Tällä viikolla vietetään Miesten Viikkoa, joka huipentuu sunnuntaiseen isänpäivään. Teemaviikon kunniaksi kysyimme kasvatustieteiden tohtori ja isyystutkija Jouko Huttuselta, millaista on tulla isäksi.
”Yleensä jokaiselle miehelle isäksi tulo on herkkää aikaa. Mieli avautuu vastaanottamaan suurta ihmettä: uutta ihmistä ja uutta perheenjäsentä”, Huttunen kuvailee. ”Vaikka lapsi realisoituu isälle – toisin kuin äidille – vasta syntymähetkellä, tunnemyrsky on miehen elämän ikimuistoisimpia. Tämä on tullut johdonmukaisesti esiin kaikissa isyyden alkua koskevissa tutkimuksissa”, hän jatkaa.
”Kuitenkaan isäksi tulon pitkäaikaisvaikutukset eivät ole aivan näin auvoisia”, Huttunen huomauttaa. Monissa perheissä mies palaa normaaliin päiväjärjestykseen muutaman viikon isyysvapaidensa jälkeen. Työ- ja ehkä myös harrastuselämä saattavat jatkua kuten ennen lapsen syntymää.
Äidin elämä on vastaavasti muuttunut täysin, ihan konkretian tasolla. ”Meneekö tässä siis jokin pieleen?” Huttunen kysyy. ”Ei välttämättä. Miehen muutos voi jäädä piilevämmäksi mutta silti positiiviseksi lapsen kannalta”, hän perustelee.
Isäksi kasvaminen erilaista kuin äidiksi kasvaminen
Myös äidiksi ja isäksi kasvamisessa on eroavaisuuksia. Huttusen mukaan äidiksi kasvamista helpottavat naisen biologia ja hormonit, kun sitä vastoin isäksi kasvaminen on pääosin tahdon ja oppimisen asia. Sen lisäksi nainen saa vanhemmuuteensa yhdeksän kuukautta etumatkaa, sillä kasvuprosessi alkaa jo raskauden alussa, ei vasta lapsen syntymän jälkeen.
Eroavaisuuksia löytyy myös siitä, minkälaisia odotuksia ja vaatimuksia vanhemmille asetetaan. Huttusen mukaan isät kohtaavat vähemmän sosiaalisia paineita ja vaatimuksia siitä, minkälainen isän tulisi olla. Kuva ihanneisästä on melko epämääräinen ja yksilölliset erot ovat hyvinkin suuria ja sallittuja. Äitiys on ollut sitä vastoin aina tiukasti kontrolloitua, normitettua ja sanktioituakin.
Isyys pakottaa katsomaan peiliin
Huttunen kertoo tutkimustiedon tukevan monia arkisia havaintoja isyyden vaikutuksista mieheen. Elämänhallinnan, hoivaavuuden ja vastuullisuuden määrä kasvaa usein isän iästä riippumatta.
”Lapsen syntymä tekee miehen mieleen ikään kuin pienen särön, joka pakottaa hänet katsomaan peiliin ja arvioimaan uudelleen suhdettaan toisiin ihmisiin ja omiin tekemisiinsä. Tämä on monen miehen elämässä herkkä ja haavoittuvakin hetki, joka on hyvin altis ulkopuolisille herätteille”, Huttunen sanoo.
Isän huomiotta jättäminen tai tämän ajaminen lapsen elämän ulkopuolelle voi saada aikaan etäisen isä-lapsi –suhteen, joka pahimmillaan kestää koko loppuelämän. Sitä vastoin vahva isä-lapsi –suhde voi syntyä silloin, kun isä tulee kuulluksi ja nähdyksi.
Isäksi kasvaminen elinikäinen prosessi
Isän viivästynyt kasvu omaan isyyteensä tuo haasteita isä ja lapsen väliseen suhteeseen. Joskus käy niin, että isä ja lapsi ”löytävät” toisensa vasta aikuisiällä. Hitaammassa isyyteen kasvamisessa Huttunen näkee kuitenkin myös positiivisen puolen: ”Tietoinen ja pitkäjänteinen itsekasvatus voi tuottaa kestävän tuloksen, kun taas tunnepohjaisesti isän rooliin höyrähtävän ’herkkismiehen’ isyys voi ohentua yllättävän nopeasti alkuhuuman jälkeen”, hän sanoo.
