Sähkö riittää muutamaan kilometriin? Kylmä polttomoottori käynnistyy. Kylmässä moottorissa,etenkin talvella, ensin isot päästöt ja kulutus? Samanlaista, jos löhtee välillä avustamaan mukaan!
Miten hybririssä?
kylmäkone
10152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ja jos on ladattava hybridi ja lataa ahkerasti eikä kilsoja kerry päivittäin paljoa, niin bensa happanee tankkiin ja ruiskutusjärjestemän ongelmat on edessä.
Oma pistokehybridini ainakin ymmärtää käyttää moottorin ajoittain lämpimäksi jos sitä ei muuten ole pitkään aikaan käytetty. Samoin osa tankillisesta "pakkopoltetaan" ajastetusti jos autoa ei ole tietyllä aikavälillä tankattu, olikohan tuo väli nyt puoli vuotta. En muista varmaksi kun omassa ajossani bensamoottori käy muutenkin sen verran ettei noille huoltotoiminnoille ole tarvetta.
Aika harvalla käyttäjällä taitaa ajo olla sellaista että bensa todella ehtii vanhentua tankkiin, mutta sopivalla ohjelmoinnilla tuokin on ainakin pääosin estettävissä.
Miten tuntu,kun kylmä kone käynistyy ja tulee avuksi.. Bensa-auto kylmänä kovilla kierroksilla.
En tunne tuota tekniikkaa, mutta luin että juuri tuo ajamattomuus bensalla tulee olemaan jatkossa ongelma ja aiheuttaa huoltokuluja.
Aika litkut öljyt on laitettu mottiin 0w20 eli siis käy enempi kylmänä kuin kuumana!
Eihän tuon ratkaisemiseksi tarvita kuin pikkaisen maalaisjärkeä . Jos ajaa pääasiasa sähköllä niin ei kannata tankata tankia tyteen osta esim kymme en litraa bensaa kerrallaan. Tankkaa täyteen vain kun lähtee pidemmälle reissulle.
tiedotteestako ?
Mites katylysaattori jaksaa tuollaisessa vekottimees, joka ei polta gasoo?
Hyvinhän se jaksaa kun se ei suurimpaan osaan ajasta tee yhtään mitään.
Ennustettu elinikä moninkertainen tavalliseen pirssiin verrattuna.
Osaan kommentoida lähinnä tuota oman Amperani toteutusta, joka on aikalailla erilainen kuin muissa pistokehybrideissä. Tässä kun pyöriä vetää muutamaa poikkeusta lukuunottamatta sähkömoottori riippumatta siitä onko akku "tyhjä" vai ei. "Tyhjä" siksi lainausmerkeissä että automatiikka ei koskaan päästä sitä varsinaisesti tyhjäksi.
Bensakone käynnistyy kokolailla huomaamatta. Tuntu on ihan erilainen kuin perinteisemmissä start-stop-ratkaisuissa joissa polttomoottori enempi vähempi ravistelee käynnistyessään. Ilmeisesti tehopuolijohteilla hallitulla 111 kW:n "starttimoottorilla" saa kompensoitua ne ensimmäisten työtahtien värähdykset. Bensakone käy ensin hetken hiljaa ja ilmeisesti öljyjen vähän lämmettyä alkaa tosissaan jauhaa sähköä. Tosin jos ajonopeus on pieni pidetään polttomoottorin pyörintänopeuskin pienehkönä jotta se ei nurkka-ajossa ulvo. Maantiellä koneen toimintaa taas ei välttämättä edes huomaa jos ei erikseen kuuntele.
Suorituskykyyn koneen käynnillä tai pyörintänopeudella ei ole merkitystä, virta otetaan aina puskurina olevasta akusta ja tärpätillä tehdään lisää sähköä sitten kun keritään. Käytännön liikennetilanteissa ei kuitenkaan voi ajaa lätkä lattiassa montaa kymmentä sekuntia, ja siihen tuo puskuri riittää hyvin.