Ensimmäinen askel sote-palveluiden ulkoistamisessa

on nyt otettu. Yrityksen muodostaminen alkaa.
Länsi-Pohjan sote-yrityksestä tulee aikanaan osa maakunnan palvelutuotantoa.
– Vuoden tiukka työrupeama sai nyt yhdenlaisen päätöksen. Onhan tämä todella suuri asia kuntalaisten kannalta.

Tiukin äänestys punaisessa Kemissä.
Sote-yhteisyrityksessä on mukana Meri-Lapin kuntia. Maanantaina Kemin, Keminmaan, Simon ja Tornion valtuustot kokoontuivat päättämään asiasta. Valtuustoneuvottelut olivat odotetusti tiukat. Erityinen jännitysnäytelmä esitettiin
Kemissä, joka on tunnetusti punainen kaupunki. Valtuuston suurin puolue on vasemmistoliitto.

Kemissä asiasta päästiin äänestämään vasta monen tunnin jälkeen. Lopullinen äänestystulos oli lopulta kiinni yhdestä äänestä – ja vielä aivan viimeisestä äänestäjästä. Viimeinen demarivaltuutetun ääni oli "jaa" – yhteisyrityksen perustamisen puolesta. Päätös on historiallinen. Kuntapäättäjät käyttivät itsehallinto-oikeuttaan näin suuressa asiassa käytännössä viime metreillä, ennen tulevia maakuntahallintoja.
– Kahdesta vaikeasta piti nyt löytää sitten se, joka tuntui parhaimmalta kemiläisten ja tämän alueen ihmisten kannalta. Ei se mikään helppo päätös ole ollut varmaan kenellekään, sanoo viimeisen äänen antanut Kemin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Teija Jestilä (sd.).
14180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Koska menet töihin, miten voit roikkua palstalla hölmöjen kopioidesi kanssa 24/7?
Eikö sinulle ole edes tarjottu niitä tukitoimia työllistymiseen?

Äänestä
  • Työt tehty, eläkkeellä ! työputki 16 vuotiaasta asti, vasta 23 v alkoi eläke laskenta.
    Koskaan ei työtön, etten tunne sitä puolta lainkaan.

    Aika jännä juttu demari päätti antaa äänensä että meni yksityistäminen läpi.
    Entä nyt demukat kelle nyt huudatte sotesta.

    Äänestä

  • Taisi.äänet.loppua kirjoitti:

    Työt tehty, eläkkeellä ! työputki 16 vuotiaasta asti, vasta 23 v alkoi eläke laskenta.
    Koskaan ei työtön, etten tunne sitä puolta lainkaan.

    Aika jännä juttu demari päätti antaa äänensä että meni yksityistäminen läpi.
    Entä nyt demukat kelle nyt huudatte sotesta.

    https://yle.fi/uutiset/3-9929734

    Lapin kunnat näpäyttivät sote- ja maakuntauudistusta vastaan. Sosiaali- ja terveysministeriö on yrittänyt vastustaa Lapin maakunnan murenemista ja ohjata Länsi-Pohjaa pysymään sote-muotissa.

    Äänestä

  • linkkikokojuttuun kirjoitti:

    https://yle.fi/uutiset/3-9929734

    Lapin kunnat näpäyttivät sote- ja maakuntauudistusta vastaan. Sosiaali- ja terveysministeriö on yrittänyt vastustaa Lapin maakunnan murenemista ja ohjata Länsi-Pohjaa pysymään sote-muotissa.

    Lapissa tehtiin historiaa: Kokonainen keskussairaala ulkoistetaan

    Kyseessä on Suomen suurin sote-alan ulkoistus. Sopimus on kestoltaan 15 vuotta.

    Äänestä

  • Taisi.äänet.loppua kirjoitti:

    Työt tehty, eläkkeellä ! työputki 16 vuotiaasta asti, vasta 23 v alkoi eläke laskenta.
    Koskaan ei työtön, etten tunne sitä puolta lainkaan.

    Aika jännä juttu demari päätti antaa äänensä että meni yksityistäminen läpi.
    Entä nyt demukat kelle nyt huudatte sotesta.

    Miksi asiasta sitten vähän väliä kommentoit?

    Äänestä

  • Taisi.äänet.loppua kirjoitti:

    Työt tehty, eläkkeellä ! työputki 16 vuotiaasta asti, vasta 23 v alkoi eläke laskenta.
    Koskaan ei työtön, etten tunne sitä puolta lainkaan.

    Aika jännä juttu demari päätti antaa äänensä että meni yksityistäminen läpi.
    Entä nyt demukat kelle nyt huudatte sotesta.

    Kun jo 16 vuotiaasta alkoi työputkesi, niin minkä ikäisenä kirjoitit ylioppilaaksi

    Äänestä

Taisi käydä taas kerran pankkomajurille vanhanaikaisesti, otti kantaan asiaa, ymmärtämättä koko asiasta mitään, ja niinhän siinä yleensäkin, pankkomajuri ampui ikään kuin itseään polveen.

Miksi pankkomajuri ei pysy asioissa, joista ymmärtää, ja kommentoisi vain niitä. Olisi meillä palstalla rauhallista ja asiallista kommentointia.

Äänestä

Kemi ja Keminmaa ovat vanhoja punnikkiseutuja.

Äänestä
  • Näpäyttivät soteilijoita ;)

    Äänestä

  • Kommentoi nyt ihmeessä myös Tornion valtuuston voimasuhteet. Mielestäni kepulit voivat siellä tehdä mieleisiään päätöksiä muista puolueista välittämättä

    Äänestä

Punainen Kemi ensimmäisenä yksityisti sairaala ja terveys palvelut.

SDP valtuutetun ääni ratkaisi vielä.

Äänestä
  • Et toisiaankaan tainuut ymmärtää tuota "uutistasi" :)

    Äänestä

  • KEPURUPU.HÄIRIKÖIMÄSSÄ kirjoitti:

    Et toisiaankaan tainuut ymmärtää tuota "uutistasi" :)

    Suomen suurimmasta yksityistämisestä päätti vasemmisto. Mitä punikit tähän?

    Äänestä

  • eu-yllätä kirjoitti:

    Suomen suurimmasta yksityistämisestä päätti vasemmisto. Mitä punikit tähän?

    Punikeista en tiedä, mutta et tosiaankaan tainnut ymmärtää "uutisointiasi" ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siitä.Sote.urkenee kirjoitti:

on nyt otettu. Yrityksen muodostaminen alkaa.
Länsi-Pohjan sote-yrityksestä tulee aikanaan osa maakunnan palvelutuotantoa.
– Vuoden tiukka työrupeama sai nyt yhdenlaisen päätöksen. Onhan tämä todella suuri asia kuntalaisten kannalta.

Tiukin äänestys punaisessa Kemissä.
Sote-yhteisyrityksessä on mukana Meri-Lapin kuntia. Maanantaina Kemin, Keminmaan, Simon ja Tornion valtuustot kokoontuivat päättämään asiasta. Valtuustoneuvottelut olivat odotetusti tiukat. Erityinen jännitysnäytelmä esitettiin
Kemissä, joka on tunnetusti punainen kaupunki. Valtuuston suurin puolue on vasemmistoliitto.

Kemissä asiasta päästiin äänestämään vasta monen tunnin jälkeen. Lopullinen äänestystulos oli lopulta kiinni yhdestä äänestä – ja vielä aivan viimeisestä äänestäjästä. Viimeinen demarivaltuutetun ääni oli "jaa" – yhteisyrityksen perustamisen puolesta. Päätös on historiallinen. Kuntapäättäjät käyttivät itsehallinto-oikeuttaan näin suuressa asiassa käytännössä viime metreillä, ennen tulevia maakuntahallintoja.
– Kahdesta vaikeasta piti nyt löytää sitten se, joka tuntui parhaimmalta kemiläisten ja tämän alueen ihmisten kannalta. Ei se mikään helppo päätös ole ollut varmaan kenellekään, sanoo viimeisen äänen antanut Kemin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Teija Jestilä (sd.).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu