Jeesus ennusti että hänen todellisia seuraajiaan tultaisiin vihaamaan:
-- Jos maailma vihaa teitä, muistakaa,
että ennen teitä se on vihannut minua.
Jos te kuuluisitte tähän maailmaan,
se rakastaisi teitä, omiaan.
Mutta te ette kuulu maailmaan,
koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut,
ja siksi maailma vihaa teitä. (joh15:18)
Hämmästyttävällä tavalla tämä pitää edelleen täysin paikkaansa vaikka suvaitsevaisuutta korostettaan nykyään enemmän kuin koskaan aiemmin.
-- Jos maailma vihaa teitä, muistakaa,
että ennen teitä se on vihannut minua.
Jos te kuuluisitte tähän maailmaan,
se rakastaisi teitä, omiaan.
Mutta te ette kuulu maailmaan,
koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut,
ja siksi maailma vihaa teitä. (joh15:18)
Hämmästyttävällä tavalla tämä pitää edelleen täysin paikkaansa vaikka suvaitsevaisuutta korostettaan nykyään enemmän kuin koskaan aiemmin.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tämä on jälleen yksi niistä itsensä toteuttavista ennustuksista.
Jos kyseisen ennustuksen haluaa toteutuvan, niin henkilön ei tarvitse muuta kuin käyttäytä siten, että häntä vihataan tai kuvitella niin ja lopputulos on ennustetun kaltainen. Ainakin uskovan mielestä.
Tämä ei edes ole ennustus vaan itsestään selvyys. En edes nykyään jaksa pitää kiejaa niistä Jeeesuksen ennustuksiksi väitetyistä väittämistä, kptka ovat lähempänä itsestään selvyyksiä kuren jos ihmiset eivät osaa elää sovussa keskenään niin siitä syntyy sota tai vähintään riitoja.
Voi voi, maailmasta tuli hiukan mutkikkaampi kuin Jesu-ressukka osasi kuvitellakaan: ota kuka tahansa "todellinen Jeesuksen seuraaja", niin löytyypä sille sekä vihaajia että rakastajia... mutta mitähän tämä ateismiin kuuluu?
Yrittäkää uskovat ensiksi päättää ketkä ovat niitä todellisia seuraajia, kun noita uskontoja on paljon., jopa Suomessakin. Eikä teitä pysty pysty vihaamaan, korkeintaan olette äärettömän naurettavia.
Jeesus viittaa ennustuksellaan profeetallisiin ihmisoikeustaistelijoihin jotka todella muuttavat maailmaa. Sellaiset joutuvat aina kärsimään kutsumuksensa vuoksi. Jeesusta ihailleen Mahatma Gandhin elämäntyö oli juuri sellainen. Hän kirjoitti näin:
-- ”Ensin he ovat välinpitämättömiä,
sitten he nauravat sinulle,
seuraavaksi he taistelevat sinua vastaan
ja lopulta sinä voitat.”
Gandhi oli kauhea rasisti.
Todella "vahva" ennustus, kun alkaa sanalla "jos".
Jos muuten tuntuu siltä, että "maailma vihaa sinua", niin se voi olla merkki omasta itsestäsi. Esimerkiksi puberteetti-ikäisiä usein "koko maailma vihaa".
<<<Todella "vahva" ennustus, kun alkaa sanalla "jos". >>>
Sama toistuu myös muissa Jeesuksen puheissa kautta linjan ja hän ennustaa myös kristittyjen vainoja ja surmia, sekä ennustaa lopuksi että kaikki kansat tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden. Lopulta syytökset ovat yhtä yliampuvia ja perusteettomia kuin Jeesukseen itseensäkin kohdistuneet. Hän oli syytön.
-- Autuaita olette te,
kun ihmiset minun tähteni solvaavat ja vainoavat teitä
ja valehdellen puhuvat teistä kaikkea pahaa.
Ymmärrätköhän, mitä sana "jos" implikoi? Se on arvaus, ei ennustus.
Ehkä sinä koet sen vihaamisena, kun joku sanoo sinulle, että lopeta tuo valehteleminen.
Jeesus oli siis syyllinen siihen, että eräitä vainottiin.
Ketään ei pitäisi myöskään yllyttää nuolemaan kielellä rautaesineitä ulkona pakkasella.
Kun jatkuvasti käyttäytyy täysin idioottimaisesti, levittelee julkisuudessa "vaihtoehtoisia totuuksia" ja yrittää kieltää kaikki tunnetut ja tutkitut tieteelliset tosiasiat, sekä systemaattisesti vastustaa kaikkia yhteiskunnan uudistuksia ja parannuksia vapauksiin ja ihmisoikeuksiin, niin ei kannata ihmetellä saamaansa negatiivista palautetta. Sitä saa mitä tilaa ja sitä niittää mitä kylvää, kuten sanotaan.
Sitä paitsi eihän kukaan vihaa uskovaa niin paljon kuin toinen uskova, joka uskoo samaan mutta pikkaisen eri tavalla, eli siis täysin väärin. Jos haluaa lukea uskovien raivoisia vihaviestejä, ei tarvitse muuta kuin käydä katsomassa hellareiden keskustelupalstaa.
<<<Kun jatkuvasti käyttäytyy täysin idioottimaisesti, levittelee julkisuudessa "vaihtoehtoisia totuuksia" >>>
Jeesus ennusti että vääriä julistajia tulee nousemaan kuin sieniä sateella. Se ei kuitenkaan tarkoita että kaikki kristityt olisivat samanlaisia. Tässä on yksi erittäin hyvä syy miksi kaikki kristityt eivät kuulu samaan suuntaukseen. Jumala koettelee näin ihmisiä. Lopulta kaikki jotka eivät ole nähneet vaivaa oikean totuuden selvittämiseksi päätyvät projisoimaan kaiken pahan Jeesukseen ja kristinuskoon aivan kuten evankeliumissakin kävi. Syytetty on kuitenkin todellisuudessa syytön. Ikuisen elämän saavat ne jotka eivät uskoneet valheeseen.
Ei nyt olisi heti tarvinnut noin voimallisesti todistaa täsmälleen kaikki se mitä edellä sanoin, mutta kiitoksia nyt kuitenkin. Ja ymmärrän kyllä että et ymmärrä mistä sinua kiitän, koska sehän edellyttäisi kykyä ymmärtää, edes jotakin.
Kerro nyt sitten minkä lahkojen edustajat kärisevät helvetissä alimpana kaikkia?
Jeps. Islaminuskoisia vihataan todellakin kovasti. Ja heillehän Jeesus oli profeetta.
Tarkoitat siis, että Jeesuksen todellinen viesti on luettavissa Koraanista. Mielenkiintoinen näkemys.
Jos Jeesus olisi oikeasti sanonut jotain, hän olisi voinut kirjoittaa juttunsa ihan itse.
Ei taidettu Jumalan poikaan asentaa kirjoitustaito-moduulia?
Uskoon on sisäänrakennettuna marttyyrinäkemys - uskovan täytyy kokea että häntä muka vainotaan, jotta hän kokisi olevansa oikeassa uskossa. Niinpä uskova käyttäytyy tavalla jonka tietää varmuudella suututtavan suuren joukon ihmisiä ja tämän jälkeen uskova hykertelee tyytyväisenä marttyyrinä jota mukamas vainotaan näkemystensä vuoksi.
Kuinkahan monia satoja kertoja juuri tämä on nähty tälläkin palstalla. Kun ennustus ei oikein tahdo toteuttaa itseään täällä Suomessa, jossa kukaan ei tasan vainoa uskovia, niin hihhulin täytyy todella tehdä kaikkensa jotta saisi tuntea itsensä edes pikkiriikkisen sorretuksi, kun esittää niitä jyrkkiä tasa-arvon ja ihmisoikeuksien vastaisia näkemyksiään.
Niin, toisessa ketjussa aloittaja valittaa, että "Raamatullinen sanoma" (kirj. virhe sen aloittajan) sensuroidaan palstalta eli hän kokee marttyyriutta ihan tyhjästä. Hän saa sellaisen vainotun olon aika halvalla aikaiseksi.
Ei pelkästään teitä tyhjän seuraajia vaan niitä ennustajia tai kaikkia jotka rustaavat raamatun kohtia vihastuttamalla niitä jotka eivät halua että niitä raamatun kohtia kirjoitetaan keskustelupalstoille, jossa ei muutenkaan käsitellä niitä. Pyydän, että otat selvää mitä tarkoittaa ateismi ennen kuin seuraavan kerran aiot tänne kirjoitella.
Ja ketkäs näitä todellisia Jeesuksen peesaajia sitten ovat. Muslimit vai? Niitä nyt ainakin Juutalaiset vihaavat ja yrittävät usuttaa kiihko kristittyjäkin viha-talkoisiin.