Globalismi vs kansallisvaltio

Fcuk_EU

Kun Globalisaatiolta riisuttiin naamio, sen takaa paljastui poliitikkojen ja liikemiesten luoma kuolemanpartio. Niin paljastui myös heidän aloittama "kolmas maailmansota", joka onkin ollut käynnissä jo pitkään. Globalismi on kaatamassa rajoja ja muureja tieltään ja säälimättä tuhoaa vihollisensa sekä ulkoa että sisältä päin. Monet poliitikot, yritysjohtajat jne. ovatkin liittyneet jo hyvissä ajoin globalisaation riveihin, koska pelkäsivät kaatuvansa kansan mukana. Kansaa enää edustamattomien poliitikkojemme globalismi näkyy nimittäin hyvin heidän jokapäiväisessä työssään. Tehdään päätöksiä, jotka ovat selkeästi kansallisvaltion, itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden vastaisia. Vai miten tätä ylivelkaannuttamista, kansan kaltoinkohtelua, omavaraisuuden, paikallisuuden, oman tuotannon, menestyksen jne. tuhoamista muuten selittäisi?

Monet meistä heräsi yhtäkkiä tilanteessa, joka oli kaikin puolin käsittämätön. Kaikki perinteiset arvot, joilla Suomesta rakennettiin itsenäinen hyvinvointivaltio, sekä kansa, oli hyökkäyksen kohteena. Kansallisvaltiota, itsenäisyyttä, itsemääräämisoikeutta jne. arvostavat kansalaiset joutuivat murhaavaan ristituleen, kun poliittinen rintama, bisnes, kansan rintama osittain ja tietenkin mediakenttä, oli varustettu globalismin suurikalipeerisilla aseilla. Osa kansasta kääntyi globalismin seuraajiksi ja pettivät oman kansansa hyökätessään säälimättömästi heidän kimppuunsa. Suvakkien, anarkistien, anttifanttien yms. jälkijättöisten tekopyhä keppihevosarmeija alkoi räiskiä silmittömästi. Tässäkin "sodassa" totuus oli ensimmäinen uhri. Sen perään salamurhattiin julkisesti moraali, eikä rehellisyyskään saanut kauaa olla hengissä. Valhe on ase, jonka käyttö on pakollista.

Poliitiselta rintamalta tehtiin yllätyshyökkäys, kun "maahanmuutto"osasto avasi tulen. Se rakensi tilanteen, joka on tehnyt varsin kaoottista jälkeä. Suomeen jalkautettiin kehitysmaalainen apuvoima, joka on tuomassa isänmaahamme omat lakinsa, elämäntapansa, uskontonsa, asenteensa, vihansa, alkukantaisuutensa jne., jotka, ei ehkä niin yllättäen, ovat suomalaisen itsenäisen ja vapaan elämäntyylin vihollisia, puhumattakaan taloustilanteen vihollinen. Suomen kansalle oli kerrottu, että Suomeen otetaan vain kiintiön mukainen määrä turvapaikanhakijoita. Niitä kuitenkin tuotiin kymmeniä tuhansia ja tuodaan jatkuvasti lisää. Sellainen isku ei ollut ollenkaan yhteensopiva kiintiön kanssa, eikä taloudellisten resurssien ja monien muidenkaan resurssien kanssa, eikä edes kaikkien sopimusten kanssa. Kehitysmaalainen voima jatkaa jalkautumistaan ja syö valtavasti suomalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta. Useiden miljardien edestä joka vuosi, eikä uhreilta ole vältytty.

Kun kansa lähti vastaiskuun, niin koettiinkin varsinaisen takaisku, kun oman maan, hyvinvoinnin, turvallisuuden, arvojen, itsenäisyyden yms. puolustaminen propagoitiin törkein valhein "rasismiksi", "natsismiksi" ja "fasismiksi". Yhtäkkiä Suomi oli pullollaan rasisteja, fasisteja ja natseja.... eikä siinä kaikki... aiheellinen, ja jopa rakentava kritiikki, propagoitiin vihan, halveksunnan, ennakkoluuloisuuden, suvaitsemattomuuden yms. aiheuttamaksi. Ammuttiin varsinainen clusterbomb, kun kaikenlainen toiminta oli vihapuhetta, vihakirjoittelua, vihakuvaamista, vihasivustoa, vihakatsetta, viha-ajatusta... Kaiken tämän selkeä viesti kansalle on: "suvaitse, hyväksy, väistä, peräänny, tai muuten..."

