En tiedä eivätkö asukit osaa neuvoa , vai onko se vain vierailijoiden kovapäisyyttä. Nimittäin talon etupihat ei ole parkkipaikkoja. Parkkipaikat ovat merkittyjä niin asukeille, kuin vierailijoillekkin. Aivan ymmärrettävää, jos kantamukset isot tai muuttokuormat. Sen verran jaksaa niin nuoremmat kuin vähän vanhemmatkin kävellä sieltä , Autoille Osoitetuilta Parkkipaikoilta.
Kyläilijät, kerrostaloissa huom.
78
2122
Vastaukset
- park_man
Maan tapa. Taistelet tuulimyllyjä vastaan. Mikään ei koskaan muutu. Kulmahousut tulevat jatkossakin parkkeeraamaan kaupan portaille ja vieraat sun pihaan.
Kannattaa harkita muuttoa ennen kuin pääsi hajoaa.- AiKunSuaSattuiKipiää
Hajosiko hermosi, ui, ui sattuiko, onko sulla tapana pussihousu parkkeerata tukkimaan talojen erustat.
- VoiTuotaLaiskuutta
Eihän nuo, tuo, talon asukki voi olla muuta kuin tyhmiä kuin vierailijansakin. Puomi oli ennen edessä ja sellainen näyttäisi tulevan takaisin ainakin meitin ajotien tukkeeksi. Sitä sitten on mukava siirrellä ett pääsee ajamaan oven eteen ku ei jaksa kävellä. Tuttavani jolta jouduttiin amputoimaan jalat, tuumasi kerran kun terveet tollot parkkeerasivat autonsa tukkeeksi ambulanssille sitä odottaessaan, että kuinka tyhmiä ihmiset voivat olla ja niin egoistisia ettei kiusanteolle ole mitään rajaa. Vielä tuumasi että voisi kävellä vaikka useamman kerran mielellään jos voisi sieltä PARKKIPAIKALTA jos vain olisi millä kävellä . Tämä niille TAMPIOILLE jotka eivät viitsi kävellä sieltä missä autojen parkkipaikat ovat ja heidän Tampiot vierailijansa.
- Betiniporsaat.ok
Net on just tommottii noi laiskimmat, parkkeraavat vaikka sisälle jos vain voisivat. Meitin ajotielle tul "porsaat betonista" kun ei mennyt jakeluun mis noiden bilien parkit niinku o. Suosittelen lämpimästi.
- JärkiKäteen
Olet oikeella asialla, meidän talolla käy usein ampulanssit ja onpa palokuntakin käynyt. Että jos tyhmempi parkkeeraa kärrynsä pelastustien eteen taitaa tulla kalliiksi jos sattuu jotain eikä pelastuslaitos( ampulanssiym.pääse ovien eteen hakeen sairaskohtauksen saanutta tai vastaavaa.
- KorvienVälisYlensä.Aivot
Meidän talohin ajaa kylähä yhrelle muarille , pariskunta ja muut sukulaaset oven etehen., naapuri pääsee kyllä kävellen kauppaan ja takaasin ostoksineen iliman apuvälineetä, muttei jaksa kävellä taloonparkkipaikalle jos haetaan autolla johonki. Ei riitä yks tai kaks kertaa päiväs vaan sitä trumffataan koko päivän iltahan asti joskus. Huomaa ettei porukoolla oo korvien välis mitään. Toiset kantaa jopa sylilasta kainalossaan ja koira toises käres parkkipaikalleen, fiksu tyyppi. Mutta siis nää toiset ei jaksa liikuttaa koipiaan sitten millään. Eikö olekin ihmeellistä.
- LusikallaAnnettu
Onko korvien välissä mitään. Ei tunnu olevan.
- Lusikalla.annettu
Monennäköistä invalidiä näkyy olevan liikenteessä kyläilemässä meiränkin kerrostalossa, etupihalla parkkeerattuja autoja vaikka VIERASPARKKI löytyy talon sivulta ja mainittuna oikeen, silti nämä ns,vetelät aivoinvalidit ajavat oven eteen kun raukat eivät jaksa liikuttaa koipiaan.......ku on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Kun jaloussa ei ole vikaa en millään ymmärrä tuota laiskuutta että kävelisi muutaman meeterin
- ParkWoman
Olet ihan oikealla asialla. Lapualla näyttää olevan tapana ilmoittautua sivistymättömäksi juntiksi ja liikuntakyvyttmäksi ihan vapaaehtoisesti parkkeeraamalla autonsa ihan minne huvittaa. Taloyhtiöiden nurmikot, kevyenliikenteen väylät ja varsinkin pallokentän ympäristöt näyttävät olevan siihen hyvin suosittuja paikkoja. Ilmiötä vahvistaa vielä usein parkkipaikkojen huono suunnittelu.
