Vai millä muuten selittyy se, että samoissa olosuhteissa (yliopistossa) naisista uupuu ja kärsii psyykkisistä ongelmista kolmannes, ja miehistä viidennes? Yliopistothan eivät ole edes mitään miehisen maailman linnakkeita tänä päivänä, joten siitä lienee turha etsiä syytä.
Ylipäätään, onko mieltä koettaa tasoittaa mm. erilaisin kiintiöin sellaisten ihmisten tietä "huipulle", jotka siellä eivät todennäköisemmin jaksa, eivätkä siellä pärjää? Eikö olisi kaikkien edun mukaista antaa yhteiskunnan pyöriä niitten voimavaroilla, jotka sitä oikeasti jaksavat pyörittää? Olkoot he sitten miehiä tai naisia, kunhan ovat tarpeeksi vahvoja myös kantamaan sen vastuun, joka heille annetaan.
Ylipäätään, onko mieltä koettaa tasoittaa mm. erilaisin kiintiöin sellaisten ihmisten tietä "huipulle", jotka siellä eivät todennäköisemmin jaksa, eivätkä siellä pärjää? Eikö olisi kaikkien edun mukaista antaa yhteiskunnan pyöriä niitten voimavaroilla, jotka sitä oikeasti jaksavat pyörittää? Olkoot he sitten miehiä tai naisia, kunhan ovat tarpeeksi vahvoja myös kantamaan sen vastuun, joka heille annetaan.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Sukupuolikasvatuksen laiminlyönnit on suurimpana syynä tähän ilmiöön. Jostain käsittämättömästä syystä naiset nykypäivänä näkevät perinteisen naisen roolit halveksuttavana ja äitiyden ja sukupuolielämän vain ikävänä velvollisuutena. Perinteinen miehen rooli sen sijaan kiinnostaa paljon. Tästä syystä korkeasti koulutetuissa perheissä yritetään kasvattaa tyttö suoriutujaksi joka raivaa tiensä politiikan huipulle tai talouselämän huippujohtajaksi. Todellisuudessa näistä tytöitä tulee usein identiteetiltään epävakaita ja ei tarvita paljoakaan ulkoista stressiä niin mielenterveys pettää. Sitten valitetaan YTHS:n psykologeille kuinka sovinistinen tämä yhteiskunta on.
Kuinka paljon sitten naisista on niitä, jotka paikkansa eteen ovat joutuneet kovemmin ponnistelemaan ja vastaavat miehet ovat luovuttaneet jo aiemmin? Yliopisto-opiskeljoista enemmistö on kuitenkin naisia.
Mitä tarkoitetaan samoilla olosuhteilla?
Naisten osuus opiskelijoista Suomessa
Teknillistieteellinen, 20 %
Luonnontieteellinen, 45 %
Kauppatieteellinen, 45 %
Teatteritaide, 50 %
Oikeustieteellinen, 50 %
Liikuntatieteellinen, 50 %
Maatalous-metsätieteellinen, 55 %
Teologinen, 55 %
Taideteollinen, 65 %
Yhteiskuntatieteellinen, 65 %
Lääketieteellinen, 65 %
Hammaslääketieteellinen, 70 %
Humanistinen, 75 %
Kasvatustieteellinen, 80 %
Psykologia, 80 %
Farmasia, 85 %
Eläinlääketieteellinen, 90 %
Terveydenhuolto, 90 %
yliopistomaailmassa ponnistelemaan kovemmin paikkansa eteen? Käsittääkseni rima on kuitenkin kaikille sama.
Koska nyt naisia on enemmistö opiskelijoista, niin lähtökohtani on tässä ollut se, että myös heistä löytyy suhteellisesti enemmän niitä, jotka pärjätäkseen vaativat enemmän ponnisteluja päästäkseen samalle tasolle.
Eli en usko, että tytöt/naiset yleisestikin pärjäävät kouluissa paremmin sukupuolensa takia, vaan siksi että opintoihinsa enemmän panostavat, mikä sitten voi uupumuksenakin ilmetä.
"Koska nyt naisia on enemmistö opiskelijoista, niin lähtökohtani on tässä ollut se, että myös heistä löytyy suhteellisesti enemmän niitä, jotka pärjätäkseen vaativat enemmän ponnisteluja päästäkseen samalle tasolle."
lukumärän kasvaminen vaikuttaa kyllä siihen, että ponnistelijoitten absoluuttinen määrä kasvaa, mutta ei sillä ole suhteellisen määrän kasun kanssa mitään tekoa. Ei ryhmän koolla ole mitään tekoa sen kanssa, kuinka paljon siihen mahtuu niitä jotka joutuvat heikomman osaamisen kanssa enemmän töitä tekemään. Vrt. 100 henkilön otoksessa on vasenkätisiä 10%, eikä 1000 henkilön otoksessa vasenkätisten suhteellinen määrä siitä mihinkään kohoa.
Toinen (lähempi) esimerkki: miten ihmeessä vaikka saksalaiset tai japanilaiset ryhmänä ovat pärjänneet niin hyvin kanskuntana, vaikka siellä on ponnistelijoita kymmeniä, ellei jopa satoja miljoonia? Ei väkimäärän kasvu liity siihen, että samoista paikoista kilpailu käy kovemmaksi, sillä väkimäärän kasvu on sidoksissa myös siihen, että niitä tavoiteltavia paikkojakin tulee enemmän.
Feministeille olisi varmasti loogisempi selittää tuo naisten yleisempi uupumus, mikäli yliopistoissa valtaosa olisi miehiä (->nainen altavastaajana joutuisi kilpailemaan miesylivoimaa vastaan->uupuisi). Nyt selitystä on vähän hankalampi vääntää loogiseen muotoon. Miksi miehet eivät muuten uuvu enemmän, kilpaillessa samoista paikoista naisylivoimaa vastaan?
"Eli en usko, että tytöt/naiset yleisestikin pärjäävät kouluissa paremmin sukupuolensa takia, vaan siksi että opintoihinsa enemmän panostavat, mikä sitten voi uupumuksenakin ilmetä."
Eli tästä päästäänkin alkuperäiseen toteamukseeni, että kannattaa tavoitella vain sitä, mihin resurssit riittävät. Turha tavoitella jotain semmoista, mitä ei kuitenkaan hallitse eikä jaksa.
Jos ajateltaisiin, että tämä ylimenevä osa olisi vain niitä, jotka enemmän ponnisteluja opiskelunsa eteen joutuvat tekemään ja heidät karsisi pois, niin tuloskin tasoittuisi, eikö?
Tässä aiemmin käytin siis vähän harhaanjohtavasti sanaa suhteellisesti.
tälle:
"Jos ajateltaisiin, että tämä ylimenevä osa olisi vain niitä, jotka enemmän ponnisteluja opiskelunsa eteen joutuvat tekemään ja heidät karsisi pois, niin tuloskin tasoittuisi, eikö?"
Luultavasti olen tyhmä tjsp. mutta en tajunnut nyt ollenkaan, mitä tahdoit sanoa. Tarkoititko "ylimenevällä osalla" sitä ryhmää, millä uupuneitten naisten määrä ylittää uupuneitten miesten määrän, vai? Siis ylimenevä osa olisi 33%-25%=8%. Jepjep, jos tuo 8% porukka poistetaan, niin tulos olisi tosiaan tasan 25/25. Mutta em. lausumassanihan ei ole järken hiventäkään, joten tokko sinäkään tuota tarkoitit. Mutta kiitän jo etukäteen selvennöksistäsi (potenssiin 3).
Näen asian kuitenkin niin, että yliopistomaailmassa ei kilpailla mitään sukupuoliryhmittymiä vastaan, vaan kaikki kilpailevat jokaista toisiaan vastaan. Täten olisikin loogista, mikäli eri ryhmittymien uupumusherkkyys olisi sama, niin eri ryhmittymissä olisi suhteellisesti sama määrä uupuneita, niin miehissä, naisissa kuin vasenkätisissäkin. Naiset nyt jostain syystä näyttäisivät uupuvan herkemmin.
On mulla kyllä teoriakin tuolle (jolla tasoittaa uupumuseroja), mutta jätettäköön se myöhemmäksi.
Jos otetaan 100 henkilöä joista kolmasosa on uupuneita eli 33 henkilöä ja viidesosa eli 20 henkilöä, niin erona on siis 13 henkilöä.
No jos sitten lasketaan, että naisopiskelijoita on sadasta 63 henkilöä ja miehiä siis 37, niin erona on 26 henkilöä.
Ja jos ajateltaisiin, että juuri tästä 26 henkilön määrästä löytyvät nämä, 13 henkilöä jotka enemmän ponnisteluja vaatisivat ja heidät karsisi pois, niin luvut tasoittuisivat.
Tässä nyt siis oletan, että miehet ja naiset keskimäärin yhtä paljon "ponnisteluja" vaativat ja koska naisia on enemmistö niin heidän joukossaan olisi myös suurempi joukko heitä, jotka tätä enemmän vaatisivat.
Tämä nyt vaan tämmöistä spekulointia, tietenkin sitten myös paremmat tulokset vaativat kovempia ponnisteluja opintojen eteen ja vaikuttanee kai sekin, miten erilailla uupumus tunnistetaan ja mitkä sitten ovat uupumukseen vaikuttavat muut tekijät.
et voi samassa yhteydessä tarkastella yhtä suurta otosta 50naista/50 miestä, ja toisaalta vähennellä tuon otoksen uupuneista otoksesta 63naista/37miestä. Ei ole oikein tilastomatemaattisesti korrektia menettelyä. Johan tuosta ensimäisestä yhtälöstäsi seuraisi se, että 100 henkilön ryhmässä olisi 20+33=55 uupunutta, siis 55% porukasta. Ei voi prosentiiosuus kasvaa tuolla tapaa, kun yhdistetään 25% ja 33% porukat.
100 otoksen poppoossasi täytyisi alunperin olla jakauma 63/37. Näistä siis uupuneita 63x33%/37x25%=22uupunutta naista ja 9 uupunutta miestä. Toisaalta, en vieläkään oikein ymmärrä, mitä haet takaa tuolla uupuneitten naisten karsimisella. Eihän niin toimita. Ellet sitten halua sanoa, että yliopistoista pitäisi karsia se uupunein naisporukka pois, joka taasen pienentäisi naispopulaation suheellista osuutta yliopistoissa. Tämä ei oikein kuulosta feministisesti ajattelevan ihmisen intressiltä.
Toistaalta tuo näkökanta lähenee omaani, mitä tuossa alunperin hoin. eli heikoimmin pärjäävän porukan ei kannattaisi ylipäätään ryhtyä sellaiseen, mihin ei rahkeet riitä.
Mistä syntyi seuraava ajatus. Jos oletaan, että mies- ja naissukupuolet ovat yhtä lahjakkaita molemmat, mutta naisista menee suhteellisesti enemmän yliopistoon, seuraa tästä väistämättä se, että naisista pääsee ko. laitokseen suhteellisesti enemmän myös sellaista väkeä, jonka osaamistaso ei ole niin korkea. Teenpä pienen esimerkkilaskelman:
100 ihmistä edustakoon koko populaatiota, eli populaatiossa on 50 miestä ja 50 naista. Yksilön lahjakkuusaste jaettu tasan arvosanalla 1-5, miesten ja naisten ollessa yhtä lahjakkaita. Täten sekä miehistä että naisista on jokaisella lahjakkuuden asteella 10 henkilöä (10 lahjakkuudella 1, 10 lahjakkuudella 2 jne.) KOko väestön "lahjakkuuskeskiarvo" on puolivälissä (20x5+20x4+20x3+20x2+10x2)/100=3 lahjakkuuspistettä.
Jos molemmista sukupuolista menisi yliopistoon 50% parhaimmisto (25hlöä molemmista, kaikki vitoset ja neloset sekä puolet kolmosista)), niin molempien sukupuolten lahjakkuuksien keskiarvo olisi sama (10*5+10*4+5*3)/25=4.2 lahjakkuuspistettä.
Jos puolestaan naisista menee yliopistoon 63% parhaimmisto eli 32 henkilöä, on heidän lahjakkuuskeskiarvonsa (10x5+10x4+10x3+2x2)/32=3,875 lahjakkuuspistettä.
Jos miehistä menee yliopistoon 37% eli 19 henkilöä, on heidän lahjakkuuskeskiarvonsa (10x5+9x4)/19=4,53 lahjakkuuspistettä.
Summa summmarum, jos yliopistossa vääristyy sukupuolijakauma, täten vääristyy myös oikeasti lahjakkaiden henkilöiden suhdeluvut sukupuolten kesken. Eli tässä tapauksissa naisten porukassa on suhteelisesti enemmän sellaisia, joilla ei lahjat välttämättä riitä kilpailutilanteessa->joutuvat altavastaajan asemaan->uupuvat herkemmin.
