Miten mahdollista

öli776

Jarmo Pienimäki painottaa, että Ähtärin kaupungin ja Ähtärin Eläinpuisto Oy:n rahoja ei sekoiteta keskenään.

–Kaupunki ei osallistu pandojen rahoittamiseen. Ähtärin Eläinpuisto Oy on itsenäinen osakeyhtiö, joka on tuottanut voittoa pari viimeistä vuotta.

Ähtärin kaupunki omistaa eläinpuiston 99-prosenttisesti. Kaupungin tehtävänä on valvoa yhtiöitään.

37

4651

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kylläsesiitä33

      Milloinkahan Ähtärin kaupunki on viimeksi sijoittanut rahaa eläinpuistoon? Siitä taitaa olla aikaa. Talkootöitä ei lasketa, niitä tekevät kaikki kunnat. Seinäjokin on hommannut Sukarin Ideaparkille tontin, rakentaa kunnallistekniikan ja Sukari maksaa vain suht pientä vuokraa - sellainen on suunnitelma, ihan lopullisia päätöksiä ei taida olla.

      Miten toimii elukkapuiston omistajaohjaus, siinä on mielenkiintoinen kysymys. Ei ilmeisesti mitenkään, koska on niin kovasti korostettu sitä, että elukkapuisto itsenäinen. Todellinen syy itsenäisyyden korostamiseen on kai se, että kuntalaisille ei "voi" eikä tarvitse kertoa missä mennään ja kuka käyttää todellista valtaa. Nimellisesti hallitus tietenkin.

      Elukkapuisto ei ole myöskään tulouttanut omistajalleen voittoja, siis rahat ovat pysyneet aika hyvin erillään.

    • veronmaksaja2017

      Miettikääpä Ähtärin matkailua kokonaisuutena, kustannuksia, työllistävyyttä ja esim. valtakunnallisten yritysbrändien halukkuutta tulla alueelle....? Ähtärissä on satsattu matkailuun kymmeniä vuosia. Eläinpuisto oli hyvä idea, tarjonta laajeni Kantaravintoloiden perustettua "korpihotellin", tuli Stereo-hallia, osaksi toki hyvän lentopallobuuminkin takia, kun vanhojen salien kentät eivät riittäneet 1-sarjaan.

      Mitä sitten tapahtui..... Alettiin rakentamaan Mini-Suomea.... ja kaikki muistaa lopputuloksen....oliko 28 miljoonaa markkaa, mikä meni kankkulan kaivoon ( voin toki summan muistaa väärinkin...) Sitten hotelli vaihtoi omistajaa tiuhaan tahtiin ja kukaan ei välittänyt korjaussaneerata sitä.

      Sitten alkoi uudet visiot ja yöpymiskapasiteettia piti saada lisää ja paljon. Hotelli "ajautui" Eläinpuisto Oy:n omistamaksi ( siis Kaupungin ), Naavalle myytiin kohtuu halvalla kaavoittamatonta ranta-aluetta, jolle tuli nopeasti kaava, isolla rakennustehokkuudella. Näihin vuokramökkeihin sai silloista Ely-avustusta n. 35 % rakentamiskustannuksista ( korjatkaa,jos luku on väärä ). Homma jatkui, kun paikalle alkoi rakentumaan naavan hirsikerrrostalo, johonka kaupunkikin osallistui yhden osakkeen merkinnällä ( tämä toki on kohtuu yleinen tapa, jotta rakentaminen saadaan alkuun ).

      Samalla kuitenkin erilaiset ns. "sisäpiirin" klikkiytymät tekivät omia osakemerkintöjään taloon. Tarina ei vielä kerro, että liittyykö siihen jotakin, mikä ei kestä päivänvaloa.

