Keltainen Ruusu ja tummaa lihaa

Pari4744

Käykö tuolla koskaan tummia miehiä? Viimeksi vaimo antoi suuhoitoa näille maahanmuuttajille, mutta toiveissa olisi kunnon tummaa lihaa....jos vaikka tänään myöhemmin areenan pelin jälkeen...

8

1119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ruusussa

      Olen nykyisin Helsinkiläisen Keltainen Ruusu -liikkeen vakioasiakkaita. Minulle, alle kolmekymppiselle söpölle hoikalle kundille siellä riittää vanhempia miehiä. Olen aina ollut bottom-henkinen, ja nautin enemmän palvelemisesta ja jopa alistumisesta kuin toisinpäin. Erityisiä fetissejäni ovat olleet julkinen häpeä, sekä miehinen sperma. Viime lauantaina sainkin siellä kumpaakin runsaasti.

      Aikaisemmin olen tavannut siellä miehiä, mutta aina hoitanut "hommat" privaatisti kopissa. Nyt pohdin kuinka saisin tuota häpeällistä ja nöyryyttävää yleisön edessä toimintaa aikaiseksi. Keksin käyttää alakerran kalterihuonetta tähän tarkoitukseen. Kiertelin ensin kiinnittäen sopivan irstaiden keski-ikäisten miesten huomiota itseeni, minkä jälkeen menin toiseen kalterikopeista. Lukitsin oven ja riisuin paitani ja kenkäni. Miehiä alkoikin parveilla toisen kalterihuoneen ovella ja yksi uskaltautui sisään.

      Polvistuin kaltereiden eteen ja huuliani lipoen kysyin saisinko maistaa hänen kyrpäänsä. Hän vastasi lyhyesti "Joo" ja aikoi vetää oven kiinni. Sanoin nopeasti "Jätä ovi auki!" ja hieman epäröiden hän teki kuten pyysin ja siirtyi kovan kalunsa kanssa kaltereiden luo. Näin heti että porukkaa kurkki ovenraosta hänen takanaan.

      Aloin runkata ja imeä hänen kaluaan polvillani kalterien välistä kuin vankilassa konsanaan. Minuuttiakaan ei mennyt kun muut jo uskaltautuivat sisään ja tunkivat kalujaan kaltereiden välistä. Imin ja runkkailin vuorotellen heidän limaisia kalujaan ja yksitellen he roiskivat lastinsa suuhuni, naamalleni ja ylipäätään päälleni.

      Lopulta he poistuivat ja jättivät minut limaisena "selliini" yksin. Pukeuduin ja siistiydyin hieman ja lähdin pois huoneesta. Käytävän yläpäässä wc:n ja kahvipöydän luona parveili suuri osa juuri palvelleistani äijistä. Hieman nolona kävelin heidän ohitseen ulos, huomaten että ainakin pari naureskeli perääni.

      Ulkona sateessa tunsin oloni likaiseksi, saastaiseksi, käytetyksi ja nöyryytetyksi. Juuri kuten halusinkin.

    • Pidin kovasti tarinastasi. Toivottavasti saan lukea ja nauttia siitä lisää.

    • suljettuon

      voi voi sentään,alakertaa ei ole ollut kahteen vuoteen käytössä,ihme valehtelija toi yksi

      • Latvalahoa

        Ei aloituksessa ollut moisesta mitään mainintaa.
        Sulla taitaa kiekko vipattaa.


    • suljettuon

      Latvalaholla on itsellään latvalahoa,kyllä tuossa Ruusussa satuilussa tyyppi väittää menneensä alakertaan...luetun ymmärtäminen alakoululaisen tasoa...???

      • Sisään-vaan

        Moni on siellä mennyt takaovesta sisään.


    • alakerta.kutsuu

      Koko Keltainen ruusu on muuten alakerrassa eli kadulta sinne mentäessä joutuu kävelemään portaita alaspäin.

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      692
      2734
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1376
    3. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1294
    4. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      113
      1235
    5. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      47
      1208
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      104
      1060
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      112
      963
    8. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      949
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      761
    Aihe