On mulla pari muutakin (kotikutoista) teoriaa selittämään tuota uupumuseroa:
1. subjektiiviset näkemykset omasta uupumustilasta, sekä 2. kultuurilliset perinteet: Sukupuolten uupumusten välillä ei kenties ole merkittävää eroa, mutta eri sukupuolten edustajat luultavasti luokittelevat uupumuksensa eri kriteerein. Naisethan tunnetusti kääntyvät terveyspalvelujenkin puoleen miestä herkemmin, ja täten ehkä tunnistavat uupumuksenkin itsessään paremmin. Toisekseen, suomalaiseen kulttuuriin kuuluu se, että "mies ei valita". Mies on kasvatettu siihen, että tämän on kestettävä. Tästäpä sitten omalta osaltaan seuraksena hyvin paljon suuremmat itsemurhatilastot.
ei saa kylvetyksi, joka pilviä pälyy, ei ehdi leikata.
Onneksi tarjosit muitakin teorioita, sillä tilastomatematiikalla ei vielä sinänsä selitetä yhtään mitään, varsinkaan jos hypoteesit on alunperinkin päin persettä. Ihan kivaa ajankulua eipä silti.
Ottaa nyt ylipäätään jokin niin vaikeasti mitattava suure kuin lahjakkuus ja olettaa sen korreloivan opintomenestyksen kanssa ja sen puutteen korreloivan uupumuksen kanssa.
Nyky-yliopistossa perustutkintotasolla ovat vallalla samat häsläämisen, näennäistehokkuuden, jargonlatteuksien, diibadaaban ja päämäärättömän suoltamisen periaatteet kun muuallakin yhteiskunnassa ja missä tahansa kauppaopistossa. En syyttäisi siitä naisistumista tai jonkun ylimaallisen lahjakkuuden puuttumista, vaan resurssipulaa. Ei ole tiloja, aikaa eikä rahaa mutta tuloksia pitäisi tulla. Tuleehan niitä, ilman sisältöä.
tällaisista "tutkielmista" tulee hyvin karkeita, keskustelujen luonne on kuitenkin se, ettei tässä ole aikaa tehdä muutaman vuoden mittaisia tutkimuksia lahjakkuuksien jakaantumisista.
"tilastomatematiikalla ei vielä sinänsä selitetä yhtään mitään, varsinkaan jos hypoteesit on alunperinkin päin persettä."
Ainoa hypoteesi, joka tuossa voi olla päin persettä on olettamus, että "lahjakkuus" jakautuu tasan sukupuolten kesken (yksilöiden välinen jakauma ei muuta johtopäätöstä, oli se sitten suoraviivainen, gaussin käyrä tai mikä tahansa). Tämäkö mielestäsi ei pidä paikkaansa? Jos yliopistoihin pääsee kansan parhaimmisto tasapuolisesti sukupuolijakaumalla 63/37, niin tämän täytyy osoittaa sen, että naiset OVAT keskimäärin lahjakkaampia. Mitä se lahjakkuus sitten pitääkään sisällään, ja kuinka sitä mitataankaan.
Ja älkäämme takertuko sanaan "lahjakkuus". Puhutaan vaikka sen tilalla kouluarvosanoista. Kyllähän koululaitos (yliopistotkin) kykenevät pistämään ihmisiä paremmuusjärjestykseen arvosanojen avulla, joten jotkut menetelmät on oltava olemassa menestyksen/lahjakkuuden mittaamiseen. Millä nimelllä sitä nyt halutaan sitten kutsua.
Enkä väitä kaukaa haetuksi ajatusta, etteikö "heikompilahjanen" uupuisi sitä herkemmin, mitä kovempaan seurueeseen hänet laitetaan suorituksiaan esittämään. Miksei tämä voi mielestäsi pitää paikkaansa?
Kaiken kaikkiaan, mitä suurempi osuus ikäluokasta päätyy yliopistoon, sitä enemmän yliopisto-opiskelijoiden yleinen taso laskee. Suhteellisesti suurempaan porukkaan mahtuu enemmän tumpeloita. Tuskin muutaman viime vuosikymmenen aikana ihmisten yleinen "lahjakkuus" on noussut siten, että kohta jokainen on maisteristasoa, ja kenenkään ei tarvitse olla "vähälahjainen". Kummasti on kuitenkin yliopistotutkinnon suorittaneiden suhteellinen osuus paisunut.
