Joudun kertomaan Jumalista

AntikristusHuoraValtiaat

Ihmiset, älkää tajutko väärin näitä ilmoittamiani asioita, itse en ole halunnut niitä ajatellakaan. Me ihmiset vaan emme ole täydellisiä, emmekä varsinkaan niin täydellisiä teräs-ballerinoja, jotka pysyisivät horjumatta, huojumatta trapetsilla, jossa aina laitetaan kovalla tuulemaan, heilumaan oikein kunnolla.

Joudun kertomaan nyt kaikkien muidenkin ihmisten parhaaksi, koska jos nämä tällaiset asiat (tiedän, että meitä uhreja on monta) ikinä koskisivat muita, he olisivat ehkä enemmän turvassa kuin esim. mitä me itse olimme, näiden yli 7 vuoden intensiivisen, Ison VALEpaska-kaadon aikana.

Jumalat, Ne Antikristus-Jumalat yms.-Valtiaat ovat jo yli 12 vuotta vainonneet esim. minua. Koska en täyttänyt silloin, v. 2006 uskovaisen (olin todellakin uskossa aika lailla koko aikaisemman elämäni siihen asti) elämän kriteerejä (en mm. alkanut osallistua Saatanaa kivittämään ja syyttämään joka asiasta enkä alkanut Jumalien typerään 5- ja 6-nuomerologiaan, jota Herrat demonisoiden, saatanallisesti täällä harrastivat). En alkanut muutenkaan enää silloin, v. 2006 enää totella joka helvetin asiassa Jumalia, mutta kuitenkin toimin AIVAN kaikkien Lakien mukaan.

Meille ihmisille sattuu vahinkoja, joita emme ahlau olevban olemassakaan. Ajatuksiamme emme voi täysin, emmekä täydellisesti hallita, vaan joskus ajatuksiimmekin tulee sellaisia asioita, joita emme halua ollenkaan lähellemmekään. Ja ymmärtänette, että jos KAIKKI kovimmillaan kaadot, VALEET ja alati jatkuva YLLÄMME, päällämme tapahtuva VALEIDENKIN vellominen jatkuu, niin emme me silloin pysty ajatuksiammekaan hallitsemaan täydellisesti.

Näistä ajatuksin tapahtuneista vahingoista johtuen minua on mmn. Noi Antikristus-Jumalat syyttäneet, että esim. hyväkskäyttöasiat liittyvät minuun, mutta näin EI ole. Jos ajatukset vahingossa osuvat kakaroihin (eikä todellakaan kuitenkaan mihinkään niidenkään alapääasioihin), niin ei se meistä tee mitään hyväkskäyttäjiä, vaan olemme Oikeasti avuttomia UHREJA, joille nimenomaan on alati jatkuvalla, intensiivisellä Voimalla kaadettu ja jätetty yllemme vellomaan noita asioita. Olen itse esim. joutunut jo yli 7 vuoden intensiivisimmän tollaisen ajan ja asian UHRIKSI, ja se on tehnyt meistä, minustakin sen UHRIN, joka on oikeasti ITSE joutunut siihen hyväkskäytettäväksi.

Herroille EI koskaan kelvannut Oikeat tekijät, Oikeat syylliset, vaikka kuulemma nettikin on täynnä noita saastaisia kuvia, joita jotkut idiootit sinne lähettävät. Yhtäkään Oikeaa tekijää EI täällä OLE näkynyt esillä. VAIN ainoastaan meitä kahta täysin asiaankuulumatonta, syytöntä osapuolta, joita on muutenkin AINOASTAAN mainostettu ESILLÄ myös Saatanoina, Antikristuksina, friikkeinä, mitähän vielä keksivätkään?!

Noi Herrat OVAT Itse sitä mitä luovat, mitä AJATTELEVAT (kun koska sekin AJATUS Heillä on jatkuvaa, EIKÄ vahingossa tapahtunutta, VAAN Heidän haluamaansa) ja MITÄ aikaansaavat (sekään EI ole vahinko ollut). ja ITSE AINOAT ja PääTekijät, Noi Antikristus-Jumalat yms.-Valtiaat EIVÄT siltikäänkoskaan mene niihin OIkeisiin syyllisiin, VAAN heikkoja, avuttomia onkivat, kalastelevat siiehn VALEpaska-VERKKOONSA, koska ovat otollisimmat UHRIT kaatumaan ja hukkumaan Noiden VALEIDEN alle. Helpoimmat, heikoimmat KOHTEET Heille, kun melkein vuosikymmenen ovat jo totakin valetta intensiivisimmillään kaataneet.

Olen pahoillani, että joudun näistäkin asioita teille sanomaan, mutta ajattelen kaikkien niiden ihmisten parasta, JOTKA koskaan joutuisivat Noiden Hullujen Antikristus-Jumalien UHREIKSI, kohteeksi (Heillä EI tule uhrit loppumaan, EIVÄT voi pitää näppejään, HALUJAAN niistä erossa, koska tarvitsevat tekosyyliisiä, ollakseen Itse "puhtaita"/pelastetut). Kerron tämän asian, koska välitän helvetin paljon ihmisistä, mihin ne ressukat vielä joutuvat.

Olkaa vahvoja, kertokaa muillekin ajoissa asioista, ÄLKÄÄ jääkö UHRIKSI (emme mekään jääneet, VAAN mutta kun se ei auttanut), VAAN uskaltakaa AVATA Oikeat asianlaidat ja uskaltakaa ampua Noita Saatanan Antikristus-Valtiaita kohtaan. Älkää koskaan uskoko, että ihmiset olisivat valinneet, halunneet jotain asioita, olemme kaikki ihan helvetin avuttomia uhreja Noille Herroille. Älkää koskaan jättäkö ihmisiä pulaan, kuseen VAAN auttakaa kykyjenne mukaan, niin silloin EI teitäkään jätetä pulaan, oman onnen nojaan. Koskahan PääJumalamme puuttuu Noiden Antikristus-VAltiaiden asioihin, HALUIHIN, harjoittamiin asioihin? VAi antaako KAIKEN tonkin VAAN aina tapahtua, jatkua, ILMAN, että UHREJA autetaan?

0

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

        Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
        Yhteiskunta
        232
        3384
      2. Tapettu

        On joku kangaskadulla perjantaina
        Sotkamo
        60
        2925
      3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

        Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
        Maailman menoa
        26
        2517
      4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

        Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
        Maailman menoa
        18
        2482
      5. Työvoimatoimisto

        Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
        Työttömyys
        76
        1993
      6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

        Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
        Maailman menoa
        85
        1879
      7. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

        Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
        Maailman menoa
        19
        1835
      8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

        Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
        Maailman menoa
        40
        1832
      9. Mikä aate kaiken pahan takana?

        Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
        Maailman menoa
        91
        1682
      10. Mietin sua liikaa

        Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
        Ikävä
        69
        1033
      Aihe