Hallituskin myöntää jo: Aktiivimalli on perseestä

HALLITUSPUOLUEETKIN MYÖNTÄVÄT AKTIIVIMALLIN HEIKKOUDET: ”VOI HOUKUTELLA TOIMEENTULOTUEN ASIAKKAAKSI”

Esitys saattaa lisätä asumistukimenoja neljällä miljoonalla eurolla ja toimeentulotukimenoja kymmenellä miljoonalla.

Eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunta on hyväksynyt sosiaali- ja terveysvaliokunnalle erittäin kriittisen lausunnon työttömyysturvan aktiivimallista. Opposition esittää sen heikoimpien kohtien hylkäämistä kokonaan.

Mallissa, jonka on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alussa, työttömyyden alun omavastuupäiviä vähennetään seitsemästä viiteen. Sen jälkeen alkaa kepittäminen. Jos työtön ei täytä aktiivisuusehtoa kolmen kuukauden aikana, maksetaan työttömyysetuus seuraavat kolme kuukautta 4,65 prosentilla alennettuna. Se vastaa yhtä omavastuupäivää kuukaudessa.

Hallituksen esityksessä mallin työllisyysvaikutus asettuu 5 000:n ja 12 000 henkilötyövuoden väliin.

”Aktiivimallin käyttäytymisvaikutuksiin liittyy kuitenkin suurta epävarmuutta, ja osa vaikutuksista saattaa olla myös hallituksen tavoitteiden vastaisia”, valiokunta toteaa lausunnossaan.

Valiokunta arvostelee esitystä siitä, että aktiivisuuden osoittaminen olemalla työssä riippuu usein muustakin kuin työttömästä itsestään: ”…työtön voi täyttää aktiivisuusvelvoitteen vain, mikäli hänellä on tosiasialliset alueelliset, työkyvyn mukaiset ja osaamista vastaavat mahdollisuudet työllistyä lyhytaikaisesti ja tarvittaessa osallistua työllistymistä edistäviin palveluihin”.

ILMOITUS
Pitkäaikaistyöttömille epärealistinen
Aktiivisuusvaatimus koskee myös pitkäaikaistyöttömiä. Valiokunta muistuttaa, että työttömyyden pitkittyessä taustalla on usein terveys- tai sosiaalisia ongelmia sekä syrjäytymistä, jolloin henkilön kyky ja mahdollisuudet toimia aktiivimallin edellyttämällä tavalla on alentunut.

”Valiokunnan käsityksen mukaan vaatimus työllistymisestä vähintään viideksi päiväksi on usean pitkäaikaistyöttömän kohdalla epärealistinen, etenkin jos taustalla on elämänhallintavaikeuksia, päihdeongelmia tai terveydentilan asettamia rajoituksia.”

Aktiivimallin heikkous on myös se, että henkilön tosiasiallista työkykyä ja mahdollisuutta osallistua eri tehtäviin tai palveluihin ei huomioida. Vuonna 2016 työttömänä työnhakijana oli lähes 43 000 pitkäaikaissairaaksi tai vammaiseksi merkittyä työnhakijaa.

Työttömyysturva voi alentua pysyvästi
Aktiivimalli saattaa myös lisätä viimesijaisen toimeentuloturvan saajien määrää, sillä työttömyysturvan taso voi alentua pysyvästi, jos peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea saava työtön ei pysty osoittamaan aktiivisuuttaan. Esitys voikin lisätä asumistukimenoja neljällä miljoonalla eurolla ja toimeentulotukimenoja kymmenellä miljoonalla, valiokunta arvioi.

”Aktiivimalli ei toimi kannustimena viimesijaista toimeentulotukea saaville, vaan päinvastoin: kaikkein heikoimmassa asemassa olevilla voi olla houkuttelevaa siirtyä etuuksien hallittavuuden takia karenssin kautta työvoiman ulkopuolelle ja yksinomaan toimeentulotuen asiakkaaksi”, valiokunta tylyttää lausunnossaan.

”Kannustamisessakin ojasta allikkoon”
Vielä kovempaa kritiikkiä tulee oppositiolta. SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden yhteisessä eriävässä mielipiteessä mallia pidetään käytännössä työttömyysturvan leikkauksena. He kannattavat esityksessä ainoastaan omavastuupäivien vähentämistä.

”Me allekirjoittaneet jaamme asiantuntijalausunnoissakin nostetun huolen siitä, että malli asettaa ihmiset erittäin eriarvoiseen asemaan asuinpaikkansa, ammattialansa ja työkykynsä perusteella. Myös työvoimapoliittisten palvelujen saatavuus vaihtelee rajusti eri puolilla Suomea. Lisäksi korostamme sitä, että toimeentulotuessa on kaikkein heikoimmat kannusteet ottaa vastaan satunnaisia töitä, joten työhön kannustamisenkin näkökulmasta malli vie ojasta allikkoon”, todetaan eriävässä mielipiteessä, jonka vasemmistoliitosta on allekirjoittanut Anna Kontula.
35400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Työttömien olojen kurjistaminen onkin ollut yksi nykyhallituksen päämääristä. Lyötyä kun on kiva lyödä lisää, porvariperiaatteiden mukaisesti.

Äänestä

Aktiivimalli on porvarien kehittelemä työttömien nöyryytysmalli.

Äänestä

Onneksi me työttömät voimme vaikuttaa työttömien kohteluun äänestämällä Vasemmistoliittoa.

Äänestä
  • Paljonko työpaikkoja mahtaa Vasemmistoliitolla olla?

    Jos työtä haluaa on parempi äänestää kokoomusta koska työpaikkojen lisäys on nopeinta Komoomuksen politiikalla. Vasemmiston, SDP:n, persujen/sinisten/keskustan kannattajissa ja politiikassa ei aina ole edistys kärjessä mutta Kokoomuksen politiikka tähtää hyvinvointiin nykyaikaisemmilla keinoilla mitä työmarkkinoilla ei vielä edes tajuta vaan koetetaan voin korjata vanhaa uuden ollessa pois laskuista. Nyt on muutettava suuntaa tai tämä kituminen jatkuu.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Paljonko työpaikkoja mahtaa Vasemmistoliitolla olla?

    Jos työtä haluaa on parempi äänestää kokoomusta koska työpaikkojen lisäys on nopeinta Komoomuksen politiikalla. Vasemmiston, SDP:n, persujen/sinisten/keskustan kannattajissa ja politiikassa ei aina ole edistys kärjessä mutta Kokoomuksen politiikka tähtää hyvinvointiin nykyaikaisemmilla keinoilla mitä työmarkkinoilla ei vielä edes tajuta vaan koetetaan voin korjata vanhaa uuden ollessa pois laskuista. Nyt on muutettava suuntaa tai tämä kituminen jatkuu.

    Työttömien kurjistamisen pitää loppua. Ja se onnistuu vain äänestämällä vasemmistoa!

    Äänestä

  • työtön_Hki kirjoitti:

    Työttömien kurjistamisen pitää loppua. Ja se onnistuu vain äänestämällä vasemmistoa!

    Olet väärässä Vasemmistolla ei juurikaan ole työtä tarjolla. Työttömänä oloahan ei saa pitää kuin väliaikaisena tilane. Itse aikoineen olen yli 40 vuoden työuran aikana sen alkuaikoine ollut työtön 3 - 4 viikkoa enkä anonut keneltäkään mitään korvauksia vaan käytin säästöjäni elämiseen.

    Työtä kyllä saa kun pitää huolen ammattitaidostaan ja opiskelee lisää koko ajan kun työpaikkaa ei ole. Pitää myös ymmärtää oma arvonsa työmarkkinoilla, se ei kovin suuri ole jos työnantajat eivät hae sinua kotoa eli sinun on myytävä itsesi sinne yritykseen!

    Vaikka olin töissä niin jouduin koko työaikani seuraamaan alan kehitystä ja opiskelemaan uutta vuosi toisensa jälkeen. Asioita joita ei edes ollut opiskeluni aikana kuten tietokoneita.

    Kun katsot miten kävi NL:n kun siellä ei ollut kuin äärivasemmisto niin näet sen kohtalon joka tulee vasemmiston äänestryksestä, konkurssin!

    "Työttömänä oloahan ei saa pitää kuin väliaikaisena tilane"

    Suurimmalle osalle tällä hetkellä työttömänä olevia työttömyys tulee olemaan vallitseva olotila heidän elämässään.

