Ennen saattoi sisältää pahkinöitä nyt Fazerin tuotantolinjoilla leivät myös sirkkoja ym. hyönteisiä.
Fazer leipäpaketti: "saattaa sisältää hyönteisiä"
Reptiliaani
19510
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Onneksi on ollut boikotissa jo jonkin aikaa koko Fazer.
Ruoka vaikuttaa pidemmällä aikavälillä ihmisten paikallisiin etnisiin piirteisiin, hyönteissyöjät alkavat muistuttaa liskoja. Tulevaisuus on siis liskoihmisten jos tämä hyönteissyönti yleistyy pääasialliseksi proteiinilähteeksi. Vaikuttaako myös kognitiiviseen puoleen tehden ihmisistä lisoaivoja, joita pidetään primitiivisempinä.
Ruoka vaikuttaa ihmisen fysiologiaan ja psyykkeeseen, eri rodut ovat seurausta vuosituhansien altistumiselle tietyille ruoka-aineille. Kala- ja kalanrasva sellaisenaan tai niitä syövien nisäkkäiden elimistön kautta runsaasti saatuna aiheuttaa vuosisatojen altistuksen jälkeen aasialaisten ja inuiittien piirteitä. Kun taas nisäkäsriista Amerikan mantereella on muokannut alkujaan aasialaisia piirteitä intiaaneista maskuliinisempaan suuntaan. Runsas nisäkäsvalkuainen, veri ja maito muokkaavat maskuliinisia piirteitä. Kasvisruoka vaikuttaa omalla tavallaan, jonka näkee vaikkapa intialaisten fysiologiassa ja persoonassa. Hyönteisravinto isossa osassa ihmisen proteiiniravintoa tulee myös muokkaamaan ihmisen fysiologisia piirteitå sekä psyykettä ns. liskoihmissuuntaan. Olet mitä syöt sanonta pätee täysin, ruoka määrittää ulkonäköämme, psyykettämme ja perimäämme.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15084685/reptiliansien-fazer-otokkaleipaa
Tämän takia mekin lopetettiin Fazerin tuotteiden ostaminen ruokapöytään.
Kiitos ei torakoille.
Löytyykö wanhan ajan vaapsahaasia?
Ostin justihin MARABOUn Fudge & Havssalt -suklaalevyn - ja on sitte tosi hyvää.
Fazer saa pitää paskansa.
Sittisontiaisia, torakoita, hämähäkkejä, tuholaisötököitä pyydystelemään hyötykäyttöön proteiiniksi räjähdysmäisesti kasvavalle ihmiskunnalle. Ja maailma pelastuu ... ainakin populaation pöhistyminen, ikävä vain, että sittisontiaiset voivat kadota liiallisen saalistuksen ja salatuhoilun seurauksina.
Lihaksi voidaan lisätä satiaisia mutisten kera.
että Fazerin muutkin leivät sisältävät jäämiä hyönteisistä. Valmistetaanhan niitä samalla tuotantolinjalla kuin hyönteisleipiä, Heinäsirkkoja ei sen sijaan vielä ole luokiteltu allergisoivaksi aineeksi, joten Fazerin leipiin jotka pieniä määriä heinäsirkkaa sisältävät, ei tällä hetkellä tarvitse lisätä mainintaa: "Valmistetaan tuotantolinjalla jossa käsitellään heinäsirkkoja". Tai: "Saattaa sisältää heinäsirkkaa".
Siksi Fazerin leipiä syövä voi olla leivästä riippumatta varma saavansa leivän mukana heinäsirkkaa. Enemmän tai vähemmän.
Fazerin suklaissa esiintyvät hyönteisjäämät sen sijaan ovat jo vanha ja tunnettu juttu. Tosin yleisin hyönteislisäke Fazerin suklaissa on torakanpalat eivätkä heinäsirkat. Tämä johtuu sertifikaateista, joiden taakse Fazer suklaan hankinnassaan piiloutuu. Tarkoitus kun on tehdä mahdollisimman halvalla tuotetuista raaka-aineista "eettisesti hyväksyttäviä" jolloin moraalisen käsienpesun uhreja ovat sekä heikkolaatuisia tuotteita ostava kuluttaja, että kaakaoplantaasien lapsityövoima. Onhan tunnettu tosiseikka, ettei kaakaon kaltaiseen tuotteeseen ole yhtäaikaisesti mahdutettavissa korkeaa laatua, todellista eettistä vastuunkantoa sekä halpaa hintaa.
Ostamalla raaka-aineet "Rehellisten liikemiesten klubilta", jättää Fazer kaksi ensimmäistä tekijää sikseen, ja keskittyy tuottamaan suuria määriä halpaa suklaata suomen markkinoille. Paitsi että tämä on eettisesti arveluttavaa, on se myös kansanterveydellinen riski, ja lingassa Fazerin muun makeistuotannon kanssa. Sokeria, esanssia ja väriaineita.. Tällaiset tuotteet ovat olleet ymmärrettäviä joskus viime vuosisadan alkupuolella, kun sokerimönjän, sen enempää kuin tupakan, lyijyn, asbestin.. vaaroista ei vielä ymmärretty mitään.
Nykyisen tietämyksen valossa pitää makeistuotteille määrätä, ei vain ankarat haittaverot. Vaan myös varoituskuvat samaan tapaan kuin tupakkatuotteissa jo samasta syystä ovat pakollisina. Esim Fazerin suklaalevyihin tulee lisätä kuvia ylilihavista ihmisistä ja mätänevistä hampaista.
Suklaan kulutuksen huippuaika muutaman viikon kuluttua, turha paasata lihavista ja hammassäryistä. Ostetaan konvehtirasia poikineen juhlan kunniaksi. Palailehan asiaan otollisemmalla ajalla, sillä välin, juhlikaamme joulua suklaan ja sokerien voimalla.
Mieluummin Pandan ja Maraboun konvehdit kuin Fazerin torakat.
Fazer boikottiin!
Oliskohan syytä laittaa huomautus siitäkin mahdollisuudesta, jotta leipä saattaa sisältää jauhoja.
Ennen jauhot heitettiin roskiin, jos niissä oli toukkia, nyt niistä saa kai paremman hinnan.
Minulla oli joku vuosi sitten Fatzerin karamellipussissa puolet pelkkiä papereita, valitin siitä niin ei tullut kuin myötätuntoa palautteena... olihan sekin parempi kuin ei mitään.
Ennen pidettiin hyönteisiä tuhoeläiminä, nyt niitä laitetaan ruokaan. Nykyään on ruokaa saatavana, ei tarvitse tuollaiseen hömppään mukaan mennä.
Fazer Sininen suklaa: "saattaa sisältää pieniä määriä suklaata".
Fazer säästää paljon, kun leipomossa ja tehtaalla ei enää tarvitse jatkuvasti myrkyttää lutikoita ja russakoita eikä jauhotoukkia, mutta entäs Fazerin rotat....
Hyönteisproteiini on nykyaikaa ja edustaa uusia ruuan tuulia sekä uudenlaista ajattelua. Leipäkin voi olla liharuoka. Turha Fazerin linjaa on vastustaa, opetelkaa syömään hyönteisiä nyt vaan! Se on suvaitsevaisuutta ja avoimuutta maailmaa ja muita kansoja kohtaan opetella syömään ulkomaisten ruokaperinteiden mukaisesti. Hyönteiset ovat muualla maailmassa osa ihmisten ruokavaliota ja ovat sitä jatkossa Suomessakin jonka ruokakulttuuri muuttuu suvaitsevaiseksi, monikulttuuriseksi ja täysin avoimeksi uusille vaikutteille.
Jos väkiluku kasvaa tähän tahtiin loppuu sirkatkin aika äkkiä noh sotahan siitä aina tuyee kun ruoka loppuu.