Ovat saaneet Britit ja EU sovun aikaan Brexitin hintalapusta briteille, se on kuitenkin vielä aika väljä 45-55 miljardia € .
Se on kuitenkin sovittu ja nyt pääsevät sitten lopulta itse ero neuvotteluihin, siinä sitä vääntöä sitten riittää.
Se on kuitenkin sovittu ja nyt pääsevät sitten lopulta itse ero neuvotteluihin, siinä sitä vääntöä sitten riittää.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mikä tienesti. Briteille. Ei EU holhousta ja menoja!
Ja saavat myydä tuotteensa ja palvelunsa muualle maailmaan, kun EU-maat eivät enää osta.
Ah sitä onnea!
Mitkä markinat ja hinat vapautu.
EU haluaa Britannian eroavan mahdollisimman nopeasti, jotta kaikki näkevät mihin ero johtaa.
Ja johtaahan se talouden kehityksen hidastumiseen ellei jopa taantumiseen Britanniassa.
Katsotaan sitten, miten näitä EU-eron kannattajia vielä riittää.
On tuosta jo vahvat merkit mihin johtaa, brittien BLT jo pudonnut, vaikka ei eroa edes vielä tapahtunut. Tulee briteille kurjat ajat kärvötellä saarellaan, mutta niin kuin sanonta kuuluu, "tyhmästä päästä kärsii koko ruumis".
Nyt brittien hallitus lähteet kiistävät tuon sopimuksen, että olisi yksimielisyys erorahan suuruudesta. Eivät oikein uskalla sanoa sitä julki, koska hallitus on jo muutenkin heikoilla.
Miksi olet aina värässä.? Pritit voi nyt käydä vapaasti kauppaa mihin vain. Omilla ehdoilla.EU maihinkin.
Kommentistasi päätellen, sinulla ei kyseisestä asiasta ole mitään käsitystä.
Kyllä noita pöljiä löytyy, ne on niitä jotka haluavat eroa EU:sta, koska niin kuin näkyy, heillä ei ole asioista mitään selvää kuvaa. Että voi ihan omilla ehdoilla käydä kauppaa, siinäpä onkin varsinainen kappatieteiden maisteri sitten.
Minkähän takia esim. Norja ja Sveitsi maksavat EU:lle vuosittain melkein jäsenmaksun suuruisia summia, että saavat samat kaupan ehdot, kuin EU-maat ? Luulisi niitten käyvän kauppaa "omilla ehdoilla".
P.S. Mistä noita tolloja oikein riittää ?
Nyt sitten pääsevät neuvottelemaan oikeasti siitä EU-eron ehdoista. Vaikka May vielä joku päivä sitten koitti esittää kovia ehtoja (oman maan kansalaisille suunnattu teatteriesitys)
Oli sitten totuus taas ihan toinen, joutuivat myöntymään kaikkeen mitä EU vaati alun alkaenkin.
Tyhmästä päätöksestä kärsii sitten koko valtio, eikä kukaan siitä kyllä hyödy, ei britit eikä me EU;n jäsenmaatkaan.
Vittumainen yhteisö,erominen niin helvetin vaikeaa ja kallista.Suomikin ollut näiden asioiden takana,ja hyväksymässä.Meillä ei ole ikinä vara erota siitä paskasta.
Se on kyllä Suomen onnieksi, koska ero vasta typerä teko olisikin, sen jälkeen vasta köyhät kyykkyyn joutuisivat, kun talous putoisi lopullisesti syvään lamaan.