Huomenta,
jäin miettimään eilen infokurssilla esiinnoussutta asiaa (se joku tyttö kysyi asiasta), että miten paljon uskoa on "tarpeeksi".
En viitsinyt omia mietteitäni siinä yhteydessä esittää, kun tuli jotenkin sellainen olo, että ihmiset halusivat sieltä nopeasti pois jne, mutta tuli jatkokysymyksenä hänen kysymyksestään mieleen, että itseäni ei oikeastaan askarruta niinkään uskon määrä (siis Jumalaan), vaan pikemminkin se, että koko ajan tulee uusia asioita eteen katolisesta kirkosta tai uskosta, joita ihmiset minulta kyselevät ja tuntuu, että vaikka yrittäisin haalia tietoa miten paljon tahansa, siltikään en tiedä mitään.
Eli miten voi tietää, että tietää ja uskoo tarpeeksi voidakseen liittyä katoliseen kirkkoon? Että jos ei vielä tavallaan "hyväksy" kaikkea tai tiedä asioista tarpeeksi, jotta voisi pohjimmiltaan ymmärtää kirkon opetukset, niin missä menee se raja, että "uskaltaa" liittyä ja uskoa siihen, että se ymmärrys jossain vaiheessa tulee?
En ole ikinä pohtunut sen syvemmin ev.lut. kirkon asioita, kun siihen olen aina kuulunut, mutta nyt tuntuu, että olisi pakko olla valmis selittämään ja vastaamaan kaikenlaisiin kysymyksiin, kun ihmiset kyseenalaistavat valintani ja tuntuu tyhmältä, kun koko ajan pitää vastata, että "en tiedä, mutta otan asioista selvää".
Näkemyksiä kenelläkään?
jäin miettimään eilen infokurssilla esiinnoussutta asiaa (se joku tyttö kysyi asiasta), että miten paljon uskoa on "tarpeeksi".
En viitsinyt omia mietteitäni siinä yhteydessä esittää, kun tuli jotenkin sellainen olo, että ihmiset halusivat sieltä nopeasti pois jne, mutta tuli jatkokysymyksenä hänen kysymyksestään mieleen, että itseäni ei oikeastaan askarruta niinkään uskon määrä (siis Jumalaan), vaan pikemminkin se, että koko ajan tulee uusia asioita eteen katolisesta kirkosta tai uskosta, joita ihmiset minulta kyselevät ja tuntuu, että vaikka yrittäisin haalia tietoa miten paljon tahansa, siltikään en tiedä mitään.
Eli miten voi tietää, että tietää ja uskoo tarpeeksi voidakseen liittyä katoliseen kirkkoon? Että jos ei vielä tavallaan "hyväksy" kaikkea tai tiedä asioista tarpeeksi, jotta voisi pohjimmiltaan ymmärtää kirkon opetukset, niin missä menee se raja, että "uskaltaa" liittyä ja uskoa siihen, että se ymmärrys jossain vaiheessa tulee?
En ole ikinä pohtunut sen syvemmin ev.lut. kirkon asioita, kun siihen olen aina kuulunut, mutta nyt tuntuu, että olisi pakko olla valmis selittämään ja vastaamaan kaikenlaisiin kysymyksiin, kun ihmiset kyseenalaistavat valintani ja tuntuu tyhmältä, kun koko ajan pitää vastata, että "en tiedä, mutta otan asioista selvää".
Näkemyksiä kenelläkään?
Vastaukset 39
Vanhimmat
Eilinen kerta oli kyllä vähän erikoinen - en oikein ainakaan itse saanut käsitystä. Ja joissakin kohdin luulin asioiden menevän ainakin ihan eri tavalla...
Mitä sanotte?
Tarkennatko, että siis mistä et eilen oikein saanut käsitystä? Et ymmärtänyt sen kysyjän kysymystä, minun kysymystäni, luennoitsijan puhetta, vai mitä?:)
Itse olisi kiinnostanut kuulla enemmänkin siitä, miten luennoitsija oli päätynyt tuollaisen reitin kautta katoliseen kirkkoon (ja ilkeä ääni sisälläni tosin pohti sitäkin, että mistä hän on varma, ettei kohta taas löydä jotain uutta kirkkoa, vaikka tiedän, ettei noin saisi ajatella). Että jos sitä olisi löytynyt jotain tuttua.
Muutenkin oli välillä hieman vaikeaa seurata sitä luentoa, siis kun asia oli periaatteessa yksinkertainen, mutta juuri esim. niiden pyhien kohdalla mietin, että miksei niistäkään ole enempää puhuttu, että sellainen pitää valita, valintaperusteita ym. Ja sitten tämä yksi henkilö kysyikin juuri samasta asiasta.
Mutta jotenkin ehkä "pysähtynyt" oli se eilinen luento, ja sen takia itsekin jäi askarruttamaan, että missasinko jotain olennaista.
Niin, nimenomaan tästä puuttui sama into kuin monista aikaisemmista. Jotenkin tuli olo kuin olisin "palannut" takaisin luterilaisten joukkoon...
Olen saanut, niin siksi kai täällä olenkin, hyvin positiivisen kuvan monista katolilaisista, jotka ovat iloisia ja määrätietoisia omassa uskossaan ja antavat esimerkin siitä, ettei ole mahdotonta elää katolilaisena näinkin kriittisessä yhteiskunnassa. Päinvastoin. Siksi jäin vähän ihmettelemään tämän kerran ilottomuutta.