- hullutjalaiskat
Jalkapalloilijat ovat huonokuntoisinta porukkaa. Auto pitää saada sivurajaan kiinni. Jos se ei ole mahdollista, niin sitten sinun pihaasi niin, ettet pääse minnekään omalla autollasi.
- FLR.999
Yksinkertainen, jopa kaksinkertaisesti. Ei mennyt vielä käään jake luun.
- VierailijatHuom
Ei ole kaikilla muumit kotona, kun parkkeerataan auto keskelle pihaa ja vielä toisen auton taakse. Vierasparkeeraus 10 meeterin päässä tyhjänä. Haloo, neuvokaas niitä kyläilijöitänne hiukan paremmin. Jos jokaisen kyläilijän autot parkeerattaisiin samalla lailla, ei sieltä pihasta kukaan pääsisi pois!!!!!.##### Järkeä saa käyttää. Rappukäytävien edusta ei ole myöskään autojen seisottamista varten. Se on jopa kiellettyä, jos hälytysajoneuvo tarvisisi tulla hakemaan kiireellistä potilasta. Kantamuksia varten , muuttot ovat sellaisia ja hyväksyttäviä.
- Vaivaaset
Muarikki pysyys paremmas kunnos ja laihtuus hakijakin,,kun ei ihan rapun erestä haettaasi römeällä öljyä tiputtavalla romulla. Yseamman kerran samanpäivän aikana, häirittemäs muita.
- jysijä
hullutjalaiskat kirjoitti:
Jalkapalloilijat ovat huonokuntoisinta porukkaa. Auto pitää saada sivurajaan kiinni. Jos se ei ole mahdollista, niin sitten sinun pihaasi niin, ettet pääse minnekään omalla autollasi.
Jaha, että mikä kenttä mahtaa olla kysymyksessä?
- HurmeJuomaa
Noo, orottakaapa kun Seinäjoen aseman ympäristö rakennetaan urbaaniksi, ja parkkipaikat häviää tasamaalta puomien taakse parkkihalliin. Näen jo silmissäni tulevaisuuden, kuinka nurmoolaaset ja peräseinäjokiset juntit pysäköö autonsa jonnekin Alman pihanurmelle taikka muualle lähimaastoon. Kun ei ne vaan osaa, parkkihalli on täysi mahdottomuus junttikansalle, varsinkin jos siinä on puomit yms liput ja härpättimet, niin suurin osa ei vaan osaa.
- öööö-öö-ö
mitä wittua assjoen,nurmoon ja peräseinäjoen pysäköintiasiat kuulu Lapuan palstalle-ei mitenkkän ! Painukaa muualle assjoen asioista keskustelemaan
- tämä-se-keskitymä-sanonk
Eläs nyt hermostu ööö-öö-ö-sijä, tuossahan vain kerrotaan kuinkas ihana on seikkilän kekus -jottei sitä liitoskunissakaan tajuta tämän ylhäisyyttä.
Eihän maakuntakaan tajunnut miten tämä rapas kaikki yhteiset pajamme tuohon keskiöön ja nuan vain, nyt sieltä vielä illistellän -jotta jos et heihinpäin kumarra et hoitoihinkaan pääse. Seinäjoen keskustan pysäköinti on hyvällä tasolla ja toistaiseksi tilaa on riittävästi. Harvassa taitavat olla ne autoilijat jotka eivät osaa lippua ostaa.
Lapualla pysäköintimaksuun ei ole tarvetta, koska ei ole kovin montaa syytä miksi pysäköidä keskustaan.
R-kioski ja Nordea voisivat vaihtaa toimitiloja, niin tilat olisivat suhteessa kävijämääriin. Samoin parkkipaikat.- vanhoissa_on_tulevaisuus
Paukkuun on tulossa parkkitalo rakennusoikeusahneuden seurauksena. Muutenkin pihattomista kerrostaloista on Lapualla tullut normi. Kenen etu?
- HäJaHäJaHä
vanhoissa_on_tulevaisuus kirjoitti:
Paukkuun on tulossa parkkitalo rakennusoikeusahneuden seurauksena. Muutenkin pihattomista kerrostaloista on Lapualla tullut normi. Kenen etu?
Mitä autolla tekee keskustassa? -Ei mitään. Siinähän on ruokakauppa vieressä, eikö voi kävellä 100 metrin matkaa?
- IhimeHiipparille
vanhoissa_on_tulevaisuus kirjoitti:
Paukkuun on tulossa parkkitalo rakennusoikeusahneuden seurauksena. Muutenkin pihattomista kerrostaloista on Lapualla tullut normi. Kenen etu?
Mitä ihimettä tua yks sjoen trolli taas täälä horisee jostakin äsjoen fakin parkkipaikoosta ja äs ässjoesta. Soot väärällä paikkaskunnan kaistalla. Mee sinne äsäsjoen pualelle tärisemään. pispan suvakki. Kas ku et oo jo polliisimiähiäkin jo tyyraamas sinne syväänkitaan.
- Kaho
nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:
Seinäjoen keskustan pysäköinti on hyvällä tasolla ja toistaiseksi tilaa on riittävästi. Harvassa taitavat olla ne autoilijat jotka eivät osaa lippua ostaa.
Lapualla pysäköintimaksuun ei ole tarvetta, koska ei ole kovin montaa syytä miksi pysäköidä keskustaan.
R-kioski ja Nordea voisivat vaihtaa toimitiloja, niin tilat olisivat suhteessa kävijämääriin. Samoin parkkipaikat.Seinäjoki palstalta luin ettei ole notilla sieläkään ymmärtäjiä
- turinatapakkkko
Neliä metriä lähemmäs asuinntaloa ei saa autoa pysäköidä tämän kieltää palolaki mutta kukaan ei valvo palotarkastajat ei kerkiä pingispeleiltään eivätkä asiaan puutu ennenkuin joku auto palaa seinänvieressä ja polttaa kokotalon ja taloyhtiön hallitus on vastuussa repikää siitä
- Anonyymi
Tämä on täysin totta muilta osin, paitsi lukuunottamatta pingistä pelaavista patotarkastajista.
- AmbulanssiaUseinTarvinnu
Kysehän on semmoisestakin asiasta Esimerkkinä: Ambulansseille pitää olla vapaa pääsy, kuin myös muille Hälytysajoneuvoille juurikin apua tarviseville. Useimmat kerrostalojen etupihat joissa sisäänkäynnit ovat, ne on kaposia käytäviä eikä siis näinollen tukita niitä autoilla . Senhän nyt ymmärtää tyhmempikin.
- kunnon-vehkehet-tanna
Ambulanseissa pitää ollakkin kunnon karja puskurit , jotta pystyvät lykkäämään tiet auki ja muutenkin tämän kehityksen myötä päästä näitten rakentamista esteistä lävitse nouseva laskeva aura.
- haudallakäynyt
Tänään hautausmaan nurkilla olevan uuden harmaan rivitaloalueen kohdalla pihassa sikin sokin autoja, kolme kappaletta pyörätiellä, kaksi nurmikolla ja yksi ajotien reunassa osittain nurmikolla.
- hautausmaavahti
Se rivitaloalue on päin peetä suunniteltu. Onkohan edes riittävsti autopaikkoja oikeassa paikassa?
- pysäköintiongelmia
Onko Lapualla kerrostalokyttääjiä?
- Eitarttekauslähtiä
Lapualla pysäköintitaidot punnitaan joka päivä Lidlin pihassa. Joka kerta on jollain vaikeuksia ymmärtää mikä on parkkiruutu. Milloin on peräti korotetun laatotuksen päälle vedetty ja millon on laatoituksen väärälle puolelle jossa taas ei ole ruutuja, millon mitäkin. Saa tulla opettamaan pysäköintiä Seinäjoelle heti kun on yksikin päivä Lapualla niin ettei Lapuan lidlin pihassa ole joku pysäköiny päin hevon *****.
- Anonyymi
Joo kaikki väärät vaihtoehdot on tullu nähtyä tämä on Loistavaaa!!!!
- parkkeerauspirkko
On tullut huomatuksi muuallakin. Mitä mahtipontisempi kulkuväline, sitä röyhkeämmät parkkeerausmenetelmät. Pankkiautomaatilla käydessäni huomasin jonkun jättäneensä jättitraktorinsa käyntiin pankkiasioidessaan.
Mukavaa luettavaa tämä, jatkuva ja iankaikkinen valitus. Menkää jo hoitoon isopäät
- keklut
Vanha alootus perkele. Mee itte hoitoho apina.
- Anonyymi
Nurmon Koivutiellä olevan rivitalon pelastustiellä talon päätyasukas pitää jatkuvasti autoaan. Miksi.
- Anonyymi
Sama se on itikanmäen kerrostaloissa, vieraspaikat on aina täynnä. Ei sinne voi vieras mennä autolla ollenkaan, jos ei halua kävellä jostain tosi kaukaa.
- Anonyymi
Kuka on Nurmossa Koliinin asuntoalueella Koivutien rivitalojen isännöitsijä ! Nyt olisi syytä laittaa asukkaat kuriin, jotka jatkuvasti pitävät autojaan rivitalon pelastustiellä. Ota palotarkastajalle paikalle ja pyydä kirjallinen lausunto asiasta myös.
- Anonyymi
Ei ole oikein pitää autoa pelastustiellä. Kukas tämä Koivutien tyyppi on. Täytyy ottaa valokuva autosta ja laittaa omistaja kuriin. Autot kuuluu parkkipaikalle.
- Anonyymi
Todennäköisesti potkupalloilija..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todennäköisesti potkupalloilija..
Jaahas no nyt rupeaa tyypin henkilöllisyys paljastumaan. Seuraavaksi kännykkäkuvat ja kyllä se siitä sitten hoituu. Thanks paljon!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaahas no nyt rupeaa tyypin henkilöllisyys paljastumaan. Seuraavaksi kännykkäkuvat ja kyllä se siitä sitten hoituu. Thanks paljon!
mitä säkään millään tusinakameralla rupeat kuvaamaan kumminkaan taidot ei riitä ku valittamiseen,,,hakeudu hoitoon
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama se on itikanmäen kerrostaloissa, vieraspaikat on aina täynnä. Ei sinne voi vieras mennä autolla ollenkaan, jos ei halua kävellä jostain tosi kaukaa.
ja wittujako assjoen parkkeerausongelmat meitä liikuttaa,menkää pois täältä,hus hus
- Anonyymi
Onko Seinäjoella yhtään rivi- tai kerrostaloa jossa olisi riittävästi vieraspaikkoja? Latauspaikoista puhumattakaan.
- Anonyymi
Entä sairaala? Täysi fiasko!
- Anonyymi
aivan sama mitä assjoella on ei kuulu tänne palstalle.Lapua vähät välittää assjokisten asioosta ,menkää pois täältä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä sairaala? Täysi fiasko!
Se Seinäjojen sairaalan pysäköönti on tehty tahallaan niin että huonojalkaaset sukulaaset pysyy varmana pois
- Anonyymi
Mihin parkkeerataan auto, jos vieraspaikkoja yksi ja vieraita tulossa kaksi ja autolla molemmat.....
- Anonyymi
No ei ainakaan pelastustielle saa parkkeerata. Sen sanoo pelastuslaki. Järki hoi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei ainakaan pelastustielle saa parkkeerata. Sen sanoo pelastuslaki. Järki hoi!
Pelastustielle ei siis saa jäädä kun pelastettavaa on. Eli pelastuslaki sanoo, että pelastettavalla lain mukaan pitää olla vapaa tie vapauteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelastustielle ei siis saa jäädä kun pelastettavaa on. Eli pelastuslaki sanoo, että pelastettavalla lain mukaan pitää olla vapaa tie vapauteen.
Ampulanssit ei saa jäädä nysväämään pelastustielle, voi tulla hätätilanne ja ne on sitte tiet tukos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei ainakaan pelastustielle saa parkkeerata. Sen sanoo pelastuslaki. Järki hoi!
Niin, jos lähellä rakennusta syttyy auto palamaan on rivitalo suuressa vaarassa syttyä myös. Ja silloin kyllä palonsyyntutkijoiden sormet osoittaa autoon ja miksi se on ollut pelastustiellä lähellä rakennusta. Tässä vaiheessa autonomistaja on heikoilla matkassa ja joutuu todella vastaamaan suurista omaisuusvahingoista ja jopa ihmishenkien menetyksestä. Nyt viimeistään autot pois pelastustieltä
- Anonyymi
Vaikka lähimmälle sallitulle parkkipaikalle. Joskus sellainen voi olla kaukana, mutta ei se silti oikeuta pysäköimään pelastustielle taikka taloyhtiön nurmikolle. Se on sen vieraan ongelma sitten, mitäs läksi autolla, olisi tullut junalla ja taksilla.

Näin juuri
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, jos lähellä rakennusta syttyy auto palamaan on rivitalo suuressa vaarassa syttyä myös. Ja silloin kyllä palonsyyntutkijoiden sormet osoittaa autoon ja miksi se on ollut pelastustiellä lähellä rakennusta. Tässä vaiheessa autonomistaja on heikoilla matkassa ja joutuu todella vastaamaan suurista omaisuusvahingoista ja jopa ihmishenkien menetyksestä. Nyt viimeistään autot pois pelastustieltä
Näin se juurikin on. Sain asiaan varmistuksen varmalta taholta. Kuulemma ennakkotapauksia on ja asioita käsitelty käräjäsalissa. Tuomiot toimeenpantu asianosaisille. Siis ei ole leikin asia vaikka siltä se joistakin tuntuu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei ainakaan pelastustielle saa parkkeerata. Sen sanoo pelastuslaki. Järki hoi!
Niin se hopeanhohtoinen mersu vaan on pelastustiellä. Täysin lain vastaisesti ja vaaraksi koko talon paloturvallisuudelle. Parkkipaikka on muualla kuin asunnon ulko-oven edessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, jos lähellä rakennusta syttyy auto palamaan on rivitalo suuressa vaarassa syttyä myös. Ja silloin kyllä palonsyyntutkijoiden sormet osoittaa autoon ja miksi se on ollut pelastustiellä lähellä rakennusta. Tässä vaiheessa autonomistaja on heikoilla matkassa ja joutuu todella vastaamaan suurista omaisuusvahingoista ja jopa ihmishenkien menetyksestä. Nyt viimeistään autot pois pelastustieltä
höpö höpö
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
höpö höpö
Terve! Olen lukenut näitä kirjoituksia ja mikäli väittämiin on uskomista, että ajoneuvoa pidetään taloyhtiön pelastustiellä niin se ei todellakaan sallittua.
Nyt ulkopuolisena neuvon, että nyt autot niille tarkoitetuille paikoitusalueille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
höpö höpö
Ei oo muuten mikään höpö höpö juttu jos autoja piretään palotiellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin se hopeanhohtoinen mersu vaan on pelastustiellä. Täysin lain vastaisesti ja vaaraksi koko talon paloturvallisuudelle. Parkkipaikka on muualla kuin asunnon ulko-oven edessä.
Niinpä niin siinähän pelastustiellä se Mece on eikä liikahda mihinkään. Kyllä siis taloyhtiön säännöt ei koske näköjään kaikkia asukkaita. Seuraksi yhteys pelastuslaitokselle!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Terve! Olen lukenut näitä kirjoituksia ja mikäli väittämiin on uskomista, että ajoneuvoa pidetään taloyhtiön pelastustiellä niin se ei todellakaan sallittua.
Nyt ulkopuolisena neuvon, että nyt autot niille tarkoitetuille paikoitusalueille.ulkopuolisena sulla ei oo sanavaltaa eli suksi jorpakkoon ja neuvoillasi voit pyyhkiä sitä itteäs
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ulkopuolisena sulla ei oo sanavaltaa eli suksi jorpakkoon ja neuvoillasi voit pyyhkiä sitä itteäs
Kiitos kommentista, mutta halusin vain ilmoittaa oman kantani pelastustielle liittyvistä kirjoituksista. Toki nyt toivomuksesi mukaisesti häivyn jorpakkoon, enkä ikinä enää tule Koivutien pelastustien ongelmista kirjoittamaan mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä niin siinähän pelastustiellä se Mece on eikä liikahda mihinkään. Kyllä siis taloyhtiön säännöt ei koske näköjään kaikkia asukkaita. Seuraksi yhteys pelastuslaitokselle!
Siinäpä se mersu vaan komiasti pelastustiellä. Toivotaan ettei se palaessaan sytytä rivitaloa palamaan. On meinaan vaan niin laittomas paikas. Onko tämä kaikki vaan kiusantekoa naapureille. Kysynpä vaan?

No joo onhan se keltaisilla vilkuilla oleva työmaa-autokin taas ollut siinä PELASTUSTIELLÄ 😳
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinäpä se mersu vaan komiasti pelastustiellä. Toivotaan ettei se palaessaan sytytä rivitaloa palamaan. On meinaan vaan niin laittomas paikas. Onko tämä kaikki vaan kiusantekoa naapureille. Kysynpä vaan?
No eihän se edes meinaakkaan sitä siirtää. Nyt betoniporsas siihen eteen ettei se pääse ajamaan autoansa sinne porraspäähän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No eihän se edes meinaakkaan sitä siirtää. Nyt betoniporsas siihen eteen ettei se pääse ajamaan autoansa sinne porraspäähän.
Ei se mersu siitä siirry. On se kumma juttu ettei asukkaat noudata sääntöjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se mersu siitä siirry. On se kumma juttu ettei asukkaat noudata sääntöjä.
Onko tää joku uusi asukas joka pyörii ympäriinsä kuin ei tietäisi mihin on menossa vai muuten vaan eksynyt tänne ??
- Anonyymi
Vie pois se Mersussa siitä oven edestä. On muuten pelastustiellä, jos et satu tietämään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vie pois se Mersussa siitä oven edestä. On muuten pelastustiellä, jos et satu tietämään!
Isännöitsijälle on tehty nyt ilmoitus. Tavataan kokouksessa ja katsotaan onko isännöitsijällä asiaa 😂😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Isännöitsijälle on tehty nyt ilmoitus. Tavataan kokouksessa ja katsotaan onko isännöitsijällä asiaa 😂😂😂
Hyvä tätä olenkin ja varmaan moni muukin asukas orottanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos kommentista, mutta halusin vain ilmoittaa oman kantani pelastustielle liittyvistä kirjoituksista. Toki nyt toivomuksesi mukaisesti häivyn jorpakkoon, enkä ikinä enää tule Koivutien pelastustien ongelmista kirjoittamaan mitään.
Oho, onpas Koivutiellä riitaista porukkaa 🙈
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä niin siinähän pelastustiellä se Mece on eikä liikahda mihinkään. Kyllä siis taloyhtiön säännöt ei koske näköjään kaikkia asukkaita. Seuraksi yhteys pelastuslaitokselle!
mannemeset saa siirtää kaivinkoneella veronmaksajathan ne on muutenkin maksanut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se mersu siitä siirry. On se kumma juttu ettei asukkaat noudata sääntöjä.
Tää on niin totta!
- Anonyymi
Ota herneet pois nenästäsi ja tee niistä hernekeitto ja nauti elämästä .
- Anonyymi
Sinäkö luulet että joillain olisi herneet nänässä, vain itsesi tiedät. Eli siis nautihan elämästä sinäkin.
- Anonyymi
Uusi ilmiö Lapualla on tänne muuttaneet mustalaiset jotka ajavat ja jättävät autonsa kerrostalojen ulko-oven eteen...rasittavaa katsottavaa oikeesti kun talojen omat asukkaat jaksavat kävellä parkkipaikoilta asuntoihinsa...nämä raskaan työn raatajat ajaa just minne huvittaa jopa pitki nurmikoita...
- Anonyymi
Heikot yksilöt kirjoittaa tänne kaljaa.Jos vituttaa niin kannattaa tehdä asialle jotain ota kartini mukaan nii katotaan.
- Anonyymi
Ei se nyt niin nuukaa oo. Tuskin se talo justiin silloin palaa. Eihän r****kään hyökännyt silloin kun pm oli kreisibailaamassa.
- Anonyymi
No nyt en ymmärrä yhtään mitään tästä. Siis mitä tarkoitat kirjaimilla pm ?
Ja kuinkas suu on silloin jos tupa palaa😩
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2893193Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit232854TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.221935- 1301881
Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e351704Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1171638Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71390Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21183Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91143- 621093