    Varsinkin se tulee olemaan sitä, jos Kokoomus pääsee toteuttamaan höyrykoneen keksimisen ajalta olevaa "nykyaikaista" poitiikkaansa. Kokoomuksen politiikka ei ole luonut yhtåään ainoaa työpaikkaa tähän maahan eikä se tee sitä jatkossakaan. Kokoomuksen päästyä oppositiosta työpaikat ovat rajusti vähentyneet, sosiaaliturvan taso romahtanut ja nyt Kokoomus on romuttamassa terveyspalvelut. Kokoomus on velkaannuttanut maan pahemmin kuin talvi- ja jatkosota yhteensä.

    Vain tyhmä äänestää kokoomusta.

    Äänestä

  • rikkaiden.paapojat kirjoitti:

    Työpaikkojen väheneminen on pääosin ay mafian ansiota. Vaatimalla palkkoja joille työnantaja ei saa katetta tuotannossaan he estävät palkkausta.

    Toinen syy on tuudittautuminen ammattimiehen rooliin kun siihen on joskus vuosikymmen tai kymmeniä sitten päästy käsiksi. Kuitenkin nykyaika vaatii jatkuvaa oppimista ja ehkä koulutustakin. Tuon koin omassakin työurassani, sillä tiedolla jonka aikoinaan koulutusaikana opin ei ollut kuin ymmärtämisen mahdollistava vaikuitus enää eläkkeelle jäätäessä.

    Kyllä Kokoomuspolitiikka juuri pyrkii luomaan yrittelijäisyyttä joka on työpaikkojen synnytyslaitos. Ilman yrittelijäisyyttä ei ole työtä kuin käpyjen kerääjänä.

    Sosiaaliturvaan ei kenenkään pidä turvautua muutoin kuin sairaana ja työkyvyttömänä, muutoin leipä pitää hankkia joko säästöillä jos niitä on tai uhrautumalla työntekoon.

    Kyllä Kokoomuksen kannattajissa on paljon enemmän työnantajia kuin vaikka SKP:n tai edes Vasemmistoliiton joten äänestä Kokoomusta sillä se on ainoa joka on nousevan Suomen oikea kätilö.

    Se mitä ei kannata äänestää on vasemmisto ja varsinkin ne joille ay mafian toiminta ei vielä ole valjennut. Se kun on suurin este hyvinvoinnin tiellä laadittuaan työttömyyteen johtavia sopimuksia jotka eivät elä tilanteen mukana. Ne sopimukset onkin uudistettava yrittäjämalliin jolloin palkkaa maksetaan suorituksista ei ajan käytöstä kuten yrittäjilläkin. Yrittäjäthän saavat rahaa vain laskutuksen perusteella ja aika harva pääsee laskuttamaan muutoin kuin toimitetuista tilaiksista eli suoritetusta työstä.

    Äänestä

Kumma ettei persut kommentoi tälläisiä asiajuttuja lainkaan, vaan keskittyvät MV-lehden paskajuttujen kopiointiin! MV-lehti on siis persuille kuin Jumalan sanaa! Hyi saatana!

Äänestä

Sinisten Linsdröm pani niska limassa parastaan! Kusettaessaan työtömiä..

Äänestä

Vasemmistoa kannattamalla voimme vaikuttaa asioihin, emme muuten. Äänestä siis aina vasemmiston ehdokasta!

Äänestä
  • Niin teen ainakin minä!

    Äänestä

Työttömien kurjistamisen pitää loppua. Ja se onnistuu äänestämällä vasuria!

Äänestä
  • Tottakai äänestämme ...

    Äänestä

Parasta kansalle: Vasemmistoliitto!

Äänestä
  • Olen samaa mieltä!

    Äänestä

Kumma ettei persut kommentoi tälläisiä asiajuttuja lainkaan, vaan keskittyvät MV-lehden paskajuttujen kopiointiin!!

Äänestä
  • Eihän ne ole kiinnostuneita kuin MV-lehden homopalstasta!

    Äänestä

Lindströmin aivopierut eivät vaan toimi!

Äänestä
  • Työväen pahimmat viholliset ... persut ja Lindström

    Äänestä

  • työtönOulusta kirjoitti:

    Työväen pahimmat viholliset ... persut ja Lindström

    Myös siniset on pohjimmiltaan persuroistoja!

    Äänestä

  • Rikkailla on varaa maksaa yksityisvastaanotoistaan ... köyhille pitää saada ilmaiset terveyskeskuskäynnit!

    Äänestä

  • Äärioikeisto on onnistunut kaappaamaan kansakunnan ja valtion symboleja omaan käyttöönsä. Meidän muiden tehtävä on pitää ne yhteisinä ja avoimina, painottaa historioitsija Ville Kivimäki.
    Nationalismin hiipumista on ennustettu jo ainakin toisen maailmansodan päättymisestä saakka, mutta edelleenkään se ei ole millään muotoa menneisyyttä, korostaa historiantutkija Ville Kivimäki. Hän alkaa ensi vuoden alussa johtaa Eletty kansakunta -tutkimusryhmää, joka on osa silloin aloittavaa Suomen Akatemian uutta kokemushistorian huippuyksikköä Tampereen yliopistossa.

    Ihmisten kiinnittymisessä kansallisvaltioon ja kansakuntaan on Kivimäen mukaan paljon historiallista jatkuvuutta.

    – Yksi keskeinen tekijä useimmissa maissa on kieli. Ihmiset kasvavat kansakuntaan kiinni kielen kautta, poliittisesta suuntautumisesta riippumatta, Kivimäki sanoo.

    Äänestä

SAKSAN MALLI EI TUONUTKAAN KASVUA – TULOEROT REPEÄVÄT, KUN PALKOISTA SOVITAAN VAPAASTI

Suomen pitää purkaa työmarkkinoiden jäykkyyksiä, mutta Saksan malliin ei kannata mennä, sanoo Aalto-yliopiston professori Pertti Haaparanta.

– Saksassa palkkaneuvottelut on hajautettu yritystasolle, mutta kokonaistaloudellinen tuottavuus on heikentynyt.

Haaparannan mukaan Suomen pitää löytää omat keinonsa jäykkyyksien purkamiseksi. Jos palkankorotuksista sopiminen jätetään yritystasolle, se voi johtaa tuloerojen kasvuun.

– Mikään ei takaa, että palkkojen vapauttaminen hyödyttäisi kaikkia. Erään tutkimuksen mukaan vapaa palkanmuodostus laskee alimman tulotason palkkoja, keskipalkat säilyvät miltei ennallaan ja ylimmissä tuloluokissa palkat nousevat.

Äänestä

Vielä kerkeätte!!!!

PUNAVIHREÄT NUORET JA OPISKELIJAT KEHOTTAVAT KAIKKIA OSALLISTUMAAN HELSINKI ILMAN NATSEJA -MIELENOSOITUKSEEN

Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kieltämisen on tarkoitettava sen toiminnan estämistä, järjestöt vaativat.
Vihreät nuoret, Vasemmistonuoret ja Vasemmisto-opiskelijat pitävät tervetulleena oikeuden päätöstä kieltää uusnatsijärjestö Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL).

Järjestöjen mukaan kielto on hyvä alku, mutta ne muistuttavat kannanotossaan, että samojen järjestäytyneiden uusnatsien annetaan edelleen järjestää mielenosoituksia ja muita tilaisuuksia.

Vastarintaliike on ilmoittanut, ettei käräjäoikeuden päätös vaikuta itsenäisyyspäivänä järjestettävään kansallissosialistien marssiin. ”Kohti vapautta” on kielletyn PVL:n järjestämä mielenosoitus, jonka yhteydessä järjestävän tahon nimeä ei ole mainittu.

Punavihreät järjestöt edellyttävät, että viranomaiset estävät natsien toiminnan myös käytännössä.
Lisäksi itsenäisyyspäivänä järjestetään 612-soihtukulkue, jonka taustalla kuitenkin vaikuttavat äärioikeistolaiset toimijat.

– Me ansaitsemme parempaa kuin se pelko sekä viha, jota uusnatsit yrittävät toimillaan ja järjestäytymisellään viljellä keskuuteemme. Pohjoismainen vastarintaliike on ollut mukana 612-kulkueessa alusta asti ja näin on tänäkin vuonna, muistuttaa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Hanna-Marilla Zidan.

Punavihreät järjestöt edellyttävät, että viranomaiset estävät natsien toiminnan myös käytännössä. Siksi ne pitävät entistä tärkeämpänä osallistumista itsenäisyyspäivänä järjestettävään Helsinki ilman natseja -mielenilmaukseen. Äärioikeistoa vastustava mielenosoitus levittäytyy Helsingin keskustaan itsenäisyyspäivänä.

Ei sijaa rasismille

– Rasismi ja fasismi on saanut viime vuosina yhä enemmän ja enemmän jalansijaa yhteiskunnassamme. Julkisessa keskustelussa ja politiikassa on ollut yhä sallitumpaa puhua tietyistä ihmisryhmistä todella epäinhimillisesti, sanoo Vihreiden nuorten puheenjohtaja Iiris Suomela.

