11 000 vuotta vakaita ilmasto-olosuhteita

Kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saanut, osaavaksi ja tietäväksi ylistetty Juha Hurme paljasti palkintopuheessaan tietämättömyytensä ja sivistymättömyytensä.

https://www.is.fi/viihde/art-2000005469524.html

Hän väitti, että väestönkasvu ja (ihmisen aiheuttama) ilmastonmuutos ovat järkyttäneet 11 000 vuotta vakaina ja ennustettavina säilyneitä olosuhteita. Sään ääri-ilmiötkin tulivat mainittua.

On melkoinen vitsi, että tuona ajanjaksona ilmasto-olosuhteet olisivat olleet jotenkin vakaat. Inhimillinen kulttuuri on kukoistanut lämpökausien aikana, kun taas olosuhteiden muutos ja kylmyys ovat syösseet monenkin kulttuurin tuhoon. Ilmeisesti Hurme ei ole kuullut Rooman lämpökaudesta, keskiajan lämpimästä kaudesta tai pienen jääkauden ajasta. Suomen historian tuntemuskin tuntuu olevan heikoissa kantimissa, jos ei tiedä, miten meitäkin ovat nälänhädät menneiden vuosisatojen aikana kurittaneet. Ja syynä tietenkin ilmastollinen vaihtelu, mitä aikalaiset eivät mitenkään pystyneet ennustamaan tai ennakoimaan.

Mutta mitäpä muuta tuollaiselta poliittisesti korrekteja kliseitä ja latteuksia latelevalta hovinarrilta voisi odottaakaan?
39709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Hovinarriksikin putkinäköinen hölmö.
Väittää ruotsia osaamattomia suomalaisia junteiksi, entä jos äidinkieli on ruotsi, onko juntti jos ei osaa suomea, entä englantia puhuva mamu, jos ei osaa/halua puhua suomea ja/tai ruotsia onko juntti vai tuplajuntti.

Kielitaito on lahja ihmiselle, leimakirves narsistiselle hölmölle.

1Äänestä

Hurmeen anteeksipyyntökin oli vihapuhetta ja vittuilua.

2Äänestä

Hurme on fiksu tyyppi joka tietää mitä puhuu.Palkinto meni oikealle miehelle.

Opetelkaa ruotsinkieltä juntit!:)

Äänestä
  • Outo eläjä tämä Hurme, tuskin edisti ruotsin kielen asemaa, vielä vähemmän suomen kielen asemaa puheillaan.
    Vieraskoreat suomalaiset mongertavat ainakin englantia niin suurella innostuksella että vaihto-oppilaat ja monet muut suomeen tulijat jäävät vaille haluamaansa suomen kielen perusteita.
    "Kitos-kitos"- kielitaidolla ei paljoa edistetä Suomen ja opiskelijan lähtömaan tieteellistä ja kulttuurillista vuorovaikutusta ja vielä vähemmän työn saantia suomesta .

    Äänestä

  • Osoita minulle yksin suomenruotsalainen, joka osaa ruotsia.
    Suomenruotsi ei ole ruotsinkieltä, vaan jotakin outoa mongerrusta.

    Äänestä

Sarkasmihuumorin huomaaminen saatikka ymmärtäminen ei näytä olevan denialistien vahvoja puolia.

1Äänestä
  • Juu niin, sarkasmi on taitolaji lukijalle..... ja kirjoittajalle.

    Äänestä

  • Jostain syystä tunsit pakottavaa tarvetta olla kommentoimatta aloituksen varsinaista aihetta eli Juha Hurmeen väitettä, että viimeiset 11 000 vuotta ovat vallinneet vakaat ja ennustettavat ilmasto-olosuhteet, mutta nyt liiallinen väestönkasvu ja ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos ovat järkyttäneet tuon vakauden.

    Kantani on siis, että Hurmeen väite 11 000 vuoden ilmastollisesta vakaudesta ja ennustettavuudesta on täyttä roskaa. Miten on, Jöns, oliko Hurme mielestäsi oikeassa vai väärässä?

    Äänestä

  • Eli jönssi on denialisti oman lausumansa mukaan, vaikka poisteleekin viestejä.

    Äänestä

Ilmasto ei ehkä ennen ollut ennakoitavissa, mutta nyt tiedetäänj varmasti, että kohti lämpimämpiä aikoja ollaan menossa.