      Matkailualueen majoituskapasiteetti siis paisui koko ajan ja tietenkin odotusarvolla, että Pandat tulee ( no kai ne tuleekin ). Jos olette katsoneet noita Naavan pihoja, niin eipä siellä autoja näy, kämpät loistaa tyhjyydellään, eikä toki ihme,; pandabuumi ei ole vielä alkanut, mutta myös hinnat, joita Ähtärissä vedätellään, eivät voi myöskään normiperheitä hirveästi houkutella ( tämä tarkoittaa myös kaikkea muuta hinnoittelua, esim. polttoaineiden hinnat yms.)

      Jokunen vuosi takaperin oli venäläisten talvibuumi, niitä haalittiin ja ne toivat rahaa pieneen pitäjään. No, kun venäläiset tuli niiksi pariksi viikoksi, niin kas, vuokrahinnat ym. pompsahtivat tuplaksi. Eipä kai tuo veli-venäläinenkään niin tyhmä ollut, etteikö tuota olisi huomannut. No talous meni Venäjällä huonompaan suuntaan ja matkailu sieltä päin tänne hiipui, mutta kyllä näitä riittää isoissa kylpylöissä, laskettelukeskuksissa yms.

      Mutta itse ydinkysymykseen. Jokainen, joka on vähänkin vaikkapa Suomen maata kolunnut, on huomannut, että matkailuun keskittyneissä paikoissa on runsaasti valtakunnan tasolla toimivia firmoja / brändejä, jotka ovat tuoneet monenlaisia palveluja tarjolle paikkakunnalle. Mitä meillä on täällä näistä matkailubisneksen firmoista, joita on esim. Rukalla, Levillä ym.. Voiko se muka olla niin, että Keskisen kyläkauppa torppaa suuruudellaan täältä kaikki muut pois, siis sillä, ettei muiden kannata edes yrittää...

      Matkailu varmaankin työllistää meillä jonkun verran, etenkin kesällä, mutta onko satsauksiin nähden lukemat kuitenkin melko olemattomat?

      Se on positiivista, että leirintäalue on pessyt kasvonsa ajan tasalle, samoin kuin Eläinpuiston päärakennus. Jotain me tänne kuitenkin tarvitaan, jos halutaan turisteja jatkossakin.

      Kunnon kylpylä ( siis tarpeeksi iso, kaikkine "herkkuineen" ) olisi varmasti sellainen, joka vetäisi porukkaa läpi vuoden, näin ainakin muualla toimii hyvänä konseptina ja samalla oheispalvelut rullaavat ja pärjäävät hyvin.

      Ensiksi meidän ähtäriläisten pitää saada kuitenkin tämä hallintokoneistomme kuntoon, niin että hyvän hallinnon ja hyvän työnantajan kriteerit loistavat muuallekkin. Se tarkoittaa sitä, että kaikenlainen kähmintä niin oman edun kuin puolueidenkin edun kannallta jää sivuun, päätöksenteko tulee avoimemmaksi ja keskustelevammaksi, eikä kenenkään suita ns. "tukita".
      Ehkäpä sitten saisimme myös paluumuuttajia paremmin, siis muitakin kuin eläkeläisiä :)

      Täällä on kuitenkin hyvä elää ja olla, mutta kyllähän me asukkaat myös pitkässä juoksussa kaipaamme matkailuun satsattuja euroja ja silloisia markkoja jollakin tapaa tuottoina kuntalaisten hyvinvoinnin parantamiseen.

      Kiitos ja anteeksi....

      • tahtoo_lisää

        Olipa asiallinen kirjoitus. Ihan eri tasoa kuin sillä joka on vuosien mittaan tuupannut tänne kaamean määrän tavaraa.


      • Breesnevinhenkielää

        Juu älä enää mättää.
        Meitä muita onkin paljon Alavudella hämmästelemässä tätä palstaa josta myös Ilkka saattaa ottaa hys hys linjalleen aihetta.
        Päätä tänne on 1000v krs.On se niin taantumuksellusta


      • Kuinka suuri kylpylä olisi " kunnon kylpylä "? Tuplasti vai kymmenen kertaa suurempi kuin Kivitippu? 🤔


      • Anonyymi
        nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

        Kuinka suuri kylpylä olisi " kunnon kylpylä "? Tuplasti vai kymmenen kertaa suurempi kuin Kivitippu? 🤔

        Tuskinpa tarjonnan laajentaminen ongelmissa on ratkaisu, kun se vapaa-aika on itsensä ulkopuolelle ulkoistettuna joko jossain etäällä tai sitten välimatkat ovat esteitä.

        Molemmissa tapauksissa vapaa-aika on ongelmallista suurelle enemmistölle, on vain ne kesälomat ja muut pidemmät vapaat, tai sitä on liian vähän.
        Kilpailu vapaa-ajan käytöstä on kovaa, miten siinä onnistuu se joka on etäällä tai jos vastaavia ajankäyttömuotoja on jossain lähellä ?

        Pitäisikö tunnistaa todellisuus oman itsen ulkopuolelta nähtynä, vaikka Hangosta, Savukoskelta tai Porista ?
        Miten näistä nähtynä vapaa-ajan vaihtoehdot vaikuttavat ?
        Myös kulu-hyöty tarkastelu voisi olla aiheellista, etenkin talvisin, kylpylä ja muu veden kanssa lotraaminen toteuttaa menopuoltakin, jos kävijöitä on kaksi viikossa.

        Kyllä se vapaa-aika onkin arvokasta, mitähän sillä oikein tekisi jos sitä olisi ?


    • Korjattavaa

      Laittakaa eläinpuisto kuntoon, se lahoaa. Siis ihan tosissaan, se on kamalassa kunnossa.

      • Anonyymi

        Joo, puutarhurille projekti


    • Kautokuru

      Joka vuosi Kaupunki eli me veronmaksajat tuuppaamme euroja Zoolle keskimäärin 200 tuhatta euroa on se iso määrä rahaa.
      Minisuomen velkoja zoolla on vielä 4 miljoonaa euroa tuosta velasta maksettiin 80 ja 90 luvulla huikeat korkomenot niitä menoja rahoitettiin myymällä tontteja
      Hankaveden rannalta.
      Nyt Zoon parkkipaikkaa rakennetaan ja ihme ja kumma kaupungin varoin ei pysy erillään rahat ei millään.Viinikka siellä möyrii ja tuskimpa avointa tarjouskilpailua noista töistä järjestettiin.
      Kun Zoo romahtaa ei eläinpuiston alla olevalla maalla ole mitään arvoa se on ongelma jätettä siellä on jemmassa valtavat määrät bakteereja, sinne ei voi rakentaa mitään.
      Zoo ei ole koskaan pystynyt omalla pääomallaan investointejaan viemään läpi.
      Eläinpuisto on surkeassa kunnossa häkit eivät osasta täytä vaatimuksia ja häkkivankeus eläinpuisto on jo pois muodista, auttamattomasti vanhentunut systeemi.
      Surkea on tilanne me Ähtäriläiset elämme aikapommin vieressä sen meille järjestivät kopla jota höystää kokematon untuvikko kansanedustaja .

      • Oikeamaakuntaääni

        Broilerin ympärillähän se koko paskakasa pyöriikin. ..henkilövalintoineen kaikkineen.
        Ähtärin ongelman ydin onkin oma kansanedustaja,joka ei äänestäjistään ole piitannut enempää kuin koko vaalikoneistokaan.
        Ahneella on paskanen loppu....


      • tehtytekemättömäksi

        Joo, sinähän sanoit jo maakuntavaltuustossa 2000-luvun alkupuolella, että näin tässä Ahterille tulee käymään. Kaikki on mennyt juuri niin kuin ennustit. Voi miksi ei sinua äänestetty tarpeeksi 2011 eduskuntavaaleissa. Ei poijaat enää kusettais kuntalaisia.


