Jotkut tuntuvat ajattelevan, että tärkeintä on ulkonaisten määräysten noudattaminen. Mutta se on vain ulkokultaisuutta. Esimerkiksi sian syöminen ei saastuta ihmistä, koska Jeesus sanoi, ettei saastuta se, mikä menee suusta sisään, vaan se, mikä menee suusta ulos. "Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaaksi" (Mark. 7:19). Joten enää ei eletä Mooseksen lain alla. Samoin Paavalikin sanoi uskoville, jotka pohtivat tätä asiaa, että syökää hyvällä omallatunnolla kaikkea, mitä lihakaupassa myydään.
Jeesus kumosi myös sapatin ja osoitti olevansa sapattia suurempi. On harhakuvitelma siis luulla, että sapattia pitämällä, olisi jotenki pyhempi. Tosiasiassa se vain kiillottaa omaa ulkokuorta, eikä kirkasta Jumalaa. Lakia omavoimaisesti noudattamalla ei muutenkaan pärjää, koska vasta armon alla pääsee kasvamaan Kristuksen kaltaisuutta kohti, eikä orjallisella lain noudattamisella. Kaikki hyvä tulee Jumalalta, myöskin tahtominen ja tekeminen.
Tärkeintä on siis se, mitä sydämessä on, eikä mikään ulkonainen suoritus. Sydämestä lähtee elämä. Jos siis on sisältä puhdas, on sitä myös ulkoakin. Jeesus sanoi: "Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen: 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana, mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä'." (Matt.15:7-9). Hän sanoi myös, että ennen kaikkea kavahtakaa fariseusten hapatusta. Se on siis jopa herodeksen hapatusta (maailmallisuutta) ja saddukseusten hapatusta (järkeisuskoa) pahempi asia Jumalan silmissä. Mikä sitten lieneekään pahin asia näistä ihmisten silmissä?
Jeesus kumosi myös sapatin ja osoitti olevansa sapattia suurempi. On harhakuvitelma siis luulla, että sapattia pitämällä, olisi jotenki pyhempi. Tosiasiassa se vain kiillottaa omaa ulkokuorta, eikä kirkasta Jumalaa. Lakia omavoimaisesti noudattamalla ei muutenkaan pärjää, koska vasta armon alla pääsee kasvamaan Kristuksen kaltaisuutta kohti, eikä orjallisella lain noudattamisella. Kaikki hyvä tulee Jumalalta, myöskin tahtominen ja tekeminen.
Tärkeintä on siis se, mitä sydämessä on, eikä mikään ulkonainen suoritus. Sydämestä lähtee elämä. Jos siis on sisältä puhdas, on sitä myös ulkoakin. Jeesus sanoi: "Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen: 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana, mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä'." (Matt.15:7-9). Hän sanoi myös, että ennen kaikkea kavahtakaa fariseusten hapatusta. Se on siis jopa herodeksen hapatusta (maailmallisuutta) ja saddukseusten hapatusta (järkeisuskoa) pahempi asia Jumalan silmissä. Mikä sitten lieneekään pahin asia näistä ihmisten silmissä?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Mark. 7:14 Ja hän kutsui taas kansan tykönsä ja sanoi heille: "Kuulkaa minua kaikki ja ymmärtäkää:
15 ei mikään, mikä ihmisen ulkopuolelta menee hänen sisäänsä, voi häntä saastuttaa, vaan mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen.
16 Jos jollakin on korvat kuulla, hän kuulkoon."
Monelta sianlihan syöjältä lähtee suusta kauheat sanat ulos, että sapatti ei kuulu enää Uudenliiton kristityille.
Mikä siinä sian lihassa on niin syntiä? Onko se proteeinit vai rasvahapot? Kenties yksittäistyydyttymättömät rasvahapot ovat se synti. No leikki sikseen. Mutta te lainkiivailijat voisitte keskittyä enemmän itse synteihin. Jeesus sanoi: "Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset. Nämä ihmisen saastuttavat; mutta pesemättömin käsin syöminen ei saastuta ihmistä." (Matt.15:19-20)
Tulee painottaa sitä, että murhat, aviorikokset jne. ovat syntejä. Kuitenkin te puhutte aina pelkästä sapatista ja muista käskyistä ikäänkuin ne olisivat kaikkein tärkeimpiä. Lue uuden testamentin kirjat läpi ja alleviivaa kaikki kohdat, joissa puhutaan sapatin ynm. noudattamisesta. Ei ole paljoa puhetta niistä. Sen sijaan kehotetaan varjelemaan sydäntä aralla ja öyrällä mielellä, sillä sieltä elämä lähtee. Kun sydän on puhdas, ovat teotkin. Ulkoapäin tulevat sapattisäädökset ja muut ovat täysin eri asia, kuin Jumalan edessä otollisesti vaeltaminen. Hyttysen voi siivilöidä ja kuitenkin niellä samalla kamelin.
Kyllä sydämestä lähtee murhat pahat ajatukset, väärät todistukset, silläpä onkin kauhistuttavaa julistaa väärin, että sapatti ei kuulu Uudenliiton kristityille.
Jumala on hyväksi nähnyt jaotella puhtaat ja saastaiset eläimet. Jumalan viisaus on kaikkein korkeinta viisautta.
Miksi sapatista puhutaan niin paljon ? Koska on niin paljon julistajia, jotka opettavat, että sapatti ei kuulu enää Uudenliiton kristityille.
Jesaja kirjoittaakin: Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt hyljänneet iankaikkisen liiton.
Eräs Pabtistikirkon saarnaaja sanoi kaksistaan kun keskustelimme ,siitä on jo aikaa yli 30 vuotta, että ei se sapatti niin tärkeä ole pelastuksen kannalta.
Herra itse pyhittää sapatinpitäjät ! 2.Moos.31:13 Puhu Israelilaisille ja sano: Pitäkää minun sapattini, SILLÄ SE ON MERKKINÄ MEIDÄN VÄLILLÄMME, MINUN JA TEIDÄN, SUKUPOLVESTA SUKUPOLVEEN, TIETÄÄKSENNE, ETTÄ MINÄ OLEN HERRA, JOKA PYHITÄN TEIDÄT.
Luterilainen katekismus v.1948. Vanhemmille: Jumala asetti todistuksen Jaakobiin, hän sääti Israeliin lain ja käski meidän isiemme julistaa ne lapsillensa, että jälkipolvi saisi ne tietää, saisivat tietää vastedes syntyvät lapset ja nekin kertoisivat niistä lapsillensa.
Jeesus sanoi kaikki ruat puhtaiksi, mutta saastaiset eläimet kuten sika eivät ruokiin kuuluneetkaan. Jesaja: Jotka syövät sianlihaa ja muuta inhoittavaa sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu sanoo HERRA. Minä tunnen heidän tekonsa ja ajatuksensa. Aika tulee, että minä kokoan KAIKKI kielet ja kansat, ja he tulevat ja näkevät minun kunniani.
Sunnuntai on pedonmerkki, ihmiskäsky pyhäksi. . . Jumalanmerkki on sapatti.
Raamattu pitäisi myös ymmärtää.
Todellakin Raamattu pitäisi ymmärtää. Ilmestyskirjassakin mainitaan kellä viisaus ja ymmärrys on.
>> opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä' <<
Meidän tulee erottaa Jumalan käskyt ihmisopeista. Toora, Mooseksen laki, ei ole ihmiskäskyjä, vaan Jumalan käskyjä. Ja Toora on pyhä, vanhurskas ja hyvä Paavalin mukaan. Tooran noudattamisella ei ole mitään tekemistä ihmiskäskyjen kanssa, sillä emme noudata mitään fariseusten omasta päästään keksimiä perinnäissääntöjä.
Fariseusten hapatus ei ollut se, että he noudattivat Tooraa. Missään kohtaa Raamattua ei Jeesus moiti fariseuksia siitä, että nämä noudattivat Mooseksen lakia.
