Meidän jokaisen tulisi visusti peräänajatella Isä Meidän rukousta koska se on sanasta sanaan Vapahtajan itsensä meille opettama. Sitä tulisi aina tutkia suurella mielenkiinnolla ja käyttää apuna vaikka mainiota Lutherin Vähä-Katekismusta. Siellähän Luther ikäänkuin tiivitöin koko Raamatun, meille hengellisille lapsille opettaa oikein kädestä pitäin miten Jumalan sanaa olisi oikein ymmärrettävä.
Mutta siitä piti kirjoittamani että Isämeitässä on yhteensä seitsemän pyyntöä, joista kuusi (6) on oman hengellisen ja ruumiillisen elämän tarpeiksimme, mutta yksi pyyntö on ertyisen törkeä, nimittäin:
"Anna meille meidän syntimme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet!"
Kaikissa kuissa kuudessa rukouksissa me pyydämme hengellisiä ja ajallisia tarpeitamme; sitä että Jumalan tahto tapahtuisi meidänkin elämässämme, että saisimme jokapäiväiset ruumiin tarpeemme ja kaiken mitä tulee tähän ajalliseen elämään, emme joutuisi kiusaukseen jne. mutta tässä viidennessä rukouksessa me pyydämme omia syntejämme anteksi Jumalalta.
Nyrthän joku saattaisi ajatellakin että mennään pyytämään jumalalta syntejä anteeksi vasta sitten kun olemme muuttuneet kokonaan pyhiksi jasynnittömiksi, tai ainakin vähemmän syntisiksi. Mutta jos jäämme sitä odotamaan niin emme saa koskaan rukoilla syntiemme edestä anteeksiantoa. Sen tähden on käytävä rohkeasti ja uskalluksella rukoukseen silloin kun sitä enimmin tarvoitsemme, eli juuri syntisinä, likaisina ja rikkoneina niinkuin Raamattukin sanoo, sillä sehän on Jumalan tahto:
" Sentähden käykäämme edes uskalluksella armoistuimen tykö, että me laupiuden saisimme ja löytäisimme silloin armon, kuin me apua tarvitsemme. " (Hebr. 4:16)
Toinen on että toisinaan saattaa tuntua väärältä lähteä Jumalalta rukoilemaan jokapäiväisiä tarpeita jos jokin synti tai syntisyys painaa mieltä. On ikäänkuin vaikeaa lähestyä Jumalaa ja tuntuu väärältä, ei-oikeutetulta pyytää mitään kun pitäisi ensin pyytää syntejäänkin anteeksi. (jos joku ajattelee, niin on kokemusta kaikesta tästä)
Mutta Silti saattaa olla tilanne että tarvitsee jostain syystä juuri nyt erityistä varjelusta, suojelusta tai siunausta. Tuntuu vain siltä että ei oikein rohkenisi rukoilla.
Tähänkin kohtaan tulee nyt tämä sama opetus: Jeesushan käskee Isämeitässä rukoilemaan, ei vain jokapäiväisiä tarpeitamme joiden varassa olemme, vaan MYÖS syntejä anteeksi! Hän kyllä tietää sen että me olemme joka hetki syntisiä, vaikka me vain ajoittain sen itse tunnemme (valitettavasti). Opetus siitä että Isämeitässä rukoillaan sekä syntejä anteeksi, että jokapäiväisiä tarpeitamme, on sii se että syntisinäkin pitää vain rohkeasti uskalluksella käydä Jumalalta anomaan kaikkia todellisia hengen ja ruumiin tarpeitamme.
Tässä pitää muistaa ja painaa visusti mieleen se, että Jumala on armollinen ja paupias. Hän on jopa uskomattoman kärsivälinen, sillä antaahan Hän joka päivä maailmalle runsain mitoin kaikkea hyvää, vaikka me olemme kiittämättömät ja pahat emmekä ansaitsisi todella muuta kuin että meidät lakaistaisiin maan päältä pois, sitä pahentamasta.
Mutta Jumala ei ole kuten ihmiset, onneksi! Siis sinä joka tarvitset nyt armoa, käy uskalluksella avuksihuutamaan Herran nimeä. Hän tekee laupeuden tuhansille jotka rakastavat Häntä ja etsivät Hänen kasvojaan vilpittömällä sydämellä, syuntinsä tunnustaen. Eihän vapahtaja ole tullutkaan synnittömiä, vaan syntinsä tuntevia ja tunnustavia varten!
Nyt ei puhuta millään yleisellä tasolla välinpiämättömämnä tyyliin: "no kaikkihan ovat syntisiä, en kai minäkään sen pahempi sentään ole" vaan ihmisestä joka todella oikeasti tuntee syntinsä, jota ne painavat ja tahtoisi saada Jumalalta ne anteeksi. Sellainen ei ajattele olevansa "kuin muutkin" vaan hän ajattelee olevansa, kuin paavali: "syntisistä SUURIN!"
Sen tähden, jos et mitään tällaisesta synnintunnosta tiedä, tämä kirjoitus ei ole sinulle. Ainakaan vielä.
Mutta siitä piti kirjoittamani että Isämeitässä on yhteensä seitsemän pyyntöä, joista kuusi (6) on oman hengellisen ja ruumiillisen elämän tarpeiksimme, mutta yksi pyyntö on ertyisen törkeä, nimittäin:
"Anna meille meidän syntimme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet!"
Kaikissa kuissa kuudessa rukouksissa me pyydämme hengellisiä ja ajallisia tarpeitamme; sitä että Jumalan tahto tapahtuisi meidänkin elämässämme, että saisimme jokapäiväiset ruumiin tarpeemme ja kaiken mitä tulee tähän ajalliseen elämään, emme joutuisi kiusaukseen jne. mutta tässä viidennessä rukouksessa me pyydämme omia syntejämme anteksi Jumalalta.
Nyrthän joku saattaisi ajatellakin että mennään pyytämään jumalalta syntejä anteeksi vasta sitten kun olemme muuttuneet kokonaan pyhiksi jasynnittömiksi, tai ainakin vähemmän syntisiksi. Mutta jos jäämme sitä odotamaan niin emme saa koskaan rukoilla syntiemme edestä anteeksiantoa. Sen tähden on käytävä rohkeasti ja uskalluksella rukoukseen silloin kun sitä enimmin tarvoitsemme, eli juuri syntisinä, likaisina ja rikkoneina niinkuin Raamattukin sanoo, sillä sehän on Jumalan tahto:
" Sentähden käykäämme edes uskalluksella armoistuimen tykö, että me laupiuden saisimme ja löytäisimme silloin armon, kuin me apua tarvitsemme. " (Hebr. 4:16)
Toinen on että toisinaan saattaa tuntua väärältä lähteä Jumalalta rukoilemaan jokapäiväisiä tarpeita jos jokin synti tai syntisyys painaa mieltä. On ikäänkuin vaikeaa lähestyä Jumalaa ja tuntuu väärältä, ei-oikeutetulta pyytää mitään kun pitäisi ensin pyytää syntejäänkin anteeksi. (jos joku ajattelee, niin on kokemusta kaikesta tästä)
Mutta Silti saattaa olla tilanne että tarvitsee jostain syystä juuri nyt erityistä varjelusta, suojelusta tai siunausta. Tuntuu vain siltä että ei oikein rohkenisi rukoilla.
Tähänkin kohtaan tulee nyt tämä sama opetus: Jeesushan käskee Isämeitässä rukoilemaan, ei vain jokapäiväisiä tarpeitamme joiden varassa olemme, vaan MYÖS syntejä anteeksi! Hän kyllä tietää sen että me olemme joka hetki syntisiä, vaikka me vain ajoittain sen itse tunnemme (valitettavasti). Opetus siitä että Isämeitässä rukoillaan sekä syntejä anteeksi, että jokapäiväisiä tarpeitamme, on sii se että syntisinäkin pitää vain rohkeasti uskalluksella käydä Jumalalta anomaan kaikkia todellisia hengen ja ruumiin tarpeitamme.
Tässä pitää muistaa ja painaa visusti mieleen se, että Jumala on armollinen ja paupias. Hän on jopa uskomattoman kärsivälinen, sillä antaahan Hän joka päivä maailmalle runsain mitoin kaikkea hyvää, vaikka me olemme kiittämättömät ja pahat emmekä ansaitsisi todella muuta kuin että meidät lakaistaisiin maan päältä pois, sitä pahentamasta.
Mutta Jumala ei ole kuten ihmiset, onneksi! Siis sinä joka tarvitset nyt armoa, käy uskalluksella avuksihuutamaan Herran nimeä. Hän tekee laupeuden tuhansille jotka rakastavat Häntä ja etsivät Hänen kasvojaan vilpittömällä sydämellä, syuntinsä tunnustaen. Eihän vapahtaja ole tullutkaan synnittömiä, vaan syntinsä tuntevia ja tunnustavia varten!
Nyt ei puhuta millään yleisellä tasolla välinpiämättömämnä tyyliin: "no kaikkihan ovat syntisiä, en kai minäkään sen pahempi sentään ole" vaan ihmisestä joka todella oikeasti tuntee syntinsä, jota ne painavat ja tahtoisi saada Jumalalta ne anteeksi. Sellainen ei ajattele olevansa "kuin muutkin" vaan hän ajattelee olevansa, kuin paavali: "syntisistä SUURIN!"
Sen tähden, jos et mitään tällaisesta synnintunnosta tiedä, tämä kirjoitus ei ole sinulle. Ainakaan vielä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
anteeksi, piti sanoa. "yksi pyyntö on erityisen TÄRKEÄ, -ei siis törkeä" :-)