Leppäkosken Sähköyhtiötä vallataan taas

Ammulehti uuisoi uudesta tulossa olevasta valtausyrityksestä
tulevassa yhtiökokouksessa.
Valtaaja haali lisää osakkeita apuriensa kanssa sekä
valtakirjoja osakeenomistajilta.
Yhtiö on ylihinnoittelullaan tuottanut mahtavan voiton ja sitä
jaetaan henkilökunnalle osakkeina joiden markkina-arvo on
nousussa, onko tuolla menetelmällä tarkoitus putsata pesä
muutamille sensijaan että hintoja olisi kohtuullistettu joka
sitouttaisi myös kuluttajat yhtiön paikallisomistuksen tukemiseen?
391640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Miten Julli on ehtinyt sekaantua myös tähän sähköyhtiön valtaamiseen?

Äänestä

Tarkoitus on tienata massia meille. Älä sinä peräaukinen nosta ääntäsi tai nostamme hintoja.
Voit vapaasti polkea itse sähkösi, jos meidän hinta ei ole sopiva.

Äänestä
  • Hei älä sinä vajakki tule huutelemaan meille kuluttajille. Meillä leivänkännykkä vähissä ja kuivaa.

    Äänestä

  • Kyllä on valitettavasti :((

    Äänestä

Jos tällaista tietoa liikkuu, niin olisi hyvä, jos Leppäkosken johdosta kerrottaisiin, mistä on kyse.

Äänestä

Kiinnostaa, onko osa kepulaisista, osa kokkareista ja persut liittoutuneet Toivolasaaren myynnistä jälleen. Se on pysäytettävä heti alkuunsa. Valitettavasti kaikesta ei pidä tehdä rahaa, joissa ihmisen etiikka on ensisijainen asia. Niinpä niin, huumausporukat jälleen liikkeellä, onko oma massi loppunut?
Ikaalisissakin syytä tehdä tarkempaa huumeseulaa ja ennaltaehkäisevää työtä. Järkyttävää, kun Oivasta saa lukea kouluterveydenhoitajan suulla, että huumeet lisääntyneet kouluissa. Eikö kouluterveydenhoitaja ole tehnyt ennalta ehkäisevää valistusta kunnolla`? Kukaan viisas ihminen ei sekaannu huumeisiin, jos on saanut tietoa oikeista asioista, mitä ne aiheuttavat terveydelle.

Äänestä
  • Julli jaksaa inannoida huumeidenkäyttöään.

    Äänestä

Huumeita käyttävien aivot ovat sulaneet jo ajat sitten, se on totuus!

Äänestä
  • Jullissa se on palstalla nähtävissä.

    Äänestä

Aamulehden mukaan yhtiökokouksessa on tosiaan tapahtunut jotain .

Äänestä

MIkä on jullin kanta leppäkosken sähkön tilanteeseen?

Äänestä
  • Vajakki Jullilta ei tuollaisia asioita pidä kysellä, se sekoo lopullisesti.

    Äänestä

  • Olen sitä mieltä, että optio-ohjelma on paikallaan. Se laimentaa vanhojen osakkaiden omistusosuutta yhtiössä - siis myös vihamielisten tahojen. Päätäntävaltaa voidaan siirtää turvallisiin käsiin yhtiöön sitoutuneille henkilöstöryhmille. Optio-ohjelma lisää myös henkilökunnan motivaatiota kehittää yhtiötä ja edistää sen parasta.

    Äänestä

  • old_profile_103626 kirjoitti:

    Olen sitä mieltä, että optio-ohjelma on paikallaan. Se laimentaa vanhojen osakkaiden omistusosuutta yhtiössä - siis myös vihamielisten tahojen. Päätäntävaltaa voidaan siirtää turvallisiin käsiin yhtiöön sitoutuneille henkilöstöryhmille. Optio-ohjelma lisää myös henkilökunnan motivaatiota kehittää yhtiötä ja edistää sen parasta.

    Henkilökunta nauttii paikkakunnan parhaista palkoista ja suurin osa
    kevyestä työstä joten miksi lykätä heille lisää etuja?
    Kuluttajien sitouttaminen alemmilla hinnoilla sensijaan olisi
    perusteltua.
    Uusia osakemyyntejä pitää järjestää sillä ehdolla että osakkeen
    äänivalta sidotaan yhtiön palvelujen vakituiseen käyttöön joka
    estää valtausyritykset.

    Äänestä

  • Palkkataso on jo tapissa joten jota työntekö nykyisellään
    ei kiinnosta niin menköön muualle.
    Ylihinnoiteltu sähkö ja siirto vähentää kunnallisverotuottoa
    koska sähkö on suurimmille kuluttajille vähennyskelpoista
    eikä yhtiö tulouta voittojaan kaalikylään.

    Äänestä

  • Pärjääkö ne nyttenkään siellä missä kilpailua on? Tuotto tulee monopolihommista, joissa pärjäämiseen ei paljoa vaadita. Ei siellä näytä hommat paljoa painavan toimiston puolella ja asentajat istuu Nesteellä/Sammilla kahvilla.

    Äänestä

  • Hullu Julli ei jaksa asiassa pysyä vaan heti skitsolla menee
    vajakkilässytykseksi.

    Äänestä

  • Hullulla Juhalla on kynttilä jumiutunut.

    Äänestä

  • Peltolan.setä kirjoitti:

    Pärjääkö ne nyttenkään siellä missä kilpailua on? Tuotto tulee monopolihommista, joissa pärjäämiseen ei paljoa vaadita. Ei siellä näytä hommat paljoa painavan toimiston puolella ja asentajat istuu Nesteellä/Sammilla kahvilla.

    Oiva lehdessä manttaali Matti oli samaa mieltä Jamben kanssa
    sähköyhtiön tilanteesta.

    Äänestä

  • Ei auta aina. Tiedän yhden tapauksen jossa kynttilä oli niin pahasti poikittain että edes meijerivoi ei sitä saanut pois.

    Äänestä

  • Missä se kilpailu on Leppäkosken toimialalla ja miten henkilökunta
    voi siinä olla kehittämässä?

    Äänestä

  • Kynttilä ei pääse edes jumiutumaan, jos siihen sipaistaan reilusti meijerivoita ennen rectumiin asennusta. Ja napakka polkaisu, että painuu ripsakasti hanuriin.

    Äänestä

  • yhdet.piuhat kirjoitti:

    Missä se kilpailu on Leppäkosken toimialalla ja miten henkilökunta
    voi siinä olla kehittämässä?

    Leppäkoski on siirtymässä kohti kynttilällä tuotettua energiaa. Yhtiö pyrkii monopoliasemaan tällä uudella alalla.

    Äänestä

  • old_profile_103626 kirjoitti:

    Leppäkoski on siirtymässä kohti kynttilällä tuotettua energiaa. Yhtiö pyrkii monopoliasemaan tällä uudella alalla.

    Leppäkosken porukat ovat nyt vahvasti sitoutuneet
    työhönsä koska parin viikon ajan päivittäin kahdella maasturilla
    miehet ovat ajaneet 40 km ja käyneet kiertämässä
    pellolla olevan poikkimenneen sähköpaalun ympäri
    mutta korjaamiseen ei ole aikaa jäänyt koska seuraava
    kahvitauko painaa päälle.

    Äänestä

  • yhdet.piuhat kirjoitti:

    Missä se kilpailu on Leppäkosken toimialalla ja miten henkilökunta
    voi siinä olla kehittämässä?

    Mitä kilpailua Leppäkosken piuhoilla tehdään, onko kilpailua
    se että henkilökunta ja hallinto hamuaa lisää rahaa itselleen?

    Äänestä

  • Peltolan.setä kirjoitti:

    Pärjääkö ne nyttenkään siellä missä kilpailua on? Tuotto tulee monopolihommista, joissa pärjäämiseen ei paljoa vaadita. Ei siellä näytä hommat paljoa painavan toimiston puolella ja asentajat istuu Nesteellä/Sammilla kahvilla.

    Oivassa tänään yksi neropatti esitteli matemaattisia taitojaan asiasta
    joka pohjautuu ehdolliseen tarjoukseen joka tosipaikan tullen ei
    realisoidu. Muuten olen samaa mieltä hänen kanssaan menossa
    olevasta röyhkeästä omaneduntavoittelusta.

    Äänestä

  • tapiaisen.vävy kirjoitti:

    Oivassa tänään yksi neropatti esitteli matemaattisia taitojaan asiasta
    joka pohjautuu ehdolliseen tarjoukseen joka tosipaikan tullen ei
    realisoidu. Muuten olen samaa mieltä hänen kanssaan menossa
    olevasta röyhkeästä omaneduntavoittelusta.

    sähän oot gay ei sulla ole appi ukkoo

    Äänestä

Taisi olla nokialaisillakin näitä optio-ohjelmia ja kuinka kävi ?

Äänestä
  • Ollilan optio-ohjelmat vs. iPad kärsi musertavan tappion

    Edes niitä Mr. O:n kirjoja ei myyty kuin pari hassua kappaletta

    Äänestä

Saarisen Paavo ja muut paaluporukan miehet tarvitsee sen option

Äänestä

Yhtiön johto etsii nyt toista valtaamisesta kiinostunutta sijoittajaa
nostamaan yhtiön osakkeiden hintaa jolloin nyt ilmaiseksi saadut
osakkeet voidaan realisoida.

Äänestä
  • Seppo Myllis on tarjoutunut ostamaan optiolla saadut osakkeet hintaan 756 euroa/kpl.

    Äänestä

Tämä, jota kaikki sanovat homoksi, ei ole homo. Asiasta ei ole faktaa, todisteita eikä seksikumppaneita todistamassa asiaa. Mies on valehdellut homoutensa koko ajan ja tyhmät kauppalalaisest ovat uskoneet kaiken.

Olen ollut yhteydessä hänen tekemisistään yhteydessä Tampereen ja Helsingin homopiirit tunteviin henkilöihin, ja kukaan ei tästä Ikaalisten suurimmasta sulkijalihaksesta ole koskaan kuullutkaan.

Vaikka tämä tulee tänne väittämään, että hän on käyttänyt aliasta, eivät nämä henkilöt tunteneet facekuvistakaan.

Sen sijaan nämä homot olivat kauhuissaan mitä tämä mies tekee kirjoituksillaan koko homoyhteisön maineelle.

Joten sut on paljastettu. Häpeä!!!

Äänestä

Taidanpa vaihtaa sitten puolestani sähköyhtiötä, kun ovat junailleeet Sallilan Energian ja Vakka- Suomen Voima Oy:n ostamaan Leppäkosken Sähkön osakkeita 2 .750 000 eurolla 550 euron kappalehintaan pienosakkailta. Pienosakkaat halutaan pois tuomasta hiekkaa yhtiökokoukseen.

Äänestä

Pääomasijoittaja Gerako Oy on korottanut tarjoustaan. Maanantaina päivitetty uusi tarjous on 710 euroa osakkeelta, joka on 190 euroa enemmän kuin yhtiön aiempi 520 euron tarjous.

Maanantaiaamuna julkaistun tiedotteen mukaan Gerako on liikkeellä eläkevakuutusyhtiöiden kanssa.

Äänestä

Myykää ennen kun joku iso sähköyhtiö esim: Fortum on Leppäkosken suurin
omistaja.Silloin osakkeilla ei ole mitään arvoa.Jossain vaiheessa joku iso
yhtiö sen kumminkin ostaa,silloin piensijoittajille tulee loppu.

Äänestä

Fortum joutuisi maksamaan yhtiön substanssiarvon ja ylikin ja tuo 1000 euroa osakkeelta on ihan käypä alin hinta. Kun myyjät harvenee osakeen hinta nousee.

Äänestä
  • Yhtiökokouksessa yhtiön johto ja suuromistajat näyttävät onnistuneen
    tekemään itsestään miljoonamiehiä monopolifirman avulla.
    Johto ilmoittelee taas uudesta ostajasta jolle he aikovat antaa
    tilaisuuden ottaa maakunnasta rahat sijoittamilleen pääomille.

    Äänestä

Tämä, jota kaikki sanovat homoksi, ei ole homo. Asiasta ei ole faktaa, todisteita eikä seksikumppaneita todistamassa asiaa. Mies on valehdellut homoutensa koko ajan ja tyhmät kauppalalaisest ovat uskoneet kaiken.

Olen ollut yhteydessä hänen tekemisistään yhteydessä Tampereen ja Helsingin homopiirit tunteviin henkilöihin, ja kukaan ei tästä Ikaalisten suurimmasta sulkijalihaksesta ole koskaan kuullutkaan.

Vaikka tämä tulee tänne väittämään, että hän on käyttänyt aliasta, eivät nämä henkilöt tunteneet facekuvistakaan.

Sen sijaan nämä homot olivat kauhuissaan mitä tämä mies tekee kirjoituksillaan koko homoyhteisön maineelle.

Joten sut on paljastettu. Häpeä!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kalmaan.ekonomi kirjoitti:

Ammulehti uuisoi uudesta tulossa olevasta valtausyrityksestä
tulevassa yhtiökokouksessa.
Valtaaja haali lisää osakkeita apuriensa kanssa sekä
valtakirjoja osakeenomistajilta.
Yhtiö on ylihinnoittelullaan tuottanut mahtavan voiton ja sitä
jaetaan henkilökunnalle osakkeina joiden markkina-arvo on
nousussa, onko tuolla menetelmällä tarkoitus putsata pesä
muutamille sensijaan että hintoja olisi kohtuullistettu joka
sitouttaisi myös kuluttajat yhtiön paikallisomistuksen tukemiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu