"EU" on globalistinen operaatio, ja petos.

ikkremimiN

Sotien jälkeen politiikan luonne ja myös bisneksen luonne on muuttunut vähitellen jäätävän kylmään ja kovaan suuntaan, ihmisarvoa ja yksilöä vastaan hyökkääväksi. Toinen selkeästi näkyvä ilmiö on politiikan ja bisneksen "heimoutuminen", jossa poliitikot ja liikemiehet ovat luoneet toisiansa hyödyttävän puolueellisen ja suosivan allianssin. Ainakaan itseäni ihmetytä ollenkaan tällaisen suuntauksen kehittyminen, varsinkaan "EU":n aikana, mutta huolestuttaa sitäkin enemmän, koska siihen liittyy aina mm. korruptiota, jonka väistämätön pahentuminen johtaa totaaliseen paatumiseen. Toisaalta astetta vakampaankin suuntaan on menty, koska tämä allianssi on luonut eettisesti kyseenalaisen toiminnan laillistamista.

Normaalisti tähän mennessä olisi jo uusi maailmansota käyty. Ehkä jopa neljäskin. Mutta globalistien (eli kv-pankkiirien, sionistien, juutalaissukujen kätyrit) ongelmana on suuret riskit saada aikaan ydinasein sekä kemiallisin ja biologisin asein käytävä sota. Ja tämä totaalinen tuho ei globalisteja palvele. On siis kehitettävä jotain muuta. Globalistit kehittivät uudet aseet. Poliittiset sellaiset. He ovat luoneet suuren kaliberin järjestelmiä, menetelmiä, operaatioita, osatavoitteita jne. (NATO, "EU" jne.), joilla on samat päämäärät kuin perinteisellä sodankäynnillä; valta, esteiden tuhoaminen jne. (Miksi he pitävät esim. Venäjää ja P-Koreaa vihollisinaan?: itsenäisyys, omavaraisuus, vahvuus, haluttomuus luovuttaa maataan jne.) Globalismi halutaan virheellisesti uskoa kansainvälistymiseksi, rajojen hämärtymiseksi, yhteistyön tiivistämiseksi ja kehittämiseksi jne. jollaiseksi sitä on manipuloinnin keinoin pyritty naamioida.

Monia tämä globalisaatioteatterin luoma illuusio hämää ihan täysin. Jopa niin vahvasti, että globalismin aiheuttamia vakavia ongelmia suljetaan pois mielestä, kielletään, tai niistä syytetään muita aiheuttajia. Esimeriksi Suomen suurtyöttömyys, köyhtyminen, maan omaisuuden sekä rahan siirtyminen globalistien hallitsemaan bisnekseen jne. on globalismin taudinoireita, mutta niitä ei haluta nähdä, tunnustaa eikä uskoa, että syynä on esim. "EU" ja sen kansallisvaltiomielisyyttä vihaava politiikka. Jopa poliitikoitamme syytetään, etteivät "osaa" hoitaa työtään. Ei "osaamisesta" ole kyse, vaan siitä, että heistä moni EI palvele enää Suomea ja Suomen kansaa, vaan globalistisia pyrkimyksiä. Suurtyöttömyys, köyhtyminen jne. on nimenomaan globalismin aiheuttamia ilmiöitä, koska globalismi, ja globalisti, ei näe yksilöä, vaan valtaa ja taloudellista hyötyä tavoittelevan järjestelmän itsensä. Jos yksilö ei sitä syystä tai toisesta pysty tai halua palvella, hän putoaa pois hyötyjien joukosta. Jokainen voi halutessaan kaivaa netistä konkurssien ja yt-neuvotteluiden järkyttävän pitkän listan. JA ei, se ei johdu lamasta tms. Se johtuu faktisesti globalismin luonteesta.

Kuten tiedetään, sodassa on erilaisia operaatioita, joilla on omat tavoitteensa. "Euroopan Unioni" on yksi sellainen operaatio. Sen tavoitteena on saada Eurooppa kyykkyyn ja vallattua (esim. täysin posketon turvapaikkapolitiikka ja mukahumanitäärinen työ keinoina). "EU-operaation" tavoite on "Liittovaltio". "Liittovaltio" tarkoittaa sitä, että osatavoitteet on saavutettu. Nämä osatavoitteet on "jäsen"maiden resurssien valtaus sekä hallinnon valtaus. Esim. Suomessa hallitus ei palvele enää Suomen kansaa, vaan on alistettu kansainvälistetyn bisneksen ja globalismin palvelijoiksi. Sanomattakin on selvää, miksi kansallismielisiä vanhojen arvojen kannattajia vainotaan... isänmaalliset, Halla-aho, Huhtasaari jne. Ja kun ymmärtää tämän juonikuvion, myös Soinin kääntyminen EUnukiksi aukeaa täysin.

Lopullinen tavoite on maailmanherruus, josta on fantasioinut moni. Globalismi on kuitenkin sellaisella intensiteetillä ja häikäilmättömyydellä sekä neroudella johdettu, että tällä kertaa fantasia on jo hyvää vauhtia muuttumassa todellisuudeksi.

Let's rage!

9

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä sanon ensimmäisen asian mistä pitää lähteä jo liikkeelle !

      Lehdessä oli tänään minimi toimeentuloturva ja se oli 669 euroa suomen
      talousalueella ja tämä kait on se EU:n määräämä mikä pitää jäädä käteen
      vuokran ja pakollisten maksujen jälkeen.

      Suomalaisille siis SILLE SODAN VOITTAJA KANSALAISELLE SILLE JUURI !
      Maksetaan vain 480 euroa kuukaudessa.

      Meinaatteko, että viisaat ja ymmärtäväiset katsovat Hyvällä tätä suuren suomen
      hallintoa jos se vielä on muka yhteinen ? Samalla kun se suuri valtio omistaa
      maata, kiinteistöjä ja muuta reaaliomaisuutta miljardien edestä.
      Meinaatteko että ihmisten pitäisi palvo sellaista järjestelmää mikä tekee sen
      ihmisistä irvikuvia ? ? TÄH TÄH ?

      Kun se ei muuten näemmä uppoa.
      EU on vaatinut maksamaan 669,- euroa inhimmillisyyden nimissä että ihmisillä
      olisi edes inhinmillinen elämä. Meinaako aloittaja, että ihmisten pitää palvoa
      paskaa joka kurjistaa ihmiset tähän saastaan ?

      Se kurjistaja nyt vain ei ole EU ! Valtion täytyisi ainakin ensin myydä tai antaa
      omaisuutensa kansalaisille, jotta he saisivat OIKEUTTA !
      EI ole oikein, että samaan aikaan valtio omistaa linnoja ja kartanoita ja maita
      ja kukkuloita.

      • EU minimi ei huomioi tukia. Suomessa on oikeasti minimin kevyesti ylittävä sosiaaliturva. Täällä ei yksikään kulje nälässä tai kärsi kylmästä, ellei halua rahojaan tuhlata johonkin muuhun kuin asumiseen ja ruokaan...


      • euvastainen

        Se on totta, ei eu kurjista vaan nykyinen globalistinen ja kapitalistinen eliitti. EU on vain niitten työkalu tai keino pistää asioita eteen päin. Se meidän niskaan satava paska on tän homman väistämätön seuraus koska niitten systeemi ei lähde elättämään kaikkia ihmisiä vaan toimii niinku firmoissa tuottavuutta ja tulosta ajatellen. Vaik ne hyväntekijöinä esiintyykiin mikä on tietty pakollista ainaki toistaseksi oman toimintansa jatkuvuuden vuoksi niin ei se riitä korjaamaan ja korvaamaan niitä vahinkoja mitä ovat vallanhimossaan Euroopan maille jo tehnyt. Perustuslain 19. pykälään tulee muutoksia lähitulevaisuudessa jos meno jatkuu tällasena. Meinaan eihän valtio sitä velkaa ikuisuuksia saa. Sit kun maat ja irtaimisto on kiinnitetty velkoihin tai vaihtoehtoisesti omistaja on vaihtunu niin se rahan tulo loppuu ja sit valtiolla ei ole enää rahaa millä ylläpitää sitä yhteiskuntaa tukevaa systeemiä. Ainakaan samaan malliin kuin nyt. Velkarahaa käytetään jo siinä. Siks vähän ihmetyttää tuo muslimien ja somalien ottaminen tänne eläteiksi kun sen joutuu kustantamaan velalla. Väkisin se tulee menemään siihen pisteeseen, että meidän maasta tulee kehitysmaa ja liittovaltiolle helppo ounaus. Yli viiden miljoonan ihmisen selviytymiseen tarvitaan tarvitaan paljon duunipaikkoja ja duunipaikkoihin tarvitaan paljon rahaa. Onhan se selvää, että tämä perinteinen systeemi, jolla kansallisvaltio toimii on jäämässä globalismin ja kapitalismin uhriksi. Sehän elättääkin vain sitä yritysmaailmaa ja siinä mukana olevia ihmisiä. Että onhan se sata varma, että se eu systeemi ei työllistä kaikkia työikäisiä ja kykyisiä. Ja jos maassa ei ole rahaa perustaa yrityksiä, palkata ihmisiä, ostamaan niiltä tuotteita ja palveluita niin tottakai seuraukset on selvät. Miljoonia jää ilman työpaikkaa. Liittovaltion perustaminen ei korjaa mitään. Se jatkaa vaan siitä mihin eeuulla päästiin.


    • hahahahaha

      EU fanit kyykytetty!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      181
      1258
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      883
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      814
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      674
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      245
      585
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      308
      578
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      569
    9. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      540
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    Aihe