Tapahtumalla halutaan tehdä näkyväksi, etteivät fasistit ja natsit ole tervetulleita kaupungin kaduille.

– Helsinki ilman natseja -mielenilmaus on konkreettinen tapa osoittaa, ettei rasismilla ole tilaa yhteiskunnassamme, Iiris Suomela sanoo.

Facebookissa tapahtumaan on ilmoittautunut yli 1 600 osallistujaa.

– Tasavertaisten ihmisoikeuksien puolustaminen on jokaisen asia, ja olemme tyytyväisiä siihen, että tapahtumamme on herättänyt tänäkin vuonna näin paljon kiinnostusta, sanoo Kaisa Liljanto Helsingin vasemmistonuorista.

Tapahtuman järjestäjät näkevät äärioikeiston olevan akuutti uhka marginalisoiduille ryhmille sekä näiden puolustajille. Äärioikeistolaisten ryhmien kasvu ja politiikan vahvistuminen ovat johtaneet jo väkivallan kasvuun niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.

– On tärkeää vastustaa äärioikeistolaisia liikkeitä jo ennen kuin ne onnistuvat luomaan itselleen kasvualustan, joka mahdollistaisi niiden harjoittaman ihmisvihamielisen toiminnan laajemmassa mittakaavassa, Liljanto sanoo.

– Helsinki ilman natseja -mielenilmaus on kaikille meille, jotka haluamme pitää kiinni yhteiskuntamme yhdenvertaisuudesta ja ihmisoikeuksista. Toivommekin, että PVL:n kieltäminen on vain ensimmäinen askel tiellä kohti rasismista vapaata Suomea, toteaa järjestön Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja Pekka Rantala.

Helsinki ilman natseja

Helsinki ilman natseja -mielenosoitukselle ovat osoittaneet tukensa yli toistakymmentä yhdistystä, nuorisojärjestöä, yhteisöä ja muuta toimijaa, kuten FemF – Feministinen foorumi, Oranssi ry, Oikeutta eläimille, Naiset rauhan puolesta, Right to live -verkosto, Voima-lehti sekä Kirjailija- ja taiteilijayhdistys Kiila ry.

Tapahtuman järjestävät A-ryhmä ja Helsingin vasemmistonuoret, ja sinne on organisoitu bussikuljetuksia ainakin Tampereelta, Kuopiosta, Joensuusta ja Kotkasta.

Mielenosoitus kokoontuu Hakaniemen torilla keskiviikkona 6.12. klo 15:15, josta se lähtee liikkeelle kohti Helsingin keskustaa. Mielenosoitukseen ei toivota puoluetunnuksia, valtioiden lippuja tai autoritarismia edustavia symboleita.

Äänestä
  • Eihän kukaan tahdo natsismia pilaamaan yhteiskuntaamme?

    Äänestä

OPPOSITIO RYÖPYTTI HALLITUSTA VÄLIKYSYMYSKESKUSTELUSSA: ”TULOEROJEN KASVUA VÄHÄTELLÄÄN”

Eduskunnassa keskusteltiin torstai-iltana sosiaalidemokraattien, vasemmistoliiton ja vihreiden eriarvoisuutta koskevasta välikysymyksestä. Puolueet jättivät välikysymyksen marraskuussa.

Puolueet katsovat välikysymyksessä hallituksen politiikan kasvattaneen eriarvoisuutta. Vasemmistoliiton eduskunnan tietokeskuksella teettämät laskelmat osoittavat, että tuloerot ovat kasvaneet tällä hallituskaudella.

Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoron pitänyt Anna Kontula aloitti puheensa huomauttamalla, että maailma ei tunne yhteiskuntaa ilman eriarvoisuutta. Eriarvoisuuden määrään poliitikot voivat kuitenkin vaikuttaa.

– Parhaillaan Suomea johtaa hallitus, joka ei juuri ole osoittanut harrastusta eriarvoisuuden vähentämiseen. Päätösten sosioekonomisia vaikutuksia ei punnita. Tuloerojen kasvua vähätellään. Eriarvoisuutta tuottavia rakenteita vaalitaan ja jopa vahvistetaan, Kontula sanoi.

Useampi mittari hälyttää
Kontula nosti puheessaan esiin, että järjestelmään juurtunutta eriarvoisuutta ei suitsita yhdessä tai kahdessa vaalikaudessa. Välikysymyksessä onkin kyse siitä, mihin suuntaan tilanne on Suomessa menossa. Suomessa tuloerot lähtivät kasvuun 1990-luvun laman jälkeen, ja 2000-luvulle tultaessa olivat tuloerot palanneet jälleen 1970-luvun tasolle.

– Nyt eriarvoisuuden kasvua hälyttävät jo monet muutkin mittarit koulutustasosta terveyteen. Kun vasemmistoliitto viime vaalikaudella oli hallituksessa, tähän suhtauduttiin vakavasti. Laskusuhdanteessakin onnistuttiin tekemään ratkaisuja, jotka pienensivät tuloeroja, vaikka vain hieman.

Juha Sipilän (kesk.) johtama hallitus sen sijaan kasvattaa tuloeroja päätöksillään.

– Suomi tarvitsee pikaisesti lisää veroprogressiota – ei rikkaiden verohelpotuksia ja höveliä asennetta verovälttelyyn. Se kaipaa luotettavaa perusturvajärjestelmää, ei leikkauksia köyhimpien tulonsiirtoihin, Kontula sanoi.

Lopuksi Kontula vaati hallitukselta ennen kaikkea toimia lapsiköyhyyden vähentämiseksi. Hän kehotti kysymään jokaisen päätöksen kohdalla, miten se vaikuttaa lapsiin.

– Eriarvoisuus on ihmiskunnan tiivistyvä tyhmyys, liskoäly ja itsetuhovietti. Mitattiinpa sitten bruttokansantuotteella tai väestön hyvinvoinnilla, parhaiten menestyvät ne yhteiskunnat, joissa hallitukset puolustavat määrätietoisesti ja yksituumaisesti jokaisen oikeutta kukoistaa. Sellaisen hallituksen suomalaisetkin tarvitsevat, Kontula päätti puheensa.

Äänestä

Ja kaikki muistaa sitten äänestää Merjaa presidentiksi!

Äänestä
  • Tottakai. Kaikki työläiset haluavat vasemmistolaisen presidentin!

    Äänestä

Moniko entinen kansankusettaja tähän joutuu? Plus tuleva? Siinäpä sitä yli 100 miljardin edestä ihmettelemistä.

Äänestä

Tuo on kohtuuton toimi .Eu kehoitusten vastainen toimi,joka vie työttömiltä perusturvan sekä puuttuu yksilönvapauteen pakoiteen nojalla ,jossa pakoitteena toimii rankaiseva karenssi ja täten se on ihmisoikeuksia loukkaava päätös joka nähdäkseni täyttää jopa tuossa suhteessa orjuutuksen määreet.

Nyt olisi suotavaa hakea kansainvälisten järjestöjen kannanotto ,sekä Eu:n kanta ,että kansainvälisen ihmisoikeus järjestön kannan otto tästä työttömyydestä rankasevasta toiminnasta.

Asia on siksi vakava ihmisoikeudellinen asia, jonka toteuttaja on valtiollinen hallinto ja tuo tekee asiasta vielä vakavamman yleisoikeudellisen kysymyksen ,joka koskettaa kaikkia sivistysvaltiota ja koskettaa niiden periaatteita .Asiasat ei pidä vaieta vaan päin vastoin tuoda julki mitä Suomessa tapahtuu .

Nuo toimet kyseenalaistaa oikeusvaltion toimitavat,sillä tiedetään vallan hyvin,että toimena sillä ei tule ainuttakaan työpaikkaa lisää jos työttömiltä leikataan toimeentuloa jos he eivät löydä työtä. Toimi on kohtuuton .

Olisi aivan eriasia jos työttömille tarjotaan töitä eikä tarjottua markkinahintaista palkkatyötä ottaisi vastaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

VL_parasta_kansalle kirjoitti:

HALLITUSPUOLUEETKIN MYÖNTÄVÄT AKTIIVIMALLIN HEIKKOUDET: ”VOI HOUKUTELLA TOIMEENTULOTUEN ASIAKKAAKSI”

Esitys saattaa lisätä asumistukimenoja neljällä miljoonalla eurolla ja toimeentulotukimenoja kymmenellä miljoonalla.

Eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunta on hyväksynyt sosiaali- ja terveysvaliokunnalle erittäin kriittisen lausunnon työttömyysturvan aktiivimallista. Opposition esittää sen heikoimpien kohtien hylkäämistä kokonaan.

Mallissa, jonka on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alussa, työttömyyden alun omavastuupäiviä vähennetään seitsemästä viiteen. Sen jälkeen alkaa kepittäminen. Jos työtön ei täytä aktiivisuusehtoa kolmen kuukauden aikana, maksetaan työttömyysetuus seuraavat kolme kuukautta 4,65 prosentilla alennettuna. Se vastaa yhtä omavastuupäivää kuukaudessa.

Hallituksen esityksessä mallin työllisyysvaikutus asettuu 5 000:n ja 12 000 henkilötyövuoden väliin.

”Aktiivimallin käyttäytymisvaikutuksiin liittyy kuitenkin suurta epävarmuutta, ja osa vaikutuksista saattaa olla myös hallituksen tavoitteiden vastaisia”, valiokunta toteaa lausunnossaan.

Valiokunta arvostelee esitystä siitä, että aktiivisuuden osoittaminen olemalla työssä riippuu usein muustakin kuin työttömästä itsestään: ”…työtön voi täyttää aktiivisuusvelvoitteen vain, mikäli hänellä on tosiasialliset alueelliset, työkyvyn mukaiset ja osaamista vastaavat mahdollisuudet työllistyä lyhytaikaisesti ja tarvittaessa osallistua työllistymistä edistäviin palveluihin”.

ILMOITUS
Pitkäaikaistyöttömille epärealistinen
Aktiivisuusvaatimus koskee myös pitkäaikaistyöttömiä. Valiokunta muistuttaa, että työttömyyden pitkittyessä taustalla on usein terveys- tai sosiaalisia ongelmia sekä syrjäytymistä, jolloin henkilön kyky ja mahdollisuudet toimia aktiivimallin edellyttämällä tavalla on alentunut.

”Valiokunnan käsityksen mukaan vaatimus työllistymisestä vähintään viideksi päiväksi on usean pitkäaikaistyöttömän kohdalla epärealistinen, etenkin jos taustalla on elämänhallintavaikeuksia, päihdeongelmia tai terveydentilan asettamia rajoituksia.”

Aktiivimallin heikkous on myös se, että henkilön tosiasiallista työkykyä ja mahdollisuutta osallistua eri tehtäviin tai palveluihin ei huomioida. Vuonna 2016 työttömänä työnhakijana oli lähes 43 000 pitkäaikaissairaaksi tai vammaiseksi merkittyä työnhakijaa.

Työttömyysturva voi alentua pysyvästi
Aktiivimalli saattaa myös lisätä viimesijaisen toimeentuloturvan saajien määrää, sillä työttömyysturvan taso voi alentua pysyvästi, jos peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea saava työtön ei pysty osoittamaan aktiivisuuttaan. Esitys voikin lisätä asumistukimenoja neljällä miljoonalla eurolla ja toimeentulotukimenoja kymmenellä miljoonalla, valiokunta arvioi.

”Aktiivimalli ei toimi kannustimena viimesijaista toimeentulotukea saaville, vaan päinvastoin: kaikkein heikoimmassa asemassa olevilla voi olla houkuttelevaa siirtyä etuuksien hallittavuuden takia karenssin kautta työvoiman ulkopuolelle ja yksinomaan toimeentulotuen asiakkaaksi”, valiokunta tylyttää lausunnossaan.

”Kannustamisessakin ojasta allikkoon”
Vielä kovempaa kritiikkiä tulee oppositiolta. SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden yhteisessä eriävässä mielipiteessä mallia pidetään käytännössä työttömyysturvan leikkauksena. He kannattavat esityksessä ainoastaan omavastuupäivien vähentämistä.

”Me allekirjoittaneet jaamme asiantuntijalausunnoissakin nostetun huolen siitä, että malli asettaa ihmiset erittäin eriarvoiseen asemaan asuinpaikkansa, ammattialansa ja työkykynsä perusteella. Myös työvoimapoliittisten palvelujen saatavuus vaihtelee rajusti eri puolilla Suomea. Lisäksi korostamme sitä, että toimeentulotuessa on kaikkein heikoimmat kannusteet ottaa vastaan satunnaisia töitä, joten työhön kannustamisenkin näkökulmasta malli vie ojasta allikkoon”, todetaan eriävässä mielipiteessä, jonka vasemmistoliitosta on allekirjoittanut Anna Kontula.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu