Aikoinaan suosittu perävalotakuu on saanut nykyisellään uuden merkityksen. Uusissa autoissa ei voi olettaa perävalojen palavan automaattisesti. Monet ajelevat perä pimeänä vaikka olisi kuinka pimeää.
Perävalotakuu
diippaadai
6177
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eiköhän uusissa autoissa jo yleisesti ole kaikissa hämäräkytkimellä toimivat valot. Ostin uuden auton kesällä ja siinä valoisan aikaan on vain erilliset etuhuomiovalot, , mutta heti jo vähäisenkin hämärän tullen syttyy autonastyisesti ajovalot ja takavalot. Myös sateella hämäräkytkin toimii hyvin.
Ongelma taitaa ollakin muutaman vuoden takaisissa malleissa, joita on tietysti liikenteessä runsaasti.
Ei ole kaikissa. Viime vuonna ostamassani tämän vuoden Volkswagen Polo Trendline-mallissa ei ole hämäräkytkintä. Syksyllä tulleesta 6. sukupolven mallistosta en tiedä.
Koska autoilla ajetaan tyypillisesti toistakymmentä vuotta, tilanne on aika pitkään olemassa, vaikka uudempiin po. kytkin tulisi. Kuljettajan täytyy sen verran opiskella käyttämäänsä ajoneuvoa, että hän tietää aina mitkä valot ovat päällä.
"autonastyisesti"
Tämä olikin ihan minulle uusi sana. Tuliko samaan sanaan useampi lyöntivirhe?
Ei ole auton valmistaja tai viranomainen syyllinen jos autoilija on typerys joka ei tunne autoaan ja osaa liikennesääntöjä ja vaatimuksia.
Koko takavalottomuuden toteutus on täysin överiksi mennyt ekologisuuden ideologiaan perustuva järjettömyys. Koko ajatuskin on räikeässä ristiriidassa liikenneturvallisuuden kanssa.
Suurien ruuhkien ja liikenteen Keski-Euroopassa tulee toistamiseen kohdalle huonossa näkyvyydessä autoja joiden takavalot ovat pimeänä.
Ketjussa kerrotaan autonsa käyttöohjeen lukemisen tarpeesta. Monessako autossa on selkeät mittaristovalot kertomassa, että nyt on takavalot eko-moodissa, eli pimeänä? Muutenkin autojen mittaristot alkavat muistuttaa enempikin tekno-joulukuusi-moniväri-muoto-kikkailu-karkkia, jossa oleellinen riskeeraa hukkua tuohon himmeli-kakofoniaan.
Samaan aikaan nykyautoihin tuupataan aivan liikaa lastenvahteja, eli liki kaikki mahdollien automatisoidaan, aivan perustoiminnotkin ja juurikin koulutetaan nykyautoilijoita siihen ajatukseen passiivisuudesta, että auton automatiikkaa ajattelee ja toimii puolestaan.
Ps. Mahtaneeko tuota takavalottomuuden järjettömyyttä olla mahdollista kytkeä toimimaan aivan normaalisti perinteiseen tapaan?
PsPs. Nykyisin autoissa on useinkin valot, jotka ovat hyvinkin häikäiseviä, eri värisävyisiä, joskus lievästi väriseviä ja räikeän kirkkaita, takavalotkin. Juuri toisapäivänä huonossa valaistuksessa ja sateessa oli liikennevaloissa edellä jokin Audi, jossa oli led-nauhavilkut, niin kirkkaat että oli pakko laittaa käsi suojaksi, niin häiritsevä tuon vilkkuvan valon kirkkaus oli noissa oloissa. Nykyvalot alkavat olla melkoista himmelikakofoniaa.
"Ps. Mahtaneeko tuota takavalottomuuden järjettömyyttä olla mahdollista kytkeä toimimaan aivan normaalisti perinteiseen tapaan?"
Kyllä ainakin Polossa näin on. Päiväajovalot kytkeytyvät vain 0-asennossa, mutta jos ei oikein ymmärrä niiden merkitystä tai jaksa niistä huolehtia, voi kääntää varsinaiset ajovalot takavalot päälle. Tällöin valomuisti hoitaa niiden sytyttämiset ja sammuttamiset perinteiseen tapaan, eikä päiväajovaloja käytetä lainkaan.
Juuri näin, unohtakaa ne pellevalot. Paitsi tämäkin on menty pilaamaan joissain malleissa. Ne joko jää päälle tai sammuvat kun virrat sammuttaa.