Tämä 63% tuli siis kokonaisosuudesta.
Siis on kaksi sadan hengen joukkoa: miehet ja naiset, toisaalta sitten myönnän vertailleeni väärin, kun vertasin lukumäärällisesti naisten kokonaisosuutta sataan.
"Jos oletaan, että mies- ja naissukupuolet ovat yhtä lahjakkaita molemmat, mutta naisista menee suhteellisesti enemmän yliopistoon, seuraa tästä väistämättä se, että naisista pääsee ko. laitokseen suhteellisesti enemmän myös sellaista väkeä, jonka osaamistaso ei ole niin korkea."
- No tätähän olen tavallaan kokoajan ajanut takaa, jo ensimmäisessä viestissäni sanoin näin: Kuinka paljon sitten naisista on niitä, jotka paikkansa eteen ovat joutuneet kovemmin ponnistelemaan ja vastaavat miehet ovat luovuttaneet jo aiemmin?
Ei kuitenkaan voi sanoa, että näiden naisten osaamistaso ei olisi niin korkea, vaan voisi kuvitella, että he enemmän sen eteen ovat työtä tehneet, minkä seurauksena olisi sitten uupumusta.
Kuten sanoin, - pelkkää spekulointia.
Ja olkoon sitten kuinka feminististä tai ei.
Kuinka paljon sitten oppimistulokset vaikuttavat uupumuksen määrään? Toki paremman tuloksen aikaansaamiseksi pitää enemmän tehdä työtä.
Miten lahjakkuutta voi mitata? Voiko sitä kovemmin ponnisteluin oppia, mitä on lahjakkuus?
Einsteinin sanoin:"It's not that I'm so smart, it's just that I stay with problems longer."
Yritin aiemmin vihjailla kirjoittaessani uupumuksen määritteestä, juuri sitä, miten erialailla se sukupuolten väleillä tunnistetaan.
Jotenkin nyt tuntuu, että yritämme vängätä samoista asioista, eri sanoilla.
nyt alkoi itsestänikin tuntumaan siltä, että olemme mielipiteinemme samoilla linjoilla. Ehkä näin oli jo alunperin. Hienointa tässä on, miten aiheesta voi siitä huolimatta saada kunnon väittelyn aikaiseksi =D
Että jos nyt todettaisiin, että uupumus johtuisi vain..miksi sitä nyt sanoisi? Lahjakkuus on väärä termi, ehkä pitäisi puhua vain suuremmasta panostuksesta (unohdetaan nyt ne luultavimmat(?) syyt, eli uupumuksen tunnistamiset jne.) Niin mitenkä voisi kontrolloida sitä, etteivät nämä henkilöt pääsisi mukaan opintoihin, vai onko sitten kyseessä pelkkä sisukkuus, joka pitäisi nähdä positiivisena ja se palkita?
oli rima missä tahansa, niin aina on juuri siinä riman alla ylipääsyä yrittämässä heitä, joilta riman ylittäminen vaati ylisuorittamista. Kuinka karsia tätä joukkoa, eli potentiaalisia uupujia?
Enpä tuohon äkkiseltään muuta konstia keksi, kuin henkilöstä itsestään lähtevän asenteiden uudelleenmuokkauksen, sekä yleisen ilmapiirin kehittämisen poispäin tästä ylisuoriutumisen ihanteesta. Olisiko mahdollista hyväksyä itsensä omien kykyjensä puitteissa, yrittämättä olla enempää, mihin voimavaroinensa kykenee? Tuntuu myöskin, että tuoreiden ikäpolvien kaikkoaa itsekritiikki ja tätä kautta kyky nähdä omat resurssit. Miksi sen Idols-tuomarin täytyy olla ensimmäinen henkilö, joka sanoo asiasta mitään tietämättömälle nuorelle aikuiselle, ettet todellakaan osaa laulaa? Onko toisaalta yhteiskunnan arvojen kovenemisen myötä kasvatettu lapset yhä pehmeämpien arvojen mukaan (kenenkään mieltä ei pahoiteta, kaikki ovat hyviä, itsekritiikkiä ei täten opita), jolloin törmäys kovan maailman kanssa on entistä kovempi?
Tällaisia mietteitä.