>> Jeesus kumosi myös sapatin ja osoitti olevansa sapattia suurempi. <<
Missä kohtaa Jeesus kumoaa sapatin? Annas tulla luku ja jae. Jeesus sanoi, että sapatti on ihmistä varten, eli että sapatti on koko ihmiskuntaa varten, ei ainoastaan juutalaisille. Sanoessaan olevansa sapatin Herra, Jeesus vahvistaa sapatin. Mitä järkeä olisi sanoa olevansa sapatin Herra, jos sapatti oli kumottu? Mitä herrautta on siinä, että on jonkin lakkautetun instituutin Herra? Jeesus sanoi, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto. Se tarkoittaa, että myöskään sapattikäskystä ei katoa pieninkään piirto. Kymmenessä käskyssä meidän käsketään pyhittää sapatinpäivä. Missä kohtaa Raamattua meille annetaan lupa rikkoa kymmentä käskyä?
>> Jotkut tuntuvat ajattelevan, että tärkeintä on ulkonaisten määräysten noudattaminen. Mutta se on vain ulkokultaisuutta. <<
Onko ulkokultaisuutta noudattaa kymmentä käskyä? Jumalan pyhän lain noudattamisessa ei ole mitään ulkokultaisuutta. Jumalan pyhän lain rikkominen sen sijaan on syntiä, josta Jeesuskin sanoo, että mene, äläkä enää syntiä tee. Missään kohtaa Raamattua ei meille anneta lupaa tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia.
>> Esimerkiksi sian syöminen ei saastuta ihmistä, koska Jeesus sanoi, ettei saastuta se, mikä menee suusta sisään, vaan se, mikä menee suusta ulos. "Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaaksi" (Mark. 7:19). Joten enää ei eletä Mooseksen lain alla. <<
"Näin Hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi." Markus 7:19 Alkukielessä ei sanota mitään tällaista, kyse on Raamatun väärentäjien törkeästä lisäyksestä Jumalan sanaan. Tässä jae Biblian mukaan, joka on uskollinen alkukielelle: "Sillä ei se mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja menee luonnollisesti ulos, kaikki ruat puhdistain." Ei sanaakaan siitä, että Jeesus olisi julistanut kaikki ruuat puhtaiksi. Jokainen voi itse tarkistaa asian alkukielestä tästä: http://biblehub.com/interlinear/mark/7-19.htm Tai katsoa englanninkielisiä käännöksiä: http://biblehub.com/mark/7-19.htm Noissa uudemmissa käännöksissä on tuo lause "In saying this, Jesus declared all foods clean." suluissa, joka tarkoittaa, että se ei kuuluu tekstiin alkuunkaan. Luotettavasta KJV käännöksestä tuo lause puuttuu kokonaan, koska sitä ei ole alkutekstissä. Kyse on Raamatun väärentäjien törkeästä lisäyksestä, ei mistään muusta.
Tuossa Markuksen evankeliumin kohdassa fariseukset eivät syyttäneet opetuslapsia saastaisten eläinten syömisestä, vaan epäpuhtain käsin syömisestä. Jeesuksen opetus oli, että epäpuhtain käsin syöminen ei saastuta ihmistä. Siitä ei ollut mitään keskustelua, saako saastaisia eläimiä syödä, eikä Jeesus ota siihen kysymykseen tässä kohtaa kantaa. Fariseukset uskoivat, että epäpuhtain käsin kun syö, niin saastaisuus menee käsien kautta suuhun ja saastuttaa ihmisen. Jeesuksen opetuksen ainut pointti on, että tämä on hölynpölyä, epäpuhtain käsin syöminen ei saastuta ihmistä. Mooseksen laissa ei ole mitään käskyä pestä käsiä ennen ateriointia, kyse on fariseusten omasta päästään keksimästä perinnäissäännöstä, jonka Jeesus kumosi. Jeesus ei kumonnut mitään kohtaa Mooseksen laista. Jeesus sanoi, että hän ei tullut kumoamaan Mooseksen lakia, ja että Mooseksen laista ei katoa pieninkään piirto:
”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.” (Mt. 5:17-19)
Ei siis ole mahdollista, että Jeesus tässä kohtaa olisi kumonnut ruokasäädökset, sanoohan hän selvästi, että laista ei katoa pieninkään piirto. Että laista ei katoa pieninkään piirto, tarkoittaa tietenkin, että myöskään ruokasäädöksistä ei katoa pieninkään piirto.
"Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden." (1 Kor. 10:25).
Konteksti on tärkeä, kun lukee Raamattua. Korinttolaiskirjeen kohdan konteksti on epäjumalille uhratun lihan syömisessä. Siitä ei keskusteltu alkuunkaan, saako saastaisia eläimiä syödä. Paavalin ohje epäjumalille uhrattuun lihaan on, että sen suhteen ei tule olla liian nirso, syökää siis kaikkea mitä lihakaupassa myydään. Jos lihakaupassa myydään uhanalaisia eläimiä, paskaa tai kiviä, söisitkö niitä? Et tietenkään! Samoin jos lihakaupassa myydään saastaisia eläimiä, niitä ei tietenkään tule syödä.
Vielä tuosta Markuksen evankeliumin kohdasta. Pietari oli läsnä Jeesuksen opettaessa epäpuhtain käsin ruokailusta. Luulisi Jeesuksen opetuslapsen ymmärtäneen Jeesuksen opetuksen. Jos Jeesus todella opetti, että sikaa saa nyt syödä, miksi Pietari ei ymmärtänyt tätä selvää opetusta? Apt. 10 luvussa Pietari toteaan näyn saatuaan, ettei ole koskaan syönyt mitään saastaista. "Mutta Pietari sanoi: "En suinkaan, Herra; sillä en minä ole ikinä syönyt mitään epäpyhää enkä saastaista". (Apt. 10:14) Pietari oli ymmärtänyt Jeesuksen opetuksen, että epäpuhtain käsin syöminen ei saastuta, hän ymmärsi, että ruokasäädökset ovat edelleen voimassa. Jeesuksen opetuslapsi varmasti ymmäri mitä Jeesus opetti.
Monet väittävät, että Pietarin näky liinasta, jolla kaikenlaisia saastaisia eläimiä, ja ääni taivaasta joka sanoi "teurasta ja syö", tarkoittaa että me pakanat saamme nyt syödä kaikkea saastaista. Mutta näky toistui kolme kertaa, eikä Pietari ymmärtänyt sitä. Näyn kirjaimellinen tulkinta, että kaikki saastaiset eläimet kelpaavat ravinnoksi, oli siis Pietarin mielessä mahdoton. Korneliuksen ovella Pietari ymmärtää näyn vertauskuvallisen merkityksen, että ketään ihmistä ei saa sanoa epäpyhäksi tai saastaiseksi, vaan evankeliumi on julistettava myös pakanoille.
Jeesus itse sanoo Mark. 7 - luvussa ettei MIKÄÄN mikä ulkoa tulee ihmiseen saastuta ihmistä, vaan se mikä ihmisestä tulee ulos. Sinä vaan et tahdo ymmärtää etkä uskoa Jeesuksen puhetta. Ei ole korvia kuulla.
Ja Jeesus tarkoittaa tällä, että käsien rituaalinen pesu on turhaa. Fariseukset eivät syyttäneet opetuslapsia saastaisten eläinten syömisestä, vaan pesemättömin käsin syömisestä. Pietari oli läsnä Jeesuksen opettaessa, että mikään mikä tulee ulkoa ei voi saastuttaa ihmistä, miksi Pietari ei ymmärtänyt tätä Jeesuksen opetusta, vaan sanoi, ettei ole koskaan syönyt mitään saastaista tai epäpuhdasta? Toorassa ei missään kohtaa sanota, että ihminen saastuu syötyään saastaista eläintä. Toorassa ei esimerkiksi ole mitään ohjetta puhdistautumiseen, jos on vahingossa syönyt jotakin saastaista. Saastaisten eläinten syöminen on silti Tooran mukaan kielletty. Saastaisen eläimen syöminen ei siis saastuta ihmistä, sillä mikään mikä tulee ulkoa ihmiseen ei saastuta, mutta on silti kiellettyä. Jeesus sanoi, että Toorasta ei katoa pieninkään piirto, se tarkoittaa, että myöskään ruokasäädöksistä ei katoa pieninkään piirto.
Ja kuten huomaatte, fariseukset vihastuvat ja vastaavat (yllä)...
Sapatti pitää ymmärtää oikein. Uudessa Liitossa on lepo omista töistä jos uudestisyntynyt uskova antaa Herran Jeesuksen tehdä Hänen työnsä kauttaan. Jeesus toimii Sanansa mukaan lauantainakin. Uskova rikkoo sapattikäskyä jos tekee omia lihan tekojaan (kuten esim. fariseukset tekevät) eikä anna Jeesuksen hallita itseään Herrana.
Töitä. Lehdistöstä saa jatkuvasti lukea kuinka heillä on rukoushuoneidensa siivoustalkoot sapattin myyjäisineen. Muuten yleensä sapattisin rukoushuoneidensa ovet tiukasti kiinni. Jeesuksen esimerkki oli toisenlainen.
Kymmenessä käskyssä meidän käsketään pyhittää sapatinpäivä. Missä kohtaa Raamattua meille annetaan lupa rikkoa kymmentä käskyä?
En sanonut että sapattikäsky ei olisi voimassa. Tarkoitin että se pitää ymmärtää oikein.
Ja mitenköhän se ymmärretään oikein? Että saa levätä minä päivänä haluaa?
Sanonta ' sapatti on ihmistä varten' . On varhaisempi oivallus...
Ne jotka halusivat noudattaa tiukasti isien lakeja, eivät halunneet sotia sapattina, mutta naapurit eivät tietenkään siitä välittäneet, vaan hyökkäsivät juuri sapattina, koska ajattelivat. että on helppo saalis.
Kun ihmiset havaitsivat, että tulee paljon ruumiita ja surua näin tiukoilla säännöillä, ja että kansan puolustaminen on hyvä teko, vaikka sitten sapattina. Näin se muuttui käytännön kokemuksen kautta.
Sapatti on rauhan olosuhteissa aina ilon päivä, se on kuin tervetullut vieras.
Hapatuksesta puheen ollen, Älkää syökö ruisleipää siinä on hapatusta. Tosin vanhan kansan mielestä se on juuri se, mikä miehen tiellä pitää.
Happaman syönti on kielletty ainoastaan happamattomanleivän juhlan aikaan. Muulloin saa syödä niin paljon hapanta kuin sielu sietää.
Jumala loi siementä tuottavat kasvit ja hedelmää tuottavat puut ravinnoksi. Eläimet seuraksi.
Puhut pehmeitä, tietämättömyydessäsi. "Kaikki mikä ELÄÄ ja LIIKKUU", olkoon teille ravinnoksi, ilmoittaa raamattu. Saattaa olla terveellisempää syödä vain "ruohoa", mutta ei sillä pitkälle pötkitä.
Juuri luin Vihdin sanomista mitenkä tämä mies on painon nostaja ja ollut vegaani jo vuosia.
Olet varmaan huomannut mitenkä vegaaninen ruoka on jatkuvasti lisääntynyt.
Maito jäätelön tilalle voi koikeilla vaikapa, Riisijäätelöä, Kaura, tai soija, ja makuja on. Mustikka, vadelma,manssikka,vanilija,ananas, banaani, salmiakki puolukka, ja vaikka valkosipuli.
Ei ainakaan luomiskertomuksessa annettu ravinnoksi kaikkea mikä elää ja liikkuu, mutta kaikelle liikkuvalle ja elävälle annettiin vihreät kasvit ravinnoksi.
Myöskin "Rabbinismi",synagoogan johtajista Jeesus sanoi, te, jotka murhasitte Apostolinne ??? Aika kovaa tekstiä Juutalaisista. Valtaosa heistä ei vieläkään usko Jeesuksen koskaan olleen maan päällä, koska he ( Juutalaiset ) ovat mieluimmin vieläkin Mooseksen lain alla ? Ei Mooses ole mikään "pelastaja synneistä" ?