Eli hän opettaa näin että Jumala on sitonut itsensä niin että Hän toimii vain ihmisen rukousten, uskon, evankelioinnin ym toiminnan kautta. Jumalan osuus toiminnasta on yliluonnollinen, meidän osuutemme luonnollinen. Mitä mieltä? Asiallisia, Sanaan perustuvia näkökulmia toivon.
Mika Yrjölä: Jumala ei tee mitään ilman ihmistä
Kysyjä1
41736
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Job 42:2
Onkohan aloitus eroitettu asiayhteydestään?
Olkipukki?
Tuskin Kysyjä1 tietää, mikä on olkipukki.
Ei Jumala toimi vain uskovien kautta.
Vastoinpäin.
Yksikään jumala ei ole vielä pystynyt olemattomuuttaan todellisuutta muuttamaan.
Uskonharhaiset sensijaan tuntevat jumalansa niin hyvin, että ymmärtävät sen olevan täysin kädetön ilman uskonharhaisen apua.
Taas korotetaan ihmistä jonain välttämättömänä osapuolena Jumalan toiminnassa. Eli harhaoppia.
Kuules, kyllä se näin on kirjoitusten mukaan. Kannattaa hieman lukea raamattua laajemminkin, että ymmärtää. Ajattelepa, usko ilman tekoja on kuollut. Eli hieman tekoja Herra odottaa, ettei vain jätä leivisköjä käyttämättä.
Eli siksi on armolahjat - siksi on Pyhä Henki voimana ja kas, se on tarkoitettu ihmisen käyttöön.
Vasta perillä hieman huomaa / minkä teitte yhdelle minun vähimmistä jne.
Eli taas ihminen on kentällä ja kyse on Jumalan töistä.
Eri asia on, että on perusEenokki. Sille riittää lapsivesihuuhtelu tukannurkassa, kirkon käsikirjat ja perisynti. Siellä ei ole tekoja, sillä usko on kuollutta uskoa. Mutta perkleitä se osaa kyllä jakaa ja puhua, että sylki valuu rinnuksillle, mutta hää onkin martin oppilas.
Mika. Yrjöllä. Saalemissa. Suupaska haisee. Oksentaa Perkeleitä? Ulostuux Saatana?
Aivan oikein. Ei haukku haavaa tee, vain teoilla on merkitys. Pahat sanat ovat myös pahoja tekoja. Vain yksi elämä. On eri asia rakastaa kuin puhua rakkaudesta. Pakkanen ei yllä syviin juuriin. Viha, kauna ja katkeruus sokaisee. Menkää itseenne.
Vastasitko itsellesi?
Aamos 3:7 Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille.
Tämä jae on hieman vaikeaselkoinen mutta ehkäpä Yrjölä on käyttänyt tätä tukenaan.
Ihminen on osapuolena kun tuodaan näkemys jumalasta, ei jumala itse ole mitenkään tuonut itseään esille kun mietitte mistä jumal kuva on lähtöisin " juutalaisilta " .
Onneksi Yrjölä, Tiainen ja kumppanit ovat vain eksyttäjiä. Kristikunnan tulevaisuus olisi todella surkea, jos se olisi edes teoriassa Mika Yrjölän tekemistä kiinni.
Saalemin alamäki on seurausta Mika Yrjölän tekemisistä, mutta se on taas toinen juttu.
2.Tess. 2:9-12
Riippuu, mitä tarkoittaa "ei mitään". Ja mikä on ollut konteksti. Ja myös se on huomioitava, että jotkut julistajat tarkoituksella kärjistävät asioita saadakseen tärkeän sanoman perille. Mikä Yrjölä on yksi tällainen henkilö, ja hän tekee sen mielestäni ihan hyvällä tavalla.
Ajattelen, että Yrjölän sanoissa on tärkeä pointti: Jos juuri minä tai sinä et rukoile, usko, evankelioi jne., niin älä odota, että Jumala hoitaa asiat automaattisesti.
Evankeliumin julistaminen: Selkeä seurakunnalle annettu tehtävä. Se poikkeus, jossa Jumala ilmestyy unissa ihmisille muslimimaailmassa, ei muuta seurakunnalle annettua tehtävää. Sanon Aamen Mikan puheisiin.
Rukous: Jumala kyllä tekee "enemmän kuin osaamme pyytää tai anoa", mutta kuitenkin on Jeesuksen omat sanat "anokaa, niin teille annetaan, etsikää, niin te löydätte, kolkuttakaa, niin teille avataan". Sanon Aamenta Mikan sanoille siinä mielessä, että se tuo Sanan opetuksen mukaista vastuuta uskoville. Ettei vaan passiivisesti odoteta, että kyllä Jumala johdattaa kuitenkin kaiken tahtonsa mukaisesti. En usko, että kaikki elämässä on käsikirjoitettu ennalta. Kuningas Hiskia sai Jumalalta 15 vuotta lisää elämäänsä, kun sitä katkerasti itkien pyysi.
