On valtava ironia, kun Suomi juhlii 100-vuotiasta "itsenäisyyttään", kun sen itsenäisyys ja vapaus on käytännössä loppunut!? Maamme ei ole enää itsenäinen valtio, vaan Euvostoliiton osavaltio.
Vastaukset 6
- HerääSuomi
Yli puolet Suomen asioista päätetään Brysselissä sen eliitin toimesta. Ja mitä vielä päätetään Suomessa, se tehdään Ruotsin eduksi. Suomi on nykyään Euvostoliiton ja Ruotsin alusmaa.
Suomalaiset saavat juhlia "itsenäisyyttään" alueella, joka on itsenäisen ja vapaan valtion irvikuva!- eu_helvetti
Todellisuudessa lähes kaikki poliittiset päätökset sovelletaan globalismin poliittisen perustan mukaisesti, ja Euroopassa EU-operaation tiekartan mukaan. Hallinta sekä politiikassa, että bisneksessä on siirtynyt muutamalle juutalaissuvulle, joiden nimet pomppii esiin vähän joka paikassa. He olivat myös päättämässä Ranskan vaalien tulosta. Ei ole mitenkään outoa, että kansallismieliset, itsemääräämisoikeutta ja demokratiaa ajavat poliitikot ja puolueet on joutuneet vainojen kohteeksi. Tämä näkyy myös meillä, kun esim. Halla-aho ja Huhtasaari sekä PS on joutunut vainotuksi ja propagoiduksi. Tällainen toiminta paljastaa väkisinkin politiikan todelliset kasvot; itsenäisyys on enää vain termi ja demokratia korvattu kleptokratialla. Meidän presidentinvaalienkin tulos on jo etukäteen tiedossa. Kansallisvaltiota, itsenäisyyttä jne. ajavia politiikkoja ei tulla presidenttinä näkemään. Hauska ilmiö on myös se, että vaikka kansan tiedossa on jo kokoomuslainen ja keskustalainen alamäki, niin silti vaan gallupeihin lätkitään juuri näiden torspojen voittokulkua. Peli on likaista ja globalismi tuhoisaa.
- kökkötraktorix
Näin se on, rahaliitto vei oman rahan ja mahdollisuuden vaikuttaa vientiteollisuuden edellytyksiin. Nyt odotetaan kusi sukassa mitä Angela lausuu. Keväällä tämä oraakkeli oli sitä mieltä, että euro on liian halpa. Valuuttamme syöksähti yli 10% ylöspäin suhteessa dollariin, eli tavarat kallistuivat asiakkaillemme. Eniten ärsyttää nämä palkintovirat, jotka uskollisesta alamaisuudesta jaetaan.
Helsingin uusi pormestari ei kuitenkaan halunnut suurta liksaa, vaan palasi Suomeen, jotta voi tehdä jotain rahan eteen. Siis ne on ainoastaan sinun mielikuvan vihollinen. Kirjoitin se tuohon toisaalle ja
tässä taas sama asia. Katsokaa se aloitus pysähtyi siihen, kun olisi pitänyt ryhtyä
kirjoittamaan Abstraktia kirjoitusta ja perusteluita.
EU:n vastustajat eivät kykene ei ne kykene tuomaan abstraktisesti esille
sitä millä he vastustavat EU:ta. EI KYKENE EI KYKENE.'
Nämä EU:n vastaiset kirjoittajat ovat Juntteja ja hyvin hyvin yksinkertaisia ja
kouluttamattomia ja eivät omaa minkäänlaista tietämystä tai minkäänlaista osaamista.
Olisiko näiden EU:n vastustajien kirjoittajasta yhdestäkään mihinkään johtotehtävään
tai antaisiko mikään yritys tai talousyhteisö tällaisten ihmisten hoitaa talousasioita ?
Minä kerron esimerkillä mitä nämä ovat:
Minä olen omin silmin nähnyt tällaisen tapauksen. Törmäsin kerran yhteen äijäporukkaan
ja siinä oli noin 5 - 6 äijää noin 50 vuotiasta ja yli. Tokasin niille yhteen kysymykseen
pyöreän vastauksen ja siinä oli sellainen kingi tai miksi sitä sanotaan. Se sanoi, että ei
ole näin ja ryhtyi nauramaan ja ne kaikki alkoi minulle nauramaan. Yksi siitä porukasta
lähti puhumaan asiasta askel askeleelta ja käänsin päätä häneen ja yhtä äkkiä hän
meni kasvoiltaan punaiseksi kuin paloauto ja nauru ja hörinä puhuminen loppui hänen
suustaan. Hän pääsi siinä kertomuksessaan puoleen väliin, kun hän tajusi mihin
lopputulokseen hän on saapumassa. Se oli juuri se mitä minä sanoin.
Se oli käsittämätön näky kun aikuinen mies saa tajunnan asiasta mistä hän puhui.
Mutta siinä oli edelleen ne 5 muuta jotka eivät edes kyenneet ymmärtämään mistä
puhuttiin, vaan seurasivat sen kingin puheita.
Näettehän Te itsekkin, kun ne jankkaa sitä samaa asiaa ja ei vain löydy selitystä ja
ulospääsy heidän johtajansa teoriassa. Ne vaan kuvittelee ja uskoo, että Jallu aho ja
Mulkosaari tai joku vastaavan on pakko olla oikeassa ja heidän kykynsä ei riitä
tämän pitemmälle kirjoittelussa.
Tähän porukkaan nämä Jallu ahot ja Mulkosaaret on iskeneet.
Eihän ne edes ymmärrä, että eihän se ole pakolaisen tai matun tai mutun vika
jos joku heille rahaa antaa. Ottaisit sinäkin jos saisit.
Eikä Ne niin kuin voi käsittää, että Euroopan Unioni on nootein ja kohta vaatii
Euroopan tuomioistuimessa maksamaan heille edes alinta sosiaaliturvaa mitä
unionissa olo velvoittaa.
Koska sitä ei niin kuin voida hyväksyä, että heidän hallintonsa ei ole täydellinen.
Katsokaa itsekkin Ne on luuloja mielikuvia ja kuvitelmia televisiosta ja varmasti
nämä löytyy Psykologian kirjoista varmasti. Ne turvautuu kuvitelmiin, kun ne ei
kykene ajattelemaan eikä tietämään asioita.
Ei Heistä ole johtamaan edes omaa perhettään saatika omaa taloutta. EI OLE.
Ne on Oikeasti yksinkertaisia ja kokemattomia ja elävät omassa piirissä ja se
kaikki se heidän elämänsä on rajoittunut monien monien vuosien aikana siihen
noin 50 kilometrin säteelle missä he asuvat ja ainut media mitä he katsovat ja
uskovat on TV. Siksi kaikki tämä mitä te nyt näette.- 455yhfb
Mamutus on todellakin sen vika joka tukia vierasmaalaisille jakaa ja hän on pahimman luokan maanpetturi, typerän pääministerimme kera!
He lahjoittavat Suomen pakolaisille ja myyvät kansallisomaisuutemme eli koko maamme ulkomaalaisille suuryrityksille.
Hyvää Joulua!
- eitätäkestäpäähajoaa
Globalistit "kansainvälistää" Suomen (kin). Suurimmat ja tuottoisimmat markkinat myydään "kiinaan", eli globalisteille. Kohta Suomessa menestyy enää ne markkinat, joissa hyödynnetään luonnonrikkauksia ja muuta rahanarvoista omaisuutta. Kotimainen tuotanto hävitetään, jotta ainoa mistä voidaan ostaa on globalistien hallitsemat markkinat. We <3 EU
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771610
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.106832En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203608- 129578
- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50538- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510- 42496