Miten rauhallinen ja hyvinvoiva maa Suomi olisi ilman globalismia ja EU-operaatiota. :( R.I.P Suomi-Finland

8

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Typerää-valetta

      ja mustamaalausta.

      Kansainvälinen yhteistoiminta ei millään tavalla uhkaa kansallisvaltioita, vaan vahvistaa niitä.

      "Kansaa enää edustamattomien poliitikkojemme globalismi näkyy nimittäin hyvin heidän jokapäiväisessä työssään."

      Poliitikot valitaan vapaissa vaaleissa, joten he edustavat aina kansaa.

      " Tehdään päätöksiä, jotka ovat selkeästi kansallisvaltion, itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden vastaisia. "

      "Vai miten tätä ylivelkaannuttamista, kansan kaltoinkohtelua, omavaraisuuden, paikallisuuden, oman tuotannon, menestyksen jne. tuhoamista muuten selittäisi? "

      Vaikea selittää, koska tuollaista ei ole. Velkakin otetaan kansan hyvinvoinnin mahdollistamiseksi.

      EU-vihaajine kuvaamalla tavalla ei mikään hallitus voi toimia.

    • Siinä olet kyllä oikeassa, että globalisaatioa ei voi välttää. Se on juuri niin ! HIENOA !
      Tarkoittaa kauppa siirtyy nettiin ja lentokoneiden määrä ja matkustelu ja ihmisten
      välinen kanssakäyminen lisääntyy.

      Eristäytyminen tarkoittaisi silloin mitä ? ? ? ? ?
      Ajattelitko, että suomesta tehdään sinun päässäsi oleva valtakunta ilman todellisuutta ?
      Tästä juuri on kysymys briteille, kun heidän volyymit pienenee ja jäävät jälkeen kaupan
      ja teollisuuden kehityksestä. Eihän kukaan osta vanhanaikaista kännykkää tai vanhan
      tyylistä laitteita. Suomi on kyllä jo edelläkävijä sinun visiossa varsinkin autoissa.

      Vihapuheet ja viha ja pahat ihmiset ovat aina olleet täällä ja nyt se vain näkyy kehityksen
      eli globalisaation seurauksena. Globalisaatiosta on toki hyviäkin puolia esim. Lääke
      ja terveydenhoito saralla. Saat hyvät pillerit ja täsmä kirurgiaa huippu laitteilla.

      Se sinun suomi ja isänmaasi mitä se todellisuudessa on ? ?
      Todellisuudessa ilman ruotsalaista porukkaa koko suomenkielinen porukka olisi
      jäänyt ilman koulutusta ja sivistystä. Suomenkielinen porukka on Karjalaisia ja
      Inkeroisia ja tällä alueella asui ruotsalainen ruotsinkielinen väestö. Tiedät kait
      historian, voin sen sinulle tarkentaa. Älä usko mitä sinulle sanotaan, vaan käytä
      järkeä ja ajattele asiat rehellisesti, niin löydät kyllä totuuden. Tukholma ja nykyinen
      Ruotsi on näköyhteydellä esim. Ahvenanmaalta. Tiesithän, että Helsinki oli aika
      ruotsinkielinen vielä vuosisadan alussa ja Suomenlinna oli Sveaborg 1918 asti.

      Eli jos olet ruotsinkielistä sukujuurta, niin voit sanoa tätä isänmaaksi. Mutta
      jos puhuitte suomea olette Karjalasta/Inkeroisia. Myös suomenlahden
      sijainti sen jo osoittaa ja tiesithän, että ei taida olla yhtään suomenkielistä
      merkkihenkilöä ennen 1900 lukua ?

    • olet_mahdoton_tapaus

      Sulla on mahtava tyyli kiertää itse aiheen ohi, jotta vältyt puhumasta suoraan ongelmista.

      "Kansainvälinen yhteistoiminta ei millään tavalla uhkaa kansallisvaltioita, vaan vahvistaa niitä."

      Näinhän sen pitäisi olla, mutta globalismi ja EU-operaatio kaataa Suomen rajat. Se on tarttunut talouteemme, hallintoomme, resursseihimme jne. ja on systemaattisesti heikentänyt niitä. Kuten sinäkin tiedät, Suomen talous on kuralla, velkaa on yli 107 mrd euroa, hallinto palvelee globalismia tekemällä sille edullisia päätöksiä, resursseja siirtyy kansainvälisen bisneksen hyödyksi, joka tarkoittaa hyödyn siirtymistä pois kansan ulottuvilta. Suuri osa kansasta on häviäjän roolissa, koska globalismin ja EU-operaation tarkoitus ei ole palvella kaikkia reilua viittä miljoonaa kansalaista. Kansainvälisen yhteistyön luonne on faktisesti tämä.

      "Poliitikot valitaan vapaissa vaaleissa, joten he edustavat aina kansaa."

      Tämä on pelkkää perustietoa, jolla ei ole mitään tekemistä kirjoittamani aiheen kanssa. Kiertelet vain kautta rantain. Suuri osa poliittisesta rintamastamme yhdessä bisnesmaailman edustajien palvelevat globalismia. Sen näkee sokea kuollut kalakin, että politiikka on muuttunut kansallisvaltiota ja kansaa tukevasta toiminnasta kansainvälisiä voimia palvelevaksi. Katsotaanko yhdessä, mitä Suomen taloudessa on tapahtunut ja miten se on vaikuttanut rahaliikenteeseen sekä kansan hyvinvointiin? Vai kierrätkö senkin kaukaa, ettei tarvitse tunnustaa tosiasioita??? Mitä tapahtui kansallisvaltiota ja kansaa edelleen palveleville kansanedustajille, kuten Huhtasaari ja Halla-aho? He joutuivat juuri sen propagandan uhriksi, josta kirjoitin. Soinin temppu vain vahvisti tämän asetelman todellisuuden.

      "Vaikea selittää, koska tuollaista ei ole. Velkakin otetaan kansan hyvinvoinnin mahdollistamiseksi."

      Onhan. Suomessa oli ennen EU-operaatiolle alistumista oma rahankiertojärjestelmä, joka hyödytti kaikkia osapuolia. Se ylläpiti työllisyyttä, yrittäjyyden kannattavuutta, omaa tuotantoa, paikallisuutta jne. Silloin hyvinvoinnin tärkeys oli yksiselitteinen. Globalistisen kleptokratian ottaessa vallan 1995 alkoi muutokset. Em. rahankiertojärjestelmään tuli vuotoja. Rahaa alkoi huveta jäsenmaksuihin, muiden pankkien rahoittamiseen, tukipaketteihin, veronkiertoon, suurten pääomien kasauttamiseen ja hallintaan jne. Konkurssien ja yt-neuvotteluiden lista piteni nopeasti, yrittäjyyden kannattavuus heikkeni, ostovoima heikkeni, työttömyys kasvoi niin rajusti, että valtio päätti alkaa valehdella sen tilasta, kansainvälisten pankkien omistusosuus suomalaisessa yritysmaailmassa on lisääntynyt koko ajan, hallintarekisteri julkistettiin, jotta "maan myyminen" pysyisi julkisuudelta piilossa yms yms yms. Valtionvelka kasvoi räjähdysmäisesti, koska mm. sosiaalimenot kasvoi suurtyöttömyyden vuoksi. Lisäksi Suomen saamiseksi entistä syvempään kyykkyyn päätettiin toteuttaa miljardeja kustantava kehitysmaaelättien maahantuonti. Meillä on kiintiö, joka perustuu mm. talouslaskelmiin. Niillä pyyhittiin persettä ja alettiin kutsua elättisysteemiä "maahanmuutoksi", mikä on pelkkää harhaanjohdatusta.

      Kaikki tämä on faktisesti tapahtunut ja huomattavasti vakamassa merkityksessä, kuin osaan edes kirjoittaa.

      "EU-vihaajien kuvaamalla tavalla ei mikään hallitus voi toimia"

      Ei niin. Eikä se toimi. Suomen kansalle on koitunut surkeasta toiminnasta paljon harmia ja luottamus tulevaisuuteen on mennyt. EU-operaatio on niin järjetön ja tarpeeton, että tarvitaan mittavaa manipulointia ja väärentämistä, että saadaan aikaan illuusio, jossa kansa MUKA pitää EU-operaatiota hyvänä asiana.

      Mitä muuta valehtelisit?

      • Sä taidat puhua semmoista mistä et itsekkään taida tietää yhtään mitään ?

        Ensimmäinen kysymys: Oletko varma, että suomen hallinto on täydellinen ? ?

        Hullu ja jallu jahot ja mullisaaret saavat ihan itse kertoa ja kuka niitä uskoo,
        niin uskoo eikö ?

        " Rahankierto järjestelmä "nyt kyllä puhutaan sellaisesta asiasta mistä minä en tiedä,
        tämä kait viittaa kommunismiin ja suljettuun omavaraiseen talouteen ?

        Minun käsittääkseni Euroopan unioni ei voi haukkua taloudellisin perustein.
        En ole kuullut vielä yhtään kaupallista selontekoa mikä euroopan unionissa
        olisi huonoa yritysmaailman näkökulmasta. Ymmärrän kommunistisen
        monopolin ja sen tarkoituksen, mutta siinä maksajaksi joutuu aina kansalainen
        ja ostaja. Yrittäminen ei luonnolisestikkaan ole vapaata jos markkinat ovat
        poliittisten puolueiden hallinnoitavissa. Mutta en tiedä tarkoititko paluuta
        kommunistiseen järjestelmään ?

        Voi olla, että joillakin on ihanuus ja autuus kommunistinen järjestelmä, mutta
        se on vain tuottanut huonoa hedelmää. Ihmisiä kytätään ja vainotaan.


      • qåaäzm
        Liittovaltio kirjoitti:

        Sä taidat puhua semmoista mistä et itsekkään taida tietää yhtään mitään ?

        Ensimmäinen kysymys: Oletko varma, että suomen hallinto on täydellinen ? ?

        Hullu ja jallu jahot ja mullisaaret saavat ihan itse kertoa ja kuka niitä uskoo,
        niin uskoo eikö ?

        " Rahankierto järjestelmä "nyt kyllä puhutaan sellaisesta asiasta mistä minä en tiedä,
        tämä kait viittaa kommunismiin ja suljettuun omavaraiseen talouteen ?

        Minun käsittääkseni Euroopan unioni ei voi haukkua taloudellisin perustein.
        En ole kuullut vielä yhtään kaupallista selontekoa mikä euroopan unionissa
        olisi huonoa yritysmaailman näkökulmasta. Ymmärrän kommunistisen
        monopolin ja sen tarkoituksen, mutta siinä maksajaksi joutuu aina kansalainen
        ja ostaja. Yrittäminen ei luonnolisestikkaan ole vapaata jos markkinat ovat
        poliittisten puolueiden hallinnoitavissa. Mutta en tiedä tarkoititko paluuta
        kommunistiseen järjestelmään ?

        Voi olla, että joillakin on ihanuus ja autuus kommunistinen järjestelmä, mutta
        se on vain tuottanut huonoa hedelmää. Ihmisiä kytätään ja vainotaan.

        Kukaan ei ole haluamassa suljettua kommunismia, vaan Suomen päätösvaltaa takaisin. Miksi muuten nikkisi on liittovaltio? Toitotatte sitä että eu:ssa päätökset tehdään valtioiden hyväksynnällä, mutta liittovaltiossa se ei varsinkaan niin ole. Siellä päättää pieni piiri, eikä valtiolta kysellä yhtään mitään. Niitä ei edes ole silloin.


    • qåaäzm

      Äärettömän hyvä aloitus. Täyttä totta joka lause. Kiitos.

      • Tökeröä-valetta

        on aloitus alusta loppuun. Todellista Suomi-vihaajan tekstiä.


        #Kun kansa lähti vastaiskuun, niin koettiinkin varsinaisen takaisku, kun oman maan, hyvinvoinnin, turvallisuuden, arvojen, itsenäisyyden yms. puolustaminen propagoitiin törkein valhein "rasismiksi", "natsismiksi" ja "fasismiksi".#

        Kansan suuri enemmistö on nimenomaan hyväksynyt harjoitetun politiikan ja tuominnut pienen äärioikeiston harjoittaman vihankylvön.

        "Yhtäkkiä Suomi oli pullollaan rasisteja, fasisteja ja natseja.... "

        Ei ollut. Äärioikeisto on vähäinen, joskin äänekäs. Valehtelu, vihapuhe ja liioittelu on sille ominaista. Avaus on hyvä esimerkki.

        #eikä siinä kaikki... aiheellinen, ja jopa rakentava kritiikki, propagoitiin vihan, halveksunnan, ennakkoluuloisuuden, suvaitsemattomuuden yms. aiheuttamaksi. Ammuttiin varsinainen clusterbomb, kun kaikenlainen toiminta oli vihapuhetta, vihakirjoittelua, vihakuvaamista, vihasivustoa, vihakatsetta, viha-ajatusta... Kaiken tämän selkeä viesti kansalle on: "suvaitse, hyväksy, väistä, peräänny, tai muuten..."#

        Suomessa on sananvapaus, kuten tällekin palstalle lähetetyt EU- ja Suuomi-vihaajien valeet osoittavat.

        "Miten rauhallinen ja hyvinvoiva maa Suomi olisi ilman globalismia ja EU-operaatiota. :( R.I.P Suomi-Finland "

        Suomi todella on yksi maailman rauhallisimmista ja hyvinvoivimmista valtioista kaikista vihakampanjoista huolimatta.

        Kansa ei niitä kannata.


      • Tökeröä-valetta kirjoitti:

        on aloitus alusta loppuun. Todellista Suomi-vihaajan tekstiä.


        #Kun kansa lähti vastaiskuun, niin koettiinkin varsinaisen takaisku, kun oman maan, hyvinvoinnin, turvallisuuden, arvojen, itsenäisyyden yms. puolustaminen propagoitiin törkein valhein "rasismiksi", "natsismiksi" ja "fasismiksi".#

        Kansan suuri enemmistö on nimenomaan hyväksynyt harjoitetun politiikan ja tuominnut pienen äärioikeiston harjoittaman vihankylvön.

        "Yhtäkkiä Suomi oli pullollaan rasisteja, fasisteja ja natseja.... "

        Ei ollut. Äärioikeisto on vähäinen, joskin äänekäs. Valehtelu, vihapuhe ja liioittelu on sille ominaista. Avaus on hyvä esimerkki.

        #eikä siinä kaikki... aiheellinen, ja jopa rakentava kritiikki, propagoitiin vihan, halveksunnan, ennakkoluuloisuuden, suvaitsemattomuuden yms. aiheuttamaksi. Ammuttiin varsinainen clusterbomb, kun kaikenlainen toiminta oli vihapuhetta, vihakirjoittelua, vihakuvaamista, vihasivustoa, vihakatsetta, viha-ajatusta... Kaiken tämän selkeä viesti kansalle on: "suvaitse, hyväksy, väistä, peräänny, tai muuten..."#

        Suomessa on sananvapaus, kuten tällekin palstalle lähetetyt EU- ja Suuomi-vihaajien valeet osoittavat.

        "Miten rauhallinen ja hyvinvoiva maa Suomi olisi ilman globalismia ja EU-operaatiota. :( R.I.P Suomi-Finland "

        Suomi todella on yksi maailman rauhallisimmista ja hyvinvoivimmista valtioista kaikista vihakampanjoista huolimatta.

        Kansa ei niitä kannata.

        !!!!! Globalisaatio tarkoittaa myös kehitystä !!!!!

        "Miten rauhallinen ja hyvinvoiva maa Suomi olisi ilman globalismia ja EU-operaatiota. :( R.I.P Suomi-Finland "

        Se on varmasti jokaisen entisen valtion kohdalla sama asia ja globalisaatio
        on kuitenkin päivän sana kaikkialla. Jopa Kiina ja Aasian maat alkaa näyttämään
        enemmän amerikalta, kuin Aasialta. Jos sä kuvittelet, että yksikään maa voisi hypätä
        pois Globalisaatio kehityksestä, niin se tarkoittaa teollisuuden alasajoa ja
        kaikkea sitä jälkeen jäämistä kehityksestä ym ym.

        Voithan sinä vihata Globalisaatiota ja kehitystä. Mutta se on välttämätön ja se kuuluu
        talouselämän kehitykseen ja kilpailuun. Teollisuudessa ja investoinneissa on
        globalisaatio odotukset hyvin tärkeitä ja niillä annetaan odotusarvoja. Sen mukaan
        rahat ja palvelut liikkuvat.

        Kommunismi ja valtio ja virkamies järjestelmä on varmasti toisenlainen mutta se
        on huonoksi todettu ja siitä on luovuttu ja vaikka suomessa siitä yritetään pitää
        kiinni pohjois-korean jälkeen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      68
      4471
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      99
      3991
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      52
      3522
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      27
      2756
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      25
      2572
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      56
      2433
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      46
      2334
    8. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      39
      1907
    9. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1898
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1646
    Aihe