Miks hävityn sodan sankareita juhlitaan vimmatusti

Ei kai nyt missään muualla 1-3 pelin hävinnyttä joukkuetta juhlita vaan myönnetään tappio.?
10203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Eihän sitä nyt häviöksi voi sanoa, jos onnistuttiin pysäyttämään isompi armeija valtaamasta koko maata. Lääniä lähti toki liitämään, mutta suurin pläntti saatiin pidettyä itsellämme.

Äänestä

Suomettumisen aikakauden ryssänperseennuolentaa nuo puheet hävitystä sodasta.

Kaikilla todellisilla mittareilla Suomi voitti.

Äänestä

Jos Suomi olisi hävinnyt, maa olisi miehitetty ja liitetty Varsovan liittoon, niinkuin muut itäeuroopan maat. Suomi ei hävinnyt, siksi juhlimme 100v itsenäisyyttä.
Sota ei ole mikään jääkiekkopeli tai vastaava.

Äänestä

Suomi ei hävinnyt sotaa. Sen sijaan Suomi hävisi rauhan.

Äänestä

Ai mitä sinä olet hävinnyt?Senkö että sinulla on mahdollisuus tuoda itseäsi esille esim.tällaisella palstalla?Pientä ja vähän isompaa kunnioitusta RÄKÄNOKKA.

Äänestä

Jatkosodassa Suomi oli aika rankasti häviäjien puolella. Aivan yhtä hyvin myös Saksalaiset voisivat juhlia sotaa, että voitimme sen. He sentään olivat lähes voittamaton armeija ja niin vain se armeija, jonka me voitimme löi sen. Joten oman laskuoppimme mukaan meillä on maailman vahvin armeija jolle ei edes Nato pärjäisi, kun silloinen liittouma oli meitä vastaan vielä Venäjän kanssa ja me silti voitimme.

Äänestä
  • Ymmärrätkö, Suomi ei hävinnyt, kukaan ei väitä Suomen voittaneen, vaan vältimme häviön. Saksa hävisi, johtajat tekivät itsemurhan, koko maa oli raunioina ja vallattiin, suuri ero Suomen tilanteeseen.

    Äänestä

  • Jos tappiot lasketaan niin neuvostovenäjä hävisi Saksalle 7:1. Lopulta hävisi koko maa ja sen tulevaisuus.

    Äänestä

Suomen häviön pelasti se, että tajusimme tehdä rauhan ja suostua rauhanehtoinen ennen kuin meidät olisi jyrätty. Jos emme olisi suostuneet, niin johtajamme olisi nostettu tikun nokkaan, ehkä tapettu sekä siviileille kostettu aiheutettu kärsimys. Eikä kukaan olisi tullut väliin, olisimme olleet aivan vapaata riistaa Venäjälle kun meillä ei ollut muuta liittolaisia kuin Saksa. Kaikki muut olivat vihollisiamme ja maamme kohtalo oli tosiaan Venäläisten käsissä. Eikä siinä tilanteessa ollut suomalaisella sotilaalla osaa eikä arpaa. Saksan avun loppuessa meillä ei olisi ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin pötkiä parhaamme mukaan karkuun ja idän karhu aivan oikeasti hyökkää.

Äänestä
  • Suomi selvisi älyllä, karhulle annettiin hieman hunajaa, eli sotakorvaukset, Porkkalasta vuokra-alue, yms. Eivät venäläisetkään enää kyllä halunneet sotia, olivat kärsineet hirveitä tappioita Saksaa vastaan, luhistuminenkin oli lähellä.
    Suomi oli ainoa ns. hävinnyt maa, jota ei miehitetty, enkä usko et liittoutuneet olisi hyväksyneet Neuvostoliiton yritystä vallata Suomi, Suomihan sai jopa apua liittoutuneilta sodan aikana.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


näin-on-näreet kirjoitti:

Ei kai nyt missään muualla 1-3 pelin hävinnyttä joukkuetta juhlita vaan myönnetään tappio.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu