Jokaisen suomalaisen varusmiehen tulee vannoa sotilasvala tai ateistin, muslimin, buddhalaisen, hindun jne. tulee antaa juhlallinen vakuutus asepalveluksen alkuvaiheessa.
Eräässä kohdassa valaa (minkä minäkin olen vannonut Suomessa, suomalaisessa varuskunnassa. (En siis Venäjällä, vaikka moni natolainen niin luulee)
kehoitetaan ilmiantamaan Suomea vastaan suunniteltu salaliitto.
Niinpä minä nyt ilmiannan Isäntämaasopimuksen, rauhankumppanuusspimuksen Naton kanssa sekä puolustussopimuksen USA:n ja Ison Britannian kanssa Suomen kansan selän takana ja ilman Suomen kansan hyväksymistä tehtyinä salaliittoina Suomen kansaa ja sen itsemääräysoikeutta vastaan vannomani sotilasvalan velvoittamana.
Sotilasvalani aikaan 1986 Suomi oli puolueeton ja liittoutumaton. Sille Suomelle vala oli helppo vannoa ilman salaisia mielenväisteitä.
Nykysotilaat joutuvat narraamaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Pitääkö venäläisen vannoa samalla lailla, koska hekin ovat Naton rauhankumppaneita?
"Niinpä minä nyt ilmiannan Isäntämaasopimuksen, rauhankumppanuusspimuksen Naton kanssa sekä puolustussopimuksen USA:n ja Ison Britannian kanssa Suomen kansan selän takana ja ilman Suomen kansan hyväksymistä tehtyinä salaliittoina Suomen kansaa ja sen itsemääräysoikeutta vastaan vannomani sotilasvalan velvoittamana."
MIKSI joriset täällä? Jos olet varma asiastasi niin mene ihmeessä puhumaan virranomaisille!
Ongelmasi on kuitenkin se, että uskot ja kuvittelet Isäntämaasopimukseen puolet enemmän kuin mitä siinä sanotaan oikeasti! Todellisuus on helppo selvittää, mutta sehän ei tyhmille Pietareille tai Gineille sovI!
#Ongelmasi on kuitenkin se, että uskot ja kuvittelet Isäntämaasopimukseen puolet enemmän kuin mitä siinä sanotaan oikeasti! Todellisuus on helppo selvittää, mutta sehän ei tyhmille Pietareille tai Gineille sovI!#
Sehän on helposti tarkennettavissa...sanopa mikä on ongelmasi?
Siis nyt puutun ulkopuolisena keskusteluun, mutta olen isäntämaasopimuksesta ollut huolissani ja ottanut siitä kantaa useamman kertaa.