Metrokeskustelusta muistui mieleeni, että 1960-luvun alkuvuosina rakennettiin Pielisjärven erääseen kylään maan alle betoninen valaistu tunneli, joka on noin kaksi metriä korkea, noin kaksi metriä leveä ja pituutta on kilometrin verran. Se yhdistää toisiinsa kaksi rakennusta. Olen 60-luvun lopulla kävellyt tuon tunnelin päästä päähän. Kyseinen tunneli on edelleenkin alkuperäisessä, mutta ei yleisessä käytössä. Mistähän tunnelista on kysymys?
Wanha lieksalainen, umpitunnelia kysytään
17
547
Vastaukset
Ei kyllä nyt pamahda mieleen koko tunneli.
Olin noihin aikoihin "jonkun aikaa" taas kerran poissa Lieksasta, palasiin kyllä vähäksi aikaa vuosikymmenen puolivälissä, mutta tunnelista en muista mitään, enkä löydä arkistostani mainintaa.
Aika pähkinän pistit.- Mättäkääpä
Mättäässä.
- HöyryNousee
Eikä ole. Ei ole missään.
Mätäsvaarassa on tunneleita, mutta ne eivät ole enää käytössä. Kysymykseni tunneli ei ole Mätäsvaarassa. Kyseinen tunneli ei ole louhittu maahan, vaan se on valmistettu ympäriinsä betonista maan alle. Tunnelin poikkileikkaus on neliön muotoinen. Tunnelista on muutamia hätäpoistumisluukkuja maan pinnalle. Täsmennän vielä, että tunneli ei ole ollut koskaan yleisessä käytössä. Vain huoltoammattilaiset saavat sitä käyttää.
- onkovaikoeiköole
Olisko metkamökin ja reunatien välillä?
- muistelua
Arvaan, että kylä, jossa tunneli sijaitsee on Pankakoski. Ei voi oola muu. Liittynee tehtaan infrastruktuuriin.
muistelua kirjoitti:
Arvaan, että kylä, jossa tunneli sijaitsee on Pankakoski. Ei voi oola muu. Liittynee tehtaan infrastruktuuriin.
Olet ratkaissut tehtävän. Tunneli sijaitsee Pankakoskella. Se valmistui Pankakosken tehtaalle vuonna 1964 yhdessä uuden hiomon kanssa. Hiomon ja tehtaan välinen etäisyys on yhden kilometrin luokkaa. Se miksi hiomo rakennettiin kilometrin päähän tehtaasta, johtui silloisista Enso-Gutzeit Osakeyhtiön suunnitelmista rakentaa hiomon valmistumisen jälkeen hiomon viereen suuri taivekartonkitehdas.
Suunnitelma oli vielä uudelleen vuonna 1970 Suunnittelutoimisto Jaakko Pöyryn hahmoteltavana, mutta jatkotoimista luovuttiin. 1970-luvun puolivälin jälkeen ryhdyttiin saneeraamaan vanhaa tehdasta. Investoinnit valmistuivat vuonna 1981.
Tunnelissa ovat hiokemassan pumppaamiseen käytettävät putket hiomolta tehtaalle sekä välttämättömät voimakaapelit ja muut sähköjohdot.
Moni on ihmetetellyt, miksi hiomo on niin kaukana tehtaasta kun se voisi olla ihan vieressä. Syy on nyt paljastettu.Tuosta Pöyrystä tuli mieleen eräs vanha juttu.
Tein heidän tilauksestaan erään tutkimuksen alalta , jossa viimeksi työelämässä toimin.
En itse ollut Pöyryllä hommissa, mutta tilasivat yritykseltä, jonka osakas olin.
Tehtaan ja hiomonvälinen tunneli.
Pankakoskella on toinenkin tunneli. Se sijaitsee koulun ja opettajien asuntorakennuksen välillä.
Pikkupoikana talonmiehen poikain kanssa kuljettiin sen läpi -60 luvulla.- puhut.joutavia
tunneli on 420 m eikä kilometrin komuttaja taas valehtelee
Olipa mielenkiintoista tuokin. Minulle uutta, vaikka 70-luvun loppupuolella olin työharjoittelussa Pankakosken tehtailla, en muista tuota mainittua tunnelia kulkeneeni. Huoltotehtäviä mentiin tekemään kilometrin päähän ihan maita pitkin. Joskus noustiin korkeallekin huoltamaan tiettyjä nostolaitteita ja niiden kytkentöjä.
Toki siitä on sen verran pitkä aika, ja olin siellä vain neljä neljä viikkoa silloin, että on hatarat vähän nyt muistikuvani.
Nuo Mätäsvaaran tunnelit ovat lyhyempiä ja kallioon louhittuja, ja veden vallassa nykyisin. On siinä Vaskiviikon ”louhosareenan” taustalla yksi mukava tunnelinmutka joka on vielä kuivilla. Toinen pikku pätkä on katsomolavasta vasemmalla, siitä ylös maan pinnemmalle.
No sillalailla sanos Tarvajärvi aamukahvilla. Mutta hyvä tieto on. Kiitos.
PS. Työvuorossa kulkeneet edestakaisin, siis ei tarvitse inttää asian vierestä. Noin on noin, ja rautaa sorvaten just.No voi hyvänen aika. Loppukevennykseni unohtui jälleen!!!
https://www.youtube.com/watch?v=FEL4KgTmE7Y
En tosiaankaan tunne Pankakosken tehtaan juttuja.
Olen joskus kertonutkin, että olen vain kerran käynyt koko tehtaalla, taisi olla jotain 50- lukua.
Joku iso pomo esitteli koko systeemin, nimeä en muista.1950-luvulla ehti Pankakosken kartonkitehtaalla olla monta paikallisjohtajaa: Kaarlo Hautala kahteen kertaan, Hugo Järvinen, Erkki Berner ja Jaakko Simola. Pankakosken laatikkohtehtaalla olivat omat paikallisjohtajansa. Minä vierailin Pankakosken tehtailla 60-luvun lopulla harjoittelun merkeissä. En kuitenkaan ollut tehtaan kirjoilla. Silloin kartonkitehtaan johtajana oli DI Simola ja laatikkotehdasta johti DI Erkki Tamminen. Pienempiä pomoja oli mielestäni ihan riittävästi. Henkilökuntaa oli silloin molemmilla tehtailla kaikkiaan runsaat 700. "Kutsettilaisia" oli Lieksa-Pielisjärvellä metsäosasto mukaan lukien yli 1000.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1187026Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1134798L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa614059TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133394Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6962133Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2431510- 661378
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581368Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j531316Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12992