27.11.2017 TV uutisissa tuli että nyt USA:sa voi valita kaupan politisten perusteiden mukaan on tullut puhelimiin sovellutus josta saa liikkeistä tiedon.
USA on nyt saavuttanut suomen ostobokoteissa. Suomessa on valittu kauppat jo lähes 100 vuotta sitten. Oli osuuskaupat niin työväen Elanto kun SOK. Oli työväen pankit ja porvari pankit. Mutta punapääoma katosi markkinoilta. Ennen käytiin ystävyysmatkojen matkoilla neukkulassa eikä menty länsi maihin.
Valintoja tehtiin politisen vakaumusten mukaan.
Itse olen boikotoinut Shellin bensaa, kärkkäisen kauppaa, halpahallia, Israelilaisia tuotteita.
Sekä näiden "vejareiden" kauppoja jotka osallistui Kanervan Iken juhlien rahoitukseen.
Voidaan sanoa että on se suomi ollut joskus edelläkävijä USA:aan verrattuna.
USA tulee perässä
boikotti46
0
76
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain2489301Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve52791Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1051910Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1991903- 1391391
SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,601387Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1281307Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko931006- 65869
- 40828