Usko: Kyllä Raamatussa on todettu, että usko saa aikaan suuria asioita. Jeesus varsinkin puhui uskosta aika paljon. Jopa "jos sanoisitte tälle vuorelle..." Mitä todellinen usko on, se olisi toisen keskustelun aihe. Ainakin se tulee Jumalalta. Ja Jeesukselle riitti kerran myös se toteamus, jossa isä sanoi pyytäessään apua poikansa puolesta "minä uskon, auta minun epäuskoani".
Luulen, että jos Mika Yrjölän kanssa keskustelisi noista hänen sanoistaan analyyttisesti, niin hän myöntäisi, että tekee Jumala myös asioita ilman meidän myötävaikutustamme. Mutta nuo Mikan ajatukset sisältävät tärkeän sanoman uskovien vastuusta. Enemmän näen nykyään ongelmana juuri sen, että ollaan vajottu PASSIIVISUUTEEN, kun ajatellaan, että Jumala tekee kaiken meidän puolestamme melkeinpä ilman meidän myötävaikutustamme. Mutta eihän UT:ssa tällaista kuvaa ole annettu, vaan on käsketty julistaa evankeliumia, käsketty parantaa sairaat, käsketty anomaan ja pyytämään, käsketty uskomaan jne.
kun samppa aamentaa niin sutta siunataan
No, voit Sanalla arvioida, olivatko edellä kirjoittamani johtopäätökset oikeita vai vääriä.
Snl. 17:18
:^)
Helppo heitto, jonka voi heittää ihan mihin vain, perusteettakin.
Mutta jos kirjoituksessani uskovien vastuussa evankeliumin levittämisestä, rukouksen tärkeydestä ja uskosta oli jotain korjattavaa, niin korjaa toki!
Jer. 30:24
Ef. 1:11
Hyviä kohtia Raamatusta. Mutta eivät nuo silti ole ristiriidassa sen kanssa, mitä itse Sanaan nojautuen kirjoitin uskovien vastuusta evankeliumin julistamisessa, rukouksesta ja uskosta.
Jumala lähettää elävän veden lähteitä eli uudistajia ja ennalleen saattajia säännöllisin ja toki myös epäsäännöllisin ajankohdin. Esim. Islam saa Mujaddid uudistajan 100 vuoden välein. Hindulaisuudess inkarnoituu Krishna 500 vuoden välein ja useamminkin.
Kristinusko saa uudistajan noin 300 vuoden välein:
600 eKr Kuninkaiden Kuningas Nebukadnessar
300 eKr Messias, Johtaja Aleksanteri Suuri
0 eKr Messias, Voideltu Jeesus Kristus (Hoosean Jisreel)
300 jKr Keisari Konstantinus Suuri
600 jKr Profeetta Muhammed (saas)
900 jKr Clunyn luostarilaitos
1200 jKr Sääntökunnat ja killat.
1500 jKr Protestanttinen Reformaatio
1800 jKr Ranskan Vallankumous
2100 jKr Veeda kirjat kootaan
2400 jKr Narada eli enkeli eli Elia Perheiden yhtenäisyys
2700 jKr Brahma Kaikkein pyhin voidellaan
Nämä elävän veden lähteet eli uudistajat tuovat ne puitteet, joissa ihmiskunta saa tiedon Jumalan toimista tulevaisuudessa. Eivät ihmiset itse vaikuta, vaan ovat kuin ajopuita virrassa. Heille sanellaan mihin suuntaan Jumala vie kultturia, uskontoja. Mutta tieteestä ja sen evankeliumeista tieto kulkee eri tavalla. Ihminen tuntee kulttuuria ja uskontoa, mutta on muiden seikkojen suhteen lappu silmillä.
Luokitteletko Mika Yrjölän tuohon samaan jatkumoon?
Aamos 3:7 Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille.
Tuossa ei ole kysymys siitä, että ihmiset määräisivät Jumalaa tai rukoilisivat Jumalaa. Vaan Jumala itse tekee aloitteen. Hyvä esimerkki on tämä:
1 Moos 18:17 Ja Herra sanoi: "Salaisinko minä Aabrahamilta, mitä olen tekevä?
18:18 Onhan Aabrahamista tuleva suuri ja väkevä kansa, ja kaikki kansakunnat maan päällä tulevat hänessä siunatuiksi.
Jumala tekee kaiken ilman ihmistä ja ihmisistä huolimatta. Ei ihmisestä ole kuin Jumalan tekojen jarruttajaksi.
Paavali: "Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antaa kasvun." ... "Jumalan työtovereina me kehotamme..."
= Kaiken lähde on Jumala, ja ilman häntä me emme saa mitään aikaiseksi. Mutta jos me "pysymme hänessä, voimme kantaa paljon hedelmää."
Mika Yrjölä kääntää asian päälaelleen. Kaiken toiminnan premissi on ihminen, vaikka Jumala on Hän, joka vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen. Omahyväistä omavanhurskautta, joka sitoo ja tekee Jumalan pieneksi ja voimattomaksi. Tällainen on uusapostolista harhaoppia, missä ihminen nostetaan Jumalan sijaan keskiöön ja ihminen alkaa komentamaan Jumalaa. Jos joku ei ole täysin eksynyt, niin hän tajuaa eräiden nimeltämainitsemattomien evankelistojen syyllistyvän jumalanpilkkaan käskiessään Pyhää Henkeä.
En ole kuullut Yrjölän opetusta tästä aiheesta. Mutta kysyn kuitenkin: Kääntääkö Yrjölä oikeasti asian päälaelleen? Vai kannustaako vain tekemään sitä, mitä Jeesus käski meidän tehdä?
- Jeesus selvästi käski seuraajiaan lähtemään liikkeelle evankeliumin julistamisen kanssa! Jos totellaan Jeesuksen antamaa käskyä, niin ei tarvitse pohtia, oliko tässä nyt aloite Jumalalta vai ihmiseltä. Jos ollaan menossa väärään suuntaan evankeliumin julistamisen kanssa, mutta ollaan kuitenkin Jumalan ääntä kuulevia, niin käy kuten Paavalin tapauksessa: Pyhä Henki esti julistamasta Aasiassa ja ei sallinut heidän kääntyä Bityniaan.
- Jeesus kehotti anomaan, etsimään ja kolkuttamaan. Jos toimitaan kuten Jeesus kehotti, niin ei tarvitse pohtia, tuliko aloite nyt Jumalasta vai ihmisestä. Ja edelleen: jos kuljetaan Pyhän Hengen johdossa tässä asiassa, niin Jumala kyllä voi sanoa "älä hukkaa aikaasi tämän asian rukoilemiseen."
- Ja Jeesus opetti uskosta. Ja totesi, että "nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat". Jos seuraamme Jeesusta tässä asiassa, niin silloinkaan meidän ei tarvitse niin paljoa pohtia, tuleeko aloite ihmisestä vai Jumalasta. Tosin TÄSSÄ asiassa pohtimista voi olla enemmän, koska ihminen voi luulla omaa uskotteluaan aidoksi uskoksi, mutta tulokset puhuvat sitten sen puolesta, ettei todelliseksi uskoksi luultu usko ollutkaan Jumalan vaikuttamaa.
- Ja mitä sitten on "Pyhän Hengen käskeminen" ja mitä ei. Tulokset varmaan osoittavat jotain. Pietari totesi rammalle rohkeasti "Jeesuksen nimessä nouse ja kävele". Tulokset osoittivat, ettei hän komentanut siinä Jumalaa tekemään jotain, vaan hän puhui todella Jumalan antamalla auktoriteetilla ja valtuudella. Ja näin voidaan toimia yhtä hyvin tänäänkin.
... Ja en puhu näissä kommenteissani varsinaisesti Yrjölästä tai hänen opetuksistaan, vaan niistä asioista, jotka aloittaja nosti esille. Se, kuka pastori on nämä siteeratut asiat puhunut, on minulle tässä keskustelussa toisarvoista.
(Toivon, että tämä kommenttini ei ohjaa keskustelua jonnekin muualle kuin missä se on nyt ollut, koska tietysti silläkin on merkitystä, kuinka näkyvä pastori jotain asiaa opettaa.)
Silti katsot tietäväsi mitä Yrjölä on tarkoittanut, vaikka et sitten tiedäkään.
Osoittaa ääretöntä typeryyttä väittää Pietarin sanojen olleen verrannollinen nykyisten huijarien Pyhän Hengen puhaltelujen ja fire-huutojen kanssa.
Juu, ei tästä riitaa tarvitse tehdä... :) Kommentoin vain aloituksessa mainittuja asioita Sanan pohjalta, kun kysyttiin, ovatko ne opetukset Sanan mukaisia. Tiedän Mika Yrjölän kyseisistä opetuksista juuri sen verran kuin aloittaja oli niitä siteerannut, ja ne siteeratut sanat olivat ihan Sanalla perusteltavissa, kuten muutamalla kirjoituksella totesin.
Siitä "Pyhän Hengen komentamisesta" ei ollut edellisessä viestissä mainittu, mitä sillä tarkoitettiin. Siksi mainitsin sen mitä mainitsin. Ja senkin takia, että olen huomannut monien uskovien olevan todella allergisia rohkealle uskonhenkiselle julistukselle, jossa julistetaan Jumalasta parantajana. Ajattelin, että olisit pitänyt tällaista "Pyhän Hengen komentamiseksi", mutta kiitos selvennyksestä. Joo, en itsekään kaipaa mitään erikoisuuden tavoittelua erikoisuuden vuoksi, vaikka Jumala joskus voi johtaa tekemään jotain poikkeuksellisiakin asioita, kuten huomaamme monen profeetan elämästä.
Ja vielä: "Vanhin" tuossa alapuolella oli tiivistänyt aika hyvin vastauksen aloituksessa mainittuihin kysymyksiin.
Kyllä Jumala tekee tahtoessaan mitä tahansa ilman ihmistäkin.
"Jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat..."
Silti molemmat väitteet ovat oikein ja puolusteltavissa Sanalla.
Jumala tahtoo käyttää ihmistä, mutta kaikkivaltiudessaan Hän saa tarvittaessa aasinkin puhumaan.
Evankeliumi on kuitenkin uskottu ihmisille ja siihen enkelitkin halajavat katsastaa.
Siinä oli hyvä ja ytimekäs tiivistys!
Kuinkahan korkean tason tämä Yrjölä on saavuttanut. Superapostolin taso on selvästi jo ylitetty mutta onko nirvana jo lähellä.
Vaikka kirjoitat kieliposkessa, niin olet ymmärtänyt sen oikein, että todellakin uusapostoliseen oppiin kuuluu samanlainen tasoajattelu kuin rappareilla.
Buddhalaisilla on myös tasoajattelu.
gnostilaiset boostaa vihkiytymällä syvyyteen
Ilm. 2:24
Mikäli Jeesus ei olisi löytänyt vapaaehtoisia, jotka olivat valmiita lähetemään liikkeelle ja julistamaan evankeliumia Jeesuksesesta; Miten evankeliumi olisi levinnyt ympäri maailman?
Jos Jeesus ei nyt löydä ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti antautuvat hänen käyttöönsä, miten evankeliumi voisi tavoittaa ihmiset?
Juuri sinulle ja minulle Jeesus on uskonut evankeliumin julistamisen; juuri sinulle ja minulle Jeesus on uskonut rukouksen mahdollisuudet, jolla rukouksessa ensiksi kuunnellaan Pyhän Hengen ohjausta, mitä meidän tulee rukoilla, jotta evankeliumi voisi mennä eteenpäin ja sitten mitä meidän tulisi rukoilla, että evankeliumin esteet voidaan raivata pois evankeliumin leviämisen tieltä!
Rukouksen seurakunta on kokonaan unohtanut; rukoillaan ilmaan hosuen, ei tiedetä, mikä estää evankeliumin ja ei tiedetä, miksi Jumalan tahdon vastaiset lait ja asiat tulevat voimaan.. meitä haastetaan määrätietoiseen rukoukseen Pyhän Hengen ohjauksessa, ei ihmisten ohjauksessa - ei ohjelmallisissa rukoustapahtumissa päästä voittoja rukouksessa saamaan.. on rukoiltava asia läpi, eli voittoon asti.
Ihminen on tärkeä ja Jumala todella haluaa, että me olemme mukana toteuttamassa Jumalan tahdon tapahtumista maan päällä, Jeesus opetti rukoilemaan: 'tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä, niin kuin taivaassa'. Miksi Jeesus olisi kehoittanut rukoilemaan noin, ellei sillä olisi merkitystä? Ensin pitäisi kuulla Pyhän Hengen ääni, mikä on missäkin asiassa Jumalan tahto, jotta voi rukoilla sitä tapahtuvaksi.
Koska olet ollut rukoustapahtumassa, jossa on tullut selkeä Pyhän Hengen sanoma, että tässä rukousaiheessa on nyt voitto saatu, sen puolesta ei tarvitse enää rukoilla?
Minä en ole ollut koskaan sellaisessa rukoustapahtumassa, enkä edes yksin ole päässyt sellaiseen rukouksen virtaan, että olisin saanut selkeästi voiton jossakin rukousaiheessa - että olisin tiennyt, että nyt tuli voitto. Valitettavasti joudun tämän sanomaan .. on se surkeaa .. armahda Jeesus minua.
Rukouksessa ratkaistiin toisen maailmansodan ratkaisu, ettei Hitler päässyt valtaan, valitettavasti rukous ei riittänyt estämään Stalin valtaan pääsemistä.
Herra haluaa, että evankeliumin esteet rukouksessa raivataan maailmasta pois! Jotta Jeesusta saadaan julistaa avoimesti kaikkialla! Se on Jumalan tahto!
Ehkä Herran pitää panna omansa todelliseen rukouskouluun, että he oppisivat rukoilemaan! Se ei tiedä uskoville helppoja päiviä .. helpoissa päivissä uskovat unohtavat rukouksen!
Ei hillsonghelsingissä rukoilla.