hyvä olla etenkin masliskuun 53 jälkeen. Suomessa taitaa olla ihan yhden aidon virolaisen kommunistin veistämä Lenin-patsas. Enemmistö virolaisista tunsi kuitenkin maaliskuun 53 jälkeenkin olevansa toisen luokan kansalaisia omassa maassaan. Virolaisten olisieesimerkiksi pitänyt palvella miehityäjien armeijassa.

    Äänestä

  • r.roosna kirjoitti:

    En tiedä sitten miten moni vältti Puna-Armeijassa palvelemisen. Virolaisista hyvin vähän käy tästä syystä armeijan. Bolsuilla oli tietty miehitysjoukkojen vahvuus Virossa, jota ylläpidettiin myös paikallisilla. Ei siinä nähnyt, jos muutama virolainen livahti sinne tänne. Minä olen kuullut, että neuvostotunkion ei-venäläisillä alueilla ja varsovan liittotunkiossa oli 80-luvulla erityisen helppo välttää asepalvelus.

    Äänestä

  • r.roosna kirjoitti:

    Kuka meille sellaista on syötänyt? Sinäkö? Meille syötettiin pikemminkin sitä, että virolaisilla olisiellä hyvä olla etenkin masliskuun 53 jälkeen. Suomessa taitaa olla ihan yhden aidon virolaisen kommunistin veistämä Lenin-patsas. Enemmistö virolaisista tunsi kuitenkin maaliskuun 53 jälkeenkin olevansa toisen luokan kansalaisia omassa maassaan. Virolaisten olisieesimerkiksi pitänyt palvella miehityäjien armeijassa.

    -----Virolaisten olisieesimerkiksi pitänyt palvella miehityäjien armeijassa----

    Niinhän saamelaistenkin pitää tehdä, itke sitä.

    Äänestä

  • Saamelaisia on Suomessa noin 2000. HEILLÄ ON MYÖS KAIKKI KIELELLISET JA KULTTUURISET OIKEUDET. Ei siis voi verrata Viron tilanteeseen. Myös Virossa asuu kansan mimeltä setukaiset, eikä kukaan pidä virolaisia näiden miehittäjinä! https://fi.wikipedia.org/wiki/Setukaiset

    Äänestä

Vertaan mielessäni vuoden 1918 punaisia ainakin johtojiston osalta nykyisiin antifan porukoihin. Hyvä juttu kun ammuttiin ja tapettiin nälkään ja sairauksiin leirillä.
Omasta suvustani äidin puolelta miehet olivat suojeluskunnassa Kurikassa ja isänpuolen valkoisten puolella Karjalassa.

Äänestä
  • Punaisia johti ammattisotilast, antifaa johtaa huumehörhöt.

    Äänestä

  • Ei ollut suutarit ja räätälit kovinkaan "ammattisotilaita" kun turpiin tuli niin selkeästi!

    Äänestä

  • eisinnepäinkää kirjoitti:

    Punaisia johti ammattisotilast, antifaa johtaa huumehörhöt.

    Ei johtanut. Punaisten johdossa oli toimittajia, opettajia, työläisiä. Suomen punakaartin johdossa ei ollut yhtään ammattisotilasta. Toinen juttu on sitten punakaartia auttaneet venäläiset sotilaat, tarkoititko niitä?

    Äänestä

  • Laurilan-teot kirjoitti:

    Ei johtanut. Punaisten johdossa oli toimittajia, opettajia, työläisiä. Suomen punakaartin johdossa ei ollut yhtään ammattisotilasta. Toinen juttu on sitten punakaartia auttaneet venäläiset sotilaat, tarkoititko niitä?

    Svetsnikov, Bulatsel ja lukuisat muut olivat täysin perusteellisen sotilaskoulutuksen saaneita, osalka oli jopa rintamakokemusta kujanjuoksusta 1915.

    Äänestä

  • ÄläNytHullujaPuhu kirjoitti:

    Ei ollut suutarit ja räätälit kovinkaan "ammattisotilaita" kun turpiin tuli niin selkeästi!

    Niinhän se on Puttelinkin mukaan traktorikuskit ja nokinenät sotimassa Ukrainassa, vaikka oikeasti on tämän päivän Prigorovskit siellä raiskaamassa itsenäistä valtiota Kremlin hirmuvaltiaiden käskystä. Tähän tietysti on toisaalta rehellisesti ruskeista sanottava, että kyllä lantasaapas ja muukin porvari teki mielellään täipään ksnssa ksuppaa. Jostain kumman syystä Leninin muutettua ruplan paskapaperiksi alkoi porvarillakin ääni kellossa muuttua. Suomalaisen keskiluokan ja rikkaiden venäläisvastaisuus tai kommunistiviha ei ole koskasn perustunut täysin tai edes ensisijaisesti rodullisiin tai ideologisiin seikkoihin. Suurin venäläistenvihollinen oli tietenkin suomalainen torpparivyhdessä suomalaisen työläisen kanssa. Porvaristo ei paljoa itsenäisyydestä vuoden 17 alussa puhunut.

    Äänestä

  • Leninin logiikka todella oli sellainen, että koska raha on orjuuttanut ihmistä, niin painetaan sitä lisää ja tehdään siitä arvotonta. Suomalainen lantasaapas ja porvari eivät enää hyväksyneet ruplaa maksuvälineenä ja alkoivat vihotella 'ryssille'. Hienoa ettei kommarit myyneet Sinisaloa lukuunottamatta periaatteitaan Prahan syksyn aikana. Puhuttiin Kekkoslovakiassakin niin sanotuista punaisista vuorineuvoksista. Lopultahan ryssäksi kutsutut olivat suomalaisen porvarin ja lantasaappaan parhaimmat kaverit suomalaisen työläisen kustannuksella.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kiertolais-Iisakki kirjoitti:

kommunismin uhrien muistomerkistä. Siihen tulee 20 000 nimeä eli uhreja oli vain tuon verran kommunismia syvästi vihaavan virolaiskansanosan mielestä. Ei yhtään enempää.

Kun verrataan Suomen lahtarin murhaamiin 27 000 ihmiseen niin virolaiset pääsivät helpommalla. Sekin vielä, että Suomessa ei olisi jääty tuohon lukuun elleivät ulkovallat olisi puuttuneet peliin. Puheet sadoista tuhansista virolaisuhreista saa nyt unohtaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu