Etelä-Suomen Sanomissa oli mielipidekirjoitus otsikolla ”Miksi sukupuolella pitäisi olla merkitystä?”, joka innosti minuakin miettimään näitä aiheita.
Kysymys: Pitäisikö siitä huolestua, että yhä useammat tytöksi syntyneet hakeutuvat transtutkimuksiin? Onko ilmiö yleistynyt lähiaikoina vai onko se aina ollut yleistä piilossa? Vai voiko olla niin, että yleisessä ilmapiirissä on ongelmia, joiden seurauksena vaikutusalttiit nuoret alkavat häpeillä omaa sukupuoltaan? Mistä muunsukupuolisuudessa on oikeastaan kyse? Siitä ei ole vielä tehty tarpeeksi tutkimusta. Jos kyseessä on sikiön aivojen kehitykseen vaikuttavien hormonien aikaansaama tila, jossa aivot eivät pidä henkilöä kuuluvana siihen sukupuoleen, johon hänet fyysisten ominaisuuksien mukaan on syntymässä määritetty, on kyseessä harvinainen lääketieteellinen ilmiö. Transsukupuolisuuden ymmärrän. Aivot sanovat, että kehossa pitäisi olla yhtä ja toista toiseen sukupuoleen viittaavaa, mutta keho sanoo toisin. Ovatko muunsukupuoliset sitten jotain siitä välimaastosta - eivät aivan transsukupuolisia eivätkä ns. ”tavallisia” ihmisiä? Mahdollisesti. Sitä en ymmärrä, kuinka jonkun aivot voisivat sanoa, että ihminen olisi jotain, mitä ei ole olemassa, siis jotakin täysin kolmatta sukupuolta, ei sukupuolten väliin putoaja, mutta kai sillekin on jokin selitys. ”Sukupuolen ei tule olla kahlitseva osa ihmistä”. Niin, siis onko nyt kyseessä kuitenkin vain ympäristön suhtautuminen ihmiseen - sen kahlitseva tapa verrata ihmisiä stereotypioihin? Onko kyse vain niistä ainaisista sukupuolirooleista vai siitä, että ihminen kokee kehonsa vääräksi? Ensimmäisessä tapauksessa ihminen alkaa häpeillä omaa sukupuoltaan sen käsitteeseen liitettyjen stereotypioiden takia. Miksi kuitenkin monet ihmiset elävät juuri sellaista elämää kuin haluavat sukupuolestaan riippumatta? ”Sanat ’tyttö’ ja ’poika’ leimaavat stereotypioiden mukaisesti--” Miten niin? Ai että jos ei vastaa tytön tai pojan stereotypiaa, ei voi olla tyttö tai poika? Eikö se ole aika stereotyyppistä ajattelua? Siis eikö ihminen voi olla erilainen tyttö tai poika, tietenkin ennen kaikkea ihminen? Onko sillä sukupuolella nyt merkitystä vai eikö ole? Koska ”tytöstä” ja ”pojasta” on tullut solvauksia? Mistä johtuu tämä suoranainen pelko näitä sanoja kohtaan? Eiväthän ne kerro ihmisestä itsestään juuri mitään. Tästä päästään asian ytimeen: sukupuolessa ei pohjimmiltaan ole kyse mistään muusta, kuin jaottelusta sukupuolielinten ja murrosiässä tapahtuneiden ulkoisten muutosten mukaan. Minun puolestani voidaan ihan hyvin poistaa käsitteet ”mies” ja ”nainen” ja käyttää niiden sijasta sanoja ”penis-” ja ”vaginaihminen”, sekä joissakin tapauksissa intersukupuolinen. Sitä sukupuolta ei sitten tarvitse kysyä kuin korkeintaan lääkärintarkastuksessa tai seksikumppania etsiessä. Hienoa. Kaikki ovat tyytyväisiä. Kuvailtaessa jotakin ihmistä sanotaan hänen olevan esimerkiksi 30-vuotiaalta vaikuttava, pitkä, lyhyttukkainen, matalaääninen ihminen, tai 48-vuotiaalta vaikuttava, lyhyttukkainen, rintaliivejä käyttävä, korkeampiääninen ihminen. Mikäs siinä. ”Nyt sukupuolestaan epävarmoja syytetään jopa mieleltään sairaiksi”. Mikä siinä on, että mielenterveyshäiriöistä kärsiviä ihmisiä pidetään joinakin kammoksuttavina olentoina, jollaiseksi ei ainakaan haluta leimautua? Ihmisiä hekin ovat, ja varmasti näiden sukupuolestaan epävarmojen ihmisten joukossa on mielenhäiriöistä kärsiviä ihan siinä missä muidenkin ihmisten joukossa. Tietenkin kommentilla halutaan ilmaista, ettei se sukupuolen epäily välttämättä johdu juuri mielisairaudesta, niin kuin ei varmasti useimmiten johdukaan. Kyseessä voi olla jotain, jollaiseksi ihminen on syntynyt, eikä sille voi mitään. Se on erittäin harmittava tila, ja siksi toki sukupuolestaan epävarmoja ihmisiä pitää tukea ja suvaita. Ikävä juttu on se, että ihmisillä on taipumus toisen ihmisen kohdatessaan yrittää päätellä, kumpaa sukupuolta toinen edustaa, sillä se vaikuttaa alitajuntaisesti tapaamme suhtautua ihmiseen, ja jos sukupuolen määrittäminen ei onnistu, käynnistyy aivoissa kaiken maailman stressireaktioita niin kuin aina uuden ja oudon asian kohdatessa. Sukupuolineutraaliuteen pyrkiminen aiheuttaa vihaa joissakin ihmisissä, koska lääketieteellisestä ilmiöstä, jota ollaan vasta vähän tutkittu, tehdään yleinen normi, jota tuputetaan epäselvin perusteluin. Nimenomaan nämä epäselvät perustelut aiheuttavat närää. Sukupuolineutraalit vessat ja sosiaaliturvatunnukset olisivat loistavia juttuja, elleivät tulisi kalliiksi. Poistetaan miesten ja naisten vessoista kyltit, pistetään ne neutraaleiksi. Loppujen lopuksi ei sillä pitäisi olla väliä, kuka on viereisessä kopissa. Eikä sitä sukupuolta minunkaan mielestäni tarvitsisi merkitä kaiken maailman kyselyissä. Postitilausta tehdessä se kuulostaa suorastaan typerältä, mutta varmaankin firma haluaa jonkinlaista tilastotietoa. Jos sillä sukupuolella ei ole merkitystä, onko silläkään merkitystä, minkä neliön ruksaa? Toisaalta, voi kysyä, miksei siinä voisi olla sitä"muu":ta.
Kysymys: Pitäisikö siitä huolestua, että yhä useammat tytöksi syntyneet hakeutuvat transtutkimuksiin? Onko ilmiö yleistynyt lähiaikoina vai onko se aina ollut yleistä piilossa? Vai voiko olla niin, että yleisessä ilmapiirissä on ongelmia, joiden seurauksena vaikutusalttiit nuoret alkavat häpeillä omaa sukupuoltaan? Mistä muunsukupuolisuudessa on oikeastaan kyse? Siitä ei ole vielä tehty tarpeeksi tutkimusta. Jos kyseessä on sikiön aivojen kehitykseen vaikuttavien hormonien aikaansaama tila, jossa aivot eivät pidä henkilöä kuuluvana siihen sukupuoleen, johon hänet fyysisten ominaisuuksien mukaan on syntymässä määritetty, on kyseessä harvinainen lääketieteellinen ilmiö. Transsukupuolisuuden ymmärrän. Aivot sanovat, että kehossa pitäisi olla yhtä ja toista toiseen sukupuoleen viittaavaa, mutta keho sanoo toisin. Ovatko muunsukupuoliset sitten jotain siitä välimaastosta - eivät aivan transsukupuolisia eivätkä ns. ”tavallisia” ihmisiä? Mahdollisesti. Sitä en ymmärrä, kuinka jonkun aivot voisivat sanoa, että ihminen olisi jotain, mitä ei ole olemassa, siis jotakin täysin kolmatta sukupuolta, ei sukupuolten väliin putoaja, mutta kai sillekin on jokin selitys. ”Sukupuolen ei tule olla kahlitseva osa ihmistä”. Niin, siis onko nyt kyseessä kuitenkin vain ympäristön suhtautuminen ihmiseen - sen kahlitseva tapa verrata ihmisiä stereotypioihin? Onko kyse vain niistä ainaisista sukupuolirooleista vai siitä, että ihminen kokee kehonsa vääräksi? Ensimmäisessä tapauksessa ihminen alkaa häpeillä omaa sukupuoltaan sen käsitteeseen liitettyjen stereotypioiden takia. Miksi kuitenkin monet ihmiset elävät juuri sellaista elämää kuin haluavat sukupuolestaan riippumatta? ”Sanat ’tyttö’ ja ’poika’ leimaavat stereotypioiden mukaisesti--” Miten niin? Ai että jos ei vastaa tytön tai pojan stereotypiaa, ei voi olla tyttö tai poika? Eikö se ole aika stereotyyppistä ajattelua? Siis eikö ihminen voi olla erilainen tyttö tai poika, tietenkin ennen kaikkea ihminen? Onko sillä sukupuolella nyt merkitystä vai eikö ole? Koska ”tytöstä” ja ”pojasta” on tullut solvauksia? Mistä johtuu tämä suoranainen pelko näitä sanoja kohtaan? Eiväthän ne kerro ihmisestä itsestään juuri mitään. Tästä päästään asian ytimeen: sukupuolessa ei pohjimmiltaan ole kyse mistään muusta, kuin jaottelusta sukupuolielinten ja murrosiässä tapahtuneiden ulkoisten muutosten mukaan. Minun puolestani voidaan ihan hyvin poistaa käsitteet ”mies” ja ”nainen” ja käyttää niiden sijasta sanoja ”penis-” ja ”vaginaihminen”, sekä joissakin tapauksissa intersukupuolinen. Sitä sukupuolta ei sitten tarvitse kysyä kuin korkeintaan lääkärintarkastuksessa tai seksikumppania etsiessä. Hienoa. Kaikki ovat tyytyväisiä. Kuvailtaessa jotakin ihmistä sanotaan hänen olevan esimerkiksi 30-vuotiaalta vaikuttava, pitkä, lyhyttukkainen, matalaääninen ihminen, tai 48-vuotiaalta vaikuttava, lyhyttukkainen, rintaliivejä käyttävä, korkeampiääninen ihminen. Mikäs siinä. ”Nyt sukupuolestaan epävarmoja syytetään jopa mieleltään sairaiksi”. Mikä siinä on, että mielenterveyshäiriöistä kärsiviä ihmisiä pidetään joinakin kammoksuttavina olentoina, jollaiseksi ei ainakaan haluta leimautua? Ihmisiä hekin ovat, ja varmasti näiden sukupuolestaan epävarmojen ihmisten joukossa on mielenhäiriöistä kärsiviä ihan siinä missä muidenkin ihmisten joukossa. Tietenkin kommentilla halutaan ilmaista, ettei se sukupuolen epäily välttämättä johdu juuri mielisairaudesta, niin kuin ei varmasti useimmiten johdukaan. Kyseessä voi olla jotain, jollaiseksi ihminen on syntynyt, eikä sille voi mitään. Se on erittäin harmittava tila, ja siksi toki sukupuolestaan epävarmoja ihmisiä pitää tukea ja suvaita. Ikävä juttu on se, että ihmisillä on taipumus toisen ihmisen kohdatessaan yrittää päätellä, kumpaa sukupuolta toinen edustaa, sillä se vaikuttaa alitajuntaisesti tapaamme suhtautua ihmiseen, ja jos sukupuolen määrittäminen ei onnistu, käynnistyy aivoissa kaiken maailman stressireaktioita niin kuin aina uuden ja oudon asian kohdatessa. Sukupuolineutraaliuteen pyrkiminen aiheuttaa vihaa joissakin ihmisissä, koska lääketieteellisestä ilmiöstä, jota ollaan vasta vähän tutkittu, tehdään yleinen normi, jota tuputetaan epäselvin perusteluin. Nimenomaan nämä epäselvät perustelut aiheuttavat närää. Sukupuolineutraalit vessat ja sosiaaliturvatunnukset olisivat loistavia juttuja, elleivät tulisi kalliiksi. Poistetaan miesten ja naisten vessoista kyltit, pistetään ne neutraaleiksi. Loppujen lopuksi ei sillä pitäisi olla väliä, kuka on viereisessä kopissa. Eikä sitä sukupuolta minunkaan mielestäni tarvitsisi merkitä kaiken maailman kyselyissä. Postitilausta tehdessä se kuulostaa suorastaan typerältä, mutta varmaankin firma haluaa jonkinlaista tilastotietoa. Jos sillä sukupuolella ei ole merkitystä, onko silläkään merkitystä, minkä neliön ruksaa? Toisaalta, voi kysyä, miksei siinä voisi olla sitä"muu":ta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.