Mitä teologisia eroja on Suomen evankelisluterilaisella kirkolla, Ruotsin evankelisluterilaisella kirkolla ja Saksan evankelisluterilaisella kirkolla? Tai mitä tiedätte olevan? Itse ainakin lehdistä olen lukenut, että Ruotsin ja Saksan kirkko suostuu vihkimään samaa sukupuoltaolevia, sama on Myös Norjan, Tanskan ja Ranskan kirkoissa. Suomessa kirkolla sensijaan on vaikeaa tehdä päätöstä kokoasiasta. Muista eroista minulla ei anakaan ole hajuakaan.
Evankelisluterilaisten kirkojen eroista...
OnkoSuuriakinEroja
2109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Luin Ruotsin kirkon tilanteesta useita vuosia sitten. Muistinvaraisesti voin kertoa, että siellä kirkko on nimellisesti "erotettu valtiosta", mutta perustuslaissa evlut lahkoa yhä nimitetään "kansankirkoksi" ja kuningasperhe hihhuloi kantapäät katossa. Veroja Ruotsin kirkko ei kerää, mutta sille annetaan budjetista valtavia rahamääriä väestökirjanpitoon, hautaustoimeen ja rakennusten ylläpitoon. Näiden budjettirahojen käyttöä ei kukaan valvo.
Oikeastaan yllätys oli, miten vähän materiaalia löytyy näistä muiden pohjoismaiden ev. lut, kirkoista. Aihe olisi kyllä mitä mielenkiintoisin.
Nopealla otannalla löysin yhden, ”Ruotsin kirkon organisaatio ja ajankohtaiset muutosprosessit, Selvitys kirkon tulevaisuuskomiteaa varten”, Jaakko Olavi Antila
Ensimmäinen ylläri oli, että uskonnonvapaus toteutui Ruotsissa vasta 1952. Vuoden 2000 alusta on tullut uusi kirkkojärjestys erotti kirkon valtiosta ja siirtyi kansankirkoksi. Samalla verotuskäytäntö muuttui samantyyliseksi, mikä suomessakin on, ”valtio kerää edelleen kirkon jäsenmaksun eli kirkollismaksun kirkon puolesta tuloverotuksen yhteydessä.”, ” Koska tämä jäsenmaksu on lakisääteinen, Ruotsin kirkolla on käytännössä verotusoikeus jäseniään kohtaan…”. Mutta myös muilla uskonnollisilla yhdyskunnilla on vastaava oikeus saada valtion maksullisia palveluja jäsenmaksukeräykseen. Ruotsissa kirkko saa tuon ilmaiseksi, Suomessa kirkko maksaa siitä.
”Ruotsin kirkko saa valtiolta vuosittain 460 miljoonan kruunun (n. 49 miljoonan euron) korvauksen kulttuurihistoriallisesti arvokkaan omaisuuden hoitamisesta.”
Muita tukia kirkko ei saa valtiolta, kuten ”Kirkko ei saa tukea sellaiseen yleishyödylliseen toimintaan, johon muut uskonnolliset yhdyskunnat voivat saada valtiontukea.” ,”Valtion tuki vapaille uskonnollisille yhteisöille sai alkunsa 1971.”
Ruotsin Ev. lut kirkko on sitoutunut vahvasti demokratiaan sekä tasa-arvoon. Siksi kai päätös tasa-arvoisesta avioliitosta syntyi aika kivutta:
”Ruotsin evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluu noin seitsemän miljoonaa ihmistä. Kirkolliskokouksessa on 251 jäsentä, joista selvä enemmistö - 176 jäsentä - äänesti samaa sukupuolta olevien parien kirkkovihkimisen puolesta.”
YLE 22.10.2009 ”Ruotsin kirkko alkaa vihkiä homopareja”