Mikä vie Hankoa oikeaan suuntaan?

Vielä vuosi sitten moni oli sitä mieltä, että Tehtaanniemen hanke on hyvä hanke; Hanko saa uuden uimahallin ja turisteja varten saadaan lisää huoneita majoittumista varten. Se on etu koko kylälle, sen turismille, jossa väki muuten vähenee. Nyt on tilanne aivan erilainen. Kukaan ei tiedä tuleeko hotellia vai ei, koska tuli asuinkerrostalot, jotka on rakennettu liiketontille. Väitteen voi tarkistaa voimassaolevasta kaavasta: liiketontti. Lisäksi kallis SPA on aivan muuta, mitä hankolaiset odottivat. Jorma Nousiainen kehui aikanaan "Hangon ystävien" hyviä suunnitelmia. En ole kuullut häneltä loppuyhteenvetoa, Kiinnostus on varmaan loppunut. Onko ne huoneet Tehtaanniemellä vuokrattavissa, kuten Jorma lupaili? Onko välitystoiminta Hotelli Ragatan tiskillä, kuten oli suunnitelma? Niin kirjoitettiin lehdissä, uhottiin somessa ja luennoitiin Kaupungintalon juhlasalissa. Miten on? Mikä on totta ja mikä tarua? Kuka pitää sanansa? Mikä ja ketkä vievät Hankoa oikeaan suuntaan?
27978
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Olen lukenut samat samat lauseet jo ties montako kerta. Nimim. on vaan muuttunut.
Lain mukaan mennään, tai miten se nyt oli ????

Äänestä

Yritä jo ymmärtää, kukaan ei ole koskaan luvannut mitään uimahallia. Olisi hyvä ottaa selvää asioista ennenkuin kirjoitaa paskaa. Hangossa olisi kaikki hyvin ja eläisimme hyvässä yhteistyössä kakkoshankolaisten kanssa jos kateellisuus ja turha marina loppuisi.

Äänestä
  • Anteeksi mitä tarkoitat Kakkoshankolaisella? Niitäkö jotka eivät asu rannan äärellä. Anteeksi jos itsekkin asun. Juuri teidänlaisten kuten "moukkien" vuoksi monet Hankolaiset haluavat että Kaupunkia halutaan ehdottamasti pitää Luonnonkauniina sekä sitä myös kauniisti Kunnioitettavana Kaupunkina! Ei minään San Tropezina.

    Äänestä

Hotellia rakennettais jo, jos ei taas olis eräs kalastaja tehny valitusta. Nyt aloitusta saaraan odottaa ties kuinka kauan. Ei oo homma menny putkeen, mutta suurin jarru on ollu aiheettomat valitukset.

Äänestä

Hyvä tulee, kun noudatetaan lakia ja pykäliä, ettei tarvitse poliitikkoja ja virkamiehiä oikausta oikeuslaitoksen kautta. Maccarin tappaus on yksi esimerkki. Kohta tulee TUOMIO Tahtaanniemen suhmuroinnista. Niin tai näin. Oikeuden päätöstä on kunnioitettava ja tehtävä sen vaatimat korjautoimenpiteet. Siinä ei demareiden tai ruotsalaisten tai muidenkanaa yksittäiset mielipiteet auta.

1Äänestä

Kahdenlaista ilmaa, rajuilmaa ja kaunista säätä. Demareiden pääjehut yrittävät edelleen ylläpitää sitä pöhinää, jota pitivät, kun Tehtaanniemeä vielä suunniteltiin. Oli kauppaboikottia, huoneiden vuokrausuutisia ja toiveita uimahallista, Myöhemmin, kun joku heistäkin lopulta älysi, että ei syntynyt vuokrattavia asuntoja, alkoivat perustella asuntoalueen perustamista uusilla veronmaksajilla ja sillä, että silloin voi meluta Itä-Sataman alueella enemmän. Voi kerttu sentään noita poskettomia juttuja. Ja vielä politiikan "huipulta"! Eihän noissa tuulen heiluttamissa huulissa mitään, mutta kun joku vielä uskoo siihen potaskaan.

1Äänestä

Valoe tulopalopaneelien stoppi oli hyvää mainosta hangolle.

Äänestä

hanko laiva kääntyy oikeaan kurssiin vasta kun demari/rkp mätäpaise purskahtaa tyhjäksi mäkkäri case sai jo mätäpatin pään punoittamaan kunnolla ja seuraavaksi painetta lisää tehtaanniemi päätös mutta pahoin pelkään että siellä on saunassa muurariveljien kaluja hierottu tervalla ja osoitettu oikea suunta sehän lukee jo tämän hyvävelikerhon säännöissäkin muurariveli ei toista tuomitse

Äänestä

Yksinkertaisesti sanottuna kakkoshankolainen on henkilö joka ei maksa veronsa (paitsi kiinteistöveroa, jos omistavaa talon täällä) Hankoon, tällaiset henkilöt viettävät vapaa-aikansa täällä mutta ei kustanna minkäänlaisia palveluja,

Mäkkäricase ei näyttänyt mitää muuta kun, että työantajalta ihan vapaasti varastaa. On se vähän kumma kun kaupassa työskentele vie vanhaa ruokaa, niin se on varastamista ja potkut tulee heti. Mutta korkeakoulutettu saa viedä vanhaa ja uutta tavaraa vaikka kuinka paljon ihan vapaasti ilman mitään rangaistusta. Siinä taas näkee miten vähäpalkkaisia potkitaan.

Äänestä

Olisihan se hienoa jos poliitikoilla olisi munaa todeta, että ei Tehtaanniemen nykytilanne ihan sellainen ole mitä tuli luvattua. Ei tullut luvattua majoitustilaa eikä kylpylää jossa kaupunkilainen voisi kohtuuhinnalla pulahtaa (vertaa Kasnäs http://www.kasnas.com/info/hinnastot/kylpylan-hinnasto). Samalla voitte verrata rakennustyyliä joka Kasnäsissä on toteutettu. Hienosti siellä sopeutuvat rakennukset luontoon.
Pahinta on, että Hangon keskustan ja Itäsataman rantapaikat on tuhottu kerrostaloilla jotka eivät totisesti sovi maisemaan ollenkaan. Pahimman näköisenä Bulevardin päädyn möhkälemäiset kolossit. Tämän tyyppinen rakentaminen ei kertakaikkiaan sovi tällaiseen pohjoismaiseen pikkukaupunkiin kuin Hanko on. Aivan käsittämätöntä on, että kaunis puutaloalue Bulevardin/Itäsataman alueella on nyt piilotettu massiivisten rakennusten taakse. Nuo kerrostalot olisi pitänyt rakentaa jonnekin ihan muualle, kauemmaksi rannasta.
Etelän aurinkorantojen turistirysissä isoja hotelleja rakennetaan rannoille. Sinne suomalaiset voivat mennä grillaamaan itseään ja nautiskelemaan grogejaan.

Vaan tehty mikä tehty. Hankoa ovat poliitikot pyrkineet kehittämään sellaisella tavalla jonka he ovat parhaaksi katsoneet. Legendaarisen kaunista Kylpylähankoa ei enää ole muualla kuin Appelgrenintien ja Mannerheimintien varrella. Toivottavasti uusi Casinon ravintoloitsija ymmärtää minkä perässä tavallinen turisti kulkee. Toivon hänelle kaikkea parasta!
Poliitikot - pitäkää näppinne erossa näiltä alueilta!

Äänestä

Lopettakaa jo se paskan jauhaminen Tehtaanniemestä. Ilman kaiken maailman valituksia alueelle olisi jo rakennettu hotelli ja Kuningatarvuoren rakentaminen olisi ollut täydessä vauhdissa. Suomen oikeuslaitos on hylännyt kaikki tähän astiset valitukset, mitenköhän paljon tämä yksi herra on maksanut kaupungille, kohta puhutaan varmaan jo miljoneista!

Äänestä
  • Höpö höpö. Ilma suhmurointia Kuningattarenvuoren alueella olisi asuntoja ja Tehtaanniemellä Hotelli ja uimahalli. "Kyllästynyttähän" ja "hjänkälä", ehkä yksi ja sama ihminen, ei taida oikein sulattaa arvostelua huonosta käytöksestä. Rolle on sankari ja oikeanmukaisuuden puolesta. Sinä taidat olla aivan toista maata.

    Oikeus lopulta voittaa, Lue "turtapallin" kirjoitus kahden päivän takaa. Siinä on totuuden ydin ja siemen. Oikeuden päätös tuli Maccarin tapauksessa ja kohta tulee Tehtaanniemen tapauksessa. Molemmat ovat oikein. Tehtaanniemen aikaisemmat oikeuden päätökset eivät ole ottaneet kantaa sisältöön, vain joihinkin muotoseikkoihin. Nyt tullaan arvioimaan myös sitä, saako rakentaa kaavan vastaisesti ja voidaanko kaavaa muuttaa merkittävästi kuulematta kuntalaisia. Kaavat on tarkoitettu ohjaamaan rakentamista ja ne ovat oikeusvaikutteisia.

    Äänestä

Taitaa nää kirjooittajat täällä olla rollen trolleja. Kyllästynyttähän on asian ytimessä. Valitusten takia kaik on viivästynyt regatan saneerauksesta lähtien. Nyt Rolle valitti hotelliosan rakentamisesta ja päätöstä joudutaan venttaamaan vuos tai kaks. Toivottavasti senkin jälkeen on rakennuttajalla intoa toteuttaa hanke. Tän viestiketjun ruikuttajat on säälittäviä olioita.

Äänestä
  • Tätä minäkin epäilen. Valittamisella koko kokonaisuus viivästyy yhteensä 10 vuotta. Siinä voi rakennuttajalla halukkuus lopahtaa. Ja mitä sillä valittamisella saatiin aikaan. Ei mitään muuta kuin viivästymisiä. Siinä jäi hankolaisiltakin uimiset uimatta parilta vuodelta.

    Äänestä

Ei oo Rolle hotellin rakentamisista valittanut.

Äänestä

Kyllä muuten on. Sen takia hotellin aloitus viivästyy. Ota selvää asioista. Tuntuu siltä, että rollis valittaa kaikista asioista mitä eteen tulee. Kallis jäbä. kaukana sankarista. Maksanu Hangolle jo ainakin yhden jäähallin verran. Kylä näi o !

Äänestä
  • Onpas sinulla asiat huonosti, mutta älä kohdista sisäistä vihaasi viattomiin ihmisiin. Koulukiusatun puolustaja ei ole syyllinen. Sama koskee Tehtaanniemen hanketta. Rolle ei ole syyllinen.

    Äänestä

Rakennusten ulkonäköön ja korkeuteen tulisi ehdottomasti rantaviivalla kiinnittää huomiota. Tuolla aikaisemmassa kommentissa oli viite Kasnäsiin. Ja toden totta, siellä on osattu kauniisti rakentaa.
En tiedä arkkitehtitoimistoja jotka ovat suunnitelleet Hankoon nämä mainitut talot. Eipä niitä kauniiksi voi sanoa ja ovat aivan liian korkeita näin lähelle rantaa rakennettuina. Luulenpa että on ajateltu maksimoida voitto tarpeeksi isolla määrällä asuntoja; helposti silloin pakkaa unohtumaan tuo visuaalinen puoli.
Asialle ei tietenkään enää voi tehdä mitään. Säälittää vain kun kaunis rantaviiva on tuhottu. Hanko kun ei ole mikään Playa del Ingles.
Että tällainen valitus meikäläiseltä. Mielenkiintoista nähdä kuinka nopeasti tulee vastavalitus. Sillä valitus on sekin kun jonkun valituksesta valitetaan.

Äänestä
  • Olet+niin+oikeassa.+Ulkonäkö+on+mitä+on,+vaikka+arvostetut+arkkitehdit+ja+suunittelijat+ovat+olleet+asialla.+Voiton+maksimointi+on+ollut+varmaan+yksi+määräävin+seikka,+mikä+on+ohjannut+toimia.+Sen+takia+emme+saaneet+sitä,+mitä+piti+tulla:+hotelli+ja+uimahalli.+Kuningattarenvuoren+rakennusoikeuden+myynti+ei+riittänyt.+Piti+rakentaa+Tehtaanniemelle+kalliiita+asuntoja+ja+niille+osakkaiden+maksamat+suihku-+ja+saunatilat.+Kuningattarenvuorelle+voisi+rakentaa+seitsemänkerroksiset+talot+hankolaisille+3500+euroa+neliö.+Sitä+ei+"hangon+ystävät"+tee,+mutta+rakennusoikeutta+on+siellä+muillekin,+kunhan+se+annetaan+kilpailutukseen.+Kilpailutusta+pimitetään,+kun+ei+anneta+muiden+toimia+ensin,+vaikka+toisilla+on+miljooniensa+kanssa+jo+turnausväsymystä+ja+hommat+viivästyy+viivästyy+viivästyy...+Sellaista+avoimmuutta+ja+hankolaisten+omaisuuden+hoitoa+eikä+valtaa+pitävistä+kukaan+perään+hauku.+Hykertelevät+vallanhimossaan+tynnyreissään,+toinen+28%:n+ja+toinen+32%:n+kanssa.+Ihan+sama.+En+arvosta.+Mutta+sehän+on+toinen+juttu.

    Äänestä

  • Rakennukset ovat poikkeuksellisen korkeita. Tietämättä/tuntematta edes alkuperäisiä kaavamääräyksiä/vaatimuksia autopaikkojen määrästä, niin epäilen, että korkeuteen vaikuttaa rakennusten kellareihin rakennetut autopaikat. Korkeutta olisi voitu tosin voitu rajoittaa jos autohallit olisi rakennettu syvemmälle. Näköala on varmaan kaikista asunnoista tällä ratkaisulla parempi, kuin jos talot olisivat pari metriä alempana. Kaikissa tilanteissa ei päättäjät kuitenkaan näemmä kiinnitä huomioita kaupunkikuvaan. Odotankin edelleen kaupungin toimia sen omistamien maiden ennallistamisesta alueella. Mutta kai sitten jossain "yhteistyösopimuksessa" on kirjattu, että näreen näre ei saa olla asuntojen näköalaa pilaamassa. Tosin yksittäisistä puunkaadoista kaupunki on hyvinkin tarkka.

    Myös voiton maksimointi rakennuttajalle on toteutunut paremmin, koska rakentamiskustannukset ovat olleet pienemmät tällä toteutuksella. Vaaleilla valitut päättäjämme ovat päätökset tehneet ja siihen lienee tyytyminen.

    Nämä kirjoittelut ovat vain pienen piirin mielenilmaisuja ja niillä ei ole mitään vaikutuksia. Päätöksistä valittaminen on yhteiskunnassamme perusoikeuksia ja ne pitää hyväksyä. RR:n pyynnössä rakennusluvan hakemisen jatkoajalle on kärkevästi otettu kantaa tähän. Jos päätökset olisivat olleet RR:lle kielteisiä, niin myös se olisi todennäköisesti valittanut päätöksistä.

    Äänestä

kaiken kaupungin päättäjien suhmuroimisen ja vatuloinnin jälkeen......ainoa asia,joka vie hankoa eteenpäin, on FISTING

Äänestä

Nämä edella olevat kommentit koskien kaupunkikuvaa ja rakennusten kokoa sekä ulkonäköä ovat hyvin asiallisia. Valitettavan usein on niin että poliitikolla joka istuu luottamustoimessa ei ole minkäänlaista käsitystä siitä mikä on sopivaa kaupungin kokonaiskuvaa ajatellen. Puuttuu näkemys siitä miltä kaupungin tulisi ulospäin näyttää. Monella ei ole myöskään hyvää ”makua” . Jotkut näkevät betoniset kerrostalot kauniina ja nykyaikaisena tapana rakentaa.

Hanko on kautta aikojen ollut kauniisti rakennettu puutalokaupunki. Muutamia kertostaloja on rakennettu mutta ne ovat erillään entisestä rakennustyylistä.

Ilman muuta nuo rantaan rakennetut isot betonitalot ovat tyylillisesti aivan väärässä paikassa.

Äänestä

Mekanon vanha tehdas oli tyylillisesti oikeassa paikassa. Siinä silmä lepäs. Kertakaikkiaan upea vanha töhritty betonirakennus.

Äänestä

Ironia sikseen. Mekanon annettiin rapautua kun hotellihanketta odotettiin. Kaupunki olisi pienellä vaivalla voinut purkaa rakennuksen ja siistiä alueen.
Jotenkin hassua että katsotaan oikeutetuksi isojen betonikerrostalojen rakentaminen siksi että Mekano oli niin ruma.

Sille alueelle olisi pitänyt rakentaa maastoon sopeutuva, matala kylpylähotellirakennus. Kuten esim Kasnäsissä.

Nythän alue suorastaan pomppii silmille mahtailevine kerrostaloineen.

Äänestä

Tulipa luettua tämä viestiketju alusta loppuun. Varsinkin loppupäässä asiallista juttua koskien noita uusia rakennuksia jotka on rakennettu rantaan.
Käyn satunnaisena matkailijana Hangossa. Kaupunki on hienoin suomalainen merellinen turistikohde.
Tunnettiin aikoinaan myös upeasta kylpylästään. Hienot puutalot koristavat Casinon puistoa ja sen läheisyyttä.
Kaupungin kuva on toden teolla muuttunut viime vuosina. Rantaan sopimattomia korkeita betonitaloja on rakennettu ja komeita mäntyjä tuntuu kaatuvan ryminällä.

Kun ajaa Appelgrenintietä Tellinnan kohdasta alaspäin ei voi uskoa silmiään. Koko rantaviiva on tuhottu. Hankolaista maisemaa ei enää siitä tunnista; siis juuri sitä mikä teki Hangosta Hangon. Sentään patsas ja leijonat ovat jäljellä.
Ovatkohan nekin pois ja tilalla monikerroksinen betonirakemnus kun seuraavan kerran tulen.

Äänestä
  • Edistystä?

    Äänestä

Onko edistystä se että kaupungin identiteettiä murennetaan pala palalta.

Miksi näitä maisemaa pilaavia korkeita ja äärimmäisen arkipäiväisiä rakennuksia ei rakennettu sinne missä muutkin korkeat talot ovat?

Tuskin kenelläkään on mitään edistystä ja rakentamista vastaan mutta pitäisihän sitä nyt sentään osata järjellisesti päättää mitä rakennetaan ja minne.

Hanko ei todellakaan ole mikään aurinkorantoihin verrattava kaupunki jossa massiiviset hotellit on rakennettu rantalinjaan.

Miettikää nyt vähän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HynynenJS kirjoitti:

Vielä vuosi sitten moni oli sitä mieltä, että Tehtaanniemen hanke on hyvä hanke; Hanko saa uuden uimahallin ja turisteja varten saadaan lisää huoneita majoittumista varten. Se on etu koko kylälle, sen turismille, jossa väki muuten vähenee. Nyt on tilanne aivan erilainen. Kukaan ei tiedä tuleeko hotellia vai ei, koska tuli asuinkerrostalot, jotka on rakennettu liiketontille. Väitteen voi tarkistaa voimassaolevasta kaavasta: liiketontti. Lisäksi kallis SPA on aivan muuta, mitä hankolaiset odottivat. Jorma Nousiainen kehui aikanaan "Hangon ystävien" hyviä suunnitelmia. En ole kuullut häneltä loppuyhteenvetoa, Kiinnostus on varmaan loppunut. Onko ne huoneet Tehtaanniemellä vuokrattavissa, kuten Jorma lupaili? Onko välitystoiminta Hotelli Ragatan tiskillä, kuten oli suunnitelma? Niin kirjoitettiin lehdissä, uhottiin somessa ja luennoitiin Kaupungintalon juhlasalissa. Miten on? Mikä on totta ja mikä tarua? Kuka pitää sanansa? Mikä ja ketkä vievät Hankoa oikeaan suuntaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu