Olen usein miettinyt, millaiselle tuntuisi olla ateisti, oikein kovan linjan julkinen Jumalankieltäjä.
Sitten erään kerran kysyin tätä asiaa tuttavaltani, jokaon tavattoman kiihkeä ateisti. Hän vastasi minulle, ettei se tunnu oikeastaan yhtään millekään, tai sitten vaan ihan tavalliselle.
Miksi vaihtaisin uskon tuoman erityisyyden tunteen ja jatkuvan ilon johonkin harmaaseen tavallisuuteen?
Sitten erään kerran kysyin tätä asiaa tuttavaltani, jokaon tavattoman kiihkeä ateisti. Hän vastasi minulle, ettei se tunnu oikeastaan yhtään millekään, tai sitten vaan ihan tavalliselle.
Miksi vaihtaisin uskon tuoman erityisyyden tunteen ja jatkuvan ilon johonkin harmaaseen tavallisuuteen?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ateistiksi kääntyminen on eri asia kuin ateistiksi kasvaminen,
Kääntyminen "uskosta" pois edellyttää kovaa ja kivikkoista tietä
uskonnon ja ns. uskovaisten ihmisten tuomioiden alta. Usko ja
todellinen rakkaus ei pääse kasvamaan myrkytetyssä ilmapiirissä.
Jokainen tuomionuijaa ihmisiä kohtaan käyttävä ei ole sisäistänyt
uskoa, koska Jumala ei vihaa ihmisiä, ainoastaan syntiä. Oman
lihallisuuden (egon) kuolettaminen on haastava tehtävä, eikä se tahdo aina onnistua varsinkaan kiihkomielisissä liikkeissä. Mutta tämän asian....
voi välttää karttamalla ja hakeutumalla oikeaan yhteyteen Jumalan kanssa.
Ateistiksi kasvaminen ilman uskonnollista hurmosta on taas oma projektinsa
ja silloin tiede ja materialismi... ehkä myös vastustus henkimaailmaa kohtaan kaappaa isomman osan ajattelusta. Samanlaista elämää vietetään rinnakkain
ateistien kanssa päällisin puolin, mutta ainesosissa on eroa: toinen rukoilee, toinen ei. Sisällössä toisella on toivoa maallisen jälkeen, toisella ei. Jumala antaa rakkautta Jeesuksen kautta ja antaa sitä myös ateistille, kaikesta huolimatta....
"...koska Jumala ei vihaa ihmisiä, ainoastaan syntiä."
Synnillä on tekijä, joten merkityksetön erottelu. Vähän sama jos sanoisi että pyssyt eivät tapa, vaan luodit.
Uskova haluaa elää alituisessa hurmoksessa, jonkinlaisessa fow-tilassa, aina niinkuin jalat irti maasta. Suurin osa elämästä on tavallista arkea, jota pienet ja isommat ilon hetket täplittävät. itse ateistina koen flow-ilmiön kuunnellessani musiikkia tai lenkkeillessäni luonnossa. En vastusta henkimaailmaa enkä jumalaa, niitä kun ei ole olemassa.
"Miksi vaihtaisin uskon tuoman erityisyyden tunteen ja jatkuvan ilon johonkin harmaaseen tavallisuuteen?"
No älä vaihda, jos ateismi ei houkuta. Ateistina saattaisit ajautua päihteiden väärinkäyttäjäksi, kun sinulle ei selvästikään todellisuus riitä. Ties vaikka tekisit itsarin tajutessasi, kuinka täydellisen välinpitämätön maailmankaikkeus on Maan ohuen kuoren päällä piipittävästä ihmiskunnasta, yhdestä ihmisyksilöstä nyt puhumattakaan.
Olen usein miettinyt, millaiselle tuntuisi olla raitis, oikein kovan linjan julkinen Absolutisti.
Sitten erään kerran kysyin tätä asiaa tuttavaltani, joka on tavattoman kiihkeä raittiuden kannattaja. Hän vastasi minulle, ettei se tunnu oikeastaan yhtään millekään, tai sitten vaan ihan tavalliselle.
Miksi vaihtaisin viinan tuoman erityisyyden tunteen ja jatkuvan ilon johonkin harmaaseen raittiuteen?
Mitä pidätte tästä? Mielestäni on nerokasta raapaista päivän aikana hieman pallihikeä
sormenpäähän ja nuuhkia sitä. niin päivä sujuu rattoisammin kun turhaahan siellä on istua kuitenkin.
Netissä surffaaminen on niin out.
Minä en ole Jehova, minä olen ekumeeninen katekumenisoitu kristitty. Ja tietysti myös luteriaani.
Minussa elää alkuseurakunnan henki. Minussa on Aabrahamin, Mooseksen ja Lootin elinvoima.
Minussa on Metusalemin viisaus. Tämän kaiken olen saanut itseeni lukemalla Raamattua. Joka päivä.
"Miksi vaihtaisin uskon tuoman erityisyyden tunteen ja jatkuvan ilon johonkin harmaaseen tavallisuuteen?"
Samaa mieltä on tämä tv-pastori: https://www.youtube.com/watch?v=q-OfNwrFy98&t=65s
Olen kuullut, että tuo uskokaan ei kovin pitkään tuota mielihyvää, vaan muuttuu aika arkiseksi touhuksi ajan mittaan. Sama juttu viinan juonnin kanssa, mutta viinan juonnin voi lopettaa vähäksi aikaa, ja harvakseltaan otettuna viinasta tulee hyvä ja filosofinen olo. Uskosta ei voi käsittääkseni ottaa taukoa samalla tavalla, joten sen vaikutuskin taitaa hälvetä alkuinnostuksen jälkeen. Mutta muuten ei ole mitään väliä, mistä ilo lähtee, jos siitä ei tule muille harmia kuten joissakin lahkoissa, joissa uskosta taukoa ottavia katsotaan niin kieroon, ettei enää tervehditä kadulla. Viinan juonnissa ei kohdella samalla tavalla raitistunutta porukan petturia, että perheen jäsenetkään eivät suostu enää tapaamaan raitistunutta poikaa.
ev.lut hien nostelijakos se avauksen teki? Tampereen pelastus,
Uskonnollisuutesi on siis erityisyydentunteen tavoittelua.
Mielestäni perusolotila ilman utopistista ulottuvaisuuden haikailua antaa parhaan "sävärin" päivittäin.
Uskovaisen olotila on muodostettu itsesugestion avulla, eli itsepetosta parhaimmillaan.
Kyseessä on siis psyykkinen häiriötila.
Ateismiin päätyminen, kun on lapsesta saakka kasvanut kaiken uskonnon tuputtamisen ja uskonnollisen pakkosyötön keskellä, on varsin vaativa älyllinen prosessi.
Kaikista ei ole sellaiseen. Uskovat menevät siitä mistä aita on matalin, koska älyllinen kapasiteetti ei mihinkään muuhun riitä.
Miksi minusta tuli ateisti?
Siksi, etten enää kyennyt uskomaan. Yritin pitkään riippua uskossa, mutta kun ei niin ei.
Tuo kuulostaa yhtä järkevälle kuin että miettisit miksi ihmeessä vaihtaisit heroiinin ja pirin tylsään tavalliseen päihteettömyyteen.
Olette kaikki alkujaan olleet ateistin aihioita, olosuhteista ja ympäristöjen vaikutuksista johtuen on osa porukasta joutunut harhateille lypsylehmiksi.
Herkkäuskoisuudesta, sekä huonosta itsesuojeluvaistosta johtuen ette ole sitten enää oikeaan elämiseen enää päässeet mukaan, vaan jäitte pyörimään ympyrää yhteisöönne kuin paskakärpäset lantakasaan.
Onneksi evoluutio tulee vääjäämättä poistamaan myös henkisesti heikot.