Niin, sanoa piti vielä se, että tunnen joitakin "tällaisia" katolilaisia. Luulen, että voin sanoa, että heille katolinen elämä vaikuttaa tosi helpolta. Ei heitä kauhistuta kirkon moraalisäännöt.
Ehkä heidän elämänsä on jotenkin liian helppoa. Tai sitten heidän uskonsa antaa heille voiman myös vaikeuksien kantamiseen.
Ehkä on niin, että ne, jotka koko ajan valittavat kirkon opetusta vastaan, eivät voikaan kokea samaa iloa, koska eivät usko tarpeeksi, tai eivät hyväksy katolista uskoa niin kuin paavi sitä opettaa.
Mielenkiintoista.
Jos alustaja oli se, joka on merkitty ohjelmaan, selitys vaisulle tunnelmalle on siinä, että hän on väsynyt. Katolilaisuus ei valitettavasti suojele tällaiselta :) 3.2.2005 oli Kristillisdemokraattien Kristityn vastuu -lehdessä juttu otsikolla "Päätoimittaja Esa Erävalo vuodeksi vuorotteluvapaalle ”Lepään ja odotan”.
Lainaan tähän pienen jakson jutusta:
"Mitkä ovat olleet tähänastisen Kristityn Vastuu -työrupeamasi huippuhetket ja suurimmat notkahdukset?
– Huippuhetkistä vaalivoitot ovat tuntuneet palkitsevilta. Puolueen nimenmuutoksen onnistuminen otti myönteisesti tunteiden päälle sekin. Mutta hienointa on ollut, jos on voinut tukea eteenpäin ihmisiä, joita todella arvostaa.
– Suurin notkahdus oli lähes koko viime vuosi. Olin jo vuoden alussa valmiiksi uupunut hoidettuani samanaikaisesti päätoimittajan, toimitussihteerin, toimittajan ja toimitusjohtajan tehtäviä ja annettuani paineiden kasaantua. Sitten romahti perhe-elämä.
Olet vuoden vuorotteluvapaalla, Mitä odotat tuolta jaksolta?
– Haluan ensin levätä. Sitten odottaa.
– En uskalla etukäteen määrittää odottamisen tuloksia. Minulla on ollut suuria muutoksia elämässä. Kestää aikansa päästä selville vesille."
viime kerran aihe ja kenen toimesta tuo viime esitys siis pidettiin - eli sama suomeksi: kuka oikein viimeksi esitelmöi ja mistä aiheesta?
Voisi hieman auttaa valaisemaan tätä kokonaisuutta.
puhummeko avioerosta vaiko takaperin takakäteen nullifikaation hakemisesta, leskeytymisestä, lapsen/nuoren itsemurhasta vai mistä puhumme työuupumuksen ja burn-outin ohessa? Kysyn suoraan, koska EE:kin lausuu asian noin suoraan ja ikään kuin lisäkysymyksille avautuvana.
yksityisasiat eivät pitäisi kuulua tälle palstalle eivätkä myöskään muille ihmisille. Nyt te olette ylittäneet aika pahasti jonkun rajan.
Otin EE:tä koskevan tekstin suoraan verkkolehdestä. Se on pantu verkkoon hänen omalla suostumuksellaan. Tässä suhteessa ei ole ylitetty sopivaisuuden rajaa.
Toinen asia on, että minun tarkoitukseni ei ollut herättää kenenkään mielenkiintoa EE:n yksityiselämän yksityiskohtiin. Piti vain välittää viesti, että hän on pitkäaikaisesti väsynyt ja on itse ilmoittanut siitä julkisuudessa. Tämän halusin tuoda esiin siksi, että infokurssilaiset saivat hänestä sen vaikutelman, että jotain oli vinossa.
Kiitos selvennyksestä, tuo kertoo jo paljon!
Tässä tapauksessa pitänee olla hyvinkin iloinen siitä, että hän jaksoi tulla pitämään tunnin.
Mitä tulee noihin toisiin yksityiskohtiin (joista joku toinen nimimerkki mainitsi), en kyllä olisi halunnut niitä tietää :( Kyllä se on ihan "riittävä" selitys, että ihminen kokee työuupumusta tai muuta uupumusta, ei täällä tarvitse noin yksityiskohtaisesti kenenkään kohtaamia vastoinkäymisiä kertoa?! Kyllä varmasti monellakin aktiivikatolilaisella (ja meillä muillakin) on ikäviä perhetragedioita tmv, ja olisi todella kurjaa, että täällä niitä räävittäisiin tuntemattomien kesken.
Lisään vielä, että oikeastaan tämä keskustelu lähti vähän sivupoluille... eli jos jollain on näkemystä tuosta alkuperäisestä kysymyksestäni, ottaisin mielelläni näkemyksiä vastaan!
Ulla-muija saanut viimin ruttonaamasta tarpeekseen ja lähtenyt nostelemaan. No, saa sitten ruttonaama-Esa leikkiä ihan yksinään tuttu juttu -leikkiä Opparien seuraavan pariskunta- ja perheviikonlopun aikana. Toivottavasti siitäkin tehdään Fidekseen juttu!
Kannattaa tutustua kirkkoon rauhassa ja harkita tarkkaan. Tätä on useasti painotettu. Itse silti liityin parissa kuukaudessa ja siinäkin oli ne pari kuukautta liikaa.
Kun liityin, minusta oli selvää, että katolinen kirkko on oikeassa ja muut väärässä. Huomasin sitten, että vaikka kysyttäessä perustelin kääntymiseni omasta mielestäni hyvin, muut eivät vakuuttuneet. Päädyin siihen, ettei minun tarvitse tekojani selitellä. Koska minä olen onnellinen katolilaisena, minulla on täysi oikeus olla katolilainen.
Niin, siis kyllä minäkin uskon, että katolinen kirkko on "oikeassa" ja muut "väärässä", mutta on esim. asioita, joita en vaan _voi_ allekirjoittaa.
Kuten kirkon kantaa siihen, että hi-virus läpäisee kondomit. En vaan voi uskoa sitä, että katolisella kirkolla olisi niin paljon edistyksellisemmät ja taitavammat tiedemiehet, että he saisivat ihan muita tuloksia kuin muut johtavat asiantuntijat maailmassa. Eli siis esim. tämä kysymys on minulle vastaava, kuin jos joku väittäisi mustaa valkoiseksi ja minun olisi pakko toistella mantraa, vaikka tietäisin, että musta on mustaa. En tiedä miten olennainen kysymys esim. tämä on kokonaisuuden kannalta, mutta tarkoitan juuri sitä, että ei ole vars. uskonnon suhteen ongelmia, siis esimerkiksi ehtoolliskäsitys on paljon lähempänä omaa kokemuspohjaani katolisessa kuin luterilaisessa kirkossa, mutta sitten on näitä muita juttuja. Eli onko niin, että ennenkuin tunnen sisimmässäni, että voin uskoa kaikki tällaisetkin jutut, en "voi" kirkkoon liittyä? Jos näin on, niin en ilmeisesti voi liittyä koskaan, koska esim. tämä on minulle puhtaasti luonnontieteellinen kysymys, ei uskonnollinen.
toisin muotoillun ilmaisun, tuntuu hieman itsekkäältä tuo "muut väärässä".
Seuratessani useita uskonnollisia palstoja olen huomannut mormonien keskuudessa toteutuvan parhaiten tuon keskinäisen lojaliteetin. Harvoin he syyllistyvät muidenkaan uskovien solvaamiseen, vaikka suuri määrä "oikeassa olevia" tyhjentää surutta likasankonsa heidän niskaansa.
Tuskin minusta on MAP kirkon mainosmieheksi, silti on pakko todeta heidän yleensä hallitsevan kohtuulliset käytöstavat "ainoassa oikeassa kirkossaan".
Terveiset Turust!
Siis eikö kirkko ole sanonut, ettei kondomi anna täydellistä suojaa hi-virusta vastaan, ja eikö se ole ihan fakta? Eihän kondomi anna täydellistä suojaa ehkäisyssäkään.
Mutta ymmärrän. Tuontyyppisiin ongelmiin saattaa helposti juuttua. Ihan syystä.
Minä en murehtinut (enkä murehdi) tuollaisia asioita. Koska Jumala lakkasi olemasta minulle luterilaisessa kirkossa ja näyttäytyi (siis minulle!) enää vain katolisessa kirkossa, pakkohan minun oli kääntyä.
En tiedä, onko vanhentunut ajatus, että opissa on hierarkia. Jotkut asiat ovat tärkeitä ja jotkut voi ohittaa suurpiirteisesti. Olin joka tapauksessa lukenut ennen kääntymistä katolisen dogmatiikan oppikirjaa, jossa oli tuollainen luokittelu, ja olen aina ollut tyytyväinen (itseeni), kun / jos onnistun selvittämään sentään tärkeimmiksi rankatut (De fide) opinkohdat. Eihän käännynnäiseltä voi kaikkea vaatia.
Tämä sivusto takkuilee nyt koneellani (yritin ainakin 3 krt vastata Turust-nimimerkille, mutta aina tuli virhe-ilmoitus), mutta yritän vastata.
On totta, että kirkko sanoo, ettei kondomi anna täyttä suojausta HIViä vastaan, mutta koen asian niin, että on eri asia väittää, että virukset läpäisevät kondomin kuin esittää huolestuneisuutensa siitä, että esim. huolimattoman käytön seurauksena tauti voi tarttua. Ehkä nyanssiero, mutta minulle se on juuri se ratkaiseva.
Samoin, kuin ehkäisyvälineenäkin siinä on juuri tuota rikkoutumis/huolimattomuus-epävarmuutta, mutta olisi eri asia väittää, että siittiöt läpäisevät kumin.
Niin, ehkä nuo eivät ole kovin olennaisia asioita, koska en tiedä totta puhuen mitä kaikkea luterilainen kirkko väittää, eikä niistä joudu koskaan tilille. Mutta nyt kun sanoo sanan "katolinen kirkko" tuntuu se olevan NIIN paha juttu, että kaikki mahdolliset historian epäkohdat pitäisi osata perustella. Enkä todellakaan osaa.
Kokeilen vielä neljännen kerran vastata, ja jos ei vieläkään tule läpi, niin luovutan...
Eli pohdin oliko TUrust tuo kommenttisi minulle? Minähän nimenomaan laitoin oikean ja väärän lainausmerkkeihin, ts. koen, että minun oikea tai vääräni ei ole yhtään itsestään selvästi jollekin toiselle sitä samaa. Eli en koe voivani sanella kenellekään muulle tavallaan absoluuttisia totuuksia tai vääryyksiä, mutta voin pohtia sitä, olisivatko tietyt asiat minun kohdallani näitä.
Minulla ei taida ollakaan selain vikaa, jos muillakin takkuilee tämä systeemi.
