Pukeutukaa siis, ollen Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen. Kol. 3:12
Katso nyt, mitkä kalliit ominaisuudet ovat Jumalan valittujen, pyhien ja rakkaiden pukimina! Ensin apostoli puhuu uskovien korkeista arvonimistä tahtoen, että me pukeutuisimme säätymme mukaisesti, niin kuin Jumalan valituille, pyhille ja rakkaille sopii. Samaa apostoli teroittaa Ef. 4:nnessä luvussa, kun hän sanoo: »Niin kehotan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niin kuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikin tavoin nöyrinä ja sävyisinä.» Huomaa: niin kuin kutsumuksenne arvo vaatii.»
Se, mikä hyvin saattaa sopia maailman lapselle, voi olla aivan sopimatonta Jumalan lapselle. Esim. omaisuutensa itsekäs käyttäminen, ylpeänä ja kevytmielisenä esiintyminen, riiteleminen riitakumppaninsa kanssa. Turhien sanojen puhuminen on kaikki aivan yleistä maailmassa ja jota ei kukaan ihmettele. Mutta valon lapsille se on sopimatonta. Heidän on kuljettava aivan toista tietä kuin maailman lasten. Kuninkaan lasten ei sovi pukeutua kerjäläislasten tavoin. Pukeutukaa siis, ollen Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, pukeutukaa niin kuin asemanne vaatii.
Tarkastelkaamme nyt itse pukua. Ensin mainitaan sydämellinen armahtavaisuus, joka merkitsee harrasta ja palavaa sydämen laupeutta, josta sitten seuraa säälivä mieli, joka ilmenee rikkoneen anteeksiannossa ja tarvitsevan ja hädänalaisen auttamisessa. Tämä on siis kylmän ja itsekkään, omaa oikeuttaan etsivän mielen täydellinen vastakohta. Tämä on siis oikeastaan Jumalan luonnon osallisuutta uskovien sydämessä, jota sydämellistä armahtavaisuutta Jumala itse monin paikoin ilmaisee, esim. sanoessaan: »Onko Efraim kallis poikani tai lempilapseni? Sillä vaikka niin usein olen häntä vastaan puhunut, muistan minä häntä vielä. Siksi kuohuu sydämeni hänen tähtensä minä tahdon armahtaa häntä, kuuluu Herran sana.»
Tämä on Jumalan sydämellistä armahtavaisuutta, jonka tulee kuvastua hänen omissaan, kuten Kristus sanookin: »Olkaa laupiaat, niin kuin teidän taivaallinen Isännekin on laupias.» »Että olisitte taivaallisen Isänne lapsia, sillä hän antaa aurinkonsa paistan pahoille kuin hyvillekin ja antaa sataa vanhurskaille ja väärille.»
Toinen pukumme osa oli ystävällisyys, hyvyys, hyväntahtoisuus. Tämä merkitsee halua olla ihmisille avuksi ja hyödyksi. Se on sellainen Jumalan valittujen kaunistus, että yksin tämä ominaisuus on vetänyt monet Jumalan ja hänen kansansa luo. Jumalan lasten tulee olla maailman ystävällisimmät ja hyväntahtoisimmat ihmiset. Mitä ei mikään saarna ole saanut aikaan, sen on usein tämä ominaisuus vaikuttanut. Siksi Kristuksen koko elämä maan päällä oli ainaista ystävällisyyttä ja hyväntekeväisyyttä. Hän kulki ympäri tehden hyvää ja auttaen kaikkia.
Korkein valistus ja koreimmatkaan sanat eivät hyödytä mitään, katkeroittavat vain, milloin kylmä, epäystävällinen olemus on kaiken takana. Oi, kuinka surkeaa sellainen on! Keillä siis kaikkein kallein totuus on julistettavanaan, pukekoot sen myös kaikkein rakastettavimpaan, ystävällisimpään muotoon.
Kolmas pukine, nöyryys, liittyy, kuten jokainen helposti ymmärtää, läheisesti näihin. Kun kristityn sydämen armahtavaisuuden pakottamana usein täytyy sanoa lähimmäisellensä varoituksen sanoja herätykseksi, on tämä sellainen tehtävä, jota helposti sanotaan hengelliseksi ylpeydeksi, jonka tähden maailman yleisin syytös uskovia vastaan onkin se, että he ovat ylpeitä. Kuitenkin he ovat ihmisiä, jotka hyvin tuntevat ja paljon valittavat omaa kurjuuttaan.
Mutta kun uskovan tunnustuksen sisällyksen täytyy, mikäli tahdomme totuutta puhua, olla sellaista, että se maailman lapsista tuntuu ylpeydeltä, on sitäkin tärkeämpää, että me kaikin tavoin osoitamme ja näytämme, ettei ylpeys ole meidän liikkeellepanijamme - on tarpeen, ettemme vain sydämestä ei ole nöyriä, vaan pukeudumme nöyryyteen. Jos sydämessämme nousee ylpeyttä ja itserakkautta, ja jos sitä suosimme ja säilytämme, silloin on suunnaton vaara käsillä, silloin on syvä lankeemus tai jokin muu hullutus, meitä väijymässä. Sillä Jumala on ylpeitä vastaan eikä silloin mikään ymmärrys tai valppaus estä meitä väistämään tiellämme olevaa salakuoppaa. Siksi apostoli sanookin: »Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkääkä korkeita kurkotelko, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. Älkää olko itse mielestänne viisaita.»
Neljäs pukine, johon meidän on pukeuduttava, on sävyisyys, joka merkitsee, ettemme hevillä suutu ja viides, pitkämielisyys, - ettemme väsy anteeksiantavassa sävyisyydessä, niin että emme kokonaan lakkaa osoittamasta ystävyyttä sille lähimmäisellemme, joka kärsivällisyyttämme koettelee.
Katso nyt, mitkä kalliit ominaisuudet ovat Jumalan valittujen, pyhien ja rakkaiden pukimina! Ensin apostoli puhuu uskovien korkeista arvonimistä tahtoen, että me pukeutuisimme säätymme mukaisesti, niin kuin Jumalan valituille, pyhille ja rakkaille sopii. Samaa apostoli teroittaa Ef. 4:nnessä luvussa, kun hän sanoo: »Niin kehotan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niin kuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikin tavoin nöyrinä ja sävyisinä.» Huomaa: niin kuin kutsumuksenne arvo vaatii.»
Se, mikä hyvin saattaa sopia maailman lapselle, voi olla aivan sopimatonta Jumalan lapselle. Esim. omaisuutensa itsekäs käyttäminen, ylpeänä ja kevytmielisenä esiintyminen, riiteleminen riitakumppaninsa kanssa. Turhien sanojen puhuminen on kaikki aivan yleistä maailmassa ja jota ei kukaan ihmettele. Mutta valon lapsille se on sopimatonta. Heidän on kuljettava aivan toista tietä kuin maailman lasten. Kuninkaan lasten ei sovi pukeutua kerjäläislasten tavoin. Pukeutukaa siis, ollen Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, pukeutukaa niin kuin asemanne vaatii.
Tarkastelkaamme nyt itse pukua. Ensin mainitaan sydämellinen armahtavaisuus, joka merkitsee harrasta ja palavaa sydämen laupeutta, josta sitten seuraa säälivä mieli, joka ilmenee rikkoneen anteeksiannossa ja tarvitsevan ja hädänalaisen auttamisessa. Tämä on siis kylmän ja itsekkään, omaa oikeuttaan etsivän mielen täydellinen vastakohta. Tämä on siis oikeastaan Jumalan luonnon osallisuutta uskovien sydämessä, jota sydämellistä armahtavaisuutta Jumala itse monin paikoin ilmaisee, esim. sanoessaan: »Onko Efraim kallis poikani tai lempilapseni? Sillä vaikka niin usein olen häntä vastaan puhunut, muistan minä häntä vielä. Siksi kuohuu sydämeni hänen tähtensä minä tahdon armahtaa häntä, kuuluu Herran sana.»
Tämä on Jumalan sydämellistä armahtavaisuutta, jonka tulee kuvastua hänen omissaan, kuten Kristus sanookin: »Olkaa laupiaat, niin kuin teidän taivaallinen Isännekin on laupias.» »Että olisitte taivaallisen Isänne lapsia, sillä hän antaa aurinkonsa paistan pahoille kuin hyvillekin ja antaa sataa vanhurskaille ja väärille.»
Toinen pukumme osa oli ystävällisyys, hyvyys, hyväntahtoisuus. Tämä merkitsee halua olla ihmisille avuksi ja hyödyksi. Se on sellainen Jumalan valittujen kaunistus, että yksin tämä ominaisuus on vetänyt monet Jumalan ja hänen kansansa luo. Jumalan lasten tulee olla maailman ystävällisimmät ja hyväntahtoisimmat ihmiset. Mitä ei mikään saarna ole saanut aikaan, sen on usein tämä ominaisuus vaikuttanut. Siksi Kristuksen koko elämä maan päällä oli ainaista ystävällisyyttä ja hyväntekeväisyyttä. Hän kulki ympäri tehden hyvää ja auttaen kaikkia.
Korkein valistus ja koreimmatkaan sanat eivät hyödytä mitään, katkeroittavat vain, milloin kylmä, epäystävällinen olemus on kaiken takana. Oi, kuinka surkeaa sellainen on! Keillä siis kaikkein kallein totuus on julistettavanaan, pukekoot sen myös kaikkein rakastettavimpaan, ystävällisimpään muotoon.
Kolmas pukine, nöyryys, liittyy, kuten jokainen helposti ymmärtää, läheisesti näihin. Kun kristityn sydämen armahtavaisuuden pakottamana usein täytyy sanoa lähimmäisellensä varoituksen sanoja herätykseksi, on tämä sellainen tehtävä, jota helposti sanotaan hengelliseksi ylpeydeksi, jonka tähden maailman yleisin syytös uskovia vastaan onkin se, että he ovat ylpeitä. Kuitenkin he ovat ihmisiä, jotka hyvin tuntevat ja paljon valittavat omaa kurjuuttaan.
Mutta kun uskovan tunnustuksen sisällyksen täytyy, mikäli tahdomme totuutta puhua, olla sellaista, että se maailman lapsista tuntuu ylpeydeltä, on sitäkin tärkeämpää, että me kaikin tavoin osoitamme ja näytämme, ettei ylpeys ole meidän liikkeellepanijamme - on tarpeen, ettemme vain sydämestä ei ole nöyriä, vaan pukeudumme nöyryyteen. Jos sydämessämme nousee ylpeyttä ja itserakkautta, ja jos sitä suosimme ja säilytämme, silloin on suunnaton vaara käsillä, silloin on syvä lankeemus tai jokin muu hullutus, meitä väijymässä. Sillä Jumala on ylpeitä vastaan eikä silloin mikään ymmärrys tai valppaus estä meitä väistämään tiellämme olevaa salakuoppaa. Siksi apostoli sanookin: »Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkääkä korkeita kurkotelko, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. Älkää olko itse mielestänne viisaita.»
Neljäs pukine, johon meidän on pukeuduttava, on sävyisyys, joka merkitsee, ettemme hevillä suutu ja viides, pitkämielisyys, - ettemme väsy anteeksiantavassa sävyisyydessä, niin että emme kokonaan lakkaa osoittamasta ystävyyttä sille lähimmäisellemme, joka kärsivällisyyttämme koettelee.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.