Tiltu: "Suomen päättäjät toimivat ennen talvisotaa kuin aloittelijat. Neuvostoliitto vaati Moskovan neuvotteluissa Suomesta vaihtoon pienehköjä alueita, turvatakseen Hitlerin ja natsien mahdolliset sotatoimet Suomenlahden sektorilta ja turvatakseen Leningaradin aluetta. Siellä oltiinkin täysin oikeassa, sillä Hitler oli päättänyt jo silloin vallata koko Euroopan aina Uralille saakka."
Pudasta valetta ja ikiaikaista kommunistien propagandaa. Suomen alueen käyttöä NL:a vastaan ei suunniteltu missään. Hitlerkin ryhtyi siihen vasta kesällä -40 ollessaan liitossa NL:n kansa.
"Suomen idioottimaiset päättäjät eivät suostuneet alueitten vaihtoon ja lopputulos oli jo ennalta nähtävissä."
Suomi oli valmis vähäisiin myönnytyksiin, koska hallituksella ei ollut valtuuksia alueluovutuksiin.
NL:n ei uskottu ryhtyvän sotatoimiin.
" Liittyminen jatkosodassa Hitlerin ja natsien kelkkaan ja liittolaiseksi kävi kalliiksi suomalaisille. Oli aivan oikein, että Hitlerin ympäripuhuma Ryti pantiin tiilenpäitä lukemaan. "
NL jatkoi rajua painostusta Talvisodan jälkeen palstan kommunistien henkisten edeltäjien avulla.
Suomi katsoi Saksan liittolaisuuden ainoaksi pelastukseksi.
Tiltut jatkavat NL:n perinnön vaalimista.
Tiltu valehtelee Talvisodasta
22
263
Vastaukset
- Avaus-on-taas
erinomainen näyte tiltujen valeiden kumoamisesta.
- Faktaaon
44.Div kirjoitti:
Juuri niin .......... .
IMHO.Valheita on vain omassa päässäsi. Totuus on, että talvisota oli Suomen syytä!
- Anonyymi00019
Miksi sulle on pakkomielle jahdata ihmisiä "valheista"?
- Hupaisaa
Upseerimies puhuu muunneltua totuutta😹
- Zamyatin
Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton armeijoiden yhteinen valtausparaati Puolassa syyskuussa 1939.
https://youtu.be/9IFmBQS8FDc
Linkittämisen väärti blogi samasta aiheesta.
http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243577-paljastus-saksalaiskenraali-ylisti-liittolaisuutta-jo-ennen-talvisotaa1939 - JoBäckman
Saksalaiskenraali ylisti Saksan ja Suomen liittolaisuutta ennen talvisotaa.Suomen johto oli saksalaissuuntautunut.Siksipä ei tehty minkäänlaisia myönnytksiä Neuvostoliiton kanssa.Suur-Suomi oli jo suunnitelmissa ennen talvisotaa.
- Tiltun-valeita
Ennen Talvisotaa Saksa ja NL tekivät liiton 23.8. 1939 jakaen Euroopan keskenään. Sen perusteella NL hyökkäsi mm. Suomeen epäonnistuen maan valtauksessa.
Mitään liittoa tai edes yhteistyötä ei Suomella Saksan kanssa ollut. Suomi mm. kieltäytyi hyökkäämättömyyssopimuksesta.
Yhteistyö alkoi kesällä -40 ja tiivistyi keväällä 1941. - JoBäckman
Tiltun-valeita kirjoitti:
Ennen Talvisotaa Saksa ja NL tekivät liiton 23.8. 1939 jakaen Euroopan keskenään. Sen perusteella NL hyökkäsi mm. Suomeen epäonnistuen maan valtauksessa.
Mitään liittoa tai edes yhteistyötä ei Suomella Saksan kanssa ollut. Suomi mm. kieltäytyi hyökkäämättömyyssopimuksesta.
Yhteistyö alkoi kesällä -40 ja tiivistyi keväällä 1941.Tuossahan tuo linkki yläpuolella.
- Zamyatin
JoBäckman kirjoitti:
Tuossahan tuo linkki yläpuolella.
Ei taida JoBäckman, tunnetumman kaimansa mukaisesti, olla aivan rehdein mielin liikkeellä.
Linkki viittaa Otto Wille Kuusisen Suomen Kansanvaltaiseen Tasavaltaan ja siinä yhteydessä, Suur-Suomi Neuvostoliiton sisällä, laajeneviin rajoihin.
Neuvostoliitto ja Saksa sen sijaan solmivat oikean yhteistyösopimuksen, jossa muun muassa päätettiin hyökätä Puolaan. - JoBäckman
Zamyatin kirjoitti:
Ei taida JoBäckman, tunnetumman kaimansa mukaisesti, olla aivan rehdein mielin liikkeellä.
Linkki viittaa Otto Wille Kuusisen Suomen Kansanvaltaiseen Tasavaltaan ja siinä yhteydessä, Suur-Suomi Neuvostoliiton sisällä, laajeneviin rajoihin.
Neuvostoliitto ja Saksa sen sijaan solmivat oikean yhteistyösopimuksen, jossa muun muassa päätettiin hyökätä Puolaan.Uuden Suomen artikkeli helvetti mitään Kuusisisen sopimuksia ole Lukutaito?
Älä valehtele SUSINARTTU.
Suur Suomi oli kylläkin monella yksilöllä mielessä Jatkosotaan lähdettäessä ja juurikin ryssän Suomelta varastamien maa-alueiden takia l. revanssihenkeä.
IMHO.- JoBäckman
44.Div kirjoitti:
Älä valehtele SUSINARTTU.
Suur Suomi oli kylläkin monella yksilöllä mielessä Jatkosotaan lähdettäessä ja juurikin ryssän Suomelta varastamien maa-alueiden takia l. revanssihenkeä.
IMHO.Nyt niin ikään uudelleen esiinnostettu julkinen aineisto osoittaa myös kiistattoman selkeästi hyökkäyksellisen johtotason sotilaallis-poliittisen strategialiiton ja käytännön operatiivisen aseveljeysyhteistyön olleen todellisuutta jo syksyllä 1939 - kuukausia ennen Suomen talvisotaa. Sekään ei ollut puhtaasti erillissota, vaan sen suomalaiselle liittolaisosapuolelle tärkeälle Suur-Suomi-suunnitelmalle* oli haettu ja saatu mahtavan eurooppalaisen suurvallan tuki. Vaikenemisen aika on nyt ohi:
JoBäckman kirjoitti:
Nyt niin ikään uudelleen esiinnostettu julkinen aineisto osoittaa myös kiistattoman selkeästi hyökkäyksellisen johtotason sotilaallis-poliittisen strategialiiton ja käytännön operatiivisen aseveljeysyhteistyön olleen todellisuutta jo syksyllä 1939 - kuukausia ennen Suomen talvisotaa. Sekään ei ollut puhtaasti erillissota, vaan sen suomalaiselle liittolaisosapuolelle tärkeälle Suur-Suomi-suunnitelmalle* oli haettu ja saatu mahtavan eurooppalaisen suurvallan tuki. Vaikenemisen aika on nyt ohi:
Se linkki .... ja EI ... svedukomukanblogi EI EDELLEENKÄÄN KELPAA, Mistä toistaitoinen varasti tekstin, koska oma osaaminen ei todistetusti riitä tuottamaan virheetöntä Suomenkieltä. ;-)
IMHO.- Anonyymi00017
44.Div kirjoitti:
Älä valehtele SUSINARTTU.
Suur Suomi oli kylläkin monella yksilöllä mielessä Jatkosotaan lähdettäessä ja juurikin ryssän Suomelta varastamien maa-alueiden takia l. revanssihenkeä.
IMHO.Ristiriitainen väite. Sudet eivät valehtele.
- Anonyymi00018
Suurinpiirtein sama tilanne, kuin 2022, kun Suomessa alkoi Natoon liittymisestä hässäkkä.
- Zamyatin
Saksalaisten kenraalien Heinz Guderianin ja Ernst Köstringin mukaan Saksan ilma- ja panssariase ei olisi voinut kehittyä sellaista vauhtia ilman vuonna 1922 Neuvostoliiton ja Saksan välillä solmitun Rapallon sopimuksen yhteistyön tuomia etuja.
https://vasenkaista.fi/2016/09/saksan-ja-neuvostoliiton-sotilasyhteistyo-maailmansotien-valilla/ - MafiaValtionPolitiikka
Helsingin voitonparaatia varten kuormastoihin lastatut torvet, balalaikat ja haitarit levisivät hujan-hajan Sallan, Kainuun ja Karjalan korpien kinoksiin ja säveltäjä Dimitri Sostakovitsiltakin loppui tilaustyön kanssa puurtaminen samasta syystä - ei onnistunut sodalla valtaaminen.
http://perttirampanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/188366-talvisodan-kronologia- Anonyymi00016
Natopalstalla on himoittu samaa tapahtumaa suomalaisille, että juhlavehkeet mukaan, ja marssivat Moskovaan.
- LenininMuumio
JoBäckman: "Leningradin sotilaspiiriin kuului enemmän kuin sinä voit koskaan ymmärtää."
L:n sotilaspiirin rauhan ajan joukot olivat vahvemmat kuin Suomen sodan ajan armeija. Suomesta ei sitä mikään uhannut. Puna-armeija oli syksyllä -39 yli kolme miljoonaa miestä ja sillä oli enemmän lentokoneita, tykkejä ja panssareita kuin muulla maailmalla yhteensä. Suomi ei ollut pieninkään uhka.
"Nyt Neuvostoliiton tappioita realisoitu 134 000."
Sen verran kaatui. Eli viisi kertaa enemmän kuin suomalaisia.
"Tietenkin suomalainen fasistinen sotapropaganda liioitteli ja pasisutteli venäläisten tappioita miljoonaksi."
Miljoonan miehen tappioista kertoi Nikita Hrustshev, joka piti sotaa Stalinin virheenä.
"Siihen taudit ja epidemiat tappoi enemmän kuin aseet. "
NL:n terroriyhteiskunta tappoi enemmän kuin nälkä ja taudit.
Suomalaiset punikitkin tapettiin sukupuuttoon. Kuusisen hallitukseen ei edes löytynyt riittävästi suomalaistaustaisia ministereitä.- Anonyymi00015
Jos Hitlerin porukat olisivat onnistuneet pääsemään Moskovaan, miljoonat olisivat pelastaneet henkensä - ei venäläisten, vaan pääosin tietyistä juutalaisista koostuvalta hirmuhallinnolta.
Venäläiset eivät ole mitään muuta kuin uhreja. Ja samaan pystyy suomalainenkin, kun henkeä uhataan.
- Anonyymi00014
No, lisää lisää! Ei kai tämä tähän jää?
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2663323Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201829Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.241499- 811344
- 1371038
- 81994
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61799Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86756Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61687Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51646