Britannian pääministeri aiottiin salamurhata

uliuliuliuli

Britanniassa on estetty islamistien suunnitelma pääministeri Theresa Mayn salamurhaamiseksi, uutisoi Sky News.

Uutiskanavan mukaan poliisi uskoo, että pääministerin virka-asunnon luona aiottiin laukaista jonkinlainen räjähde ja May aiottiin surmata sen aiheuttaman kaaoksen aikana.

Kaksi parikymppistä miestä pidätettiin viime viikolla, ja heitä vastaan on nostettu syytteet terroritekojen valmistelusta. Kaksikkoa odotetaan oikeuden eteen keskiviikkoaamuna.

Sky Newsin tietojen mukaan Scotland Yard, tiedustelupalvelu MI5 ja Länsi-Midlandsin poliisi ovat tutkineet asiaa jo viikkojen ajan.

Pääministerin virka-asunto sijaitsee Lontoon keskustassa Downing Streetillä. Sen edustalla on jatkuvasti mittavat turvatoimet.

Aiemmin tiistaina Mayn tiedottaja ilmoitti, että Britanniassa on estetty yhdeksän iskua viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana.

7

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 154

      Mitä vielä odotellaan? Mitä kaikkea islamistien pitää vielä tehdä, ennen kuin ne poistetaan EU:n alueelta? Kaikki ajattelee samalla lailla, mutta kukaan ei uskalla sanoa sitä ääneen. Ihme touhua.

    • inhoonniitä

      saakoha sanoo;että minä inhoon noita terroristi islamisteja.en hyväksy ja ne leimaa nuo naiset ja lapset.mut eihä niille naiset meinaa mitää.hella ja nyrkki.suomalaisen tytön raiskaus.hävitettävä ne on suomesta.

    • olkooniin

      poliisinkin pitäs nyt tiedottaa ketä meidän pitääå varoo.ilmotuksia on tämätästä kantaväestön murhamiehistä.mut ei näistä.miksi.tasapuolisesti.tai me tulemme vaatimaan sitä.onko hyvä marssit,ku vaivattomammin sujus.














      11.

    • näinpäättelen

      Luultavasti lännen päättäjiin kohdistuvat yritykset ovat pelkkää propagandaa, koska ketään ei ole saatu päiviltä. Keinoja ja tilaisuuksia olisi vaikka kuinka paljon.

    • No suvakit " Ei ole mitään tekemistä Islamilla asiassa " vai olisko edes pikkuriikkisen ?
      Että silleen.

    • käpykaartilaisia

      niin naisiahan saa tappaa heidä kyltyyyryn mukkaa.mut suomen naiset ku ei noita he...rottia hyväksy.anniki sano tulleesa järkii.mut ikuse muisto sai.voivoi!ja paljoko noita kohtaloita lie.ku se on rakkautta.murhamiehiä oovat.käpykaartilaisia suuriosa!!!!

    • viides.käsky

      Mitä pahaa Theresa on tehnyt muslimipojille kun noin pahat teot niillä mielessä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe