Pahoinvointi VA-liitossa jatkuu

Työpahoinvointi

Yllätyseronsa yhteydessä Petri Karisma vihjaisi ongelmista Vapaa-ajattelijain liiton sisällä. Karisman mukaan liitossa on niin "individualistisia ja voimakkaita persoonallisuuksia, ettei heitä voi paimentaa. Minä taas olisin halunnut enemmän projekteja, jotka olisivat tuoneet vapaa-ajattelijoille näkyvyyttä."

Karisman lausunnosta käy ilmi kaksi asiaa.
1) Ihmisten luonteiden kuvauksella sanotaan kauniisti, että homma on yhtä riitelyä.
2) Edellä mainitusta syystä toiminta on tehotonta.

Karisma kertoo, että hän väsyi. Niin on väsynyt myös liiton palkattu henkilökunta. Liiton toiminnanjohtaja ja taloudenhoitaja on liiton ainoa palkattu työntekijä (osa-aikainen). Työntekijästä ei ole kuulunut huhtikuun lopun jälkeen mitään. Katosiko hänkin vapaa-ajattelijoiden lihamyllyyn kuten lukuisat edeltäjänsä?

Liitossa kinataan, ollaan tyhjäkäynnillä ja voidaan pahoin. Onko ihme, että jäsenpako jatkuu yhä hurjempana?

34

295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sanonp

      Päinvastoin. Liitto ja yhdistykset toimivat ja voivat hyvin.

      Sääntömääräinen liittokokous valitsi uuden johdon ja hyväksyi strategian ja tavoitteet: http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2017/08/14/vapaa-ajattelijain-liiton-tavoitteet-ja-strategia-2017-2020/

      Liitto ottaa kantaa, ja yhdistykset pitävät syyskokouksia ja järjestävät tilaisuuksia. http://vapaa-ajattelijat.fi/

      Lehti 4/2017 ilmestyy taas joulukuussa.

      Yhden henkilön sairaslomalla repostelu on alhaista verkkovihakampanjointia. Tätä valheellisesti otsikoitua ketjua on tarkoitus pyllyketjujen ohessa ja jälkeen pyörittää taas pari viikkoa 14 kertaa vuorokaudessa? Se on antiaparin duunia. Onhan uskontoo sen verran iso bisnes, että sen puolustamisessa tarvitaan kaikkia keinoja.

      • Kommentoimp

        "Liitto ja yhdistykset toimivat ja voivat hyvin."

        Jos jäsenmäärän romahdus ja yhdistysten sammuminen tarkoittaa sinulle toimintaa ja hyvinvointia, kenen palveluksessa mahdat olla?

        "valitsi uuden johdon ja hyväksyi strategian ja tavoitteet"

        Paperit ja pönöttäjät on siis järjestetty.

        "Liitto ottaa kantaa, ja yhdistykset pitävät syyskokouksia ja järjestävät tilaisuuksia."

        Ts. nettiavaruuteen postitetaan tiedotteita, joita lukee noin viisi vapaa-ajattelijaa. Tilaisuudet rajoittuvat sääntömääräisiin kokouksiin (siellä, missä toimintaa muodollisesti vielä on). Isommissa yhdistyksissä muutama äijä saattaa näiden lisäksi kokoontua kaljalle. Ja sinä olet tyytyväinen!

        "Lehti 4/2017 ilmestyy taas joulukuussa."

        Lehden tason voi päätellä siitä, että valtio lakkaa tukemasta sitä.

        "Yhden henkilön sairaslomalla repostelu on alhaista verkkovihakampanjointia."

        Liiton sisäiseen työpahoinvointiin puuttuminen on siis vihaa. Olen sanaton.

        "Tätä valheellisesti otsikoitua ketjua on tarkoitus pyllyketjujen ohessa ja jälkeen pyörittää"

        Mikä pyllyfetissi sinulla on? Oletko huomannut, että typerää kampanjakuvitusta kritisoivan ketjun ohessa käsitellään mm. liiton talouden alasajoa, jäsenmäärän tippumista, seksuaalista häirintää liitossa yms.?

        "Se on antiaparin duunia."

        Jos tarkoitat minua, voin rehellisesti sanoa, etten ole antivapari enkä kirjoita täällä työkseni. Mutta pitäydy sinä vain valheisiisi! Luuletko, että valhemaailmassa elämällä liiton alasajo loppuu. Eipä siltä näytä.

        "Onhan uskontoo sen verran iso bisnes, että sen puolustamisessa tarvitaan kaikkia keinoja."

        Ainakin liiton johto kunnostautuu tässä toiminnassa. Pääsihteeri on palkkiotoiminen kirkollinen kirjoittaja ja liitossa hiipuminen on hyvässä vauhdissa. Näyttää siltä, että liitto on solutettu.

      • Pelimenetty
        Kommentoimp kirjoitti:

        Hyvin nasevasti vastattu. Liiton puolelta vastaukset ovat enää tyhjää kolisevaa valehtelua. Taitaa vapaa-ajattelun loppu lähestyä.

      • Realiteetti-Reijo
        Pelimenetty kirjoitti:

        Hyvin nasevasti vastattu. Liiton puolelta vastaukset ovat enää tyhjää kolisevaa valehtelua. Taitaa vapaa-ajattelun loppu lähestyä.

        Tähän tuskin enää vastataan, koska ei kyetä. Jos vaparit olisivat rationaalisia, he tekisivät johtopäätöksen ja heittäisivät pyyhkeen kehään. Aikansa ja vaivansa voisi käyttää hyödyllisemminkin kuin tekohengittämällä vapaa-ajattelua semmoiset kymmenen vuotta ennen lopullista romahdusta.

      • typerääporukkaa
        Realiteetti-Reijo kirjoitti:

        Tähän tuskin enää vastataan, koska ei kyetä. Jos vaparit olisivat rationaalisia, he tekisivät johtopäätöksen ja heittäisivät pyyhkeen kehään. Aikansa ja vaivansa voisi käyttää hyödyllisemminkin kuin tekohengittämällä vapaa-ajattelua semmoiset kymmenen vuotta ennen lopullista romahdusta.

        Oikein arvasit. Vastausta ei näy, ei kuulu. Vapareilla ei näytä olevan mitään kunnon argumenttia tähän.

      • Erotkaa....vapareista
        typerääporukkaa kirjoitti:

        Oikein arvasit. Vastausta ei näy, ei kuulu. Vapareilla ei näytä olevan mitään kunnon argumenttia tähän.

        Ei ole koska ollutkaan. Tämä on niin nähty.

      • väsytystaktiikka
        Erotkaa....vapareista kirjoitti:

        Ei ole koska ollutkaan. Tämä on niin nähty.

        Sen sijaan tyhjänpäiväisillä valituksilla raskautetaan viranomaisia.

    • oikeinpahaatekee

      "Katosiko hänkin vapaa-ajattelijoiden lihamyllyyn kuten lukuisat edeltäjänsä?"

      Edeltäjätkin tosiaan ovat väsyneet. Ei tuolla kaikki ole ihan kunnossa. Aikamoista pahoinvointia ja pitkään.

      • Välttelen

        Kinaaminen on syöpä liitossa.

    • Simple.answer

      Ei ole ihme.

      • Plain.truth

        Vapaa-ajattelu heikkenee lujaa vauhtia.

      • KimmoltaTuleeTieto
        Plain.truth kirjoitti:

        Vapaa-ajattelu heikkenee lujaa vauhtia.

        Näin tapahtuu. Saapa nähdä, mennäänkö tänä vuonna alle 1200 jäsenen. Vuodenvaihteen jälkeen kuullaan.

      • pidänmahdollisena
        KimmoltaTuleeTieto kirjoitti:

        Näin tapahtuu. Saapa nähdä, mennäänkö tänä vuonna alle 1200 jäsenen. Vuodenvaihteen jälkeen kuullaan.

        Aivan realistista, että näin käy.

      • alaspäinsiismennään
        pidänmahdollisena kirjoitti:

        Aivan realistista, että näin käy.

        Ei välttämättä, mutta siihen suuntaan mennään.

    • onkotyöpaikkakiusaamista

      Pitkät ja toistuvat sairaslomat ovat yksi tavanomaisin kriteeri ryhtyä tarkastelemaan työpaikan hyvinvointitilannetta. Vaparien osalta tilanne näyttää erittäin huonolta.

      • näinkö.vapariliitossa

        Työturvallisuuskysymykset eivät välttämättä aina liity turvallisiin rakennustelineisiin, palosuojaukseen tai työkoneiden suojalaitteisiin. Työturvallisuus on myös sitä, että työpaikalle ei esiinny työpaikkahäirintää, epäasiallista kohtelua tai vaikkapa seksuaalista ahdistelua. Esimerkkinä tapaus, jossa työntekijää kohdeltiin epäasiallisesti ja esimiehen välinpitämätön suhtautuminen oli työturvallisuuden laiminlyöntiä. Toinen esimerkki on työpaikalla esillä ollut nakukalenteri, joka johti esimiehen työsuhteen päättämiseen. Esimiehen välinpitämätön suhtautuminen katsottiin seksuaaliseksi häirinnäksi. Seksuaalisen häirinnän osalta työpaikalla tulee olla nollatoleranssi. Esimiehellä on aina suuremmat velvollisuudet kuin työntekijällä, koska hänen vastuullaan on työhyvinvointi.

      • EsakoVastuussa
        näinkö.vapariliitossa kirjoitti:

        Kuka on vaparitoimistolla esimies. Ylikoskiko? Onko hän vastuussa tästä pahoinvoinnista?

      • Käsitykseni
        EsakoVastuussa kirjoitti:

        Kuka on vaparitoimistolla esimies. Ylikoskiko? Onko hän vastuussa tästä pahoinvoinnista?

        Luulisi, että pääsihteeri, joka tällä hetkellä on Ylikoski. Joku voi vahvistaa tai korjata tämän tiedon.

      • Vapaa-ajattelijallt
        Käsitykseni kirjoitti:

        Luulisi, että pääsihteeri, joka tällä hetkellä on Ylikoski. Joku voi vahvistaa tai korjata tämän tiedon.

        Niin kuin ketjussa on 8.12. todettu, yhden henkilön eli puolipäiväisen toiminnanjohtajan pitkäaikaisella sairasvapaalla repostelu on alhaista verkkovihakampanjointia. Liiton työntekijöiden esimiehenä on toiminut ja toimii puheenjohtaja.

      • MitenToimitaan
        Vapaa-ajattelijallt kirjoitti:

        Niin kuin ketjussa on 8.12. todettu, yhden henkilön eli puolipäiväisen toiminnanjohtajan pitkäaikaisella sairasvapaalla repostelu on alhaista verkkovihakampanjointia. Liiton työntekijöiden esimiehenä on toiminut ja toimii puheenjohtaja.

        Kiitos. Mihin toimiin puheenjohtaja aikoo ryhtyä liittoa nähtävästi jo pidempään vaivaavien työilmapiiriongelmien johdosta?

      • Erotkaa...vapareista
        MitenToimitaan kirjoitti:

        Kiitos. Mihin toimiin puheenjohtaja aikoo ryhtyä liittoa nähtävästi jo pidempään vaivaavien työilmapiiriongelmien johdosta?

        Tuskin mihinkään. Ei näistä ole ennenkään välitetty.

      • Onhuomattukyllä
        Erotkaa...vapareista kirjoitti:

        Tuskin mihinkään. Ei näistä ole ennenkään välitetty.

        Ihmisten kärsimys ei tosiaankaan kuulu asioihin, joka liikuttaisi vapareita.

      • herraylppo
        Onhuomattukyllä kirjoitti:

        Ihmisten kärsimys ei tosiaankaan kuulu asioihin, joka liikuttaisi vapareita.

        Työntekijöiden terveydentilaa ei käsitellä julkisilla foorumeilla. Esimies toimisi epäasiallisesti, jos hän ei noudattaisi luottamuksellisuutta. Organisaatiossa muidenkin kuuluu pitää turpansa kiinni työntekijöiden terveydentilasta.

      • MitenToimitaan
        herraylppo kirjoitti:

        Työntekijöiden terveydentilaa ei käsitellä julkisilla foorumeilla. Esimies toimisi epäasiallisesti, jos hän ei noudattaisi luottamuksellisuutta. Organisaatiossa muidenkin kuuluu pitää turpansa kiinni työntekijöiden terveydentilasta.

        Vaparit ovat tästä asiasta kertoneet. Nyt voisivat kertoa, mihin toimenpiteisiin työpaikalla ryhdytään, että sairastuttavat olosuhteet poistetaan. Se ei olisi kenenkään asioista kertomista vaan työolosuhteiden ongelmista ja korjaavista toimenpiteistä kertomista. Mutta ilmeisesti mihinkään ei ryhdytä eli ei välitetä. Asiassa pitäisi vissiin ottaa yhteyttä työturvallisuustarkastajaan tms.

      • liittokumoon

        Ai miten toimitaan? Paras keino lopettaa Vapariliiton sairastuttava todellisuus on lopettaa jäsenyys liitossa. Jos yhdistyksesi ei suostu eroamaan liitosta, eroa sinä yhdistyksestäsi.

      • mittaalkaatäyttyä
        liittokumoon kirjoitti:

        Ai miten toimitaan? Paras keino lopettaa Vapariliiton sairastuttava todellisuus on lopettaa jäsenyys liitossa. Jos yhdistyksesi ei suostu eroamaan liitosta, eroa sinä yhdistyksestäsi.

        Tämä tuli kyllä mieleen, kun luin 80-juhlavuoden puhalluksesta. Liittovaltuusto juhlii, muut saavat katsella kuvia siitä.

      • oksennan
        mittaalkaatäyttyä kirjoitti:

        Tämä tuli kyllä mieleen, kun luin 80-juhlavuoden puhalluksesta. Liittovaltuusto juhlii, muut saavat katsella kuvia siitä.

        Aika kornia, kun samaan aikaan sairaslomat vain jatkuvat.

      • epäinhimillistä
        oksennan kirjoitti:

        Aika kornia, kun samaan aikaan sairaslomat vain jatkuvat.

        Hohottelua ravintolassa, sairautta toimistolla. Liitto on kuin mielisairaala ilman hoitoa.

      • Sairasliitto
        epäinhimillistä kirjoitti:

        Hohottelua ravintolassa, sairautta toimistolla. Liitto on kuin mielisairaala ilman hoitoa.

        Viranomaisia häiritään aiheettomimmatkin kanteluilla!

    • www.ateistit.fi

      Jättäkää sairas Vapariliitto! On olemassa hyvä yhdistys, johon liiton pahoinvointi ei ulotu.

    • huolestunut.ihminen

      Pitäisikö tästä ottaa yhteyttä työsuojeluun. Kuulostaa tosi pahalta tuo Vapariliiton tilanne.

    • FUCKIFUUUUC

      Kiitos aloituksesta, aloituksesi perusteella päätin liittyä vapaa-ajattelijoihin ja edistää kirkon tuhoa. Vaihtoehtona olisi ollut PAT, mutta en tahdo tulla samaistetuksi ikuisiin neitsyisiin.
      PAT=Poikuus Aina Tallella.

      • oikea.ryhmä.sinulle

        Se, että liität kaiken seksiin, tekee sinut erinomaiseksi vaparien jäseneksi. Kohta taas pornolehtiä jaetaan Helsingin keskustassa.

      • yööööööööööööööööööööök
        oikea.ryhmä.sinulle kirjoitti:

        Se, että liität kaiken seksiin, tekee sinut erinomaiseksi vaparien jäseneksi. Kohta taas pornolehtiä jaetaan Helsingin keskustassa.

        Ei kai taas!! On ne sairaita!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5289
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1562
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      191
      1449
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe