Turvallinen koti on lapselle tärkein asia

Kotia pidetään lapselle turvallisimpana paikkana, mutta koti ei ole turva silloin, jos lapsen on siellä pelättävä kaiken aikaa vanhempien väkivaltaa. Sen sanon omasta kokemuksesta. Minä ja veljeni emme pelänneet lapsena mitään muuta niin valtavasti kuin iltaisin Saalemista kotiinpaluuta, koska kotona ei tiennyt koskaan, milloin uskovaiset vanhemmat alkavat pahoinpidellä meitä pienimmästäkin syystä.

Kenellekään ulkopuoliselle ei uskaltanut puhua asiasta, koska pelkonamme oli, että rangaistukset vain pahenisivat, jos vanhemmat kuulisivat asiasta. Kymmeniä vuosia myöhemmin kuulin ihmeekseni, että kotikyläläiset olivat antaneet äidilleni hyvän kasvattajan palkinnon. Isä oli silloin jo kuollut. Minun korvissani kuuluu yhä äidin vihainen huuto: "Hakkaan teidät kappaleiksi!"
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Kotia pidetään lapselle turvallisimpana paikkana, mutta koti ei ole turva silloin, jos lapsen on siellä pelättävä kaiken aikaa vanhempien väkivaltaa. Sen sanon omasta kokemuksesta. Minä ja veljeni emme pelänneet lapsena mitään muuta niin valtavasti kuin iltaisin Saalemista kotiinpaluuta, koska kotona ei tiennyt koskaan, milloin uskovaiset vanhemmat alkavat pahoinpidellä meitä pienimmästäkin syystä.

Kenellekään ulkopuoliselle ei uskaltanut puhua asiasta, koska pelkonamme oli, että rangaistukset vain pahenisivat, jos vanhemmat kuulisivat asiasta. Kymmeniä vuosia myöhemmin kuulin ihmeekseni, että kotikyläläiset olivat antaneet äidilleni hyvän kasvattajan palkinnon. Isä oli silloin jo kuollut. Minun korvissani kuuluu yhä äidin vihainen huuto: "Hakkaan teidät kappaleiksi!"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu