Suhtautumisesta huuteluun

Tällä Luterilaisuuspalstallakin esiintyy trollausta ja epäasiallista huutelua keskusteluihin. Lääkkeeksi siihen tarjotaan mm. vastaamattomuutta. Ymmärrän neuvon ja se voi olla jopa ihan oikeakin neuvo. Mutta.

Olen miettinyt tuota ilmiötä ja kuinka siihen suhtautua. Mitä jos se kommentoija onkin joku yksinäinen, jonka ainut kontakti muihin ihmisiin on se huutelu? Mitä jos hän ei saa mitään positiivista vastakaikua lähipiiristään? Jos hän on se, joka ei uskalla katsoa edes kassatoimihenkilöä silmiin, pelätessään ettei häntä huomata tai huomataan kiukkuisesti tms.? Ehkä hän haluaisikin osallistua keskusteluun, mutta hän ei osaa sanoa aiheeseen mitään tai pelkää sitä kuraa, joka asiallisestakin kommentista saattaa tulla niskaan. Ehkä se on avunhuuto siitä, että huomatkaa, että olen olemassa.

Matt. 25: 40, 45
Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.
Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.

Mitä jos?

Mukavaa päivää kaikille.

112

675

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elämäntapa.se.on

      Tällä palstalla on samat räyhääjät ja uskovien pilkkaajat ollett jo kuulemma yli 10 vuotta.
      torre alias helsinkijokkeri, sage, RepeRuutikallo, mummomuori, Pe.ku jne

      • Paskanjauhajalle

        Eräiden noista en ole nähnyt koskaan pilkkaavan täällä ketään ainakaan noin viiden vuoden aikana mitä olen seuraillut palstaa. Hekin, jotka jotakuta ovat pilkanneet tai ennemminkin "pilkanneet" ovat kylläkin pilkanneet niitä hörhöimpiä ääriuskovia, eivätkä niinkään uskovia yleisesti. Nuo hörhöimmät äärisukovat vain luulevat itse olevansa niitä ainoita oikeita uskovia, joten he siksi väittävät tuollaista PASKAA mitä Räyhis nyt nimimerkillään "elämäntapa.se.on" taas kerran esitti.

      • osui.ja.upposi
        Paskanjauhajalle kirjoitti:

        Olet selvästikin yksi noista Räyhiksistä😊

      • Rekkanikki
        osui.ja.upposi kirjoitti:

        Olet selvästikin yksi noista Räyhiksistä😊

        Kukahan se on.....

    • taastätäsamaa

      "Kyllä laiska sika syitä löytää.."

      Ehdotin aikoinani, että emme huomioisi lainkaan huutelijoita. Nyt sinä mietit, olisiko jokin parempi keino huutelijoiden ongelmiin.

      "Mitä jos se kommentoija onkin joku yksinäinen, jonka ainut kontakti muihin ihmisiin on se huutelu?"

      Valitettavasti me palstalaiset emme voi poistaa kenenkään yksinäisyyttä.

      "Mitä jos hän ei saa mitään positiivista vastakaikua lähipiiristään"

      Lähipiiriongelma, se millaisessa ympäristössä ihminen elää, on sen laatuinen ongelelma, ettei sitä palstalla häiriköimisellä selvitetä.Positiivista vastakaikua saa antamalla positiivista, rakentaavaa palstalle, ei sillä että häiriköi.

      "Jos hän on se, joka ei uskalla katsoa edes kassatoimihenkilöä silmiin, pelätessään ettei häntä huomata tai huomataan kiukkuisesti tms."

      Ei kai ujous saa ihmistä häiriköimään? Puhumaan oppii harjaantumalla puhumaan, ei häiriköimisellä.

      "Ehkä hän haluaisikin osallistua keskusteluun, mutta hän ei osaa sanoa aiheeseen mitään

      arvaat vastaukseni, se on : myöntele jonkun ajatusta..

      "tai pelkää sitä kuraa, joka asiallisestakin kommentista saattaa tulla niskaan."

      kuraa voi saada, tiedetään. Pitää vain oppia miettimään, mitä vastata.

      " Ehkä se on avunhuuto siitä, että huomatkaa, että olen olemassa."

      Moni voi tuntea noin....

      • Hyviä kommentteja. Tuosta ujoudesta sen verran, että en ajatellut ujouden olevan syy häiriköimiseen, vaan pelko. Eihän meillä ole muuta keinoa kohdata lähimmäisiämme, niitä häiriköiviäkin, täällä kuin kohtelemalla heitä asiallisesti, vaikka on se välillä vaikeaa. Toki tuo huomioimattomuuskin on yksi vaihtoehto.

    • ”Mitä jos se kommentoija onkin joku yksinäinen, jonka ainut kontakti muihin ihmisiin on se huutelu?”

      Aivan varmasti joukossa on heitäkin. Tosin vaikeaa sitä on näin netin ja kirjoitusten kautta tietää.

      Jos tuollainen huutelija välillä kirjoittaa ihan asiaa, niin mielestäni silloin siihen kannattaa kommentoida, mutta ei ehkä ihan joka huuteluun? Sillä joukossa on tämä netin ikävä ilmiö, eli trollaajia. Kyllä ne pian huomioi ja erottaa joukosta.

      Muistan aikoinaan erään nimimerkin häirintää Kirkko kuulolla palstalla. Moni hänet varmaan muistaakin eli Balttis tai Balthasar. Hänellä oli välillä maanisia kausia, jolloin moni tuskaantui häneen. Silloin ajattelin hänestä juuri kuten sinä nyt – hän oli yksinäinen. Onnistuin jonkun kerran käymän ihan hyviä keskusteluja hänen kanssaan.

      Näitä vastaavia tapauksia todennäköisesti yhä on. Ketään ei noin vain pidä tyrmätä, siinä olet oikeassa.

      • Totta on, että on vaikea näin netin ja kirjoitusten kautta tietää. Jokaiseen huuteluun ei tietenkään kannatakaan vastata, eikä niihin aina edes voi mitään vastata. Surullinen ilmiö tuo kyllä on.

    • Jos kesken keskustelun aletaan vastaamaan sivustahuutelijoille, niin alkuperäinen kunnon keskustelu kuolee siihen.

      • outohbutelija

        Sinä olet yksi näistä asiattomista huutelijoista. Ihmettelen miksi haluat näin kostaa vaimosi uskonsisarille ja uskonveljille?

      • Tarvitseeko sen kuolla siihen?

      • Kyllä ja jos trolli yrittää kääntää aihetta, niin moni ei enää jaksa kommentoida.

      • mummomuori kirjoitti:

        Kyllä ja jos trolli yrittää kääntää aihetta, niin moni ei enää jaksa kommentoida.

        Niin, varsinkin jos muut lähtee siihen täysin eri asiaan. Tyypillisesti kysytään mielipidettä kertomatta edes omaansa eli tarkoitus on vain häiritä.

      • NäinSuhtaudun

        Ateistit ja joskus myös liberaalit käy ongelmien kasautuessa henkilöön kiinni ja siitä alkaa sitten tuo keskusteluja häiritsevä väittely. Ja keskustelu menee sivuraiteelle, mikä olikin se tarkoitus.

        Valheellinen tapa käydä sen uskovan kimppuun on voimakas ase, sillä me uskovat olemme myös ihmisiä, mikä meiltä lähes aina pyritään riistämään.

      • Tietysti aina voidaan jatkaa kesksutelua. Jos joku lähtee sivupoluille, eihän se mitenkään estä toisia jatkamasta alkuperäisestä aiheesta, vai estääkö?

      • miksi.jauhat.typeryyksiä
        Eerikatässämoi kirjoitti:

        Tietysti aina voidaan jatkaa kesksutelua. Jos joku lähtee sivupoluille, eihän se mitenkään estä toisia jatkamasta alkuperäisestä aiheesta, vai estääkö?

        Alkaako olla mekko tyhjä :D:D:D?

      • miksi.jauhat.typeryyksiä kirjoitti:

        Alkaako olla mekko tyhjä :D:D:D?

        En käytä mekkoja.

      • ainaollut
        miksi.jauhat.typeryyksiä kirjoitti:

        Alkaako olla mekko tyhjä :D:D:D?

        Se on aina ollutkin tyhjä ;)

    • Olen pohtinut tuota samaa asiaa. Asialla on puolensa ja puolensa.
      Jostakin tarpeesta toiminta nousee, oli toiminta positiivista tai negatiivista. Kuinka pitkälle saa katsoa jotain juttua? Pitääkö jättää vastaaminen, kun joku sanoo että älä ruoki trollia? Kuinka paljon pitää pitää kiinni aloituksen aiheesta?
      Mielenkiintoinen aihe ja pitää pohtia sitä lisää kun näiltä hommilta joutaa. Palaan asian illemmalla 😁

      • Hyviä kysymyksiä. Keskustelut sujuisivat varmaan paremmin, jos pidettäisiin kiinni aloituksen aiheesta. Tosin joskus keskustelut rönsyävät ihan mukavastikin vaikka aihe muuntuu.

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        Hyviä kysymyksiä. Keskustelut sujuisivat varmaan paremmin, jos pidettäisiin kiinni aloituksen aiheesta. Tosin joskus keskustelut rönsyävät ihan mukavastikin vaikka aihe muuntuu.

        Mehän olemme persoonia ja meillä jokaisella on oma tapamme kohdata ihmisiä. Joku pysyy asiassa, joku jättää vain kommenttinsa ja poistuu paikalta, joku kirjoittaa pitkiä "opetuksia", joku jankuttaa samaa laisetta keskustelusta toiseen. Joku ruokkii trollia, joku ruokkiin jonkun mielestä trollia....
        Ei varmasti ole olemassa yhtä oikeaa tapaa suhtautua kirjoittajiin. Ei ole edes yhtä järkevää tapaa, koska sen järkevänkin määrittelemme omista lähtökohdista.

    • NäinSuhtaudun

      Itse suhtaudun näihin uskovien "housun lahkeissa" pörrääviin ihmisiin tietoisuudella, että he itse tekevät sen oman osuutensa ja näin myös paljastavat sisintään. Usein antavat tilaisuuden kristinuskon opettamiseen ja myös evankelioimiseen. Käytän aktiivisesti heidän kommenttejaan Kristuksen parhaaksi. Hehän eivät tiedä mitä kristinusko oikeasti on ja siksi heidän kommenttinsa on vaarattomia. Lisäksi luotan Jumalan toteamukseen Paavalin kautta, että ....

      Room. 8:28
      Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.

      • Sinä olet löytänyt siis oman tapasi suhtautua ja se on varmasti hyvä. Tosin kaikkihan eivät pörrää uskovien ympärillä, miten heihin suhtaudut? Tai miten suhtaudut niihin, jotka uskovina pörräävät muiden ympärillä?

      • NäinSuhtaudun
        Kuusenjuuret kirjoitti:

        Sinä olet löytänyt siis oman tapasi suhtautua ja se on varmasti hyvä. Tosin kaikkihan eivät pörrää uskovien ympärillä, miten heihin suhtaudut? Tai miten suhtaudut niihin, jotka uskovina pörräävät muiden ympärillä?

        "Tai miten suhtaudut niihin, jotka uskovina pörräävät muiden ympärillä?"

        Heitä en ole täällä tavannut! Paitsi sinä, Eerika ym., jotka nyt ainakin leikkivät uskovaista, niin ovat perustyyliltään jankkaajia ja heille vastailen jos pyrkivät vääristämään Jumal-kuvaa ja Jumalan opetusta. Myös sitten mummomuorille vastailen toisinaan jos tarvis vaatii, mutta hän ei ole jankkaaja.

      • NäinSuhtaudun kirjoitti:

        Mielenkiintoinen vastaus.

        Ihan pakko vielä kysyä. Millä perusteella pidät minua uskovaa leikkivänä?

      • NäinSuhtaudun kirjoitti:

        "Tai miten suhtaudut niihin, jotka uskovina pörräävät muiden ympärillä?"

        Heitä en ole täällä tavannut! Paitsi sinä, Eerika ym., jotka nyt ainakin leikkivät uskovaista, niin ovat perustyyliltään jankkaajia ja heille vastailen jos pyrkivät vääristämään Jumal-kuvaa ja Jumalan opetusta. Myös sitten mummomuorille vastailen toisinaan jos tarvis vaatii, mutta hän ei ole jankkaaja.

        Niinkö Jumala opettaa, että nimittele toisia?
        Pitäisiköhän minun nyt oikaista sinua?
        No, varmasti sinä ajattelet noin ja toki se on oikeutesi.

      • kestä.totuus
        Eerikatässämoi kirjoitti:

        Niinkö Jumala opettaa, että nimittele toisia?
        Pitäisiköhän minun nyt oikaista sinua?
        No, varmasti sinä ajattelet noin ja toki se on oikeutesi.

        Jumala opettaa sanomaan totuuden, kestä se!

      • oipoii
        kestä.totuus kirjoitti:

        Jumala opettaa sanomaan totuuden, kestä se!

        No mutta miksi sitten uskontoa sitten vielä levitetään, tuon opetuksen vastaisesti.
        Uskonnoilla ei todistetusti ole mitään tekemistä totuuden kanssa, vain valheet vaihtelee.

      • kestä.totuus kirjoitti:

        Jumala opettaa sanomaan totuuden, kestä se!

        Se on totta, että Jumala opettaa sanomaan totuuden ja toisten nimittelystä Jumala opettaa myös....mikä on niiden kohtalo, jotka pilkkaavat ja ivaavat, eivät kohtele toisia ystävällisesti....muistatko?
        Minä kestän kyllä sen totuuden, että toisilla on tarve kiusata ja herjata ja vetää jopa Jumala siihen oikeutukseksi.

      • jatkanäin

        "Minä kestän kyllä sen totuuden, että toisilla on tarve kiusata ja herjata ja vetää jopa Jumala siihen oikeutukseksi."

        Sittenhän kaikki on hyvin :)

        Ja kun vielä lopetat tuon toisten syyttelyn herjaamisista, niin asiat on suorastaan loistasvasti!

      • jatkanäin kirjoitti:

        Eikö herjausta saa mielestäsi sanoa herjaukseksi?

      • ihmettelen.taas
        jatkanäin kirjoitti:

        "Minä kestän kyllä sen totuuden, että toisilla on tarve kiusata ja herjata ja vetää jopa Jumala siihen oikeutukseksi."

        Sittenhän kaikki on hyvin :)

        Ja kun vielä lopetat tuon toisten syyttelyn herjaamisista, niin asiat on suorastaan loistasvasti!

        Miksi sinusta ei saisi toiset lausua totuutena pitämiään asioita, jos sinä itse katsot oikeudeksesi lausua toisista omina totuuksinasi pitämiäsi asioita.

      • NäinSuhtaudun kirjoitti:

        "Tai miten suhtaudut niihin, jotka uskovina pörräävät muiden ympärillä?"

        Heitä en ole täällä tavannut! Paitsi sinä, Eerika ym., jotka nyt ainakin leikkivät uskovaista, niin ovat perustyyliltään jankkaajia ja heille vastailen jos pyrkivät vääristämään Jumal-kuvaa ja Jumalan opetusta. Myös sitten mummomuorille vastailen toisinaan jos tarvis vaatii, mutta hän ei ole jankkaaja.

        Odottelen vielä vastausta heittoosi eli millä perusteella pidät minua uskovaa leikkivänä?

    • Kuusenjuuren aloitus on mielestäni yksi hienoimpia aloituksia mitä koko luterilaisuus-palstan historiassa on ollut. Olen lukenut sen moneen kertaan ja se tuntuu paranevan joka lukukerralta.

      • mage9999

        Toivottavasti sitten lopetat ihmisten haukkumisen täällä.

      • Kiitos sage kauniista sanoistasi.

      • kestää-aina
        Kuusenjuuret kirjoitti:

        Kiitos sage kauniista sanoistasi.

        Sagella on ongelmia luetun ymmärtämisessä.

      • kestää-aina kirjoitti:

        En ole tuollaista huomannut. Mielestäni hän ymmärtää ja kirjoittaa hyvin.

        Kiva kun kehutte toisianne. Muut eivät sitä teekään.

        Kyllä luetun ymmärtämisen vaikeus on ihan jollain muulla kuin sagella.

        Kokeile joskus, saatat yllättyä.

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Kyllä luetun ymmärtämisen vaikeus on ihan jollain muulla kuin sagella.

        Niin taitaa olla.

      • NäinSuhtaudun
        Kuusenjuuret kirjoitti:

        En ole tuollaista huomannut. Mielestäni hän ymmärtää ja kirjoittaa hyvin.

        Mutta sage ei ymmärrä kristinuskoa ja siksi hänen kommenttinsa ovat hassuja ja joskus myös provosoivia olkinukkeja. Hänelle vastaaminen ei yleensä ole viisasta. Vaikka myös hänen vääriä mielikuviaan torjun ja korjailen.

        Mitä noihin kehumisiin tulee, niin suvakithan aina kehuu samanmielisiä ja sitten ovat vihamielisiä uskovia ja eri mieltä olevia kohtaan. Vihamielisyys purkautuu yleensä loputtomana jankkaamisena ja systemaattisena olkinukkien tehtailuna.

        Mutta kuitenkin ....

        Room. 8:28
        Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.

      • NäinSuhtaudun kirjoitti:

        Mutta sage ei ymmärrä kristinuskoa ja siksi hänen kommenttinsa ovat hassuja ja joskus myös provosoivia olkinukkeja. Hänelle vastaaminen ei yleensä ole viisasta. Vaikka myös hänen vääriä mielikuviaan torjun ja korjailen.

        Mitä noihin kehumisiin tulee, niin suvakithan aina kehuu samanmielisiä ja sitten ovat vihamielisiä uskovia ja eri mieltä olevia kohtaan. Vihamielisyys purkautuu yleensä loputtomana jankkaamisena ja systemaattisena olkinukkien tehtailuna.

        Mutta kuitenkin ....

        Room. 8:28
        Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.

        Toki saat olla tuota mieltä.
        Itse olen sitä mieltä, että Sagen kommentit eivät ole yhtään hassuja. Hänen kanssaan on hyvä keskustella.
        Sinun kommenttisi sen sijaan on hyvinkin provosoiva ja toista ihmistä mitätöivä ja se pistääkin miettimään kuinka hyvin olet sisäistänyt Raamatun sanaa.

      • NäinSuhtaudun
        Eerikatässämoi kirjoitti:

        Toki saat olla tuota mieltä.
        Itse olen sitä mieltä, että Sagen kommentit eivät ole yhtään hassuja. Hänen kanssaan on hyvä keskustella.
        Sinun kommenttisi sen sijaan on hyvinkin provosoiva ja toista ihmistä mitätöivä ja se pistääkin miettimään kuinka hyvin olet sisäistänyt Raamatun sanaa.

        "Itse olen sitä mieltä, että Sagen kommentit eivät ole yhtään hassuja. Hänen kanssaan on hyvä keskustella."

        Näin olen ymmärtänyt sinun suhtautuvan näihin sagen lohkaisuihin.

        "Sinun kommenttisi sen sijaan on hyvinkin provosoiva ja toista ihmistä mitätöivä ja se pistääkin miettimään kuinka hyvin olet sisäistänyt Raamatun sanaa."

        Luulisin, että tämä kommentti on tyypillistä sinua itseäsi ja suhtautumistasi kristinuskoon luotaava.

        Uskovan tulee aina realistisesti aistia Jumalan hengessä sen toisen kirjoittajan motiiveja. Siinä mielessä tuo arviointi on äärimmäisen helppoa, koska voimme luotaa siihen, että ei-uskovien kommentit ovat aina vastustavia ja usein myös loukkaavia. Tässä suhteessa sagekaan ei tietääkseni ole vielä kertaakaan pettänyt.

        En ole millään tavalla sokea Sagelle. Hänellä on puutteensa kuten meillä kaikilla on. Kukaan meistä ei ole niin pyhä, ettei olisi varaa tarkentaa omaa ulosantiaan.
        Olen täysin eri mieltä kanssasi siitä, " että ei-uskovien kommentit ovat aina vastustavia ja usein myös loukkaavia. "
        Ja on hyvä muistaa myös se, että uskovat eroavat ihmisistä ylipäätään vain siinä, että ovat uskovia. Yhtä vastustavia ja loukkaavia löytyy ihan joka porukasta. Sinä saatat kuukua niihin pyhiin, jotka ovat tulleet täydellisiksi, vaikka minusta näyttääkin, ettet ehkä ole. Se on toki vain minun mielipiteeni ja arveluni.

        "En ole millään tavalla sokea Sagelle. Hänellä on puutteensa kuten meillä kaikilla on. Kukaan meistä ei ole niin pyhä, ettei olisi varaa tarkentaa omaa ulosantiaan. "

        Mutta edelleen uskallan olettaa, että tuo edellä ollut suhtautumisesi sagen kommentteihin oli rehellinen ja totuudellinen mielipide sinulta?

        "Olen täysin eri mieltä kanssasi siitä, " että ei-uskovien kommentit ovat aina vastustavia ja usein myös loukkaavia. ""

        Näin olen olettanut sinun olevan mieltä!

        "Sinä saatat kuukua niihin pyhiin, jotka ovat tulleet täydellisiksi, vaikka minusta näyttääkin, ettet ehkä ole. Se on toki vain minun mielipiteeni ja arveluni."

        Ja sitten jo menitkin henkilöön! Oletan että tämäkin kannanottosi oli sitä sinua itseäsi ja että olet tuossa rehellinen.

        Varmaan tiedostat, että tässä kohdin ainakin naispapit joka kerta muistaa mainita, että toisen uskoa ei voida arvioida?

        Kiitos paljon keskustelusta. Jos sinun on vaikea uskoa rehellisyyteeni, ei kannata jatkaa tämän pidemmälle.

        Hyvin kirjoitit <3

      • NäinSuhtaudun
        Eerikatässämoi kirjoitti:

        Kiitos paljon keskustelusta. Jos sinun on vaikea uskoa rehellisyyteeni, ei kannata jatkaa tämän pidemmälle.

        Itseasiassa olen luottanut rehellisyyteesi olla se oma itsesi täällä ja esitellä loputtomilla vänkäämisillä uskovia vastaan sitä omaa itseäsi kaikelle kansalle. On tärkeää aina että oikein osaamme arvostella mihin Jumalan Sana on meitä velvoittanut ja armolahjan tätä varten antanut.

      • NäinSuhtaudun kirjoitti:

        Mutta sage ei ymmärrä kristinuskoa ja siksi hänen kommenttinsa ovat hassuja ja joskus myös provosoivia olkinukkeja. Hänelle vastaaminen ei yleensä ole viisasta. Vaikka myös hänen vääriä mielikuviaan torjun ja korjailen.

        Mitä noihin kehumisiin tulee, niin suvakithan aina kehuu samanmielisiä ja sitten ovat vihamielisiä uskovia ja eri mieltä olevia kohtaan. Vihamielisyys purkautuu yleensä loputtomana jankkaamisena ja systemaattisena olkinukkien tehtailuna.

        Mutta kuitenkin ....

        Room. 8:28
        Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.

        "Mitä noihin kehumisiin tulee, niin suvakithan aina kehuu samanmielisiä ja sitten ovat vihamielisiä uskovia ja eri mieltä olevia kohtaan. Vihamielisyys purkautuu yleensä loputtomana jankkaamisena ja systemaattisena olkinukkien tehtailuna."

        En tiedä, ketä pidät suvakkeina, mutta mitä pahaa on kehumisessa? Eikö se ole rakentava voima ihmisten välisessä kanssakäymisessä? Sehän ei ole ollenkaan yhteydessä siihen, että joku olisi vihamielinen uskovia ja eri mieltä olevia kohtaan. Eri mieltä oleminen ei ole vihamielisyyttä, se on erimielisyyttä. Tuo jankkaaminenkin on aika mielenkiintoinen termi, voiko ihminen jankata itsekseen?Ja oletko varma, että ne ns. jankkaajat ovat vain suvakkeja?

      • VapiksenYstävä
        NäinSuhtaudun kirjoitti:

        Itseasiassa olen luottanut rehellisyyteesi olla se oma itsesi täällä ja esitellä loputtomilla vänkäämisillä uskovia vastaan sitä omaa itseäsi kaikelle kansalle. On tärkeää aina että oikein osaamme arvostella mihin Jumalan Sana on meitä velvoittanut ja armolahjan tätä varten antanut.

        Eerika on vapaakirkollinen 63-vuotias eläkkeellä oleva kokki Tampereen liepeiltä.
        Erikosta käytöstä harrastaa tällä palatalla.....

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        Kiitos sage kauniista sanoistasi.

        Ole hyvä vaan.

      • VapiksenYstävä kirjoitti:

        Eerika on vapaakirkollinen 63-vuotias eläkkeellä oleva kokki Tampereen liepeiltä.
        Erikosta käytöstä harrastaa tällä palatalla.....

        Eerika on minusta hyvä ihminen ja hyvä persoonallinen ihminen.

      • VapiksenYstävä
        sage8 kirjoitti:

        Ja ennen kaikkea homottaja kuten sinäkin.

      • VapiksenYstävä kirjoitti:

        Ja ennen kaikkea homottaja kuten sinäkin.

        Homojen ihmisoikeuksien puolustaja minä olen. Ja tasa-arvon.

      • VapiksenYstävä
        sage8 kirjoitti:

        Homojen ihmisoikeuksien puolustaja minä olen. Ja tasa-arvon.

        Teetkö työtä muslimaissa? Nissähän homoilla ei ole ihmisoikeuksia.

      • Eläkeukko ei tee työtä. Fundispiireissä ei yleensäkään kunnioiteta ihmisoikeuksia eikä tasa-arvoa.

      • VapiksenYstävä
        sage8 kirjoitti:

        Eläkeukko ei tee työtä. Fundispiireissä ei yleensäkään kunnioiteta ihmisoikeuksia eikä tasa-arvoa.

        Sinä sanoit
        " Homojen ihmisoikeuksien puolustaja minä olen. Ja tasa-arvon."

        Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Mitä sis teet noiden asuoiden hyväksi ja teetkö sitä mulimimaissa missä nuo asiat ovat kaikista heikoiten?

      • VapiksenYstävä kirjoitti:

        Sinä sanoit
        " Homojen ihmisoikeuksien puolustaja minä olen. Ja tasa-arvon."

        Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Mitä sis teet noiden asuoiden hyväksi ja teetkö sitä mulimimaissa missä nuo asiat ovat kaikista heikoiten?

        Joka paikassa missä liikun ja huomaan homojen sortoa puutun siihen tilanteen mukaan.

      • VapiksenYstävä
        sage8 kirjoitti:

        Joka paikassa missä liikun ja huomaan homojen sortoa puutun siihen tilanteen mukaan.

        Kerro muutamia esimerkkejä.

      • VapiksenYstävä kirjoitti:

        Kerro muutamia esimerkkejä.

        Jos et usko mitä kerroin niin et usko.

      • vaihdantatalous
        sage8 kirjoitti:

        Eerika on minusta hyvä ihminen ja hyvä persoonallinen ihminen.

        Eli kehu kehusta - hyvää vaihtokauppaa :))

      • lipsahtikotiko
        sage8 kirjoitti:

        Jos et usko mitä kerroin niin et usko.

        Taisit vähän liioitella!

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        "Mitä noihin kehumisiin tulee, niin suvakithan aina kehuu samanmielisiä ja sitten ovat vihamielisiä uskovia ja eri mieltä olevia kohtaan. Vihamielisyys purkautuu yleensä loputtomana jankkaamisena ja systemaattisena olkinukkien tehtailuna."

        En tiedä, ketä pidät suvakkeina, mutta mitä pahaa on kehumisessa? Eikö se ole rakentava voima ihmisten välisessä kanssakäymisessä? Sehän ei ole ollenkaan yhteydessä siihen, että joku olisi vihamielinen uskovia ja eri mieltä olevia kohtaan. Eri mieltä oleminen ei ole vihamielisyyttä, se on erimielisyyttä. Tuo jankkaaminenkin on aika mielenkiintoinen termi, voiko ihminen jankata itsekseen?Ja oletko varma, että ne ns. jankkaajat ovat vain suvakkeja?

        ”Sehän ei ole ollenkaan yhteydessä siihen, että joku olisi vihamielinen uskovia ja eri mieltä olevia kohtaan.”
        ”Eri mieltä oleminen ei ole vihamielisyyttä, se on erimielisyyttä.”

        Tuntuu että nämä tahallaan sekoitettaan jatkuvasti.

        Suvakki tarkoittaa siis henkilöä joka on suvaitsevainen sekä jotenkin vajaa. Eli näitä uustermejä. Jotkut ovat näiden termien laseeraajista käyttäneet vastaavaa nimitystä ”rajakki”.
        Tuolla termillä valmistellaan maaperää sille, että kaikki nämä tulisivat halveksituiksi: ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen, ja niiden vastakohdasta tulisi ihanne.

      • VapiksenYstävä
        sage8 kirjoitti:

        Jos et usko mitä kerroin niin et usko.

        Et kertonut yhtään esimemkkiä. Taitaa sitten olla niin, että ainoa mitä asialle teet on homottaminen tällä palstalla ;););)

      • sage8.ei.kirj
        Eerikatässämoi kirjoitti:

        Toki saat olla tuota mieltä.
        Itse olen sitä mieltä, että Sagen kommentit eivät ole yhtään hassuja. Hänen kanssaan on hyvä keskustella.
        Sinun kommenttisi sen sijaan on hyvinkin provosoiva ja toista ihmistä mitätöivä ja se pistääkin miettimään kuinka hyvin olet sisäistänyt Raamatun sanaa.

        Poistivat äskeisen ketjun. Onneksi jäi kirjaimet sanoina mieleen. Löysin tämän ketjun ja siksi käytin tätä hyväksi. Erikoista kun herjaketjut saa olla mutta toisilla on vaara poistoon. Vai miten lie.

      • kui2
        NäinSuhtaudun kirjoitti:

        Itseasiassa olen luottanut rehellisyyteesi olla se oma itsesi täällä ja esitellä loputtomilla vänkäämisillä uskovia vastaan sitä omaa itseäsi kaikelle kansalle. On tärkeää aina että oikein osaamme arvostella mihin Jumalan Sana on meitä velvoittanut ja armolahjan tätä varten antanut.

        No osaatko sinä aina arvioida oikein? -No osaatpa tietenkin on varmaan juhlallinen vastauksesi , mistäs sinä tiedät että vain ne jotka jakavat kaikki ajatuksesi kanssasi ovat "oikeita uskovia".

        Sinua loukkaa jos ei ole kaiken aikaa samaa mieltä kanssasi mutta Sinä toki voit olla eri mieltä muiden kanssa erittäin ikävään ja vähättelevään sävyyn, koskapa olet Jumalan bestis mielestäsi ja Jumala on kertonut juuri sinulle titenkin kaikki, niin että tiedät kaikki nämä asiat vastoin kuin muuta mieltä olevat, eikä se mikään loukkaus ole, eihän? Aamen!

        Eli yhteenvetona:Sinun ajatuksesi on seuraava, Sinä olet Jumalan toimesta valtuutettu sanomaan muille ihan mitä vaan ja se on vain ihan oikein aina ja..piste, Mutta ne muut eivät Saa sanoa Sinulle poikkiteleloin yhtään mitään tai sinua on Loukattu -Näinkö on asia??

      • kui2 kirjoitti:

        Etpä taida tuohon vastausta saada?

    • Itse yritin aikoinaan vastata tällaisele trolile, joka aina kirjoitteli saman tapaisia viestejä. Ylläpidon neuvo oli, ettei hänelle kannata vastailla, se vain lisää hänen trollailuaan.

      Ilkeile viesteille en vastaa mitään.
      Tietenkin, voihan ilkeä viesti kummuta ihmisen pahasta olosta, ja siten hyökkäys olla paras puolustus. Vaikea tosin on erottaa toisistaan kuka on oikeasti ilkeä, ja kenen tokaisu on hätähuuto. Tietenkin aina kannattaa miettiä, mitä tällaisen viestin taustalla on.

      • On tuossa kolmaskin vaihtoehto - toisinaan kirjoitettu viesti saattaa tuntua ilkeältä, vaikkei sellaiseksi ole tarkoitettukaan. Yleensä pyrin ohittamaan sen ilkeyden tai joka ensivaikutelmalta sellaiselta tuntuu.

      • NäinSuhtaudun

        "Tietenkin, voihan ilkeä viesti kummuta ihmisen pahasta olosta, ja siten hyökkäys olla paras puolustus. "

        Uskovia kohtaan suunnattu systemaattinen ilkeily ei aina johdu pahasta olosta!

        Syynä on usein pahuuden henkivallat taivaan avaruuksissa jolloin sitä vihamielestä jankkaajaa kohtaan tulee olla rukoilevan ymmärtäväinen ja uskova voi siinä rukoilla itselleen suojaa näitä pahuuden voimia vastaan. Ja tämän huomaa siitä kun nämä pahat henkivallat syöksyy ulos heidän veisteistään. Uskovillahan on herkkä henkien erottamisen armolahja silloin kun sitä tarvitaan. Nettityö on eräs paikka missä henkien erottaminen on välttämätön armolahja.

        Toiseksi syynä vihamieliseen jankkaukseen ja olkinukkien tehtailuun voi olla syvä trauma kristillistä seurakuntaa, kristinuskoa vastaan tai yleensä uskovia kohtaan, joka on aiheutunut jostain ikävästä kokemuksesta herkän elämänvaiheen aikana. Näistä ihmisistä ei tule ulos pahuuden henkivaltoja, mutta heitä tulee käsitellä ymmärtäväisesti ja hoitavalla, mutta ehdottoman torjuvalla tyylillä. Myös kirkon piispojen joukossa, papeista nyt puhumattakaan, on tällaisia tapauksia, jotka purkavat uskoviin nuoruudessa saatua traumaansa.

        Tässä nyt näin lyhyesti analyysiä ja samalla myös ohjetta uskoville miten täällä toimitaan.

        Rukoilla vihamielisen läheisen pelastumiseksi anteeksiannon armolla.
        Hyvääkin tarkoittavat sanamme eivät maailmankaikkeutta tavoita, rukous tavoittaa. Olemme ihmisinä ihmisiä ihmisille halusimme tai emme.
        Usko ei halvoista sanoista horju, rukous kantaa silloin kun jalat ja mieli uupuvat.

    • ruokin.trollia

      Usko.vainen on ainoa trolli täällä. Hän on oikea ripuliturpa. Ei koskaan mitään asiaa. Arvuuttelee nikkejä ja tekee idioottimaisia avauksiaan. Hänellä on ilmeisesti mielenterveydellisiä ongelmia. Veikkaisin paranoidista skitsofreniaa. Hän on puhunut täällä Niuvanniemestä. Todennäköisesti se on hänen hoitopaikkansa

      • NäinSuhtaudun

        Usko.vainen ei ole trolli, mutta vankkumaton totuuden hakija. Häntä vihataan juuri tästä sitkeydestä johtuen ja siitä, että hän jaksaa hakea sitä perimmäistä motiivia, vaikutetta tai totuutta, mikä AINA on kateissa ateisteilla,liberaaleilla, kristinuskoon tai uskoviin nurjasti suhtautuvissa ihmisissä.

        Täytyy aina tiedostaa, että uskoviin nurjasti suhtautuvat pelaavat lähes huomaamattomilla nyansseilla ja usko.vainen on erikoistunut näiden torjuntaa, mikä selvästi ärsyttää ihmisiä jotka haluavat antaa valheellista mielikuvaa hienovaraisille nyansseilla tai vihjailuilla.

        On totta, että usko.vaisen ketjut ovat aina täsmälleen yhtä pitkiä kuin näiden jankkaajien ketjutkin ja itsekin joskus, ajan salliessa innostun, tuohon loputtomalta tuntuvaan vastineiden antamiseen. Jopa "ammattijankkaajan" olen joskus monituntisella vastaamisella onnistunut väsyttämään :))

        Hienoa, että sinä olet ymmärtänyt mistä tässä on kysymys :D

      • Eroamiettivä

        Voinko kysyä millainen on teidän, siis tämän pastan, kirjoittajien suhde Suomen evakelis- luterilaiseen kirkkoon. Kaipaako uudistumista?

      • Eroamiettivä kirjoitti:

        Kaipaa uudistumista työtavoissaan mutta ei opistaan eikä Raamatusta luopumista.
        Useinhan uudistuminen halutaan ymmärtää uutena oppina ja Raamatun hylkäämistä.

        Mitä muuten sinä tarkoitat uudistumisella tässä yhteydessä?

      • Eroamiettivä
        usko.vainen kirjoitti:

        Noin niin kuin opit ovat jotenkin ristiriitaisia. Homojen vihkiminen, naispappeus. Eikö tämä aiheuta hajaannusta?

      • NäinSuhtaudun kirjoitti:

        Usko.vainen ei ole trolli, mutta vankkumaton totuuden hakija. Häntä vihataan juuri tästä sitkeydestä johtuen ja siitä, että hän jaksaa hakea sitä perimmäistä motiivia, vaikutetta tai totuutta, mikä AINA on kateissa ateisteilla,liberaaleilla, kristinuskoon tai uskoviin nurjasti suhtautuvissa ihmisissä.

        Täytyy aina tiedostaa, että uskoviin nurjasti suhtautuvat pelaavat lähes huomaamattomilla nyansseilla ja usko.vainen on erikoistunut näiden torjuntaa, mikä selvästi ärsyttää ihmisiä jotka haluavat antaa valheellista mielikuvaa hienovaraisille nyansseilla tai vihjailuilla.

        On totta, että usko.vaisen ketjut ovat aina täsmälleen yhtä pitkiä kuin näiden jankkaajien ketjutkin ja itsekin joskus, ajan salliessa innostun, tuohon loputtomalta tuntuvaan vastineiden antamiseen. Jopa "ammattijankkaajan" olen joskus monituntisella vastaamisella onnistunut väsyttämään :))

        Loistavaa parodiaa....kiitos tästä.

      • Eroamiettivä kirjoitti:

        Noin niin kuin opit ovat jotenkin ristiriitaisia. Homojen vihkiminen, naispappeus. Eikö tämä aiheuta hajaannusta?

        Kirkon oppiin ei kuulu saman sukupuolen vihkiminen koska se ei kuulu Raaamatun oppiin.

        Kirkko on itse aiheuttanut maailman mielistelyllään hajaannuksen.

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Loistavaa parodiaa....kiitos tästä.

        Onko tuo uusi tapasi yrittää saada jonkun kirjoitus mitätöityä?
        Yritä nyt hyvä ihminen saada jotain älykästä noihin kirjoituksiisi :D

      • Eroamiettivä

        Niin. Eroaminen kuitenkin jatkuu. Onko mitään tehtävissä. Tarkoitan pitäisikö kirkon jotenkin parantaa julkista kuvaansa. En ehkä osaa ilmaista asiaani.

      • Eroamiettivä kirjoitti:

        Niin. Eroaminen kuitenkin jatkuu. Onko mitään tehtävissä. Tarkoitan pitäisikö kirkon jotenkin parantaa julkista kuvaansa. En ehkä osaa ilmaista asiaani.

        Sillä ei ole merkitystä kuinka paljon kirkkoon kuuluu porukkaa vaan sillä mitä se opettaa.

      • Eroamiettivä

        Mutta eikö ole pelkona, että pienet seurakunnat kuihtuu pois?

      • unennäköä
        usko.vainen kirjoitti:

        Sillä ei ole merkitystä kuinka paljon kirkkoon kuuluu porukkaa vaan sillä mitä se opettaa.

        Hihhulihörhöjen haltuunko opetus pitäisi antaa..

      • unennäköä kirjoitti:

        Hihhulihörhöjen haltuunko opetus pitäisi antaa..

        Riippuu siitä miten sinä määrittelet hihhulihörhön.

      • Eroamiettivä kirjoitti:

        Mutta eikö ole pelkona, että pienet seurakunnat kuihtuu pois?

        Ei vaan jokaiseen seurakuntaan jää kuitenkin aina uskovat. Seurakunta on sitten sen kokoinen kuin se on. Seurakunnan koolla vain sen takia, että siihen kuuluu niitä jotka eivät usko, ei ole mitään merkitystä.

      • on.muitakin
        usko.vainen kirjoitti:

        Riippuu siitä miten sinä määrittelet hihhulihörhön.

        Sinä esimerkiksi.

      • Eroamiettivä

        Mutta eikö ole pelkona myös kirkon vaikutusvallan pieneneminen

      • on.muitakin kirjoitti:

        Sinä esimerkiksi.

        Mikä minusta sinun mielestäsi tekee hihhulihörhön?
        Sekö, että pidän Raamattua Jumalan sanana?

      • Eroamiettivä kirjoitti:

        Mutta eikö ole pelkona myös kirkon vaikutusvallan pieneneminen

        Ei kirkon/seurakunnan vaikutusvalta ole koosta kiinni vaan siitä miten se julistaa evankeliumia. Eli en pelkää.

      • hörhön.tuntee.jokainen
        usko.vainen kirjoitti:

        Mikä minusta sinun mielestäsi tekee hihhulihörhön?
        Sekö, että pidän Raamattua Jumalan sanana?

        Hihhulihörhön mielipiteet. Olet ulkopuolinen mutta arvostelet kirkkoa hörhöisesti.

      • hörhön.tuntee.jokainen kirjoitti:

        Hihhulihörhön mielipiteet. Olet ulkopuolinen mutta arvostelet kirkkoa hörhöisesti.

        Saatko jotakin salattua tyydytystä minun nimittelemisstäni?

      • lainaajopa
        usko.vainen kirjoitti:

        Ei vaan jokaiseen seurakuntaan jää kuitenkin aina uskovat. Seurakunta on sitten sen kokoinen kuin se on. Seurakunnan koolla vain sen takia, että siihen kuuluu niitä jotka eivät usko, ei ole mitään merkitystä.

        Puhutaanko nyt evl,lut-kirkon seurakunnista?

      • lainaajopa kirjoitti:

        Puhutaanko nyt evl,lut-kirkon seurakunnista?

        Niin puhutaan. Sama pätee kaikkiin seurakuntiin.

      • Ensinnäkään kenestäkään ei pidä mitään diagnooseja tehdä, ei, vaikka ei tykkäisikään. Tuollainen vain vesittää koko sanomasi ja tekee siitä juuri sitä trollailua.

        On täällä muitakin trolleja toki kuin vain ”Usko.vainen”.

        Trolli voi olla ihan tavallinen ihminen, tai sitten persoonallisuudeltaan häiriytynyt. Me emme sitä voi tietää.

        Vaikka tutkijat ovat löytäneet kommenteista piirteitä, joilla oli yhteys persoonallisuushäiriöiden "mustaan nelikkoon", narsismiin, machiavellismiin, psykopatiaan ja sadismiin, niin kaikki trollit eivät sellaisia ole.
        ”Tutkimus osoitti, että tämän "mustan nelikon" piirteillä oli selvä yhteys niiden ihmisten nettikommentteihin, jotka kertoivat trollaamisen olevan heidän mielipuuhaansa internetissä.”
        ”Tutkijoiden mukaan trollaamisen ja "mustan nelikon" suhde oli niin vahva, että trollaajia voidaan pitää "arkipäivän sadisteina"”

        Nämä trollit tunnistaa sadistisesta otteesta. Eli he saavat nautintonsa siitä, kun joku loukkaantuu tai suuttuu – kunhan vain syntyy vahva tunnereaktio.

        Poimin trollin määritelmiä sieltä täältä:

        Trollaaminen voi olla parhaimmillaan hauskaa itseironista leikittelyä keskustelun säännöillä ja käytännöillä. Pahimmillaan se voi olla järjestelmällistä kiusantekoa tai poliittista propagandaa.

        Trollin ainoa tavoite on nimenomaan saada muut tarttumaan hänen keskusteluun heittämäänsä "täkyyn". Kun siihen tartutaan, trolli onnistuu ohjaamaan keskustelua haluamaansa suuntaan.

        Trolli ei siis keskustele, vaan heittelee ärsyttäviä lauseita väliin.

        ”Vähintäänkin trolli suosii voimakkaita tulkintoja kiistanalaisista aiheista.”

        ”Trollaaja yrittää saada viestiketjuunsa mahdollisimman paljon keskustelijoita, mutta ei useinkaan itse osallistu mielipiteenvaihtoon. Hänen ainoa tarkoituksensa on vetää mukaan mahdollisimman monia ja saada heidät menettämään malttinsa. ”

        Jankkaaminen sinänsä ei ole trollausta, mutta trollit pitävät mielellään tällaisia ketjuja yllä.

        ”Trollaajat valehtelevat, liioittelevat ja loukkaavat vain saadakseen toiset keskustelijat hermostumaan tai pahoittamaan mielensä.”

        filosofi Arthur Schopenhauerin ”Taito olla ja pysyä oikeassa” on satiiri, jossa on annettu ohjeita väittelyn ”voitamiseen” kun totuudesta ei välitetä.

        ”Näistä ohjeista mainittakoon muutama: Vie vastustajasi väite loogiseen äärimmäisyyteensä, jolloin vastustaja joutuu puolustelemaan olkiukkoa, ja menettää näin uskottavuutensa.”
        ” Provosoi vastustajasi vihaiseksi, sillä vihainen vastustaja on huolimaton ja tekee virheitä. ”
        ”Käytä kaikki tilaisuudet henkilökohtaisiin solvauksiin.”
        ” Jos vastustajasi vastaa samalla mitalla, tyrmistytä hänet toteamalla, että keskustelussa ei sovi mennä henkilökohtaisuuksiin”

        Ja lopuksi hyvä ohje:

        ”Mikäli vihastuit jostain, niin odota hetki, hengitä, laske kymmeneen, ota asiasta selvää ja rauhoitu. Tuolloin vältyt kirjoittamasta sellaista vastinetta, millä palkitset trollin.”

      • kommenttin
        mummomuori kirjoitti:

        Ensinnäkään kenestäkään ei pidä mitään diagnooseja tehdä, ei, vaikka ei tykkäisikään. Tuollainen vain vesittää koko sanomasi ja tekee siitä juuri sitä trollailua.

        "On täällä muitakin trolleja toki kuin vain ”Usko.vainen”. "

        Sinähän et ole diagnostisoija?

        Usko.vainen on kärsivällinen keskustelija, joka jaksaa tuoda esiin totuutta aina salatuimpaan saakka. Liberaalit ja kristinuskon liepeillä pyörivät henkilöt vaan eivät kestä hänen teräviä kommenttejaan, koska nämä eivät tunne kristinuskoa ja siksi ovat aina pakotettuja menemään henkilöön kiinni.

      • äläjankkaakeskustele
        mummomuori kirjoitti:

        Ensinnäkään kenestäkään ei pidä mitään diagnooseja tehdä, ei, vaikka ei tykkäisikään. Tuollainen vain vesittää koko sanomasi ja tekee siitä juuri sitä trollailua.

        On täällä muitakin trolleja toki kuin vain ”Usko.vainen”.

        Trolli voi olla ihan tavallinen ihminen, tai sitten persoonallisuudeltaan häiriytynyt. Me emme sitä voi tietää.

        Vaikka tutkijat ovat löytäneet kommenteista piirteitä, joilla oli yhteys persoonallisuushäiriöiden "mustaan nelikkoon", narsismiin, machiavellismiin, psykopatiaan ja sadismiin, niin kaikki trollit eivät sellaisia ole.
        ”Tutkimus osoitti, että tämän "mustan nelikon" piirteillä oli selvä yhteys niiden ihmisten nettikommentteihin, jotka kertoivat trollaamisen olevan heidän mielipuuhaansa internetissä.”
        ”Tutkijoiden mukaan trollaamisen ja "mustan nelikon" suhde oli niin vahva, että trollaajia voidaan pitää "arkipäivän sadisteina"”

        Nämä trollit tunnistaa sadistisesta otteesta. Eli he saavat nautintonsa siitä, kun joku loukkaantuu tai suuttuu – kunhan vain syntyy vahva tunnereaktio.

        Poimin trollin määritelmiä sieltä täältä:

        Trollaaminen voi olla parhaimmillaan hauskaa itseironista leikittelyä keskustelun säännöillä ja käytännöillä. Pahimmillaan se voi olla järjestelmällistä kiusantekoa tai poliittista propagandaa.

        Trollin ainoa tavoite on nimenomaan saada muut tarttumaan hänen keskusteluun heittämäänsä "täkyyn". Kun siihen tartutaan, trolli onnistuu ohjaamaan keskustelua haluamaansa suuntaan.

        Trolli ei siis keskustele, vaan heittelee ärsyttäviä lauseita väliin.

        ”Vähintäänkin trolli suosii voimakkaita tulkintoja kiistanalaisista aiheista.”

        ”Trollaaja yrittää saada viestiketjuunsa mahdollisimman paljon keskustelijoita, mutta ei useinkaan itse osallistu mielipiteenvaihtoon. Hänen ainoa tarkoituksensa on vetää mukaan mahdollisimman monia ja saada heidät menettämään malttinsa. ”

        Jankkaaminen sinänsä ei ole trollausta, mutta trollit pitävät mielellään tällaisia ketjuja yllä.

        ”Trollaajat valehtelevat, liioittelevat ja loukkaavat vain saadakseen toiset keskustelijat hermostumaan tai pahoittamaan mielensä.”

        filosofi Arthur Schopenhauerin ”Taito olla ja pysyä oikeassa” on satiiri, jossa on annettu ohjeita väittelyn ”voitamiseen” kun totuudesta ei välitetä.

        ”Näistä ohjeista mainittakoon muutama: Vie vastustajasi väite loogiseen äärimmäisyyteensä, jolloin vastustaja joutuu puolustelemaan olkiukkoa, ja menettää näin uskottavuutensa.”
        ” Provosoi vastustajasi vihaiseksi, sillä vihainen vastustaja on huolimaton ja tekee virheitä. ”
        ”Käytä kaikki tilaisuudet henkilökohtaisiin solvauksiin.”
        ” Jos vastustajasi vastaa samalla mitalla, tyrmistytä hänet toteamalla, että keskustelussa ei sovi mennä henkilökohtaisuuksiin”

        Ja lopuksi hyvä ohje:

        ”Mikäli vihastuit jostain, niin odota hetki, hengitä, laske kymmeneen, ota asiasta selvää ja rauhoitu. Tuolloin vältyt kirjoittamasta sellaista vastinetta, millä palkitset trollin.”

        "Jankkaaminen sinänsä ei ole trollausta, mutta trollit pitävät mielellään tällaisia ketjuja yllä."

        Kuvaavaa on että puolustat jankkaajia. Täällä on "ammattijankkaajia" ja sitten näitä liberaaleja, jotka leikkivät uskovaista, jotka jankkaavat jopa aina hamaan aamuyöhön saakka kun sisu ei anna periksi ja lopulta alkavat yön rasittamina haukkumaan uskovia ja häipyvät.

      • Aamentaperään

        Parempi ohje on uskovien kristillinen kärsivällisyys, mikä on aina kestänyt kaikki esteet joita tämä maailma asettaa evankeliumin esiintuomiseksi.

        Jaak. 1:4

        Ja kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon, että te olisitte täydelliset ja eheät ettekä missään puuttuvaiset.

      • Aamentaperään kirjoitti:

        Ihan sama asia - toinen on käytännön neuvo ja toinen kuvas siitä, mitä voimaa usko antaa.

      • äläjankkaakeskustele kirjoitti:

        "Jankkaaminen sinänsä ei ole trollausta, mutta trollit pitävät mielellään tällaisia ketjuja yllä."

        Kuvaavaa on että puolustat jankkaajia. Täällä on "ammattijankkaajia" ja sitten näitä liberaaleja, jotka leikkivät uskovaista, jotka jankkaavat jopa aina hamaan aamuyöhön saakka kun sisu ei anna periksi ja lopulta alkavat yön rasittamina haukkumaan uskovia ja häipyvät.

        "Kuvaavaa on että puolustat jankkaajia."

        Taisit ymmärtää väärin. Jankkaaminen on huonoa käytöstä, mutta se ei ole trollaamista - ellei trolli itse siihen osallistu.

        En edes lue niitä tyhjänpäiväisiä jankkauksia.

      • totuutta.kehiin
        usko.vainen kirjoitti:

        Kirkon oppiin ei kuulu saman sukupuolen vihkiminen koska se ei kuulu Raaamatun oppiin.

        Kirkko on itse aiheuttanut maailman mielistelyllään hajaannuksen.

        Palstalla esitettyjen näkemysten mukaan kirkollisesti ei saa vihkiä haureudessaan ja himoissaan hekumoivia sekä muutoin synneissä rypeviä ihmisiä. Siis ei yhtään ihmistä. Maallisen toimenpiteen oikea toteuttamispaikka on maistraatti.
        Luomiskertomuksessa annettu miehen ja naisen liitto ei meidän ihmisten tempuilla muuksi muutu.

      • totuutta.kehiin kirjoitti:

        Niinkö evl.kirkko on avioliittoon vihkimisen määritellyt? 😳

      • sage8.ei.kirj
        totuutta.kehiin kirjoitti:

        Palstalla esitettyjen näkemysten mukaan kirkollisesti ei saa vihkiä haureudessaan ja himoissaan hekumoivia sekä muutoin synneissä rypeviä ihmisiä. Siis ei yhtään ihmistä. Maallisen toimenpiteen oikea toteuttamispaikka on maistraatti.
        Luomiskertomuksessa annettu miehen ja naisen liitto ei meidän ihmisten tempuilla muuksi muutu.

        Luomiskertomus ja evoluutio kun ei kuitenkaan millään muotoa ole sovellettavissa yhteen. Evoluutio on tosi ja luomiskertomus jotain muuta. Totuus on näin ollen vähän kinkkisempi juttu joten totuus menettää merkityksensä jos sitä jankataan väärissä paikoissa väärien asioiden yhteydessä.

      • sage8.ei.kirj kirjoitti:

        Totta, kreatinismi on uskontoihin vahvasti liittyvä näkemys ja evoluutio tieteeseen liittyvä. Ja jankkaaminen ei todellakaan herätä kuin vastenmielisyyttä - oli se asia mikä hyvänsä.

    • JeesusOnTie

      Tämä palsta on saastaa täynnä.

    • hahahahahahaha

      Uskikset haistakaa vittu!

      • hohohooooo

        Levitä eteen!!!

    • Kait ensin kannattaa kokeilla ihan asiallisa ja ystävällistä vastausta mutta jos sillä ei sitten tokene niin jättänee juurikin omaan rauhaan.

      • Tuo on varmasti hyvä tapa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      3130
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1767
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1627
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      90
      1460
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1447
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      404
      1341
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1199
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1107
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      344
      959
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      270
      938
    Aihe