Miksi mukasuvaitsevaiset pitää vain

suomalaisia tai valkoisia ylipäätään rasisteina?

Eikö heillä ole mtään kokemusta tummien, esim. muslimien rasistisuudesta kantiksia/valkoisia kohtaan?

Minä asuin lähes 20v. Tukholman lähiöissä aiemmin, monet vuodet käytännössä muslimien keskellä. Ja voin kertoa että muslimit ovat kovia rasisteja, en sano että kaikki mutta hyvin suuri osa. Ihan vaan sekin kuinka he huorittelevat ruotsalaisia naisia kaduilla ja julkisissa, on selvää rasismia. Tuota huorittelua näin tekevän jopa alta 10-vuotiaitten poikien, eikä kukaan mahda asialle mitään. Oppi on saatu isoveljiltä tai isiltä.
8101
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Länsimaiden suvakkieliitti, -tutkijat ja -media pitävät rasismina vain sitä yhtä tapausta, kun tekijänä on valkoihoinen ja kohteena minkä muun värinen ihminen tahansa.

Äänestä

Itse asiassa Suomessa on vähiten rasismia tai ei lainkaan jos oikeasta rasismista puhutaan. Bisnesihmiset ovat laajentaneet käsitealuetta omiin tarpeisiinsa.

Äänestä

Rasistit ovat herkkähipiäisiä, eihän sille mitään voi.

Äänestä
  • Reppana ei vaan pärjää. Lapsellinen tyhmä kommentti sulta.

    Punasuvakit häviävät jatkuvasti keskustelun tolkun ihmisiä vastaan.

    Äänestä

  • surkeuden-huippu kirjoitti:

    Reppana ei vaan pärjää. Lapsellinen tyhmä kommentti sulta.

    Punasuvakit häviävät jatkuvasti keskustelun tolkun ihmisiä vastaan.

    Se näkyy joka paikassa.

    Äänestä

  • Viimeinen toive ennen ajasta ikuisuuteen siirtymisestä: Kun vain pääsisi antamaan suvakeille
    sen kaivatun "Lopullisen ratkaisun". Endlösung.

    Äänestä

Minulla on riittävä kokemus kotoisista romaneista. Siinä on umpirasistinen porukka jos mikä!

Kokemukseni arabeista kertoo, että arabimiehet eivä tunne käsitettä tasa-arvosta edes miesten kesken. Aina on kyse nokkimisjärjestyksestä. Kumpi, tai kuka on se isompi jehu.
Tiedätkö sinä kuka MINÄ olen?

Länsimaista hienotunteisuutta he pitävät lammamaisen heikkouden merkkinä ja, ikävä kyllä, ovat siinä oikeassa.
On täysin idioottimaista odottaa mitään vastakaikua! Nössöytemme vain vahvistaa heidän käsitystään omasta ylivertaisuudestaan.

Äänestä
  • Omien kokemusteni mukaan olet oikeassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rhc-hölmöt kirjoitti:

suomalaisia tai valkoisia ylipäätään rasisteina?

Eikö heillä ole mtään kokemusta tummien, esim. muslimien rasistisuudesta kantiksia/valkoisia kohtaan?

Minä asuin lähes 20v. Tukholman lähiöissä aiemmin, monet vuodet käytännössä muslimien keskellä. Ja voin kertoa että muslimit ovat kovia rasisteja, en sano että kaikki mutta hyvin suuri osa. Ihan vaan sekin kuinka he huorittelevat ruotsalaisia naisia kaduilla ja julkisissa, on selvää rasismia. Tuota huorittelua näin tekevän jopa alta 10-vuotiaitten poikien, eikä kukaan mahda asialle mitään. Oppi on saatu isoveljiltä tai isiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu