Mikä on selain? Ja Ooppera? Miksi voi, miksi ei voi?
Mitä sillä tehdään ja miksi?
0Äänestä
Ooppera-
Ooppera (lat. opera, monikko sanasta opus ’työ, teos’) on näyttämötaidemuoto, jossa yhdistyvät musiikki ja näytelmä. Oopperassa on usein täysimittainen sinfoniaorkesteri. Pääosassa ovat kuitenkin laulajat. Oopperan tekstiä, jota kutsutaan nimellä libretto, lauletaan oopperan aikana tavallisesti kahdella laulutyylillä. Resitatiivi on puhemaista laulua, joka kuljettaa juonta eteenpäin. Resitatiivien välillä olevia lauluja kutsutaan aarioiksi. Lisäksi oopperateoksiin kuuluu usein duettoja, kolmen laulajan esittämiä tertsettoja ja neljän laulajan kvartetteja, kuorokohtauksia ja orkesterin esittämiä alku-, väli- ja loppusoittoja.
1Äänestä
Huikeaako
Siis ok, mutta onko Helsingin ooppera, siis "Työlaitos" "Teos-talo" oikealta suomalaisemmalta nimeltään?
0Äänestä
ihan.ok
Ai ooppera special? Eikö siinä ole jotain tonnikalaa tai jotain?
1Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voit.
Ei voi.
Mikä on selain? Ja Ooppera?
Miksi voi, miksi ei voi?