Wanha lieksalainen, umpitunnelia kysytään

Metrokeskustelusta muistui mieleeni, että 1960-luvun alkuvuosina rakennettiin Pielisjärven erääseen kylään maan alle betoninen valaistu tunneli, joka on noin kaksi metriä korkea, noin kaksi metriä leveä ja pituutta on kilometrin verran. Se yhdistää toisiinsa kaksi rakennusta. Olen 60-luvun lopulla kävellyt tuon tunnelin päästä päähän. Kyseinen tunneli on edelleenkin alkuperäisessä, mutta ei yleisessä käytössä. Mistähän tunnelista on kysymys?

17

579

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei kyllä nyt pamahda mieleen koko tunneli.
      Olin noihin aikoihin "jonkun aikaa" taas kerran poissa Lieksasta, palasiin kyllä vähäksi aikaa vuosikymmenen puolivälissä, mutta tunnelista en muista mitään, enkä löydä arkistostani mainintaa.
      Aika pähkinän pistit.

    • Mättäkääpä

      Mättäässä.

      • HöyryNousee

        Eikä ole. Ei ole missään.


      • Mätäsvaarassa on tunneleita, mutta ne eivät ole enää käytössä. Kysymykseni tunneli ei ole Mätäsvaarassa. Kyseinen tunneli ei ole louhittu maahan, vaan se on valmistettu ympäriinsä betonista maan alle. Tunnelin poikkileikkaus on neliön muotoinen. Tunnelista on muutamia hätäpoistumisluukkuja maan pinnalle. Täsmennän vielä, että tunneli ei ole ollut koskaan yleisessä käytössä. Vain huoltoammattilaiset saavat sitä käyttää.


    • onkovaikoeiköole

      Olisko metkamökin ja reunatien välillä?

      • Välimatka olisi sopiva, mutta jos siellä on salainen tunneli, en tarkoita sitä.


      • muistelua

        Arvaan, että kylä, jossa tunneli sijaitsee on Pankakoski. Ei voi oola muu. Liittynee tehtaan infrastruktuuriin.


      • muistelua kirjoitti:

        Arvaan, että kylä, jossa tunneli sijaitsee on Pankakoski. Ei voi oola muu. Liittynee tehtaan infrastruktuuriin.

        Olet ratkaissut tehtävän. Tunneli sijaitsee Pankakoskella. Se valmistui Pankakosken tehtaalle vuonna 1964 yhdessä uuden hiomon kanssa. Hiomon ja tehtaan välinen etäisyys on yhden kilometrin luokkaa. Se miksi hiomo rakennettiin kilometrin päähän tehtaasta, johtui silloisista Enso-Gutzeit Osakeyhtiön suunnitelmista rakentaa hiomon valmistumisen jälkeen hiomon viereen suuri taivekartonkitehdas.

        Suunnitelma oli vielä uudelleen vuonna 1970 Suunnittelutoimisto Jaakko Pöyryn hahmoteltavana, mutta jatkotoimista luovuttiin. 1970-luvun puolivälin jälkeen ryhdyttiin saneeraamaan vanhaa tehdasta. Investoinnit valmistuivat vuonna 1981.

        Tunnelissa ovat hiokemassan pumppaamiseen käytettävät putket hiomolta tehtaalle sekä välttämättömät voimakaapelit ja muut sähköjohdot.

        Moni on ihmetetellyt, miksi hiomo on niin kaukana tehtaasta kun se voisi olla ihan vieressä. Syy on nyt paljastettu.


      • Tuosta Pöyrystä tuli mieleen eräs vanha juttu.
        Tein heidän tilauksestaan erään tutkimuksen alalta , jossa viimeksi työelämässä toimin.
        En itse ollut Pöyryllä hommissa, mutta tilasivat yritykseltä, jonka osakas olin.


    • Tehtaan ja hiomonvälinen tunneli.

    • Pankakoskella on toinenkin tunneli. Se sijaitsee koulun ja opettajien asuntorakennuksen välillä.
      Pikkupoikana talonmiehen poikain kanssa kuljettiin sen läpi -60 luvulla.

    • puhut.joutavia

      tunneli on 420 m eikä kilometrin komuttaja taas valehtelee

    • Olipa mielenkiintoista tuokin. Minulle uutta, vaikka 70-luvun loppupuolella olin työharjoittelussa Pankakosken tehtailla, en muista tuota mainittua tunnelia kulkeneeni. Huoltotehtäviä mentiin tekemään kilometrin päähän ihan maita pitkin. Joskus noustiin korkeallekin huoltamaan tiettyjä nostolaitteita ja niiden kytkentöjä.
      Toki siitä on sen verran pitkä aika, ja olin siellä vain neljä neljä viikkoa silloin, että on hatarat vähän nyt muistikuvani.

      Nuo Mätäsvaaran tunnelit ovat lyhyempiä ja kallioon louhittuja, ja veden vallassa nykyisin. On siinä Vaskiviikon ”louhosareenan” taustalla yksi mukava tunnelinmutka joka on vielä kuivilla. Toinen pikku pätkä on katsomolavasta vasemmalla, siitä ylös maan pinnemmalle.
      No sillalailla sanos Tarvajärvi aamukahvilla. Mutta hyvä tieto on. Kiitos.

      PS. Työvuorossa kulkeneet edestakaisin, siis ei tarvitse inttää asian vierestä. Noin on noin, ja rautaa sorvaten just.

    • En tosiaankaan tunne Pankakosken tehtaan juttuja.
      Olen joskus kertonutkin, että olen vain kerran käynyt koko tehtaalla, taisi olla jotain 50- lukua.
      Joku iso pomo esitteli koko systeemin, nimeä en muista.

      • 1950-luvulla ehti Pankakosken kartonkitehtaalla olla monta paikallisjohtajaa: Kaarlo Hautala kahteen kertaan, Hugo Järvinen, Erkki Berner ja Jaakko Simola. Pankakosken laatikkohtehtaalla olivat omat paikallisjohtajansa. Minä vierailin Pankakosken tehtailla 60-luvun lopulla harjoittelun merkeissä. En kuitenkaan ollut tehtaan kirjoilla. Silloin kartonkitehtaan johtajana oli DI Simola ja laatikkotehdasta johti DI Erkki Tamminen. Pienempiä pomoja oli mielestäni ihan riittävästi. Henkilökuntaa oli silloin molemmilla tehtailla kaikkiaan runsaat 700. "Kutsettilaisia" oli Lieksa-Pielisjärvellä metsäosasto mukaan lukien yli 1000.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      238
      3041
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      17
      1708
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      11
      1388
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      104
      1238
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      129
      1231
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      75
      1137
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1042
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1035
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      957
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      942
    Aihe