Toiminnan hyveellisyys olisi kai arvioitava toiminnan tarkoitusperien kannalta. Jos joku yrittää tehdä pahaa, mutta saakin vahingossa aikaan hyvää, niin hänen toimintansa on hyvistä seuraamuksista huolimatta paheellista. Eikö olekin näin? Tuntuisi järkevältä ajattelutavalta...
Tämä johtaa kuitenkin ikävään konfliktiin yhteiskunnassamme suuresti arvostetun hyötyajattelun kanssa.
Saattaahan olla esimerkiksi niin, että ahkera yrittäjä ansaitsee kiitoksen siitä, että hän on hyödyllinen ja tuottava yksilö. Hän maksaa suuret verot ja työllistää ihmisiä. Mutta mitä jos yrittäjän tarkoitusperinä on pelkkä oman voiton maksimointi? Mitä jos hänen asenteensa on, että "otan kaiken mitä saan enkä anna mitään vapaaehtoisesti"? Tässä tapauksessa hän on edelleen hyödyllinen, mutta hän ei enää ole hyveellinen. Miten häneen pitäisi nyt suhtautua? Voidaanko hänestä jopa todeta, että hän ei ole sen parempi ihminen kuin joku sosiaalipummi, sillä molempien vaikuttimenahan on oman mukavuuden maksimointi muista piittaamatta. Voiko jopa olla niin, että sosiaalipummi on yrittäjää parempi ihminen, sillä tuo pummihan saattaa hyvinkin auttaa pummiystäviään pyyteettömästi?
Tällainen ajattelu sopii huonosti johonkin suomalais-luterilais-oikeistolaiseen maailmankuvaan... Taipumus mitata ihmisen arvo tämän hyödyllisyyden perusteella on vahva. Näin siitä huolimatta, että alkuperäisessä kristillisessä etiikassa hyöty oli täysin yhdentekevä. Kun Jeesus ylisti lesken antamaa ropoa, hän ylisti lesken tarkoitusperiä, ei teon hyödyllisyyttä. Sillä onhan yksi ropo jokseenkin hyödytön verrattuna fariseuksen antamiin kultarahoihin.
Turha ylistää mitään toimintaa, jollei tunne toiminnan motiiveja? Ja toisaalta ei kuitenkaan voi olla liian ihanteellinen omassa elämässään. Minä en ole mikään Jeesus. Jos olen rahapulassa, otan mieluummin kultarahan fariseukselta kuin rovon leskeltä.
Tämä johtaa kuitenkin ikävään konfliktiin yhteiskunnassamme suuresti arvostetun hyötyajattelun kanssa.
Saattaahan olla esimerkiksi niin, että ahkera yrittäjä ansaitsee kiitoksen siitä, että hän on hyödyllinen ja tuottava yksilö. Hän maksaa suuret verot ja työllistää ihmisiä. Mutta mitä jos yrittäjän tarkoitusperinä on pelkkä oman voiton maksimointi? Mitä jos hänen asenteensa on, että "otan kaiken mitä saan enkä anna mitään vapaaehtoisesti"? Tässä tapauksessa hän on edelleen hyödyllinen, mutta hän ei enää ole hyveellinen. Miten häneen pitäisi nyt suhtautua? Voidaanko hänestä jopa todeta, että hän ei ole sen parempi ihminen kuin joku sosiaalipummi, sillä molempien vaikuttimenahan on oman mukavuuden maksimointi muista piittaamatta. Voiko jopa olla niin, että sosiaalipummi on yrittäjää parempi ihminen, sillä tuo pummihan saattaa hyvinkin auttaa pummiystäviään pyyteettömästi?
Tällainen ajattelu sopii huonosti johonkin suomalais-luterilais-oikeistolaiseen maailmankuvaan... Taipumus mitata ihmisen arvo tämän hyödyllisyyden perusteella on vahva. Näin siitä huolimatta, että alkuperäisessä kristillisessä etiikassa hyöty oli täysin yhdentekevä. Kun Jeesus ylisti lesken antamaa ropoa, hän ylisti lesken tarkoitusperiä, ei teon hyödyllisyyttä. Sillä onhan yksi ropo jokseenkin hyödytön verrattuna fariseuksen antamiin kultarahoihin.
Turha ylistää mitään toimintaa, jollei tunne toiminnan motiiveja? Ja toisaalta ei kuitenkaan voi olla liian ihanteellinen omassa elämässään. Minä en ole mikään Jeesus. Jos olen rahapulassa, otan mieluummin kultarahan fariseukselta kuin rovon leskeltä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kristillinen etiikka antaa ihmisille vaihtoehdon ja mahdollisuuden ratkaista eettisiä ongelmia. Ihmiset, jotka kokevat elämässään epäoikeudenmukaisuuden, saavat Jumalalta armon uskoa toisenlaiseen todellisuuteen. Usko on ihmiselle taivas maan päällä, siis eräänlainen henkireikä arkisessa taistelussa elämästä ja kuolemasta. Kristillinen etiikka on ihmisille annettu ohjenuora juuri siitä syystä, että ihmiset eivät kykene toimimaan hyveellisesti omasta tahdostaan eivätkä voimastaan. Siihen tarvitaan suurempi voima, joka on Jumala. Joka ottaa vastaan Jumalan voiman, voi toimia hyveellisesti aina kuolemaan saakka kuten apostolit ja marttyyrit alkuseurakunnan aikana.
Jeesuksen valtakunta ei ole "tästä maailmasta". Hän siis tavallaan itsekin tunnusti sen, että hänen opetuksensa ovat liian ihanteellisia arkikäyttöön.
Tämänhän näkee esimerkiksi siitä, miten vaikea on pyörittää jotain liiketoimintaa kristillisesti. Jos yrittäjä alkaa liikaa tunteilla ja moralisoida, jyräävät kilpailijat hänet alta aikayksikön. Ja sitten tulee konkurssi ja paljon pahaa mieltä kaikille. (Paitsi konkurssipesiä selvittäville juristeille, jotka saavat ehkä muhkeat palkkiot työstään.)
Kristillinen etiikka on äärimmilleen vietynä hyvin kaunista. Mutta myös hyvin epäkäytännöllistä. Ei paranna köyhien ja kärsivien asemaa läheskään niin tehokkaasti kuin sellainen etiikka, jossa otetaan raadollisesti huomioon myös teosta aiheutuva hyöty.
Yksi kristillisen etiikan täyttämä pappi voi toki olla suuresti hyödyllinen lohduttaessaan köyhiä ja kärsiviä. Mutta samaan aikaan joku ahne yrittäjä voi hankkimillaan vientituloilla kustantaa tänne kokonaisen sairaalan. Toinen on hyvä, toinen hyödyllinen. Molempia ilmiselvästi tarvitaan?
Yrittäjän ei tarvitse olla ahne, koska Jumala on kaiken hyvän antaja. Ihminen ahneudellaan pilaa kaiken, myös voitot pienenevät. Jos ihmiset toimisivat Jumalan tahdon mukaan kaikilla olisi yltäkyllin. Pappejakin vaivaa epäusko ja itsekkyys.
Kun kaikki maksimoivat oman itsekkyytensä, maailma toimii parhaimmin.