1Äänestä
  • Ei olla.

    Äänestä

  • höpöhöphöpö kirjoitti:

    Ei olla.

    Ollaanpas

    1Äänestä

  • höpöhöphöpö kirjoitti:

    Ei olla.

    Kerropas lämpenemisen kieltäjä, miksi elämäsi tärkein asia näyttää olevan tieteen todistaman ihmisen aiheuttaman ilmaston lämpenemisen kiletäminen ja tämän palstan häiriköiminen?

    1Äänestä

  • Jönseli myönsi Juha Hurmeen tietämättömäksi höpöttäjäksi.

    Äänestä

Hurme nuolee "virallista totuutta", meillä näitä tieteileviä kirjailijoita ja tieteileviä tieteentekijöitä riittää paimentamaan kansaa "ilmastotietoiseksi".
Olipa ihmisen osuus ilmastonmuutokseen suuri tai pieni tieteen nimissä ei ole syytä valehdella.
11 000 edellistä vuotta vakaata ilmastoa on satua. kuten myös juntti-lausunto.
Iso huomionosoitus Hurmeelle taisi hurahtaa päähän.

Äänestä

Juhani Hurme viittaa ilmastotieteilijöiden kuvaan vakaasta ilmastosta: http://www.realclimate.org/images//shakun_marcott_hadcrut4_a1b_eng.png . Ilmastotieteilijöiden mukaan ilmasto on pysynyt 11'000 vuotta ajan yhden asteen vaihteluvälin sisällä. Paikallisissa säissä on tietysti ollut suuria vaihteluja, mutta globaalisesti pieniä. Olemme liukuneet 5000 vuoden takaisesta lämpötilahuipusta vähitellen kohti uutta jääkautta, jonka kuitenkin ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos keskeytti.

1Äänestä
  • Eli melkoista soopaa.

    Äänestä

  • Höpön höpön greenman. Mihin olet hukannut holoseenin lämpöoptimin, Rooman lämpökauden ja keskiajan lämpökauden.

    Äänestä

  • Tuosta Greenmanin linkkaamasta kuvasta näkee, kuinka alarmistit ovat väärentäneet dataa ja rakentaneet jääkiekkomailan uudelleen. Siis ihan täyttä bullshittiä yrittää Greenman tarjoilla.

    Äänestä

  • Yhden asteen heittelyllä tammiraja ei siirry 200 km pohjoiseen kuten keskiajan lämpökaudella.
    Jääkauden jälkeen tammiraja on ollut lämpimimpinä ajanjaksoina jopa 500 km pohjoisempana kuin tällä hetkellä.
    Siitepöly jäänteet ei valehtele eikä arkeologeilla ja historian tutkijoilla ole tarvetta muokata ilmastohistoriaa mihinkään suuntaan.

    Äänestä

  • juuri näin! Mikä tarve on alarmisteilla valehdella? Normi alarmisti ei ole tietoinen ilmastohistoriasta ja he lukevat vain alarmistien kirjoituksia.
    Miten jääkausi olisi muuttunut lämpimäksi muutenkuin lämpimään ilmastoon siirtymällä?
    Vähintään 3-4 astetta on ollut lämpimämpää pohjolassa jääkauden jälkeen.
    Nyt on tullut vain 0,4 astetta ylemmäs keskiajalta jos tutkimukset pitävät paikkaansa.
    Keski-Euroopan kasvillisuuden esiintyminen Pohjoisesssa asti todistaa paljon korkeammista lämpötiloista kaskiajalla kuin on arveltu.

    Äänestä

  • jäätävääkeliä kirjoitti:

    Höpön höpön greenman. Mihin olet hukannut holoseenin lämpöoptimin, Rooman lämpökauden ja keskiajan lämpökauden.

    Etkö osaa lukea? Paikallisissa säissä on ollut suuria vaihteluja mutta globaalisti pieniä. Ei tällaisia kuin nyt on lyhyessä ajassa nousseet globaalit keskilämmöt.

    2Äänestä

  • 759463537586954 kirjoitti:

    Etkö osaa lukea? Paikallisissa säissä on ollut suuria vaihteluja mutta globaalisti pieniä. Ei tällaisia kuin nyt on lyhyessä ajassa nousseet globaalit keskilämmöt.

    Höpö höpö.
    Miksi jatkat valehtelua?

    Äänestä

  • frrrrrrrreddede kirjoitti:

    juuri näin! Mikä tarve on alarmisteilla valehdella? Normi alarmisti ei ole tietoinen ilmastohistoriasta ja he lukevat vain alarmistien kirjoituksia.
    Miten jääkausi olisi muuttunut lämpimäksi muutenkuin lämpimään ilmastoon siirtymällä?
    Vähintään 3-4 astetta on ollut lämpimämpää pohjolassa jääkauden jälkeen.
    Nyt on tullut vain 0,4 astetta ylemmäs keskiajalta jos tutkimukset pitävät paikkaansa.
    Keski-Euroopan kasvillisuuden esiintyminen Pohjoisesssa asti todistaa paljon korkeammista lämpötiloista kaskiajalla kuin on arveltu.

    Esimerkiksi vesipähkinä oli tärkeä ruokakasvi kivikaudella Suomessa. Sitä kasvoi Pohjois-Savon ja Keski-Pohjanmaan korkeudelle asti. Se hävisi järvistä kun ilmasto kylmeni. Tällä hetkellä sen pohjoisin levinneisyysalueen raja on Latviassa ja Pohois-Saksassa.

    Äänestä

  • 759463537586954 kirjoitti:

    Etkö osaa lukea? Paikallisissa säissä on ollut suuria vaihteluja mutta globaalisti pieniä. Ei tällaisia kuin nyt on lyhyessä ajassa nousseet globaalit keskilämmöt.

    Wikipediassa lukee näin: "Lämmin ja kostea atlanttinen kausi oli noin 9220–5660 vuotta sitten. Suomen ilmasto oli silloin nykyistä merellisempi. Holoseenin lämpöhuippu saavutettiin noin 6900–6400 vuotta sitten. Silloin oli koko maapallon alueella keskimäärin 0,5–2 astetta nykyistä lämpimämpää."
    Ei siis ollut kovin paikallinen eikä lyhytaikainen.

    Äänestä

  • Ei voi pitää paikkaansa. Lätkämailan varsi on suora eikä käyrä. Lapa sitten voi olla jotain.

    Äänestä

  • jäätävääkeliä kirjoitti:

    Wikipediassa lukee näin: "Lämmin ja kostea atlanttinen kausi oli noin 9220–5660 vuotta sitten. Suomen ilmasto oli silloin nykyistä merellisempi. Holoseenin lämpöhuippu saavutettiin noin 6900–6400 vuotta sitten. Silloin oli koko maapallon alueella keskimäärin 0,5–2 astetta nykyistä lämpimämpää."
    Ei siis ollut kovin paikallinen eikä lyhytaikainen.

    Eli lämpöhuippuna oli jonkin aikaa asteen verran lämpimämpää? No selvä asia. Eipä ollut sitten kummoinen. Nythän on jo esiteollisesta ajasta lämmennyt melkein 2 astetta. Koska CAGW...

    1Äänestä

  • Juu, tässä asiassa olen ilmastosäikähtäneen kanssa samaa mieltä. Siis siinä että ei ole kummoisempaa vaikka globaali lämpötila lämpenisi nykyisestä kahdella asteella viidensadan vuoden ajaksi.

    Wiki:"Holoseenin lämpöhuippu saavutettiin noin 6900–6400 vuotta sitten. Silloin oli koko maapallon alueella keskimäärin 0,5–2 astetta nykyistä lämpimämpää."

    Ilmastosäikähtänyt:"Eli lämpöhuippuna oli jonkin aikaa asteen verran lämpimämpää? No selvä asia. Eipä ollut sitten kummoinen."

    Itse säikähtäisin, jos lämpötila laskisi nkyisestä parilla asteella. Sellainen lasku olisi huolestuttavaa ja katastrofaalista Suomelle.

    Äänestä

  • Mikä.on.huolestuttavaa kirjoitti:

    Juu, tässä asiassa olen ilmastosäikähtäneen kanssa samaa mieltä. Siis siinä että ei ole kummoisempaa vaikka globaali lämpötila lämpenisi nykyisestä kahdella asteella viidensadan vuoden ajaksi.

    Wiki:"Holoseenin lämpöhuippu saavutettiin noin 6900–6400 vuotta sitten. Silloin oli koko maapallon alueella keskimäärin 0,5–2 astetta nykyistä lämpimämpää."

    Ilmastosäikähtänyt:"Eli lämpöhuippuna oli jonkin aikaa asteen verran lämpimämpää? No selvä asia. Eipä ollut sitten kummoinen."

    Itse säikähtäisin, jos lämpötila laskisi nkyisestä parilla asteella. Sellainen lasku olisi huolestuttavaa ja katastrofaalista Suomelle.

    Silloin 6900-6300 vuotta sitten ihmisiä oli noin pyöreästi luokkaa 7 miljoonaa. Nyt yli tuhatkertainen määrä.

    Ja tiedelähteiden mukaan kahden asteen lämpeneminen esiteollisesta ajasta olisi katastrofi ihmiskunnalle. Ihan sinun loputtomasta denialismilässytyksestäsi riippumatta.

    1Äänestä

  • UPDATE_11531335 kirjoitti:

    Silloin 6900-6300 vuotta sitten ihmisiä oli noin pyöreästi luokkaa 7 miljoonaa. Nyt yli tuhatkertainen määrä.

    Ja tiedelähteiden mukaan kahden asteen lämpeneminen esiteollisesta ajasta olisi katastrofi ihmiskunnalle. Ihan sinun loputtomasta denialismilässytyksestäsi riippumatta.

    Kyllä ovat nuo 7 miljoonaa ihmistä varmaan silloin poltelleet kauheasti nuotioita kun ilmasto silloin niin kovin lämpeni.

    Äänestä

Millä se Hurme sitten kirjoittelee kirjoja kun päällä on 1 kilometri jäätä ja lunta, niinkuin ennenkin on ollut, jollakin lämpökynällä vai?

Äänestä

Hurmeeseen+en+ota+kantaa,+mutta+ilmastoasiaan+olen+paljonkin+ottanut+kantaa.+Kaivoin+juuri+eilen+vähän+tietoa,+mistä+kaikiata+lähteistä+tulee+hiilidioksidia.+Olisikohan+Antti+Roine+tämän+keskustelupalstan+avaaja,+kun+hänen+nimensä+tulee+ensimmäisenä+näkyviin.+Jokatapauksessa+hänen+kotisivultaan+löytyy+pari+todella+mielenkiintoista+taulukkoa.+hiilidioksidipäästöistä,+joilla+meitä+vuodesta+toiseen+pelotellaan+turhan+päiten.+Ihmiskunnan+osuus+CO2+päästöistä+on+taulukon+mukaan+reilut+2%+Lopun+tuottaa+luonto+itse.Ainahan+keskilämpötila+on+vaihdellut+ihmisen+toiminnasta+riippumatta.+Kaivoin+jo+kesällä+esille+senkin,++että+mihin+perutuu+ilmastonmuutosteoria.+Se+perustuu+1860-luvulla+keksittyyn+ideaan,+että+hiilidioksidi+vesihöyry+ja+metaani++yksin+aiheuttaa+kasvihuoneilmiön.+Pidän+sitä+erittäin++epäuskottavana.+Uskon+että+kaikki+kaasut+yhdessä+aiheuttavat+kasvihuoneilmiön.Siinä+tapauksessa+CO2+kaasun+vaikotus+on+varsin+mitätön,+kun+sitä+on+ilmakehässä+vai+0.04%.CO2+kaasun+positiivinen+vaikutus+sensijaan+on+suuri.+Siitäkin+löytyy+tietoa+Roineen+kotisivulta.CO2+on+todellisuudessa+elämän+eliksiiri,+josta+kaikki+elämä+on+riippuvainen.+Lämpötilaan+sillä+ei+ole+paljonkaan+vaikutusta.CO2+lisäyksen+vaikutus+lienee+noin+0.06+astetta.+Sen+verran+se+vaikuttaisi+Venus+planeetalla,+jossa+CO2+pitoisuus+on+96.5%+ja+lämpötila+505+astetta+korkeampi+kuin+se+olisi+ilman+kasvihuoneilmiötä.

Äänestä

  • Tiedoksesi taas kerran palstalla asuva denialistihäirikkö, että viimeisen 100-150 vuoden aikana tapahtunut ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu on kokonaan eli sataprosenttisesti ihmiskunnan toiminnan aiheuttamaa, ja tulee aiheuttamaan runsasta ilmaston lämpenemistä ja kaikenlaista haittaa ja pahoja ongelmia ihmiskunnalle. Ihan tuosta sinun loputtomasta denialismilässytyksestäsi riippumatta.

    1Äänestä

  • Minä+en+ole+täällä+paljon+häärännyt,+tämä+on+tälle+Suomi+24+sivustolle+vasta+kolmas+kommentti.+Suurimma+osan+CO2+tason+noususta+on+toki+aiheuttanut+ihmiskunta.+Täytyy+kuitenkin+ottaa+huomioon,+että+lämpötilan+nousu+on+lisännyt+myöskin+luonnon+tuottaman+hiildioksidin+määrää,+ja+lämpötilan+nousu+johtuu+suurimmajsi+osaksi+auringon+toiminnan+vaihtelusta.+Ihmiskunta+tuottaa+vain+pari+prosenttia+hiilidioksidipäästöistä,+ja+luonto+itse+lähes+98%,+joten+historia+tulee+todistamaan,+että+sillä+ihmisen+osuudella+on+ollut+varsin+vähän+vaikutusta+ilmastoon.+Muutenkin+uhkakuvien+maalailu+on+ihan+turhaa.+Kyllä+kehittyvät+maat+tulee+pitämään+huolen+siitä,+että+teoriat+tulee+koetelluksi.+CO2+taso+tulee+joka+tapauksessa+nousemaan+tulevaisuudessakin,+ei+me+täällä+mahdeta+sille+mitään.+Säästäkäämme+silti+kuitenkin+fossiilisia+polttoaineita,+koska+niitä+on+rajallisesti.

    Äänestä

Onko tuolta Antti Roineella hiilidioksidin vaikutuksiin liittyviä vertaisarvioituja julkaisuja? Yritin löytää mutta ei mistään löytynyt. Mielipidekirjoituksia löytyi kylläkin ja blogi, kuten monelta muultakin aiheesta kiinnostuneelta.

Näköjään oli Tekniikka ja Talous lehdessä 1.11.2016 Antti Roineen mielipidekirjoitus

http://www.tekniikkatalous.fi/puheenvuorot/olemme-uuden-jaakauden-kynnyksella-hiilidioksidi-pelastaa-ihmiskunnan-6595525

Siihen loppuun oli T&T toimitus lisännyt omat kommenttinsa:

"Hiilidioksidin ilmakehää lämmittävä vaikutus on fysikaalinen tosiasia, joka tunnettiin jo 1800-luvulla. Mittauksia teki ensimmäisen kerran ruotsalainen Ivar Arrhenius 1800-luvun lopulla. Tiedemaailmassa kukaan ei pidä ilmiötä epäselvänä. Ilmastoon vaikuttavat kuitenkin monet muutkin tekijät. Lämpenemistä pidetään suurena riskinä erityisesti siksi, että muutos on nopea eikä eliöstöllä ole aikaa sopeutua."

Hiilidioksidin vaikutuksistahan oli täällä jo oma keskustelunsa.

1Äänestä
  • Se ettå hiilidioksidila on lämmittävä vaikutus ilmakehässä on kyllä faktaa. Uutisointi sensijaan on suurimmaksi osaksi fiktiota, jota harrastaa asiantuntemattomat ihmiset. Se joka tutki CO2 kaasun lämmönsitomiskykyä 1800-luvun lopulla esitti ainoastaan, että jotakin vaikutusta sillä on ilmastoon. Löysin sen tiedon netistä. Asia olisi syytä tutkia tarkemmin nykyisillä tutkimusmenetelmillä, ennen kuin sitä voi pitää faktana.

    Uutisoinnissa on se vika, että uutisoidaan ennusteen maksimia niinkuin se toteutuisi. Ei edes kansainvälinen ilmastopaneeli niin väitä. Se käy selvästi ilmi professori Atte Korholan luennoila, joka on Helsingin yliopiston sivustolla. Poliitikotkin tekee päätöksiä nimenomaan uutisoinnin pohjalta ja se on ongelmallista.

    Venus planeetan lämpötilaa on käytetty todisteena hiilidioksidin turmiollisesta vaikutukseata. Siellähän CO2 pitoisuus on 96.5 niin tottakait siellä pääosin CO2 aiheuttaa kasvikuoneilmiön, joka on nostanut lämpötilaa 505 astetta. Eihän se suoraan kuitenkaan todista mitään. Täytyy laskea paljonko se tekee 100 ppm kohti, jotta saadaan vertailukelpoinen luku.

    Se luku on 0.0523 astetta. Miten se vaikutus maassa voisi olla 15 kertainen niinkuin uutisoinnissa väitetään. Tässä voi toimia vertaisarvioijana jokainen, joka osaa käyttää nelilaskinta. Ei tähän tiedettä tarvita. Laskin löytyy varmasti jokaisen tietokoneelta

    Mitä olen lukenut asiantuntevien kriitikkojen tekstejä, niin ei he kiellä hiilidioksidin vaikutusta. He kyseenalaistaa mittaluokan, joka on väärä. Näillä palstoilla esiintyvät kriitikot enimmäkseen eivät ole edes perehtyneet asiaan kunnolla.

    He esittävät vain mielipiteensä. Antti Roine taas on perehtynyt kunnolla asiaan. Se käy kyllä tekstistä selvästi ilmi. Sitäpaitsi hän on maailman johtavia tietokonemallinnuksen asiantuntijoita. Tietääkö edellinen kommentoija edes mitä on vertaisarviointi. Minä tiedän ja en suuremmin kunnioita sitä. Siinähän kriitikot jätetään usein täysin huomiotta, ja kritiikki kuuluu olennaisesti tieteeseen. Ilman kritiikkiä ei ole tiedettä. Se on jotakin ihan muuta.

    Vastasin nyt täälle palstalle, koska vastasin sinun kommenttiisi.

    Äänestä


  • hohhoijjaaaaa kirjoitti:

    Tekniikka&Talous julkaisuun ei kannata kiinnittää paljoa huomiota.
    Niin kauan kun tuollainen aviisi nimittää hiilidioksidia myrkylliseksi on uskottavuus lähellä nollaa.
    Melkoisen ala-arvoista uutisointia. Taitaa olla toimittajat käyneet sen ilmastotaiteen laitoksen "haluatko ilmastosäikähtäneeksi toimittajaksi" kurssin.

    http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/autot/audi-hautoo-jotain-taysin-uutta-nain-syntyy-dieselia-vedesta-ja-ilmasta-6687960

    Tekniikka ja Talous on tietenkin ensisijainen lähde Antti Roineen mielipidekirjoituksen osalta, kun se on siellä kerran julkaistu. Aika vaikea sitä on muualta lukea. Siihen siellä sitten vastauksena toimituksen mielipide.

    Kyselin että olisiko Roineelta jotakin tieteellistä julkaisua ilmastoasioihin liittyen mutta ilmeisesti hän on mielipidekirjoittelija kuten muutkin blogistit.

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


PierreReview_ kirjoitti:

Kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saanut, osaavaksi ja tietäväksi ylistetty Juha Hurme paljasti palkintopuheessaan tietämättömyytensä ja sivistymättömyytensä.

https://www.is.fi/viihde/art-2000005469524.html

Hän väitti, että väestönkasvu ja (ihmisen aiheuttama) ilmastonmuutos ovat järkyttäneet 11 000 vuotta vakaina ja ennustettavina säilyneitä olosuhteita. Sään ääri-ilmiötkin tulivat mainittua.

On melkoinen vitsi, että tuona ajanjaksona ilmasto-olosuhteet olisivat olleet jotenkin vakaat. Inhimillinen kulttuuri on kukoistanut lämpökausien aikana, kun taas olosuhteiden muutos ja kylmyys ovat syösseet monenkin kulttuurin tuhoon. Ilmeisesti Hurme ei ole kuullut Rooman lämpökaudesta, keskiajan lämpimästä kaudesta tai pienen jääkauden ajasta. Suomen historian tuntemuskin tuntuu olevan heikoissa kantimissa, jos ei tiedä, miten meitäkin ovat nälänhädät menneiden vuosisatojen aikana kurittaneet. Ja syynä tietenkin ilmastollinen vaihtelu, mitä aikalaiset eivät mitenkään pystyneet ennustamaan tai ennakoimaan.

Mutta mitäpä muuta tuollaiselta poliittisesti korrekteja kliseitä ja latteuksia latelevalta hovinarrilta voisi odottaakaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu