Selibaatti

Salla939393

Moi,

Minkä takia Katolisen kirkon papit, nunnat ja munkit noudattavat selibaattia. Seksi on kivaa. Ei kait Jumala siitä saa mielihyvää, että ihmiset kärsii?

3

213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • seilipuatti

      Selibaatti perustuu siihen että ihminen oman kä'rsimyksensä kautta tulisi muka pyhemmäksi.
      Tämä on tyypillistä pakanauskonnoille.
      Jeesus on myös papin pelastuksen perusta. Ei hänen tarvitse itseään kiduttaa. Olisi paljon parempi jos papit olisivat esikuvallisia perheenisiä, jotka todella rakastavat vaimojaan ja lapsiaan.
      Nyt himoitaan salassa ja kun naisia ei saa, puututaan lapsiin. Ei sellaiset voi olla kristitylle esikuvina.

      Raamatun mukaan seurakunnan paimenen tulee olla naimisissa, yhden vaimon kanssa, ja pitää perheensä hyvin järjestyksessä.

      Selibaatti on kirkon keksintö, jotta saisi vapaita innokkaita työläisiä. Perheelliseltähän menee aikaa lasten hoitoon ja muuhun.
      Sitäpaitsi: Uusi testamentti ei tunne muuta pappeutta kuin kaikkien kristittyjen yleisen pappeuden. Ja isäkseen ei saa kutsua ketään ihmistä maan päällä.

    • Jopa jumalan mielestä on parasta että tosiuskovaiset rivät lisäänny.

    • Paavalin mukaan seurakunnan kaitsijan tulee olla yhden vaimon mies. Olisi mielenkiintoista kuulla miten katolinen kirkko selittää tämän jakeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      251
      2888
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      5
      1620
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      2
      1315
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1174
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1151
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      70
      1039
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1025
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1022
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      937
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      912
    Aihe