Luuk 7:18 Ja Johannekselle kertoivat hänen opetuslapsensa tästä kaikesta.
7:19 Niin Johannes kutsui luoksensa opetuslapsistaan kaksi ja lähetti heidät Herran tykö kysymään: "Oletko sinä se tuleva, vai pitääkö meidän toista odottaman?"
7:20 Miehet saapuivat hänen tykönsä ja sanoivat: "Johannes Kastaja on lähettänyt meidät sinun tykösi ja kysyy: 'Oletko sinä se tuleva, vai pitääkö meidän toista odottaman?'"
7:21 Sillä hetkellä hän juuri paransi useita taudeista ja vitsauksista ja pahoista hengistä, ja monelle sokealle hän antoi näön.
7:22 Niin hän vastasi ja sanoi heille: "Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet: sokeat saavat näkönsä, rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, kuurot kuulevat, kuolleet herätetään, köyhille julistetaan evankeliumia.
7:23 Ja autuas on se, joka ei loukkaannu minuun."
Johannes virui roomalaisten vankikuopassa ja hänelle kerrottiin, että Jeesus oli parantanut roomalaisen sotilaan palvelijan. Johanneksella oli suuri vaara loukkaantua Jeesukseen. Jeesus ei näköjään välittänyt Johanneksen ahdingosta ollenkaan ja auttoi sitä vastoin roomalaisia.
Myös juutalaiset fariseukset ja kirjanoppineet loukkaantuivat Jeesukseen. He olivat odottaneet sellaista Messiasta, joka tulee ja vapauttaa Israelin roomalaisten ikeen alta ja tekee jälleen Israelista mahtavan. Jeesus ei suostunut heidän poliittiseksi johtajakseen vaan veljeili syntisten ja publikaanien kanssa ja auttoi jopa roomalaisia.
Jeesuksen kautta Jumala näytti, että Saatana on hänen oikea vastustajansa. Jumala halusi tuoda armon syntisten ja sairaiden ihmisten elämään, jotka olivat koko elämänsä eläneet pimeyden valtakunnassa Saatanan orjuudessa. Jumala halusi vapauttaa myös roomalaiset Saatanan vallasta.
Myös Johannes tiesi tämän, hän julisti parannuksen välttämättömyyttä. Johannes myös näki fariseusten ja kirjanoppineiden sydämen läpi, etteivät he tosissaan tehneet parannusta:
Matt 3:7 Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?
3:8 Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä,
Johanneksen olisi pitänyt tietää, että Jeesus tuli auttamaan ihmisiä parannuksen teossa ja vapauttamaan synnistä ja sairauksista. Jeesus joutui muistuttamaan Johannesta: "Sokeat saavat näkönsä, rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, kuurot kuulevat, kuolleet herätetään, köyhille julistetaan evankeliumia."
Autuas on se, joka ei loukkaannu Jeesukseen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Odotatko sinä sellaista Jeesusta, joka tulee ja hävittää kaikki sinun vihollisesi, nostaa sinut korkealle korokkeelle ja tekee sinusta mahtavan ja rikkaan?
Vai odotatko sinä sellaista Jeesusta, joka tulee ja puhdistaa kaiken törkytavaran sinun sisältäsi niin, että sinä et enää vihaa vihollisiasi etkä havittele maallista kunniaa ja rikkautta?
"Autuas on se, joka ei loukkaanu minuun"
Aloituksen otsikko kertoo Raamatun ilmoituksen Johannes kastajalle.
Johannes kastaja tunsi Raamatun kirjoitukset hyvin.
Mihin kirjoitukseen Herra Jeesus viittaa tuolla ;Autuas on se, joka ei loukkaanu minuun.
Vastaus löytyy Jesajan kirjan 8. luvusta.
13. Herra Sebaot pitäkää pyhänä, häntä te peljätkää ja kauhistukaa.
14. Ja hän on oleva pyhäkkö, hän loukkauskivi ja kompastuksen kallio molemmille Israelin huonekunnille, paula ja ansa Jerusalemin asukkaille.
15. Monet heistä kompastuvat ja kaatuvat ja ruhjoutuvat, monet kiedotaan ja vangitaan
( Jes. 8. )
Ja tästä loukkauskivestä on kirjoitettu myös Uuden Testamentin kirjoituksissa.
4. Ja tulkaa hänen tykönsä, elävän kiven tykö, jonka ihmiset tosin ovat hyljänneet, mutta joka Jumalan edessä on valittu, kallis,
5. ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.
6. Sillä Raamatussa sanotaan: "Katso, minä lasken Siioniin valitun kiven, kalliin kulmakiven; ja joka häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva".
7. Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, "on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi"
8. ja "kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi". Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin.
9. Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
10. te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut".
( 1. Piet.2. )
Siis, "Autuas on se, joka ei loukkaanu minuun" , autuas se joka ei loukkaannu Jeesukseen.
Ps.137:9 Biblia (1776). Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.
Vaan etpä tiedä tuon jakeen taustoja.