      • Narsismionsairaus
        tehtytekemättömäksi kirjoitti:

        Joo, sinähän sanoit jo maakuntavaltuustossa 2000-luvun alkupuolella, että näin tässä Ahterille tulee käymään. Kaikki on mennyt juuri niin kuin ennustit. Voi miksi ei sinua äänestetty tarpeeksi 2011 eduskuntavaaleissa. Ei poijaat enää kusettais kuntalaisia.

        Oma kehu haisee, heh heh.


      • Sumutustavirroillekin

        En ole ollut Ähtärissä missään päätännssä,koskaan.Ja noin tyhmä onkin vain ähtäriläisessä sisäpiirissä,joka luulee älykkäitä ihmisiä etenkin naisia typeriksi.
        Tuollaiset päätökset ja johtopäätökset osoittaa selviä hallusinaatioita.
        Johon perustuu ähtäriläinen uskomuspolitiikka,mielikuviin.


      • Joogaauttaas
        Narsismionsairaus kirjoitti:

        Oma kehu haisee, heh heh.

        Hoida ittees vaikka rajatiedolla,älä täälä narise.


    • Kautokuru
      • Anonyymi

        Mitä Nyt Taas?


    • vistoriinikka

      Zoo on ja tulee olemaan Viinikan suojatyöpaikka.

    • Velatonko55

      Hotelli Mesikämmenellä näkyy olevan 1.9 miljoonaa velkaa kaupungin v. 2016 tilinpäätöksen mukaan. Tuolloin elukkapuiston velkamäärä oli 3,2 miljoonaa ja koko kaupunkikonsernin 57.7 miljoonaa. Kun pandalan rakennusurakan viimeinen lasku on maksettu, elukkapuistolla lienee velkaa ainakin 12 miljoonaa.

      Mistä Hotellin velka on peräisin? Ottiko kaupunki vastuulleen edellisen omistajan velkoja?

      • Mitkävakuudet

        Joko se 8 miljoona meni turhaan liikuntahalliin


    • paskaakoväliä

      kelle lankeaa vielä se neljäntoista miljoonan suojelu lasku zoolle vai sen omistajalle eli veron maksajille kummaa huijausta. vuokraa ei pandasta mee mutta on sitouduttu maksamaan pandan suojelusta melkein milli vuodes viidentoista vuoden ajan. vois sen vittu sanoo vaikka vuokrana saatanan huijarit!!!!

      • paskaakoväliä

        non niin nyt se tuli oikein uutisissa 33 miljoonan lotto rivi alkaa olla valmis onnea vaan arvon kusipäät


    • Vielä alkuvuodesta Ähtäri oli kuntaluokituksessa sijalla 272 vajaasta kolmestasadasta kunnasta. Takana oli taloudellisesti hyvin mennyt vuosi 2016, mutta velkaa per asukas oli enemmän kuin vaikka Lapualla, jossa suurta velkamäärää kauhistellaan.

      Nyt on menossa pandalotto, josta ei kukaan tiedä kuinka siinä käy. Toivotaan parasta, niin sijoitus näistä pohjalukemista nousisi.
      https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/sk-testasi-kunnat-viiden-tahden-hotelleja-yhden-tahden-majataloja/?shared=961925-a60cd8db-999

    • Ramboll

      Rehellistä koneyrittäjää pannaan halvalla ilman mitään muuta perustetta kuin kateus. Kateus on koko mollausketjun moottorin käyttövoima. Siihen ei ole pätkääkään vaikuttanut se, että hätäpäissään alkoi Helariksi ja on olevinaan NIIN uskovaista ETTÄ.
      Jutut ja toiminta tosin eivät ole tosiuskovaisen toimintaa, vaan aivan jonkun muun sielun perijän palvelemista.
      Jos on ihan oikeasti ja vilpittömästi uskossa, ei täällä riehu ylimpänä piruna rienaajien joukoissa.

      • Kautokuru

        Miksi ei muilta urakoitsijoilta pyydetty tarjousta zoon parkkipaikan teosta ?
        Julkinen tarjous kilpailuhan tuosta olisi pitänyt tehdä, joku voi vielä valittaa asian tiimoilta.


      • Kautokuru

        Toki sekään ei olisi auttanut ,sehän nähtiin golf radan urakassa, kun urakka alkoi kusemaan loput teki tuntityönä, mahtavaa toimintaa.


      • Oikeapehmis

        Tuosta Rampoll merkkiä läyttävästä ei kannata mitään välittää.
        Kertoi juuri itsestään ja kateudestaan.
        Jos olisin noin kireä ja leikkisin jumalaa.Joisin etten hakkaisi akkaani.
        Se ei näy edes ymmärtävän Suomessa on uskonnon vapaus. NIIN suomessa,ei ähtärissä.
        Kun ei muistakaan laista näy ymmärtävän...Pehmo pikkupoika pullistelee.
        Syntyjään ähtäristä.


      • erotuomari

        Rambolille 6-0


      • Juomarit

        Lukihan se pirukin Raamattua.
        Ja käänsi kaikki päinvastoin,kuin todellisuus on. Mutta se ja sen edustus onkin tyhmä.


    • linnaanvaan2vuotta

      Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen on Suomen rikoslaissa rangaistavaksi säädetty teko, josta voi seurata sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen syyllistyy levittämällä sellaisia toisen yksityiselämään kuuluvia tietoja, joiden leviäminen voi aiheuttaa kärsimystä sille, jota tieto koskee.

    • Anteeksijuoruni

      Vaikeina hetkinä elämä tuntuu lohduttomalta, eikä poispääsyä näy. Siksi myötätunnon ja anteeksiannon taitoja kannattaa harjoittaa jo aikaisin. Anteeksianto hyödyttää eniten ihmistä, joka antaa anteeksi – se parantaa terveyttä ja keventää oloa. Harjoita myötätuntoa paitsi itseäsi, myös juoruilijoita kohtaan. Juoruilun tarve kertoo jotakin heistä.

    • Piilotukea

      Ilkassa 30.11. kaupunginjohtaja kertoo, että "kaupungin talousarvion investointimenoja Moksun matkailualueelle ovat 100 000 euroa pysäköintialueita ja kevyen liikenteen väyliä varten sekä 300 000 euroa kaavateiden päällystämiseen. " Nämä siis ensi vuodelle. Paljonko on mennyt tänä vuonna jo?

      Tokikaan ei sekoiteta Zoon ja kaupungin rahoja, koska paikoitusalueet ja tiet ovat kaupungin ikiomia, mutta eivät nämä ihan pikkurahoja ole.

    • paskaakoväliä

      ja tässä lisää muisteltavaa

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Pitäisi 😎👍


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisi 😎👍

        Tottakai!

        Muistan jonkun kertoneen, että Tykkimäkeä pyörittävä yhtiö olisi tarjoutunut ostamaan Minisuomen, mutta sitä ei myyty, koska siitä olisi tullut tappiota. Toimintaa olisi muutettu Tykkimäen tapaiseksi. Onneksi ei myyty, koska tappiot voitiin laittaa Ähtärin energian piikkiin eikä niitä siis tullut? Vai mitenkäs se olikaan?


      • Anonyymi

        Oispa vieläkin :)


    • Anonyymi

      Paikallinen maasirrto firma kärähti haamu kuormista kun pandataloa rakennettiin, luulivat että ei ole kuormanlaskijaa , parkkialueen urakan sai sama yhtiö kun aluetta pti ruveta päällystys kuntooon laittamaan olivat alueen kaadot päin persettä tapanainen ja sora-murske korjasivat koko alueen kaadot , silti huonon työn jälken tehnyt pääsi kuin koira veräjästä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5056
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1462
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe