Joukkoomme on pesiytynyt ebioniittejä

OlettekoHuomamneet

Kirkkoisä Epifanos esittää teoksessaan Panarionin ebioniittien tuntomerkeiksi 15 seuraavaa väitettä:

1. Ebionit uskoivat Jeesuksen syntyneen luonnollisesti. Pan. 30.2.2
2. Ebionien ajattelu Kristuksesta on ristiriitaista: joidenkin mielestä Kristus oli ensimmäinen ihminen, toisten mielestä henki, joka toistuvasti ilmestyy maan päälle ihmisenä. Jotkut taas uskovat Kristus-hengen laskeutuneen Jeesukseen. Myöhemmät ebionit ajattelivat elksailaisten vaikutuksesta Kristuksen olevan valtava ihmisenkaltainen
hahmo. Pan. 30.3–6; Pan. 30.17.5–6
3. Ebionit noudattivat juutalaisia tapoja: he puhdistautuvat rituaalisesti vedessä päivittäin, viettävät sapattia ja harjoittivat ympärileikkausta. Pan. 30.2.2; Pan. 30.2.5–6
4. Kuten samarialaiset, ebionit eivät halunneet koskettaa vieraan kansan jäseniä. Pan. 30.2.3
5. Ebionit ovat peräisin Jerusalemin valloituksen ajalta. Pan. 30.2.7
6. Ebionit erkaantuivat nasaretilaisten joukosta. Pan. 30.2.9
7. Ebionit käyttävät evankeliumia Matteuksen mukaan, mutta kutsuvat sitä evankeliumiksi ”heprealaisten mukaan” ja
ovat vääristelleet sitä. Pan. 30.13.1–2
8. Ebionit käyttävät myös Pietarin matkat ja Jaakobin portaat -nimisiä teoksia sekä toista Apostolien tekoja. Pan. 30.15.1; Pan. 30.16.6–7
9. Ebionit hyväksyvät Tooran elin lain, mutta eivät Profeettoja tai muita Pentateukin tekstejä. Pan. 30.15.2; Pan. 30.18.4; Pan. 30.18.7
10. Ebionit eivät syö lihaa. Pan. 30.15.3
11. Ebionit hyväksyvät kasteen. Pan. 30.16.1
12. Ebionit esittävät Paavalista valheellisia syytöksiä. Pan. 30.16.8–9
13. Ebionien nimi ”köyhät” on ebionien itsensä mukaan peräisin heidän esi-isiltään, jotka lahjoittivat omaisuutensa apostoleille. Pan. 30.17.2
14. Ebionit saivat tapoihinsa vaikutteita Elksain kirjasta. Pan. 30.17.4.
15. Ebioneilla on synagogia, joita johtavat vanhimmat. Pan. 30.18.2

0

209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

        Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
        Suhteet
        31
        5776
      2. Ei tunnu, että välität yhtään

        Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
        Ikävä
        36
        3791
      3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

        Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
        Ikävä
        183
        3323
      4. Ketä tietää

        Missä ammuttiin pyssyllä.
        Kotka
        12
        2758
      5. Veikeä Satu

        Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
        Ikävä
        29
        2222
      6. Näytitpä taas niin hyvältä!

        Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
        Tunteet
        12
        2167
      7. Tietääkö kaivattusi että

        olet häneen ihastunut? 🤠
        Ikävä
        162
        1906
      8. Onko kaipaamallasi

        Naisella silikonit 🤔
        Ikävä
        18
        1505
      9. Terveiset kaivatullesi

        kesän aluksi tähän ketjuun.
        Ikävä
        105
        1362
      10. Oletko nyt

        Onnellinen mies naisesi kanssa?
        Ikävä
        25
        1233
      Aihe