Evankeliumit ovat kuin muistipeli, joskus keskusteluille ja tapahtumille täytyy löytää oikea pari, joskus taas puuttuva pari löytyy kaanonin ulkopuolelta. Tässä esimerkiksi yksi tapaus jossa Martta toruu Jeesuksen opetuslapseksi ruhtynyttä Mariaa:
Luukas 10
38 Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. 39 Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. 40 Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: "Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua." 41 Mutta Herra vastasi: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. 42 Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois."
Tuomas 114
1 Simon Pietari sanoi heille: ”Anna Marian lähteä seurastamme, sillä naiset eivät ole arvoisia elämässä.” 2 Jeesus sanoi: ”Katso, minä johdatan häntä niin, että teen hänestä opetuslapsen, jotta näin hänkin tulee eläväksi Hengestä, aivan kuten te miehetkin.” 3 ”(Mutta minä sanon teille,) jokainen nainen joka tekee itsestään opetuslapsen, on jo tullut sisälle Taivasten valtakuntaan.”

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuomaan evankeliumia ei jostain kumman syystä hyväksytty Raamattuun. Oliskohan syy ollut se että siinä olisi ollut tottakin?
Syytä miksi tuntemattoman kirjoittajan käsialaa olevaa Tuomaan evankeliumia tai pikemminkin logiaa eli lauseiden kokoelmaa ei hyväksytty viralliseen kaanoniin (kaanon oli alinperin lista seurakunnan omistamista kirjoista ja kirjeistä). Yhtenä syynä pidetään kirkkoiä Irenaeuksen lausuntoa: "koska maassa on neljä kulmaa, on sopivaa, että kirkolla tulisi olla neljä tukipilaria, neljä evankeliumia" (Harhaoppeja vastaan III.1). Muita mahdollisia syitä siihen saatypivat myö olla että sen katsottiin olevan harhaoppinen, tai sen katsottiin olevan epäautenttinen, eli muun kuin apostolin kirjoittama. Saattoi myös olla että kaanonit kokoajat eivät tunteneet evankeliumia tai että kertovien evankeliumien katsottiin korvaavan sen sisältönsä puolesta. Logia sattoi myös kuulua kristinuskon haaraan, joka toimi voittaneen Athanasios Aleksandrialaisen piirien ulkopuolella. Myöskin sen painotus henkilökohtaisesta henkisyydestä saattoi olla kiusallinen organisoidun kirkon intresseille. Mutta koska Tuomaan evankeliumissa ei kuitenkaan ole mitään mitä voitaisiin todeta olevan harhaoppista tai ristiriidasaa muun Raamatun kanssa, sitä suositellaan lukemaan kanonisten evankeliumien rinnalla siinä missä 12 apostolin opetusta (eli Didakhe).