Oksettaa tämä palsta

Tämä palsta on aivan oksettavaa luettavaa. Keskustellaan kaikenlaisesta väärästä ja kommentoidaan irvokkaasti mitä saastaisimmin tavoin. Ihmiset ylpeilevät omilla vastauksillaan ja herkuttelevat synnillä. Onneksi välillä näkyy Jumalan Sanan totuutta joissakin viesteissä. Mutta pääosin täyttä saastaa saastan perään. Ev.lut.kirkko on sekä hengellisesti että fyysisesti yksi haureuden pesä. Ev.lut. kirkko ei saarnaa ihmisille synnistä ja parannuksen teosta vaan valehtelevat lempeällä äänellä että kaikki on hyvin, kunhan kuulut meidän puljuumme. Näin monessa muussakin paikassa. Tehkää parannus ihmiset vielä kun se on mahdollista. Jeesus on ainoa tie iankaikkiseen elämään. Harva löytää elämään. Suurin osa menee kadotukseen. Jumala ei valehtele. Jumalan Sana on ja pysyy, vaikka sitä yritätte kieroon vääntää. Voi voi niitä, jotka valheen tien valitsevat. Voi voi voi.
24251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Oksennuksesi haju oksettaa.

2Äänestä

Vain paikka, jossa opetetaan oikein, jäi jälleen kerran aloittajalta mainitsematta, tämä paikka, missä on kaikki pielessä, tuli jo varmaan tuhannen kerran mainituksi.

Äänestä
  • Niin tämä paikka on sekä väärin ja väärään, mutta on myös Oikein ja oikeaan opetusta ja ohjausta, vaikkakin tätä jälkimmäiseen hyvin vähän opetusta ja ohjausta. (Etsivät kuitenkin löytää) Mutta josta, Raamatun UT mukaisesta Kristillisyydestä kiinnostuneita, ei tahdo etsimälläkään täältäkään löytää!

    Mihin lie ja miksi piiloutuneet?!! Vaikka ovat koko " maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla eläviksi ja toimiviksi / vaikuttaviksi, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa, jokaista Jäsentään myöden YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi, Totuudessa YKSI mielisesti, keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävästi ja toimivasti, rakentaviksi kutsuttuja.

    Äänestä

  • Herättelevä kirjoitti:

    Niin tämä paikka on sekä väärin ja väärään, mutta on myös Oikein ja oikeaan opetusta ja ohjausta, vaikkakin tätä jälkimmäiseen hyvin vähän opetusta ja ohjausta. (Etsivät kuitenkin löytää) Mutta josta, Raamatun UT mukaisesta Kristillisyydestä kiinnostuneita, ei tahdo etsimälläkään täältäkään löytää!

    Mihin lie ja miksi piiloutuneet?!! Vaikka ovat koko " maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla eläviksi ja toimiviksi / vaikuttaviksi, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa, jokaista Jäsentään myöden YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi, Totuudessa YKSI mielisesti, keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävästi ja toimivasti, rakentaviksi kutsuttuja.

    Ehkä sinä et näe niitä kiinnostuneita?

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Ehkä sinä et näe niitä kiinnostuneita?

    No miten niitä voisi nähdä kun pysyvät piiloutuneina. Ei näy eikä kuulu vaikka kuinka näin julkisesti peräänkuuluttelee / etsii. Ei minkäänlaista, Raamatun UT mukaista ns. vastakaikua?!

    Äänestä

  • Herättelevä kirjoitti:

    No miten niitä voisi nähdä kun pysyvät piiloutuneina. Ei näy eikä kuulu vaikka kuinka näin julkisesti peräänkuuluttelee / etsii. Ei minkäänlaista, Raamatun UT mukaista ns. vastakaikua?!

    Vastasinhan minäkin sinulle.....

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Vastasinhan minäkin sinulle.....

    Aloit taas heti jankutuksesi!

    1Äänestä

  • opettele.käyttäytyyn kirjoitti:

    Aloit taas heti jankutuksesi!

    Vai on sinulla ollut minua ikävä. No, tässä minä nyt olen.

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Vai on sinulla ollut minua ikävä. No, tässä minä nyt olen.

    Oletko mielisairaalassa?

    Äänestä

Kiitos mielipiteestä.

Äänestä

Eiköhän tämä palsta luotaa kirkon nykytilaa, jossa myös keskitytään lähinnä repimään toisia ihmisiä henkisesti kappaleiksi.

Äänestä
  • Sen mitä olen kirkon piirissä ollut, niin sehän on kaikkea muuta kuin toisten ihmisten repimistä henkisesti kappaleiksi . Ihmiset tulevat uudestaan ja uudestaan sen lämpimään ilmapiiriin.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Sen mitä olen kirkon piirissä ollut, niin sehän on kaikkea muuta kuin toisten ihmisten repimistä henkisesti kappaleiksi . Ihmiset tulevat uudestaan ja uudestaan sen lämpimään ilmapiiriin.

    Siihen lämpimään ilmapiiriin, jossa vallitsee antikristuksen henki, joka imitoi Jeesusta.

    1Äänestä

Ei missään opeteta oikein. Katso maailman tilaa. Ihminen luotiin pitämään huolta paratiisista. Mitä hän teki, ei noudattanut ohjeita. Eikä noudata tänä päivänä senkään vertaa, vaan yrittää tuhota Jumalan luoman paratiisiksi tarkoitetun maailman.

Äänestä
  • Täytyy aina tiedostaa, että myös kirkkolaitokset ovat osa tätä maailmanlaajuista taloussysteemiä, jonka eräs tehtävistä käytännön toiminnan tasolla on pyrkiä tuhoamaan tämän maapallon luonto, eläimistö ja lopulta ihmisen mahdollisuudet elää tällä planeetalla.

    Äänestä

  • Mikä paratiisi on, jossa on maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia, liikaa hellettä ja metsäpaloja, liikaa sateita ja tulvia, tuhoisia hirmumyrskyjä?

    Äänestä

Ehdottaisin puhdistavaa veristä uhraamista, Ja munat ja vtut pitää leikellä pyhän puhtaasti. Kansaa kyykyttää ja rankaista. Näin on ollut ja on oleva. Pyhä mies on pyhä ja Mooses määrää.

Äänestä

Oksettaa tuo uskontokuntien synneillä syyllistäminen ja ns. jumalan sanan levitysmässäily, uskonnon ulostaminen.
Jeesus on ainoa tie iankaikkiseen elämään: Kerro yksikin esimerkki, edes yksi.
Harva löytää elämään: Jokainen on löytänyt elämän ja tulee löytämään kuoleman. Moni uskovainen on hukannut sen oikean elämän.
Suurin osa menee kadotukseen: Eläpä uhoa, mieluummin ajatusleikkinä sinne kuin uskisten kanssa "taivaaseen", mitä ei muuten mistään löydy.
Jumala ei valehtele: Olematon ei valehtele ei, vaan jokainen joka siitä totena kertoo.
Jumalan Sana on ja pysyy: Pysyy pysyy ihan pitämättä. Hyvin on pysynyt ja hapantunut vanhuuttaan turhan runsaasta käytöstä huolimatta.

Äänestä

Kirkolla saastaiset liemet keitoksissaan. Jumalan viha tulee kohtaamaan kirkot, jotka eivät tee parannusta väärän evankeliumin opettamisesta. Sanassaan Jumala käskee lähtemään ulos kirkoista, jotka tekevät haureutta Jumalaa vastaan opettamalla väärää evankeliumia.

Äänestä
  • Jokainen evankeljumi on väärä. Odotellaan sitä kostoiskua kaikille uskovaisille.

    Äänestä

Aloittaja kirjoittaa saastaisuudesta. Muut oksettavat häntä. Tutulta tuntuu.

Muistan, että uskova äitini piti jotain tekoani tai lukemaani kirjaa "saastaisena". Ajattelin, että jos lapsenakin tehdyt erehdykset katsotaan saastaisiksi, niin miten ihminen voi aikuisena edes selviytyä, koska joutuu tekemään niin paljon päätöksiä ja osallistumaan niin moneen elämänsä aikana. Ei aina kuitenkaan voi onnistua.
Seurasin äitiäni tarkemmalla silmällä, ja havaitsin, että ihan normaali, erehtyväinen ihminen hän oli, mutta hän ei varmaankaan nähnyt pikku epäkohtiaan "saastaisina". Hän oli aikuinen ja oikeassa. Minun sen sijaan piti olla tarkkana käytöksestäni ja sanomisistani, etten loukkaisi mitään tai ketään, varsinkaan häntä, sillä hän häpesi minua uskovaisten ystäviensä edessä. Pelkäsi että "blaskaisin" hänet.
Hyvä tapa kasvattaa lapsi uskolliseksi kirkon jäseneksi: "Älä tee niin kuin minä teen, vaan tee niin kuin minä sanon."
Ei ihan onnistunut.

Äänestä

Minä ihmettelen sitä että kun valitset Suomi 24 aihealueen " Yhteiskunta " ja sieltä " Uskonnot ja uskomukset " sitten " Kristinusko " ja vielä " Luterilaisuus " niin päädyt homosivustolle jossa näennäisesti aloius koskee vaikka vihkimistä tai maailman luomista mutta todellisuudessa samat homot jauhavat samoja asioita päivästä toiseen homosueksuaalisuudesta . Aika kummallista.

1Äänestä
  • Samaa olen ihmetellyt myös, jokainen vuoronpäältä pilkkaamassa uskoa, uskovaisia, raamattua, Jeesusta ja Jumlaakin. Ymmärtäisin jollain toisella palstalla, mutta miksi tulla palstalle, jossa käsitellään heidän vihaamaansa asiaa, uskoa?

    Olisi mukava oikeasti päästä keskustelamaan, ilman että täytyy jonkun tulla homottelemaan, pilkaamaan, jankuttamaan ja kertomaan kuin Jumalaa ei ole olemassa ja raamattu on satukirja.

    Luulisi että silloin kirjoittelisi jollain ateisti palsatalla ja siellä haukkuisi samanhenkisten ihmisten kanssa kilpaa uskovaisia.
    Minulta ei ainakaan henkilökohtaisesti ole pois, vaikka kuinka pilkaavat, kun eivät ymmärrä itsellensä tekevänsä jatkuvasti kiusaa. Mutta toisaalta, mitä per keleen luonnon omaavilta voisi muuta odottakaan.

    Äänestä

Etusivulta voisi siivota yksinäisyysfantasiatahman ja uskonsuuntien väittelyt alan harrastajien keskustelualueille. Meille muille voisi osua useammin silmiin jotain kiinnostavaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tehkääparannus_ kirjoitti:

Tämä palsta on aivan oksettavaa luettavaa. Keskustellaan kaikenlaisesta väärästä ja kommentoidaan irvokkaasti mitä saastaisimmin tavoin. Ihmiset ylpeilevät omilla vastauksillaan ja herkuttelevat synnillä. Onneksi välillä näkyy Jumalan Sanan totuutta joissakin viesteissä. Mutta pääosin täyttä saastaa saastan perään. Ev.lut.kirkko on sekä hengellisesti että fyysisesti yksi haureuden pesä. Ev.lut. kirkko ei saarnaa ihmisille synnistä ja parannuksen teosta vaan valehtelevat lempeällä äänellä että kaikki on hyvin, kunhan kuulut meidän puljuumme. Näin monessa muussakin paikassa. Tehkää parannus ihmiset vielä kun se on mahdollista. Jeesus on ainoa tie iankaikkiseen elämään. Harva löytää elämään. Suurin osa menee kadotukseen. Jumala ei valehtele. Jumalan Sana on ja pysyy, vaikka sitä yritätte kieroon vääntää. Voi voi niitä, jotka valheen tien valitsevat. Voi voi voi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu