Jeesus tulee portin läpi luoksemme!

Ilm
3:20 Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.
3:21 Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.

Se portti on ahdas, monelle aivan liian ahdas. Siksipä Jeesus on valmis kulkemaan senkin läpi puolestamme, jos vain otamme hänet vastaan. Samoin Jeesus otti muutkin taakat harteiltamme, jopa synnitkin ja kulki kuolemaan syntiemme tähden puolestamme, että uskolla armahduksen omalle kohdalle pelastuksen otettuamme saamme elää Hänen kanssaan ikuisesti. Kuolemallaan Jeesus kuoleman voitti!

44

464

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesusarmahtaa

      Aamen kiitos Jeesus! Jeesus on täynnä armoa ja totuutta ja näkee sen, joka kaipaa häneltä armahdusta.

      • jooeikiitosjeesus

        Joo ei kiitos. Ei ole beduiinien maailmankuvaa eikä siten myöskään syntiä rasitteena. Joten turha tulla minun portille kolkuttelemaan ja parempaakin ruokaseuraa on tarjolla.


    • HurmahengenHurmostelu

      Pelkäsikö Jeesuskin Saatanaa, kun ei tullut portin läpi Devoittia noutamaan?

      "Kaduttaa etten mennyt
      Kirjoittanut: Devout 2.10.2007 klo 23.36
      Jos oppisi olisi pitänyt paikkansa, olin tuhonnut silloin saatanan..
      Pyydän anteeksi, pelkuruuden henkeäni.."

      Devoit
      3.12.2017 11:47
      Devoit
      3.12.2017 11:47
      Ilm
      3:20 Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.
      3:21 Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.

      Se portti on ahdas, monelle aivan liian ahdas. Siksipä Jeesus on valmis kulkemaan senkin läpi puolestamme, jos vain otamme hänet vastaan. Samoin Jeesus otti muutkin taakat harteiltamme, jopa synnitkin ja kulki kuolemaan syntiemme tähden puolestamme, että uskolla armahduksen omalle kohdalle pelastuksen otettuamme saamme elää Hänen kanssaan ikuisesti. Kuolemallaan Jeesus kuoleman voitti!

      • LuovutajoTeuvo

        Teuvo haamuko olet kun Teuvo sanoi jo luovuttaneensa?


    • Kysyväinen

      En ole Teuvo, mutta suuresti ihmettelen sitä, miksi Jeesus teki portin itselleenkin niin ahtaaksi, ettei päässyt Teuvon entistä ystäväänsä luokseen noutamaan.

      Vai seisoiko siinä portin molemmilla puolilla pelkurit, jotka vain katselivat toisiaan?

      Ja miksi Jeesus ei armahtanut portin läpi?

      • LoistavaaTeuvo

        Valehtelet tosi vakuuttavasti, mutta et riittävän vakuuttavasti. Nuo ovat sinun sepittämiäsi satuja.

        TEUVO, ET TUNNUSTA JEESUKSEN SOVITUSVERTA. SIINÄ ON SE ERO!


      • Sivusta.sen.verran.sanon
        LoistavaaTeuvo kirjoitti:

        Valehtelet tosi vakuuttavasti, mutta et riittävän vakuuttavasti. Nuo ovat sinun sepittämiäsi satuja.

        TEUVO, ET TUNNUSTA JEESUKSEN SOVITUSVERTA. SIINÄ ON SE ERO!

        Jos minun naapurustossani eläisi tuollainen verellä mesova asukas, niin en ainakaan lapsiani päästäisi yksin ulos, varsinkaan illalla.


      • Neibourhood
        Sivusta.sen.verran.sanon kirjoitti:

        Jos minun naapurustossani eläisi tuollainen verellä mesova asukas, niin en ainakaan lapsiani päästäisi yksin ulos, varsinkaan illalla.

        Sanoma rististä on hullutus niille jotka kadotukseen joutuvat. Haluatko todella sinäkin sinne?
        Sanoma rististä on valitettavasti sinun mielestäsi verellä mesoamista mutta millään valheillakaan ei voi pelastusta saada.


      • Ettei.vaan.joku.uskoisi
        Neibourhood kirjoitti:

        Sanoma rististä on hullutus niille jotka kadotukseen joutuvat. Haluatko todella sinäkin sinne?
        Sanoma rististä on valitettavasti sinun mielestäsi verellä mesoamista mutta millään valheillakaan ei voi pelastusta saada.

        Tuollaiset laittomat uhkaukset pitäisi kriminalisoida. Minuun aikuiseen ihmiseen niillä ei toki ole mitään vaikutusta, koska tiedän niiden olevan pelkkää satua.


      • Todistase
        Ettei.vaan.joku.uskoisi kirjoitti:

        Tuollaiset laittomat uhkaukset pitäisi kriminalisoida. Minuun aikuiseen ihmiseen niillä ei toki ole mitään vaikutusta, koska tiedän niiden olevan pelkkää satua.

        Sinulla on vain mutu.


      • Etkö.sen.vertaa.tiedä
        Todistase kirjoitti:

        Sinulla on vain mutu.

        Todistustaakka on sillä, joka jonkun uskomattoman tarinan kertoo.
        Älä vaan todistele sillä, että johonkin satukirjaan on ihmiset niin kirjoittaneet.


      • Jos.sallit
        Neibourhood kirjoitti:

        Sanoma rististä on hullutus niille jotka kadotukseen joutuvat. Haluatko todella sinäkin sinne?
        Sanoma rististä on valitettavasti sinun mielestäsi verellä mesoamista mutta millään valheillakaan ei voi pelastusta saada.

        Tarkoititko Neighbourhood?


      • Tarkoitinpa
        Jos.sallit kirjoitti:

        Tarkoititko Neighbourhood?

        Ennakoiva kirjoitusohjelma tekee aina tepposiaan kun ei aina muista tarkistaa.


      • jooeikiitosjeesus
        LoistavaaTeuvo kirjoitti:

        Valehtelet tosi vakuuttavasti, mutta et riittävän vakuuttavasti. Nuo ovat sinun sepittämiäsi satuja.

        TEUVO, ET TUNNUSTA JEESUKSEN SOVITUSVERTA. SIINÄ ON SE ERO!

        No ainakin siinä suhteessa Teuvo on järkijätkä.. Vanhat veret on hukkaan valuneet ja kuivuneet monelta muultakin kuin mainitsemaltasi äpäräkersalta.


    • ToiwiaisenAnselmi

      Kyllä Saatanalle heitetyn totuus on todella ihmeellistä, kun Jeesus joutuu tuomitsemaan itsensäkin, kun ei mennyt ahtaasta portista sisälle noutamaan Harrasta Devouttia - Jari Paakkosta omakseen:

      "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene.
      "Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona, kolkutatte ovelle ja huudatte: 'Herra, avaa meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä.'
      Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi, ja sinä opetit meidän kaduillamme.'
      Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät.'

      • Olet.raukkamainen

        Miksi Teuvo käytät toisten nimimerkkiä?


      • RaukkamainenTeuvo

        Nuo ovat vain sinun satuja Teuvo.


    • Kysyväinen

      DEVOIT!

      Kun vihdoinkin otit käyttöön myös rekisteröimäsi nimimerkin, voisitko nyt antaa vastauksen tähän Teuvo Sunin esittämään kysymykseen:

      TeuvoSuni
      30.8.2017 20:30
      Apostoli Johannes kuoli noin 100 vuotiaana, 60 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Hän oli ainoa opetuslapsi, joka koki luonnollisen kuoleman.

      Vuonna 90 Pyhä Henki paljasti hänelle, että koko maailma oli jo silloin Pahan vallassa. Mukan myös kaikki Paavalin opeilla perustetut seurakunnat, myös Efeso, jonka johtajalle Johannes lähetti kirjeen:

      "Kirjoitin muutaman sanan seurakunnalle, mutta Diotrefes, joka mahtailee sen johtajana, ei pidä meitä missään arvossa.
      Siksipä minä sinne tultuani aionkin huomauttaa hänelle siitä, mitä hän oikein tekee levittäessään meistä pahoja puheita.
      Eikä hänelle sekään riitä. Hän kieltäytyy itse ottamasta veljiä vastaan, estää niitä, jotka haluavat sen tehdä, ja jopa erottaa heitä seurakunnasta."

      Kun hän sitten Efesoon mennessään, meni Diotrefestä nuhtelemaan, hänelle kävi näin:

      "Minä, veljenne Johannes, jolla on sama ahdinko, valtakunta ja Jeesukselta tuleva kestävyys kuin teillä, olin joutunut Patmos-nimiselle saarelle, koska olin julistanut Jumalan sanaa ja todistanut Jeesuksesta."

      Ja siellä Pyhä Henki paljasti hänelle kaikki Raamatun totuudet. Hän oli myös viimeinen Pyhän Hengen saanut todistaja:

      "Me olemme kaiken tämän todistajat -- samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille jotka häntä tottelevat."

      Nyt sitten odotan oikeassa olevan DEVOITIN vastausta:

      Kerro minulle sen henkilön nimi, jonka Pyhä Henki on ennen minua lähettänyt tähän maahan todistamaan Kristuksen totuudesta, ja jonka täytyy myös olla sinun uskosi isä.

      Ja joka kohtasi samanlaista vihaa vainoa ja tappouhkauksia, kuin mitä minäkin olen saanut kokea. Näiden Jeesuksen ilmoitusten mukaisesti;

      "Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."

      "Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."

      "Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu."

      "Te olette minun todistajani,"

      "Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu."

      Miten näillä opeilla olisi voitu perustaa Kristuksen oma seurakunta?

    • Mikäparasta

      Parasta asiassa on se ettei Teuvo voi estää Jeesuksen tuloa vaikka yrittää olla portinvartijana.

      • Exystävä

        Tuota ihmettelin jo silloin kun pidin Teuvoa "oikeana" uskovaisena. Oli helppoa nähdä että Teuvo&Armi olivat mieluummin tulppana ihmisten ja Jeesuksen välillä kuin luomassa yhteyttä.


      • Teuvotkumoon
        Exystävä kirjoitti:

        Tuota ihmettelin jo silloin kun pidin Teuvoa "oikeana" uskovaisena. Oli helppoa nähdä että Teuvo&Armi olivat mieluummin tulppana ihmisten ja Jeesuksen välillä kuin luomassa yhteyttä.

        Paavali ei ollut valehtelija.


    • ihana takaportti

      • Miksipä.ei

        Osuva nimimerkki, omiaan tälle palstalle.


      • Miksipä.ei kirjoitti:

        Osuva nimimerkki, omiaan tälle palstalle.

        "Osuva nimimerkki, omiaan tälle palstalle. "

        Kiitoksia.
        Mukavaa saada positiivista palautetta, sillä
        yleensä hartaat uskovat ja sivistyneet ruotsinkieliset kivittävät.


      • KusettavaTeuvo

        Minun takaportti on porsaanreikä, jonka olen itselleni varannut jokaiseen toisille laatimaani ukaasiin.


      • KusettavaTeuvo kirjoitti:

        Minun takaportti on porsaanreikä, jonka olen itselleni varannut jokaiseen toisille laatimaani ukaasiin.

        " Minun takaportti on porsaanreikä, jonka olen itselleni varannut jokaiseen toisille laatimaani ukaasiin.
        "

        Ukaasi päivässä pitää pastorin lähellä


      • KusettavaTeuvo
        kusettava_kirkko kirjoitti:

        " Minun takaportti on porsaanreikä, jonka olen itselleni varannut jokaiseen toisille laatimaani ukaasiin.
        "

        Ukaasi päivässä pitää pastorin lähellä

        Etkö tiedä että pastorit ovat porttoja? (Mielestäni)


      • KusettavaTeuvo kirjoitti:

        Etkö tiedä että pastorit ovat porttoja? (Mielestäni)

        "Etkö tiedä että pastorit ovat porttoja? (Mielestäni) "

        Saavat ainakin palkkansa valehtelusta.


      • KusettavaTeuvo
        kusettava_kirkko kirjoitti:

        "Etkö tiedä että pastorit ovat porttoja? (Mielestäni) "

        Saavat ainakin palkkansa valehtelusta.

        Niin minäkin väitän, mutta se onkin juuri sitä kusetusta. Kun väitän pappeja valehtelijaksi ja hoen sanaa totuus, silti kertomatta sitä, minua luullaan totuuden puhujaksi. Enkö olekin nero?


      • Oletnero
        KusettavaTeuvo kirjoitti:

        Niin minäkin väitän, mutta se onkin juuri sitä kusetusta. Kun väitän pappeja valehtelijaksi ja hoen sanaa totuus, silti kertomatta sitä, minua luullaan totuuden puhujaksi. Enkö olekin nero?

        Kuinka kiittämättömiä ihmiset ovatkaan sinua kohtaan.


      • Oletnero kirjoitti:

        Kuinka kiittämättömiä ihmiset ovatkaan sinua kohtaan.

        "Kuinka kiittämättömiä ihmiset ovatkaan sinua kohtaan."

        Onko se "maailman palkka"?


    • porttijaovi

      Jeesus on se portti. Siitä kun käyt sisään vihollinen kaatuu.

    • Kaaskas

      Aika ketku ja rähinöitsijä

    • Kysyväinen

      Kysymys sinulle kusettava_kirkko?

      Mikä näistä sinun tutkimustesi mukaan kusettaa parhaiten:

      adventistit
      aglikaanit
      agrigolalaiset
      alfalaiset
      arkkimunkkilaiset
      armonkalliolaiset
      baalbeklaiset
      babtistit
      birkittalaissisaret
      branhamilaiset
      cityseurakuntalaiset
      Daavidinhuonelaiset
      dominikaanit
      elämänsanalaiset
      elämänlähdeläiset
      eläväsanalaiset
      ekumeeniset
      exoduslaiset
      gnostilaiset
      Hartaanselän hartaat
      henotesläiset
      helluntailaiset
      hengenuudistuslaiset
      heränneet
      esikoiset
      ilmestysmajalaiset
      ilosanomalaiset
      israelinystävät
      Jarinhotellilaiset
      Joosualaiset
      jehovalaiset
      Jeesuksen pyhän veren papit
      Jeesuksen ruumislaiset
      Jeesus on herralaiset
      kalamoslaiset
      katolilaiset kylväjät
      kansanraamattuseuralaiset
      kalleimman veren sisaret
      kansanlähetysläiset
      Kellonkartanolaiset
      koivuniemiläiset
      korpelalaisuus
      kotikirkkolaiset
      kulmakivenseurakuntalaiset
      kulmakiviseurakuntalaiset
      kuninkaansoturit
      kristilliset eläkeläiset
      kriisipalvelulaiset
      kotisatamalaiset
      liekkiläiset
      luterilaiset
      lähetysseurakuntalaiset
      luthersäätiöläiset
      lasarusveljet
      lähdekalliolaiset
      lännenhunttarilaiset
      maranatalaiset
      majakkalaiset
      metodistit
      missiomaailmalaiset
      mormoonit
      munkkiluostarin munkit
      nunnaluostarin nunnat
      nokialaismissiolaiset
      onewayhouselaiset
      ortodoksit
      pelastusarmeijalaiset
      patmoslaiset
      palatsiseurakuntalaiset
      paavalinsynodilaiset
      paratiisikotilaiset
      pikkuesikoiset
      priskillalaiset
      pyhänikolauslaiset
      perjantaikristuksellelaiset
      raamattupuhuulaiset
      radiodeiläiset
      rauhansanalaiset
      rauhanyhdistysläiset
      eli vanhoillislestadiolaiset
      ristiinnaulitut
      risteyspaikkalaiset
      ristiretkeläiset
      ropolaiset
      rukouspalvelulaiset
      rukousystäväläiset
      ruusuristiläiset
      ristiinnaulittulaiset
      saalemilaiset
      sadonkorjuulaiset
      sanansaattajalaiset
      sanajaylistysläiset
      sauluslaiset
      savenvalajalaiset
      scientologilaiset
      siloalaiset
      slevy:n miespapit
      slevy:n naispapit
      stefanuslaiset
      suomenraamattuopistolaiset
      Suomi24keskustelut
      teologisetinstituuttilaiset
      tabernaakkelilaiset
      takeitnowlaiset
      teologisetistuuttilaiset
      Timoteusyhteisöläiset
      totisestiparannetut
      tuomasmessulaiset
      totuudenystäväläiset
      tunnustukselliset luterilaiset
      torontonsiunaajalaiset
      uusheränneet
      uusapostoliset
      uusitoivolaiset
      uusiviiniläiset
      valon enkelit
      vapaakirkolliset
      vanhauskoiset
      vapaamuurarit
      verenvoimalaiset
      viadolorosalaiset
      vineyardilaiset
      yhteyskristuksessalaiset
      yhteysliikeläiset
      yeshualaiset

      • Vastaavainen

        Sunilaisuus


      • Olensamaamieltä
        Vastaavainen kirjoitti:

        Sunilaisuus

        Sunilaisuus kusetti liian hyvin, koska tyhminkin tajusi että häntä kusetetaan.


      • Muistan
        Olensamaamieltä kirjoitti:

        Sunilaisuus kusetti liian hyvin, koska tyhminkin tajusi että häntä kusetetaan.

        Muistan kun Teuvo ennen puhui epäuskon synnistä mutta myöhemmin ei uskosta ollenkaan vaan ahtaanportin sepitelmästään.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      249
      45399
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      32
      11264
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      211
      10902
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9721
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8538
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      230
      6539
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3220
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2259
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      39
      1727
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1540
    Aihe