Alun perin tarkoitin viestiäni tuohon pkt:n lokeroon, olen tottunut kuulemaan häneltä varsin maltillisia mielipiteitä. Taisit kiinnittää huomiota samoihin seikkoihin kuin minäkin.
Meidän ei tarvinne repiä pelihousujamme? ;)
Jos haluat tulla katolilaiseksi, sinun ei tarvitse alkaa uskoa eikä teeskennellä uskovasi, että HIV-virukset läpäisevät kondomin. Ei Kirkko sellaista opeta, vaikka jotkut yksittäiset kirkonmiehet ovat tämän erittäin kyseenalaisen väitteen esittäneet. Kaikkea, mitä piispat ja prelaatit puhuvat ja kirjoittavat omissa nimissään, ei tarvitse niellä pureksimatta. Kirkon moraaliopetus on eri asia, se ei riipu tällaisista teknisistä yksityiskohdista.
Älä kiirehdi muutenkaan asioiden edelle vaan pohdi rauhassa. Kysele ja keskustele kaikesta, mikä haraa vastaan. Kirjoitat, että katolisen kirkon historiassa on asioita, joita et voi perustella (ei-katolilaisille?). Siellä todella on hirveitäkin asioita, eikä sinun tarvitse eikä kuulukaan puolustella vääryyksiä. Oikea ja väärä pitää osata tunnistaa, kirkossakin.
Katolilaiseksi tullaksesi sinun pitäisi pystyä uskomaan siihen, mitä uskontunnustuksessa sanotaan sekä siihen, että Pyhä Henki on ohjannut ja ohjaa Kirkkoa ja siksi dogmeiksi määritellyt asiat ovat pysyviä totuuksia. Sinun pitää uskoa Kirkon sakramentteihin ja tuntea vilpitöntä halua noudattaa sen moraaliopetusta.
Liity sitten aikanaan, jos olet vakuuttunut siitä, että Kristuksen Kirkko on katolisessa kirkossa. Rakasta sitä, mutta älä kritiikittömästi: Kirkko on vielä epätäydellinen, matkalla.
Kyllä nyt on katkirkkolaiset vihoissaan - älä vain kirjoita samanlaisia juttuja heidän palstalleen!
...viime kädessä siitä, mitä muut ihmiset sanovat: luterilaisiltakin voimme kysyä vaikka mitä inhottavia kysymyksiä noitavainoista (joka oli pääosin protestanttinen ilmiö!).
Olennaista on etsiä ja löytää rakastavan Jumalan armo siitä, mitä kirkko opettaa ja julistaa Kristuksen tahdosta. Se on toki enemmän kuin pelkät dogmit. Mutta sen tarkoitus on myös paljon enemmän ja jotakin paljon kosmisempaa kuin pelkkä hyvinvoinnin subjektiivinen tunne tässä hetkessä. Syvä rauha ja varmuus suhteessa iankaikkiseen.
Rukous, luottamus ja usko antavat sinullekin lopulta sen varmuuden. On ihan saman tekevää vuotavatko kondomit vai ei (se ei todellakaan ole olennaista, sen sijaan niiden moraalisuuden arvio on).
Katolilaiseksi oppii rukoilemalla ja elämällä, etsimällä Jumalan johdatusta ja ohjastusta. Siihen tarvitaan avara sydän, joka näkee kauas ja joka sykkii rakkaudesta, ah joskus niin tuskaisasta rakkaudesta kirkkoa ja myös sen paimenia kohtaan.
tinkimisen varaa "...noitavainoista (joka oli pääosin protestanttinen ilmiö!).
Innokkainahan protestantitkin, tai paremmin sen papit tuohon "kristilliseen" toimintaan kyllä osallistuivat. Pyhä Inkvisitio laitos nyt kyllä perustui aikanaan katolisen kirkon ansioihin. Samoin tuon laitoksen keskeinen kirjallinen ohje jota suomeksi nimitämme "Noitavasara" kirjaksi.
Lienee, yleisesti tiedossa minkä kirkon laitos vastasi tuon kirjasen tuotannosta.
Luulisin meille kristityille olevan paikallaan peilata aina välillä itseämme tuonkin ajan aikaansaannoksilla. Kirkkojen väliseen kiistelyyn noista historiallisista tosiasioista ei enää ole.
____ ;)
Tietyssä mielessä usko on on/off-juttu: eli, onko uskoa vaiko eikö ole. Ymmärtääkseni pelastuksessa merkitseekin juuri usko, ei uskon määrä. Usko on toki Jumalan lahja, mutta sitäkin voi pyytää lisää. Eli, mikäli on uskoa, on tie ja matka ainakin hyvällä alulla. Voin kertoa, että kristinuskossa on paljon asioita joita ei tämänpuoleisessa voikaan koskaan tietää varmuudella ja paljon asioita jotka yleensä ovat uskonasioita. Mikäli uskot Jumalaan, olet katolinen tai et, voi jo sekin herättää kummastusta tai pahaa joissain ihmisissä ja kysymyksiä esimerkiksi siitä miten Jumala "todistetaan" tai miten kolminaisuus menee "järkeen" ja muuta vastaavaa tulee silloin vastaan. Siinäkään ei ole oikein vastauksena muuta kuin että se on uskon kautta selvää ja viime kädessä Jumalaankin on vain uskottava.
Katolinen kirkko on Suomessa toki melko tuntematon ja monet katoliset tavat myös. Kyllä tärkeimpiä selviää hyvin infokurssilla, mutta tietysti enemmänkin kuin vain infokurssi tarvitaan ennenkuin mieltää tai ymmärtää miksi kirkolla on näitä omia tapojansa. Mutta, tarvitseeko kaikkea tietää tai voiko edes tietää katekeesiaikana?
Eli kysymyksestäsi: Miltä katolinen kirkko tuntuu? Onko se "jees"? Jos on, niin tervetuloa mukaan. Näitä eri pikkudogmeja ehtii varmasti opetella vielä ja ainahan voi kysyä infokurssin ulkopuolellakin, keskustelutilaisuuksia vanhempien katolilaisten kanssa kun seurakunnan tapahtumissa varmasti on. Ja miten ja koska liittyä, sitähän ei tosiaan ole pakko tehdä nyt tänä keväänä tai edes tänä vuonna. Koska "uskaltaa" mukaan riippuu varmasti pitkälle siitä että mitkä seikat itselläsi tökkii kirkon opetuksessa ja mitkä eivät. Kaikkea katolisuudesta ei todellakaan voi oppia pelkällä infokurssilla, katolinen sydän onkin siksi paljon tärkeämpi kuin vain iso määrä pikkutietoja. Kaikella on aikansa ystäväni.
Vanhat kirkot eivät paljonkaan korosta uskossa olemista siinä mielessä kun hellaritytöt sitä sinulta saattavat kadullla tivata:Oletko uskossa?!?
Uskossa ollaan, kun käydään pyhässä messussa/ liturgiassa ja vastaanotetaan pyhiä sakramentteja.
Uskon laadun ja määrän määritteleminen on sitten siinä Korkeammassa Kädessä...
Kiitos kaikille osallistujille kerrankin suhteellisen asiallisesta ja rakentavasta keskustelusta!
Oma "ongelmani" ei niinkään ole siinä, ettenkö uskoisi Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen, vaan siinä, että en pysty allekirjoittamaan osaa asioista, joita kirkko tai sen jotkut palvelujat sanovat "oikeiksi", ja joille ei löydy perusteita Ramatusta, ts. jotka ovat yhteiskunnan modernisoitumisen mukanaan tuomia "uusia" ongelmia.
Eli voinko sanoa, että uskon, jos en allekirjoita tai pystyisi ikinä aktiivisesti "markkinoimaan" joitain seikkoja?
Itselläni on työn puolesta vaikeaa määritellä sopivan neutraalia kantaa esim. hedelmöityshoitoihin, homoparien adoptio-oikeuksiin, homopareihin noin yleensä, koska vaikka olen tavallaan sitä mieltä, että kirkko on noissa asioissa oikeassa, niin en tiedä miten pystyn näkemystäni ilmaisemaan niin, että ko. tilanteessa olevat ihmiset eivät henkilökohtaisesti loukkaannu (siis eivät ole uskovia, tai ainakaan katolisia, eli heille ko. asiat ovat erittäinkin luontevia). Eli miten viestiä, että ei itse esim. yksinäisenä naisena haluaisi hedelmöityshoitoja tai koe, että lapsi on "subjektiivinen perusoikeus" jos paras ystävä on elänyt onnettomassa parisuhteessa vuosia ja hän ei mitään toivo enempää kuin omaa lasta, ja on päättänyt lapsen "hankkia" millä hinnalla hyvänsä. Tiedän, että ko.ihmisestä tulee maailman paras äiti ja erittäin hyvä vanhempi, mutta millä oikeudella minä voisin hänelle sanoa, että "Raamatun mukaan sinä et saa lasta noin vaan 'hankkia', elä ja kuole yksin ja onnettomana". Noin hieman kärjistäen.
Eli koska en luontevasti koe itseäni miksikään maallikkosaarnaajaksi ja Raamatulla päähän paukuttajaksi, en tiedä miten tuoda oma näkemys ja arvot ei-provokatiivisesti esiin. Siinäpä pulma. Samoin, homoparien ollessa kyseessä, pitäisikö katkaista ystävyyssuhteet tai olla kutsumatta toisen puolisoa esim. perhejuhliin? Mielestäni kumpikaan ei ole rakastavan lähimmäisen teko.
Eli dilemmoja riittää.
Siinä minun vastaukseni sinulle, Usko.
Olen kysellyt ystäviltäni ja katsellut ympärilleni. Rukous auttaa. Kirkon alttarikaappi ainakin kutsuu paljon ihmisiä luokseen messun jälkeen. Siellähän sitä messussa pyhitettyä ehtoollisleipää säilytetään, siis Jeesusta.
Rukous Jeesuksen edessä, siinä se.
Uskon, tai ainakin luulen, että vain rauhallisesti punniten ja sillä perusluottamuksella, että kirkko itse asiassa todellakin tietää, miksi se jotakin opettaa, eikä se tahdo kenellekään mitään pahaa, voimme oppia myös itse ymmärtämään ja noudattamaan näitä "vaikeita" asioita.
Ei kai kukaan ole ystävyyssuhteita katkaisemassa. Kyllä kai kirkkokin nykyisessä pluralistisessa maailmassa myöntää, että muullakin tavalla ajattelevia on olemassa. Mutta ei meidän tule nöyrtyä "väärin" ajattelevien edessä. Ei meidän pidä sanoa, että valo on vihreä, jos se on punainen.
Ja toisaalta, jos minulla on ongelma kirkon opetuksen kanssa, niin kyllä minä lähinnä kätkisin sen ajatuksen sisimpääni - ja keskustelisin jonkun fiksumman kanssa, vaikka papin. Yhteiskunnan kansalaisena minä saan olla omaa mieltäni ja eri mieltä, mutta Jumalan kirkon jäsenenä en haluaisi lähteä julistamaan omaa epäuskoani. Sanoisin ehkä jotakin tällaista: No, siinä minulla on omat vaikeuteni vielä sitä ymmärtää, mutta kyllä kirkolla on siihen hyvät syyt. Ne voi olla vaikea nähdä ulkoapäin, mutta...
Eri tavalla ajattelevia ystäviä olen kohdannut jo monia. Oma vastaukseni on, että minä annan heidän olla omaa mieltään, mutta heidän on myös annettava minun olla omaa mieltäni. Muutaman tilanteen jälkeen ystävyys on vain lujittunut.
Kauhulla luin viestisi ja mietin samalla, että missähän ammatissa toimit, jos joudut hedelmöityshoito- ja homoasioita miettimään.. Toivottavasti et ole terveydenhuollon parissa! Ennakkoasenteesi ja raamatulla päähän mätkiminen paistaa läpi, vaikka yrität diplomaattisesti puhuakin.
On järkkyä, jos edes mietit pitäiskö homokavereihin pistää välit poikki ja jättää kutsumatta juhliin...toisaalta, vaikea ymmärtää miksi kukaan homo edes haluaisi kuulua kaveripiiriisi, kun ajatuskulku on tällaisilla raiteilla...
Ja mikähän on kirkon alttarikaappi?
Äh, ilmeisesti ilmaisin itseäni epäselvästi, koska tarkoitukseni oli nimenomaan ilmentää sitä problematiikkaa, että JOS kirkko vaatii esim. jotain tuollaista, niin sitten EN ehkä kuulu katoliseen kirkkoon. Oli tarkoitukseni kuvata niitä ongelmia, joiden parissa mieleni painii, kun toisaalta koen lähimmäisenä, että minun pitää toimia jollain tavalla, mutta en tiedä miten kirkko toivoo jäsentensä toimivan.
En todellakaan ole mikään ahdasmielinen, hieman hämmentynyt erilaisten paineiden ja vaikutteiden ristipaineessa kenties. Eli turhaa hermostuit, siihen ei ole syytä.
Dilemmoja todella riittää! Ja kysymyksesi ovat hyviä. Varmasti noita kysymyksiä joutuu pohtimaan muutkin kuin sinä tai sitten myös silloin vaikka ei olisi katolilainenkaan. Sanotaanko, että tämäntapaisiin kysymyksiin tuskin infokurssilta löytyy vastauksia vaan ovat jo melko laajalti tosiaan moraaliteologian alueelle meneviä juttuja - ja niistä löytyy varmasti mielipiteitä suuntaan jos toiseen!
Ensiksi, mitä tulee kysymykseesi homoparista, pitää muistaa että on kokonaan eri asia sanoa että kirkko ei voi siunata homopareja tai että sellaista ainakaan katolisessa kirkossa tuskin tulee tapahtumaan. Mikäli taas "siviilissä" tehty parisuhteen virallistaminen on kyseessä niin siinähän liikutaan sekulaarin/maallisen lain piirissä ja toisaalta se ei ole kirkon ongelma (jos näin nyt kärjistetään tuota asiaa). Eli, voit toki sanoa mitä mieltä olet tai mitä mieltä kirkko on ja senhän ei tarvitse vaikuttaa esimerkiksi kutsuihin. Ja jokainen kristitty ei ole katusaarnaaja tai evankelista sanan varsinaisessa merkityksessä ja eipä toivottavasti raamatulla päähänkään hakkaaja....
Mun mielestä on itsestään selvää, että tottakai perhejuhliin tulee kutsua myös homoparin puoliso ja se ei myöskään ole syy katkaista välejä. Meidän tehtävähän ei ole tuomita ihmisiä, vaikka olisimme eri mieltä heidän kanssaan. Ymmärryksellä voittaa aina enemmän kuin vain tekemällä mielivaltaisia päätöksiä tyyliin "olen nyt katolinen joten en välitä nähdä sua". Tehtävämmehän on "pitää esillä" tai tuoda julki uskoa (ja siis toistan, tuomintavalta on muualla). Entä, mikäli näistä homoista toinen tulee uskoon (tai molemmat) niin kynnys mennä seurakuntaan on varmasti pienempi mikäli tuntee edes yhden uskovan eikä ole samantien pelkoa siitä että lynkkaus tulee (kuten nyt vaikka helluntaiseurakunnassa tapahtuu). Miten sitten he uskossa toimivat niin se on oikeastaan sitten heidän ja Jumalan asia - ja varmasti kokenut sielunhoitaja ja pappi osaa myös keskustella heidän kanssaan.
Vaikka meillä on kirkon opetus ja Raamattu, meillä on myös usko ja rakkauden laki. Meidän tehtävä on siis toimia sen mukaan - ja samalla toki peilata tekemisiämme myös siihen mitä kirkko sanoo. Ja siksi meillä on terve järki. Jos terve järkesi sanoo että on rakkaudetonta katkaista välejä ihmiseen vain siksi että tämä on homo niin sitten todennäköisesti olet oikealla tiellä. Se, että hyväksyt tämän, tuskin sinusta tekee yhtään sen homompaa. Et myöskään voi tietää seurakunnassa sisälläkään mitä joku uusikin tulokas voi olla tai minkä vaikeuksien kanssa hän on kamppailemassa.
On helppoa olla dogmaatikko, on helppoa olla kaikkitietävä ja on helppoa olla "täydellinen". Ja on helppo tuomita. Kenties siksi meillä on lain ohella myös rakkauden laki ja kenties siksi tehtävämme onkin olla KRISTITTYJÄ - ei siksi, että se on helppoa vaan siksi että se on vaikeaa.
Toivottavasti tämä auttoi hieman hämmennyksessäsi ja varmasti keskusteluissa pappisi kanssa (mikäli kirkkoon olet liittymässä niin tulevan kotiseurakuntasi pappi haluaa jutella kanssasi) voit myös kysyä hänen neuvojaan tai ohjeitaan tuollaisissa dilemmoissa.
Mitä työhösi ja noihin kysymyksiisi adoptioista ja keinohedelmöityksistä tulee niin niistä on vaikeaa sanoa mitään kun en työstäsi mitään tiedä. Kristittynä olet kuitenkin uskollinen esivallalle ja silloin sinun on toimittava toki sekulaarien lakien ja työpaikkasi sääntöjen mukaan. Ja omaa omaatuntoa ei mielestäni saa vaientaa mikään eikä omankaan järjen ääntä.
Että näin :)
Kiitos pohdiskelevasta vastauksestasi, siitä oli apua!
Työskentelen yhdessä järjestössä, eikä päätyöni suinkaan ole toimia mainitsemieni asioiden parissa, mutta niitäkin tulee joskus käsiteltyä. Olen vain joskus ohimennen seuraillut yhtä amerikkalaista katolilaista keskustelupalstaa ja siellä suurinpiirtein käsketään irtisanoa itsensä pois sellaisista töistä, joissa esim. joutuu kirjoittamaan paperille vaikka suosituskirjeen jonkun kypsyydestä vanhemmaksi, jos tietää, että ihminen elää vaikkapa lesbosuhteessa. Ts. olen ollut aika häkeltynyt siitä, että pitäisikö minun irtisanoa itseni ja heittäytyä työttömäksi, etten vaan "tue saatanan töitä", kuten siellä suurinpiirtein asia ilmaistaan.
Tosin siellä on osittain muutenkin vaikea löytää sympatiaa epäilyksiä ja pohdintoja ja kyseenalaistuksia kohtaan, kun tosi monet tuntuvat olevan niin ehdottomia ja täydellisiä uskossaan, esim. äiti ei saisi mennä lastensa kanssa samaan taloon vaikka jonkun naapuriperheen isän kanssa, vaan heidän pitää tavata pihalla, ettei kenellekään tule väärää käsitystä siitä, että nyt he tekevät huorin. Siis, vaikka lapset vain leikkisivät keskenään ja vanhemmat vaihtaisivat kuulumisia tjsp ihan vaan vanhempina, ilman minkäänlaista "viritystä". Itselleni tuollainen on tosi outoa, koska työpiirissä ja muutenkin minulla on tosi paljon miespuolisia ystäviä, olen heidän kanssaan usein ihan kahden kesken jossain, eikä mieleenikään tulisi, että se on synti (kun siis olen tukevasti säädyllisessä parisuhteessa, samoin monet näistä miehistä)?!
Eli en tiedä petänkö tässäkin vain itseäni, vai pitääkö luottaa maalaisjärkeen.
Paula Virtanen puhui paljon asiaa, mutta pari seikkaa: kyllä kirkon usko ja moraalilaki velvoittavat katolilaisia olemaan - järjellisessä mitassa - osallistumatta mihinkään sellaiseen toimintaan, joka on selkeästi ja tärkeässä asiassa uskon vastainen. Tarkoitan esimerkiksi tilannetta, jossa katolisen lääkärin pitäisi tehdä abortteja. Siitä hänen tulee kieltäytyä ja viime kädessä vaikka vaihtaa työpaikkaa.
Eikä katolainen voi tukea esim. lesboparien lapsenhankintaa. Sanoohan jo maalaisjärkikin, ettei asian pidä mennä niin. Kyllä he löytävät sellaisiakin tukijoita, joille kysymys ei ole niin yksiselitteinen.
Kyllä minä voin mennä naisen kanssa vaikka elokuviin ajattelematta mitään epäsopivaa. Mutta en ehkä ihan kaikkien naisystävieni kanssa sellaista menisi tekemään. Liha on heikko. Kyse on omasta harkinnasta, mutta parempi olla varovainen kuin vähemmän varovainen. Mutta olennaista on se, että se "vahtaamishenki" on joka tapauksessa väärin. Meidän tulee luottaa ihmisten vapauteen.
jotkut katoliset lesboparit eivät vain halua lapsia, vaan saavat niitä. Abortteja tekevät myös katoliset lääkärit - onneksi niinkin fiksuja löytyy. Mitä useampi lääkäri laistaa tuosta ammattiinsa kuuluvasta tehtävästä, sitä useampi katolinen maallikko joutuu puoskaroimaan monille katolisille naisille hämäriä laittomia abortteja, silloin puhutaan konservatiivisten katolisten maiden vitsauksesta, sikiönlähdetyksestä. Toivoisin mahdollisimman monen lesboparin hankkivan lapsia, kokemukseni mukaan ovat erinomaisia vanhempia ja heidän kasvattamansa tasapainoiset jälkeläiset tuskin tuntevat jatkossa pakonomaista tarvetta roomalaiskatolisen "moraaliteologian" lakihenkisyyden parissa peuhaamiseen. Paremman maailman puolesta ja isoja, onnellisia lesbo- ja homoperheitä!
Minusta sinun pohdintasi ovat kypsiä, vaikka joku täällä päivittelikin asiaa. Liittyminen katoliseen kirkkoon on monelle elämän suurin ratkaisu. Kysymyshän on sakramentaaliseen yhteisöön liittymisestä, eikä sitä halua tehdä valheellisin perustein tai liian vähän informoituna - jo aivan kunnioituksesta itse sakramentteja kohtaan.
Kysymys siitä, mitkä asiat ovat kynnyskysymyksiä, on tärkeä. Jossakin aikaisemmassa vastauksessa jo viitattiin siihen, kuinka uskonasioilla on hierarkia. On välttämätöntä uskoa joihinkin asioihin, mutta joihinkin taas ei. Esitän kaksi ääripäätä, joista kumpikaan ei ole oikein: yksi uskoo Jumalan olemassaoloon, mutta ei mihinkään muuhun, ei esimerkiksi Jeesukseen Kristukseen; toinen uskoo siihen, että kondomien käyttö on väärin, mutta ei mihinkään muuhun, ei esimerkiksi Jeesukseen Kristukseen tai hänen tiehensä, totuuteensa ja elämäänsä, joka meille on tarjottu.
No niin, tämä oli tietysti kärjistys, mutta toivon, että muistat aina, että katolinen kirkko on ylösnousseen Kristuksen kirkko, jota eivät mitkään pimeyden voimat voita. Siihen olet liittymässä (toivottavasti). Meillä on kyllä erimielisyyksiä monista asioista kuten kondomeista, mutta ne eivät ole ratkaisevan tärkeitä kynnyskysymyksiä. Ja nimenomaan ne eivät ole keskeisiä kysymyksiä, saati mitään kirkon dogmeja.
Toisaalta meille on annettu velvoite suhtautua kunnioittavasti opettajiemme (paavi, piispat, papit) mielipiteisiin. Jos joku nyt haluaa vaahdota kondomien puolesta ja katolista kirkkoa vastaan, niin voimme sanoa esimerkiksi, että niistä ei kirkossa vallitse yksimielisyyttä.
Myöskään sinun ei pidä pelätä, että joutuisit ottamaan katolisen kirkon puolustajan (apologeetan) viitan harteillesi, niin että koko kirkon historiakin olisi jotenkin sinun vastuullasi, tai niin että sinun pitäisi pystyä kääntämään kaikki asiat parhain päin. Sinä voit halutessasi kyllä todistaa uskostasi ja kertoa, että sinusta tuntuu hyvältä kuulua katoliseen kirkkoon. Joku esitti kerran aika hyvän vertauksen, kun katolisen kirkon syntejä ruodittiin. Hän sanoi jotenkin näin: onhan ihmiskuntakin syyllistynyt kaikkiin mahdollisiin kammottaviin synteihin, enkä minä silti halua irtisanoutua ihmiskunnasta.
Sitten vielä näistä tiukoista mielipiteistä, joita olet nähnyt keskustelupalstoilla. Ne eivät ole katolisen kirkon virallista opetusta. Ne ovat sellaisten henkilöiden esittämiä, joille jostakin syystä juuri tuollaiset rajoitukset ovat tarpeen. Ne kuuluvat heidän rakentamaansa suojajärjestelmään. Paha vain, että he eivät aina muista, että heidän ei tule vaatia samanlaista varovaisuutta niiltä, jotka eivät sitä tarvitse. Vähän sama kuin kieltäisi kaikilta ihmisiltä kaiken alkoholinkäytön, myös ehtoollisella, vain sen takia, että itselle voi tulla siitäkin määrästä juomaputki päälle.
Sama pätee kirkon klassikoihinkin! Jos luet jonkun pyhimyksen kirjaa, jossa sanotaan esimerkiksi "kaiken pahan" johtuvan rahanhimosta ja jossa sen vuoksi suositellaan "kaikille ihmisille" "ainoaksi tieksi" taivaaseen sitä, että ei omista kerrassaan mitään, niin voit huoletta päätellä, että tälle pyhimykselle raha oli ongelma ja että itse voit kaikessa rauhassa elää kirkon yleisen opetuksen mukaan, jos niin haluat. Jos sinulla kuitenkin on paha rahanhimo-ongelma, niin luultavasti sympatiseeraat tätä pyhimystä ja ajattelet mielessäsi: "tosiaan, raha on kyllä kaiken pahan alku ja juuri ja se on minunkin keskeinen ongelmani".
Älä pelkää pyytää papeilta keskustelua. Voit hyvin soittaa kenelle tahansa papille, joka sinusta itsestäsi tuntuu helposti lähestyttävältä, ja pyytää tapaamista jonakin sovittuna ajankohtana.
Kiitos sinullekin vastauksestasi!
Keventää mieltäni ja sydäntäni kummasti, kun saa asiantuntevia ja järkeviä&asiallisia vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
Infokurssilaisten pitäisi ehkä pitää oma tapaaminen tai joku oma keskustelupaikka?
joku oma i-kurssilaisten keskustelupalsta voisi olla hyvä, mutta kukakohan osaisi sellaisen perustaa?
Perustan mielelläni meille infokurssilaisille oman yhteyskanavan. Muistatte varmaan minut, olen tänne nimellä Pillunaama kirjoittanutkin pari kertaa. Aluksi ehdottaisin että tapaisimme ja järjestäytyisimme nokakkain Vuosaaressa sijaitsevassa kahvila-ravintola Persvaossa. kaikki infokurssilaiset mukaan!
yst. terv. Pillunaama