”Kaikkiaan isäksi kasvaminen on pitkäaikainen, lähes elämänikäinen prosessi, jossa miehen omalla tahdolla, järkeilyllä ja itsensä likoon panemisella on suuri merkitys”, Huttunen arvioi.
Mieskulttuurin olisi muututtava hoivaavampaan suuntaan
Huttunen uskoo, että jokaisesta ihmisestä löytyy potentiaalia tulla kyllin hyväksi vanhemmaksi.
”Ihmiskäsitykseni mukaan ajattelen niin, että sekä miehet että naiset on jo syntymästä luotu yhtä hyvin vanhemmuuteen sopiviksi”, hän sanoo. ”Sukupuolesta riippumatta meissä jokaisessa luuraa riittävän hyvä vanhempi, mutta joskus olosuhteet ovat hyvän vanhemmuuskehityksen vastaiset.”
Esimerkiksi miehisyyteen liittyvät ihanteet voivat olla ristiriidassa isyyteen liittyvien piirteiden kanssa. ”Lasten takia mieskulttuurin ja yleisen mieskuvan pitäisi muuttua, jotta ne sallisivat ja tukisivat miesten sitoutumista isyyteensä”, Huttunen arvioi.
Eräs isyyteen keskeisesti liittyvä, mutta miehisen kulttuurin oudoksuma piirre on hoivaavuus. Miesten tarjoamasta hoivasta on Huttusen mielestä valtava pula sekä perheissä että yhteiskunnassa yleisestikin. ”Mieskulttuurimme on ulkoistanut hoivan naisille ja tästä syystä monelle miehelle on haasteellista antaa itselleen lupa olla läsnä oleva ja huolta pitävä isä – vaikka hän sisimmässään niin haluaisi ja vaikka hän näkisi lastensa sitä kaipaavan”, Huttunen kuvailee.
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/isyystutkija-jouko-huttunen-kertoo-isaksi-tulemisesta-mieskulttuurimme-ulkoistanut-hoivan-naisille/
”Yleensä jokaiselle miehelle isäksi tulo on herkkää aikaa. Mieli avautuu vastaanottamaan suurta ihmettä: uutta ihmistä ja uutta perheenjäsentä”, Huttunen kuvailee. ”Vaikka lapsi realisoituu isälle – toisin kuin äidille – vasta syntymähetkellä, tunnemyrsky on miehen elämän ikimuistoisimpia. Tämä on tullut johdonmukaisesti esiin kaikissa isyyden alkua koskevissa tutkimuksissa”, hän jatkaa.
”Kuitenkaan isäksi tulon pitkäaikaisvaikutukset eivät ole aivan näin auvoisia”, Huttunen huomauttaa. Monissa perheissä mies palaa normaaliin päiväjärjestykseen muutaman viikon isyysvapaidensa jälkeen. Työ- ja ehkä myös harrastuselämä saattavat jatkua kuten ennen lapsen syntymää.
Äidin elämä on vastaavasti muuttunut täysin, ihan konkretian tasolla. ”Meneekö tässä siis jokin pieleen?” Huttunen kysyy. ”Ei välttämättä. Miehen muutos voi jäädä piilevämmäksi mutta silti positiiviseksi lapsen kannalta”, hän perustelee.
Isäksi kasvaminen erilaista kuin äidiksi kasvaminen
Myös äidiksi ja isäksi kasvamisessa on eroavaisuuksia. Huttusen mukaan äidiksi kasvamista helpottavat naisen biologia ja hormonit, kun sitä vastoin isäksi kasvaminen on pääosin tahdon ja oppimisen asia. Sen lisäksi nainen saa vanhemmuuteensa yhdeksän kuukautta etumatkaa, sillä kasvuprosessi alkaa jo raskauden alussa, ei vasta lapsen syntymän jälkeen.
Eroavaisuuksia löytyy myös siitä, minkälaisia odotuksia ja vaatimuksia vanhemmille asetetaan. Huttusen mukaan isät kohtaavat vähemmän sosiaalisia paineita ja vaatimuksia siitä, minkälainen isän tulisi olla. Kuva ihanneisästä on melko epämääräinen ja yksilölliset erot ovat hyvinkin suuria ja sallittuja. Äitiys on ollut sitä vastoin aina tiukasti kontrolloitua, normitettua ja sanktioituakin.
Isyys pakottaa katsomaan peiliin
Huttunen kertoo tutkimustiedon tukevan monia arkisia havaintoja isyyden vaikutuksista mieheen. Elämänhallinnan, hoivaavuuden ja vastuullisuuden määrä kasvaa usein isän iästä riippumatta.
”Lapsen syntymä tekee miehen mieleen ikään kuin pienen särön, joka pakottaa hänet katsomaan peiliin ja arvioimaan uudelleen suhdettaan toisiin ihmisiin ja omiin tekemisiinsä. Tämä on monen miehen elämässä herkkä ja haavoittuvakin hetki, joka on hyvin altis ulkopuolisille herätteille”, Huttunen sanoo.
Isän huomiotta jättäminen tai tämän ajaminen lapsen elämän ulkopuolelle voi saada aikaan etäisen isä-lapsi –suhteen, joka pahimmillaan kestää koko loppuelämän. Sitä vastoin vahva isä-lapsi –suhde voi syntyä silloin, kun isä tulee kuulluksi ja nähdyksi.
Isäksi kasvaminen elinikäinen prosessi
Isän viivästynyt kasvu omaan isyyteensä tuo haasteita isä ja lapsen väliseen suhteeseen. Joskus käy niin, että isä ja lapsi ”löytävät” toisensa vasta aikuisiällä. Hitaammassa isyyteen kasvamisessa Huttunen näkee kuitenkin myös positiivisen puolen: ”Tietoinen ja pitkäjänteinen itsekasvatus voi tuottaa kestävän tuloksen, kun taas tunnepohjaisesti isän rooliin höyrähtävän ’herkkismiehen’ isyys voi ohentua yllättävän nopeasti alkuhuuman jälkeen”, hän sanoo.
”Kaikkiaan isäksi kasvaminen on pitkäaikainen, lähes elämänikäinen prosessi, jossa miehen omalla tahdolla, järkeilyllä ja itsensä likoon panemisella on suuri merkitys”, Huttunen arvioi.
Mieskulttuurin olisi muututtava hoivaavampaan suuntaan
Huttunen uskoo, että jokaisesta ihmisestä löytyy potentiaalia tulla kyllin hyväksi vanhemmaksi.
”Ihmiskäsitykseni mukaan ajattelen niin, että sekä miehet että naiset on jo syntymästä luotu yhtä hyvin vanhemmuuteen sopiviksi”, hän sanoo. ”Sukupuolesta riippumatta meissä jokaisessa luuraa riittävän hyvä vanhempi, mutta joskus olosuhteet ovat hyvän vanhemmuuskehityksen vastaiset.”
Esimerkiksi miehisyyteen liittyvät ihanteet voivat olla ristiriidassa isyyteen liittyvien piirteiden kanssa. ”Lasten takia mieskulttuurin ja yleisen mieskuvan pitäisi muuttua, jotta ne sallisivat ja tukisivat miesten sitoutumista isyyteensä”, Huttunen arvioi.
Eräs isyyteen keskeisesti liittyvä, mutta miehisen kulttuurin oudoksuma piirre on hoivaavuus. Miesten tarjoamasta hoivasta on Huttusen mielestä valtava pula sekä perheissä että yhteiskunnassa yleisestikin. ”Mieskulttuurimme on ulkoistanut hoivan naisille ja tästä syystä monelle miehelle on haasteellista antaa itselleen lupa olla läsnä oleva ja huolta pitävä isä – vaikka hän sisimmässään niin haluaisi ja vaikka hän näkisi lastensa sitä kaipaavan”, Huttunen kuvailee.
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/isyystutkija-jouko-huttunen-kertoo-isaksi-tulemisesta-mieskulttuurimme-ulkoistanut-hoivan-naisille/
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eipä taida paljon miesten asiat kiinnostaa...
Maailma on feministien 😏
Aika tasan taitaa olla miesten ja naisten määrä.
Miesten läsnäolon puute vaivaa monessa kohden. Vapaaehtoistyössäni näen sen koko ajan. Miehiä tarvitaan mukaan. En tiedä miksi heitä näkyy kovin vähän monilla sektoreilla.
Monessa he ovat kuitenkin mukana ja arvostan kovasti miesten panosta yhteisen hyvän eteen.
Kovin usein törmää miesten ja naisten jatkuvaan ristiriitaan. Koetaan, että miehet unohdetaan tai että naiset unohdetaan. Mistä se mahtaa kertoa?
Tjaa. Olisiko näin, että ihmiselle tyypillinen jengiytyminen koskee myös sukupuolia niin, että miehet ja naiset tuppaavat pyörimään omissa skeneissään. Kun jotain muuta skeneä pyöritetään niin, että jengiä värvätään mukaan vain muista omista skeneistä, niin tapahtuu tuota miesten skenen ja naisten skenen erottumista entisestään myös muissa skeneissä. Anteeksi jos tämä nyt näyttää skeneskeneskenetoistelulta, mutta yritän vakavissani kuitenkin muodostaa pointtia.
Jos nyt koetan ryhdistäytyä oikein selväsanaiseksi heittäytyen, niin ihmisten tyypillinen taipumus muodostaa kaltaistensa seurueita on se syy siihen, että tulee yksipuolisuutta porukoihin. Porukoita pitäisi tämä tiedostaen yhdistää rohkeasti. Monissa asioissa tarvitaan niin miehiä kuin naisiakin.
Minä muuten olen sellainen, jota palstan konservatiivisimmat kirjoittelijat varmaan pitäisivät jonain vihervassu-sukupuolineutraali-homottajana tai jotain tuommoista, mitä täällä nyt saa lukea syytteinä yhdelle jos toiselle, mutta todellisuudessa minä kyllä ymmärrän biologiasta kumpuavat erot miesten ja naisten välillä. Toki pitää ymmärtää, että ne erot riippuvat joskus paljon siitäkin, että minkälaiset yksilöt valitaan vertailuun.
Luulenpa näin, että ne ihmiset, jotka eivät elämässään juuri mitään muuta tee kuin istuvat netissä omaa kuplaansa ihailemassa, eivät tajua sitä, että kyllä tilastollisesti miehillä ja naisilla on joissain asioissa selvästi esiin tulevia niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin ominaisuuseroja, joita totta maar voidaan hyödyntää valittaessa sitä, että kenen ehkä mieluiten kannattaa suorittaa mikäkin tehtävä.
Tämän ei tarvitse tarkoittaa sitä, etteikö taattaisi sellaista mahdollisuuksien tasa-arvoa, että ketään ei kielletä asettumasta haluamaansa rooliin, tai ainakaan kielletä koettamasta asettua sellaiseen rooliin. Tämä keskustelu joka tapauksessa ehkä vähän jäihin laittamista jo tätä nykyä, ja siitä lisää seuraavaksi.
Täytyypä nimittäin sanoa tähän vielä sekin, että vaikka pidän itseäni melko liberaalina tasa-arvon kannattajana, joka ei tapaa pönöttää homeisena konservatiiviänkyränä perinteisten sukupuoliroolien yms. kanssa, niin joskus tämä tasa-arvoon ja sukupuolirooleihin liittyvä keskustelu alkaa ärsyttää ei vain niiden änkyröiden vaan myös niiden vastapuolen vouhottajien takia. Nykyään tuntuu, ettei kannata mitään sanoa tässä asiassa, kun paskaa sataa loka-autolasteittain niskaan sanoit mitä sanoit tai teit niin tai näin... ja varmaan sataa vaikka et sano tai tee mitään!
Tuosta paskan satamisesta olen samaa mieltä kanssasi.
Kuten tuossa aloitukseen kopioidusta tekstistä kävi ilmi, miehet helposti ulkoistavat hoivahommat naisille ja se on aika kurjaa, koska hoivajutuissa jos missä tarvittaisi myös miehiä aika kipeästi.
Esim.nuorten parissa tehtävässä työssä miesten merkitys on tosi suuri ja siellä heitä on vähän. Tai ei kai voi sanoa että vähän, mutta saisi olla enemmän. Varsinkin kolmannella sektorilla monessa kohtaa miehillä olisi niin paljon annettavaa, että kovasti toivoisin miesten löytävän erilaisiin sosiaali-ja terveysjärjestöihin, jotka tekevät auttavaa työtään monenlaisten ihmisten parissa.
Miesten viikko ja isänpäivä on poistettava, nehän syrjivät naisia.
Vaimon- ja lastenpahoinpitelijöille kokonainen ryyppyviikko ja vielä juhlapäivä kruunaamaan kaiken. Nyt tietty joku intoo ettei kaikki oo sellasii, mut niit sellasii on oikeesti ihan liikaa kuiteski!
Totta, yksikin juoppo isä tai äiti on liikaa lapsen silmin koettuna.