Kaikki katselleet varmaan ovat ihmetelleet tätä Idols-ilmiön ihmeellisyyttä: eivätkö he todellakaan tienneet olevansa niin huonoja?
Pitäisikö huonolle sitten sanoa, että hän on huono? Vai kannustaa häntä eteenpäin, kaikkea sitä sisukkuudella saa aikaiseksi - no ei tosin mitään täydellistä lauluääntä, vaan voihan sitäkin kaiketi parantaa.
Uskoisin kuitenkin, että suurin osa ihmisistä omat vajaavaisuutensa tiedostavat, toisaalta sitten itsevarmuudella ja puhtaalla uskomisella, todellisista kyvyistään huolimatta voi päästä pitkälle, kaikille se seinä tulee kuitenkin jossain vastaan ennemmin tai myöhemmin, antaa nyt kuitenkin ainakin lasten uskoa omaan täydellisyyteensä.
T: surkea raakkuja, joka sen myös tiedostaa
Mielenkiintoinen lista. Olisiko tämä sitten se sp.n tasa-arvon todellinen tila Suomessa? Onko tilanne mielestäsi hyvä ja miten perustelet sitä?
Hyvä kysymys on se, miten poikia saataisiin kannustettua enemmän opintoihinsa panostamaan.
Vaikuttaako taustalla sitten tieto siitä, että mies tulee nykyisellään naista paremmin pärjäämään huonommallakin koulutuksella työelämässä?
Ehkä ei kuitenkaan tulevaisuudessa, joten aiheellista tätäkin pohtia.
"Jos yliopistoihin pääsee kansan parhaimmisto tasapuolisesti sukupuolijakaumalla 63/37, niin tämän täytyy osoittaa sen, että naiset OVAT keskimäärin lahjakkaampia."
Jos nyt ensin päättäisit mitä mieltä olet niin siltä pohjalta olisi helpompi jatkaa.
Avauksessa rinnastit uupuneet naiset ja ihmiset, jotka eivät huipulla pärjää. Lisäksi kysyit "onko mieltä koettaa tasoittaa mm. erilaisin kiintiöin sellaisten ihmisten tietä "huipulle", jotka siellä eivät todennäköisemmin jaksa, eivätkä siellä pärjää?" Millä aloilla naiskiintiöt ja naisten suurempi uupumus korreloivat?
"Enkä väitä kaukaa haetuksi ajatusta, etteikö "heikompilahjanen" uupuisi sitä herkemmin, mitä kovempaan seurueeseen hänet laitetaan suorituksiaan esittämään. Miksei tämä voi mielestäsi pitää paikkaansa?"
Kysymys on väärin asetettu, koska en tietääkseni ole väittänyt, etteikö se voisi pitää paikkansa. Heikompilahjainen uupuu, ainakin jos yrittää pysyä muiden tahdissa. Tästä ei nyt ollutkaan kyse.
On paitsi helppoa, myös tyhmää tehdä 1:1 -yleistyksiä uupumuksesta, jolle on muitakin syitä kuin lahjattomuus. Yhtä hyvin voi väittää, että eniten tässä yhteiskunnassa uupuvat lahjakkaimmat.
"Hyvä kysymys on se, miten poikia saataisiin kannustettua enemmän opintoihinsa panostamaan."
Ihan hyvä vastaus sinänsä. Tässä kuitenkin saattaisi toimia sama hommeli kuin rippipuvun kanssa. Kun sälli ei mahdu puvun sisälle, pitää hankkia uusi. Toisaalta, kyllähän se vanhakin puku vielä jollekin sopii.
Uskon, että pojat eivät muutu, päin vastoin. Jos halutaan luoda sp. epätasa-arvoinen yhteiskunta oikein tarkoituksella, niin koulujärjestelmä kannattaa jättää rauhaan.
...tuossa ylempänä ketju cisman ja itsekin uupuneen välillä, joista jäljempi sitten teoretisoi, että ilmeisesti naiset tunnistavat uupumuksen itsessään herkemmin ja hakevat apua.
Koskevatkohan korkeammat itsemurhaluvut miesten osalta myös korkeammin koulutettuja /opiskelijoita? Ts. nehän kertovat loppuseltaan absoluuttisesti siitä, kumpaa sukupuolta totaalinen toivottomuus enemmän koskettaa lopulliseen ratkaisuun saakka tässä yhteiskunnassa noin keskimäärin enemmän.