Amerikkalaisen uskonnollisen oikeiston tuho on tulossa, mutta valitettavasti sitä ennen tapahtuu kaikenlaista ikävää. Kun republikaanipuolueesta on tullut yhden sortin uskontopuolue, synonyymi uskonnolliselle oikeistolle, niin tuon nykymuotoisen puolueen romahdus romahduttaa myös kristillisen fundamentalismin muuallakin maailmassa. Fundamentalismista, sellaisena kuin se esiintyy USA:n sisä- ja ulkopolitiikassa, tulee pitkä tuhoisa luku historiankirjoihin.
Asiaa on pähkäilty palstoilla moneenkin kertaa, mutta otetaan tällä kertaa tämä näkökulma.
Uskonnon ja äärimmäisen laissez-faire talouspolitiikan symbioosi on sosiaalidarvinistisena yhteiskuntakokeena juuri tällä hetkellä saavuttanut kliimaksinsa. Väitän, että vuoteen 2030 mennessä USA:n hegemonia-asema maailmapolitiikassa on murtunut ja täten Yhdysvallat on entinen imperiumi muiden entisten imperiumin joukossa.
Yhdysvallat on menettänyt uskottavuutensa muun maailman ja myös monien USA:n kansalaisten keskuudessa. Syyn saavat ottaa niskoilleen republikaanit ja heidän fanaattinen evankelikaalinen kannattajakuntansa lisättynä demokraattien yrityssiivellä, joka sekin on yhtä korruptoinut kuin republikaanit.
Sitten muutama seikka, jotka sekä tuhon tuloksia että aiheuttajia:
1. Vuonna 2003 arvioitiin, että USA:n bruttokansantuote kasvaa 50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä, mutta Kiinan bruttokansantuote kolminkertaistuu samassa ajassa ja vuoteen 2020 mennessä Kiina on maailman talousmahti, ehkä jopa ainoa sellainen. Nyt vuonna 2017 trendi on toteutunut.
2. Kun USA:n talousmahti taantuu pelkäksi suureksi taloudeksi, niin dollarin mahti valuuttana taantuu samassa suhteessa. Yhdysvallat joutuu myymään valtion velkakirjoja yhä suuremmalla diskontolla ja lopulta valtio kohtaa maksukyvyttömyyden. Tuloksena saattaa olla ”Pohjois-Amerikan Zimbabwe” tai ensimmäisen maailmasodan jälkeinen Saksa. Samaan aikaan kun Saksassa kärvisteltiin hyper-inflaation kanssa, Yhdysvalloissa presidentti William Harding ajoi täsmälleen samoja asioita kuin nykyinen republikaanihallinto. Tuloksena oli ”roaring 20s” ja sitten romahdus, josta selvittiin Rooseveltin sosialististen ja suorastaan vallankumouksellisten sosiaalisten yhteiskuntapoliittisten ohjelmien ansiosta. Tällä kertaa tuota mahdollisuutta tuskin on enää mahdollista saavuttaa. Hyper-inflaatiossa on aina etno-fasismin uhka lähellä.
3. Syy seuraavan romahduksen katastrofaalisiin seurauksiin on se, että USA:n taantuva talous ei kestä imperiumin ylläpitoa. Mikromilitaristinen (tosiaan tällaista termiä Amerikassa käytetään) ekspansio tarkoittaa maantieteellisesti suhteellisen pieniä sotia yhä kasvavin kustannuksin. Tällä hetkellä ”sota terrorismia vastaan” maksaa 250 miljoonaa dollaria päivässä! Kustannusten arvioidaan edelleen kasvavan kun uusia mikromilitaristia kahakoita avataan milloin missäkin. Tämä tilastollisesti kasvattaa bruttokansantuotetta näyttäen hyvältä tilastoissa, mutta kustannuksten kattaminen on koko ajan vaikeampaa. Mikromilitaaristen kohdealueiden luonnonvarojen riistokin kohtaa aina ja takuuvarmasti vastarintaa ja siitä seuraa yhä aggressiivisimpia sotilaallisia operaatioita aina kasvavin kustannuksin.
4. Uskonnon ja laissez-faire talouspolitiikan symbioosi sosiaalidarvinismisna on tullut kristillinen hyve: Vahvin voittakoon ja sen on Jumalan tahto! Tätä on amerikkalainen uskonnollinen oikeisto propagoinut menestyksekkäästi 40 vuotta ja tulokset alkavat näkyä. Yhdysvallat eivät juurikaan eroa banaanitasavallasta, jossa ihmisten hyvinvoinnin lisäämisen tähtäävät yhteiskuntapoliittiset ohjelmat olemattomia.
5. Massiiviset tulonsiirrot vähemmän varallisuutta omaavilta rikkaille ovat yksi taantuvan imperiumin ja tulevan banaanitasavallan piirre. Nyt vireillä oleva verouudistus, jota on markkinoitu verojen leikkauksena, romahduttaa kansalaisten taloudelliset mahdollisuudet ehkä lopullisesti kiihdyttäen tuhomekanismia, jota kuvailin tuossa yllä.
Vuoteen 2021 mennessä 75 miljoonan amerikkalaisen verot nousevat ja vuoteen 2027 mennessä luku on jo 150 miljoonaa amerikkalaista. Jokaisen alle 160 000 dollaria tienaavan verot nousevat ja tämä tarkoittaa suurta enemmistöä väestöstä.
6. Budjettiin tulee 1,5 triljoonan dollarin aukko, mutta vastuullinen budjetti ei ole koskaan ollut republikaanien hyve. Viimeinen tasapainoinen budjetti oli Bill Clintonin presidenttikaudella 20 vuotta sitten. Tuossa yllä oli puhetta velanhoidon kallistumisesta ja tilanne tosiaan on vakava. Tuskin lienee sattuma, että ylin tuloluokka (se ylin desiili) saa verohelpotuksina tuon saman 1,5 triljoonaa.
jatkuu...
Uskonnollisen oikeiston tuho
190
2064
Vastaukset
jatkoa...
7. Tämän uskonnollisen oikeiston tukeman eliitin saamat veroedut on rahoitettava jollakin ja maksumiehiksi joutuvat sellaiset sosiaalipoliittiset ohjelmat, joista hyötyy 99 prosenttia kansalaisista. Leikkuriin joutuvat Medicare, Medicaid, sosiaaliturva, vähävaraisten lasten terveysvakuutus (aka CHIP, Children’s Health Insurance Program), julkisista varoista kustannettava perusopetus jne. Ihmiset eivät enää voi vähentää opintolainojen korkoja verotuksessa ja vähävaraisten opiskelustipendit ovatkin yhtäkkiä veronlaista tuloa. Lista on uuvuttavan pitkä.
8. Julmuudessaan, vulgaarisudessaan ja brutaalisudessaan nykyinen hallinto on vertaansa vailla. Brutaalia ja vulgaaria on se, että USA:n väestö on noin 5 prosenttia maailman populaatiosta, mutta 25 prosenttia kaikista maailman vangeista, majailee Yhdysvalloissa. Aiheesta on oikein tutkimustakin: Vankipopulaation lisääntyminen korreloi sosiaalisten ohjelmien leikkauksen kanssa.
Johtopäätökseni on, että amerikkalainen uskonnollinen oikeisto, sellaisena kuin se esiintyy republikaanien keskuudessa, on sekä oire että seuraus kristinuskon romahduksesta ja tällä on tappavat vaikutukset.Tiedät asioista paljon enemmän ilmiselvästi kuin minä. Käsittääkseni asutkin Valloissa.
Olen kuitenkin jotakin lukenut USAn uskonnollisen oikeiston (ja vasemmiston) edesottamuksista. Olen lähinnä tukeutunut pariin Markku Ruotsilan asiaa käsittelevään kirjaan ja lukenut blogiasi satunnaisesti.
Taloustieteitä olen lukenut huvikseni harrastuspohjalta mutta ihan virallisen organisaation alla.
Minä näen tilanteen niin, ettei Yhdysvaltain kehitys voi jatkua ensinnäkään taloudellisesti entiseen malliin mutta ehkä suurempi paine on yhteiskunnallisten rakenteiden (joissa taloudella on toki suuri merkitys) murtuminen.
Maa joka tuottaa kurjuutta suurelle osalle kansastaan murtuu. Jossakin vaiheessa.
Meillä on ystävätär joka nai jenkin. Sanatarkkaa kuvausta en osaa sanoa mutta idea Ianilla oli, että jos olisi voinut valita niin tähän maahan olisi pitänyt jo syntyä. Kaveri maksaa esim. edelleen velkojaan USAan koulutuksestaan ja ties mistä.
Meillä on hyvä maa.a-teisti kirjoitti:
Tiedät asioista paljon enemmän ilmiselvästi kuin minä. Käsittääkseni asutkin Valloissa.
Olen kuitenkin jotakin lukenut USAn uskonnollisen oikeiston (ja vasemmiston) edesottamuksista. Olen lähinnä tukeutunut pariin Markku Ruotsilan asiaa käsittelevään kirjaan ja lukenut blogiasi satunnaisesti.
Taloustieteitä olen lukenut huvikseni harrastuspohjalta mutta ihan virallisen organisaation alla.
Minä näen tilanteen niin, ettei Yhdysvaltain kehitys voi jatkua ensinnäkään taloudellisesti entiseen malliin mutta ehkä suurempi paine on yhteiskunnallisten rakenteiden (joissa taloudella on toki suuri merkitys) murtuminen.
Maa joka tuottaa kurjuutta suurelle osalle kansastaan murtuu. Jossakin vaiheessa.
Meillä on ystävätär joka nai jenkin. Sanatarkkaa kuvausta en osaa sanoa mutta idea Ianilla oli, että jos olisi voinut valita niin tähän maahan olisi pitänyt jo syntyä. Kaveri maksaa esim. edelleen velkojaan USAan koulutuksestaan ja ties mistä.
Meillä on hyvä maa.Noista opintoveloista.. Puhutaan summista joilla rakentaisi pääkaupunkiseudullekin ihan hulppean omakotitalon.
a-teisti kirjoitti:
Noista opintoveloista.. Puhutaan summista joilla rakentaisi pääkaupunkiseudullekin ihan hulppean omakotitalon.
Totta ja koulutuksen kalleus estää monien käyhien elintason paranemisen. Tämä taas johtaa pysyvään jakautuneeseen yhteiskuntaan. Eli demokratia, jonka idea on estää tuollainen, ei enää toimi Yhdysvalloissa.
- OikeistoNousee
mummomuori kirjoitti:

Mediat ovat rakentaneet erilaisia vaalikoneita, joihin on valikoitu presidentin työnkuvaan keskeisesti kuuluvia kysymyksiä. Tulokset ovat monien mielestä jopa hämmentäviä.
Esimerkiksi MTV:n vaalikoneeseen vastanneista peräti noin 40 % on saanut ehdokkaakseen perussuomalaisten Laura Huhtasaaren. Siis lähes joka toinen suomalainen on samaa mieltä kuin Laura Huhtasaari ja perussuomalaiset!
Toisena on demariehdokas Tuula Haatainen, jonka ehdokkaakseen on saanut neljäsosa vastaajista. Istuvaa presidenttiä Sauli Niinistöä vaalikone on vastausten perusteella suositellut vain ja ainoastaan kymmenelle prosentille vastaajista.
MTV:n presidentinvaalikoneeseen pääset vastaamaan tästä linkistä.
Mutta miksi sitten gallupkyselyt näyttävät aivan erilaisia tuloksia? Selityksiä löytyy useita, mutta tärkein syy on ehdokkaista vastaajille syntyneet mielikuvat. Siihen vaikuttaa pääasiassa kaksi tekijää: ehdokas itse ja media.
Esimerkiksi Sauli Niinistö on toiminut ja näkynyt politiikassa vuosikymmeniä. Kansalaiset tuntevat Niinistön tekojen ja puheiden perusteella. Tällöin kansalaisten ja Niinistön välissä on ollut media, joka on suodattanut haluamallaan tavalla Niinistön näkemyksiä. Suodatin on ollut myönteisessä asennossa, sillä median Niinistöstä luoma mielikuva on hyvin myönteinen. Näin siis siitäkin huolimatta, että todellisuudessa vain joka kymmenes suomalaisista on samaa mieltä kuin Niinistö. Ristiriita on järkyttävän suuri.
Laura Huhtasaari on täysin päinvastainen tapaus. Media antaa sekä Huhtasaaresta että perussuomalaisista hyvin vääristyneen kuvaan. Heidät leimataan mielellään rasisteiksi, fasisteiksi ja nykyään myös natseiksi. Todellisuus on kuitenkin toinen: peräti 40 % suomalaisista on samaa mieltä kuin Huhtasaari.
Media vaikuttaa hyvin ratkaisevalla tavalla, ja sitä sanotaan aivan oikeutetusti kolmanneksi valtiomahdiksi. Tuo mahti haluaa ja onnistuu vääristämään tosiasioita. Se on demokratian toteutumisen kannalta erittäin harmillista.
Toimittajien poliittisia näkemyksiä on vähän tutkittu, mutta Tampereen yliopistossa alalle opiskelevien keskuudessa näin on kuitenkin tehty. Tulos oli karmea. Noin puolet ilmoitti puoluekannakseen vihreät ja noin neljännes vasemmistoliiton. Tulevaisuus näyttää jopa nykymenoa synkemmältä.
Ennen mukasuvaitsevan punavihreän journalismin valtakautta journalistin ohjeissa luki: "Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta."
Nyt siellä lukee näin: "Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä."
Ikävä kyllä objektiivinen ja neutraali journalismi on useimmille toimittajille kirosana. Sen sijaan alpakkajournalismi kukoistaa. OikeistoNousee kirjoitti:

Ikävä kyllä objektiivinen ja neutraali journalismi on useimmille toimittajille kirosana. Sen sijaan alpakkajournalismi kukoistaa.”Heidät leimataan mielellään rasisteiksi, fasisteiksi ja nykyään myös natseiksi. Todellisuus on kuitenkin toinen: peräti 40 % suomalaisista on samaa mieltä kuin Huhtasaari.”
Ei heitä edes tarvitse leimata, sen kun lukee heidän omaa kommentointejaan tai julkaisujaan!
Tuosta MTV:n vaalikoneesta on heitetty herjaa monessa paikassa. Eräskin kommunisti piti tulostaan hilpeänä pilana, kun Huhtasaari sattui suosikiksi. Ehkä siinä halutaan saada sellaista kilpailuasetelmaan aikaan, joka nyt puuttuu?
”Tuo mahti haluaa ja onnistuu vääristämään tosiasioita.”
Jaa a, en juuri sellaiseen ole vielä törmännyt, mutta ainahan sattuu, ettei uutisia yms. tarkisteta kyllin tarkkaan. Nyt kun vallalla on tämä klikkijournalismi, jossa pitää nopeasti jotain uutisenpoikasta laittaa.
Toisaalta juuri tuo MTV:n vaalikone on yksi esimerkki, ettei se ihan kohdalleen ole sattunut.
”Sen sijaan alpakkajournalismi kukoistaa.”
Tavallaan, onneksi MV julkaisusta on kuulunut hyviä uutisia. Janitsikinilla ei kuulemma ole rahaa sitä ylläpitää. Katsotaan miten käy magneettimedioiden tai ”oikean” median kanssa.mummomuori kirjoitti:
Totta ja koulutuksen kalleus estää monien käyhien elintason paranemisen. Tämä taas johtaa pysyvään jakautuneeseen yhteiskuntaan. Eli demokratia, jonka idea on estää tuollainen, ei enää toimi Yhdysvalloissa.
Nykyinen presidentti on välinpitämättömyydellään tehtävästään olla koko kansakunnan presidentti edistänyt yhteiskunnan jakautumista. Hän ei niinkään halua saada puolelleen, vaan pitää puolellaan. Se ei demokratiassa aina riitä. Joskus voi toki riittää väite, että vastapuoli tekee vaalivilppiä.
"Kaveri maksaa esim. edelleen velkojaan USAan koulutuksestaan ja ties mistä."
Tämä kovin tyypillistä. Maksamattomien opintolainojen saldo on tälä hetkellä eräiden arvioiden mukaan sekin 1,5 triljoonaa. Tuo 1,5 triljonaa on luku, joka esiintyy aika monessa yhteydessä. Kertoo paljon ison maan mittakaavoista. Tästä ei ole kuin pari vuotta, kun arvioitiin, että opintolainoissa piilee seuraava yksityisiä ihmisiä koskeva velkapommi samaan tapaan kuin sub-prime asuntilaioissa reilut 10 vuotta sitten. Näitä opintolainoja on pilkottu ja kasatta samoin kuin noita sub-primeja. Nämä "sijoitustuotteet" myydään sitten sijoittajille ilman mitään kritiikkiä (lue: itskritiikkiä). Muutama viikko sitten hieman, mutta hyvin vähän, puhuttiin siitä, kuinka finanssisääntelyn purkamisen myötä piensijoittajien kulttujansuojaa ei enää ole. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että sijoitusneuvoja saa valehdella asiakkaalleen ilman seuraamuksia vain varmistaakseen oman palkkionsa. Senaattori Elisabeth Warren (se nainen jota Trump kutsuu Pocahontasiksi) oli ajamassa erilaisia finanssimaailman säätelyä koskevia lekeja, mutta nyt kaikkea suojaa ollaan purkamassa.
Rosvokapitalismi ja kleptokratia voivat hyvin USA:ssa. Nykyinen kapitalismin amerikkalainen versio tarkoittaa sosialismia rikkaiden hyväksi ja samoin yritykset sosialisoivat suurimman osan varallisuudeen aika epäeettisin menetelmin (menetelmin joita uskonnollinen oikeisto ajaa kiivaasti). Kansankapitalismi kuoli Reaganin myötä ja nyt ollaan kusessa.En tiedä menenkö kovin metsään mutta mielestäni ne kuvastavat jollakin tapaa amerikkalaista unelmaa jota ei enää nyt ole olemassakaan.
"Koska senaattori Warren on Amerikan alkuperäisväestöön kuuluva."
Jep, tämä selittää kaiken. Että kehtaa.
Auto edustaa toki amerikkalaisille vapauta, minulle se on taideteos . Jos olisi enemmän rahaa kesälelu olisi avo -59, merkkiä ei taida tarvita mainita tai veneperä Buick. eli Riviera. Avo -66 Cad i on ollutkin joka palasi kotiinsa, klassiko -68 Cutlass oli ja muita. Noi oli vaan hienoja. . Nyt Oldsilla. Sedanilla."Nyt Trumpin hallinto on purkamassa Obaman aikana laadittua lakia, joka suojeli tarjoilijoiden juomarahoja siten, että työnantajalla ei ollut sanomista tippeihin..."
Just. Monissa maissahan tipit on itseasiassa se tarjoilijoiden pääasiallinen tulo.
Ja se annetaan nimenomaan ihmiselle joka sinua palvelee. Minä näen tipin nimen omaan sen ihmisen ansioksi joka minua palvelee. Peruspalvelu ja perustippi, loistopalvelu ja parempi tippi.
Hullua tuo on jos et voi kiittää ihmistä etteikö joku nussi välistä.a-teisti kirjoitti:
"Nyt Trumpin hallinto on purkamassa Obaman aikana laadittua lakia, joka suojeli tarjoilijoiden juomarahoja siten, että työnantajalla ei ollut sanomista tippeihin..."
Just. Monissa maissahan tipit on itseasiassa se tarjoilijoiden pääasiallinen tulo.
Ja se annetaan nimenomaan ihmiselle joka sinua palvelee. Minä näen tipin nimen omaan sen ihmisen ansioksi joka minua palvelee. Peruspalvelu ja perustippi, loistopalvelu ja parempi tippi.
Hullua tuo on jos et voi kiittää ihmistä etteikö joku nussi välistä."Hullua tuo on jos et voi kiittää ihmistä etteikö joku nussi välistä."
Tällaisilla pienillä elinolojen kiristityksillä pitkän ajan kuluessa palkansaajien asemaa on heikennetty systemaattisesti. Lisäksi ihmiset ovat jumittaneet työpaikkaansa, sillä yhdenkin palkan jääminen väliin romahduttaa talouden. Ei oikein uskalleta edes hakea muutosta, mikä on surullista, sillä Yhdysvallat on ollut ennen dynaaminen yhteiskunta. Oikeastaan Yhdysvalloista on tullut feodaaliyhteiskunta, jossa työntekijä on maaorjan asemassa.
Toivottovasti tuo tippien sosialisoiminen ei mene läpi. Vasta nyt kuulin ehdotuksesta ensimmäisen kerran. Nähtäväksi jää, mitä kaikkia konnankoukkouja republikaanihallinto vielä keksii.a-teisti kirjoitti:
"Nyt Trumpin hallinto on purkamassa Obaman aikana laadittua lakia, joka suojeli tarjoilijoiden juomarahoja siten, että työnantajalla ei ollut sanomista tippeihin..."
Just. Monissa maissahan tipit on itseasiassa se tarjoilijoiden pääasiallinen tulo.
Ja se annetaan nimenomaan ihmiselle joka sinua palvelee. Minä näen tipin nimen omaan sen ihmisen ansioksi joka minua palvelee. Peruspalvelu ja perustippi, loistopalvelu ja parempi tippi.
Hullua tuo on jos et voi kiittää ihmistä etteikö joku nussi välistä.>Hullua tuo on jos et voi kiittää ihmistä etteikö joku nussi välistä.
Ei kai tuossa sitten ole muuta mahdollisuutta kuin sujauttaa käteistä suoraan tarjoilijan taskuun.netpunk kirjoitti:
"Hullua tuo on jos et voi kiittää ihmistä etteikö joku nussi välistä."
Tällaisilla pienillä elinolojen kiristityksillä pitkän ajan kuluessa palkansaajien asemaa on heikennetty systemaattisesti. Lisäksi ihmiset ovat jumittaneet työpaikkaansa, sillä yhdenkin palkan jääminen väliin romahduttaa talouden. Ei oikein uskalleta edes hakea muutosta, mikä on surullista, sillä Yhdysvallat on ollut ennen dynaaminen yhteiskunta. Oikeastaan Yhdysvalloista on tullut feodaaliyhteiskunta, jossa työntekijä on maaorjan asemassa.
Toivottovasti tuo tippien sosialisoiminen ei mene läpi. Vasta nyt kuulin ehdotuksesta ensimmäisen kerran. Nähtäväksi jää, mitä kaikkia konnankoukkouja republikaanihallinto vielä keksii.Muistelen etteivät reaalipalkat ole nouseet monene vuoteen?
mummomuori kirjoitti:
Muistelen etteivät reaalipalkat ole nouseet monene vuoteen?
Ei pelkästään vuosiin vaan vuosikymmeniin. Toisella palstalla kirjoitin ajat sitten seuraavasti:
Jotain varallisuuden keskittymisestä kertoo se, että vuonna 1980 alempi 50 prosenttia tienasi 16 000 USD vuodessa. Ylin prosentti tienasi tuolloin 430 000 dollaria vuodessa. Inflaatiokorjattuna luvut vuonna 2014 olivat alimmalle puolikkaalle 16 200 USD ja ylimmälle yhdelle prosentille 1 300 000 USD. Luvut kertovat karmaisevasta eriarvoistumisesta, jossa köyhyydestä on tullut vallitseva normi.Aivan oikein siis muistin. Todellakin köyhyys kasvaa koko ajan, ja sen mukanaan tuomat ongelmat. Joista Trump ei taida paljon piitata. Omassa maassa alkaa ongelmia jo olla siinä määrin, ettei taidot eikä kyvyt taida hänelleä riittää niiden ratkaisemiseen.
mummomuori kirjoitti:
Aivan oikein siis muistin. Todellakin köyhyys kasvaa koko ajan, ja sen mukanaan tuomat ongelmat. Joista Trump ei taida paljon piitata. Omassa maassa alkaa ongelmia jo olla siinä määrin, ettei taidot eikä kyvyt taida hänelleä riittää niiden ratkaisemiseen.
Näin kirjoitit vuonna 2017.
Miten presidentin kyvyt ovat riittäneet koronan kuolontanssin hillitsemiseen ja empatiaan sairaita, köyhtyviä ja työttömiä kohtaan? Näkevätkö yksisilmäiset evankelikaaliset mitään ongelmaa tylyssä puolijumalassaan?
>Tuloksena saattaa olla ”Pohjois-Amerikan Zimbabwe”
Olisko Trump Amerikan Mugabe? Ei taida sentään se onnistua... 😀
Kalpeanaama toi huonoja uutisia, mutta saa vielä tämän kerran pitää henkensä. 😉
Ei vainkaan. Viiltävää analyysia vedit taas, mutta odotahan vain, niin George L lyttää kaiken, koska J. Nasaretilainen nousi kuolleista ja sittaa peräpukamillaan kohta jo kolmatta vuosituhatta, ja toisekseen hänen mielestään meidän tulisi ylisummaan kuunnella vain uskonnollista oikeistoa.
Sanos mitä mun pitäisi ajatella ja toivoa, koska haluan amerikkalaisille ihmisille pelkkää hyvää ja heidän ällöttävälle uskonnolliselle törkyoikeistolleen pelkkää huonoa.
Ps. Onkos se muuten totta, että Yhdysvalloissa on puolet koko maailman lakimiehistä?Esimerkiksi sellaista, että edistykselliset nuoret aktivoituisivat vuoden 2016 kongressivaaleissa, jolloin valitaan koko edustajainhuone ja osa senaattoreista. Toinen olisi se, että Justice Democrats onnistuisi valtaamaa demokraatit. Tuo JD on demokraattien sisälle tammikuussa2017 perustettu itsenäinen organisaatio, jonka ehodkkaat lupaavat, että he eivät ota rahoitusta yrityksiltä vaan keräävät vaalirahoituksen pieninä yksittäisiltä ihmisiltä tulevilla lahjoituksina kuten Bernie Sanders teki 2016 (Sandersin keskimääräinen kampanja-avustus oli 27 USD). Justice Democratsin perusivat tammikuussa 2017 Secular Talkin Kyle Kulinski ja The Young Turksin Cenk Uygur, joiden youtube -videot ovat nuorison suosiossa. TYT:tä on katsottu yli 7, 6 miljardia kertaa.
Edellisestä seuraa tietenkin se, että Korkeimman oikeiden tulisi kumota Citzen United -päätös, jonka mukaan on aivan laillista "ostaa" poliitikkoja. Samoin korkeimmat oikeuden Hobby Lobby -päätös joutaa romukoppaan. Sen mukaan yrityksillä voi olla uskonnollinen vakaumus. What the fuck?- efekti on paikallaan tässä kohtaa.
Eilen ihan toisella palstalla siteerasin NBC:n kyselytutkimusta, jonka mukaan milleniaaleista 71 prosenttia kannattaa kolmannen puolueen esiintymistä vaaleissa. Kun Ross Perot sai 25 vuotta sitten presidentinvaaleissa paljon ääniä itsenäisenä ehdokkaana, niin sekä republikaanit että demokraatit sorvasivat vaalilakeja sellaiseen muotoon, että itsenäisten tai kolmannen puolueen ehdokkaiden on entistä vaikeampi päästä läpi. USA:n vaalilait ovat muutenkin erittäin epädemokraattisia. Tähänkin olisi syytä tulla muutos.
Ja sitten viimeinen toive. Korkeimmassa oikeudessa käsitellään aihetta joka tunnetaan nimellä gerrymandering. En tiedä mitä se on suomeksi, mutta se tarkoittaa sitä, että viime vuosina republikaanit (kuinkas muuten) ovat piirrelleet valta-asemansa turvin vaalipiirejä sellaisiksi, että heidän valtansa on ikuisesti betonoitu. Toivottavasti Korkein oikeus katsoo tämän laittomaksi, mutta Korkeimman oikeuden nykyisellä kokoonpanolla tuskin tulee tapahtumaan, kun uskonnollisen oikeiston oma ääriedustaja Neil Gorsuch pääsi tuomariksi.
P.S. Milleniaaleista kaksi kolmasosaa on uskonottomia ja tämän suuntauksen soisi jatkuvan.netpunk kirjoitti:
P.S2 Yhdysvalloissa on 1,3 miljoonaa juristia. Paljonko niitä on maailmassa?
Varmaan sitten 2,6 miljoonaa. 😊
En tosiaankaan tiijjä...
Kiitos taas kovasti infosta. Toivominen alkoi jo.Vähän off topic mutta menköön.
Nixon oli viimeinen liberaali USA:n presidentti; ei niin että Nixon olisi ollut liberaali, eikä varsinkaan rehellinen ja oikeudenmukainen, mutta Nixon oikeasti pelkäsi kansanliikkeitä, erityisesti Vietnamin sodan vastaista nuorisoliikettä. Tästä seurasi, että Nixonin aikana monet edistykselliset uudistukset pantiin toimeen. Nykyisestä näkökulmasta Nixon oli "vihervasemmistolainen", jos tarkastellaan pelkästään sisäpoliittisia tekoja.
Henry Kissingerin muistelmissa on kuvaus siitä, kuinka Nixon pelkäsi sodan vastaista liikettä. Hän halusi tuhota nuorison vastarinnan mutta joutui samanaikaisesti myöntymään aika moneen minun ikäpolveni vaatimukseen. Nixon kaavaili kansanliikkeen tuhoamista sobotaasilla ja vangitsemisilla. Kyllä niitä pantiinkin toimeen, mutta kriittinen massamme oli niin suuri, ettei liikettä ollut mahdollista tuhota.
Nykyiseen hallintoon, joka siis sisältää uskonnollisen oikeiston, edellinen liittyy siten, että republikaanihallinto taas tuhota vastarinnan samoin menetelmin kuin Nixonin aikana. Tällä kertaa hallinolla on ollut parempi menestys kuin Nixonin aikana. Trumpin virkaanastujaispäivänä Washington D.C:ssä pidätettiin noin 200 mielenosoittajaa, mutta samassa yhteydessä monta toimittajaa pidetettiin, vaikka he vain olivat raportoimassa tapahtumista. Nyt tuota joukkoa, mukaan lukien nuo toimittajat, uhkaa pitkät vankeusrangaistukset. Tällainen onkin aivan arkipäivää nykyisin Amerikassa. Tuossa yllä oli juttua USA:n suuresta vankipopulaatiosta.
Aalabama on ollut paljon esillä viime päivinä senaattorinvaalien takia. Viime kesänä uskonnollisen oikeiston märkä uni toteutui pienessä mittakaavassa juuri Alabamassa, kun alabamalainen seurakunta, Briardwood Presbyterian Church, sai omat poliisivoimat täysin paikallisen poliisin valtuuksin. Vaikka kyseessä onkin yksittäistapaus, on tapahtuma oireellinen ja kertoo paljon uskonnollisen oikeisto toimintatavoista ja päämääristä.netpunk kirjoitti:
Vähän off topic mutta menköön.
Nixon oli viimeinen liberaali USA:n presidentti; ei niin että Nixon olisi ollut liberaali, eikä varsinkaan rehellinen ja oikeudenmukainen, mutta Nixon oikeasti pelkäsi kansanliikkeitä, erityisesti Vietnamin sodan vastaista nuorisoliikettä. Tästä seurasi, että Nixonin aikana monet edistykselliset uudistukset pantiin toimeen. Nykyisestä näkökulmasta Nixon oli "vihervasemmistolainen", jos tarkastellaan pelkästään sisäpoliittisia tekoja.
Henry Kissingerin muistelmissa on kuvaus siitä, kuinka Nixon pelkäsi sodan vastaista liikettä. Hän halusi tuhota nuorison vastarinnan mutta joutui samanaikaisesti myöntymään aika moneen minun ikäpolveni vaatimukseen. Nixon kaavaili kansanliikkeen tuhoamista sobotaasilla ja vangitsemisilla. Kyllä niitä pantiinkin toimeen, mutta kriittinen massamme oli niin suuri, ettei liikettä ollut mahdollista tuhota.
Nykyiseen hallintoon, joka siis sisältää uskonnollisen oikeiston, edellinen liittyy siten, että republikaanihallinto taas tuhota vastarinnan samoin menetelmin kuin Nixonin aikana. Tällä kertaa hallinolla on ollut parempi menestys kuin Nixonin aikana. Trumpin virkaanastujaispäivänä Washington D.C:ssä pidätettiin noin 200 mielenosoittajaa, mutta samassa yhteydessä monta toimittajaa pidetettiin, vaikka he vain olivat raportoimassa tapahtumista. Nyt tuota joukkoa, mukaan lukien nuo toimittajat, uhkaa pitkät vankeusrangaistukset. Tällainen onkin aivan arkipäivää nykyisin Amerikassa. Tuossa yllä oli juttua USA:n suuresta vankipopulaatiosta.
Aalabama on ollut paljon esillä viime päivinä senaattorinvaalien takia. Viime kesänä uskonnollisen oikeiston märkä uni toteutui pienessä mittakaavassa juuri Alabamassa, kun alabamalainen seurakunta, Briardwood Presbyterian Church, sai omat poliisivoimat täysin paikallisen poliisin valtuuksin. Vaikka kyseessä onkin yksittäistapaus, on tapahtuma oireellinen ja kertoo paljon uskonnollisen oikeisto toimintatavoista ja päämääristä.>alabamalainen seurakunta, Briardwood Presbyterian Church, sai omat poliisivoimat täysin paikallisen poliisin valtuuksin.
Ristuus. Ei ihme, että Ahvio fanittaa. Suomessa olisi poliittinen itsemurha toivoa tuollaista julkisesti tänne, mutta ei ole vaikea arvata mitä Patmoksen suunnalla toivotaan ja rukoillaan salaa.RepeRuutikallo kirjoitti:
>alabamalainen seurakunta, Briardwood Presbyterian Church, sai omat poliisivoimat täysin paikallisen poliisin valtuuksin.
Ristuus. Ei ihme, että Ahvio fanittaa. Suomessa olisi poliittinen itsemurha toivoa tuollaista julkisesti tänne, mutta ei ole vaikea arvata mitä Patmoksen suunnalla toivotaan ja rukoillaan salaa.Seurakunnan aseistamista perusteltiin kirkkoampumisten ennaltaehkäisyllä. Kirkot ovat aina voineet palkata aseistettuja vartijoita, mutta tämä poliisinvaltuuksien myöntäminen seurakunnalle on uutta. Kirkkojen aseettomuudella on pitkät perinteet jo siirtomaavallan ajalta. Tuolloin aseet kerättiin ennen kirkonmenojen alkua ja annettiin takaisin niiden päätyttyä.
Nykyään eräillä alueilla myös yliopistojen kampuksilla opiskelijat saavat kantaa asetta ja tämäkin on aika uusi ilmiö. Aseita luentosaleissa kuulostaa todella absurdilta, mutta tällaista tapahtuu nykyisin.
Eihän tuo edellä oleva mitenkään yleistä ole, mutta kertoo siitä millaisiin äärimmäisyyksiin uskonnollinen oikeisto on valmis menemään.Uskonnollinen oikeisto on nykyisen hallinnon johdolla havitellut myös omaa urkinta- ja sabotaasi-organisaatiota. Muutama päivä sitten yhdellä toisella palstalla kommentoin asiaa tuoreeltaan heti kun asia tuli julkisesksi. Siis tähän tapaan:
Donald Trump ja republikaanit havittelivat omaa urkinta-, sabotaasi- ja terroristijärjestöä, joka olisi ollut monta kertaluokkaa vaarallisempi kuin Nixonin aikaiset Pentagonin papereihin ja Watergateen sekaantuneet "putkimiehet".
Tarkoituksena oli luoda CIA ulkopuolelle järjestö, joka ei olisi ollut laillisuusvalvonnan piirissä. CIA:n toiminta noin periaatteessa on kongressin valvonnassa ja sen toimintaa säätelevät suuri joukko erilaisia lakeja. Nyt vireillä olleen organisaation laillisuusvalvonnasta ei olisi vastannut kukaan, koska valvontaa ei olisi ollut.
Järjestön puuhamiehet ajattelivat, että ”deep state” on jollakin tavoin Donald Trumpin vihollinen, kun se ei suostu kaikkiin Trumpin ja republikaanien oikkuihin. Deep statelle ei ole oikein hyvää suomennosta, mutta se tarkoittaa pääpiirteissään valtionhallinnon eri rakenteissa toimivia virkamiehiä ja – naisia, jotka työskentelevät julkisessa ei-poliittisessa virassa. Tätä salaliittoteoriaa ovat republikaanit nyt viljelleet pitkään, mutta näyttöä ei ole löytynyt.
Uusi järjestö olisi harrastanut vakoilua, salamurhia, sotilasoperaatioita, mutta myös sisäpoliittisesti Trumpin ja republikaanien vastustajien sabotointia ja vangitsemisia ilman perusteita. Tämä ei tietenkään ole laillista, mutta republikaanithan eivät nykyään ota mitään lakeja tosissaan vaan ovat lakien ylä- ja ulkopuolella.
Hankkeen puuhamiehinä häärivät 80-luvulla Iran-Contra-skandaalissa ryvettynyt Oliver North ja 2000-luvun palkkasotilas-järjestön (Blackwater) johtaja Eric Prince. Asia tuli julkiseksi Trumpin ja republikaanien aiheuttaman Venäjä-tutkinnan ohessa, sillä Eric Prince on yksi tutkinnan kohteista.
Kymmenen vuotta sitten Irakin sodan tiimellyksessä Blackwater ja Prince siinä sivussa saivat paljon huomiota siitä, että he ”sopimussotilaina” olivat syyllistyneet Irakissa sotarikoksiin. Asia oli jo pitkälti unohtunut, mutta nyt se taas ponnahti pintaan.
Uransa aikana kristofasistinen panssarinyrkki, Eric Prince, on syyllistynyt niin moneen epäeettiseen ja laittomaan menettelyyn, että jonkin muun hallinnon aikana hänet olisi jo tuomittu vankeuteen, mutta Trumpille ja republikaaneille kaikki Princen tekemiset ovat olleet aivan mahtavia.
Tilannetta pahentaa se, että Eric Princen sisko, Betty DeVos toimii nykyisessä hallinnossa opetusministerinä. DeVosin agendana on ajaa julkinen koulutus alas ja korvata se yksityisillä, mutta valtion rahoittamilla oppilaitoksilla, joissa opetussuunnitelmat laaditaan niiden kaikkein jyrkimpien kristillisten dogmien mukaan. Koulutuksesta tulisi myös etuoikeus, johon köyhien perheiden lapsilla ei olisi varaa ja mahdollisuuksia.
Toistaiseksi Prince masinoima Trumpin oma Gestapo & SS ei ole toteutunut, mutta eiväthän republikaanit koskaan luovuta, jos kyse on minkä tahansa epäeettisen menettelytavan saattamisesta vallitsevaksi normiksi. Siskonsa on onnistunut Ericiä paljon paremmin, sillä julkinen koulutus on henkitoreissaan.netpunk kirjoitti:
Uskonnollinen oikeisto on nykyisen hallinnon johdolla havitellut myös omaa urkinta- ja sabotaasi-organisaatiota. Muutama päivä sitten yhdellä toisella palstalla kommentoin asiaa tuoreeltaan heti kun asia tuli julkisesksi. Siis tähän tapaan:
Donald Trump ja republikaanit havittelivat omaa urkinta-, sabotaasi- ja terroristijärjestöä, joka olisi ollut monta kertaluokkaa vaarallisempi kuin Nixonin aikaiset Pentagonin papereihin ja Watergateen sekaantuneet "putkimiehet".
Tarkoituksena oli luoda CIA ulkopuolelle järjestö, joka ei olisi ollut laillisuusvalvonnan piirissä. CIA:n toiminta noin periaatteessa on kongressin valvonnassa ja sen toimintaa säätelevät suuri joukko erilaisia lakeja. Nyt vireillä olleen organisaation laillisuusvalvonnasta ei olisi vastannut kukaan, koska valvontaa ei olisi ollut.
Järjestön puuhamiehet ajattelivat, että ”deep state” on jollakin tavoin Donald Trumpin vihollinen, kun se ei suostu kaikkiin Trumpin ja republikaanien oikkuihin. Deep statelle ei ole oikein hyvää suomennosta, mutta se tarkoittaa pääpiirteissään valtionhallinnon eri rakenteissa toimivia virkamiehiä ja – naisia, jotka työskentelevät julkisessa ei-poliittisessa virassa. Tätä salaliittoteoriaa ovat republikaanit nyt viljelleet pitkään, mutta näyttöä ei ole löytynyt.
Uusi järjestö olisi harrastanut vakoilua, salamurhia, sotilasoperaatioita, mutta myös sisäpoliittisesti Trumpin ja republikaanien vastustajien sabotointia ja vangitsemisia ilman perusteita. Tämä ei tietenkään ole laillista, mutta republikaanithan eivät nykyään ota mitään lakeja tosissaan vaan ovat lakien ylä- ja ulkopuolella.
Hankkeen puuhamiehinä häärivät 80-luvulla Iran-Contra-skandaalissa ryvettynyt Oliver North ja 2000-luvun palkkasotilas-järjestön (Blackwater) johtaja Eric Prince. Asia tuli julkiseksi Trumpin ja republikaanien aiheuttaman Venäjä-tutkinnan ohessa, sillä Eric Prince on yksi tutkinnan kohteista.
Kymmenen vuotta sitten Irakin sodan tiimellyksessä Blackwater ja Prince siinä sivussa saivat paljon huomiota siitä, että he ”sopimussotilaina” olivat syyllistyneet Irakissa sotarikoksiin. Asia oli jo pitkälti unohtunut, mutta nyt se taas ponnahti pintaan.
Uransa aikana kristofasistinen panssarinyrkki, Eric Prince, on syyllistynyt niin moneen epäeettiseen ja laittomaan menettelyyn, että jonkin muun hallinnon aikana hänet olisi jo tuomittu vankeuteen, mutta Trumpille ja republikaaneille kaikki Princen tekemiset ovat olleet aivan mahtavia.
Tilannetta pahentaa se, että Eric Princen sisko, Betty DeVos toimii nykyisessä hallinnossa opetusministerinä. DeVosin agendana on ajaa julkinen koulutus alas ja korvata se yksityisillä, mutta valtion rahoittamilla oppilaitoksilla, joissa opetussuunnitelmat laaditaan niiden kaikkein jyrkimpien kristillisten dogmien mukaan. Koulutuksesta tulisi myös etuoikeus, johon köyhien perheiden lapsilla ei olisi varaa ja mahdollisuuksia.
Toistaiseksi Prince masinoima Trumpin oma Gestapo & SS ei ole toteutunut, mutta eiväthän republikaanit koskaan luovuta, jos kyse on minkä tahansa epäeettisen menettelytavan saattamisesta vallitsevaksi normiksi. Siskonsa on onnistunut Ericiä paljon paremmin, sillä julkinen koulutus on henkitoreissaan.Yllättäen Kirkko ja Kaupunki lehden artikkeli on aika rehellinen:
”…evankelikaalisista johtajista koostuva Religious Advisory Council. Sen puheenjohtaja, kalifornialainen pastori Johnnie Moore kommentoi Reutersille, että päätöstä tuskin olisi nyt tehty ilman evankelikaalien lobbausta.”
”Kristittyjä poliittiseen aktiivisuuteen kehottavalla My Faith Votes -liikkeellä on ollut nettisivuillaan kampanja, jossa on kehotettu lähettämään presidentille sähköpostia suurlähetystön siirtämiseksi.”
Ja tämän poliittisen liikkeen puheenjohtaja on Mike Huckabee jonka tyttär Sarah Huckabee Sanders on Valkoisen talon lehdistösihteeri.
Menestyksen teologian oppi-isän Norman Vincent Peal on myös vahva vaikuttaja. Tuohon oppiin kuuluu olennaisena se, että usko ”voimaanuttaa”. Eli uskoa seuraa aina maallinen menestys (kalvinismisin perintöä) ja sehän varmaan innostaa Trumpia.
Ruotsila sanoo ”…Yhdysvallat ei koskaan ole ollut mikään puolueeton välittäjä Israelin ja palestiinalaisten kiistassa. Tätä asiaa ei vain ole ennen näin suoraan näytetty ja sanottu.”
”Republikaanien Israel-ystävyyden takana on vahva evankelinen siipi. Maan juutalaisyhteisössä puolestaan demokraattien kannatus on vahva, 90 prosenttia äänestää heitä.”
Eli suurin osa juutalaisista ei ole näiden takana.
K&K ”Evankelikaalit vaikuttivat Trumpin päätökseen tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi” 07.12.2017mummomuori kirjoitti:
Yllättäen Kirkko ja Kaupunki lehden artikkeli on aika rehellinen:
”…evankelikaalisista johtajista koostuva Religious Advisory Council. Sen puheenjohtaja, kalifornialainen pastori Johnnie Moore kommentoi Reutersille, että päätöstä tuskin olisi nyt tehty ilman evankelikaalien lobbausta.”
”Kristittyjä poliittiseen aktiivisuuteen kehottavalla My Faith Votes -liikkeellä on ollut nettisivuillaan kampanja, jossa on kehotettu lähettämään presidentille sähköpostia suurlähetystön siirtämiseksi.”
Ja tämän poliittisen liikkeen puheenjohtaja on Mike Huckabee jonka tyttär Sarah Huckabee Sanders on Valkoisen talon lehdistösihteeri.
Menestyksen teologian oppi-isän Norman Vincent Peal on myös vahva vaikuttaja. Tuohon oppiin kuuluu olennaisena se, että usko ”voimaanuttaa”. Eli uskoa seuraa aina maallinen menestys (kalvinismisin perintöä) ja sehän varmaan innostaa Trumpia.
Ruotsila sanoo ”…Yhdysvallat ei koskaan ole ollut mikään puolueeton välittäjä Israelin ja palestiinalaisten kiistassa. Tätä asiaa ei vain ole ennen näin suoraan näytetty ja sanottu.”
”Republikaanien Israel-ystävyyden takana on vahva evankelinen siipi. Maan juutalaisyhteisössä puolestaan demokraattien kannatus on vahva, 90 prosenttia äänestää heitä.”
Eli suurin osa juutalaisista ei ole näiden takana.
K&K ”Evankelikaalit vaikuttivat Trumpin päätökseen tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi” 07.12.2017Evankelilkaaliset pitävät eri mediakanavien uutisoinnin mukaan USA:n päätöstä tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi merkkinä Jeesuksen pikaisesta toisesta tulemisesta. Tilanteen synnyttämä Armageddon on kuulemma juuri nyt. Kun katsonut uutiskanavien haastatteluja jalukenut niitä (erityisesti kristillisistä verkkojulkaisuista) niin kiihkeimmät evankelikaaliset oikein hekumoivat väkivallalla.
Valkoisista evankelikaalisista 80 prosenttiä äänesti Trumpia. Trumpin kannatus valkoisten evankelikaalisten keskuudessa oli helmikuussa 78 prosenttia, mutta marraskuussa enää 61 prosenttia. Jerusalem-päätös vetoaa juuri hupenevaan evankelikaaliseen äänestäjäkuntaan.
Taustalla on tietenkin myös raha. Las Vegasin kasino-moguli, Sheldon Adelson, on avustanut republikaaneja vuosien kuluessa kymmenillä ellei peräti sadoilla miljoonilla. Hän on ollut yksi Jerusalem-päätöksen merkittävimmistä taustavaikuttajista.netpunk kirjoitti:
Evankelilkaaliset pitävät eri mediakanavien uutisoinnin mukaan USA:n päätöstä tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi merkkinä Jeesuksen pikaisesta toisesta tulemisesta. Tilanteen synnyttämä Armageddon on kuulemma juuri nyt. Kun katsonut uutiskanavien haastatteluja jalukenut niitä (erityisesti kristillisistä verkkojulkaisuista) niin kiihkeimmät evankelikaaliset oikein hekumoivat väkivallalla.
Valkoisista evankelikaalisista 80 prosenttiä äänesti Trumpia. Trumpin kannatus valkoisten evankelikaalisten keskuudessa oli helmikuussa 78 prosenttia, mutta marraskuussa enää 61 prosenttia. Jerusalem-päätös vetoaa juuri hupenevaan evankelikaaliseen äänestäjäkuntaan.
Taustalla on tietenkin myös raha. Las Vegasin kasino-moguli, Sheldon Adelson, on avustanut republikaaneja vuosien kuluessa kymmenillä ellei peräti sadoilla miljoonilla. Hän on ollut yksi Jerusalem-päätöksen merkittävimmistä taustavaikuttajista.>Evankelikaaliset pitävät eri mediakanavien uutisoinnin mukaan USA:n päätöstä tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi merkkinä Jeesuksen pikaisesta toisesta tulemisesta.
Aivan samanlaisia kommentteja on alkanut ilmestyä tännekin.
>Kun on katsonut uutiskanavien haastatteluja ja lukenut niitä (erityisesti kristillisistä verkkojulkaisuista) niin kiihkeimmät evankelikaaliset oikein hekumoivat väkivallalla.
Kyllä, Lopun aikoina koittavat hirvittävät veriorgiat kaikille jotka eivät ole huolineet Jeesusta henkilökohtaiseksi kaverikseen. Kuvioon kuuluu, että "uskovat" itse pääsevät katsomoon ainakin hyvissä ajoin jos eivät jopa heti.
Aika kaamea ajatella näiden porukoiden vaikutusvaltaa maailman toiseksi mahtavimpaan poliitikkoon heti Kiinan pressan jälkeen. (Onkohan järjestys tosiaan nyt tämä, kun otetaan huomioon Xihin kohdistuvan demokraattisen kontrollin puuttuminen?)netpunk kirjoitti:
Evankelilkaaliset pitävät eri mediakanavien uutisoinnin mukaan USA:n päätöstä tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi merkkinä Jeesuksen pikaisesta toisesta tulemisesta. Tilanteen synnyttämä Armageddon on kuulemma juuri nyt. Kun katsonut uutiskanavien haastatteluja jalukenut niitä (erityisesti kristillisistä verkkojulkaisuista) niin kiihkeimmät evankelikaaliset oikein hekumoivat väkivallalla.
Valkoisista evankelikaalisista 80 prosenttiä äänesti Trumpia. Trumpin kannatus valkoisten evankelikaalisten keskuudessa oli helmikuussa 78 prosenttia, mutta marraskuussa enää 61 prosenttia. Jerusalem-päätös vetoaa juuri hupenevaan evankelikaaliseen äänestäjäkuntaan.
Taustalla on tietenkin myös raha. Las Vegasin kasino-moguli, Sheldon Adelson, on avustanut republikaaneja vuosien kuluessa kymmenillä ellei peräti sadoilla miljoonilla. Hän on ollut yksi Jerusalem-päätöksen merkittävimmistä taustavaikuttajista.Armageddon on kuulemma juuri nyt.
Tämä vapaissa suunnissa levinnyt oppi Harmagedonista onkin yksi merkillisimmistä opeista. Se perustuu Ilmestyskirjaan, joka on todella vaikea selkoinen. Monet siis ovat tarkkailleet vuosisatoja eri ennusmerkkejä, ja niitä onkin löydetty useita – vaan aina on seurannut pettymys.
Tilanne jossa Jumalaa vastaan taistelevat maailmanmahdit (jotka ovat aina vaihtuneet) sekä antikristuksen (joka aluksi esiintyy hyvänä ja totuuden tuojana) tuhoaminen alkaa. On maanjäristyksiä ja kamalia raekuuroja, ja muuta mullistusta. Sitten nuo voitetaan ja tuhotaan tuhanneksi vuodeksi.
Sen jälkeen osa herätetään eloon ja he saavat Jeesuksen kanssa hallita yhdessä. Tuhannen vuoden päästä saapuu Saa tana ja alkaa lopullinen taistelu.
Nyt ilmeisesti intoillaan sillä, että maailma tuhoutuu ja alkavat sodat ympäri maailmaa? Vain siksi, että heidän mielestään se on näin ennustettu. Ehkä tahti on ollut liian hidas, niin he vähän sitten jouduttavat, jotta pääsevät heilumaan aseiden kanssa?
”Las Vegasin kasino-moguli, Sheldon Adelson, on avustanut republikaaneja…”
Rahan mahti on suuri. Tuolla ylempänä oli maininta ”…perustettu itsenäinen organisaatio, jonka ehodkkaat lupaavat, että he eivät ota rahoitusta yrityksiltä vaan keräävät vaalirahoituksen pieninä yksittäisiltä ihmisiltä tulevilla lahjoituksina…” kertoo, missä on menty pieleen Yhdysvaltojen demokratiassa. Raha on alkanut ottaa valtaa yli sen.
Muista muuten nyt heti ottaa talteen kirjoittamasi, sillä joku voi kohta poistattaa...
- hyvätietäää
Netpunktille sen verran, että täällä Suomessa oli eilen illalla A-studio, jossa oli myös Suomessa elävä amerikkalainen. Ja hän ja muutkin tuossa studiossa totesivat, että järki on USA:n mediassa kadonnut, kun kaikki tiedotus keskittyy molemmilla osapuolilla, liberaalit ja republikaanit, valheiden kautta tapahtuvaan viestintään. USA:ssa ei enää kohdata faktoja ja tämä sinun alustuksesi oli usalaista viestintää.
Mmm. En ehtinyt katsoa, mutta taisi olla aika ovela kaveri, jos rinnastaa trumpilaisen vääristelyn perinteisiin laatuviestimiin ja sanoo että kummatkin valehtelevat yhtä paljon.
Olisi mukava kuulla esimerkkejä liberaalin median oikaisemattomista valheista.
Pitääpä koettaa jossain välissä katsoa...
Totta muistatte yhtälailla tuomita myös vasemmiston touhuja? Korostan tässä vielä etten minäkään äärioikeistoa sinänsä kannata.
"Myöhemmin sosiaalisessa mediassa esitettiin myös väitteitä, että lastentapahtumaa olisi järjestetty 612-marssin vastamielenosoituksena. Yksi tapahtuman järjestäjistä on Aleksi Pahkala, joka on tunnettu muun muassa Helsingissä aiemmin järjestetyistä rasisminvastaisista tapahtumista, kuten Meillä on unelma -konsertista ja Peli poikki! -mielenosoituksesta.
Pahkala ja muut järjestävät ovat kiistäneet väitteet jyrkästi. Tapahtuman järjestäjiin kuuluu Töölössä asuvia vanhempia.
– Ei pidä muuten ollenkaan paikkansa. Ei tässä väitteessä ole mitään perää, Pahkala totesi Ylelle."
https://demokraatti.fi/helsingin-poliisi-ei-siirra-612-marssia-pois-toolontorilta-alpakat-lapset-ja-612-soihtumarssi-ajautuivat-vastakkain-itsenaisyyspaivan-alla/
Yksi lastentapahtuman järjestäjistä, Aleksi Pahkala, kirjoitti jo marraskuussa suljetussa Facebook-ryhmässä, että tapahtuma olisi hyvä keino keskittää median ja ihmisten huomio pois 612-soihtukulkueesta ja saada mielenosoitus pois Töölöntorilta.
Aiemmin Pahkala on muun muassa Ylen haastattelussa kiistänyt, että alpakkatapahtumaa olisi suunniteltu vuosittaisen 612-kulkueen vastamielenosoitukseksi.
”Henkilökohtaisesti olen miettinyt, että kaiken huomion keskittäminen pois 612- ja ’kohti vapautta’ (lol) -miekkareista olisi paras tapa ignoorata äärioikeiston hommat täysin ja kiinnittää median ja muun jengin huomio ihan muuhun. Poliisi tullee ohjaamaan molemmat miekkarit muualle kuin miekkareilla on tarkoitus mennä”, Pahkala kirjoitti Facebookin Peli poikki -ryhmässä marraskuun 16. päivänä.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005483660.htmlSinulla oli tuossa paljon asiaa, ja moni kohta herätti ajatuksia.
”Kun republikaanipuolueesta on tullut yhden sortin uskontopuolue, synonyymi uskonnolliselle oikeistolle, niin tuon nykymuotoisen puolueen romahdus romahduttaa myös kristillisen fundamentalismin muuallakin maailmassa…”
Onkin aika erikoista, miten nuo fundamentalistit ovat onnistuneet strategiassaan valloittaa eri instituutiot. Euroopassa heidän vaikutuksensa on ollut vähäisempi, mutta nyt tämän uuden äärikoikeiston nousussa hekin yrittävät vallata omat osansa.
Saa nähdä miten paljon Amerikan tilanne näihin sitten lopulta vaikuttaa.
”Uskonnon ja äärimmäisen laissez-faire talouspolitiikan symbioosi on sosiaalidarvinistisena yhteiskuntakokeena juuri tällä hetkellä saavuttanut kliimaksinsa.”
Trumpin toiminta on tainnut kiihdyttää sen viimeiseen kiitoon? Meille suomeen ei oikein tule uutisointia siitä, miten kansalaiset tai eri järjestöt ovat reagoineet tähän?
” Vuonna 2003 arvioitiin, että USA:n bruttokansantuote kasvaa 50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä, mutta Kiinan bruttokansantuote kolminkertaistuu samassa ajassa…”
Kun Yhdysvaltojen politiikka alkoi muuttua, niin kiinalaiset iskivät siihen rakoon. Nyt kiinalaisten investoinnit sekä finanssilaitokset valtaavat etenkin Eurooppaa mutta myös Suomea.
”Yhdysvallat joutuu myymään valtion velkakirjoja yhä suuremmalla diskontolla ja lopulta valtio kohtaa maksukyvyttömyyden. ”
Muistelen myös että Kiina osti ns. roskalainoja melkoisen määrän Yhdysvalloilta, ja sai näin jalan rakoon myös Yhdysvaltojen talouteen. Yhdysvaltojen lainat vain kasvavat, ja joskushan se tulee eteen kun ei enää selvitä maksuista.
”Hyper-inflaatiossa on aina etno-fasismin uhka lähellä.”
Oikeastaan hyper-inflaatio on yksi vahva tekijä kaikkien kansannousujen alla. Jos hallitukset eivät reagoi näihin riittävän vahvasti, jää tilaa erilaisille populistisille liikkeille, joiden vanavedessä tulevat sitten mm. kansallissosialistit ja fasistit.
”Mikromilitaristinen (tosiaan tällaista termiä Amerikassa käytetään) ekspansio tarkoittaa maantieteellisesti suhteellisen pieniä sotia yhä kasvavin kustannuksin. ”
”Mikromilitaaristen kohdealueiden luonnonvarojen riistokin kohtaa aina ja takuuvarmasti vastarintaa ja siitä seuraa yhä aggressiivisimpia sotilaallisia operaatioita aina kasvavin kustannuksin.”
Moderni sota muuttuu koko ajan erittäin tekniseksi sekä kuten sanoit, hyvin paikallisiksi. Kun Yhdysvallat on toiminut ”maailmanpoliisina” tähän saakka, voi tämä toiminta tulla pian aivan liian kalliiksi, sillä yhä enemmän tarvitaan kaikenlaisia erikoisjoukkoja.
Kun sitten muissa maissa paikalliset nousevat vastarintaan näitä ulkovaltojen sotilaallisia toimenpiteitä vastaan, suunta ei voi olla kuin sotia kiihdyttävää.”Uskonnon ja laissez-faire talouspolitiikan symbioosi sosiaalidarvinismisna on tullut kristillinen hyve: Vahvin voittakoon ja sen on Jumalan tahto! ”
Tämä onkin ollut erikoinen sidos, jota aikoinaan tutkailin Ahvion kirjoitusten kautta. Mutta onhan sillä varsin vanha perusta, eli aika ennen demokratiaa.
Kyllä tässä huolestuneena seuraa, miten nämä ”viidakon lait” saavat kannatusta. Ilmeisesti ihmisten tiedot eivät riitä tai sitten kaikki kuvittelevat olevansa niitä ”voittajia”.
Olen tässä seurannut erästä mielenkiintoista sarjaa Yhdysvaltojen huumemaailmasta. Siellä toimitaan todellakin laissez-faire talousteorian mukaisesti ja vallalla ovat nuo ”viidakon lait” eli vahvin ainoastaan voi voittaa.
”Tämän uskonnollisen oikeiston tukeman eliitin saamat veroedut on rahoitettava jollakin ja maksumiehiksi joutuvat sellaiset sosiaalipoliittiset ohjelmat, joista hyötyy 99 prosenttia kansalaisista. ”
Niin, mitenkä muuten tuohon fundamentalistien ideologiaan onkin saatu niin paljon rikkaita? Ja miten vaikutusvaltaisia on houkuteltua mukaan?
”Jokaisen alle 160 000 dollaria tienaavan verot nousevat ja tämä tarkoittaa suurta enemmistöä väestöstä.”
Köyhät köyhtyvät, ja yhteiskunnalliset ongelmat lisääntyvät. Ilmeisesti vasta sitten, kun olot alkavat olla niin levottomia, ettei edes poliisi tai armeija kykene niitä tukahduttamaan, siellä poliitikot heräävät?
”USA:n väestö on noin 5 prosenttia maailman populaatiosta, mutta 25 prosenttia kaikista maailman vangeista, majailee Yhdysvalloissa.”
Eikös se niin ole, kun vankiloista tuli yrityksiä, niin vankien määrä lisääntyi sekä tuomioiden pituudet kasvoivat? Mutta toisaalta sosiaaliset ongelmat ovat todella suuria, ja sitä ”amerikkalaista unelmaa” eivät useimmat voi elää kuin rikollisuuden kautta?
”…amerikkalainen uskonnollinen oikeisto, sellaisena kuin se esiintyy republikaanien keskuudessa, on sekä oire että seuraus kristinuskon romahduksesta ja tällä on tappavat vaikutukset.”
Tuota en ihan sellaisenaan kirjoita. Kun toisaalta yhä kovemmat arvot saavat kannatusta, löytyy näille fundamentalisteille kannatusta. Se puolestaan kasvattaa muidenkin uskontojen fundamentalismia mutta myös noita vastustavien liikkeiden kannatusta. Siitä seuraa aika rankka yhteiskunnan kahtiajakautuminen.
Mutta miten se vaikuttaa kristinuskoon? Kuitenkin valta osa maailman kristityistä ei ole fundamentalisteja. Voi olla että kristittyjen kentällä saavat yhä enemmän kannatusta ne, jotka joko tarjoavat vahvaa kokemuskristillisyyttä sellaisissa sisäänpäin kääntyneissä yhteisöissä tai maltillinen kristillisyys pitää pintansa.”Meille suomeen ei oikein tule uutisointia siitä, miten kansalaiset tai eri järjestöt ovat reagoineet tähän?”
Ei kai näistä jutuista paljon Suomessa uutisoida, kun maailmassa sattuu ja tapahtuu paljon muutakin. Sellainen yleinen piirre on havaittavissa, että kansa on jakautunut kahtia, oikeastaan useampaankin osaan. Tällaista on omana elinaikanani tapahtunut vain kerran aiemmin ja silloin kyseessä oli suhtautuminen Vietnamiin sotaan, mutta nyt kyse on jopa valtion liittovaltion selviytymisestä. ”Heimoajattelu” on voimissaan. Heimoon kuuluvien jakoperusteena voi olla melkein mikä tahansa: yleensä uskonto tai puoluekanta, seksuaalinen suuntautuminen, ihan mikä tahansa.
”Ilmeisesti ihmisten tiedot eivät riitä tai sitten kaikki kuvittelevat olevansa niitä ”voittajia”.
Uskonnollisen oikeiston retoriikka on sotaisuudessaan juuri tämän ilmentymä: Jumala taistelee puolellamme, olemme Jumalan valitsemia…listaa voi jatkaa.
”Ilmeisesti vasta sitten, kun olot alkavat olla niin levottomia, ettei edes poliisi tai armeija kykene niitä tukahduttamaan, siellä poliitikot heräävät?”
Poliitikot ovat jo heränneet ja vastauksena on ollut poliisin aseistaminen sotilasasein yms. Muutenkin yhteiskuntaa on militarisoitu. Yksi piirre tästä ja tuosta em. heimoajattelusta on rikkaamman väestön vetäytyminen omiin aseellisesti vartioituihin aidan takana sijaitseviin asuinalueisiinsa. Sellaiset ovat kasvaneet paljon viimeisen 20 vuoden aikana. Olihan niitä ennenkin, mutta ei tässä mittakaavassa. Rikkailla ja köyhillä ei ole oikein mitään tekemistä toistensa kanssa, ei edes oikein mitä sanottavaa toisilleen. Ei tuonne Meksikon rajalle mitään muuria tarvita. Muurit ovat jo pystyssä jokaisessa vähänkään isommassa kaupungissa, kuten tuossa esitin.
”Kun toisaalta yhä kovemmat arvot saavat kannatusta, löytyy näille fundamentalisteille kannatusta. Se puolestaan kasvattaa muidenkin uskontojen fundamentalismia mutta myös noita vastustavien liikkeiden kannatusta.”
Monena kesänä olen Suomessa ollessani yrittänyt arvioida millaisena amerikkalainen yhteiskunta näyttää matkan päästä. Kristinuskon vallitsevana muotona näyttäisi olevan kaikin jyrkin kristinuskon suuntaus. Edelleen politiikka ja uskonto näyttäisivät olevan yhteneviä ainakin republikaaneista puhuttaessa. Asia ei tietenkään ole näin suoraviivainen, mutta vallitseva trendi on ollut tuo, tai sellaisena sen näen.
Kristinuskon eettinen ulottuvuus alkoi murtua, kun uskonnollinen oikeisto dominionistisen kiilastrategian mukaisesti alkoi vallata pappisseminaareja. Itse ajoitan tämän noin vuoteen 1980. Ensimmäisenä oli valtausvuorossa The Southern Baptist Theological Seminary ja myöhemmin muut.
Tästä oli puhetta jo aiemmin, mutta silti lyhyt kertaus: Uskonnollinen oikeisto on kiilastrategian mukaisesti vallannut oikeuslaitosta. Evankelistoista Jerry Falwell ja Pat Robertson perustivat ”akateemisia oppilaitoksia”, joissa on myös oikeustieteellinen tiedekunta. Noista opinahjoista valmistuneilla on melkoinen yliedustus oikeuslaitoksessa. Jotta noihin oppilaitokseen pääsi, oli oltava ”tosiuskova” republikaani (ja paljon rahaa). Oliko niissä opiskelu enemmän evankelioimisen opettelua vai juristin hommiin valmistautumista, en tiedä, koska en tunne henk.koht. ketään, joka olisi sellaisessa opiskellut lakia.netpunk kirjoitti:
”Meille suomeen ei oikein tule uutisointia siitä, miten kansalaiset tai eri järjestöt ovat reagoineet tähän?”
Ei kai näistä jutuista paljon Suomessa uutisoida, kun maailmassa sattuu ja tapahtuu paljon muutakin. Sellainen yleinen piirre on havaittavissa, että kansa on jakautunut kahtia, oikeastaan useampaankin osaan. Tällaista on omana elinaikanani tapahtunut vain kerran aiemmin ja silloin kyseessä oli suhtautuminen Vietnamiin sotaan, mutta nyt kyse on jopa valtion liittovaltion selviytymisestä. ”Heimoajattelu” on voimissaan. Heimoon kuuluvien jakoperusteena voi olla melkein mikä tahansa: yleensä uskonto tai puoluekanta, seksuaalinen suuntautuminen, ihan mikä tahansa.
”Ilmeisesti ihmisten tiedot eivät riitä tai sitten kaikki kuvittelevat olevansa niitä ”voittajia”.
Uskonnollisen oikeiston retoriikka on sotaisuudessaan juuri tämän ilmentymä: Jumala taistelee puolellamme, olemme Jumalan valitsemia…listaa voi jatkaa.
”Ilmeisesti vasta sitten, kun olot alkavat olla niin levottomia, ettei edes poliisi tai armeija kykene niitä tukahduttamaan, siellä poliitikot heräävät?”
Poliitikot ovat jo heränneet ja vastauksena on ollut poliisin aseistaminen sotilasasein yms. Muutenkin yhteiskuntaa on militarisoitu. Yksi piirre tästä ja tuosta em. heimoajattelusta on rikkaamman väestön vetäytyminen omiin aseellisesti vartioituihin aidan takana sijaitseviin asuinalueisiinsa. Sellaiset ovat kasvaneet paljon viimeisen 20 vuoden aikana. Olihan niitä ennenkin, mutta ei tässä mittakaavassa. Rikkailla ja köyhillä ei ole oikein mitään tekemistä toistensa kanssa, ei edes oikein mitä sanottavaa toisilleen. Ei tuonne Meksikon rajalle mitään muuria tarvita. Muurit ovat jo pystyssä jokaisessa vähänkään isommassa kaupungissa, kuten tuossa esitin.
”Kun toisaalta yhä kovemmat arvot saavat kannatusta, löytyy näille fundamentalisteille kannatusta. Se puolestaan kasvattaa muidenkin uskontojen fundamentalismia mutta myös noita vastustavien liikkeiden kannatusta.”
Monena kesänä olen Suomessa ollessani yrittänyt arvioida millaisena amerikkalainen yhteiskunta näyttää matkan päästä. Kristinuskon vallitsevana muotona näyttäisi olevan kaikin jyrkin kristinuskon suuntaus. Edelleen politiikka ja uskonto näyttäisivät olevan yhteneviä ainakin republikaaneista puhuttaessa. Asia ei tietenkään ole näin suoraviivainen, mutta vallitseva trendi on ollut tuo, tai sellaisena sen näen.
Kristinuskon eettinen ulottuvuus alkoi murtua, kun uskonnollinen oikeisto dominionistisen kiilastrategian mukaisesti alkoi vallata pappisseminaareja. Itse ajoitan tämän noin vuoteen 1980. Ensimmäisenä oli valtausvuorossa The Southern Baptist Theological Seminary ja myöhemmin muut.
Tästä oli puhetta jo aiemmin, mutta silti lyhyt kertaus: Uskonnollinen oikeisto on kiilastrategian mukaisesti vallannut oikeuslaitosta. Evankelistoista Jerry Falwell ja Pat Robertson perustivat ”akateemisia oppilaitoksia”, joissa on myös oikeustieteellinen tiedekunta. Noista opinahjoista valmistuneilla on melkoinen yliedustus oikeuslaitoksessa. Jotta noihin oppilaitokseen pääsi, oli oltava ”tosiuskova” republikaani (ja paljon rahaa). Oliko niissä opiskelu enemmän evankelioimisen opettelua vai juristin hommiin valmistautumista, en tiedä, koska en tunne henk.koht. ketään, joka olisi sellaisessa opiskellut lakia.Tartun aamulla tuohon paremmin, mutta miten nämä saivat moisia yliopistoja aikaan?
mummomuori kirjoitti:
Tartun aamulla tuohon paremmin, mutta miten nämä saivat moisia yliopistoja aikaan?
Nämä tv-evankelistat ovat usein tolkuttoman rikkaita. Heillä on loistava business-malli, jossa katsojilta yritetään imuroida niin paljon rahaa kuin mahdollista lupaamalla kaikenlaista ja siinä ohessa kaupataan kaikennlaista sälää rukousliinoista lisäravinteisiin. Monella on myös muuta liiketoimintaa: esim. Robertsonilla kultakaivoksia Afrikassa, jossa työskenneltiin lähes orjuudessa. Uskonto on todella suuri business Amerikassa. En yhtään ihmettelisi, jos Patmoksen heppuja kismittää se, ettei sama malli oikein toimi Suomessa, vaikka yritystä riittää.
netpunk kirjoitti:

" Uskonto on todella suuri business Amerikassa. "
Tätä on ehkä vaikeaa näin eurooppalaisen ymmärtää. Sen tiedän että moni rikas on jostain syystä innostunut tästä suutauksesta, mutta mietin koko ajan, miten muuten se tuo heidän bisneksiinsä lisäarvoa.netpunk kirjoitti:
”Meille suomeen ei oikein tule uutisointia siitä, miten kansalaiset tai eri järjestöt ovat reagoineet tähän?”
Ei kai näistä jutuista paljon Suomessa uutisoida, kun maailmassa sattuu ja tapahtuu paljon muutakin. Sellainen yleinen piirre on havaittavissa, että kansa on jakautunut kahtia, oikeastaan useampaankin osaan. Tällaista on omana elinaikanani tapahtunut vain kerran aiemmin ja silloin kyseessä oli suhtautuminen Vietnamiin sotaan, mutta nyt kyse on jopa valtion liittovaltion selviytymisestä. ”Heimoajattelu” on voimissaan. Heimoon kuuluvien jakoperusteena voi olla melkein mikä tahansa: yleensä uskonto tai puoluekanta, seksuaalinen suuntautuminen, ihan mikä tahansa.
”Ilmeisesti ihmisten tiedot eivät riitä tai sitten kaikki kuvittelevat olevansa niitä ”voittajia”.
Uskonnollisen oikeiston retoriikka on sotaisuudessaan juuri tämän ilmentymä: Jumala taistelee puolellamme, olemme Jumalan valitsemia…listaa voi jatkaa.
”Ilmeisesti vasta sitten, kun olot alkavat olla niin levottomia, ettei edes poliisi tai armeija kykene niitä tukahduttamaan, siellä poliitikot heräävät?”
Poliitikot ovat jo heränneet ja vastauksena on ollut poliisin aseistaminen sotilasasein yms. Muutenkin yhteiskuntaa on militarisoitu. Yksi piirre tästä ja tuosta em. heimoajattelusta on rikkaamman väestön vetäytyminen omiin aseellisesti vartioituihin aidan takana sijaitseviin asuinalueisiinsa. Sellaiset ovat kasvaneet paljon viimeisen 20 vuoden aikana. Olihan niitä ennenkin, mutta ei tässä mittakaavassa. Rikkailla ja köyhillä ei ole oikein mitään tekemistä toistensa kanssa, ei edes oikein mitä sanottavaa toisilleen. Ei tuonne Meksikon rajalle mitään muuria tarvita. Muurit ovat jo pystyssä jokaisessa vähänkään isommassa kaupungissa, kuten tuossa esitin.
”Kun toisaalta yhä kovemmat arvot saavat kannatusta, löytyy näille fundamentalisteille kannatusta. Se puolestaan kasvattaa muidenkin uskontojen fundamentalismia mutta myös noita vastustavien liikkeiden kannatusta.”
Monena kesänä olen Suomessa ollessani yrittänyt arvioida millaisena amerikkalainen yhteiskunta näyttää matkan päästä. Kristinuskon vallitsevana muotona näyttäisi olevan kaikin jyrkin kristinuskon suuntaus. Edelleen politiikka ja uskonto näyttäisivät olevan yhteneviä ainakin republikaaneista puhuttaessa. Asia ei tietenkään ole näin suoraviivainen, mutta vallitseva trendi on ollut tuo, tai sellaisena sen näen.
Kristinuskon eettinen ulottuvuus alkoi murtua, kun uskonnollinen oikeisto dominionistisen kiilastrategian mukaisesti alkoi vallata pappisseminaareja. Itse ajoitan tämän noin vuoteen 1980. Ensimmäisenä oli valtausvuorossa The Southern Baptist Theological Seminary ja myöhemmin muut.
Tästä oli puhetta jo aiemmin, mutta silti lyhyt kertaus: Uskonnollinen oikeisto on kiilastrategian mukaisesti vallannut oikeuslaitosta. Evankelistoista Jerry Falwell ja Pat Robertson perustivat ”akateemisia oppilaitoksia”, joissa on myös oikeustieteellinen tiedekunta. Noista opinahjoista valmistuneilla on melkoinen yliedustus oikeuslaitoksessa. Jotta noihin oppilaitokseen pääsi, oli oltava ”tosiuskova” republikaani (ja paljon rahaa). Oliko niissä opiskelu enemmän evankelioimisen opettelua vai juristin hommiin valmistautumista, en tiedä, koska en tunne henk.koht. ketään, joka olisi sellaisessa opiskellut lakia.”…nyt kyse on jopa valtion liittovaltion selviytymisestä. ”Heimoajattelu” on voimissaan.”
Tämä on sikäli mielenkiintoinen seikka, koska täällä Euroopassa pelätään liittovaltion muodostumista mutta Yhdysvalloissa sen hajoamista!
Kumpaa näkökantaa sikäläinen äärioikeisto on?
”…rikkaamman väestön vetäytyminen omiin aseellisesti vartioituihin aidan takana sijaitseviin asuinalueisiinsa.”
”Muurit ovat jo pystyssä jokaisessa vähänkään isommassa kaupungissa…”
Väkisinkin suuret tuloerot tekevät tämän jaon. Ne, joilla on ”mammonaa”, joutuvat suojatumaan niiltä, joilla sitä ei ole. Köyhillä on kyse selviämisestä ja silloin todellakin levottomuus sekä kaikki keinot tulevat käyttöön.
Vastaavia asunalueita on Venäjällä. Siellä tämä kehitys on ollut rajumpaa.
”Kristinuskon vallitsevana muotona näyttäisi olevan kaikin jyrkin kristinuskon suuntaus.”
Kyllä, sitä juuri ihmettelen, miten paljon erilaisemmaksi siellä on muodostunut nämä vahvimmat suuntaukset kuin Euroopassa. Euroopassa jopa osa näistä evankelikaalisista ovat kieltäytyneet monista sellaisista kannanotoista mitä Amerikasta tulee.
Tämä valtaus on toki tuttu:
”…oikeisto dominionistisen kiilastrategian mukaisesti alkoi vallata pappisseminaareja.”
”…vallannut oikeuslaitosta.”
”Evankelistoista Jerry Falwell ja Pat Robertson perustivat ”akateemisia oppilaitoksia”, joissa on myös oikeustieteellinen tiedekunta.”
Mutta miten nuo ovat päässeet sen tekemään? Onko taustalla niin suuri raha, että he ovat sen turvin kyenneet nuo valloitukset tekemään?
En tiedä onko Euroopassa vastaa tapahtunut? Eli ovatko täällä miljonäärit niin sekulaarisia, etteivät rahojaan moiseen laita?
”Jotta noihin oppilaitokseen pääsi, oli oltava ”tosiuskova” republikaani (ja paljon rahaa).”
Kun vallalla on yksityinen oppilaitosjärjestelmä, sehän mahdollistaa jos minkälaisia oppilaitoksia…netpunk kirjoitti:
Nämä tv-evankelistat ovat usein tolkuttoman rikkaita. Heillä on loistava business-malli, jossa katsojilta yritetään imuroida niin paljon rahaa kuin mahdollista lupaamalla kaikenlaista ja siinä ohessa kaupataan kaikennlaista sälää rukousliinoista lisäravinteisiin. Monella on myös muuta liiketoimintaa: esim. Robertsonilla kultakaivoksia Afrikassa, jossa työskenneltiin lähes orjuudessa. Uskonto on todella suuri business Amerikassa. En yhtään ihmettelisi, jos Patmoksen heppuja kismittää se, ettei sama malli oikein toimi Suomessa, vaikka yritystä riittää.
"En yhtään ihmettelisi, jos Patmoksen heppuja kismittää se, ettei sama malli oikein toimi Suomessa, vaikka yritystä riittää. "
Kyllä he ovat hartiavoimin tehneet töitä, mutta jostain syystä täällä ei suurta rahaa kiinnosta.mummomuori kirjoitti:
”…nyt kyse on jopa valtion liittovaltion selviytymisestä. ”Heimoajattelu” on voimissaan.”
Tämä on sikäli mielenkiintoinen seikka, koska täällä Euroopassa pelätään liittovaltion muodostumista mutta Yhdysvalloissa sen hajoamista!
Kumpaa näkökantaa sikäläinen äärioikeisto on?
”…rikkaamman väestön vetäytyminen omiin aseellisesti vartioituihin aidan takana sijaitseviin asuinalueisiinsa.”
”Muurit ovat jo pystyssä jokaisessa vähänkään isommassa kaupungissa…”
Väkisinkin suuret tuloerot tekevät tämän jaon. Ne, joilla on ”mammonaa”, joutuvat suojatumaan niiltä, joilla sitä ei ole. Köyhillä on kyse selviämisestä ja silloin todellakin levottomuus sekä kaikki keinot tulevat käyttöön.
Vastaavia asunalueita on Venäjällä. Siellä tämä kehitys on ollut rajumpaa.
”Kristinuskon vallitsevana muotona näyttäisi olevan kaikin jyrkin kristinuskon suuntaus.”
Kyllä, sitä juuri ihmettelen, miten paljon erilaisemmaksi siellä on muodostunut nämä vahvimmat suuntaukset kuin Euroopassa. Euroopassa jopa osa näistä evankelikaalisista ovat kieltäytyneet monista sellaisista kannanotoista mitä Amerikasta tulee.
Tämä valtaus on toki tuttu:
”…oikeisto dominionistisen kiilastrategian mukaisesti alkoi vallata pappisseminaareja.”
”…vallannut oikeuslaitosta.”
”Evankelistoista Jerry Falwell ja Pat Robertson perustivat ”akateemisia oppilaitoksia”, joissa on myös oikeustieteellinen tiedekunta.”
Mutta miten nuo ovat päässeet sen tekemään? Onko taustalla niin suuri raha, että he ovat sen turvin kyenneet nuo valloitukset tekemään?
En tiedä onko Euroopassa vastaa tapahtunut? Eli ovatko täällä miljonäärit niin sekulaarisia, etteivät rahojaan moiseen laita?
”Jotta noihin oppilaitokseen pääsi, oli oltava ”tosiuskova” republikaani (ja paljon rahaa).”
Kun vallalla on yksityinen oppilaitosjärjestelmä, sehän mahdollistaa jos minkälaisia oppilaitoksia…”Kumpaa näkökantaa sikäläinen äärioikeisto on?”
Äärioikeisto ei ole mitenkään yhtenäinen, yhteisen ideologian taakse ryhmittynyt kansanliike vaan se koostuu hyvinkin erilaisista ja erilaisia asioita ajavista jengeistä (jengeiksi niitä voi ihan perustellusti sanoa). On selvästi rasistinen KKK, alt-right monine variaatioineen, myös uskonnollisen oikeiston eräät, mutta eivät suinkaan kaikki, järjestöt ovat selvästi äärioikeistolaisia. Tarvittaessa nämä erilaiset jengit tekevät yhteistyötä, mutta kattavaa valtakunnallista organisaatiota ei tietääkseni ole, vaikka sellaisesta aina välillä liikkuu huhuja.
Sitten on tietenkin poliittinen äärioikeisto Kongressissa. Muutama vuosi sitten puhuttiin paljon Tea Partysta, joka oli republikaanien sisäinen organisaatio. Nykyään sekin jengi on painunut historian hämäriin. Siitä on jäljellä vain Kongressin edustajainhuoneessa vaikuttava Freedom Caucus, joka on muutaman kymmenen edustajan epämuodollinen yhteenliittymä, joka kyllä ajaa täsmälleen samoja asioita kuin Tea Party.
Nykyään poliittinen (ääri)oikeisto haluaa identifioitua pelkästään konservatiiveiksi, mutta kaukana on William F. Buckley ajama paleokonservatiivisuus, ”goldwaterlaisuus” tai jopa ”reaganismi”. Nämä olisivat nykyisen republikaanien oikeimman laidan mielestä aivan liian liberaaleja suuntauksia. Täten voidaan sanoa, että paleokonservatiivisuudesta tuli proto-fasismia.
Barry Goldwater pyrki presidentiksi 1964 aika häiriintyneen agendan turvin. Goldwaterin varapresidenttikandidaattina oli William E. Miller. Williamin tyttärella Stephanie Millerillä on ollut pitkään liberaali ja kaikin puolin edistyksellinen podcast "Stephanie Miller Show." Tyttären ajatusmaailma on aivan päinvastainen kuin isänsä ja tämän kaverin Barry G:n. Kun panee youtubeen hakusanoiksi ”stephanie miller show” löytää paljon klippejä hänen podcastistaan
Oikeastaan ainoa yhdistävä tekijä (ääri)oikeistolla on liittovaltion vaikutuksen pienentäminen. Liitovaltion pilkkomista kokonaan ei aja kukaan, ei edes äärimmäisellä oikealla laidalla olevat aseelliset militia-järjestöt, sillä hekin ymmärtävät, että ilman liittovaltiota globaali USA.n sotilaallinen dominanssi loppuisi siihen paikkaan. Vain liittovaltiolla riittävät resurssit sotilalliseen pullisteluun.
Liittovaltiota kohtaan esitetty kritiikki taitaisi olla ihan oman ketjunsa aihe.”Muistelen myös että Kiina osti ns. roskalainoja melkoisen määrän Yhdysvalloilta, ja sai näin jalan rakoon myös Yhdysvaltojen talouteen. Yhdysvaltojen lainat vain kasvavat, ja joskushan se tulee eteen kun ei enää selvitä maksuista.”
Kiinalaiset eivät tietääkseni ainakaan vielä ole sotkeentuneet roskalainoihin eli junk bondeihin.
Junk bondit ovat yritysten ja muiden vastaavien tahojen liikkeelle laskemia velkakirjoja, joille luvataan hulvattomia tuottoja. 1980-luvulla junk bondit olivat paljon esillä, koska niillä rahoitettiin todella paljon vihamielisiä yritysvaltauksia, joista elintarvikejätti Nabiscon valtaus ja vastavaltaus ovat parhaiten dokumentoituja.
Tuolla vuosikymmenellä junk bondien näkyvimmät markkinamiehet olivat Micheal Milken ja Ivan Boesky. Ei ollut viikkoakaan, ettei Milkeniä haastateltu talousohjelmissa, vaikka Boesky oli sen sortin ”konnailun aivot”. Huonostihan siinä kävi kun lokakuussa 1987 sattui taas kerran yksi pörssiromahdus, jonka syistä ei vieläkään ole kattavaa konsensusta. Junk Bond –markkinat romahtivat siinä sivussa ja Milken, Boesky ja moni samanlainen päätyivät telkien taakse.
Myös Donald Trump hääräili junk bondien kanssa, mutta tämä tapahtui 90-luvulla, kun Trumpin kolme Atlantic Cityssä sijaitsevaa kasinoa rahoitettiin junk bondeilla. Katteena oli ainoastaan Trumpin sana tulevista tuotoista, ja jo tuolloin oli sijoittajille selvää, ettei Trumpin sanalla ole paljon painoarvoa. Näitä Trumpin kasinobusineksen junk bondeja ostivat monet yksityisetkin ihmiset. He menettivät rahansa, kun Trumpin kolme kasinoa ajautuivat maksukyvyttömyyteen.
Tämän jälkeen noita kasinoita koskevat junk bondit muutettiin osakkeiksi ja tehtiin osakeanti. Taas Trump onnistui sahaamaan ihmisiä linssiin, sillä kasinoiden maksuvaikeudet eivät olleet kadonneet mihinkään. Osakkeet muuttuivat arvottomiksi ja kasinot menivät taas konkurssiin. Tämä tarkoittaa kuutta konkurssia vajaassa kymmenessä vuodessa. Mahtava suoritus! Trump onkin menettänyt kasinoiden pyörittämiseen tarvittavan ”peliluvan” New Jerseyn osavaltiossa ikuisiksi ajoiksi.
Tässä vaiheessa mukana tulivat Deutsche Bank ja hämärät venäläispankit. Näitä tahoja tutkitaan juuri nyt.
Nuo kiinalaiset sen sijaan sijoittavat USA:n valtiovarainministeriön liikkeelle laskemiin velkakirjoihin, enimmäkseen 3kk:n T-bill-velkakirjoihin (Treasury bill) ja pitkäaikaisiin valtion bondeihin T-bondeihin (Treasury Bonds)
Talousteorioissa puhutaan riskittömästi sijoituksen korosta ja tällä tarkoitetaan 3kk:n T-billin annualisoitua korkoa. Näillä velkakirjoilla on aivan huiman suuret jälkimarkkinat, moninkertaiset esim. New Yorkin pörssiin ja Nasdaqiin verrattuna. Tähän saumaan kiinalaiset ovat iskeneet.
USA:n valtion velkakirjojen suurin omistaja on perinteisesti ollut USA:n keskuspankki Federal Reserve, mutta kiinalaiset sijoittajat tulevat heti perässä. Tämän USA:n valtiovelan ulkomaalaisomistuksen aloittivat mm. japanilaiset eläkesäätiöt jo vuosikymmeniä sitten.
Arvelen, että seuraavaa todella isoa kahakkaa ei käydä asein eikä edes perinteiseen kauppasotaan liitetyillä tulleilla ja muilla sen kaltaisilla maksuilla vaan USA:n valtionvelan ulkomaalaisomistus on se tekijä, jolla USA:n hallinto pistetään polvilleen.
Kiinalaiset voivat dumpata markkinoille näitä amerikkalaisia velkakirjoja todella suurella diskontolla ja maksuvelvollisuus säilyy täysimääräisenä säilyy USA:n valtiovarainministeriöllä. Summat ovat niin huimia, etteivät mitkään Federal Reserven tukitoimet riitä.
Vaalikampanjassaan Trump lupaili, että juuri tuon valtionvelan ulkomaalaisomistuksen ehdot hän neuvottelee mennen tullen suotuisimmaksi. Ei tule tapahtumaan, ei sitten ikinä! Nuo velkakirjat ovat tehokkaampi ase kuin mitkään ydinaseet yhteenlaskettuina. Minulla on vain näin pessimistiset näkemykset USA:n tulevista hetkistä, enkä ole ainoa. Nämä juhlat eivät jatku enää pitkään!netpunk kirjoitti:
”Muistelen myös että Kiina osti ns. roskalainoja melkoisen määrän Yhdysvalloilta, ja sai näin jalan rakoon myös Yhdysvaltojen talouteen. Yhdysvaltojen lainat vain kasvavat, ja joskushan se tulee eteen kun ei enää selvitä maksuista.”
Kiinalaiset eivät tietääkseni ainakaan vielä ole sotkeentuneet roskalainoihin eli junk bondeihin.
Junk bondit ovat yritysten ja muiden vastaavien tahojen liikkeelle laskemia velkakirjoja, joille luvataan hulvattomia tuottoja. 1980-luvulla junk bondit olivat paljon esillä, koska niillä rahoitettiin todella paljon vihamielisiä yritysvaltauksia, joista elintarvikejätti Nabiscon valtaus ja vastavaltaus ovat parhaiten dokumentoituja.
Tuolla vuosikymmenellä junk bondien näkyvimmät markkinamiehet olivat Micheal Milken ja Ivan Boesky. Ei ollut viikkoakaan, ettei Milkeniä haastateltu talousohjelmissa, vaikka Boesky oli sen sortin ”konnailun aivot”. Huonostihan siinä kävi kun lokakuussa 1987 sattui taas kerran yksi pörssiromahdus, jonka syistä ei vieläkään ole kattavaa konsensusta. Junk Bond –markkinat romahtivat siinä sivussa ja Milken, Boesky ja moni samanlainen päätyivät telkien taakse.
Myös Donald Trump hääräili junk bondien kanssa, mutta tämä tapahtui 90-luvulla, kun Trumpin kolme Atlantic Cityssä sijaitsevaa kasinoa rahoitettiin junk bondeilla. Katteena oli ainoastaan Trumpin sana tulevista tuotoista, ja jo tuolloin oli sijoittajille selvää, ettei Trumpin sanalla ole paljon painoarvoa. Näitä Trumpin kasinobusineksen junk bondeja ostivat monet yksityisetkin ihmiset. He menettivät rahansa, kun Trumpin kolme kasinoa ajautuivat maksukyvyttömyyteen.
Tämän jälkeen noita kasinoita koskevat junk bondit muutettiin osakkeiksi ja tehtiin osakeanti. Taas Trump onnistui sahaamaan ihmisiä linssiin, sillä kasinoiden maksuvaikeudet eivät olleet kadonneet mihinkään. Osakkeet muuttuivat arvottomiksi ja kasinot menivät taas konkurssiin. Tämä tarkoittaa kuutta konkurssia vajaassa kymmenessä vuodessa. Mahtava suoritus! Trump onkin menettänyt kasinoiden pyörittämiseen tarvittavan ”peliluvan” New Jerseyn osavaltiossa ikuisiksi ajoiksi.
Tässä vaiheessa mukana tulivat Deutsche Bank ja hämärät venäläispankit. Näitä tahoja tutkitaan juuri nyt.
Nuo kiinalaiset sen sijaan sijoittavat USA:n valtiovarainministeriön liikkeelle laskemiin velkakirjoihin, enimmäkseen 3kk:n T-bill-velkakirjoihin (Treasury bill) ja pitkäaikaisiin valtion bondeihin T-bondeihin (Treasury Bonds)
Talousteorioissa puhutaan riskittömästi sijoituksen korosta ja tällä tarkoitetaan 3kk:n T-billin annualisoitua korkoa. Näillä velkakirjoilla on aivan huiman suuret jälkimarkkinat, moninkertaiset esim. New Yorkin pörssiin ja Nasdaqiin verrattuna. Tähän saumaan kiinalaiset ovat iskeneet.
USA:n valtion velkakirjojen suurin omistaja on perinteisesti ollut USA:n keskuspankki Federal Reserve, mutta kiinalaiset sijoittajat tulevat heti perässä. Tämän USA:n valtiovelan ulkomaalaisomistuksen aloittivat mm. japanilaiset eläkesäätiöt jo vuosikymmeniä sitten.
Arvelen, että seuraavaa todella isoa kahakkaa ei käydä asein eikä edes perinteiseen kauppasotaan liitetyillä tulleilla ja muilla sen kaltaisilla maksuilla vaan USA:n valtionvelan ulkomaalaisomistus on se tekijä, jolla USA:n hallinto pistetään polvilleen.
Kiinalaiset voivat dumpata markkinoille näitä amerikkalaisia velkakirjoja todella suurella diskontolla ja maksuvelvollisuus säilyy täysimääräisenä säilyy USA:n valtiovarainministeriöllä. Summat ovat niin huimia, etteivät mitkään Federal Reserven tukitoimet riitä.
Vaalikampanjassaan Trump lupaili, että juuri tuon valtionvelan ulkomaalaisomistuksen ehdot hän neuvottelee mennen tullen suotuisimmaksi. Ei tule tapahtumaan, ei sitten ikinä! Nuo velkakirjat ovat tehokkaampi ase kuin mitkään ydinaseet yhteenlaskettuina. Minulla on vain näin pessimistiset näkemykset USA:n tulevista hetkistä, enkä ole ainoa. Nämä juhlat eivät jatku enää pitkään!”…koostuu hyvinkin erilaisista ja erilaisia asioita ajavista jengeistä…”
”Tarvittaessa nämä erilaiset jengit tekevät yhteistyötä, mutta kattavaa valtakunnallista organisaatiota ei tietääkseni ole…”
Totta, kun koko äärioikeiston ottaa lukuun, siellä on mukana varsin erikoisiakin ”jengejä”. Täältä katsottuna on vain vaikeaa välillä ymmärtää Yhdysvaltalaista ajattelutapaa valtion suhteen, koska systeemi on niin erilainen.
”Oikeastaan ainoa yhdistävä tekijä (ääri)oikeistolla on liittovaltion vaikutuksen pienentäminen. Liitovaltion pilkkomista kokonaan ei aja kukaan, ei edes äärimmäisellä oikealla laidalla olevat aseelliset militia-järjestöt, sillä hekin ymmärtävät, että ilman liittovaltiota globaali USA.n sotilaallinen dominanssi loppuisi siihen paikkaan.”
Toisin sanoen liittovaltio on hyvä asia sotilaallisesti mutta muuten ei? No, tämä oli varsin yksinkertaistettu, mutta kun ei aina hahmota, mihin kaikkeen liittovaltio vaikuttaa ja missä määrin osavaltiot voivat olla itsenäisiä.
Mutta se on totta, että USA:n valta perustuu aika pitkälle sotilaalliseen voimaan.
”Nuo kiinalaiset sen sijaan sijoittavat USA:n valtiovarainministeriön liikkeelle laskemiin velkakirjoihin…”
Aivan oikein, tuo oli aiheellinen korjaus.
”USA:n valtion velkakirjojen suurin omistaja on perinteisesti ollut USA:n keskuspankki Federal Reserve, mutta kiinalaiset sijoittajat tulevat heti perässä. Tämän USA:n valtiovelan ulkomaalaisomistuksen aloittivat mm. japanilaiset eläkesäätiöt…”
Kiinalaiset ovat löytäneetkin hyvä sauman. Kuten tuossa myöhemmin ilmaiset, tulevat sodat tullaan käymään taloudellisella puolella. Samaan aikaan Kiina valloittaa Eurooppaa ja Aasiaa, investoimalla sekä tuomalla omaa pankkiiritoimintaa.
”…seuraavaa todella isoa kahakkaa ei käydä asein eikä edes perinteiseen kauppasotaan liitetyillä tulleilla ja muilla sen kaltaisilla maksuilla vaan USA:n valtionvelan ulkomaalaisomistus on se tekijä, jolla USA:n hallinto pistetään polvilleen.”
Tuolla voidaan spekuloida kaikin tavoin, mutta sepä vasta jyräys olisi, kun USA:n poliitikon huomaisivat olevansa ulkomaalaisomistuksessa! Tämä lienee aiheellinen huoli, mutta onko Trump kyennyt tekemään sille yhtään mitään?
Erityisen mielenkiintonsa tuo se, ettei tämä uskonnollinen äärioikeisto tunnut näistä pihahtavankaan oikein mitään?mummomuori kirjoitti:
”…koostuu hyvinkin erilaisista ja erilaisia asioita ajavista jengeistä…”

Erityisen mielenkiintonsa tuo se, ettei tämä uskonnollinen äärioikeisto tunnut näistä pihahtavankaan oikein mitään?"...mutta kun ei aina hahmota, mihin kaikkeen liittovaltio vaikuttaa ja missä määrin osavaltiot voivat olla itsenäisiä. "
Perustuslaki sanoo suunnilleen niin, että kaikki mitä ei erikseen ole määritelty liittovaltion asiaksi, kuuluu osavaltioille. Tämä on aiheuttanut siiten kiistoja ihan liittovaltion alusta asti. Pitkään vastustettiin esimerkiksi liittovaltion poliisia FBI:ta eikä se vastustus vieläkään aina mitenkään vähäistä ole.netpunk kirjoitti:
"...mutta kun ei aina hahmota, mihin kaikkeen liittovaltio vaikuttaa ja missä määrin osavaltiot voivat olla itsenäisiä. "
Perustuslaki sanoo suunnilleen niin, että kaikki mitä ei erikseen ole määritelty liittovaltion asiaksi, kuuluu osavaltioille. Tämä on aiheuttanut siiten kiistoja ihan liittovaltion alusta asti. Pitkään vastustettiin esimerkiksi liittovaltion poliisia FBI:ta eikä se vastustus vieläkään aina mitenkään vähäistä ole.Ok. Tuo selittänee jonkun verran.
Poliisilaitos onkin siellä aika erikoinen, tosin se meille suomalaisille taitaa olla tuttu lähinnä Tv-sarjoista. :D
"...mutta mietin koko ajan, miten muuten se tuo heidän bisneksiinsä lisäarvoa. "
En tiedä miksi noin. Ehkä he ajattelevat sen luovan positiivisen imagon? Ilmeisesti kaikki business-päätökset eivät ole rationaalisia.- Asiat.asiana
Ketju täynnä täyttä asiaa.
Myös aikoinaan Neuvostoliitto ajoi kristinsukoa alas tuhosin seurauksin.
Te ette edes ymmärrä, että mitä te toivotte tapahtuvan. Te luulette, että pelkä poliittinen puolue ilman kristinuskoa voi viedä maan johonkin autuuden utompiaan, mutta onnettomuus siellä odottaa.Neuvostoliitto ajoi kaiketi alas kaikkia uskontoja, ei vain kristinuskoa. Islamia siis myös.
Argumentointisi ontuu siis tälläkin kertaa."Te luulette, että pelkä poliittinen puolue ilman kristinuskoa voi viedä maan johonkin autuuden utompiaan, mutta onnettomuus siellä odottaa. "
Japani on eräs maailman vauraimpia valtioita eikä tuohon vaurauteen ole tarvittu kristinuskoa.
Maailman talousmahdeista Kiinana kasvu on ollut jo pitkään nopeinta, eikä siihenkään ole tarvittu kristinuskoa.
Sekulaarit, uskonnonvapautta, yhdenvertaisuutta kunnioittavat ja esim. seksuaalivähemmistöjen ja naisten tasa-arvoista asemaa yhteiskunnassa parantaneet pohjoismaat ovat maailman onnellisimpien valtioiden joukossa. Kristinuskon asema puolueissa näissä valtioissa on heikentynyt ja samalla hyvinvointi kasvanut.
Millä mittareilla mitattuna se sinun ihalemasi Venäjä onkaan kärjessä?>Myös aikoinaan Neuvostoliitto ajoi kristinsukoa alas tuhosin seurauksin.
No jaa, NL oli sentään lähes puolen vuosisadan ajan toinen maailman kahdesta ylivoimaisesti mahtavimmasta valtiosta. Vielä tällä hetkellä maailman mahtavin eli USA on ainakin hallintonsa osalta hyvin kristillinen (tai sellaista esittävä), mutta ateistinen Kiina on ajamassa sen ohi hyvää vauhtia, kun tuo USA:n kristillinen hallinto on nykyään läpimätä ja osin täysin epäpätevä.YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:
"Te luulette, että pelkä poliittinen puolue ilman kristinuskoa voi viedä maan johonkin autuuden utompiaan, mutta onnettomuus siellä odottaa. "
Japani on eräs maailman vauraimpia valtioita eikä tuohon vaurauteen ole tarvittu kristinuskoa.
Maailman talousmahdeista Kiinana kasvu on ollut jo pitkään nopeinta, eikä siihenkään ole tarvittu kristinuskoa.
Sekulaarit, uskonnonvapautta, yhdenvertaisuutta kunnioittavat ja esim. seksuaalivähemmistöjen ja naisten tasa-arvoista asemaa yhteiskunnassa parantaneet pohjoismaat ovat maailman onnellisimpien valtioiden joukossa. Kristinuskon asema puolueissa näissä valtioissa on heikentynyt ja samalla hyvinvointi kasvanut.
Millä mittareilla mitattuna se sinun ihalemasi Venäjä onkaan kärjessä?>Millä mittareilla mitattuna se sinun ihalemasi Venäjä onkaan kärjessä?
Taitaa olla strategisten ydinaseitten määrässä. Ja vain siinä.>Te luulette, että pelkä poliittinen puolue ilman kristinuskoa voi viedä maan johonkin autuuden utompiaan, mutta onnettomuus siellä odottaa.
Autuuden utopia on tasan sinun karvaisten korviesi välissä. Me normaalit ihmiset toivomme kohtuullisen hyvää ja onnellista elämää, emme mitään mahdottomia. Jos elintaso pysyy säällisenä ja ympäristö kunnossa, siinä on jo ihan kivasti."...luulette, että pelkä poliittinen puolue ilman kristinuskoa voi viedä maan johonkin autuuden utompiaan..."
En ainakaan minä usko. Enkä usko siihenkään että uskonto riittää yhteiskunnalliseen rakentavaan toimintaan.
Netflixiin on tullut USA:n entisen työministerin tekemä dokumentti, jossa kerrotaan
kahden sikäläisen yliopiston tekemästä tutkimuksesta. Niiden mukaan tavallisen Yhdysvaltain kansalaisen mahdollisuus vaikuttaa maansa politiikkaan on todellisuudessa tasan nolla.
Eipä ihme, että oikeistouskovaiset ihailevat. 😟
https://www.hs.fi/paivanlehti/11122017/art-2000005483451.html
Valitettavasti mulla ei juuri nyt ole Netflixiä vaan HBO. Dokun katsoneet voisivat kertoa siitä tänne.Jos ei pääse katsomaan tuota Netflixin dokumenttia, niin kun pistää youtubeen hauksi ”robert reich”, niin sitä kautta pääse tutustumaan Reichn hyvin perusteltuihin ajatuksiin ohjelmassa Resistance Report. Reichin esiintyminen on ajoittain kuivakkaan professorin tapaista, mutta silti antoisaa
Huomenna ratkaistaan profiloituuko USA:n republikaaninen puolue lopullisesti rasistiseksi pedofilia & misogynia-puolueeksi ja valinnan tekevät alabamalaiset äänestäjät. Nämä ovat ehkä tärkeimmät täytevaalit vuosikymmeniin.
Huomenna tosiaan käydään Alabamassa oikeusministeriksi nimitetyltä Jeff Sessionionsilta vapaaksi jääneen senaattoripaikan täytevaalit. Vastakkainen ovat republikaanien Roy Moore ja demokraattien Doug Jones.
Viimeisen parin kolmen viikon aikana uutisointia on hallinnut Roy Mooren kohdistuvat pedofilia-epäilyt. Moore on vuosikymmenten pituisen uransa aikansa syyllistynyt lukuisten naisten, yleensä vielä alaikäisten, ahdisteluun. Tilille näistä Moore tuskin saadaan, sillä tapausten syyteaika on umpeutunut kauan sitten. Mooren ehdokkuus on kuitenkin tyypillinen esimerkki siitä, kuinka alas republikaanien moraali on vajonnut. Mooren tapauksessa asia on erityisen silmiinpistävää, sillä republikaanien kristillisin oikea laita on elämöinyt erityisen korkealla ja esimerkillisellä moraalillaan, mutta heidän ehdokkaansa on kaikkea muuta kuin korkea kristillisen moraalin omaava; ei ainakaan sen tulkinnan mukaan joka kristillisestä moraalista ja kristillisistä hyveistä Euroopassa esitetään.
Ihan kuin pedofilia-epäilyissä ei olisi tarpeeksi, niin Moore on myös misogyyni rasisti, joka on saanut potkut peräti kahteen kertaan Alabaman osavaltion oikeusistuimesta. Tämä taitaa olla alabamalaisille tuomareille nykyään sääntö. Tuossa edellä mainittu nykyinen oikeusministeri, Jeff Sessions, on hänkin saanut potkut alabamalaisesta tuomioistuimesta ja jälleen peräti kahdesti. Tosin Alabamassa sellainen taidetaan katsoa meriitiksi.
Moore on esittänyt, että perhearvot (miten kummassa nämä kaikkein äärimmäiset uskonnollisen oikeiston edustajat aina vetoavatkin perhearvoihin?) olivat kunniassaan silloin, kun naisilla ei ollut äänioikeutta. Moore on kaiketi jopa ihan tosissaan, että naisilta tulisi evätä äänioikeus. Tässä Mooren näkemys on ristiriidassa perustuslain 19. lisäyksen kanssa. Tuo pykälähän kertoo, että äänioikeuteen ei sukupuoli vaikuta. Tosin julkisissa ulostuloissaan Moore on sanonut, että hän ottaa huomioon vain 10 ensimmäistä perustuslain lisäystä. Nuo kymmenen lisäystä taas tunnetaan nimellä Bill of Rights.
Koska Moore niin kovasti yrittää ratsastaa omalla ja monen muun republikaanin tulkinnalla perhearvoista, niin tämän valossa on oikeastaan aika johdonmukaista, että taannoin Moore sanoi perheiden olleen parhaimmillaan, silloin kun naiset olivat kotia hoitavia synnytyskoneita. Moore on mennyt jopa niin pitkälle mielipiteissään, etteivät naiset oikeastaan tee edes lukutaidolla yhtään mitään, elleivät nämä sitten opeta poikiaan kotiopetuksessa.
Edelleen perheet olivat vahvimmillaan silloin kun etelävaltioissa vallitsi orjuus ja tämän hän ulotti koskemaan myös mustien perheitä. Mistään näin häiriintyneestä ei tietenkään ole todennettavaa evidenssiä.
Mustilla ei Mooren mukaan tulisi olla äänioikeutta eikä juuri muitakaan oikeuksia, mutta Moore haluaakin palauttaa Alabaman ja nyt myös koko liittovaltion 40-luvulle – 1840-luvulle! Jälleen kerran Mooren näkemys on ristiriidassa perustuslain lisäysten kanssa. Tällä kertaa 15. pykälän kanssa, jonka mukaan rotu ei ole äänioikeuteen vaikuttava tekijä. Tuo pykälä on saatettu voimaan jo sisällissodan jälkeen helmikuussa 1870, mutta pitkälle 1900-luvulle asti Alabamassa onnistuttiin kiertämään lakia.
Viime viikolla Donald Trump järjesti Pensacolassa Floridan puolella kampanjatilaisuuden Mooren tueksi. Trump ei mennyt Alabamaan, mutta Pensacola on vain parikymmentä mailia Alabaman rajalta ja kuuluu samaan mediamarkkina-alueeseen kuin Alabama. Kaikki mitä Moore on edustanut vuosikymmenten kuluessa, sopii myös Trumpiin ja suurimpaan osaan republikaanien oikeinta laitaa.
Tuossa em. kampanjatilaisuudessa Trump paljasti taas kerran paljon itsestään. Trump sanoi senaatin tarvitsevan Mooren kaltaisia miehiä(!), jotta vireillä olevat uudet verolait saadaan voimaan. Nuo laithan hyödyttävät juuri Trumpin kaltaisia rikkaita tehden kaikkien muiden elämästä alati kurjistuvaa.
Muista oikean laidan, erityisesti sen äärimmäisen oikean laidan, touhuajista erityisesti Steve Bannon on kampanjoinut Mooren valinnan puolesta.
Mooressa kiteytyy kaikki se, mikä Amerikan uskonnollisessa oikeistossa on vikana. Huomenna tiistaina Alabamassa rytisee voittipa vaalit kumpi hyvänsä.”Mooren tapauksessa asia on erityisen silmiinpistävää, sillä republikaanien kristillisin oikea laita on elämöinyt erityisen korkealla ja esimerkillisellä moraalillaan, mutta heidän ehdokkaansa on kaikkea muuta…”
”Mooressa kiteytyy kaikki se, mikä Amerikan uskonnollisessa oikeistossa on vikana.”
Näin se vain on. Jotenkin alkaa tulla aina vain vahvemmin sellainen kuva, että koko moralismi on suurta kulissia.
Moore on suorastaan irvikuva kristityistä. Mutta nyt on selvinnyt se, että Moore hävisi vaalit!
”Trump sanoi senaatin tarvitsevan Mooren kaltaisia miehiä(!), jotta vireillä olevat uudet verolait saadaan voimaan.”
Trumpin arvomaailma on rahan arvomaailmaa, hän näemmä kykenee myymään vain kenet, jos vain saa siitä riittävästi liksaa.Tänään sitten rytisee. Toivottavasti tämä demokraattien voitto on vasta alkua republikaanien ja eritysesti heidän äärikristillisen saastasiipensä alamäelle.
Alabaman senaattorinvaalit tosiaan päättyivät demokraattien Doug Jonesin voittoon. Tämä on oikeastaan historiallinen suoritus: Jones on ensimmäinen demokraattien senaattori Alabamasta 25 vuoteen. Viime vuosikymmeninä Alabama onkin ollut räikeän punainen (punainen on republikaanien tunnusväri, sininen demokraattien). Edellisissä senaattorin vaaleissa vuonna 2014 Jeff Sessions sai 97 prosenttia äänistä, koska demokraateilla ei ollut edes ehdokasta. Kukaan demokraatti ei halunnut ehdokkaaksi Alabamssa. Tämä kertoo kuinka punainen Alabama on.
Tuossa edellä on ollut vähän juttua siitä, mikä Roy Mooressa ja hänen edustamassaan republikaanien uskonnollisessa oikeistossa on vikana. Monta muutakin tekijää voisi lisätä listaan, mutta olkoon tällä kertaa.
Ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan maltillinen liberaali kristitty sai valtakunnallista näkyvyyttä. Asialla oli NBA:n koripallolegenda Charles Barkley. Hän oli vaalien aattopäivänä ja vaaleja edeltävänä viikonloppuna melkein kaikkien tv-kanavien (erityisesti kaapelikanavien) haastateltavana.
Barkley toi esille sellaisen näkemyksen, että on hävettävää olla kristitty, kun kristinuskoa edustaa sellainen ehdokas kuin Roy Moore. Palstan fundamentalistien kauhuksi Barkley on kristittynä kannattanut homojen avio-oikeutta, naisten oikeutta aborttiin ja montaa muuta amerikkalaisesta näkökulmasta liberaalia menettelytapaa. Euroopassahan tällaiset seikat ovat kaiketi jo itsestään selvyys, tai ainakin niiden soisi olevan.
Barkley sanomisilla on paljon painoarvoa erityisesti mustan väestön keskuudessa, sillä he arvostavat legendojaan paljon. Barkley on ollut aika epäpoliittinen henkilö ennen tätä, mutta nyt hän katsoi kristityn velvollisuudekseen tulla julkisuuteen asiansa kanssa.
Vaalipäivän aamuna Christianity Today –lehti julkaisi kipakan pääkirjoituksen, jonka otsikko oli: The Biggest Loser in the Alabama Election.
Kriittisen ja itsekriittisen pääkirjoituksen sanoma oli yksinkertaisesti se, että vaalien häviäjä ei oikeastaan ollut Roy Moore vaan kristinusko ja tämä siitä riippumatta, vaikka Moore olisikin voittanut vaalit.
Uskonnollinen oikeisto on lehden mukaan pilannut kristinuskon kaikkein jyrkimmillä äärimmäisyyksiin menevillä menettelytavoillaan ja poliittisilla ohjelmillaan. Lehden pääkirjoituksen mukaan kukaan ei enää usko sanakaan siitä, mitä kristityillä on sanottavaa. Lehden mukaan tämä koskee myös liberaaleja kristinuskon suuntauksia.
Christianity Today sanoi, että uskonnollinen oikeisto on puolessatoista vuodessa tuhonnut kristittyjen maineen rehellisinä ja arvostettuina ihmisinä ja paljon menee myös sen piikkiin, että uskonnollinen oikeisto asettui epärehellisen presidenttiehdokkaan ja nyt myös hyvin kyseenalaisen senaattorikandidaatin taakse. Pääkirjoitus kuittaa asian seuraavasti: Republikanismi haittaa evankeliumia.
Christianity Today on suomalaisesta perspektiivistä konservatiivinen julkaisu, amerikkalaisesta taas yleiskristillinen.
Myös Donald Trumpia kohtaan on esitetty syyteitä siitä, että hän on syyllistynyt hyväksikäyttöön ja ahdisteluun. Yhdeksäntoista naista on tullut julkisuuteen omalla nimellään. Listalta oli sellainen nimi kuin Ninni Laaksonen. Piti oikein googlata, kuka hän mahtaa olla. Tämä entinen missi on tämän hetken kuuluisin suomalainen Amerikassa.
P.S: Charles Barleky on syntyisin Alabamasta.RepeRuutikallo kirjoitti:
Tänään sitten rytisee. Toivottavasti tämä demokraattien voitto on vasta alkua republikaanien ja eritysesti heidän äärikristillisen saastasiipensä alamäelle.
"Toivottavasti tämä demokraattien voitto on vasta alkua republikaanien ja eritysesti heidän äärikristillisen saastasiipensä alamäelle."
Vielä ei ole syytä juhlia. Republikaanien uskonnollisella oikeistolla on 40 vuoden etumatka. Hetkessä sellaista etumatkaa ei kurota kiinni.
Tuolla ylempänä toivoin demokraattisten nuorten äänestysaktiivisuuden lisääntymistä. Nyt se sitten toteutui ensimmäisen kerran ja vielä niin takapajuisessa osavaltiossa kuin Alabamassa. Seuraavissa vaaleissa milleniaalit jo suurin yksittäinen äänesätryhmä.
Alabaman vaaleissa mustat ja muut vähemmistöt kävivät äänestämässä yhtä aktiivisesti kuin vuonna 2008, jolloin Obama valittiin ensimmäiselle kaudelleen.
Urbaanit vaalipiirit, Birmingham, Mobile, Huntsville ja Tuscaloosa, menivät kaikki Jonesille ja vielä Alabaman oloissa selvästi. Erityisesti valkoiset, ennen republikaaneja äänestäneet naiset, muuttivat äänestyskäyttäytymistään.
Oli kyllä mielenkiintoinen ilta. Seurasin tuloslaskentaa välillä jopa Fox Newsiltä, mutta se meni jo ihan masokismiksi.netpunk kirjoitti:
"Toivottavasti tämä demokraattien voitto on vasta alkua republikaanien ja eritysesti heidän äärikristillisen saastasiipensä alamäelle."
Vielä ei ole syytä juhlia. Republikaanien uskonnollisella oikeistolla on 40 vuoden etumatka. Hetkessä sellaista etumatkaa ei kurota kiinni.
Tuolla ylempänä toivoin demokraattisten nuorten äänestysaktiivisuuden lisääntymistä. Nyt se sitten toteutui ensimmäisen kerran ja vielä niin takapajuisessa osavaltiossa kuin Alabamassa. Seuraavissa vaaleissa milleniaalit jo suurin yksittäinen äänesätryhmä.
Alabaman vaaleissa mustat ja muut vähemmistöt kävivät äänestämässä yhtä aktiivisesti kuin vuonna 2008, jolloin Obama valittiin ensimmäiselle kaudelleen.
Urbaanit vaalipiirit, Birmingham, Mobile, Huntsville ja Tuscaloosa, menivät kaikki Jonesille ja vielä Alabaman oloissa selvästi. Erityisesti valkoiset, ennen republikaaneja äänestäneet naiset, muuttivat äänestyskäyttäytymistään.
Oli kyllä mielenkiintoinen ilta. Seurasin tuloslaskentaa välillä jopa Fox Newsiltä, mutta se meni jo ihan masokismiksi.>Vielä ei ole syytä juhlia.
Juhlia kannattaa aina kun on vähänkin aihetta. Juuri siksi, että se aihe voi myöhemmin lässähtää. Cheers!
>Tuolla ylempänä toivoin demokraattisten nuorten äänestysaktiivisuuden lisääntymistä.
Demokraattiset nuoret, heh, sillä sanaparillahan on täällä härmlandiassa aivan erityinen historia. 1970-luvulla näet taistolaiskommarit esiintyivät järjestöineen sellaisina. Ääriliikkeitten yleiseen tapaan he käänsivät käsitteiden merkityksiä päälaelleen silmääkään räpäyttämättä.
Liputtiko Fox tosiaan avoimesti tuon lastenahdistelijan puolesta?RepeRuutikallo kirjoitti:
>Vielä ei ole syytä juhlia.
Juhlia kannattaa aina kun on vähänkin aihetta. Juuri siksi, että se aihe voi myöhemmin lässähtää. Cheers!
>Tuolla ylempänä toivoin demokraattisten nuorten äänestysaktiivisuuden lisääntymistä.
Demokraattiset nuoret, heh, sillä sanaparillahan on täällä härmlandiassa aivan erityinen historia. 1970-luvulla näet taistolaiskommarit esiintyivät järjestöineen sellaisina. Ääriliikkeitten yleiseen tapaan he käänsivät käsitteiden merkityksiä päälaelleen silmääkään räpäyttämättä.
Liputtiko Fox tosiaan avoimesti tuon lastenahdistelijan puolesta?"Juhlia kannattaa aina kun on vähänkin aihetta. Juuri siksi, että se aihe voi myöhemmin lässähtää. Cheers!"
Cheers! Minä otin olutta kun tulos oli selvä ja vähän jo laskennan aikanakin.
"Demokraattiset nuoret"
Juu, demokraattiset nuoret tarkoittaa Amerikassa vähän eri asiaa, mutta täällähän republikaanitkin ovat punaisia. LOL
"Liputtiko Fox tosiaan avoimesti tuon lastenahdistelijan puolesta?"
Kun Washington Post julkaisi jo kuukausi sitten (9.11.2017) Moorea koskevan artikkelin, niin ei mennyt kuin pari tuntia, niin Fox Newsin puhuvat päät aloittivat Mooren puolustamisen. Ihan viimeiset päivät se oli jo sen sortin raivoa, etten ihan äkkiä muista yksienkään täytevaalien saaneen sellaista reaktiota aikaan. Foxilla väitettiin vielä tunti sitten, että nuo Moorea syyttäneet naiset olivat demokraattien maksamia. Haastateltavana oli joku minulle tuntematon heppu Alabamasta. Tätä se on ollut koko kamppailun ajan Foxilla.
Aamu-tv:n raivopäistä saa erikoismaininna Roy Mooren veli, Jerry Moore, joka uhosi, että Doug Jones joutuu tilille tekemistään ja sanomisistaan Jumalan edessä. Jos ei ei heti,, niin myöhemmin. Jerry langetti Jumalansa tuomiot myös niille republikaaneille, jotka äänestivät Jonesia tai jättivät äänestämättä kokonaan. Tänään on Foxilla luvassa vauhdikas päivä!netpunk kirjoitti:
"Juhlia kannattaa aina kun on vähänkin aihetta. Juuri siksi, että se aihe voi myöhemmin lässähtää. Cheers!"
Cheers! Minä otin olutta kun tulos oli selvä ja vähän jo laskennan aikanakin.
"Demokraattiset nuoret"
Juu, demokraattiset nuoret tarkoittaa Amerikassa vähän eri asiaa, mutta täällähän republikaanitkin ovat punaisia. LOL
"Liputtiko Fox tosiaan avoimesti tuon lastenahdistelijan puolesta?"
Kun Washington Post julkaisi jo kuukausi sitten (9.11.2017) Moorea koskevan artikkelin, niin ei mennyt kuin pari tuntia, niin Fox Newsin puhuvat päät aloittivat Mooren puolustamisen. Ihan viimeiset päivät se oli jo sen sortin raivoa, etten ihan äkkiä muista yksienkään täytevaalien saaneen sellaista reaktiota aikaan. Foxilla väitettiin vielä tunti sitten, että nuo Moorea syyttäneet naiset olivat demokraattien maksamia. Haastateltavana oli joku minulle tuntematon heppu Alabamasta. Tätä se on ollut koko kamppailun ajan Foxilla.
Aamu-tv:n raivopäistä saa erikoismaininna Roy Mooren veli, Jerry Moore, joka uhosi, että Doug Jones joutuu tilille tekemistään ja sanomisistaan Jumalan edessä. Jos ei ei heti,, niin myöhemmin. Jerry langetti Jumalansa tuomiot myös niille republikaaneille, jotka äänestivät Jonesia tai jättivät äänestämättä kokonaan. Tänään on Foxilla luvassa vauhdikas päivä!Se ääriuskonnollinen sekoilu, joka täällä pääosin jää nätisti suomi24:ään ja muuhun hömppäsomeen, on siellä politiikan keskiössä. Huhhahhei.
Ihmiskunnan menestymisen ja turvallisuuden kannalta pitäisi olla ehdottamasti päinvastoin, siis niin että jättiläisvaltiossa hallitaan tolkulla ja pikkuvaltiossa hörhöilyllä.RepeRuutikallo kirjoitti:
Se ääriuskonnollinen sekoilu, joka täällä pääosin jää nätisti suomi24:ään ja muuhun hömppäsomeen, on siellä politiikan keskiössä. Huhhahhei.
Ihmiskunnan menestymisen ja turvallisuuden kannalta pitäisi olla ehdottamasti päinvastoin, siis niin että jättiläisvaltiossa hallitaan tolkulla ja pikkuvaltiossa hörhöilyllä."Ihmiskunnan menestymisen ja turvallisuuden kannalta pitäisi olla ehdottamasti päinvastoin, siis niin että jättiläisvaltiossa hallitaan tolkulla ja pikkuvaltiossa hörhöilyllä. "
Niinhan sitä pitäisi, mutta kun tässä vähän juttua, miten uskonnollisen oikeiston hörhöily alkoi, ennen kukaan edes puhui uskonollisesta oikeistosta tai kristofasisteista.
Alabaman tiistaina käydyistä senaattorinvaaleista on riittänyt juttua palstalla toisellakin. Pitkästä aikaa – tai no ensimmäistä kertaa koskaan – yleinen mielipide on kääntynyt Amerikan uskonnollista oikeistoa vastaan sellaisena kuin tuo kuppikunta esiintyy republikaanisessa puolueessa.
Uskonnollisen oikeiston esi-isistä, Jerry Falwellista ja Pat Robertsonista, on ollut juttua teksteissäni moneen kertaan, samoin suomalaisillekin tutusta Billy Grahamista. Sellainen republikaanien uskonnollisen oikeiston pääjehu kuin James Kennedy on jäänyt vähemmälle huomiolle. En ole tainnut mainita tätä moraalitonta heppua kertaakaan. Korjataan siis tilanne.
James Kennedy oli perustamassa Moral Majority- nimistä puulaakia yhdessä Falwellin, Robertsonin ja muutaman muun kanssa. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun uskonnollisen oikeiston ”pääideologi”, Farncis Schaeffer oli laatinut uskonnollisen oikeiston toimintaohjelman. Moral Majority on jo pelkästään nimenä harhaanjohtava, koska mitään erityistä moraalia asiaan ei liittynyt, eikä se edes edustanut enemmistöä. Tai no, onhan konnalla konnan moraali.
James Kennedyn ura alkoi jo parikymmentä vuotta ennen Moral Majoritya tv-evankelioinnin parissa. Samoihin aikoihin myös Billy Graham opetteli tv:n käyttöä omiin konnuuksiinsa. Viikonloppuisin Kennedyllä oli johdettavanaan seurakunta Fort Lauderdalessa Floridassa. Myöhemmin tuo seurakunta kasvoi varsinaiseksi megaseurakunnaksi.
Tätä ennen James Kennedy oli jo aloittanut Washington D.C:ssä säännölliset ”kristilliset lounaat” kongressiedustajille ja muulle Kongressin henkilökunnalle. Nämä olivat kuitenkin pelkkiä rekrytointitilaisuuksia, jolla uskonnollinen oikeisto haki tukea Kongresista. Kennedy pääsi Kongressin ”tosiuskovien” suosioon helposti ja siitä alkoi hidas hivuttaminen, jonka tähtihetki on nyt – Donald Trump on presidentti!
Olen välillä viitannut Chris Hedgesin kirjaan American Fascist. Tuossa raportissa republikaanien uskonnollisesta oikeistosta, luvuissa kolme (Conversion) ja neljä (The Cult of Masculinity) Hedges kertoo siitä, kuinka hän 1990-luvulla osallistui Kennedyn järjestämään monipäiväiseen seminaariin, jossa opetettiin värväystekniikoita. Kaikki tietenkin perustui täysin moraalittomaan valehteluun, kiristykseen, korruptioon ja kaupankäyntiin. Siinä painoksessa joka minulla on, Hedges dokumnetoi sivulta 50 alkaen tarkasti tuota seminaaria, siellä esitettyjä väitteitä ja kaikkea muuta, mikä liittyy republikaanien uskonnolliseen oikeistoon. Kennedy oli kristofasisti jo paljon ennen kuin koko sanaa käytettiin.
Ei ole lainkaan yllättävää, että Kennedy oli myös kreationisti monen muun hölmön jutun lisäksi ja hänen teologinen taustansa oli kalvinismi; vielä sen kaikkein jyrkin suuntaus. Kennedy oli ihan oikeasti opiskellut teologiaa ja vielä erittäin pitkälle. Hän oli tehnyt asiasta väitöskirjan.
Kaikki mitä Kennedy havitteli jo 1950-luvulta alkaen, on toteutunut nykyisessä republikaanisessa puolueessa. Tätä uskonnollisen oikeiston alhaista moraalittomuutta on moni ollut ajamassa Suomeenkin. Ensimmäisenä tulee mieleen Patmoksen pukareista ”tutkimusjohtaja” Juha Ahvio.
Ahvio teki muistaakseni väitöskirjana kalvinismin amerikkalaisesta versiosta. En ole lukenut ko. väitöskirjaa, mutta 1900-luvun amerikkalaista kalvinismia ei oikein voi sivuuttaa viittaamatta James Kennedyyn ainakin uskonnon politisoimisen yhteydessä. Hedgesin kirjan neljäs luku maskuliinisuuskultista voisi aivan hyvin olla kuvaus Ahvion ja Rahkosen ”Täyteen miehuuteen” –seminaareista.
Uskonnollinen oikeisto on ajanut amerikkalaiset taloudelliseen ahdinkoon. Se on korruptoinut kaiken moraalin ja vielä siten, että paskanpuhumisesta ja valehtelusta on tullut hyve. Ihmisten epätoivoa hyväksikäytetään häikäilemättömästi ja kierre on alati jyrkkenevä.
P.S. James Kennedy nimisiä miehiä on Amerikassa ties kuinka monta, mutta kun panee Googleen hakusanoiksi ”james kennedy christian”, niin tuosta uskonnollisen oikeiston peruskonnasta löytyy kaikenlaista. James Kennedy eli vuosina 1930-2007.RepeRuutikallo kirjoitti:
>Vielä ei ole syytä juhlia.
Juhlia kannattaa aina kun on vähänkin aihetta. Juuri siksi, että se aihe voi myöhemmin lässähtää. Cheers!
>Tuolla ylempänä toivoin demokraattisten nuorten äänestysaktiivisuuden lisääntymistä.
Demokraattiset nuoret, heh, sillä sanaparillahan on täällä härmlandiassa aivan erityinen historia. 1970-luvulla näet taistolaiskommarit esiintyivät järjestöineen sellaisina. Ääriliikkeitten yleiseen tapaan he käänsivät käsitteiden merkityksiä päälaelleen silmääkään räpäyttämättä.
Liputtiko Fox tosiaan avoimesti tuon lastenahdistelijan puolesta?"Ääriliikkeitten yleiseen tapaan he käänsivät käsitteiden merkityksiä päälaelleen silmääkään räpäyttämättä."
Silläpä tämä nykyinen äärioikeiston tyyli tuntuukin tutulta :Dnetpunk kirjoitti:
Alabaman senaattorinvaalit tosiaan päättyivät demokraattien Doug Jonesin voittoon. Tämä on oikeastaan historiallinen suoritus: Jones on ensimmäinen demokraattien senaattori Alabamasta 25 vuoteen. Viime vuosikymmeninä Alabama onkin ollut räikeän punainen (punainen on republikaanien tunnusväri, sininen demokraattien). Edellisissä senaattorin vaaleissa vuonna 2014 Jeff Sessions sai 97 prosenttia äänistä, koska demokraateilla ei ollut edes ehdokasta. Kukaan demokraatti ei halunnut ehdokkaaksi Alabamssa. Tämä kertoo kuinka punainen Alabama on.
Tuossa edellä on ollut vähän juttua siitä, mikä Roy Mooressa ja hänen edustamassaan republikaanien uskonnollisessa oikeistossa on vikana. Monta muutakin tekijää voisi lisätä listaan, mutta olkoon tällä kertaa.
Ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan maltillinen liberaali kristitty sai valtakunnallista näkyvyyttä. Asialla oli NBA:n koripallolegenda Charles Barkley. Hän oli vaalien aattopäivänä ja vaaleja edeltävänä viikonloppuna melkein kaikkien tv-kanavien (erityisesti kaapelikanavien) haastateltavana.
Barkley toi esille sellaisen näkemyksen, että on hävettävää olla kristitty, kun kristinuskoa edustaa sellainen ehdokas kuin Roy Moore. Palstan fundamentalistien kauhuksi Barkley on kristittynä kannattanut homojen avio-oikeutta, naisten oikeutta aborttiin ja montaa muuta amerikkalaisesta näkökulmasta liberaalia menettelytapaa. Euroopassahan tällaiset seikat ovat kaiketi jo itsestään selvyys, tai ainakin niiden soisi olevan.
Barkley sanomisilla on paljon painoarvoa erityisesti mustan väestön keskuudessa, sillä he arvostavat legendojaan paljon. Barkley on ollut aika epäpoliittinen henkilö ennen tätä, mutta nyt hän katsoi kristityn velvollisuudekseen tulla julkisuuteen asiansa kanssa.
Vaalipäivän aamuna Christianity Today –lehti julkaisi kipakan pääkirjoituksen, jonka otsikko oli: The Biggest Loser in the Alabama Election.
Kriittisen ja itsekriittisen pääkirjoituksen sanoma oli yksinkertaisesti se, että vaalien häviäjä ei oikeastaan ollut Roy Moore vaan kristinusko ja tämä siitä riippumatta, vaikka Moore olisikin voittanut vaalit.
Uskonnollinen oikeisto on lehden mukaan pilannut kristinuskon kaikkein jyrkimmillä äärimmäisyyksiin menevillä menettelytavoillaan ja poliittisilla ohjelmillaan. Lehden pääkirjoituksen mukaan kukaan ei enää usko sanakaan siitä, mitä kristityillä on sanottavaa. Lehden mukaan tämä koskee myös liberaaleja kristinuskon suuntauksia.
Christianity Today sanoi, että uskonnollinen oikeisto on puolessatoista vuodessa tuhonnut kristittyjen maineen rehellisinä ja arvostettuina ihmisinä ja paljon menee myös sen piikkiin, että uskonnollinen oikeisto asettui epärehellisen presidenttiehdokkaan ja nyt myös hyvin kyseenalaisen senaattorikandidaatin taakse. Pääkirjoitus kuittaa asian seuraavasti: Republikanismi haittaa evankeliumia.
Christianity Today on suomalaisesta perspektiivistä konservatiivinen julkaisu, amerikkalaisesta taas yleiskristillinen.
Myös Donald Trumpia kohtaan on esitetty syyteitä siitä, että hän on syyllistynyt hyväksikäyttöön ja ahdisteluun. Yhdeksäntoista naista on tullut julkisuuteen omalla nimellään. Listalta oli sellainen nimi kuin Ninni Laaksonen. Piti oikein googlata, kuka hän mahtaa olla. Tämä entinen missi on tämän hetken kuuluisin suomalainen Amerikassa.
P.S: Charles Barleky on syntyisin Alabamasta.”Barkley toi esille sellaisen näkemyksen, että on hävettävää olla kristitty, kun kristinuskoa edustaa sellainen ehdokas kuin Roy Moore.”
Aika rohkea teko noilla seuduin.
”Christianity Today –lehti julkaisi kipakan pääkirjoituksen, jonka otsikko oli: The Biggest Loser in the Alabama Election.”
”Kriittisen ja itsekriittisen pääkirjoituksen sanoma oli yksinkertaisesti se, että vaalien häviäjä ei oikeastaan ollut Roy Moore vaan kristinusko…”
”Uskonnollinen oikeisto on lehden mukaan pilannut kristinuskon kaikkein jyrkimmillä äärimmäisyyksiin menevillä menettelytavoillaan ja poliittisilla ohjelmillaan. Lehden pääkirjoituksen mukaan kukaan ei enää usko sanakaan siitä, mitä kristityillä on sanottavaa.”
Olen esittänyt aivan samanlaista kritiikkiä suomalaisia fundamentalisteja kohtaan. He luovat kristinuskosta jotain sellaista, mikä saa yleensä normaalin ihmisen kavahtamaan. Eikä mikään ihme, että jotkut saavat koko kristinuskosta täysin väärän käsityksen.
”…uskonnollinen oikeisto on puolessatoista vuodessa tuhonnut kristittyjen maineen rehellisinä ja arvostettuina ihmisinä…”
Tämä on mielestäni surullista. Mutta en tiedä, avaako se kenenkään noiden itsensä silmiä?netpunk kirjoitti:
"Ihmiskunnan menestymisen ja turvallisuuden kannalta pitäisi olla ehdottamasti päinvastoin, siis niin että jättiläisvaltiossa hallitaan tolkulla ja pikkuvaltiossa hörhöilyllä. "
Niinhan sitä pitäisi, mutta kun tässä vähän juttua, miten uskonnollisen oikeiston hörhöily alkoi, ennen kukaan edes puhui uskonollisesta oikeistosta tai kristofasisteista.
Alabaman tiistaina käydyistä senaattorinvaaleista on riittänyt juttua palstalla toisellakin. Pitkästä aikaa – tai no ensimmäistä kertaa koskaan – yleinen mielipide on kääntynyt Amerikan uskonnollista oikeistoa vastaan sellaisena kuin tuo kuppikunta esiintyy republikaanisessa puolueessa.
Uskonnollisen oikeiston esi-isistä, Jerry Falwellista ja Pat Robertsonista, on ollut juttua teksteissäni moneen kertaan, samoin suomalaisillekin tutusta Billy Grahamista. Sellainen republikaanien uskonnollisen oikeiston pääjehu kuin James Kennedy on jäänyt vähemmälle huomiolle. En ole tainnut mainita tätä moraalitonta heppua kertaakaan. Korjataan siis tilanne.
James Kennedy oli perustamassa Moral Majority- nimistä puulaakia yhdessä Falwellin, Robertsonin ja muutaman muun kanssa. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun uskonnollisen oikeiston ”pääideologi”, Farncis Schaeffer oli laatinut uskonnollisen oikeiston toimintaohjelman. Moral Majority on jo pelkästään nimenä harhaanjohtava, koska mitään erityistä moraalia asiaan ei liittynyt, eikä se edes edustanut enemmistöä. Tai no, onhan konnalla konnan moraali.
James Kennedyn ura alkoi jo parikymmentä vuotta ennen Moral Majoritya tv-evankelioinnin parissa. Samoihin aikoihin myös Billy Graham opetteli tv:n käyttöä omiin konnuuksiinsa. Viikonloppuisin Kennedyllä oli johdettavanaan seurakunta Fort Lauderdalessa Floridassa. Myöhemmin tuo seurakunta kasvoi varsinaiseksi megaseurakunnaksi.
Tätä ennen James Kennedy oli jo aloittanut Washington D.C:ssä säännölliset ”kristilliset lounaat” kongressiedustajille ja muulle Kongressin henkilökunnalle. Nämä olivat kuitenkin pelkkiä rekrytointitilaisuuksia, jolla uskonnollinen oikeisto haki tukea Kongresista. Kennedy pääsi Kongressin ”tosiuskovien” suosioon helposti ja siitä alkoi hidas hivuttaminen, jonka tähtihetki on nyt – Donald Trump on presidentti!
Olen välillä viitannut Chris Hedgesin kirjaan American Fascist. Tuossa raportissa republikaanien uskonnollisesta oikeistosta, luvuissa kolme (Conversion) ja neljä (The Cult of Masculinity) Hedges kertoo siitä, kuinka hän 1990-luvulla osallistui Kennedyn järjestämään monipäiväiseen seminaariin, jossa opetettiin värväystekniikoita. Kaikki tietenkin perustui täysin moraalittomaan valehteluun, kiristykseen, korruptioon ja kaupankäyntiin. Siinä painoksessa joka minulla on, Hedges dokumnetoi sivulta 50 alkaen tarkasti tuota seminaaria, siellä esitettyjä väitteitä ja kaikkea muuta, mikä liittyy republikaanien uskonnolliseen oikeistoon. Kennedy oli kristofasisti jo paljon ennen kuin koko sanaa käytettiin.
Ei ole lainkaan yllättävää, että Kennedy oli myös kreationisti monen muun hölmön jutun lisäksi ja hänen teologinen taustansa oli kalvinismi; vielä sen kaikkein jyrkin suuntaus. Kennedy oli ihan oikeasti opiskellut teologiaa ja vielä erittäin pitkälle. Hän oli tehnyt asiasta väitöskirjan.
Kaikki mitä Kennedy havitteli jo 1950-luvulta alkaen, on toteutunut nykyisessä republikaanisessa puolueessa. Tätä uskonnollisen oikeiston alhaista moraalittomuutta on moni ollut ajamassa Suomeenkin. Ensimmäisenä tulee mieleen Patmoksen pukareista ”tutkimusjohtaja” Juha Ahvio.
Ahvio teki muistaakseni väitöskirjana kalvinismin amerikkalaisesta versiosta. En ole lukenut ko. väitöskirjaa, mutta 1900-luvun amerikkalaista kalvinismia ei oikein voi sivuuttaa viittaamatta James Kennedyyn ainakin uskonnon politisoimisen yhteydessä. Hedgesin kirjan neljäs luku maskuliinisuuskultista voisi aivan hyvin olla kuvaus Ahvion ja Rahkosen ”Täyteen miehuuteen” –seminaareista.
Uskonnollinen oikeisto on ajanut amerikkalaiset taloudelliseen ahdinkoon. Se on korruptoinut kaiken moraalin ja vielä siten, että paskanpuhumisesta ja valehtelusta on tullut hyve. Ihmisten epätoivoa hyväksikäytetään häikäilemättömästi ja kierre on alati jyrkkenevä.
P.S. James Kennedy nimisiä miehiä on Amerikassa ties kuinka monta, mutta kun panee Googleen hakusanoiksi ”james kennedy christian”, niin tuosta uskonnollisen oikeiston peruskonnasta löytyy kaikenlaista. James Kennedy eli vuosina 1930-2007.”Pitkästä aikaa – tai no ensimmäistä kertaa koskaan – yleinen mielipide on kääntynyt Amerikan uskonnollista oikeistoa vastaan sellaisena kuin tuo kuppikunta esiintyy republikaanisessa puolueessa.”
Kun teot alkavat konkretisoitua, niin varmaan useimpien silmät aukenevat.
Sitten tuot varsin mielenkiintoisen henkilön esille. Tässä samalla käyn vähän omia mietteitäni.
”Tätä ennen James Kennedy oli jo aloittanut Washington D.C:ssä säännölliset ”kristilliset lounaat” kongressiedustajille ja muulle Kongressin henkilökunnalle. Nämä olivat kuitenkin pelkkiä rekrytointitilaisuuksia…”
Tämä on kuin suoraan bisneskäsikirjasta. Oletan että Patmos yritti samaa niillä risteilyillään sekä perustamalla jonkin oman solun (En muista sen nimeä) eduskuntaan. Tosin siitä ei sen koommin ole kuultu mitään.
”Kennedy pääsi Kongressin ”tosiuskovien” suosioon helposti ja siitä alkoi hidas hivuttaminen…”
Niin, keitä olivatkaan sitten nämä ”tosiuskovat”? Mikä Kennedyssä puri heihin siinä määrin, että alkoivat suosia häntä?
”…1990-luvulla osallistui Kennedyn järjestämään monipäiväiseen seminaariin, jossa opetettiin värväystekniikoita.”
Noista tekniikoista olisi kiva tietää vähän enemmän? Löytyisikö mistään suomenkielistä juttua tai tiivistelmää?
”Kennedy oli ihan oikeasti opiskellut teologiaa ja vielä erittäin pitkälle. Hän oli tehnyt asiasta väitöskirjan.”
Tämä onkin se piirre, että miten pitkälle opiskellut kykenee tavallaan unohtamaan oppimansa? Onko se sitä, että tietyt persoonat osaavat käyttää näitä tietojaan sitten omaksi hyväkseen ja vääntelemään asioita hyvinkin vakuuttavasti, koska suurimmalla osalla ei varmaan tietotaito riitä niitä ymmärtämään?
”Ahvio teki muistaakseni väitöskirjana kalvinismin amerikkalaisesta versiosta.”
Löysin joskus jotain tuosta väitöskirjasta, mutta enää ei oikein tietoja löydy. Voisi olla vanhassa arkistossani, vaan nyt en jaksa sitä etsiä.
”…1900-luvun amerikkalaista kalvinismia ei oikein voi sivuuttaa viittaamatta James Kennedyyn ainakin uskonnon politisoimisen yhteydessä.”
” En äkkiseltään muista, onko Ahvio käyttänyt häntä lähteenään. Mutta kun aikani tutkin hänen tekstejään ja hain taustatietoja, niin sieltä paljastui juuri tuo poliittisen kalvinismin perusta. Se tulee ilmi hämmästyttävän monessa asiassa, vaikkei Ahvio sitä suoraa tohdi ilmaistakaan.
”Uskonnollinen oikeisto on ajanut amerikkalaiset taloudelliseen ahdinkoon. Se on korruptoinut kaiken moraalin ja vielä siten, että paskanpuhumisesta ja valehtelusta on tullut hyve.”
Kun olen ihmetellyt useaan otteeseen tätä suomeen rantautunutta tyyliä, joka on erikoisen hyökkäävää sekä aivan häpeämättömästi täynnä valheita, niin taitaa ne sylttytehtaan juuret olla juuri tuolla suunnalla?
Ymmärtääkseni Ahvio ihannoi Laissez-faire mallia vapaasta markkinataloudesta. Kirjoitin siitäkin kriittisesti, mutta tämä ilmeisesti on se puoli, jota todella harva hänen faneistaan tuntuu ymmärtävän. Nyt siis näkyy entistä selvemmin, mihin tuollainen talouspolitiikka johtaa – täydelliseen ”viidakon” lakeihin.mummomuori kirjoitti:
”Pitkästä aikaa – tai no ensimmäistä kertaa koskaan – yleinen mielipide on kääntynyt Amerikan uskonnollista oikeistoa vastaan sellaisena kuin tuo kuppikunta esiintyy republikaanisessa puolueessa.”
Kun teot alkavat konkretisoitua, niin varmaan useimpien silmät aukenevat.
Sitten tuot varsin mielenkiintoisen henkilön esille. Tässä samalla käyn vähän omia mietteitäni.
”Tätä ennen James Kennedy oli jo aloittanut Washington D.C:ssä säännölliset ”kristilliset lounaat” kongressiedustajille ja muulle Kongressin henkilökunnalle. Nämä olivat kuitenkin pelkkiä rekrytointitilaisuuksia…”
Tämä on kuin suoraan bisneskäsikirjasta. Oletan että Patmos yritti samaa niillä risteilyillään sekä perustamalla jonkin oman solun (En muista sen nimeä) eduskuntaan. Tosin siitä ei sen koommin ole kuultu mitään.
”Kennedy pääsi Kongressin ”tosiuskovien” suosioon helposti ja siitä alkoi hidas hivuttaminen…”
Niin, keitä olivatkaan sitten nämä ”tosiuskovat”? Mikä Kennedyssä puri heihin siinä määrin, että alkoivat suosia häntä?
”…1990-luvulla osallistui Kennedyn järjestämään monipäiväiseen seminaariin, jossa opetettiin värväystekniikoita.”
Noista tekniikoista olisi kiva tietää vähän enemmän? Löytyisikö mistään suomenkielistä juttua tai tiivistelmää?
”Kennedy oli ihan oikeasti opiskellut teologiaa ja vielä erittäin pitkälle. Hän oli tehnyt asiasta väitöskirjan.”
Tämä onkin se piirre, että miten pitkälle opiskellut kykenee tavallaan unohtamaan oppimansa? Onko se sitä, että tietyt persoonat osaavat käyttää näitä tietojaan sitten omaksi hyväkseen ja vääntelemään asioita hyvinkin vakuuttavasti, koska suurimmalla osalla ei varmaan tietotaito riitä niitä ymmärtämään?
”Ahvio teki muistaakseni väitöskirjana kalvinismin amerikkalaisesta versiosta.”
Löysin joskus jotain tuosta väitöskirjasta, mutta enää ei oikein tietoja löydy. Voisi olla vanhassa arkistossani, vaan nyt en jaksa sitä etsiä.
”…1900-luvun amerikkalaista kalvinismia ei oikein voi sivuuttaa viittaamatta James Kennedyyn ainakin uskonnon politisoimisen yhteydessä.”
” En äkkiseltään muista, onko Ahvio käyttänyt häntä lähteenään. Mutta kun aikani tutkin hänen tekstejään ja hain taustatietoja, niin sieltä paljastui juuri tuo poliittisen kalvinismin perusta. Se tulee ilmi hämmästyttävän monessa asiassa, vaikkei Ahvio sitä suoraa tohdi ilmaistakaan.
”Uskonnollinen oikeisto on ajanut amerikkalaiset taloudelliseen ahdinkoon. Se on korruptoinut kaiken moraalin ja vielä siten, että paskanpuhumisesta ja valehtelusta on tullut hyve.”
Kun olen ihmetellyt useaan otteeseen tätä suomeen rantautunutta tyyliä, joka on erikoisen hyökkäävää sekä aivan häpeämättömästi täynnä valheita, niin taitaa ne sylttytehtaan juuret olla juuri tuolla suunnalla?
Ymmärtääkseni Ahvio ihannoi Laissez-faire mallia vapaasta markkinataloudesta. Kirjoitin siitäkin kriittisesti, mutta tämä ilmeisesti on se puoli, jota todella harva hänen faneistaan tuntuu ymmärtävän. Nyt siis näkyy entistä selvemmin, mihin tuollainen talouspolitiikka johtaa – täydelliseen ”viidakon” lakeihin.”Aika rohkea teko noilla seuduin.”
Näitä ääniä on noussut vasta viime aikoina. Charles Barkleyn lisäksi sellainen afro-amerikkalainen pastori kuin William Barber on saanut jonkin verran näkyvyyttä jopa Fox Newsilla. Trumpin valinnan jälkeen hän on ollut mustien liberaalien kristittyjen äänitorvena. Barberilla on todella hyvät tiedot evankelikaalisten kieroilusta, koska hän oli ennen itse sellainen, mutta on sittemmin tullut toisiin aatoksiin. Yleensäkin kristittyjen keskuudesta nouseva uskonnollisen oikeiston kritiikki on alkanut etnisten vähemmistöjen pastorien toimesta. He saavat edes jonkin verran medianäkyvyyttä.
Edelleen liberaaleilla kristityillä ei oikeastaan ole juuri minkäänlaista medianäkyvyyttä. Amerikassa on useita uskonnollisia tv-kanavia. Kun katsoo niiden ohjelmatarjontaa, niin kaikki on uskonnollisen oikeiston jyrkimmän siiven (esimerkiksi etelän baptistien) propagandaa. Myös menestysteologia on ollut näkyvästi esillä jo vuosikymmeniä. Maltillisuutta ei noista ohjelmista juuri löydy. Kaiken on oltava mahdollisimman jyrkkää, jotta yleisön mielenkiinto pysyy yllä.
”Eikä mikään ihme, että jotkut saavat koko kristinuskosta täysin väärän käsityksen.”
Suomalaisesta näkökulmasta koko Amerikan kristittyjen kenttä on ihan tärähtänyttä. Amerikassa sellainen mikä Suomessa katsottaisiin ääri-ilmiöksi, on Yhdysvalloissa valtavirtaa. USA on historiallisesti uskonnollisten ääriliikkeiden luvattu maa. Mitä tulee näiden kristittyjen ääriliikkeiden normalisoimiseen ja legitimoimiseen, niin siinä uskonnollinen oikeisto on onnistunut oikein hyvin. Kaikesta epäeettisestä on tullut normaalia, kun puhutaan kristinuskosta ja republikaaneista sekä yhdessä että erikseen.
”Tämä on mielestäni surullista. Mutta en tiedä, avaako se kenenkään noiden itsensä silmiä?”
Arvelen, että ei. Peli katsotaan loppuun asti. Uskonnollista vakaumusta taitaa olla todella vaikea muuttaa tai edes maltillistaa. Kun on pitkään ollut jonkin puolesta, niin tuon asian virheitä ja mädänneisyyttä ei tahdota tunnustaa. Uskonnollinen oikeisto ei luovu eikä takuulla muuta ideologiaansa.
”Kun teot alkavat konkretisoitua, niin varmaan useimpien silmät aukenevat.”
Evankelikaalisia taitaa olla noin kolmasosa amerikkalaisista kristityistä. Tämän hetkinen Trumpin kannatusluku on 32 prosenttia. Lieneekö sattuma? Tämä porukka ei muuta näkemyksiään kovinkaan helposti. Pikemmin trendi on ollut se, että he muuttavat (jos muuttavat) näkemyksiään entistä jyrkemmiksi.
”Oletan että Patmos yritti samaa niillä risteilyillään”
Onko Patmos jo lähtenyt risteilemään? Näitä ”Bible Cruises” –juttuja on järjestetty Yhdysvalloissa pitkään. Juttu toimii siten, että jokin uskonnollisen oikeiston puulaaki varaa Karibian risteilyltä 200-300 paikkaa. Risteilyaluksen luentosalissa ja auditoriossa he järjestävät ”raamatturisteilijöiden” sisäisiä bakkanaaleja sekä muillekin avoimia tilaisuuksia. Tämä porukka kulkee matkustajien joukossa nimilaput rintapielessä, jos joku sattuisi jututtamaan heitä. Siitä sitten alkaa koukuttava ”evankelioiminen”
Skientologeilla oli jopa oma risteilyalus, mutta se oli vain heidän omaan käyttöönsä. L.Ron Hubbard oli itse laivan kommodori. Muutkin tittelit oli otettu USA:n laivastosta. Toisen maailman sodan aikana Hubbard oli ollut laivaston rannikkovartiossa, mutta sai sieltä potkut, kun oli alkanut ampumaan olemattomia japanilaisia jossain Kalifornia rannikolla. Skientologit eroavat uskonnollisesta oikeistossa siinä, että värväävät kunnanvaltuutettuja, eikä suinkaan valtakunnan politiikkaan osallistuvia. Molemmilla on myös omat ”julkkisuskovansa”netpunk kirjoitti:
”Aika rohkea teko noilla seuduin.”
Näitä ääniä on noussut vasta viime aikoina. Charles Barkleyn lisäksi sellainen afro-amerikkalainen pastori kuin William Barber on saanut jonkin verran näkyvyyttä jopa Fox Newsilla. Trumpin valinnan jälkeen hän on ollut mustien liberaalien kristittyjen äänitorvena. Barberilla on todella hyvät tiedot evankelikaalisten kieroilusta, koska hän oli ennen itse sellainen, mutta on sittemmin tullut toisiin aatoksiin. Yleensäkin kristittyjen keskuudesta nouseva uskonnollisen oikeiston kritiikki on alkanut etnisten vähemmistöjen pastorien toimesta. He saavat edes jonkin verran medianäkyvyyttä.
Edelleen liberaaleilla kristityillä ei oikeastaan ole juuri minkäänlaista medianäkyvyyttä. Amerikassa on useita uskonnollisia tv-kanavia. Kun katsoo niiden ohjelmatarjontaa, niin kaikki on uskonnollisen oikeiston jyrkimmän siiven (esimerkiksi etelän baptistien) propagandaa. Myös menestysteologia on ollut näkyvästi esillä jo vuosikymmeniä. Maltillisuutta ei noista ohjelmista juuri löydy. Kaiken on oltava mahdollisimman jyrkkää, jotta yleisön mielenkiinto pysyy yllä.
”Eikä mikään ihme, että jotkut saavat koko kristinuskosta täysin väärän käsityksen.”
Suomalaisesta näkökulmasta koko Amerikan kristittyjen kenttä on ihan tärähtänyttä. Amerikassa sellainen mikä Suomessa katsottaisiin ääri-ilmiöksi, on Yhdysvalloissa valtavirtaa. USA on historiallisesti uskonnollisten ääriliikkeiden luvattu maa. Mitä tulee näiden kristittyjen ääriliikkeiden normalisoimiseen ja legitimoimiseen, niin siinä uskonnollinen oikeisto on onnistunut oikein hyvin. Kaikesta epäeettisestä on tullut normaalia, kun puhutaan kristinuskosta ja republikaaneista sekä yhdessä että erikseen.
”Tämä on mielestäni surullista. Mutta en tiedä, avaako se kenenkään noiden itsensä silmiä?”
Arvelen, että ei. Peli katsotaan loppuun asti. Uskonnollista vakaumusta taitaa olla todella vaikea muuttaa tai edes maltillistaa. Kun on pitkään ollut jonkin puolesta, niin tuon asian virheitä ja mädänneisyyttä ei tahdota tunnustaa. Uskonnollinen oikeisto ei luovu eikä takuulla muuta ideologiaansa.
”Kun teot alkavat konkretisoitua, niin varmaan useimpien silmät aukenevat.”
Evankelikaalisia taitaa olla noin kolmasosa amerikkalaisista kristityistä. Tämän hetkinen Trumpin kannatusluku on 32 prosenttia. Lieneekö sattuma? Tämä porukka ei muuta näkemyksiään kovinkaan helposti. Pikemmin trendi on ollut se, että he muuttavat (jos muuttavat) näkemyksiään entistä jyrkemmiksi.
”Oletan että Patmos yritti samaa niillä risteilyillään”
Onko Patmos jo lähtenyt risteilemään? Näitä ”Bible Cruises” –juttuja on järjestetty Yhdysvalloissa pitkään. Juttu toimii siten, että jokin uskonnollisen oikeiston puulaaki varaa Karibian risteilyltä 200-300 paikkaa. Risteilyaluksen luentosalissa ja auditoriossa he järjestävät ”raamatturisteilijöiden” sisäisiä bakkanaaleja sekä muillekin avoimia tilaisuuksia. Tämä porukka kulkee matkustajien joukossa nimilaput rintapielessä, jos joku sattuisi jututtamaan heitä. Siitä sitten alkaa koukuttava ”evankelioiminen”
Skientologeilla oli jopa oma risteilyalus, mutta se oli vain heidän omaan käyttöönsä. L.Ron Hubbard oli itse laivan kommodori. Muutkin tittelit oli otettu USA:n laivastosta. Toisen maailman sodan aikana Hubbard oli ollut laivaston rannikkovartiossa, mutta sai sieltä potkut, kun oli alkanut ampumaan olemattomia japanilaisia jossain Kalifornia rannikolla. Skientologit eroavat uskonnollisesta oikeistossa siinä, että värväävät kunnanvaltuutettuja, eikä suinkaan valtakunnan politiikkaan osallistuvia. Molemmilla on myös omat ”julkkisuskovansa””Niin, keitä olivatkaan sitten nämä ”tosiuskovat”? Mikä Kennedyssä puri heihin siinä määrin, että alkoivat suosia häntä?”
He olivat sekä demokraatteja että republikaaneja ihan siinä alkuvaiheessa, myöhemmin homma kohdistui lähes pelkästään republikaaneihin. Jutun tausta on sellainen, että vuonna 1954 säädettiin ns. Johnson Amendment silloisen senaattorin ja myöhemmän presidentin Lyndon B. Johnsonin ajamana. Tuon lain mukaan seurakunnille/kirkkokunnille myönnettiin verovapaus, mutta ne eivät saaneet kannattaa puolueita tai ajaa jonkin ehdokkaan asiaa yms. Tähän saumaan James Kennedy iski. Hän osoitti, että erinäisille poliittisille ohjelmille, esimerkiksi sosiaaliturvan alasajolle tai vähemmistöjen syrjinnälle, voitiin esittää raamatullisia perusteita ja kun saarnastuolista tätä asiaa sovellettiin, niin ei suoranaisesti rikottu lakia. Nerokas strategia!
”Noista tekniikoista olisi kiva tietää vähän enemmän? Löytyisikö mistään suomenkielistä juttua tai tiivistelmää?”
En tiedä onko asiasta mitään suomeksi. Tämä olisi niin laaja aihe, että siitä pitäisi avata ehkä ihan oma ketju. Yksi häiritsevä piirre on esimerkiksi sellainen, että herätyskokouksissa ”uskoon tulleille” määrätään oma ”ohjaaja”, joka tapaa uskoon tullutta mieluiten päivittäin. Touhu muuttuu koko ajan jyrkemmäksi ja lopulta ihminen on pahassa jamassa, eikä ulospääsyä näytä olevan. Evankelikaaliset ja skientologit ovat tehneet asiasta oikein toimivan menetelmän. Suomessa Koivuniemen lahko, jyrkimmät viidesläiset ja muut vastaavat ovat samoilla linjoilla. Tosin nämä suomalaiset poppoot ovat aika mietoja tapauksia amerikkalaisiin vastineisiinsa verrattuina.
”Kun olen ihmetellyt useaan otteeseen tätä suomeen rantautunutta tyyliä, joka on erikoisen hyökkäävää sekä aivan häpeämättömästi täynnä valheita, niin taitaa ne sylttytehtaan juuret olla juuri tuolla suunnalla?”
Yhdysvalloistahan ne tulevat. Amerikassa kaikki viedään aina äärimmäisyyksiin, jotta asia saa edes jotain huomiota ja näkyvyyttä. Mitkään epäeettisetkään keinot eivät uskonnollisen oikeiston tapauksessa ole vieraita. Niille sitten keksitään milloin mitäkin raamatullisia perusteita.mummomuori kirjoitti:
”Pitkästä aikaa – tai no ensimmäistä kertaa koskaan – yleinen mielipide on kääntynyt Amerikan uskonnollista oikeistoa vastaan sellaisena kuin tuo kuppikunta esiintyy republikaanisessa puolueessa.”
Kun teot alkavat konkretisoitua, niin varmaan useimpien silmät aukenevat.
Sitten tuot varsin mielenkiintoisen henkilön esille. Tässä samalla käyn vähän omia mietteitäni.
”Tätä ennen James Kennedy oli jo aloittanut Washington D.C:ssä säännölliset ”kristilliset lounaat” kongressiedustajille ja muulle Kongressin henkilökunnalle. Nämä olivat kuitenkin pelkkiä rekrytointitilaisuuksia…”
Tämä on kuin suoraan bisneskäsikirjasta. Oletan että Patmos yritti samaa niillä risteilyillään sekä perustamalla jonkin oman solun (En muista sen nimeä) eduskuntaan. Tosin siitä ei sen koommin ole kuultu mitään.
”Kennedy pääsi Kongressin ”tosiuskovien” suosioon helposti ja siitä alkoi hidas hivuttaminen…”
Niin, keitä olivatkaan sitten nämä ”tosiuskovat”? Mikä Kennedyssä puri heihin siinä määrin, että alkoivat suosia häntä?
”…1990-luvulla osallistui Kennedyn järjestämään monipäiväiseen seminaariin, jossa opetettiin värväystekniikoita.”
Noista tekniikoista olisi kiva tietää vähän enemmän? Löytyisikö mistään suomenkielistä juttua tai tiivistelmää?
”Kennedy oli ihan oikeasti opiskellut teologiaa ja vielä erittäin pitkälle. Hän oli tehnyt asiasta väitöskirjan.”
Tämä onkin se piirre, että miten pitkälle opiskellut kykenee tavallaan unohtamaan oppimansa? Onko se sitä, että tietyt persoonat osaavat käyttää näitä tietojaan sitten omaksi hyväkseen ja vääntelemään asioita hyvinkin vakuuttavasti, koska suurimmalla osalla ei varmaan tietotaito riitä niitä ymmärtämään?
”Ahvio teki muistaakseni väitöskirjana kalvinismin amerikkalaisesta versiosta.”
Löysin joskus jotain tuosta väitöskirjasta, mutta enää ei oikein tietoja löydy. Voisi olla vanhassa arkistossani, vaan nyt en jaksa sitä etsiä.
”…1900-luvun amerikkalaista kalvinismia ei oikein voi sivuuttaa viittaamatta James Kennedyyn ainakin uskonnon politisoimisen yhteydessä.”
” En äkkiseltään muista, onko Ahvio käyttänyt häntä lähteenään. Mutta kun aikani tutkin hänen tekstejään ja hain taustatietoja, niin sieltä paljastui juuri tuo poliittisen kalvinismin perusta. Se tulee ilmi hämmästyttävän monessa asiassa, vaikkei Ahvio sitä suoraa tohdi ilmaistakaan.
”Uskonnollinen oikeisto on ajanut amerikkalaiset taloudelliseen ahdinkoon. Se on korruptoinut kaiken moraalin ja vielä siten, että paskanpuhumisesta ja valehtelusta on tullut hyve.”
Kun olen ihmetellyt useaan otteeseen tätä suomeen rantautunutta tyyliä, joka on erikoisen hyökkäävää sekä aivan häpeämättömästi täynnä valheita, niin taitaa ne sylttytehtaan juuret olla juuri tuolla suunnalla?
Ymmärtääkseni Ahvio ihannoi Laissez-faire mallia vapaasta markkinataloudesta. Kirjoitin siitäkin kriittisesti, mutta tämä ilmeisesti on se puoli, jota todella harva hänen faneistaan tuntuu ymmärtävän. Nyt siis näkyy entistä selvemmin, mihin tuollainen talouspolitiikka johtaa – täydelliseen ”viidakon” lakeihin.>Oletan että Patmos yritti samaa niillä risteilyillään sekä perustamalla jonkin oman solun (En muista sen nimeä) eduskuntaan.
Familia-verkosto. 👨👩👧👦RepeRuutikallo kirjoitti:
>Oletan että Patmos yritti samaa niillä risteilyillään sekä perustamalla jonkin oman solun (En muista sen nimeä) eduskuntaan.
Familia-verkosto. 👨👩👧👦Juu, sehän se oli.
netpunk kirjoitti:
”Niin, keitä olivatkaan sitten nämä ”tosiuskovat”? Mikä Kennedyssä puri heihin siinä määrin, että alkoivat suosia häntä?”
He olivat sekä demokraatteja että republikaaneja ihan siinä alkuvaiheessa, myöhemmin homma kohdistui lähes pelkästään republikaaneihin. Jutun tausta on sellainen, että vuonna 1954 säädettiin ns. Johnson Amendment silloisen senaattorin ja myöhemmän presidentin Lyndon B. Johnsonin ajamana. Tuon lain mukaan seurakunnille/kirkkokunnille myönnettiin verovapaus, mutta ne eivät saaneet kannattaa puolueita tai ajaa jonkin ehdokkaan asiaa yms. Tähän saumaan James Kennedy iski. Hän osoitti, että erinäisille poliittisille ohjelmille, esimerkiksi sosiaaliturvan alasajolle tai vähemmistöjen syrjinnälle, voitiin esittää raamatullisia perusteita ja kun saarnastuolista tätä asiaa sovellettiin, niin ei suoranaisesti rikottu lakia. Nerokas strategia!
”Noista tekniikoista olisi kiva tietää vähän enemmän? Löytyisikö mistään suomenkielistä juttua tai tiivistelmää?”
En tiedä onko asiasta mitään suomeksi. Tämä olisi niin laaja aihe, että siitä pitäisi avata ehkä ihan oma ketju. Yksi häiritsevä piirre on esimerkiksi sellainen, että herätyskokouksissa ”uskoon tulleille” määrätään oma ”ohjaaja”, joka tapaa uskoon tullutta mieluiten päivittäin. Touhu muuttuu koko ajan jyrkemmäksi ja lopulta ihminen on pahassa jamassa, eikä ulospääsyä näytä olevan. Evankelikaaliset ja skientologit ovat tehneet asiasta oikein toimivan menetelmän. Suomessa Koivuniemen lahko, jyrkimmät viidesläiset ja muut vastaavat ovat samoilla linjoilla. Tosin nämä suomalaiset poppoot ovat aika mietoja tapauksia amerikkalaisiin vastineisiinsa verrattuina.
”Kun olen ihmetellyt useaan otteeseen tätä suomeen rantautunutta tyyliä, joka on erikoisen hyökkäävää sekä aivan häpeämättömästi täynnä valheita, niin taitaa ne sylttytehtaan juuret olla juuri tuolla suunnalla?”
Yhdysvalloistahan ne tulevat. Amerikassa kaikki viedään aina äärimmäisyyksiin, jotta asia saa edes jotain huomiota ja näkyvyyttä. Mitkään epäeettisetkään keinot eivät uskonnollisen oikeiston tapauksessa ole vieraita. Niille sitten keksitään milloin mitäkin raamatullisia perusteita.>Mitkään epäeettisetkään keinot eivät uskonnollisen oikeiston tapauksessa ole vieraita. Niille sitten keksitään milloin mitäkin raamatullisia perusteita.
Eikä tarvitse edes keksiä. Raamatusta löytyy perusteita ihan mille tahansa viimeistään lauseita asiayhteydestään irrottamalla. Usein kyllä muutenkin.netpunk kirjoitti:
”Niin, keitä olivatkaan sitten nämä ”tosiuskovat”? Mikä Kennedyssä puri heihin siinä määrin, että alkoivat suosia häntä?”
He olivat sekä demokraatteja että republikaaneja ihan siinä alkuvaiheessa, myöhemmin homma kohdistui lähes pelkästään republikaaneihin. Jutun tausta on sellainen, että vuonna 1954 säädettiin ns. Johnson Amendment silloisen senaattorin ja myöhemmän presidentin Lyndon B. Johnsonin ajamana. Tuon lain mukaan seurakunnille/kirkkokunnille myönnettiin verovapaus, mutta ne eivät saaneet kannattaa puolueita tai ajaa jonkin ehdokkaan asiaa yms. Tähän saumaan James Kennedy iski. Hän osoitti, että erinäisille poliittisille ohjelmille, esimerkiksi sosiaaliturvan alasajolle tai vähemmistöjen syrjinnälle, voitiin esittää raamatullisia perusteita ja kun saarnastuolista tätä asiaa sovellettiin, niin ei suoranaisesti rikottu lakia. Nerokas strategia!
”Noista tekniikoista olisi kiva tietää vähän enemmän? Löytyisikö mistään suomenkielistä juttua tai tiivistelmää?”
En tiedä onko asiasta mitään suomeksi. Tämä olisi niin laaja aihe, että siitä pitäisi avata ehkä ihan oma ketju. Yksi häiritsevä piirre on esimerkiksi sellainen, että herätyskokouksissa ”uskoon tulleille” määrätään oma ”ohjaaja”, joka tapaa uskoon tullutta mieluiten päivittäin. Touhu muuttuu koko ajan jyrkemmäksi ja lopulta ihminen on pahassa jamassa, eikä ulospääsyä näytä olevan. Evankelikaaliset ja skientologit ovat tehneet asiasta oikein toimivan menetelmän. Suomessa Koivuniemen lahko, jyrkimmät viidesläiset ja muut vastaavat ovat samoilla linjoilla. Tosin nämä suomalaiset poppoot ovat aika mietoja tapauksia amerikkalaisiin vastineisiinsa verrattuina.
”Kun olen ihmetellyt useaan otteeseen tätä suomeen rantautunutta tyyliä, joka on erikoisen hyökkäävää sekä aivan häpeämättömästi täynnä valheita, niin taitaa ne sylttytehtaan juuret olla juuri tuolla suunnalla?”
Yhdysvalloistahan ne tulevat. Amerikassa kaikki viedään aina äärimmäisyyksiin, jotta asia saa edes jotain huomiota ja näkyvyyttä. Mitkään epäeettisetkään keinot eivät uskonnollisen oikeiston tapauksessa ole vieraita. Niille sitten keksitään milloin mitäkin raamatullisia perusteita.Ikävä kyllä en taida tänäkään aamuna keretä tähän vastaamaan. Nämä ovat asiaa, joita täytyy pohtia ensin kunnolla. Mutta jospa iltapäivällä jo kerkeän.
netpunk kirjoitti:
”Niin, keitä olivatkaan sitten nämä ”tosiuskovat”? Mikä Kennedyssä puri heihin siinä määrin, että alkoivat suosia häntä?”
He olivat sekä demokraatteja että republikaaneja ihan siinä alkuvaiheessa, myöhemmin homma kohdistui lähes pelkästään republikaaneihin. Jutun tausta on sellainen, että vuonna 1954 säädettiin ns. Johnson Amendment silloisen senaattorin ja myöhemmän presidentin Lyndon B. Johnsonin ajamana. Tuon lain mukaan seurakunnille/kirkkokunnille myönnettiin verovapaus, mutta ne eivät saaneet kannattaa puolueita tai ajaa jonkin ehdokkaan asiaa yms. Tähän saumaan James Kennedy iski. Hän osoitti, että erinäisille poliittisille ohjelmille, esimerkiksi sosiaaliturvan alasajolle tai vähemmistöjen syrjinnälle, voitiin esittää raamatullisia perusteita ja kun saarnastuolista tätä asiaa sovellettiin, niin ei suoranaisesti rikottu lakia. Nerokas strategia!
”Noista tekniikoista olisi kiva tietää vähän enemmän? Löytyisikö mistään suomenkielistä juttua tai tiivistelmää?”
En tiedä onko asiasta mitään suomeksi. Tämä olisi niin laaja aihe, että siitä pitäisi avata ehkä ihan oma ketju. Yksi häiritsevä piirre on esimerkiksi sellainen, että herätyskokouksissa ”uskoon tulleille” määrätään oma ”ohjaaja”, joka tapaa uskoon tullutta mieluiten päivittäin. Touhu muuttuu koko ajan jyrkemmäksi ja lopulta ihminen on pahassa jamassa, eikä ulospääsyä näytä olevan. Evankelikaaliset ja skientologit ovat tehneet asiasta oikein toimivan menetelmän. Suomessa Koivuniemen lahko, jyrkimmät viidesläiset ja muut vastaavat ovat samoilla linjoilla. Tosin nämä suomalaiset poppoot ovat aika mietoja tapauksia amerikkalaisiin vastineisiinsa verrattuina.
”Kun olen ihmetellyt useaan otteeseen tätä suomeen rantautunutta tyyliä, joka on erikoisen hyökkäävää sekä aivan häpeämättömästi täynnä valheita, niin taitaa ne sylttytehtaan juuret olla juuri tuolla suunnalla?”
Yhdysvalloistahan ne tulevat. Amerikassa kaikki viedään aina äärimmäisyyksiin, jotta asia saa edes jotain huomiota ja näkyvyyttä. Mitkään epäeettisetkään keinot eivät uskonnollisen oikeiston tapauksessa ole vieraita. Niille sitten keksitään milloin mitäkin raamatullisia perusteita.”Barberilla on todella hyvät tiedot evankelikaalisten kieroilusta, koska hän oli ennen itse sellainen…”
Tuo on toisaalta lohduttava tieto, että sieltä sentään lähtee pois osa.
”Kun katsoo niiden ohjelmatarjontaa, niin kaikki on uskonnollisen oikeiston jyrkimmän siiven (esimerkiksi etelän baptistien) propagandaa.”
Asetelma on tavallaan selvä. Se jolla on rahaa perustaa omia kanaviaan ja tuotantoyhtiöitä, saa varmaan näkyvyyttäkin enemmän. Ehkä tässä varustelukilpailussa ei maltillisemmat sitten pärjää – syytä en osaa sanoa, mutta eikö näissä ole sitten riittävästi rikkaita bisnesmiehiä?
”Kaiken on oltava mahdollisimman jyrkkää, jotta yleisön mielenkiinto pysyy yllä.”
”Pikemmin trendi on ollut se, että he muuttavat (jos muuttavat) näkemyksiään entistä jyrkemmiksi.”
Tuossa sitä on miettimistä enimmältäkin. Kun joka paikasta tulee ärsykkeitä – oli kyse ohjelmista tai mainonnasta tai vastaavasta – siihen massaan helposti hukkuu. Yhdysvalloissa se lienee aivan toista luokkaa kuin meillä täällä suomessa.
Mutta miten se lopulta vaikuttaa, kun aina vain pitää olla ärsyttävämpää ja kiivaampaa? Onko sillä mitään rajapintaa tai mitä sen jälkeen tapahtuu kun äärimmäisyys saavutetaan?
”Kun on pitkään ollut jonkin puolesta, niin tuon asian virheitä ja mädänneisyyttä ei tahdota tunnustaa.”
Tuo on totta monessa muussakin suhteessa. Jyrkimmästä tavasta ajatella on todella vaikeaa laskeutua normaalin ajatteluun. Siitä ei saa sellaisia kiksejä, ja saattaa olla että jyrkkyys on kehittynyt osaksi identiteettiä. Nämä muuten ovat ilmiöitä, joita mm. sotien aikana ja niiden jälkeen voi havaita.
”Tuon lain mukaan seurakunnille/kirkkokunnille myönnettiin verovapaus, mutta ne eivät saaneet kannattaa puolueita tai ajaa jonkin ehdokkaan asiaa yms.”
Tämä onkin eräs iso vaikutin. Kun verovapaus antaa sijaa omaisuuden kartuttamiselle, eikä siitä tarvitse vastata oikeastaan kenellekään, niin aivan varmaan ahneus vain kasvaa.
Afrikassa on myös sama linjaus ja Hesarin artikkeli ”Kristinusko hiipuu Euroopassa, mutta kasvaa voimalla Afrikassa – yksityiskoneilla lentävät nigerialaiset julkkispastorit johtavat megakirkkoja, joiden ympärille kasvaa kokonaisia kaupunkeja” kertoo selkeää asiaa.
”Uutistoimisto Reutersin mukaan ne eivät maksa veroja tai joudu julkistamaan kirjanpitoaan, koska ne rinnastetaan hyväntekeväisyysjärjestöihin.”
”Nigerialaiset kirkkokunnat haalivat paljon osakkeita ja kiinteistöjä kotimaasta ja ulkomailta.”
Megarikkaita pastoreita on useampikin.
”James Kennedy iski. Hän osoitti, että erinäisille poliittisille ohjelmille, esimerkiksi sosiaaliturvan alasajolle tai vähemmistöjen syrjinnälle, voitiin esittää raamatullisia perusteita ja kun saarnastuolista tätä asiaa sovellettiin, niin ei suoranaisesti rikottu lakia.”
Johan… Nyt alan ymmärtää yhä paremmin mm. Ahvion ajatusmaailmaa. Miten ensin etsitään joku poliittinen tai yhteiskunnallinen juttu, sitten raavitaan Raamatusta siihen jotain sopivaa – tietenkin sen oman poliittisen ideologian mukaista – ja HUPS, ollaankin ”perusteltu” Raamatulla kaikki.
Kun purin mm. erästä Ahvion kirjoitusta, jossa viitattiin leivisköihin (Matteuksen evankeliumi:25:12 – 36.), Ahvion mielestä se oli selkeä käsky tienata paljon rahaa. Ilmeisesti tämä kohta innoittaa ja tulkitaan hyvin, hyvin sanatarkasti Matt 25:29 ”Sillä jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on.”
”Tämä olisi niin laaja aihe, että siitä pitäisi avata ehkä ihan oma ketju.”
Niin, ehkä omassa blogissasi vaikka voisit sitä aukaista ja miksei tännekin voisi laittaa uutta ketjua asian tiimoilta.
”…uskoon tulleille” määrätään oma ”ohjaaja”, joka tapaa uskoon tullutta mieluiten päivittäin.”
”Suomessa Koivuniemen lahko, jyrkimmät viidesläiset ja muut vastaavat ovat samoilla linjoilla.”
Suomessa nämä piirit eivät kovin paljon innokkaita osallistujia saa. Usein ne jäävät aika lyhytaikaisiksi, eikä niihin etenkään rikkaammat henkilöt koe mitään kiinnostusta.
Ehkä tuollainen onnistuu sellaisissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa, joissa on enemmän toivottomuutta ja näköalattomuutta niin oman tilanteen suhteen (ei ole muita tahoja jotka tukisivat tai auttaisivat) tai tulevaisuuden suhteen?Viime kesänä tällä palstalla jossain ketjussa kyseltiin filosofeja, joilla on ollut yhteiskunnallista merkitystä. Platon ja Aristoteles tulivat mainituiksi. Palstalaiset ihmettelivät, ettei joukossa ollut yhtään naista. Minä mainitsin Ayn Randin. Juttu ei kai sitten jatkunut; ainakaan minä en siihen osallistunut.
Rand on kuitenkin erittäin merkittävä vaikuttaja nykyisen uskonnollisen oikeiston ajamissa yhteiskuntapoliittisissa tavoitteissa. Rand tosin kuoli jo 1982, mutta juuri niihin aikoihin hänen ”filosofoinneistaan” tuli republikaanien ideologinen perusta. ”Randilaisuutta” aloittiin toteuttaa heti Reaganin kauden alkajaisiksi, vaikka Reagan ei henkilönä ollutkaan alun alkaen Randin ajattelun kannattaja, mutta hänen edustamansa puolue oli.
Randin ajattelu oli suorastaan anarkokapitalismia. Hänen teesinsä oli: Kapitalismi ja altruismi ovat yhteen sovittamattomia!
Randin tuotannosta olen lukenut vain teokset Atlas Shrugged ja Fountainhead . Tämä tapahtui tosin jo vuosikymmeniä sitten Randin kuoleman aikoihin. En tiedä, mitä teoksia Randilta on suomennettu. Verkosta näyttäisi löytyvän suomeksikin materiaalia Randista.
Yhdysvaltain keskuspankin, Federal Reserven, pitkäaikainen pääjohtaja Alan Greenspan oli nuorena miehenä Randin ”oppilas”. Greenspan oli myös ensimmäinen näkyvällä paikalla vaikuttanut ”randilainen”. Sittemmin republikaanisessa puolueessa ei ole päässyt etenemään, jos ei ole randilainen. Paleokonservatiivit ja maltilliset republikaanit ovat kuolleet sukupuuttoon, joten puolue on jäänyt kokonaan uskonnollisen oikeiston anarkokapitalistien haltuun.
Kirjailija ja yhteiskuntakriitikko, Gore Vidal, varoitti jo 1960-luvun alkupuolella Ayn Randin yhteiskuntafilosofian destruktiivisuudesta. Vidal oli tässä asiassa harvinaisen oikeassa. Palstan fundamentalistien kauhuksi voidaan todeta, että Vidal oli vasemmistolainen homoseksuaali.
Se mitä Vidal ei osannut arvioida oli randilaisuuden ja jyrkän kristillisyyden symbioosia politiikassa. Anarkokapitalismi tyylin Rand ja kristinusko tyyliin Calvin ovat löytäneet toisensa republikaanisessa puolueessa.
Nykyisessä amerikkalaisessa päivänpolitiikassa näkyvin randilainen on Kongressin edustajainhuoneen puhemies, republikaanien Paul Ryan. Donald Trump ei ole randilainen, mutta varapresidentti Mike Pence saattaa olla. Tässä yhteydessä Ryanin painoarvo kasvaa mittaamattomaksi. Jos sekä Trump että Pence erotetaan nyt tutkinnan alla olevien konnuuksien takia, presidentiksi tulee kolmantena hierarkiassa oleva Ryan. Sitten seuraavana on Utahin republikaanisenaattori Orrin Hatch. Jos kaikki em. kaatuvat konnuuksiin, niin hierarkiaa mennään eteenpäin kunnes löytyy republikaani, joka ei ole selvä kriminaalitapaus. Hän hoitaa sitten presidentin virkaa siihen asti kunnes uusi vaaleilla valittu presidentti astuu virkaansa tammikuussa 2021. Kun katsoo miten potentiaalisten presidenttien lista etenee, niin siellä tulee vastaan tässäkin ketjussa mainittu nykyinen opetusministeri Betsy Devos. Jokainen on randilainen uskonnollisen oikeiston kiihkoilija.
Republikaanisen puolueen radikalisoituminen ei tapahtunut mitenkään piilossa. Saimme ihmetellä sitä vuosikymmenten ajan. Maaninen egoismi aivan Randin ajattelun mukaan korruptoi republikaanien uskonnollisen oikeiston läpikotaisin. Puolueesta tuli itsekkyyden puolue, jonka periaatteeksi tuli: Tarkkaile ja rankaise! Ja tämä juuri sellaisena kuin Micheal Foucaltin vankilakuvaus asian ilmaisee. Perustuslailliset vapausoikeudet ovat halpaa tavaraa republikaanien uskonnolliselle oikeistolle. Vain vapaalla aseenkanto-oikeudella on heille merkitystä. Kaikki muu onkin sitten kyseenalaista.
Randin ja Amerikan kalvinistien ajatus republikaanien uskonnollisen oikeiston esittämänä tarkoittaa sitä, että köyhät, sairaat, epäonniset yms. tuli jättää kärsimään, sillä heistä huolehtiminen vaarantaa eliitin ”parempien” ihmisten (tosiuskovin republikaanien) intressit.netpunk kirjoitti:
Viime kesänä tällä palstalla jossain ketjussa kyseltiin filosofeja, joilla on ollut yhteiskunnallista merkitystä. Platon ja Aristoteles tulivat mainituiksi. Palstalaiset ihmettelivät, ettei joukossa ollut yhtään naista. Minä mainitsin Ayn Randin. Juttu ei kai sitten jatkunut; ainakaan minä en siihen osallistunut.

Randin ja Amerikan kalvinistien ajatus republikaanien uskonnollisen oikeiston esittämänä tarkoittaa sitä, että köyhät, sairaat, epäonniset yms. tuli jättää kärsimään, sillä heistä huolehtiminen vaarantaa eliitin ”parempien” ihmisten (tosiuskovin republikaanien) intressit.Tässäkin ketjussa on mainittu sana totuus. Totuus on sellaista, joka on yhtäpitävä reaalimaailman kanssa. Uskonnollisen oikeiston käsittelyssä totuus kärsi inflaation. Totta oli se, mikä julistettiin totuudeksi, vaikka tämä olisikin ollut reaalimaailman kanssa epäyhtenevä. Tämä oli jo sen sortin maagista ajattelua, että sen seuraaminen lähietäisyydeltä pisti irvistämään. Hyvin se kuitenkin upposi jopa niihin, joita tällainen uskonnollisen oikeiston kalvinismi lisättynä randilaisella anarkokapitalismilla haittasi kaikkein eniten. Ihmiset luovuttivat ilman vastarintaa. Tätä anarkokapitalismin ”ilosanomaa” valjastettiin myös seurakunnat julistamaan. Tuossa yllä on vähän juttua siitä, kuinka Johnson Amendmentia kierretään ja kuinka tämä republikaanien ensin marginaali-ilmiönä alkanut suuntaus valtavirtaistettiin pappisseminaarien valtauksen seurauksena. Lisääntyneestä uskonnottomuudesta huolimatta USA on hyvin uskonnollinen maa. Monesti paikallisen seurakunnan pastori on suurempi auktoriteetti kuin maan presidentti. Nyt nämä molemmat instanssit ovat paljolti samoja asioista ajavia.
Ne konservatiivit ,jotka vielä 10-20 vuotta sitten laskettiin kilahteneisiin hulluihin, ovat onnistuneet valloittamaan aivan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti koko maan hallinnon. Kaikki se mitä kristofasismista on kirjoitettu, on toteutunut. Hakaristin on korvannut risti, kokoontumiset ovat spektaakkeleita, mikä ilmenee erityisesti mega-kirkkojen ja mega-seurakuntien ns. jumalanpalveluksissa, militarismi on maan tapa, patriotismista on tullut valkoisen väestön etno-nationalismia…listaa voi jatkaa pitkäänkin.
Oma johtopäätökseni Yhdysvaltain tilanteesta on: Julmuus on korvannut hyvyyden!netpunk kirjoitti:
Tässäkin ketjussa on mainittu sana totuus. Totuus on sellaista, joka on yhtäpitävä reaalimaailman kanssa. Uskonnollisen oikeiston käsittelyssä totuus kärsi inflaation. Totta oli se, mikä julistettiin totuudeksi, vaikka tämä olisikin ollut reaalimaailman kanssa epäyhtenevä. Tämä oli jo sen sortin maagista ajattelua, että sen seuraaminen lähietäisyydeltä pisti irvistämään. Hyvin se kuitenkin upposi jopa niihin, joita tällainen uskonnollisen oikeiston kalvinismi lisättynä randilaisella anarkokapitalismilla haittasi kaikkein eniten. Ihmiset luovuttivat ilman vastarintaa. Tätä anarkokapitalismin ”ilosanomaa” valjastettiin myös seurakunnat julistamaan. Tuossa yllä on vähän juttua siitä, kuinka Johnson Amendmentia kierretään ja kuinka tämä republikaanien ensin marginaali-ilmiönä alkanut suuntaus valtavirtaistettiin pappisseminaarien valtauksen seurauksena. Lisääntyneestä uskonnottomuudesta huolimatta USA on hyvin uskonnollinen maa. Monesti paikallisen seurakunnan pastori on suurempi auktoriteetti kuin maan presidentti. Nyt nämä molemmat instanssit ovat paljolti samoja asioista ajavia.
Ne konservatiivit ,jotka vielä 10-20 vuotta sitten laskettiin kilahteneisiin hulluihin, ovat onnistuneet valloittamaan aivan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti koko maan hallinnon. Kaikki se mitä kristofasismista on kirjoitettu, on toteutunut. Hakaristin on korvannut risti, kokoontumiset ovat spektaakkeleita, mikä ilmenee erityisesti mega-kirkkojen ja mega-seurakuntien ns. jumalanpalveluksissa, militarismi on maan tapa, patriotismista on tullut valkoisen väestön etno-nationalismia…listaa voi jatkaa pitkäänkin.
Oma johtopäätökseni Yhdysvaltain tilanteesta on: Julmuus on korvannut hyvyyden!”Minä mainitsin Ayn Randin.”
Saattoi olla että tuo keskustelu jäi kesken. Aiheena erittäin mielenkiintoinen.
”Randin ajattelu oli suorastaan anarkokapitalismia. Hänen teesinsä oli: Kapitalismi ja altruismi ovat yhteen sovittamattomia!”
Sen verran jo haeskelin tietoa, että tuo tulee erittäin selkeästi esiin. Muutamia poimintoja;
RAndin mukaan: ”…maailma jakautui toisaalta harvoihin tuotteliaisiin yli-ihmisiin ja toisaalta kyvyttömiin suuriin massoihin, roskaväkeen ja valioyksilöistä eläviin loisiin…”
”…korkein arvo on elossa säilyminen, ja edelleen, että itsekkyys ja oman edun tavoittelu on moraalista, ja epäitsekkyys ja myötätunto kaikkein pahinta moraalittomuutta. ”
”…vain vapaa markkinatalous – ”täysi, puhdas, kontrolloimaton, sääntelemätön laissez-faire-kapitalismi” – on Randin mukaan moraalinen.”
”Randin ”rationaalinen egoismi” on tarkoitettu universaaliksi moraaliteoriaksi.”
Kun nyt mietin vähän mm. Ahvion kirjoituksia, ja hänen ideologiaansa, niin vastaavuudet löytyy aika nopeaa. Tosin tätä asiaa pitää pureskella enemmän. Kun tästä tuntuu löytyvän se selitys, miksi perinteiset kristilliset hyveet ovat joillakin muuttuneet paheiksi.
””Egoisti Rand ei voinut hyväksyä Jeesuksen kaltaista uhrautumista toisten puolesta. Ajattelu johti ateistiseen maailmankatsomukseen.”
Tämä onkin yllättävä tieto – nämä fundamentalistit siis kannattavat ateistista mallia?
”Yhdysvaltain keskuspankin, Federal Reserven, pitkäaikainen pääjohtaja Alan Greenspan oli nuorena miehenä Randin ”oppilas”. ”
Ja suomessa Wahlroos on tunnustanut Randin henkiseksi isäkseen.
”Kirjailija ja yhteiskuntakriitikko, Gore Vidal, varoitti jo 1960-luvun alkupuolella Ayn Randin yhteiskuntafilosofian destruktiivisuudesta. ”
Siitä voidaankin käydä eräitäkin visioita läpi, millaiseksi Randin mallilla yhteiskunta muuttuu.
”Anarkokapitalismi tyylin Rand ja kristinusko tyyliin Calvin ovat löytäneet toisensa republikaanisessa puolueessa.”
”Kun katsoo miten potentiaalisten presidenttien lista etenee, niin siellä tulee vastaan tässäkin ketjussa mainittu nykyinen opetusministeri Betsy Devos. Jokainen on randilainen uskonnollisen oikeiston kiihkoilija. ”
Tämä ”avioliitto” on hyvin merkillinen. Toki kalvinismissa on oppi, että Jumala siunaa suurella omaisuudella, mutta taitaa olla niin, että kalvinismista vain löytyy riittävästi perusteita tuolle Randin filosofialle?
”Perustuslailliset vapausoikeudet ovat halpaa tavaraa republikaanien uskonnolliselle oikeistolle. Vain vapaalla aseenkanto-oikeudella on heille merkitystä. ”
On tullut monta kertaa mieleen Orwellin tarinat!
”Randin ja Amerikan kalvinistien ajatus republikaanien uskonnollisen oikeiston esittämänä tarkoittaa sitä, että köyhät, sairaat, epäonniset yms. tuli jättää kärsimään, sillä heistä huolehtiminen vaarantaa eliitin ”parempien” ihmisten (tosiuskovin republikaanien) intressit. ”
Ja jotenkin tämä on osattu vääntää siten, että olevinaan taistellaan ”eliittiä” vastaan. Tosin se ”eliitti” on taidettu muuttaa toiseksi sen kuuluisan salaliittoteorian kautta – ”kulttuurimarxismin”?
”Ne konservatiivit ,jotka vielä 10-20 vuotta sitten laskettiin kilahteneisiin hulluihin, ovat onnistuneet valloittamaan aivan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti koko maan hallinnon.”
Todellakin. Voiko siis enää puhua mistään demokratiasta Yhdysvaltojen suhteen.
”Oma johtopäätökseni Yhdysvaltain tilanteesta on: Julmuus on korvannut hyvyyden! ”
Kyllä siltä näyttää. Tosin itse voisin sanoa asian näin: Mammona on tullut Jumalan tilalle.mummomuori kirjoitti:
”Minä mainitsin Ayn Randin.”

Kyllä siltä näyttää. Tosin itse voisin sanoa asian näin: Mammona on tullut Jumalan tilalle.”Voiko siis enää puhua mistään demokratiasta Yhdysvaltojen suhteen.”
Ei voi. Lisää perusteluja tuonnempana jo esitettyjen lisäksi.
”Kyllä siltä näyttää. Tosin itse voisin sanoa asian näin: Mammona on tullut Jumalan tilalle.”
Toki taloudellinen julmuus on helpommin havaittavissa ja tilastoitavissa. Sosiaalinen julmuus asenteiden tasolla on myös merkittävä. Ette uskokaan kuinka laajaksi sosiaalisen sorron hyväksyminen on paisunut ja tästä saa syyn kantaa yksinomaan uskonnollinen oikeisto.
Joku yhteiskuntafilosofi (en juuri nyt muista kuka) sanoi, että ”rauhanomaisten mielenilmausten estäminen tekee väkivaltaisen vallankumouksen välttämättömäksi.” Tämä on todellisuutta nykypäivän Amerikassa.
Syksyllä 2017 ainakin 18 osavaltiossa (näin monta pystyin identifioimaan) oli vireillä laki, joka olisi tehnyt mielenosoituksiin osallistumisen rangaistavaksi. Rangaistukset olisivat vaihdelleet muutaman tonnin sakoista yhteen vuoteen vankeutta. Tennesseessä laki saatiin jopa voimaan, samoin Minnesotassa, mutta lievempänä.
Lain mukaan Tennesseessä jos mielenosoittajat haittaavat liikennettä esim. moottoritiellä, niin heidän päälleen voi ajaa ilman seuraamuksia. Jokaisessa osavaltiossa, jossa republikaanit ovat valta-asemassa, on saatettu voimaan rauhanomaisten mielenosoitusten perusteettomia rajoituksia tavalla tai toisella.
Yksi yllättävä piirre oli tuossa aiemmin mainittujen. Alabaman senaattorien vaalien yhteydessä se, että mustista naisista 98 prosenttia äänesti Mooren vastaehdokasta Doug Jonesia. Alabamalaiset mustat naiset ovat tilastollisesti erittäin uskonnollisia, joten ”oikeauskoinen” ei saanut heidän tukeaan. Valkoisista naisista taas melkein 60 prosenttia äänesti Roy Moorea, vaikka tämä onkin syyllistynyt alaikäisten tyttöjen ahdisteluun. Alabama onkin valkoisten evankelikaalisten vahvaa aluetta. Tuo valkoisten naisten äänestyskäyttäytyminen implikoi juuri sitä heimoajattelua, jonka mainitsin jo tuolla ylempänä. Uskonnollisen heimon voima on hämmästyttävä. Hämmästyttävää on myös se, kuinka valkoiset evankelikaaliset naiset ovat hyväksyneet uskonnollisen oikeiston ”maskuliinisuuskultin” ja sen menettelytavat oikeastaan ilman mitään vastarintaa.
Ainakin suomalaisten iltapäivälehtien uutisoinnissa oli viikonloppuna juttua siitä, kuinka sosiaali- ja terveysministeriön raporteissa ei saa enää käyttää seitsemää sanaa, esim. sellaisia kuin sikiö, tieteeseen perustuva ja todisteisiin perustuva. Voiko hallinto olla näin tarkalleen kuin Orwellin kuvaamaa romaanista 1984? Kyllä voi ja pahempaa on odotettavissa.
Tuohon sosiaali- ja terveysministeriöön liittyy sellainen korruptio, että Trumpin yksi ensimmäisistä virkanimityksistä, Tom Price, sai potkut sen takia, että hän vuokrasi ilman perusteita yksityislentokoneita laskun mennessä veronmaksajille. Täsmälleen samaan menettelyyn ovat syyllistyneet valtiovarainministeri Steve Mnuchin, sisäministeri Ryan Zinke ja ympäristöministeri Scott Pruitt, mutta he saavat jatkaa virassaan. Näiden heppujen konnuuksista voisi kirjoittaa kirjan jo siltä ajalta kun he olivat yritysten palveluksessa. Nyt julkisen hallinnon palveluksessa he täyttävät entisten työnantajiensa ja muiden sidosryhmien kassaa valtionkassasta. Juuri tätä menettelytapaa on uskonnollinen oikeisto ollut ajamassa. Se kertoo paljon heidän moraalistaan. Valtio onkin hyvä niin kauan kuin se maksaa ja mahdollistaa heidän moraalittomuutensa.
Myös tiedonvälityksen parissa uskonnollinen oikeisto on paaluttanut valtaansa menestyksekkäästi. Viime kesänä mainitsin yhdessä ketjussa siitä, kuinka vielä 70-luvulla paikallisradiot olivat lähes 2000 pienyrityksen omistuksessa. Nämä olivat enimmäkseen perheyrityksiä tai jonkin kaveriporukan yrityksiä. Uskonnolliseen oikeistoon sidoksissa olevat yritykset alkoivat Reaganin kaudella ostaa radioasemia joka puolelta maata. Nyt omistajia on noin enää 40-50. On arvioitu, että pian luku on 10. Tästä keskittymisestä syntyi oikeistolainen ”talk radio”, joista Rush Limbaughin höpinät ovat parhaiten tunnettuja.
Sama keskittyminen koski myös tv-kanavia. Suurin yksittäinen toimija tällä sektorilla on Sinclair, joka vaatii kontrollissaan olevia kanavia lähettämään päivittäin republikaanien uskonnollisen oikeiston propagandaa jonkin tietyn minuuttimäärän. Kaukana ei olla Putinin Venäjän valtiollisesta tiedonvälityksestä.
Minun sukupolveni kansalaisaktivismi teki Yhdysvalloista vihdoin ja viimein länsimiasen demokratian. Ilo jäi lyhytaikaiseksi. Uskonnollinen oikeisto onnistui ottamaan demokratian pois. Meidän on otettava demokratia takaisin vaikka sitten suurvalta-aseman menetyksen uhalla. Amerikkalaisesta imperialismista ei ole muutenkaan seurannut mitään hyvää.netpunk kirjoitti:
Viime kesänä tällä palstalla jossain ketjussa kyseltiin filosofeja, joilla on ollut yhteiskunnallista merkitystä. Platon ja Aristoteles tulivat mainituiksi. Palstalaiset ihmettelivät, ettei joukossa ollut yhtään naista. Minä mainitsin Ayn Randin. Juttu ei kai sitten jatkunut; ainakaan minä en siihen osallistunut.
Rand on kuitenkin erittäin merkittävä vaikuttaja nykyisen uskonnollisen oikeiston ajamissa yhteiskuntapoliittisissa tavoitteissa. Rand tosin kuoli jo 1982, mutta juuri niihin aikoihin hänen ”filosofoinneistaan” tuli republikaanien ideologinen perusta. ”Randilaisuutta” aloittiin toteuttaa heti Reaganin kauden alkajaisiksi, vaikka Reagan ei henkilönä ollutkaan alun alkaen Randin ajattelun kannattaja, mutta hänen edustamansa puolue oli.
Randin ajattelu oli suorastaan anarkokapitalismia. Hänen teesinsä oli: Kapitalismi ja altruismi ovat yhteen sovittamattomia!
Randin tuotannosta olen lukenut vain teokset Atlas Shrugged ja Fountainhead . Tämä tapahtui tosin jo vuosikymmeniä sitten Randin kuoleman aikoihin. En tiedä, mitä teoksia Randilta on suomennettu. Verkosta näyttäisi löytyvän suomeksikin materiaalia Randista.
Yhdysvaltain keskuspankin, Federal Reserven, pitkäaikainen pääjohtaja Alan Greenspan oli nuorena miehenä Randin ”oppilas”. Greenspan oli myös ensimmäinen näkyvällä paikalla vaikuttanut ”randilainen”. Sittemmin republikaanisessa puolueessa ei ole päässyt etenemään, jos ei ole randilainen. Paleokonservatiivit ja maltilliset republikaanit ovat kuolleet sukupuuttoon, joten puolue on jäänyt kokonaan uskonnollisen oikeiston anarkokapitalistien haltuun.
Kirjailija ja yhteiskuntakriitikko, Gore Vidal, varoitti jo 1960-luvun alkupuolella Ayn Randin yhteiskuntafilosofian destruktiivisuudesta. Vidal oli tässä asiassa harvinaisen oikeassa. Palstan fundamentalistien kauhuksi voidaan todeta, että Vidal oli vasemmistolainen homoseksuaali.
Se mitä Vidal ei osannut arvioida oli randilaisuuden ja jyrkän kristillisyyden symbioosia politiikassa. Anarkokapitalismi tyylin Rand ja kristinusko tyyliin Calvin ovat löytäneet toisensa republikaanisessa puolueessa.
Nykyisessä amerikkalaisessa päivänpolitiikassa näkyvin randilainen on Kongressin edustajainhuoneen puhemies, republikaanien Paul Ryan. Donald Trump ei ole randilainen, mutta varapresidentti Mike Pence saattaa olla. Tässä yhteydessä Ryanin painoarvo kasvaa mittaamattomaksi. Jos sekä Trump että Pence erotetaan nyt tutkinnan alla olevien konnuuksien takia, presidentiksi tulee kolmantena hierarkiassa oleva Ryan. Sitten seuraavana on Utahin republikaanisenaattori Orrin Hatch. Jos kaikki em. kaatuvat konnuuksiin, niin hierarkiaa mennään eteenpäin kunnes löytyy republikaani, joka ei ole selvä kriminaalitapaus. Hän hoitaa sitten presidentin virkaa siihen asti kunnes uusi vaaleilla valittu presidentti astuu virkaansa tammikuussa 2021. Kun katsoo miten potentiaalisten presidenttien lista etenee, niin siellä tulee vastaan tässäkin ketjussa mainittu nykyinen opetusministeri Betsy Devos. Jokainen on randilainen uskonnollisen oikeiston kiihkoilija.
Republikaanisen puolueen radikalisoituminen ei tapahtunut mitenkään piilossa. Saimme ihmetellä sitä vuosikymmenten ajan. Maaninen egoismi aivan Randin ajattelun mukaan korruptoi republikaanien uskonnollisen oikeiston läpikotaisin. Puolueesta tuli itsekkyyden puolue, jonka periaatteeksi tuli: Tarkkaile ja rankaise! Ja tämä juuri sellaisena kuin Micheal Foucaltin vankilakuvaus asian ilmaisee. Perustuslailliset vapausoikeudet ovat halpaa tavaraa republikaanien uskonnolliselle oikeistolle. Vain vapaalla aseenkanto-oikeudella on heille merkitystä. Kaikki muu onkin sitten kyseenalaista.
Randin ja Amerikan kalvinistien ajatus republikaanien uskonnollisen oikeiston esittämänä tarkoittaa sitä, että köyhät, sairaat, epäonniset yms. tuli jättää kärsimään, sillä heistä huolehtiminen vaarantaa eliitin ”parempien” ihmisten (tosiuskovin republikaanien) intressit.>En tiedä, mitä teoksia Randilta on suomennettu. Verkosta näyttäisi löytyvän suomeksikin materiaalia Randista.
https://www.hs.fi/paivanlehti/26112017/art-2000005464325.htmlnetpunk kirjoitti:
Viime kesänä tällä palstalla jossain ketjussa kyseltiin filosofeja, joilla on ollut yhteiskunnallista merkitystä. Platon ja Aristoteles tulivat mainituiksi. Palstalaiset ihmettelivät, ettei joukossa ollut yhtään naista. Minä mainitsin Ayn Randin. Juttu ei kai sitten jatkunut; ainakaan minä en siihen osallistunut.
Rand on kuitenkin erittäin merkittävä vaikuttaja nykyisen uskonnollisen oikeiston ajamissa yhteiskuntapoliittisissa tavoitteissa. Rand tosin kuoli jo 1982, mutta juuri niihin aikoihin hänen ”filosofoinneistaan” tuli republikaanien ideologinen perusta. ”Randilaisuutta” aloittiin toteuttaa heti Reaganin kauden alkajaisiksi, vaikka Reagan ei henkilönä ollutkaan alun alkaen Randin ajattelun kannattaja, mutta hänen edustamansa puolue oli.
Randin ajattelu oli suorastaan anarkokapitalismia. Hänen teesinsä oli: Kapitalismi ja altruismi ovat yhteen sovittamattomia!
Randin tuotannosta olen lukenut vain teokset Atlas Shrugged ja Fountainhead . Tämä tapahtui tosin jo vuosikymmeniä sitten Randin kuoleman aikoihin. En tiedä, mitä teoksia Randilta on suomennettu. Verkosta näyttäisi löytyvän suomeksikin materiaalia Randista.
Yhdysvaltain keskuspankin, Federal Reserven, pitkäaikainen pääjohtaja Alan Greenspan oli nuorena miehenä Randin ”oppilas”. Greenspan oli myös ensimmäinen näkyvällä paikalla vaikuttanut ”randilainen”. Sittemmin republikaanisessa puolueessa ei ole päässyt etenemään, jos ei ole randilainen. Paleokonservatiivit ja maltilliset republikaanit ovat kuolleet sukupuuttoon, joten puolue on jäänyt kokonaan uskonnollisen oikeiston anarkokapitalistien haltuun.
Kirjailija ja yhteiskuntakriitikko, Gore Vidal, varoitti jo 1960-luvun alkupuolella Ayn Randin yhteiskuntafilosofian destruktiivisuudesta. Vidal oli tässä asiassa harvinaisen oikeassa. Palstan fundamentalistien kauhuksi voidaan todeta, että Vidal oli vasemmistolainen homoseksuaali.
Se mitä Vidal ei osannut arvioida oli randilaisuuden ja jyrkän kristillisyyden symbioosia politiikassa. Anarkokapitalismi tyylin Rand ja kristinusko tyyliin Calvin ovat löytäneet toisensa republikaanisessa puolueessa.
Nykyisessä amerikkalaisessa päivänpolitiikassa näkyvin randilainen on Kongressin edustajainhuoneen puhemies, republikaanien Paul Ryan. Donald Trump ei ole randilainen, mutta varapresidentti Mike Pence saattaa olla. Tässä yhteydessä Ryanin painoarvo kasvaa mittaamattomaksi. Jos sekä Trump että Pence erotetaan nyt tutkinnan alla olevien konnuuksien takia, presidentiksi tulee kolmantena hierarkiassa oleva Ryan. Sitten seuraavana on Utahin republikaanisenaattori Orrin Hatch. Jos kaikki em. kaatuvat konnuuksiin, niin hierarkiaa mennään eteenpäin kunnes löytyy republikaani, joka ei ole selvä kriminaalitapaus. Hän hoitaa sitten presidentin virkaa siihen asti kunnes uusi vaaleilla valittu presidentti astuu virkaansa tammikuussa 2021. Kun katsoo miten potentiaalisten presidenttien lista etenee, niin siellä tulee vastaan tässäkin ketjussa mainittu nykyinen opetusministeri Betsy Devos. Jokainen on randilainen uskonnollisen oikeiston kiihkoilija.
Republikaanisen puolueen radikalisoituminen ei tapahtunut mitenkään piilossa. Saimme ihmetellä sitä vuosikymmenten ajan. Maaninen egoismi aivan Randin ajattelun mukaan korruptoi republikaanien uskonnollisen oikeiston läpikotaisin. Puolueesta tuli itsekkyyden puolue, jonka periaatteeksi tuli: Tarkkaile ja rankaise! Ja tämä juuri sellaisena kuin Micheal Foucaltin vankilakuvaus asian ilmaisee. Perustuslailliset vapausoikeudet ovat halpaa tavaraa republikaanien uskonnolliselle oikeistolle. Vain vapaalla aseenkanto-oikeudella on heille merkitystä. Kaikki muu onkin sitten kyseenalaista.
Randin ja Amerikan kalvinistien ajatus republikaanien uskonnollisen oikeiston esittämänä tarkoittaa sitä, että köyhät, sairaat, epäonniset yms. tuli jättää kärsimään, sillä heistä huolehtiminen vaarantaa eliitin ”parempien” ihmisten (tosiuskovin republikaanien) intressit.>Jos sekä Trump että Pence erotetaan nyt tutkinnan alla olevien konnuuksien takia, presidentiksi tulee kolmantena hierarkiassa oleva Ryan.
Kuten Gerald Ford. Ja eikös House Of Cardsin Frank Underwoodkin ylennyt jotenkin samaan tapaan?netpunk kirjoitti:
”Voiko siis enää puhua mistään demokratiasta Yhdysvaltojen suhteen.”
Ei voi. Lisää perusteluja tuonnempana jo esitettyjen lisäksi.
”Kyllä siltä näyttää. Tosin itse voisin sanoa asian näin: Mammona on tullut Jumalan tilalle.”
Toki taloudellinen julmuus on helpommin havaittavissa ja tilastoitavissa. Sosiaalinen julmuus asenteiden tasolla on myös merkittävä. Ette uskokaan kuinka laajaksi sosiaalisen sorron hyväksyminen on paisunut ja tästä saa syyn kantaa yksinomaan uskonnollinen oikeisto.
Joku yhteiskuntafilosofi (en juuri nyt muista kuka) sanoi, että ”rauhanomaisten mielenilmausten estäminen tekee väkivaltaisen vallankumouksen välttämättömäksi.” Tämä on todellisuutta nykypäivän Amerikassa.
Syksyllä 2017 ainakin 18 osavaltiossa (näin monta pystyin identifioimaan) oli vireillä laki, joka olisi tehnyt mielenosoituksiin osallistumisen rangaistavaksi. Rangaistukset olisivat vaihdelleet muutaman tonnin sakoista yhteen vuoteen vankeutta. Tennesseessä laki saatiin jopa voimaan, samoin Minnesotassa, mutta lievempänä.
Lain mukaan Tennesseessä jos mielenosoittajat haittaavat liikennettä esim. moottoritiellä, niin heidän päälleen voi ajaa ilman seuraamuksia. Jokaisessa osavaltiossa, jossa republikaanit ovat valta-asemassa, on saatettu voimaan rauhanomaisten mielenosoitusten perusteettomia rajoituksia tavalla tai toisella.
Yksi yllättävä piirre oli tuossa aiemmin mainittujen. Alabaman senaattorien vaalien yhteydessä se, että mustista naisista 98 prosenttia äänesti Mooren vastaehdokasta Doug Jonesia. Alabamalaiset mustat naiset ovat tilastollisesti erittäin uskonnollisia, joten ”oikeauskoinen” ei saanut heidän tukeaan. Valkoisista naisista taas melkein 60 prosenttia äänesti Roy Moorea, vaikka tämä onkin syyllistynyt alaikäisten tyttöjen ahdisteluun. Alabama onkin valkoisten evankelikaalisten vahvaa aluetta. Tuo valkoisten naisten äänestyskäyttäytyminen implikoi juuri sitä heimoajattelua, jonka mainitsin jo tuolla ylempänä. Uskonnollisen heimon voima on hämmästyttävä. Hämmästyttävää on myös se, kuinka valkoiset evankelikaaliset naiset ovat hyväksyneet uskonnollisen oikeiston ”maskuliinisuuskultin” ja sen menettelytavat oikeastaan ilman mitään vastarintaa.
Ainakin suomalaisten iltapäivälehtien uutisoinnissa oli viikonloppuna juttua siitä, kuinka sosiaali- ja terveysministeriön raporteissa ei saa enää käyttää seitsemää sanaa, esim. sellaisia kuin sikiö, tieteeseen perustuva ja todisteisiin perustuva. Voiko hallinto olla näin tarkalleen kuin Orwellin kuvaamaa romaanista 1984? Kyllä voi ja pahempaa on odotettavissa.
Tuohon sosiaali- ja terveysministeriöön liittyy sellainen korruptio, että Trumpin yksi ensimmäisistä virkanimityksistä, Tom Price, sai potkut sen takia, että hän vuokrasi ilman perusteita yksityislentokoneita laskun mennessä veronmaksajille. Täsmälleen samaan menettelyyn ovat syyllistyneet valtiovarainministeri Steve Mnuchin, sisäministeri Ryan Zinke ja ympäristöministeri Scott Pruitt, mutta he saavat jatkaa virassaan. Näiden heppujen konnuuksista voisi kirjoittaa kirjan jo siltä ajalta kun he olivat yritysten palveluksessa. Nyt julkisen hallinnon palveluksessa he täyttävät entisten työnantajiensa ja muiden sidosryhmien kassaa valtionkassasta. Juuri tätä menettelytapaa on uskonnollinen oikeisto ollut ajamassa. Se kertoo paljon heidän moraalistaan. Valtio onkin hyvä niin kauan kuin se maksaa ja mahdollistaa heidän moraalittomuutensa.
Myös tiedonvälityksen parissa uskonnollinen oikeisto on paaluttanut valtaansa menestyksekkäästi. Viime kesänä mainitsin yhdessä ketjussa siitä, kuinka vielä 70-luvulla paikallisradiot olivat lähes 2000 pienyrityksen omistuksessa. Nämä olivat enimmäkseen perheyrityksiä tai jonkin kaveriporukan yrityksiä. Uskonnolliseen oikeistoon sidoksissa olevat yritykset alkoivat Reaganin kaudella ostaa radioasemia joka puolelta maata. Nyt omistajia on noin enää 40-50. On arvioitu, että pian luku on 10. Tästä keskittymisestä syntyi oikeistolainen ”talk radio”, joista Rush Limbaughin höpinät ovat parhaiten tunnettuja.
Sama keskittyminen koski myös tv-kanavia. Suurin yksittäinen toimija tällä sektorilla on Sinclair, joka vaatii kontrollissaan olevia kanavia lähettämään päivittäin republikaanien uskonnollisen oikeiston propagandaa jonkin tietyn minuuttimäärän. Kaukana ei olla Putinin Venäjän valtiollisesta tiedonvälityksestä.
Minun sukupolveni kansalaisaktivismi teki Yhdysvalloista vihdoin ja viimein länsimiasen demokratian. Ilo jäi lyhytaikaiseksi. Uskonnollinen oikeisto onnistui ottamaan demokratian pois. Meidän on otettava demokratia takaisin vaikka sitten suurvalta-aseman menetyksen uhalla. Amerikkalaisesta imperialismista ei ole muutenkaan seurannut mitään hyvää.Uskonnollisen oikeiston propaganda on kuin suoraan natsien käyttämistä propagandakeinoista. On kuitenkin huomioitava, että natsipropaganda on alkuperältään amerikkalaista. Woodrow Wilson kampanjoi toiselle kaudelleen pyrkiessään aluksi ensimmäisen maailmansodan vastaisilla sloganeilla. Tämä saikin paljon kannatusta äänestäjien keskuudessa. Vaalikampanjan kuluessa kävi kuitenkin selväksi, että Yhdysvaltain olisi liityttävä sotaan, jotta sen liittolaiset – lähinnä Iso-Britannia – eivät häviäisi mennen tullen. Myös amerikkalaisten Euroopassa olevat sijoitukset olivat vaarassa. Tästä asiasta kertoo mm. Wiliam Cohen kirjoittamassaan Goldman Sachsin historiikissa ”Money and Power – How Goldman Sachs came to rule the world.
Tässä vaiheessa lehdistöä vaadittiin kirjoittamaan sotaan myönteisesti suhtautuvia juttuja ihan joka päivä. Samaan aikaan rauhanoppositio nujerrettiin. Kaikki vähänkään vallankumoukselliset vasemmistolaiset organisaatiot tuhottiin. Tuon vuosisadan alkupuolella Amerikassa oli vahva sosialistinen suuntaus. Ammattiyhdistyksetkin valjastettiin sotapropagandaan, jos niitä ei onnistuttu lopettamaan. Tämä taisi olla ensimmäinen informaatio-operaatio, jolla amerikkalaisten mielipiteitä muokattiin tiedotusvälineiden avulla.
Tuota propagandakoneistoa Goebbels tutki ja sovelsi sen sitten natsien käyttöön. Nykyinen amerikkalainen uskonnollinen oikeisto on jälleen mobilisoinut median ajamaan tällä kertaa amerikkalaista versiota fasismista.
Toisen maailmansodan jälkeen sotakoneiston tuotantoa ei palautettukaan siviilituotantoon vaan sotateollisuudesta tehtiin iso teollisuuden ala. Taas tarvittiin propagandaa. Lanseerattiin ilmiö joka voisi olla suomeksi ”ikuisen ja jatkuvan sodan psykoosi.” Sotakoneiston tarpeisiin on aloitettu kahakoita milloin missäkin. Propagandan mukaan USA on jatkuvan uhan alla ja täten massiivinen sotakoneisto on välttämätön. Tämän koneiston ylläpito maksaa tällä hetkellä 700 miljardia vuodessa. En osaa sanoa miten ikuisen ja jatkuvan sodan psykoosista voi toipua?
Kun tarkastelee uskonnollisen oikeiston retoriikkaa pelkästään tälläkin vuosisadalla niin psykoosi sen kuin syvenee.RepeRuutikallo kirjoitti:
>Jos sekä Trump että Pence erotetaan nyt tutkinnan alla olevien konnuuksien takia, presidentiksi tulee kolmantena hierarkiassa oleva Ryan.
Kuten Gerald Ford. Ja eikös House Of Cardsin Frank Underwoodkin ylennyt jotenkin samaan tapaan?Gerald Ford tuli varapresidentiksi kun Nixonin ensimmäinen varapresidentti Spiro Agnew joutui eroamaan 1973 veroepetoksen takia. Nixon nimitti sitten republikaanien ehdotuksesta Fordin varapresidentiksi. 1976 Ford hävisi vaalit Jimmy Carterille ja se oli hänen poliittisen uransa loppu. Jo tuolloin 1973 republikaaneilla oli vaikeuksia löytyy kandidaattia, joka ei olisi täysin korruptoitunut. Ford oli sopiva valinta kun samaan aikaan oli menossa Watergate.skandaali.
netpunk kirjoitti:
Gerald Ford tuli varapresidentiksi kun Nixonin ensimmäinen varapresidentti Spiro Agnew joutui eroamaan 1973 veroepetoksen takia. Nixon nimitti sitten republikaanien ehdotuksesta Fordin varapresidentiksi. 1976 Ford hävisi vaalit Jimmy Carterille ja se oli hänen poliittisen uransa loppu. Jo tuolloin 1973 republikaaneilla oli vaikeuksia löytyy kandidaattia, joka ei olisi täysin korruptoitunut. Ford oli sopiva valinta kun samaan aikaan oli menossa Watergate.skandaali.
Fordhan oli kuitenkin alkujaan edustajainhuoneen puhemies, eikö?
RepeRuutikallo kirjoitti:

Ei. Ford ei ole koskaan ollut edustajainhuoneen puhemies. Republikaanit olivat tuolloin edustajainhuoneessa vähemmistössä. Ford oli republikaanien edustajainhuoneen edustajien johtaja 3.1.1965 -6.12.1973. Fordiin ei siis sovellettu tuota "perimysjärjestystä". En muista kuka oli tuolloin edustajainhuoneen puhemiehenä. Joku demokraatti se oli, koska he olivat enemmistössä ja puhemiehenä toimii aina enemmistöpuolueen edustaja.
Agnew eron myötä Nixon yksinkertaisesti nimitti varapresidentin. Perimysjärjestystä ei tarvittu, koska tuolla ajanhetkellä preisidentti oli vielä virasssaan, mutta vain varapresidentin paikka vapaana. Nixon olisi voinut nimittää vaikka naapurin kaverin, sillä varapresidentin virka ei vaadi senaatin vahvistusta.
Kun Fordista tuli sitten presidentti Nixonin eron myötä 9.8.1974, niin Ford piti varapresidentin viran vapaana aina joulukuuhun 1974 asti, jolloin Nelson Rockefeller nimitettiin varapresidentiksi. Taas virkaan olisi voitu nimittää kuka tahansa ihan Fordin omien mieltymysten mukaan.
Watergaten aikaan republikaanit olivat vähemmistössä sekä edustajainhuoneessa että senaatissa. Presidentin viraltapano alkaa aina edustajainhuoneesta., jossa kirjoitetaan "Articles of Impeachment". En tiedä suomennosta. On kuitenkin huomattava, että suurin osa republikaanneista päätyi lopulta kannattamaan Nixonin erottamista. Tätä ei takuulla nähdä nykyisen republikaanienemmsitöisen edustajainhuoneen toimesta. Republikaanit ja uskonnollinen oikeisto kävelevät vaikka kalliolta alas Trumpin perässä, mikä pitkällä tähtimellä tietää pelkästään hyvää amerikkalaisille, vaikka tässä välissä tapahtuu takuulla kaikenlaista ikävää.netpunk kirjoitti:
Ei. Ford ei ole koskaan ollut edustajainhuoneen puhemies. Republikaanit olivat tuolloin edustajainhuoneessa vähemmistössä. Ford oli republikaanien edustajainhuoneen edustajien johtaja 3.1.1965 -6.12.1973. Fordiin ei siis sovellettu tuota "perimysjärjestystä". En muista kuka oli tuolloin edustajainhuoneen puhemiehenä. Joku demokraatti se oli, koska he olivat enemmistössä ja puhemiehenä toimii aina enemmistöpuolueen edustaja.
Agnew eron myötä Nixon yksinkertaisesti nimitti varapresidentin. Perimysjärjestystä ei tarvittu, koska tuolla ajanhetkellä preisidentti oli vielä virasssaan, mutta vain varapresidentin paikka vapaana. Nixon olisi voinut nimittää vaikka naapurin kaverin, sillä varapresidentin virka ei vaadi senaatin vahvistusta.
Kun Fordista tuli sitten presidentti Nixonin eron myötä 9.8.1974, niin Ford piti varapresidentin viran vapaana aina joulukuuhun 1974 asti, jolloin Nelson Rockefeller nimitettiin varapresidentiksi. Taas virkaan olisi voitu nimittää kuka tahansa ihan Fordin omien mieltymysten mukaan.
Watergaten aikaan republikaanit olivat vähemmistössä sekä edustajainhuoneessa että senaatissa. Presidentin viraltapano alkaa aina edustajainhuoneesta., jossa kirjoitetaan "Articles of Impeachment". En tiedä suomennosta. On kuitenkin huomattava, että suurin osa republikaanneista päätyi lopulta kannattamaan Nixonin erottamista. Tätä ei takuulla nähdä nykyisen republikaanienemmsitöisen edustajainhuoneen toimesta. Republikaanit ja uskonnollinen oikeisto kävelevät vaikka kalliolta alas Trumpin perässä, mikä pitkällä tähtimellä tietää pelkästään hyvää amerikkalaisille, vaikka tässä välissä tapahtuu takuulla kaikenlaista ikävää."En muista kuka oli tuolloin edustajainhuoneen puhemiehenä."
Taisi olla Carl Albert Oklahomasta.
Kiitos loistavasta ketjusta.netpunk kirjoitti:
Ei. Ford ei ole koskaan ollut edustajainhuoneen puhemies. Republikaanit olivat tuolloin edustajainhuoneessa vähemmistössä. Ford oli republikaanien edustajainhuoneen edustajien johtaja 3.1.1965 -6.12.1973. Fordiin ei siis sovellettu tuota "perimysjärjestystä". En muista kuka oli tuolloin edustajainhuoneen puhemiehenä. Joku demokraatti se oli, koska he olivat enemmistössä ja puhemiehenä toimii aina enemmistöpuolueen edustaja.
Agnew eron myötä Nixon yksinkertaisesti nimitti varapresidentin. Perimysjärjestystä ei tarvittu, koska tuolla ajanhetkellä preisidentti oli vielä virasssaan, mutta vain varapresidentin paikka vapaana. Nixon olisi voinut nimittää vaikka naapurin kaverin, sillä varapresidentin virka ei vaadi senaatin vahvistusta.
Kun Fordista tuli sitten presidentti Nixonin eron myötä 9.8.1974, niin Ford piti varapresidentin viran vapaana aina joulukuuhun 1974 asti, jolloin Nelson Rockefeller nimitettiin varapresidentiksi. Taas virkaan olisi voitu nimittää kuka tahansa ihan Fordin omien mieltymysten mukaan.
Watergaten aikaan republikaanit olivat vähemmistössä sekä edustajainhuoneessa että senaatissa. Presidentin viraltapano alkaa aina edustajainhuoneesta., jossa kirjoitetaan "Articles of Impeachment". En tiedä suomennosta. On kuitenkin huomattava, että suurin osa republikaanneista päätyi lopulta kannattamaan Nixonin erottamista. Tätä ei takuulla nähdä nykyisen republikaanienemmsitöisen edustajainhuoneen toimesta. Republikaanit ja uskonnollinen oikeisto kävelevät vaikka kalliolta alas Trumpin perässä, mikä pitkällä tähtimellä tietää pelkästään hyvää amerikkalaisille, vaikka tässä välissä tapahtuu takuulla kaikenlaista ikävää.Aivan totta joo. Kongressihan tosiaan oli demarien hallussa eli Ford ei voinut olla edustajainhuoneen puhemies millään, Hitto soikoon.
Jean-Pierre.Kusela kirjoitti:
"En muista kuka oli tuolloin edustajainhuoneen puhemiehenä."
Taisi olla Carl Albert Oklahomasta.
Kiitos loistavasta ketjusta.>Kiitos loistavasta ketjusta.
Joudun taas yhtymään sinuun. Ymmärräthän, en sillä tavalla, vaan tällä toisella.RepeRuutikallo kirjoitti:
>Kiitos loistavasta ketjusta.
Joudun taas yhtymään sinuun. Ymmärräthän, en sillä tavalla, vaan tällä toisella.Ymmärrän toki. Nämä netpunkin aloittamat ketjut ovat loistavia tietopaketteja. Tietoa tulee sekä häneltä että muilta.
Jean-Pierre.Kusela kirjoitti:
Ymmärrän toki. Nämä netpunkin aloittamat ketjut ovat loistavia tietopaketteja. Tietoa tulee sekä häneltä että muilta.
Aina kun mieleen pyrkii ajatus, että voiko tuo uskonnollinen oikeisto olla niin totaalisen täyttä paskaa kuin netpunk kuvaa, muistan jotain 2,5 vuoden takaisen Hesarin ison artikkelin, jossa kerrottiin kuinka jenkkihelluntailaiset olivat jo 10-20 vuotta käännyttäneet keskiafrikkalaisia oppiin, jossa musliminaapurin tappaminen ei ollut vain oikein vaan lähestulkoon kristityn velvollisuus. Eikä enää yhtään epäilytä. ☠️

Saattoi tuo juttu olla 3,5 vuodenkin takaa, aika kun kuluu semmosta haipakkaa ettei tahdo perässä pysyä. Huhtikuulta kuitenkin, ellei sitten (viimeistään) touko-.

Muistaakseni luin siitä keväällä 2014.
RepeRuutikallo kirjoitti:
Aina kun mieleen pyrkii ajatus, että voiko tuo uskonnollinen oikeisto olla niin totaalisen täyttä paskaa kuin netpunk kuvaa, muistan jotain 2,5 vuoden takaisen Hesarin ison artikkelin, jossa kerrottiin kuinka jenkkihelluntailaiset olivat jo 10-20 vuotta käännyttäneet keskiafrikkalaisia oppiin, jossa musliminaapurin tappaminen ei ollut vain oikein vaan lähestulkoon kristityn velvollisuus. Eikä enää yhtään epäilytä. ☠️
Teimme perheen kanssa autoreissun Yhdysvaltojen halki noin 15 vuotta sitten ja matkustaessamme raamattuvyöhykkeellä oli se aika ahdistavaa ja karmaisevaa. Kuin kauhuleffasta sellaisella hämärän rajamailla höystetyllä tavalla.
Jean-Pierre.Kusela kirjoitti:
Muistaakseni luin siitä keväällä 2014.
Niin se aika rientää! Ja musta helluntaimies muslimin kimppuun. Toki myös toisin päin.
Jean-Pierre.Kusela kirjoitti:
Teimme perheen kanssa autoreissun Yhdysvaltojen halki noin 15 vuotta sitten ja matkustaessamme raamattuvyöhykkeellä oli se aika ahdistavaa ja karmaisevaa. Kuin kauhuleffasta sellaisella hämärän rajamailla höystetyllä tavalla.
”…matkustaessamme raamattuvyöhykkeellä oli se aika ahdistavaa ja karmaisevaa. Kuin kauhuleffasta sellaisella hämärän rajamailla höystetyllä tavalla.”
Tuota seutua kutsutaan myös nimellä ”fly over country”. Tämä tarkoittaa suunnilleen sitä, että rannikoilla asuvat ihmiset lentävät noiden alueiden yli, eivätkä halua olla tekemisissä tuolla alueella asuvien ”redneckien” kanssa.
Oikeastaan ilmiö on aika surullinen ja sillä on siinä mielessä katastrofaalisia seurauksia, että alueellisesti suuria alueita on laiminlyöty ja tämä turhauttanut alueella asuvat ihmiset. Tämä taas on mahdollistanut uskonnollisen oikeiston nousun ja valta-aseman noilla alueilla.
Kun katsoo kuinka punaisia nuo alueet ovat, niin ei ole lainkaan yllättävää, että juuri tuolta alueelta löytyvät myös Trumpin fanaattisimmat kannattajat. Republikaaninen tunnusvärihän on tuo punainen ja siitä seuraa punaisuus poliittisella kartalla.
Tyypillisesti tuon alueen asukkaat on jätetty oman onnensa nojaan aina kun sosiaalisia uudistuksia on tehty. Vaikka John Steinbeckin romaani The Grapes of Wrath (Vihan hedelmät) julkaistiin jo 1939, se on silti aika pätevä kuvaus seudun nykytilanteestakin.
Fly over country on edelleen agraaria seutua, vaikka onhan alueella toki merkittävää teollisuuttakin; on vaikka monet noista teollisuudenaloista ovat lähteneet Aasiaan. Alueella on myös todella isoja kaupunkeja, mutta ne ovatkin anomalioita. Ilmapiiri on agraari ja hyvin uskonnollinen. Mikään ei ole siinä suhteessa muuttunut satoihin vuosiin.
Tuossa yllä olen viitannut Chris Hedgesiin. Hän kirjoitti yhdessä sarjakuvapiirtäjä Joe Saccon kanssa kirjan Days of Destruction, Days of Revolt. Hedgesin tekstiosuudet ja Saccon piirrokset kuvaavat tapahtumia ja tilannetta alueella, missä amerikkalainen versio kapitalismista on epäonnistunut täydellisesti. Ne jotka ovat päässeet tutustumaan Afrikan ja Aasian köyhiin alueisiin tietävät, mistä on kysymys. Edes amerikkalainen media ei juuri vaivaudu uutisoimaan mistään mitä fly over countryssa tapahtuu, ellei kyseessä ole luonnonkatastrofi, joukkoampuminen tai jotain muuta todella häijyä.
On pelkästään hävettävää kuinka bruttokansantuotteella mitattuna maailman vaurain valtio antaa tilanteen vain jatkua. Mikään ei tule muuttumaan niin kauan kuin liittovaltiolta tuleva apu katsotaan sosialismiksi ja tämä koskee sekä avun saajia että avun antajia.
Noilla alueilla asuvat ihmiset ovat ihmisuhreja kapitalismin kaikkivoivalla alttarilla.
Itse asuin raamattuvyöhykkeellä 1981-1987. Viimeksi vuonna 2013 kävin katsomassa tuttuja paikkoja; viisi viikkoa oli enemmän kuin tarpeeksi. Kaikki vaikutti entistäkin rähjäisemmältä.netpunk kirjoitti:

Itse asuin raamattuvyöhykkeellä 1981-1987. Viimeksi vuonna 2013 kävin katsomassa tuttuja paikkoja; viisi viikkoa oli enemmän kuin tarpeeksi. Kaikki vaikutti entistäkin rähjäisemmältä.Kiitos netpunk! Luen kirjoituksiasi suurella mielenkiinnolla.

Itse asuin raamattuvyöhykkeellä 1981-1987. Viimeksi vuonna 2013 kävin katsomassa tuttuja paikkoja; viisi viikkoa oli enemmän kuin tarpeeksi. Kaikki vaikutti entistäkin rähjäisemmältä."Hedgesin tekstiosuudet ja Saccon piirrokset kuvaavat tapahtumia ja tilannetta alueella, missä amerikkalainen versio kapitalismista on epäonnistunut täydellisesti."
Noita ei varmaan ole suomennettu? Olisi mielenkiintoista tutustua, miten he ovat asian nähneet.mummomuori kirjoitti:
"Hedgesin tekstiosuudet ja Saccon piirrokset kuvaavat tapahtumia ja tilannetta alueella, missä amerikkalainen versio kapitalismista on epäonnistunut täydellisesti."
Noita ei varmaan ole suomennettu? Olisi mielenkiintoista tutustua, miten he ovat asian nähneet.Hedgesiltä ei kai ole suomennettu yhtään mitään, en usko että on. Pane kuitenkin Googlen kuvahukaan hakusanoiksi "days of destruction days of revolt", niin sieltä löytyy em. kirjan kuvitusta. Vaikka ei osaisi sanaakaan englantia, niin kuvat kertovat paljon.
Amerikkalaiset voivat nyt ”onnitella” itseään. Maasta tuli republikaanien uskonnollisen oikeiston ajamana fasistinen feodaaliyhteiskunta.
Keskiviikon viihdettä olivat edustajainhuoneen ja senaatin äänestykset uusista verolaeista. Molemmat kongressin kamarit hyväksyivät lait. Tänään edustajainhuone äänestää vielä uudestaan, sitten tarvitaan Trumpin nimikirjoitus ja näin on tehty kaikkien aikojen puhallus: budjettiin syntyy 1,5 triljoonan reikä ja rikkain väestö saa ”sosialisoitua” muutenkin heikossa jamassa olevien varallisuuden tuhoamalla näiden elinehtoja. Aika monta vuosikymmentä tähän meni. Edellinen vähän pienimuotoisempi puhallus nähtiin 30 vuotta sitten. Siitäkään maa ei koskaan toipunut. Nyt hyväksytyn lain vaikutuksia on arvioitu 10 vuoden pituisella periodilla. Tuona ajanjaksona yli 300 miljoonan amerikkalaisen elämä kurjistuu.
Tuota 1,5 triljoonan reikää yritetään pienentää leikkaamalla sosiaaliturvaa mukaan lukien kaikkein köyhimmille jaettavat ”ruokakupongit”, joilla voi hankkia elintarvikkeita vaikka sitten Walmartista. Tulilinjalla ovat Medicare ja Medicaid ja tämä merkitsee sitä, että miljoonat ihmiset menettävät terveydenhuoltoa koskevan vakuutuksensa. Mukana joukossa ovat miljoonat lapset. Jos jostain voi imuroida rahaa rikkaille, niin nyt hyväksytty lakia mahdollistaa kaikenlaiset konnuudet.
Saamme takuulla myös nähdä samanlaisia puhalluksia kuin nähtiin syksyllä 2017 hurrikaanien aiheuttamien vahinkojen ja jälleenrakennuksen puitteissa. Republikaanienemmistöinen kongressi viivytteli Teksasin ja Floridan määrärahojen kanssa, mutta joutui lopulta taipumaan, koska Teksas ja Florida ovat republikaaneille tärkeitä äänestysalueita. Näillä alueilla ryhdyttiin jälleenrakennukseen ripeässä tahdissa.
Huonommin kävi Puerto Ricossa. Saaren sähköverkkoa ei ole vieläkään korjattu. Puhdasta vesijohtovettä ei vieläkään ole kuin osalla saaren väestöstä. Infrastruktuuri on muutenkin säpäleinä.
Oli aika hurjaa, että Puerto Ricon sähköverkon korjausurakka myönnettiin montanalaiselle Whitefish –yritykselle. Urakan arvo oli 300 miljardia dollaria. Eikä tässä vielä kaikki. Whitefishilla oli peräti kaksi työntekijää kun urakkasopimus solmittiin. Jostain Whitefish sitten raapi sähkömiehiä, jotta korjaukset saatiin aloitettua. Whitefishilla ei ollut juuri mitään kokemusta sähköverkkojen korjauksesta.
Whitefish sai urakan vain siitä syystä, että yrityksen kotipaikka on sisäministeri Ryan Zinken kotikaupunki. Zinken poika oli ollut ko. firmassa kesätöissä ja nuo firman kaksi työntekijää/omistajaa olivat Zinken perhetuttuja.
Zinke kuuluu tosiuskovien republikaanien joukkoon, kuten myös edustajainhuoneen puhemies Paul Ryan, joka Puerto Ricon kriisin ollessa pahimmillaan kehotti saaren asukkaita olemaan hiljaa ja rukoilemaan. Sillähän epäkohdat tuleekin korjatuksi.
Tästä päästäänkin takaisin ketjun otsikkoon. Eilen 19.12.2017 New Yorker –lehti julkaisi verkkosivuillaan jutun, joka oli otsikoitu: Can Evangelicalism Survive Donald Trump and Roy Moore.
Jutun johtopäätös oli, että evankelikaalisuuden tulevaisuus näyttää huonolta. Perusteet olivat aika paljon samoja kuin tässä ketjussa on esitetty.
Ja lopuksi vähän lisää korruptoitunutta fasismia USA:n ympäristöministeriöstä. Tuossa yllä jo mainitsinkin ympäristöministeri Scott Pruittin ja hänen matkustamisensa yskityslentokoneilla liittovaltion piikkiin. Ollessaan Oklahoman osavaltion oikeusministerinä Pruitt tehtaili syytteitä ympäristöministeriötä vastaan. Hän uhosi tuhoavansa koko ministeriön. Sinänsä hassua, että ympäristöministeriö on republikaanipresidentti Richard Nixonin aikaansaannos.
Oklahoma on tärkeää öljyntuotantoaluetta ja öljyteollisuus ehkä tärkein republikaanien uskonnollisen oikeiston rahoittaja. Nyt ympäristöministerinä Pruitt on onnistunut ajamaan koko ministeriön lähes nollatilaan. Kaikki Obaman aikana voimaan saatetut ympäristöasetukset (exucutive orders) on purettu ja ainakin öljyteollisuus saa saastuttaa ympäristöä mukaan lukien pohjavedet joutumatta tilille.netpunk kirjoitti:
Amerikkalaiset voivat nyt ”onnitella” itseään. Maasta tuli republikaanien uskonnollisen oikeiston ajamana fasistinen feodaaliyhteiskunta.
Keskiviikon viihdettä olivat edustajainhuoneen ja senaatin äänestykset uusista verolaeista. Molemmat kongressin kamarit hyväksyivät lait. Tänään edustajainhuone äänestää vielä uudestaan, sitten tarvitaan Trumpin nimikirjoitus ja näin on tehty kaikkien aikojen puhallus: budjettiin syntyy 1,5 triljoonan reikä ja rikkain väestö saa ”sosialisoitua” muutenkin heikossa jamassa olevien varallisuuden tuhoamalla näiden elinehtoja. Aika monta vuosikymmentä tähän meni. Edellinen vähän pienimuotoisempi puhallus nähtiin 30 vuotta sitten. Siitäkään maa ei koskaan toipunut. Nyt hyväksytyn lain vaikutuksia on arvioitu 10 vuoden pituisella periodilla. Tuona ajanjaksona yli 300 miljoonan amerikkalaisen elämä kurjistuu.
Tuota 1,5 triljoonan reikää yritetään pienentää leikkaamalla sosiaaliturvaa mukaan lukien kaikkein köyhimmille jaettavat ”ruokakupongit”, joilla voi hankkia elintarvikkeita vaikka sitten Walmartista. Tulilinjalla ovat Medicare ja Medicaid ja tämä merkitsee sitä, että miljoonat ihmiset menettävät terveydenhuoltoa koskevan vakuutuksensa. Mukana joukossa ovat miljoonat lapset. Jos jostain voi imuroida rahaa rikkaille, niin nyt hyväksytty lakia mahdollistaa kaikenlaiset konnuudet.
Saamme takuulla myös nähdä samanlaisia puhalluksia kuin nähtiin syksyllä 2017 hurrikaanien aiheuttamien vahinkojen ja jälleenrakennuksen puitteissa. Republikaanienemmistöinen kongressi viivytteli Teksasin ja Floridan määrärahojen kanssa, mutta joutui lopulta taipumaan, koska Teksas ja Florida ovat republikaaneille tärkeitä äänestysalueita. Näillä alueilla ryhdyttiin jälleenrakennukseen ripeässä tahdissa.
Huonommin kävi Puerto Ricossa. Saaren sähköverkkoa ei ole vieläkään korjattu. Puhdasta vesijohtovettä ei vieläkään ole kuin osalla saaren väestöstä. Infrastruktuuri on muutenkin säpäleinä.
Oli aika hurjaa, että Puerto Ricon sähköverkon korjausurakka myönnettiin montanalaiselle Whitefish –yritykselle. Urakan arvo oli 300 miljardia dollaria. Eikä tässä vielä kaikki. Whitefishilla oli peräti kaksi työntekijää kun urakkasopimus solmittiin. Jostain Whitefish sitten raapi sähkömiehiä, jotta korjaukset saatiin aloitettua. Whitefishilla ei ollut juuri mitään kokemusta sähköverkkojen korjauksesta.
Whitefish sai urakan vain siitä syystä, että yrityksen kotipaikka on sisäministeri Ryan Zinken kotikaupunki. Zinken poika oli ollut ko. firmassa kesätöissä ja nuo firman kaksi työntekijää/omistajaa olivat Zinken perhetuttuja.
Zinke kuuluu tosiuskovien republikaanien joukkoon, kuten myös edustajainhuoneen puhemies Paul Ryan, joka Puerto Ricon kriisin ollessa pahimmillaan kehotti saaren asukkaita olemaan hiljaa ja rukoilemaan. Sillähän epäkohdat tuleekin korjatuksi.
Tästä päästäänkin takaisin ketjun otsikkoon. Eilen 19.12.2017 New Yorker –lehti julkaisi verkkosivuillaan jutun, joka oli otsikoitu: Can Evangelicalism Survive Donald Trump and Roy Moore.
Jutun johtopäätös oli, että evankelikaalisuuden tulevaisuus näyttää huonolta. Perusteet olivat aika paljon samoja kuin tässä ketjussa on esitetty.
Ja lopuksi vähän lisää korruptoitunutta fasismia USA:n ympäristöministeriöstä. Tuossa yllä jo mainitsinkin ympäristöministeri Scott Pruittin ja hänen matkustamisensa yskityslentokoneilla liittovaltion piikkiin. Ollessaan Oklahoman osavaltion oikeusministerinä Pruitt tehtaili syytteitä ympäristöministeriötä vastaan. Hän uhosi tuhoavansa koko ministeriön. Sinänsä hassua, että ympäristöministeriö on republikaanipresidentti Richard Nixonin aikaansaannos.
Oklahoma on tärkeää öljyntuotantoaluetta ja öljyteollisuus ehkä tärkein republikaanien uskonnollisen oikeiston rahoittaja. Nyt ympäristöministerinä Pruitt on onnistunut ajamaan koko ministeriön lähes nollatilaan. Kaikki Obaman aikana voimaan saatetut ympäristöasetukset (exucutive orders) on purettu ja ainakin öljyteollisuus saa saastuttaa ympäristöä mukaan lukien pohjavedet joutumatta tilille.Yksi nuoruudenystäväni on nyt asunut Oklahomassa yli 30 vuotta (taitaa olla jo lähempänä 40 vuotta). Ennen osavaltiossa rekisteröitiin kolme maanjäristystä vuodessa, nyt yli 300. Obaman aikainen ympäristöministeriö tutki asiaa ja silloin saatiin selville, että liuskekiviöljyn tuotanto on aiheuttanut maanjäristysten lisääntymisen. Onneksi järistykset ovat olleet pieniä. Ensitöikseen Pruitt poistatti tutkimuksen liittovaltion verkkosivuilta.
Pruitt heti ministerin uransa aluksi poistatti hallinnon verkkosivuilta kaikki maininnat ilmastonmuutoksesta. Edelleen Pruitt heti aluksi selvitti ketkä ympäristöministeriön virkamiehistä – ja naisista olivat sitä mieltä, että ilmastonmuutos on fakta. Näistä laadittiin oikein nimilista, kuten laadittiin niistä virkailijoista, jotka mahdollisesti olivat demokraatteja. Viime viikkoina vallinneen muun hälinän alle on jäänyt sellainen seikka, että Pruitt vaati ministeriön osastopäälliköitä laatimaan nimilistan virkailijoista, jotka ovat joko työajalla tai jopa vapaa-aikana esittäneet kritiikkiä Donald Trumpia kohtaan ja erottamaan nämä virkailijat. Muutama on jo saanutkin potkut.
Oklahoma on ehkä vahvinta evankelikaalisten tukialuetta Alabaman lisäksi ja se kertoo seudusta paljon. Pruitt on myös tätä uskonnollisen oikeiston porukkaa, jonka mukaan ympäristöstä ei tarvitse välittää, sillä Jeesus palaa pian, ehkä jo viiden kuluttua.
Ympäristöministeriö ei ole ainoa tapaus, mutta tuli nyt vain mieleen. Kyllä on hienoa asua fasistisessa maassa!netpunk kirjoitti:
Yksi nuoruudenystäväni on nyt asunut Oklahomassa yli 30 vuotta (taitaa olla jo lähempänä 40 vuotta). Ennen osavaltiossa rekisteröitiin kolme maanjäristystä vuodessa, nyt yli 300. Obaman aikainen ympäristöministeriö tutki asiaa ja silloin saatiin selville, että liuskekiviöljyn tuotanto on aiheuttanut maanjäristysten lisääntymisen. Onneksi järistykset ovat olleet pieniä. Ensitöikseen Pruitt poistatti tutkimuksen liittovaltion verkkosivuilta.
Pruitt heti ministerin uransa aluksi poistatti hallinnon verkkosivuilta kaikki maininnat ilmastonmuutoksesta. Edelleen Pruitt heti aluksi selvitti ketkä ympäristöministeriön virkamiehistä – ja naisista olivat sitä mieltä, että ilmastonmuutos on fakta. Näistä laadittiin oikein nimilista, kuten laadittiin niistä virkailijoista, jotka mahdollisesti olivat demokraatteja. Viime viikkoina vallinneen muun hälinän alle on jäänyt sellainen seikka, että Pruitt vaati ministeriön osastopäälliköitä laatimaan nimilistan virkailijoista, jotka ovat joko työajalla tai jopa vapaa-aikana esittäneet kritiikkiä Donald Trumpia kohtaan ja erottamaan nämä virkailijat. Muutama on jo saanutkin potkut.
Oklahoma on ehkä vahvinta evankelikaalisten tukialuetta Alabaman lisäksi ja se kertoo seudusta paljon. Pruitt on myös tätä uskonnollisen oikeiston porukkaa, jonka mukaan ympäristöstä ei tarvitse välittää, sillä Jeesus palaa pian, ehkä jo viiden kuluttua.
Ympäristöministeriö ei ole ainoa tapaus, mutta tuli nyt vain mieleen. Kyllä on hienoa asua fasistisessa maassa!Jos Yhdysvallat olisi pienempi maa, näitä lukisi vähän toisin kuin nyt. Mutta se mikä tapahtuu siellä, vaikuttaa myös Eurooppaan.
”…ja näin on tehty kaikkien aikojen puhallus: budjettiin syntyy 1,5 triljoonan reikä…”
”…reikää yritetään pienentää leikkaamalla sosiaaliturvaa mukaan lukien kaikkein köyhimmille jaettavat ”ruokakupongit”…”
Mitä suunnitelmia siellä on näiden seurausten varalle? Joko on alettu rakentamaan lisää vankiloita ja työstämään lakeja, joissa ruuan varastamisesta saa 40 vuoden tuomion? No, tämä oli sarkasmia.
Seuraan siis vain erilaisia dokumentteja, joissa näkyy se, miten köyhin osa oikeasti joutuu elämään. Jatkuva taistelu ruuasta, katosta päänpäällä jne. ei taidakaan johtaa siihen, että ihmiset innolla menevät töihin? Kaikkea muuta.
”…samanlaisia puhalluksia kuin nähtiin syksyllä 2017 hurrikaanien aiheuttamien vahinkojen ja jälleenrakennuksen puitteissa.”
Näin olen ymmärtänyt. Eikä kaikkia paikkoja ole kunnostettu, vaan jätetty rempalleen. Yhdessä dokkarissa kerrottiin, miten näistä on tullut narkomaanien ”paratiiseja”, sillä paikalla ei ole edes juuri poliiseja tai vastaavia.
”Edellinen vähän pienimuotoisempi puhallus nähtiin 30 vuotta sitten. Siitäkään maa ei koskaan toipunut.”
Sen vaikutukset ovat yhä suomessakin tunnettuja. Saa nähdä miten tällä kertaa käy, kun kupla puhkeaa?
”Jutun johtopäätös oli, että evankelikaalisuuden tulevaisuus näyttää huonolta.”
Hyvä että tuot vähän muitakin lähteitä ja uutisia tänne. Tuota pitänee seurata.
”Oklahoma on tärkeää öljyntuotantoaluetta ja öljyteollisuus ehkä tärkein republikaanien uskonnollisen oikeiston rahoittaja…”
”Pruitt heti ministerin uransa aluksi poistatti hallinnon verkkosivuilta kaikki maininnat ilmastonmuutoksesta.”
Tästä sidoksesta on ollut jo juttua. Taitaa vain olla sellaista tietoa, joka pyritään kiistämään kaikin tavoin?
”…vaati ministeriön osastopäälliköitä laatimaan nimilistan virkailijoista, jotka ovat joko työajalla tai jopa vapaa-aikana esittäneet kritiikkiä Donald Trumpia kohtaan ja erottamaan nämä virkailijat.”
Sensuuri pahenee. Toivon mukaan siellä nousee vastaliikkeitä, jotka alkavat rikkoa tuota muuria.mummomuori kirjoitti:
Jos Yhdysvallat olisi pienempi maa, näitä lukisi vähän toisin kuin nyt. Mutta se mikä tapahtuu siellä, vaikuttaa myös Eurooppaan.
”…ja näin on tehty kaikkien aikojen puhallus: budjettiin syntyy 1,5 triljoonan reikä…”
”…reikää yritetään pienentää leikkaamalla sosiaaliturvaa mukaan lukien kaikkein köyhimmille jaettavat ”ruokakupongit”…”
Mitä suunnitelmia siellä on näiden seurausten varalle? Joko on alettu rakentamaan lisää vankiloita ja työstämään lakeja, joissa ruuan varastamisesta saa 40 vuoden tuomion? No, tämä oli sarkasmia.
Seuraan siis vain erilaisia dokumentteja, joissa näkyy se, miten köyhin osa oikeasti joutuu elämään. Jatkuva taistelu ruuasta, katosta päänpäällä jne. ei taidakaan johtaa siihen, että ihmiset innolla menevät töihin? Kaikkea muuta.
”…samanlaisia puhalluksia kuin nähtiin syksyllä 2017 hurrikaanien aiheuttamien vahinkojen ja jälleenrakennuksen puitteissa.”
Näin olen ymmärtänyt. Eikä kaikkia paikkoja ole kunnostettu, vaan jätetty rempalleen. Yhdessä dokkarissa kerrottiin, miten näistä on tullut narkomaanien ”paratiiseja”, sillä paikalla ei ole edes juuri poliiseja tai vastaavia.
”Edellinen vähän pienimuotoisempi puhallus nähtiin 30 vuotta sitten. Siitäkään maa ei koskaan toipunut.”
Sen vaikutukset ovat yhä suomessakin tunnettuja. Saa nähdä miten tällä kertaa käy, kun kupla puhkeaa?
”Jutun johtopäätös oli, että evankelikaalisuuden tulevaisuus näyttää huonolta.”
Hyvä että tuot vähän muitakin lähteitä ja uutisia tänne. Tuota pitänee seurata.
”Oklahoma on tärkeää öljyntuotantoaluetta ja öljyteollisuus ehkä tärkein republikaanien uskonnollisen oikeiston rahoittaja…”
”Pruitt heti ministerin uransa aluksi poistatti hallinnon verkkosivuilta kaikki maininnat ilmastonmuutoksesta.”
Tästä sidoksesta on ollut jo juttua. Taitaa vain olla sellaista tietoa, joka pyritään kiistämään kaikin tavoin?
”…vaati ministeriön osastopäälliköitä laatimaan nimilistan virkailijoista, jotka ovat joko työajalla tai jopa vapaa-aikana esittäneet kritiikkiä Donald Trumpia kohtaan ja erottamaan nämä virkailijat.”
Sensuuri pahenee. Toivon mukaan siellä nousee vastaliikkeitä, jotka alkavat rikkoa tuota muuria.”Mitä suunnitelmia siellä on näiden seurausten varalle? Joko on alettu rakentamaan lisää vankiloita ja työstämään lakeja, joissa ruuan varastamisesta saa 40 vuoden tuomion? No, tämä oli sarkasmia.”
Mitään liittovaltion tasolla olevaa suunnitelmaa ei tiettävästi ole. Republikaanit laskevat sen varaan, että kun Kongressi seuraavan kerran on demokraattien hallussa, demokraatit korjaavat epäkohdat, jolloin republikaanit pääsevät taas vastustamaan noita korjauksia omassa sitä seuraavassa kampanjassaan. Sitä ennen republikaanit aina yrittävät ja tavallisesti onnistuvat puhaltamaan rahat suurimmilta osalta kansaa. Tämä on ollut käytäntö Reaganin ajoista lähtien.
Vankiloita ei ole viime vuosina rakennettu juurikaan lisää, mutta monia on laajennettu. Yhdysvalloissa on ihan oma vankileirien saaristonsa. Lakejaan ei paljon tarvitse muuttaa, kun monessa osavaltiossa tuosta ruoan varastamisesta saa jo nyt maksimissaan 5-10 vuoden tuomion. Yhdysvallat on koko historiansa ajan ollut ”rangaistusyhteiskunta”. Mitä rangaistuksiin tulee, niin USA ei ole koskaan ollut liberaali yhteiskunta. Tämä uskomus rangaistavuudesta rehabilitointikeinona on elänyt sitkeästi. Uskonnollinen oikeisto on aina ollut ajamassa rangaistusten koventamista entisestään. Nykyisen hallinnon aikana vaatimus on taas paljon esillä. Oikeusministerinä toimiva uskonnollisen oikeiston pitkäaikainen panssarinyrkki on ajamassa käytäntöä, jolla rangaistukset kärsittäisiin aina täysimääräisenä. Onneksi oikeusministeri ei voi vaikuttaa kunkin osavaltion lakiin. Osavaltiot päättävät omissa lainsäädäntöelimissään minkälaisia rangaistuksia ruoan varastamisesta saa. Siellä missä republikaanilla on osavaltion omassa kongressissa enemmistö, Sessionsin ideaa on alettu toteuttaa.
Tavallisesti ruoan varastamisesta saa sakkotuomion, mutta silti saattaa joutua lusimaan, jos ei ole varaa maksaa sakkoa. Monin paikoin sakot muutetaan vankeudeksi, eikä neuvotteluvaraa juuri ole.
Erikoispiirteenä on nuorten suuri osuus vankipopulaatiosta. Pienestäkin rikkeestä saattaa joutua nuorisovankilaan. Amerikkalainen piirre on myös se, että nuorta alaikäistä saatetaan syyttää täysi-ikäisenä, jos se tuomioistuin missä asiaa puidaan, suostuu tähän menettelyyn. Tavallisesti tämä koskee kuitenkin vain murhia. Alaikäinen ei kuitenkaan voi saada murhasta kuolemantuomiota, vaikka se olisi ko. osavaltiossa käytössä. Silloin saa elinkautisen ilman armahdusmahdollisuutta. Rangaistus voi olla jotain niin käsittämätöntä kuin 999 vuotta vankeutta.
”Sensuuri pahenee. Toivon mukaan siellä nousee vastaliikkeitä, jotka alkavat rikkoa tuota muuria.”
Toivoa täytyy, mutta minä en ole kovin optimistinen asian suhteen. Vastarinta joutuu starttaaman todella pitkältä takamatkalta.- OonmäEnPiää
netpunk kirjoitti:
”Aika rohkea teko noilla seuduin.”
Näitä ääniä on noussut vasta viime aikoina. Charles Barkleyn lisäksi sellainen afro-amerikkalainen pastori kuin William Barber on saanut jonkin verran näkyvyyttä jopa Fox Newsilla. Trumpin valinnan jälkeen hän on ollut mustien liberaalien kristittyjen äänitorvena. Barberilla on todella hyvät tiedot evankelikaalisten kieroilusta, koska hän oli ennen itse sellainen, mutta on sittemmin tullut toisiin aatoksiin. Yleensäkin kristittyjen keskuudesta nouseva uskonnollisen oikeiston kritiikki on alkanut etnisten vähemmistöjen pastorien toimesta. He saavat edes jonkin verran medianäkyvyyttä.
Edelleen liberaaleilla kristityillä ei oikeastaan ole juuri minkäänlaista medianäkyvyyttä. Amerikassa on useita uskonnollisia tv-kanavia. Kun katsoo niiden ohjelmatarjontaa, niin kaikki on uskonnollisen oikeiston jyrkimmän siiven (esimerkiksi etelän baptistien) propagandaa. Myös menestysteologia on ollut näkyvästi esillä jo vuosikymmeniä. Maltillisuutta ei noista ohjelmista juuri löydy. Kaiken on oltava mahdollisimman jyrkkää, jotta yleisön mielenkiinto pysyy yllä.
”Eikä mikään ihme, että jotkut saavat koko kristinuskosta täysin väärän käsityksen.”
Suomalaisesta näkökulmasta koko Amerikan kristittyjen kenttä on ihan tärähtänyttä. Amerikassa sellainen mikä Suomessa katsottaisiin ääri-ilmiöksi, on Yhdysvalloissa valtavirtaa. USA on historiallisesti uskonnollisten ääriliikkeiden luvattu maa. Mitä tulee näiden kristittyjen ääriliikkeiden normalisoimiseen ja legitimoimiseen, niin siinä uskonnollinen oikeisto on onnistunut oikein hyvin. Kaikesta epäeettisestä on tullut normaalia, kun puhutaan kristinuskosta ja republikaaneista sekä yhdessä että erikseen.
”Tämä on mielestäni surullista. Mutta en tiedä, avaako se kenenkään noiden itsensä silmiä?”
Arvelen, että ei. Peli katsotaan loppuun asti. Uskonnollista vakaumusta taitaa olla todella vaikea muuttaa tai edes maltillistaa. Kun on pitkään ollut jonkin puolesta, niin tuon asian virheitä ja mädänneisyyttä ei tahdota tunnustaa. Uskonnollinen oikeisto ei luovu eikä takuulla muuta ideologiaansa.
”Kun teot alkavat konkretisoitua, niin varmaan useimpien silmät aukenevat.”
Evankelikaalisia taitaa olla noin kolmasosa amerikkalaisista kristityistä. Tämän hetkinen Trumpin kannatusluku on 32 prosenttia. Lieneekö sattuma? Tämä porukka ei muuta näkemyksiään kovinkaan helposti. Pikemmin trendi on ollut se, että he muuttavat (jos muuttavat) näkemyksiään entistä jyrkemmiksi.
”Oletan että Patmos yritti samaa niillä risteilyillään”
Onko Patmos jo lähtenyt risteilemään? Näitä ”Bible Cruises” –juttuja on järjestetty Yhdysvalloissa pitkään. Juttu toimii siten, että jokin uskonnollisen oikeiston puulaaki varaa Karibian risteilyltä 200-300 paikkaa. Risteilyaluksen luentosalissa ja auditoriossa he järjestävät ”raamatturisteilijöiden” sisäisiä bakkanaaleja sekä muillekin avoimia tilaisuuksia. Tämä porukka kulkee matkustajien joukossa nimilaput rintapielessä, jos joku sattuisi jututtamaan heitä. Siitä sitten alkaa koukuttava ”evankelioiminen”
Skientologeilla oli jopa oma risteilyalus, mutta se oli vain heidän omaan käyttöönsä. L.Ron Hubbard oli itse laivan kommodori. Muutkin tittelit oli otettu USA:n laivastosta. Toisen maailman sodan aikana Hubbard oli ollut laivaston rannikkovartiossa, mutta sai sieltä potkut, kun oli alkanut ampumaan olemattomia japanilaisia jossain Kalifornia rannikolla. Skientologit eroavat uskonnollisesta oikeistossa siinä, että värväävät kunnanvaltuutettuja, eikä suinkaan valtakunnan politiikkaan osallistuvia. Molemmilla on myös omat ”julkkisuskovansa”Siinä Teille konservatiivioikeiston laivaseminaaria Suomen malliin
https://youtu.be/wGSL6MkZpvQ netpunk kirjoitti:
”Mitä suunnitelmia siellä on näiden seurausten varalle? Joko on alettu rakentamaan lisää vankiloita ja työstämään lakeja, joissa ruuan varastamisesta saa 40 vuoden tuomion? No, tämä oli sarkasmia.”
Mitään liittovaltion tasolla olevaa suunnitelmaa ei tiettävästi ole. Republikaanit laskevat sen varaan, että kun Kongressi seuraavan kerran on demokraattien hallussa, demokraatit korjaavat epäkohdat, jolloin republikaanit pääsevät taas vastustamaan noita korjauksia omassa sitä seuraavassa kampanjassaan. Sitä ennen republikaanit aina yrittävät ja tavallisesti onnistuvat puhaltamaan rahat suurimmilta osalta kansaa. Tämä on ollut käytäntö Reaganin ajoista lähtien.
Vankiloita ei ole viime vuosina rakennettu juurikaan lisää, mutta monia on laajennettu. Yhdysvalloissa on ihan oma vankileirien saaristonsa. Lakejaan ei paljon tarvitse muuttaa, kun monessa osavaltiossa tuosta ruoan varastamisesta saa jo nyt maksimissaan 5-10 vuoden tuomion. Yhdysvallat on koko historiansa ajan ollut ”rangaistusyhteiskunta”. Mitä rangaistuksiin tulee, niin USA ei ole koskaan ollut liberaali yhteiskunta. Tämä uskomus rangaistavuudesta rehabilitointikeinona on elänyt sitkeästi. Uskonnollinen oikeisto on aina ollut ajamassa rangaistusten koventamista entisestään. Nykyisen hallinnon aikana vaatimus on taas paljon esillä. Oikeusministerinä toimiva uskonnollisen oikeiston pitkäaikainen panssarinyrkki on ajamassa käytäntöä, jolla rangaistukset kärsittäisiin aina täysimääräisenä. Onneksi oikeusministeri ei voi vaikuttaa kunkin osavaltion lakiin. Osavaltiot päättävät omissa lainsäädäntöelimissään minkälaisia rangaistuksia ruoan varastamisesta saa. Siellä missä republikaanilla on osavaltion omassa kongressissa enemmistö, Sessionsin ideaa on alettu toteuttaa.
Tavallisesti ruoan varastamisesta saa sakkotuomion, mutta silti saattaa joutua lusimaan, jos ei ole varaa maksaa sakkoa. Monin paikoin sakot muutetaan vankeudeksi, eikä neuvotteluvaraa juuri ole.
Erikoispiirteenä on nuorten suuri osuus vankipopulaatiosta. Pienestäkin rikkeestä saattaa joutua nuorisovankilaan. Amerikkalainen piirre on myös se, että nuorta alaikäistä saatetaan syyttää täysi-ikäisenä, jos se tuomioistuin missä asiaa puidaan, suostuu tähän menettelyyn. Tavallisesti tämä koskee kuitenkin vain murhia. Alaikäinen ei kuitenkaan voi saada murhasta kuolemantuomiota, vaikka se olisi ko. osavaltiossa käytössä. Silloin saa elinkautisen ilman armahdusmahdollisuutta. Rangaistus voi olla jotain niin käsittämätöntä kuin 999 vuotta vankeutta.
”Sensuuri pahenee. Toivon mukaan siellä nousee vastaliikkeitä, jotka alkavat rikkoa tuota muuria.”
Toivoa täytyy, mutta minä en ole kovin optimistinen asian suhteen. Vastarinta joutuu starttaaman todella pitkältä takamatkalta."Yhdysvallat on koko historiansa ajan ollut ”rangaistusyhteiskunta”. "
Joitakin vuosia sitten jouduin etsimään taustatietoja juuri näistä rangaistuksista. Yhdysvallat oli oikein esimerkki siitä, miten järjettömät rangaistukset vain lisäsivät rikollisuutta mutta etenkin raakoja ja väkivaltaisia rikoksia.
"Uskonnollinen oikeisto on aina ollut ajamassa rangaistusten koventamista entisestään. "
Niinpä, seikka joka on täysin käsittämätön. Mutta - realiteetteja kai ei heidän tarvitse tässä suhtessa ottaa huomioon, senkun vain lisäävät vankilabisnestä ja pitävät mahdollisimman paljon ihmisiä "lukkojen takana". :(
- PasiToivonen
Huomauttaisin että Kiina ei ole sosialistinen maa, vaikka saattaa teeskennellä sellaista.
Kiina jatkaa etenemistä kohti pankkikriisiään
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005432830.html- Korjauksia
”Kiinalla on valtavat rahavarannot ja valtion johdolla suuremmat mahdollisuudet puuttua talouteen kuin länsimaissa.”
Kiina siirtyi 1993 uuden perustuslakinsa mukaan suunnitelmataloudesta sosialistiseen markkinatalouteen. Korjauksia kirjoitti:
”Kiinalla on valtavat rahavarannot ja valtion johdolla suuremmat mahdollisuudet puuttua talouteen kuin länsimaissa.”
Kiina siirtyi 1993 uuden perustuslakinsa mukaan suunnitelmataloudesta sosialistiseen markkinatalouteen.Totta, hyvä korjaus.
Se on kyllä todettava, että jotenkin USA:lla ei oikein hyvin näytä menevän. Itse ajattelisin niin, että jos olisin äärimmäisen rikas, siellä voisi hyvä olla. Näin keskituloisen ihmisen näkökulmasta maa vaikuttaa vaikealta paikalta.
Avaajan tavoin epäilen, että koko korttitalo saattaa romahtaa. Siinä sivussa vain menee sitten nurin moni muukin alue. Toivon olevani väärässä."Avaajan tavoin epäilen, että koko korttitalo saattaa romahtaa."
Mielestäni se tulee romahtamaan, tavalla tai toisella. Trumpin politiikka vain kiihdyttää tätä.mummomuori kirjoitti:
"Avaajan tavoin epäilen, että koko korttitalo saattaa romahtaa."
Mielestäni se tulee romahtamaan, tavalla tai toisella. Trumpin politiikka vain kiihdyttää tätä.Täällä sanotaan, että USA on jo nyt teho-osaston hengityskoneessa.
netpunk kirjoitti:
Täällä sanotaan, että USA on jo nyt teho-osaston hengityskoneessa.
Mikään imperiumi ei historian valossa ole ollut ikuinen.
InhottavaRealisti kirjoitti:

USA:lla on tosin ainakin toistaiseksi täydet eväät nousta romahduksestakin, sillä tällä tietoa se ei ymmärtääkseni välttämättä olisi taloudellinen romahdus vaan enemmänkin henkinen, moraalinen ja poliittinen.
Tällä hetkellä Yhdysvallat kuitenkin vaikuttaisi olevan käsitteen länsimainen demokratia irvikuva. Ja uskonnollinen oikeisto ei tietenkään luo demokratiaa tai vapautta vaan päin vastoin, kaventaa ihmisten tilaa hengittää.
Romahdus onkin nimenomaan moraalinen. Ei siksi, että kansa olisi erityisen moraaliton. Tuskin on. Valtaapitävät ovat. Ja moraalittomimpia ovat he jotka kovimpaan ääneen Jeesuksen nimeen vannovat.
Ja tätä samaa kaupataan meille Patmoksesta käsin. Hyi hyi.a-teisti kirjoitti:
Tällä hetkellä Yhdysvallat kuitenkin vaikuttaisi olevan käsitteen länsimainen demokratia irvikuva. Ja uskonnollinen oikeisto ei tietenkään luo demokratiaa tai vapautta vaan päin vastoin, kaventaa ihmisten tilaa hengittää.
Romahdus onkin nimenomaan moraalinen. Ei siksi, että kansa olisi erityisen moraaliton. Tuskin on. Valtaapitävät ovat. Ja moraalittomimpia ovat he jotka kovimpaan ääneen Jeesuksen nimeen vannovat.
Ja tätä samaa kaupataan meille Patmoksesta käsin. Hyi hyi.USA näyttää valitettavasti olevan täysin sekaisin.
a-teisti kirjoitti:
Tällä hetkellä Yhdysvallat kuitenkin vaikuttaisi olevan käsitteen länsimainen demokratia irvikuva. Ja uskonnollinen oikeisto ei tietenkään luo demokratiaa tai vapautta vaan päin vastoin, kaventaa ihmisten tilaa hengittää.
Romahdus onkin nimenomaan moraalinen. Ei siksi, että kansa olisi erityisen moraaliton. Tuskin on. Valtaapitävät ovat. Ja moraalittomimpia ovat he jotka kovimpaan ääneen Jeesuksen nimeen vannovat.
Ja tätä samaa kaupataan meille Patmoksesta käsin. Hyi hyi."Romahdus onkin nimenomaan moraalinen. "
Tuosta romahduksen syystä voi tietysti miettiä kaikenlaista. Jotenkin tällähetkellä tuntuu, että se alkaa talouden romahduksesta joka johtaa moraalin romahdukseen.
- obh123
Ei se uskonnollinen oikeisto mihinkään tuhoudu, ellet sitten puhu siitä että kaikenmaailman vasemmisto/sosialistiset pikkuantikristukset ottaa valtaa ja alkaa järjestelmällisesti vyöryttämään kaikista ongelmista syytä uskonnolliselle oikeistolle ja aloittaa järjestelmällisen kaulojenkatkaisuperaation ala holokausti. Sitä odotellessa uskonnollinen oikeisto USAssa ja maailmassa kyllä varmasti joutuu kärsimään ihmisen syntisen epäonnistumisen seurauksista ja mm. mainitsemastasi USAn velanoton aiheuttamasta kestämättömästä talouskuplasta. Jos velkojat järjestäytyy ja alkaa vatia velkojaan, USAlla ei ole muuta mahdollisuutta kuin vararikko tai velkojen mitätöinti. Sitä ennen velkojat luottaa siihen että USAn uskonnolinen oikeisto yhdessä muun populaation kanssa kykenee pyörittämään tuottavaa bisnestä ja niin kauan kuin vapaus säilyy, eikä siirrytä kommunismiin tai muuhun sosialismiin, kuten fasismiin ja vapaa markkinatalous säilyy, aina ahkera vapaa ihminen, joita uskonnolliset oikeistolaiset on, menestyy missä päin tahansa.
Mitä mieltä olet uskonnollisen islamin menestysmahdollisuuksista? Faktahan on se että siellä missä poljetaan Jumala ja Hänen Poikansa alas syntyy tyhjiö, jonka joku on muu on innoissaan täyttämässä. Uskonnolllisen oikeiston arvojahan on jo toisesta maailmansodasta lähtien poljettu kiihtyvällä tahdilla alas ja länteen tuotu islamilaista vaikutusta. Mahdollisesti sosialistien liittolaiset muslimit, ovat se ryhmä, joka on ottamassa uskonnollisen(kristillisen) oikeiston paikan siellä poliittisessa tyhjiössä, kun uskonnollisen oikeiston oikeus politiikkaan on tarpeeksi jyrätty sosialistien toimesta alas. Sanoisin että kehno vaihtokauppa, ja itsetuhoinen. Mutta sen se teettää kun ei tunneta historiaa ja uskontojen luonnetta.”…USAn uskonnolinen oikeisto yhdessä muun populaation kanssa kykenee pyörittämään tuottavaa bisnestä ja niin kauan kuin vapaus säilyy…”
:D Niin ja sen vuoksi USA vajoaa yhä kehnommalle tolalle, eli kansalaiset kärisivät noiden ”bisneksistä”.
”…siellä missä poljetaan Jumala ja Hänen Poikansa alas syntyy tyhjiö…”
Niin, ja juuri tämä uskonnollinen oikeisto on sen onnistunut tekemään. Bisnes lienee heidän jumalansa.
”Mutta sen se teettää kun ei tunneta historiaa ja uskontojen luonnetta.”
Niin, ehkä sinunkin olisi hyvä niihin tutustua paremmin?mummomuori kirjoitti:
”…USAn uskonnolinen oikeisto yhdessä muun populaation kanssa kykenee pyörittämään tuottavaa bisnestä ja niin kauan kuin vapaus säilyy…”
:D Niin ja sen vuoksi USA vajoaa yhä kehnommalle tolalle, eli kansalaiset kärisivät noiden ”bisneksistä”.
”…siellä missä poljetaan Jumala ja Hänen Poikansa alas syntyy tyhjiö…”
Niin, ja juuri tämä uskonnollinen oikeisto on sen onnistunut tekemään. Bisnes lienee heidän jumalansa.
”Mutta sen se teettää kun ei tunneta historiaa ja uskontojen luonnetta.”
Niin, ehkä sinunkin olisi hyvä niihin tutustua paremmin?Oletko lukenut Jeesuken leiviskä vertausta 🤗❓
usko.vainen kirjoitti:
Oletko lukenut Jeesuken leiviskä vertausta 🤗❓
Olen ja useaan kertaan.
mummomuori kirjoitti:
Olen ja useaan kertaan.
Hyvä, eikös olekin hienoa miten Jeesus opettaa rahan poikimaan laittamista 🤗❓
usko.vainen kirjoitti:
Hyvä, eikös olekin hienoa miten Jeesus opettaa rahan poikimaan laittamista 🤗❓
Jaa a, mitenkähän se menikään :D
usko.vainen kirjoitti:
No, kerro toki jos se muuten meni 🤗
Tarkoitatko tätä
Matteuksen evankeliumi:
25:12 Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä.'
25:13 Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.
25:14 Sillä tapahtuu, niinkuin tapahtui, kun mies matkusti muille maille: hän kutsui palvelijansa ja uskoi heille omaisuutensa;
25:15 yhdelle hän antoi viisi leiviskää, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykynsä mukaan, ja lähti muille maille.
25:16 Se, joka oli saanut viisi leiviskää, meni kohta ja asioitsi niillä ja voitti toiset viisi leiviskää.
25:17 Samoin kaksi leiviskää saanut voitti toiset kaksi.
25:18 Mutta yhden leiviskän saanut meni pois ja kaivoi kuopan maahan ja kätki siihen herransa rahan.
25:19 Pitkän ajan kuluttua näiden palvelijain herra palasi ja ryhtyi tilintekoon heidän kanssansa.
25:20 Silloin tuli se, joka oli saanut viisi leiviskää, ja toi toiset viisi leiviskää ja sanoi: 'Herra, viisi leiviskää sinä minulle uskoit, katso, toiset viisi leiviskää minä olen voittanut.'
25:21 Hänen herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.'
25:22 Myös se, joka oli saanut kaksi leiviskää, tuli ja sanoi: 'Herra, kaksi leiviskää sinä minulle uskoit, katso, toiset kaksi leiviskää minä olen voittanut.'
25:23 Hänen herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.'
25:24 Sitten myös se, joka oli saanut yhden leiviskän, tuli ja sanoi: 'Herra, minä tiesin sinut kovaksi mieheksi; sinä leikkaat sieltä, mihin et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, missä et ole eloa viskannut.
25:25 Ja peloissani minä menin ja kätkin sinun leiviskäsi maahan; katso, tässä on omasi.'
25:26 Mutta hänen herransa vastasi ja sanoi hänelle: 'Sinä paha ja laiska palvelija! Sinä tiesit minun leikkaavan sieltä, mihin en ole kylvänyt, ja kokoavan sieltä, missä en ole viskannut.
25:27 Sinun olisi siis pitänyt jättää minun rahani rahanvaihtajille, niin minä tultuani olisin saanut omani takaisin korkoineen.
25:28 Ottakaa sentähden leiviskä häneltä pois ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää.
25:29 Sillä jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on.
25:30 Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.'
25:31 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
25:32 Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.- Likketaloutta

25:32 Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.Jos tuo ei ole rahan poikimaan laittamisen opettamista niin mikä sitten.
Likketaloutta kirjoitti:
Jos tuo ei ole rahan poikimaan laittamisen opettamista niin mikä sitten.
Siinäpä se, kuinka tuon ymmärrämme. Se alkaa sanoilla
25:12 Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä.'
25:13 Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.
Sitten alkaa vertauskuva.
25:14 Sillä tapahtuu, niinkuin tapahtui, kun mies matkusti muille maille: hän kutsui palvelijansa ja uskoi heille omaisuutensa;
Puhutaanko tässä maallisesta mammonasta? Vai puhutaanko siitä uskosta? Sillä se loppuu näin:
25:31 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
25:32 Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
Kun toisaalla Jeesus sanoo näin:
Luuk. 1:53
Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois
Luuk. 6:24
Mutta voi teitä, te rikkaat, sillä te olette jo saaneet lohdutuksenne!
Onko tämä siis sitä, että rikkaat saavat ryöstää köyhiä? Vai sitä, että se jolla on uskoa?
25:29 Sillä jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on.
Matt. 19:23
Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: "Totisesti minä sanon teille: rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan.
Ehkä sillä ei tarkoiteta, että ihmisiä saa riistää miten tahtoo ja rikkaiden ahneutta näin siunataan?mummomuori kirjoitti:

Ehkä sillä ei tarkoiteta, että ihmisiä saa riistää miten tahtoo ja rikkaiden ahneutta näin siunataan?Niin, Jeesus opettaa, että raha on laitettava poikimaan jos sitä on saanut.
Mistä nyt tuon riistämisen ja ahneuden tähän vedit 😳❓
Omaisuus on siunaus kun sitä oikein käyttää.usko.vainen kirjoitti:
Niin, Jeesus opettaa, että raha on laitettava poikimaan jos sitä on saanut.
Mistä nyt tuon riistämisen ja ahneuden tähän vedit 😳❓
Omaisuus on siunaus kun sitä oikein käyttää.”Omaisuus on siunaus kun sitä oikein käyttää.”
Olet kuin entinen Paavi, joka sanoi ydinaseesta, että oikein hyvä juttu, kunhan sitä oikein käyttää.
Juu, omaisuus ei ole paha asia. Kunhan sitä ei haali liikaa, yli oman tarpeen. Tai sitä ei osaa jakaa muiden hyväksi.
Luuk. 3:11
Hän vastasi ja sanoi heille: "Jolla on kaksi ihokasta, antakoon toisen sille, joka on ilman; ja jolla on ruokaa, tehköön samoin."
Luuk. 16:13
Ei kukaan palvelija voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa."mummomuori kirjoitti:
”Omaisuus on siunaus kun sitä oikein käyttää.”
Olet kuin entinen Paavi, joka sanoi ydinaseesta, että oikein hyvä juttu, kunhan sitä oikein käyttää.
Juu, omaisuus ei ole paha asia. Kunhan sitä ei haali liikaa, yli oman tarpeen. Tai sitä ei osaa jakaa muiden hyväksi.
Luuk. 3:11
Hän vastasi ja sanoi heille: "Jolla on kaksi ihokasta, antakoon toisen sille, joka on ilman; ja jolla on ruokaa, tehköön samoin."
Luuk. 16:13
Ei kukaan palvelija voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa."Minä puhun täysin Raamatun mukaisesti omaisuudesta.
Jonkun mielestä sinullakin on liikaa omaisuutta :D
Hyvä kuitenkin kun huomioota, että sanoin omaisuus on siunaus kun sitä oikein käyttää.usko.vainen kirjoitti:
Minä puhun täysin Raamatun mukaisesti omaisuudesta.
Jonkun mielestä sinullakin on liikaa omaisuutta :D
Hyvä kuitenkin kun huomioota, että sanoin omaisuus on siunaus kun sitä oikein käyttää.”Jonkun mielestä sinullakin on liikaa omaisuutta :D”
Aivan varmaan. Tyypillisenä länsimaalaisena on tullut haalittua paljon tarpeetonta. Kuvastaa vain sitä, miten helposti lankeaa.
”Hyvä kuitenkin kun huomioota, että sanoin omaisuus on siunaus kun sitä oikein käyttää.”
Niin, mutta ikävä kyllä se on äärimmäisen harvinaista. Kuin huomaamatta annamme mammonalle eli rahalle valtaa, ja lopulta olemme sen vankeja.
1Tim. 6:10
Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.
Kaikki paha alkaa rahasta.mummomuori kirjoitti:
”Jonkun mielestä sinullakin on liikaa omaisuutta :D”
Aivan varmaan. Tyypillisenä länsimaalaisena on tullut haalittua paljon tarpeetonta. Kuvastaa vain sitä, miten helposti lankeaa.
”Hyvä kuitenkin kun huomioota, että sanoin omaisuus on siunaus kun sitä oikein käyttää.”
Niin, mutta ikävä kyllä se on äärimmäisen harvinaista. Kuin huomaamatta annamme mammonalle eli rahalle valtaa, ja lopulta olemme sen vankeja.
1Tim. 6:10
Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.
Kaikki paha alkaa rahasta.Jos sinä annat valtaa kaikkien ei niin suinkaan tarvitse tehdä niin. Joillekin raha on ihan luonnollinen asia, ettei sitä tarvitse himoita. Raha on hyvä renki mutta huono isäntä.
usko.vainen kirjoitti:
Jos sinä annat valtaa kaikkien ei niin suinkaan tarvitse tehdä niin. Joillekin raha on ihan luonnollinen asia, ettei sitä tarvitse himoita. Raha on hyvä renki mutta huono isäntä.
Heittäydyt aina typerämmäksi kuin oletkaan. Ehkä Jeesuksen opetukset ovat joku piikki omassatunnossasi?
Kyllä mammona ja raha on se suuri paha, joka on huomattavasti vaarallisempi ja tuhoavampi synti kuin ihmisten harrastama seksi. Ei Jeesus turhaan siitä puhu ja varoita niin paljon.mummomuori kirjoitti:
Heittäydyt aina typerämmäksi kuin oletkaan. Ehkä Jeesuksen opetukset ovat joku piikki omassatunnossasi?
Kyllä mammona ja raha on se suuri paha, joka on huomattavasti vaarallisempi ja tuhoavampi synti kuin ihmisten harrastama seksi. Ei Jeesus turhaan siitä puhu ja varoita niin paljon.Ei Jeesuken opetukset ole minulle mikään piikki vaan elämän ohje.
Mutta minkäs minä sille voin, että minulla on rahaa ja omaisuuta ilman, että sitä olen himoinnut eikä se hallitse minua. Se on luonnollinen osa elämääni josta olen kiitollinen ja käytän sitä itseni, läheisteni ja Jumalan kunniaksi.
Ihan turha sinun on yrittää siitä minua syyllistää :Dusko.vainen kirjoitti:
Ei Jeesuken opetukset ole minulle mikään piikki vaan elämän ohje.
Mutta minkäs minä sille voin, että minulla on rahaa ja omaisuuta ilman, että sitä olen himoinnut eikä se hallitse minua. Se on luonnollinen osa elämääni josta olen kiitollinen ja käytän sitä itseni, läheisteni ja Jumalan kunniaksi.
Ihan turha sinun on yrittää siitä minua syyllistää :DKatsos! Minä en olekaan ainoa jota mummo koittaa syyllistää sillä ettei hyväksyisi Jeesuksen opetuksia.
Mummo on taas oikein elementissään kun pääsee laukomaan:
"Ehkä Jeesuksen opetukset ovat joku piikki omassatunnossasi?"
Mummo itse hyväksyy Jeesuksen opetukset ja sanat vain siihen asti mihin saa sovitettua ne linjaan sosialismin ja vihreäaatteen kanssa. Kun Jeesus puhuu helvetistä, niin silloin sanat ovatkin jo jonkun muun jälkikäteen lisäämiä! Sopivasti tuntuu tietävän mikä on "väärennettyä & lisättyä" ja mikä "alkuperäistä oikeaa ilmoitusta"George_L kirjoitti:
Katsos! Minä en olekaan ainoa jota mummo koittaa syyllistää sillä ettei hyväksyisi Jeesuksen opetuksia.
Mummo on taas oikein elementissään kun pääsee laukomaan:
"Ehkä Jeesuksen opetukset ovat joku piikki omassatunnossasi?"
Mummo itse hyväksyy Jeesuksen opetukset ja sanat vain siihen asti mihin saa sovitettua ne linjaan sosialismin ja vihreäaatteen kanssa. Kun Jeesus puhuu helvetistä, niin silloin sanat ovatkin jo jonkun muun jälkikäteen lisäämiä! Sopivasti tuntuu tietävän mikä on "väärennettyä & lisättyä" ja mikä "alkuperäistä oikeaa ilmoitusta"Mummo ei millään halua ymmärtää, että rahaa ja omaisuutta voi olla muutenkin kuin sitä himoitsemalla ja palvomalla 🤗 eikä se hallitse ihmistä.
Mummo taitaa kertoa ja kipuilla oman suhteensa kanssa mammonaan 😳❓usko.vainen kirjoitti:
Mummo ei millään halua ymmärtää, että rahaa ja omaisuutta voi olla muutenkin kuin sitä himoitsemalla ja palvomalla 🤗 eikä se hallitse ihmistä.
Mummo taitaa kertoa ja kipuilla oman suhteensa kanssa mammonaan 😳❓”Ei Jeesuken opetukset ole minulle mikään piikki vaan elämän ohje.”
:D Mutta et missään nimessä halua elää sen mukaan ja väität aina kun voit, niitä vastaan…
”Ihan turha sinun on yrittää siitä minua syyllistää :D”
Onko sinun todella niin vaikeaa olla nousematta tuolta omasta navastasi pois? Et sinä todellakaan ole mikään maailman keskus ja vastaa kaikesta mammonanpalvojien synneistä. Vai tuleeko sinulla ihan todella jotenkin syyllinen olo, kun luet Raamatusta Jeesuksen opetuksia?
”Mummo ei millään halua ymmärtää, että rahaa ja omaisuutta voi olla muutenkin kuin sitä himoitsemalla ja palvomalla 🤗 eikä se hallitse ihmistä.”
Ei minun tarvitse kuin katsoa ympärilleni, kuunnella mitä ihmiset puhuvat tai seurata niiden toimintaa, joita raha ohjaa, huomatakseni että suurinta osaa raha vain alkaa hallita.
Ei sinunkaan asenteessa oikein löydy mitään nöyryyttä tämän asian suhteen.
Kyllä omaisuutta sekä rahaa voi hankkia, mutta varuillaan pitää olla. Nyt, tässä ketjussa keskustellaan niistä, jotka eivät ole varuillaan ja joilla himo on saanut vallan.
Osaatko sinä varoittaa muita tästä vaarasta? Ehkä sinulla on hyviä neuvoja, kuinka välttää tuo niin herkästi syntyvän himo?mummomuori kirjoitti:
”Ei Jeesuken opetukset ole minulle mikään piikki vaan elämän ohje.”
:D Mutta et missään nimessä halua elää sen mukaan ja väität aina kun voit, niitä vastaan…
”Ihan turha sinun on yrittää siitä minua syyllistää :D”
Onko sinun todella niin vaikeaa olla nousematta tuolta omasta navastasi pois? Et sinä todellakaan ole mikään maailman keskus ja vastaa kaikesta mammonanpalvojien synneistä. Vai tuleeko sinulla ihan todella jotenkin syyllinen olo, kun luet Raamatusta Jeesuksen opetuksia?
”Mummo ei millään halua ymmärtää, että rahaa ja omaisuutta voi olla muutenkin kuin sitä himoitsemalla ja palvomalla 🤗 eikä se hallitse ihmistä.”
Ei minun tarvitse kuin katsoa ympärilleni, kuunnella mitä ihmiset puhuvat tai seurata niiden toimintaa, joita raha ohjaa, huomatakseni että suurinta osaa raha vain alkaa hallita.
Ei sinunkaan asenteessa oikein löydy mitään nöyryyttä tämän asian suhteen.
Kyllä omaisuutta sekä rahaa voi hankkia, mutta varuillaan pitää olla. Nyt, tässä ketjussa keskustellaan niistä, jotka eivät ole varuillaan ja joilla himo on saanut vallan.
Osaatko sinä varoittaa muita tästä vaarasta? Ehkä sinulla on hyviä neuvoja, kuinka välttää tuo niin herkästi syntyvän himo?Minä en väitä Jeesuksen opetuksia vastaan.
Minä en ole omassa navassani vaan totean, että raha ja omaisuus ei ole minun himoni ja palvontani kohde.
Joillekin raha ja omaisuus on elämän pääasia ja kaiken keskipiste mutta minulle ei ole.
Minä olen nöyrästi kiitollinen kaikesta siitä mitä Jumala on minulle antanut ja käytän sitä Hänen kunniakseen.
Olen pahoillani kun tuotan sinulle pettymyksen mutta raha ja omaisuus ei ole minulle Jumala enkä palvo niitä vaan ne ovat ihan luonnollinen osa minun elämääni ja välineitä joilla voin auttaa lähimmäistäni ja viedä evankeliumia eteenpäin Jumalan kunniaksi.
Jos sinulla on kokemuksia rahan ja mammonann himosta on vallannut sinun elämäsi niin kerro toki sinä siitä omalta kohdaltasi :Dusko.vainen kirjoitti:
Minä en väitä Jeesuksen opetuksia vastaan.
Minä en ole omassa navassani vaan totean, että raha ja omaisuus ei ole minun himoni ja palvontani kohde.
Joillekin raha ja omaisuus on elämän pääasia ja kaiken keskipiste mutta minulle ei ole.
Minä olen nöyrästi kiitollinen kaikesta siitä mitä Jumala on minulle antanut ja käytän sitä Hänen kunniakseen.
Olen pahoillani kun tuotan sinulle pettymyksen mutta raha ja omaisuus ei ole minulle Jumala enkä palvo niitä vaan ne ovat ihan luonnollinen osa minun elämääni ja välineitä joilla voin auttaa lähimmäistäni ja viedä evankeliumia eteenpäin Jumalan kunniaksi.
Jos sinulla on kokemuksia rahan ja mammonann himosta on vallannut sinun elämäsi niin kerro toki sinä siitä omalta kohdaltasi :DMinä en väitä …
Minä en ole … omaisuus ei ole minun himoni ja palvontani kohde.
Minä olen nöyrästi kiitollinen …
Luukkaan evankeliumi:
18:10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
18:11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
18:12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.
18:13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.'
18:14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."mummomuori kirjoitti:
Minä en väitä …
Minä en ole … omaisuus ei ole minun himoni ja palvontani kohde.
Minä olen nöyrästi kiitollinen …
Luukkaan evankeliumi:
18:10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
18:11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
18:12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.
18:13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.'
18:14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."Niin❓😳❓❓
- antaa.hyvästään
mummomuori kirjoitti:
Onneksi sinä et ole kuten muut...
Aivan, onneksi usko.vainen on usko.vainen eikä mummomuori tai muut liberaalit ja ateistit.
mummomuori kirjoitti:
Onneksi sinä et ole kuten muut...
Siitä minäkin olen kiitollinen, että saan olla oma itseni 🤗
antaa.hyvästään kirjoitti:
Aivan, onneksi usko.vainen on usko.vainen eikä mummomuori tai muut liberaalit ja ateistit.
Luuk. 18:11
Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
- samakaikuonaskelten
Ei mitenkään yllättävää, että Yhdysvaltain kristillinen oikeisto symppaa tätänykyä Kremlin hallintoa, siis Venäjän äärikapitalismin oligarkkien johtoa, joka toimii myös äärikonservatiivisen ortodoksikirkon pönkkäpuuna.
Niin, tuo sidos on ehkä jollaintapaa olemassa, mutta tuota pitäisi enemmän aukaista, mitä se lopulta on.
- Christian2017
Puolestani kaikki oikeistolainen, kepulainen ja punikkilainen, uskonnollinen ja uskonto saisi joutaa hornantuuttiin. Aito usko Jeesukseen ei ole uskontoa eikä uskonnollisuutta!
- Rationalist2017
Kaikki sellainen usko, mikä perustuu historiasta opittuihin uskonnollisiin teemoihin kuten kristinusko, on uskonnollista uskoa. Tuolloin usko siis edustaa uskontoa. Vain silloin voi olla uskoa ilman uskontoa, kun on kyse aivan täysin henkilön ihan omasta päästään keksimästään uskosta. Kristinusko on pääosin opittua, vaikka jokaisella olisikin omassa päässään siitä vaikka mikä variaatio.
- Christian.2017
Rationalist2017 kirjoitti:
Kaikki sellainen usko, mikä perustuu historiasta opittuihin uskonnollisiin teemoihin kuten kristinusko, on uskonnollista uskoa. Tuolloin usko siis edustaa uskontoa. Vain silloin voi olla uskoa ilman uskontoa, kun on kyse aivan täysin henkilön ihan omasta päästään keksimästään uskosta. Kristinusko on pääosin opittua, vaikka jokaisella olisikin omassa päässään siitä vaikka mikä variaatio.
Kristinusko perustuu Jumalan Sanaan eli Raamattuun. Se on Jumalan ainoa erityinen ilmoitus ihmiskunnalle. Kristinusko ei ole uskonto, vaan absoluuttinen Totuus.
- Rationalist.2017
Christian.2017 kirjoitti:
Kristinusko perustuu Jumalan Sanaan eli Raamattuun. Se on Jumalan ainoa erityinen ilmoitus ihmiskunnalle. Kristinusko ei ole uskonto, vaan absoluuttinen Totuus.
"Kristinusko perustuu Jumalan Sanaan eli Raamattuun."
Kristinusko perustuu uskonnolliseen näkemykseen, että tuo pitäisi paikkansa. Kristinusko kaikkinensa täyttää uskonnon määritelmän tunnusmerkit, eikä ole mitään erityissyytä poislukea sitä uskontojen piiristä. Sellaiseksi syyksi ei kelpaa se, että kyseisen uskonnon kannattaja itse yrittäisi korottaa uskontonsa muiden yläpuolelle väittämällä, ettei se olisi uskontoa.
Voit katsoa uskonnon määritelmän [1] alla tarjoamastani linkistä, josta olen bottisyistä poistanut alkuosan. Jos sinulla on ollenkaan järkeä, pystyt kuitenkin käyttämään linkkiä, joskaan en usko sinulla olevan riittävästi järkeä kyetä omaksumaan siellä esitetty informaatio, jonka varassa voisit sitten korjata virheellisiä käsityksiäsi.
Lisäksi, koska ei ole todistettu, että Jumalaa olisi olemassa, ei ole osoitettavissa, että Raamattu olisi "Jumalan Sanaa". Kristinusko kyllä perustuu Raamattuun, mutta sitä ei voida vakavastiotettavasti väittää, että se perustuisi "Jumalan Sanaan". Tätä juuri tarkoitetaan uskolla ja uskonnolla; asiaa ei tiedetä, mutta siihen uskotaan, usein jollain tarjoamani viitteen [1] kuvaamalla tavalla, kuten tässä kristinuskonkin tapauksessa.
"Kristinusko ei ole uskonto, vaan absoluuttinen Totuus."
Tuo kuulostaa jo pelkältä trollaukselta, eikä tuo ole tämän enemmän kommentoinnin arvoista. Ei tuollaista silkkaa paskanjauhantaa kannata enempää tarkastella. Voit tietysti jatkaa tuollaista järjenvastaista inttämistä tai teeskennellä sitä provosoidaksesi keskustelijoita, mutta ei se mitään muuta. Faktat puhukoot puolestaan:
[1] fi.wikipedia.org/wiki/Uskonto Christian.2017 kirjoitti:
Kristinusko perustuu Jumalan Sanaan eli Raamattuun. Se on Jumalan ainoa erityinen ilmoitus ihmiskunnalle. Kristinusko ei ole uskonto, vaan absoluuttinen Totuus.
Kuulut siis ihmisiin, jotka kannattaa varmuuden vuoksi kiertää kaukaa vaikka kadun puolta vaihtaen, kuten kaikki muutkin sekopäiset "absoluuttien totuuksien" haltijat. 💩
netpunk :in kiitoisa avaus USA:n oikeisto tsunamista josta kertoo myös Tommi Uschanovin kirja "Tämä on Ameriikka. Jo 60-luvulla alkoi tapahtua melkoista vedätystä uskonnon ja kristittyjen "pääomapiirien" suhmurointia siihen suuntaan mitä dollarin setelissä lukee. Kiintoisa kirja jossa on asiaan myös hyvät lähdeviittaukset.
”Yhdysvalloista ei kuitenkaan koskaan tullut hyvinvointivaltiota. Aatteellisten ristiriitojen kiihkeys on lamaannuttanut koko poliittisen päätöksentekokoneiston.”
”Kansalaisten luottamus valtiovallan hyvään tahtoon on laskenut parissa sukupolvessa romahdusmaisesti. Miksi ihmeessä näin on käynyt?”
Kirjan esittely vaikuttaa mielenkiintoiselta.
Palstalla olevan ja amerikkalaista uskonnollista oikeistoa ihailevien uskovien uho on merkille pantavaa mutta jospa se siitä lähivuosina taittuu.
Se jää nähtäväksi. Suomeenhan kaikki tulee viiveellä. Toivon mukaan se jää lähinnä marginaaliksi ilmiöksi.
mummomuori kirjoitti:
Se jää nähtäväksi. Suomeenhan kaikki tulee viiveellä. Toivon mukaan se jää lähinnä marginaaliksi ilmiöksi.
Toivotaan niin, sitä, että se jää marginaaliin.
Olen pureskellut ja yhdistellyt sekä pohtinut kovin kaikkea tätä tietoa, mitä tässä ketjussa on tullut esiin. Vielä siitä ei ole hioutunut selkeää kokonaisuutta, se vie aikaa.
”Ette uskokaan kuinka laajaksi sosiaalisen sorron hyväksyminen on paisunut ja tästä saa syyn kantaa yksinomaan uskonnollinen oikeisto.”
Tuntuu jotenkin uskomattomalta, miten kaikki propaganda on uponnut niin moneen - ihan järkeväänkin ihmiseen. Miten voi olla ymmärtämättä sitä, miten sosiaalinen ahdinko synnyttää levottomuutta sekä rikollisuutta yhteiskuntaan?
Olen vuosia seurannut huumemaailman kasvua ja sen takana olevia kriminaalitahoja. Tarkoitan tällä järjestäytynyttä rikollisuutta. Tässä törmäsin erääseen tekstiin, joka laittaa ajattelemaan: ”…koko talous on valumassa järjestäytyneellerikollisuudelle. Uusliberalismi on kuin tehty sille.”
”Texasilainen Wachovia -pankki kärysi 273 miljardin dollarin pesemisestä meksikolaiselle huumekartellille kolmen vuoden (!) aikana. Ketään ei rangaistu, paitsi ilmiantajaa työpaikan menetyksellä. Pankki sai pienet sakot. Italian mafian järjestön vuosituotoksi on arvoitu 70 miljardia euroa ja Italian tuottoisin toimiala on rahanpesu. Pankit saavat palkkiona noin 20% pesemästään summasta. Järjestäytyneellä rikollisuudella on siis käytännössä pohjaton kassa hankkia ja rahoittaa kunniallista liiketoimintaa. Haluttuna kohteena on valtioiden yksityistettävät, julkisella rahalla rahoitettavat monopoliluonteiset toiminnat, kuten sähkönsiirtoverkot, energiayhtiöt ja terveyspalvelut.”
Samaan aikaan konservatiivit ajavat sellaisia arvoja sekä lakeja, joissa noiden on yhä helpompaa toimia. Väkisinkin tulee puistattava ajatus, että näillä on vahva yhteinen juttu – vaikka uskonto siinä onkin päälle liimattuna ainakin osalla.
Katolinen kirkko on tiukassa yhteydessä Etelä-Amerikassa, kuten perinteisesti italiassa ja Espanjassa, Venäjällä saattaa ortodoksinen kirkko olla - ja nytkö kenties Yhdysvalloissa nämä konservatiiviset evankelikaalit?
”…filosofi (en juuri nyt muista kuka) sanoi, että ”rauhanomaisten mielenilmausten estäminen tekee väkivossa (näin monta pystyin identifioimaan) oli vireillä laki, joka olisi tehnyt mielenosoituksiin osallistumisen rangaistavaksi. ”
”Lain mukaan Tennesseessä jos mielenosoittajat haittaavat liikennettä esim. moottoritiellä, niin heidän päälleen voi ajaa ilman seuraamuksia. ”
Asiat on muuttuneet enemmän kuin pelkäsin. Muistan kyllä 60 ja 70 lukujen mielenosoitukset. Olen ollut siinä käsityksessä, että tämä on ollut vapaata yhä edelleen.
Mitä tapahtuu, kun kansa yritetään laittaa hiljaiseksi? Jotenkin en jaksa uskoa, että amerikkalaiset kovin pitkään tällaista sietää? Venäjällä se onnistuu. Vai onko riittävän vahva armeija se, joka pitää ihmiset pelossa?
”Valkoisista naisista taas melkein 60 prosenttia äänesti Roy Moorea, vaikka tämä onkin syyllistynyt alaikäisten tyttöjen ahdisteluun. ”
”…valkoiset evankelikaaliset naiset ovat hyväksyneet uskonnollisen oikeiston ”maskuliinisuuskultin” ja sen menettelytavat oikeastaan ilman mitään vastarintaa.”
Jotenkin tätä ideologiaa markkinoidaan niin, että mm. naisten vapaudesta ja feminismistä on väännetty jotain aivan kamalaa, jota pitää vastustaa. Se, että naiset tähän lähtevät mukaan, onkin oma kysymyksensä."Vai onko riittävän vahva armeija se, joka pitää ihmiset pelossa?"
Armeijaa tuskin saadaan kaduille, ei vaikka hallinnon ylimällä tasolla on kolme entistä kenraalia. Kansalliskaarti on sitten ihan oma lukunsa. Onneksi kansalliskaarti on kunkin osavaltion kuvernöörin alainen. En hetkeäkään epäile, etteikö republikaanikuvernöörit määräisi joukkoja tuhoamaan vastarinnan. Muutamassa vanhassa ketjussa kerroin kuin kansalliskaarti tappoi neljä opiskelijaa Ohiossa Kent State Universityn pihalla 4.5.1970. Aika monta opiskelijaa haavoittui. Kymmenen päivää myöhemmin sama tappaminen jatkui Jackson Sate Universityssä Mississipin osavaltiossa. Nykyinen kansalliskaarti on varustettu huippuluokan sotilasasein kuten on militarisoitu poliisikin. Kansalliskaartin ne osastot, jotka koostuvat tosikuskovista republikaaneista vain odottavat toimintakäskyä. Vastarinta on tällä hetkellä olematonta, joten toistaiseksi kansalliskaartia ei näy missään. 60- ja 70-lluvun kokemusten perusteella kansalliskaartin harjoitusohjelmaan kuuluu oleellisena osana väkivaltainen joukkojenhallinta.
Muutama päivä sitten entinen oikeusministeri Eric Holder kehoitti kansalaisia nousemaan vastarintaan. Holder ei kuitenkaan sanonut millaiseen vastarintaan olisi ryhdyttävä.
Trumpin hallinnon alkupäivien vt. oikeusministeri, Sally Yates, kehoitti eilen kansalaisia puolustamaan oikeuksiaan äänekkästi, eikä hän sulkenut pois mielenosoituksiakaan
Yates on se ministeri, joka varoitti Trumpin kampanjaan venäläisten sekaantumisesta Amerikan asioihin ja erityisesti siitä, että turvallisusneuvonantaja MIcheal Flynn on venäläisten agentti. Tästä syystä Yates sai pari päivää myöhemmin potkut.
Entinen "etiikka-tsaari"Walter Shaub twiittasi viikonloppuna suunnilleen niin, että ihmisten tulisi olla valmiina valtaamaan kadut. Shaubista oli puhetta jo viime kesänä. Hänen toimialueeseensa kuului toimeenpanovallan (presidentti & hallitus) toimien eeetisten periaatteiden arvioiminen. Shaub otti lopputilin, koska Trumpin hallinnon kanssa yhteistyö oli mahdotonta, sillä he eivät tunnustaneet laillisuusperiaatetta. Tämä kertoo paljon, sillä Shaub oli tullut toimeen korruptoituneen George W. Bushin hallinnon kanssa.
Jännitys on kieltämättä lisääntynyt, mutta ainakaan vielä ei ole välitöntä väkivallan uhkaa.netpunk kirjoitti:
"Vai onko riittävän vahva armeija se, joka pitää ihmiset pelossa?"

Jännitys on kieltämättä lisääntynyt, mutta ainakaan vielä ei ole välitöntä väkivallan uhkaa.Tuli mieleen vielä yksi juttu, joten lisään sen tähän.
Tuolla yllä oli vähän juttua oikeuslaitoksen vyöryttämisestä. Liittovaltion tuomarien (muidenkin kuin Korkeimman oikeuden) tuomarinvirat ovat elinikäisiä. Tällä hetkellä niitä on vapaana aika monta. Presidentille kuuluu näiden tuomarien nimitysoikeus. Kesällä Trump haastatteli muutamaa ehdokasta henkilökohtaisesti vaatien jokaiselta henkilökohtaisen lojaalisuuslupauksen presidenttiä kohtaan. Virakavalassa tuomari vannoo noudattavansa perustuslakia ja muita voimassa olevia liittovaltion lakeja. Tämä lojaalisuusvakuutus presidentille on kuin jonkin banaanaitasavallan diktaattorin touhuista.
Onneksi nuo liittovaltion tuomarinvirat vaativat senaatin vahvistuksen. Tällä viikolla yksi kandidaatti vetäytyi kisasta, kun senaatin kuulemistilaisuudessa hän puhui täyttä puppua. Heppu ei ollut koskaan edes toiminut syyttäjänä tai puolustusasianajajana. Perinteisesti presidentti on niimittänyt tuomarit oikeusministeriön ehdotuksesta sekaantumatta ehdokasastetteluun. Nyt kun oikeusministerinä jyrkkä uskonnollisen oikeiston kristofasisti, Jeff Sessions, tällaista tapahtuu.
Tuolla ylempänä oli juttua ympäristöministeriössä tehdyistä puhdistuksista. Samaa tapahtuu myös muissa ministeriöissä, erityisesti energiaministriössä, jossa ministerinä on entinen Texasin kuvernööri ja presidentiksikin pyrkinyt Rick Perry. Häntä pidetään ehkä kaikkien aikojen huonoimpana kuvernöörinä. Perry asema on huolestuttava, sillä juuri energiaministeriölle kuuluu ydinasearsenaalin huolto ja ylläpito.
Republikaanien uskonnollinen oikeisto on vallannut ihan kaikkien halllinnonalojen ylimmät virat. Vielä virkamiehet eivät ole nousseet vastarintaan,; tuskin nousevatkaan, sillä he ovat juuri niitä joita verouudistus kurjistaa pahiten. Heille jokainen dollari on entistäkin tarpeellisempi.netpunk kirjoitti:
Tuli mieleen vielä yksi juttu, joten lisään sen tähän.
Tuolla yllä oli vähän juttua oikeuslaitoksen vyöryttämisestä. Liittovaltion tuomarien (muidenkin kuin Korkeimman oikeuden) tuomarinvirat ovat elinikäisiä. Tällä hetkellä niitä on vapaana aika monta. Presidentille kuuluu näiden tuomarien nimitysoikeus. Kesällä Trump haastatteli muutamaa ehdokasta henkilökohtaisesti vaatien jokaiselta henkilökohtaisen lojaalisuuslupauksen presidenttiä kohtaan. Virakavalassa tuomari vannoo noudattavansa perustuslakia ja muita voimassa olevia liittovaltion lakeja. Tämä lojaalisuusvakuutus presidentille on kuin jonkin banaanaitasavallan diktaattorin touhuista.
Onneksi nuo liittovaltion tuomarinvirat vaativat senaatin vahvistuksen. Tällä viikolla yksi kandidaatti vetäytyi kisasta, kun senaatin kuulemistilaisuudessa hän puhui täyttä puppua. Heppu ei ollut koskaan edes toiminut syyttäjänä tai puolustusasianajajana. Perinteisesti presidentti on niimittänyt tuomarit oikeusministeriön ehdotuksesta sekaantumatta ehdokasastetteluun. Nyt kun oikeusministerinä jyrkkä uskonnollisen oikeiston kristofasisti, Jeff Sessions, tällaista tapahtuu.
Tuolla ylempänä oli juttua ympäristöministeriössä tehdyistä puhdistuksista. Samaa tapahtuu myös muissa ministeriöissä, erityisesti energiaministriössä, jossa ministerinä on entinen Texasin kuvernööri ja presidentiksikin pyrkinyt Rick Perry. Häntä pidetään ehkä kaikkien aikojen huonoimpana kuvernöörinä. Perry asema on huolestuttava, sillä juuri energiaministeriölle kuuluu ydinasearsenaalin huolto ja ylläpito.
Republikaanien uskonnollinen oikeisto on vallannut ihan kaikkien halllinnonalojen ylimmät virat. Vielä virkamiehet eivät ole nousseet vastarintaan,; tuskin nousevatkaan, sillä he ovat juuri niitä joita verouudistus kurjistaa pahiten. Heille jokainen dollari on entistäkin tarpeellisempi.”Kansalliskaarti on sitten ihan oma lukunsa.”
On ihan pakko tunnustaa, etten oikein tiedä, miten moinen kaarti muodostuu ja miten se toimii?
”Kansalliskaartin ne osastot, jotka koostuvat tosikuskovista republikaaneista vain odottavat toimintakäskyä.”
Tuo kuulostaa jo todella huolestuttavalta.
”Liittovaltion tuomarien (muidenkin kuin Korkeimman oikeuden) tuomarinvirat ovat elinikäisiä.”
”Tämä lojaalisuusvakuutus presidentille on kuin jonkin banaanaitasavallan diktaattorin touhuista…”
Nämä ovat Yhdysvaltojen erikoisuuksia. Mihin se oikeastaan perustuu, että nuo virat ovat elinikäisiä? Siitähän saadaan melkoinen pelinappula näille politiikoille, eikä silloin oikeuslaitosta voi pitää riippumattomana?
”Nyt kun oikeusministerinä jyrkkä uskonnollisen oikeiston kristofasisti, Jeff Sessions…”
Eli he siis taitavat jo elää sitä ”ihanne” yhteiskuntaansa. Muistelen että Ahviokin kaihoili tuollaista - käytännössä teokratiaa – tänne suomeen. Mielivaltaa ja vääryyksiä, ilman että mihinkään on niistä vastuussa.
”…energiaministeriölle kuuluu ydinasearsenaalin huolto ja ylläpito.”
Onkohan tarkoituksella ”heikko”, jotta voidaan vaikuttaa häneen mielinmäärin?
”Vielä virkamiehet eivät ole nousseet vastarintaan,; tuskin nousevatkaan, sillä he ovat juuri niitä joita verouudistus kurjistaa pahiten.”
Keskiluokka on varpaisillaan, mutta varmaan alkaa jo haaveilla siitä, että ”joku” tekisi jotain…?mummomuori kirjoitti:
”Kansalliskaarti on sitten ihan oma lukunsa.”
On ihan pakko tunnustaa, etten oikein tiedä, miten moinen kaarti muodostuu ja miten se toimii?
”Kansalliskaartin ne osastot, jotka koostuvat tosikuskovista republikaaneista vain odottavat toimintakäskyä.”
Tuo kuulostaa jo todella huolestuttavalta.
”Liittovaltion tuomarien (muidenkin kuin Korkeimman oikeuden) tuomarinvirat ovat elinikäisiä.”
”Tämä lojaalisuusvakuutus presidentille on kuin jonkin banaanaitasavallan diktaattorin touhuista…”
Nämä ovat Yhdysvaltojen erikoisuuksia. Mihin se oikeastaan perustuu, että nuo virat ovat elinikäisiä? Siitähän saadaan melkoinen pelinappula näille politiikoille, eikä silloin oikeuslaitosta voi pitää riippumattomana?
”Nyt kun oikeusministerinä jyrkkä uskonnollisen oikeiston kristofasisti, Jeff Sessions…”
Eli he siis taitavat jo elää sitä ”ihanne” yhteiskuntaansa. Muistelen että Ahviokin kaihoili tuollaista - käytännössä teokratiaa – tänne suomeen. Mielivaltaa ja vääryyksiä, ilman että mihinkään on niistä vastuussa.
”…energiaministeriölle kuuluu ydinasearsenaalin huolto ja ylläpito.”
Onkohan tarkoituksella ”heikko”, jotta voidaan vaikuttaa häneen mielinmäärin?
”Vielä virkamiehet eivät ole nousseet vastarintaan,; tuskin nousevatkaan, sillä he ovat juuri niitä joita verouudistus kurjistaa pahiten.”
Keskiluokka on varpaisillaan, mutta varmaan alkaa jo haaveilla siitä, että ”joku” tekisi jotain…?”On ihan pakko tunnustaa, etten oikein tiedä, miten moinen kaarti muodostuu ja miten se toimii?”
Kansalliskaartista oli puhetta jo viime kesänä, mutta pieni kertaus tähän: Kansalliskaarti on kuin muinaisen suojeluskunnan ja nykyisten reserviläisjärjestöjen yhdistelmä Monet ovat entisiä sotilaita, ainakin alokaskoulutuksen saaneita, poliiseja jne. Silti kuka tahansa voi liittyä kansalliskaartiin.
Kylmän sodan aikana kansalliskaartit olivat aika suosittuja, mutta sittemmin tuollainen harrastustoiminta on vähän hiipunut. Tämä johtuu myös aseistuksen teknistymisestä. Ydinaseita ja ballistisia ohjuksia kansalliskaartilla ei ole, mutta muuta ohjuskalustoa kyllä
Virallisissa organisaatiokaavioissa kansalliskaarti ei ole armeijan organisaatio. Viime kesänä Suomenkin taivaalla lenteli amerikkalaisia hävittäjiä. Ainakin yhdessä harjoituksessa nuo hävittäjät kuuluivat Oregonin osavaltion kansalliskaartille. Täten koneet eivät olleet virallisesti NATOn koneita, vaikka ihan samanlaisia ja samanlaisella aseistuksella varustettuja olivatkin. Tämä kertoo, minkälaista vauraimpien kansalliskaartin osastojen aseistus nykyään on.
”Mihin se oikeastaan perustuu, että nuo virat ovat elinikäisiä? Siitähän saadaan melkoinen pelinappula näille politiikoille, eikä silloin oikeuslaitosta voi pitää riippumattomana?”
Ajatus elinikäisyydestä on ihan sieltä liittovaltion alkuajoilta. Peräkyliin oli vaikea saada tuomareita, sellaisia jotka olisivat opiskelleet oikeustiedettä. Näiden tuomarinvirkojen politisoiminen on aika uusi ilmiö. Kyllä sitä silloin tällöin tapahtui, mutta ei sellaisessa mittakaavassa kuin nykyisen hallinnon aikana.
Kuten tuossa yllä sanoin presidentti nimittää liittovaltion tuomarit. Hän voi siis nimittää vaikka John Smith –nimisen henkilön Ponca Citystä, jos niin haluaa. Tavallisesti presidentti nimittää jonkun pätevän oikeusministeriön suosituksesta. Lähes aina ennen tuomarinvirat on täytetty sellaisilla, joilla on pitkä kokemus oikeusministeriön eri haaroista. Tämä vuosisatainen perinne on nyt heitetty romukoppaan. Ensimmäistä kertaa sellaiset seikat kuin uskonnollinen vakaumus, poliittinen puolue ja lojaalisuus presidentille on otettu huomioon.
Onneksi nimitys vaatii senaatin vahvistuksen. Senaatti on sekin nykyisin republikaanien uskonnollisen oikeiston hallussa. Ainakin toistaiseksi jopa oikealla olevat senaattorit ovat blokanneet surkeimmat kandidaatit. Saa sitten nähdä, miten tulevaisuudessa.
Uskonnollisen oikeiston ajatus presidentin ja oikeusministeriön välillä olevan muurin murtamisesta on sekin jo toteutumassa. Taas kerran presidentti nimittää oikeusministerin ja senaatti vahvistaa nimityksen (tai sitten ei). Tämän jälkeen presidentti ei puutu oikeusministeriön alaisten organisaatioiden, esimerkiksi FBI:n toimintaan, vaan presidentti kommunikoi eri haaronen kanssa virallista virkatietä. Tämä onkin havaittu hyväksi järjestelmäksi estää oikeuslaitoksen politisoiminen.
Apulaisoikeusministeri Rod Rosenstein on pitänyt hyvin pintansa Trumpin ja uskonnollisen oikeiston painostuksen alla yhtä poikkeustapausta lukuun ottamatta. Oikeusministeri Sessions on sen sijaan osoittautunut pelkäksi uskonnollisen oikeiston marionetiksi. Tuolla ylempänä oli pitkälti juttua Roy Mooresta, joka oli ehdolla Sessionsilta vapaaksi jääneen senaattorin pestiin. Sessions ja Moore ovat idelogisesti kuin identtiset kaksoset.
Trump yritti puuttua ohi virkatien FBI:n häntä itseään koskeviin tutkimuksiin kutsumalla silloisen FBI:n johtajan James Comeyn kahdenkeskiseen tapaamiseen, jossa Trump vaati tutkimusten lopettamista ja lojaalisuusvakuutusta. Comey ei suostunut, joten hän sai potkut. Sillä kertaa Rosenstein oli hereillä ja nimitti Bob Muellerin erikoissyytäjäksi johtamaan tutkimuksia. Rosenstein oli hänkin Trumpin nimitys, joten omat koirat purivat. Saa nähdä kuinka kauan Rosenstein kestää.
Joka tapauksessa tämän hallinnon toimesta oikeusministeriön itsenäisyys on uhattuna.Nyt sekin on sitten nähty, millainen amerikkalainen "valtiojohtoinen" media on. Asialla oli tietenkin Fox News, kuinkas muuten.
Eilen illalla katselin eri uutiskanavia ja Foxin touhu oli samanaikaisesti sekä koomista että pateettista. Eilen, kun uudet verolait oli runnottu pakettiin, Valkoiseen taloon kokoontuivat kaikki avainministerit. Todella harvoin kaikkia ministereitä saadaan samaan aikaan samaan paikkaan. Nykyään vain silloin kuin Trump kaipaa kritiikitöntä ylistystä. Touhun alku oli tietenkin näytetty Foxilla suorana, muut kanavat sitten viittasivat Foxiin. Koko eilisen päivän Fox oli säännöllisesti toistanut samaa videota.
Tilaisuuden aluksi asuntoministeri Ben Carson lausui sekavan Trumpia mielistelevän rukouksen. Vaikea sanoa oli kyseessä vakavasti lausuttu rukous vai pelkästään Trumpia mielistelevää perseen nuolemista. No, Carson onkin eläkkeellä oleva neurokirurgi, jolla ei ole mitään kokemusta Yhdysvaltain asuntomarkkinoista. Ehkä vähän tummempi ihonväri pätevöittää Carsonin köyhien slummien asuntoasiantuntijaksi. Carsonilla oli kuitenkin oikea puoluekanta ja oikea uskonnollinen vakaumus varallisuuden lisäksi. Nuo ovatkin ne kriteerit, joilla on hyvä olla ministerinä.
Sitten pääsi ääneen varapresidentti Mike Pence, jonka jutut suorastaan silkkaa paskaa tyyliin: ”Johtajamme Donald Trump on Jumalan johdatuksella vienyt maamme ennennäkemättömään vaurauteen…Donald Trumpi ainutlaatuisten johtajaominaisuuksien ansiosta…ja niin edelleen.”
Trumpin vieressä istunut ulkoministeri Rex Tillerson oli sen näköinen kuin olisi halunnut huutaa: ”Fuck you!”: Aiemmin tänä vuonna Tillerson sanoi Trumpia ääliöksi.
Sitten kamerat häipyivät ja jengi jäi Valkoiseen taloon juhlimaan suurta puhallusta.
Myöhemmin päivällä jossain juhlasalissa pidettiin toiset juhlat, joissa Trumpin lisäksi oli läsnä republikaanien silmäätekevät ja iso yleisö. Jokainen kävi puhujapöntössä ylistämässä Trumpia. Välillä annettiin raikuvat ablodit seisaaltaan. Meno oli kuin muinaisen Neuvostoliiton tai Maon Kiinan juhlista. Nykyisistä diktaattoreista vain Pohjois-Korean Kim pääsee samaan. Oli se eilen melkoinen spektaakkeli. Muut kanavat viittasivatkin Trump-kulttiin kertoessaan keskiviikko-päivän tapahtumista.
Sen jälkeen kun Roy Moore hävisi Alabaman senaattorinvaalit, Fox News on käynnistänyt todella raivokkaan kampanjan, josta ei salaliittoteorioita puutu. Tämä siitä syystä, että Trump-tutkinta koskee jo Trumpin perheenjäseniä ja häntä itseäänkin. Venäjän-tutkinnan lisäksi mukana ovat jo potentiaaliset talousrikokset ja niitähän riittää.
Fox Newsin tulilinjalla ovat erityisesti FBI, Robert Mueller ja oikeusministeriö. Trump itse on ollut pettynyt näihin instansseihin, koska ne eivät ole suojelleet häntä. Pitäisikö potentiaalisia rikollisia suojella? Republikaanien uskonnollisen oikeiston mielestä varmaan pitäisi.
Kuitenkin esim. Mueller on itse republikaani, jonka republikaani George W. Bush nimitti FBI:n johtajaksi viikko ennen 911-episodia. Tässä virassa hän oli 12 vuotta. Nykyinen FBI:n johtaja Christopher Wray on hänkin republikaani ja ihan Trumpin oma nimitys. Sama pätee nykyiseen oikeusministeriin. Trump on myös osoittanut epäluottamuksensa CIA:aan, jonka nykyinen johtaja Mike Pompeo on hänkin republikaani ja myös Trumpin oma nimitys.
Viikonloppuna MSNBC:n AM Joy –ohjelmassa ja eilen illalla 11th Hour with Brian Williams –ohjelmassa oli vieraana taas Malcolm Nance. Hän toimi yli 30 vuotta sekä sotilastiedustelun että siviilitiedustelun parissa. Nance mukaan kyse on klassisesta FSB:n/KGB:n informaatio-operaatiosta, jonka retoriikka on lainattu ISIS-propagandasta. Fox tosiaan esittää näitä evankelikaalisten vaikuttajatahoja kaikkien alojen asiantuntijoina siten, että politiikka ja uskonto sekoittuvat aika erikoisella tavalla.
Foxissa on nyt kaikki se mitä uskonnollinen ja poliittinen kultti tarvitsee menestyäkseen. Goebbels oli varmasti ylpeä Foxin toiminnasta.
Tv-uutisten ”garnd-old-man”, Tom Brokaw, oli juuri Morning Joe -ohjelman vieraana. Hän totesi Foxin ryhtyneen jihadiin demokratiaa vastaan. Hänen mukaansa elämme vaarallisimpia aikoja valtion historiassa lukuun ottamatta muutamia poikkeuksellisia sotavuosia. Brokawilla on aika hyvä näkemys maan mediakentästä. Hän oli tv-hommissa jo silloin kun Kennedy murhattiin. Eiköhän Fox yritä lytätä Brokawin, sillä hän on maltillinen kristitty ja poliittisesti melko neutraali.- onkohan.perää
netpunk kirjoitti:
Nyt sekin on sitten nähty, millainen amerikkalainen "valtiojohtoinen" media on. Asialla oli tietenkin Fox News, kuinkas muuten.
Eilen illalla katselin eri uutiskanavia ja Foxin touhu oli samanaikaisesti sekä koomista että pateettista. Eilen, kun uudet verolait oli runnottu pakettiin, Valkoiseen taloon kokoontuivat kaikki avainministerit. Todella harvoin kaikkia ministereitä saadaan samaan aikaan samaan paikkaan. Nykyään vain silloin kuin Trump kaipaa kritiikitöntä ylistystä. Touhun alku oli tietenkin näytetty Foxilla suorana, muut kanavat sitten viittasivat Foxiin. Koko eilisen päivän Fox oli säännöllisesti toistanut samaa videota.
Tilaisuuden aluksi asuntoministeri Ben Carson lausui sekavan Trumpia mielistelevän rukouksen. Vaikea sanoa oli kyseessä vakavasti lausuttu rukous vai pelkästään Trumpia mielistelevää perseen nuolemista. No, Carson onkin eläkkeellä oleva neurokirurgi, jolla ei ole mitään kokemusta Yhdysvaltain asuntomarkkinoista. Ehkä vähän tummempi ihonväri pätevöittää Carsonin köyhien slummien asuntoasiantuntijaksi. Carsonilla oli kuitenkin oikea puoluekanta ja oikea uskonnollinen vakaumus varallisuuden lisäksi. Nuo ovatkin ne kriteerit, joilla on hyvä olla ministerinä.
Sitten pääsi ääneen varapresidentti Mike Pence, jonka jutut suorastaan silkkaa paskaa tyyliin: ”Johtajamme Donald Trump on Jumalan johdatuksella vienyt maamme ennennäkemättömään vaurauteen…Donald Trumpi ainutlaatuisten johtajaominaisuuksien ansiosta…ja niin edelleen.”
Trumpin vieressä istunut ulkoministeri Rex Tillerson oli sen näköinen kuin olisi halunnut huutaa: ”Fuck you!”: Aiemmin tänä vuonna Tillerson sanoi Trumpia ääliöksi.
Sitten kamerat häipyivät ja jengi jäi Valkoiseen taloon juhlimaan suurta puhallusta.
Myöhemmin päivällä jossain juhlasalissa pidettiin toiset juhlat, joissa Trumpin lisäksi oli läsnä republikaanien silmäätekevät ja iso yleisö. Jokainen kävi puhujapöntössä ylistämässä Trumpia. Välillä annettiin raikuvat ablodit seisaaltaan. Meno oli kuin muinaisen Neuvostoliiton tai Maon Kiinan juhlista. Nykyisistä diktaattoreista vain Pohjois-Korean Kim pääsee samaan. Oli se eilen melkoinen spektaakkeli. Muut kanavat viittasivatkin Trump-kulttiin kertoessaan keskiviikko-päivän tapahtumista.
Sen jälkeen kun Roy Moore hävisi Alabaman senaattorinvaalit, Fox News on käynnistänyt todella raivokkaan kampanjan, josta ei salaliittoteorioita puutu. Tämä siitä syystä, että Trump-tutkinta koskee jo Trumpin perheenjäseniä ja häntä itseäänkin. Venäjän-tutkinnan lisäksi mukana ovat jo potentiaaliset talousrikokset ja niitähän riittää.
Fox Newsin tulilinjalla ovat erityisesti FBI, Robert Mueller ja oikeusministeriö. Trump itse on ollut pettynyt näihin instansseihin, koska ne eivät ole suojelleet häntä. Pitäisikö potentiaalisia rikollisia suojella? Republikaanien uskonnollisen oikeiston mielestä varmaan pitäisi.
Kuitenkin esim. Mueller on itse republikaani, jonka republikaani George W. Bush nimitti FBI:n johtajaksi viikko ennen 911-episodia. Tässä virassa hän oli 12 vuotta. Nykyinen FBI:n johtaja Christopher Wray on hänkin republikaani ja ihan Trumpin oma nimitys. Sama pätee nykyiseen oikeusministeriin. Trump on myös osoittanut epäluottamuksensa CIA:aan, jonka nykyinen johtaja Mike Pompeo on hänkin republikaani ja myös Trumpin oma nimitys.
Viikonloppuna MSNBC:n AM Joy –ohjelmassa ja eilen illalla 11th Hour with Brian Williams –ohjelmassa oli vieraana taas Malcolm Nance. Hän toimi yli 30 vuotta sekä sotilastiedustelun että siviilitiedustelun parissa. Nance mukaan kyse on klassisesta FSB:n/KGB:n informaatio-operaatiosta, jonka retoriikka on lainattu ISIS-propagandasta. Fox tosiaan esittää näitä evankelikaalisten vaikuttajatahoja kaikkien alojen asiantuntijoina siten, että politiikka ja uskonto sekoittuvat aika erikoisella tavalla.
Foxissa on nyt kaikki se mitä uskonnollinen ja poliittinen kultti tarvitsee menestyäkseen. Goebbels oli varmasti ylpeä Foxin toiminnasta.
Tv-uutisten ”garnd-old-man”, Tom Brokaw, oli juuri Morning Joe -ohjelman vieraana. Hän totesi Foxin ryhtyneen jihadiin demokratiaa vastaan. Hänen mukaansa elämme vaarallisimpia aikoja valtion historiassa lukuun ottamatta muutamia poikkeuksellisia sotavuosia. Brokawilla on aika hyvä näkemys maan mediakentästä. Hän oli tv-hommissa jo silloin kun Kennedy murhattiin. Eiköhän Fox yritä lytätä Brokawin, sillä hän on maltillinen kristitty ja poliittisesti melko neutraali.Onkohan siinä väitteessä perää, johon törmää aika usein, että Trump olisi FSB:n talutusnuorassa jonkin raskauttavan tiedon tai videon yms. takia. Tyyliin, että jos et tarpeen tullen tee juuri niin kuin käsketään, niin asia tulee julki.
onkohan.perää kirjoitti:
Onkohan siinä väitteessä perää, johon törmää aika usein, että Trump olisi FSB:n talutusnuorassa jonkin raskauttavan tiedon tai videon yms. takia. Tyyliin, että jos et tarpeen tullen tee juuri niin kuin käsketään, niin asia tulee julki.
Brittien tiedustelupalvelun entinen Moskovan agentti, Christopher Steele, kokosi 35-sivuisen dokumentin, joka tunnetaan täällä nimellä "Dossier". Tuossa dokumentissa viitataan, että Trumpilla olisi ollut Moskovassa jotain pissaleikkejä venäläisten prostituoitujen kanssa vuonna 2013. Mene ja tiedä. Mahdollistahan se toki on. Hustler-pehmopornolehden kustantaja, Larry Flynt, lupasi miljoonan (vai oliko se peräti 10 miljoonan?) palkkion sille, joka toimittaa hänelle aidoksi osoitetun videon aiheesta. Ei ole kuulunut siltä rintamalta mitään.
Luin tuon Dossier-dokumentin tuoreeltaan alkuvuodesta, kun Buzzfeed julkaisi sen verkkosivuiltaan. Jostain netin uumenista se kai löytyy verkkohaulla.
Sen sijaan on varmaa, että Trumpilla on taloudellisia kytköksiä Venäjälle jo muinaisen Neuvostoliiton ajoilta. Trump vieraili ensimmäisen kerran Neuvostoliitossa jo 1987.
Erikoissyyttäjä Bob Mueller on jo haastatellut Christopher Steelea. Steele itse arvioi Dossierin pitävän 70-90 prosenttisesti paikkansa.
Tuossa ym. entinen tiedustelu-upseeri, Malcolm Nance, sanoi KGB avanneen Trumpia koskevan kansion jo 1987. Viimeisten vuosien ajan Donald on venäläsiten "unwitting asset" ja nyttemmin jo "witting asset" eli käytännössä siis agentti. Näin siis Nancen mukaan.
Trump itse sai tietää Dossierin olemassaolosta jo elokuussa 2016. Samoin asiasta informoitiin presidentti Obamaa.
Trump itse on tietenkin yksi jupakan pääkonna. Amerikkalaisen demokratian kannalta tärkeämpää on selvittää kuinka syvälle korruptio ja väärinkäytökset ulottuvat republikaanisessa puolueessa. USA kestää yhden Trumpin kaltaisen idiootin, mutta kun nykyinen valtarakenne on mitä on, niin siitä ei hyvää seuraa. Näitä aiheita tämäkin käsittelee; siis republikaanien uskonnollisen oikeiston mädänneisyyttä.
Trump saa potkut presidentin hommista talousrikosten takia ja siinä pieni pornoilu on vain pikantti lisä, sillä eihän se ole rikollista, ei edes Venäjällä tai USA:ssa.
Trump olisi ensimmäinen presidentti, joka olisi erotuttu "Articles of Impeachment" -pykälien nojalla. Kaksi presidenttiä on selvinnyt edustajainhuoneen erottamisäänestyksestä: Andrew Jakcson 1820-luvulla ja Bill Clinton 1990-luvulla. Nixon erosi itse juuri ennen kuin erottamisesta päästiin äänestämään edustajainhuoneessa.netpunk kirjoitti:
Nyt sekin on sitten nähty, millainen amerikkalainen "valtiojohtoinen" media on. Asialla oli tietenkin Fox News, kuinkas muuten.
Eilen illalla katselin eri uutiskanavia ja Foxin touhu oli samanaikaisesti sekä koomista että pateettista. Eilen, kun uudet verolait oli runnottu pakettiin, Valkoiseen taloon kokoontuivat kaikki avainministerit. Todella harvoin kaikkia ministereitä saadaan samaan aikaan samaan paikkaan. Nykyään vain silloin kuin Trump kaipaa kritiikitöntä ylistystä. Touhun alku oli tietenkin näytetty Foxilla suorana, muut kanavat sitten viittasivat Foxiin. Koko eilisen päivän Fox oli säännöllisesti toistanut samaa videota.
Tilaisuuden aluksi asuntoministeri Ben Carson lausui sekavan Trumpia mielistelevän rukouksen. Vaikea sanoa oli kyseessä vakavasti lausuttu rukous vai pelkästään Trumpia mielistelevää perseen nuolemista. No, Carson onkin eläkkeellä oleva neurokirurgi, jolla ei ole mitään kokemusta Yhdysvaltain asuntomarkkinoista. Ehkä vähän tummempi ihonväri pätevöittää Carsonin köyhien slummien asuntoasiantuntijaksi. Carsonilla oli kuitenkin oikea puoluekanta ja oikea uskonnollinen vakaumus varallisuuden lisäksi. Nuo ovatkin ne kriteerit, joilla on hyvä olla ministerinä.
Sitten pääsi ääneen varapresidentti Mike Pence, jonka jutut suorastaan silkkaa paskaa tyyliin: ”Johtajamme Donald Trump on Jumalan johdatuksella vienyt maamme ennennäkemättömään vaurauteen…Donald Trumpi ainutlaatuisten johtajaominaisuuksien ansiosta…ja niin edelleen.”
Trumpin vieressä istunut ulkoministeri Rex Tillerson oli sen näköinen kuin olisi halunnut huutaa: ”Fuck you!”: Aiemmin tänä vuonna Tillerson sanoi Trumpia ääliöksi.
Sitten kamerat häipyivät ja jengi jäi Valkoiseen taloon juhlimaan suurta puhallusta.
Myöhemmin päivällä jossain juhlasalissa pidettiin toiset juhlat, joissa Trumpin lisäksi oli läsnä republikaanien silmäätekevät ja iso yleisö. Jokainen kävi puhujapöntössä ylistämässä Trumpia. Välillä annettiin raikuvat ablodit seisaaltaan. Meno oli kuin muinaisen Neuvostoliiton tai Maon Kiinan juhlista. Nykyisistä diktaattoreista vain Pohjois-Korean Kim pääsee samaan. Oli se eilen melkoinen spektaakkeli. Muut kanavat viittasivatkin Trump-kulttiin kertoessaan keskiviikko-päivän tapahtumista.
Sen jälkeen kun Roy Moore hävisi Alabaman senaattorinvaalit, Fox News on käynnistänyt todella raivokkaan kampanjan, josta ei salaliittoteorioita puutu. Tämä siitä syystä, että Trump-tutkinta koskee jo Trumpin perheenjäseniä ja häntä itseäänkin. Venäjän-tutkinnan lisäksi mukana ovat jo potentiaaliset talousrikokset ja niitähän riittää.
Fox Newsin tulilinjalla ovat erityisesti FBI, Robert Mueller ja oikeusministeriö. Trump itse on ollut pettynyt näihin instansseihin, koska ne eivät ole suojelleet häntä. Pitäisikö potentiaalisia rikollisia suojella? Republikaanien uskonnollisen oikeiston mielestä varmaan pitäisi.
Kuitenkin esim. Mueller on itse republikaani, jonka republikaani George W. Bush nimitti FBI:n johtajaksi viikko ennen 911-episodia. Tässä virassa hän oli 12 vuotta. Nykyinen FBI:n johtaja Christopher Wray on hänkin republikaani ja ihan Trumpin oma nimitys. Sama pätee nykyiseen oikeusministeriin. Trump on myös osoittanut epäluottamuksensa CIA:aan, jonka nykyinen johtaja Mike Pompeo on hänkin republikaani ja myös Trumpin oma nimitys.
Viikonloppuna MSNBC:n AM Joy –ohjelmassa ja eilen illalla 11th Hour with Brian Williams –ohjelmassa oli vieraana taas Malcolm Nance. Hän toimi yli 30 vuotta sekä sotilastiedustelun että siviilitiedustelun parissa. Nance mukaan kyse on klassisesta FSB:n/KGB:n informaatio-operaatiosta, jonka retoriikka on lainattu ISIS-propagandasta. Fox tosiaan esittää näitä evankelikaalisten vaikuttajatahoja kaikkien alojen asiantuntijoina siten, että politiikka ja uskonto sekoittuvat aika erikoisella tavalla.
Foxissa on nyt kaikki se mitä uskonnollinen ja poliittinen kultti tarvitsee menestyäkseen. Goebbels oli varmasti ylpeä Foxin toiminnasta.
Tv-uutisten ”garnd-old-man”, Tom Brokaw, oli juuri Morning Joe -ohjelman vieraana. Hän totesi Foxin ryhtyneen jihadiin demokratiaa vastaan. Hänen mukaansa elämme vaarallisimpia aikoja valtion historiassa lukuun ottamatta muutamia poikkeuksellisia sotavuosia. Brokawilla on aika hyvä näkemys maan mediakentästä. Hän oli tv-hommissa jo silloin kun Kennedy murhattiin. Eiköhän Fox yritä lytätä Brokawin, sillä hän on maltillinen kristitty ja poliittisesti melko neutraali.Palaan myöhemmin tuohon muuhun tekstiin, mutta tämä kylmää:
”Foxissa on nyt kaikki se mitä uskonnollinen ja poliittinen kultti tarvitsee menestyäkseen. Goebbels oli varmasti ylpeä Foxin toiminnasta.”
”Tv-uutisten ”garnd-old-man”, Tom Brokaw, oli juuri Morning Joe -ohjelman vieraana. Hän totesi Foxin ryhtyneen jihadiin demokratiaa vastaan.”
Kultti on siis kovaa vauhtia muodostumassa. ”Johtajamme Donald Trump on Jumalan johdatuksella vienyt maamme ennennäkemättömään vaurauteen…” – aivan päätöntä meininkiä… Ja historiasta hyvin tuttua.- onkohan.perää
netpunk kirjoitti:
Brittien tiedustelupalvelun entinen Moskovan agentti, Christopher Steele, kokosi 35-sivuisen dokumentin, joka tunnetaan täällä nimellä "Dossier". Tuossa dokumentissa viitataan, että Trumpilla olisi ollut Moskovassa jotain pissaleikkejä venäläisten prostituoitujen kanssa vuonna 2013. Mene ja tiedä. Mahdollistahan se toki on. Hustler-pehmopornolehden kustantaja, Larry Flynt, lupasi miljoonan (vai oliko se peräti 10 miljoonan?) palkkion sille, joka toimittaa hänelle aidoksi osoitetun videon aiheesta. Ei ole kuulunut siltä rintamalta mitään.
Luin tuon Dossier-dokumentin tuoreeltaan alkuvuodesta, kun Buzzfeed julkaisi sen verkkosivuiltaan. Jostain netin uumenista se kai löytyy verkkohaulla.
Sen sijaan on varmaa, että Trumpilla on taloudellisia kytköksiä Venäjälle jo muinaisen Neuvostoliiton ajoilta. Trump vieraili ensimmäisen kerran Neuvostoliitossa jo 1987.
Erikoissyyttäjä Bob Mueller on jo haastatellut Christopher Steelea. Steele itse arvioi Dossierin pitävän 70-90 prosenttisesti paikkansa.
Tuossa ym. entinen tiedustelu-upseeri, Malcolm Nance, sanoi KGB avanneen Trumpia koskevan kansion jo 1987. Viimeisten vuosien ajan Donald on venäläsiten "unwitting asset" ja nyttemmin jo "witting asset" eli käytännössä siis agentti. Näin siis Nancen mukaan.
Trump itse sai tietää Dossierin olemassaolosta jo elokuussa 2016. Samoin asiasta informoitiin presidentti Obamaa.
Trump itse on tietenkin yksi jupakan pääkonna. Amerikkalaisen demokratian kannalta tärkeämpää on selvittää kuinka syvälle korruptio ja väärinkäytökset ulottuvat republikaanisessa puolueessa. USA kestää yhden Trumpin kaltaisen idiootin, mutta kun nykyinen valtarakenne on mitä on, niin siitä ei hyvää seuraa. Näitä aiheita tämäkin käsittelee; siis republikaanien uskonnollisen oikeiston mädänneisyyttä.
Trump saa potkut presidentin hommista talousrikosten takia ja siinä pieni pornoilu on vain pikantti lisä, sillä eihän se ole rikollista, ei edes Venäjällä tai USA:ssa.
Trump olisi ensimmäinen presidentti, joka olisi erotuttu "Articles of Impeachment" -pykälien nojalla. Kaksi presidenttiä on selvinnyt edustajainhuoneen erottamisäänestyksestä: Andrew Jakcson 1820-luvulla ja Bill Clinton 1990-luvulla. Nixon erosi itse juuri ennen kuin erottamisesta päästiin äänestämään edustajainhuoneessa.Mielessä heräsi ikävä huoli siitä, että kuinka pitkälle valtaa pitävät ovat mahdollisesti valmiita loppupeleissä menemään valtansa ja asemansa säilyttämiseksi mm. Muellerin ja mainitsemiesi tiedustelu henkilöiden suhteen.
Tulee joku agenttielokuva mieleen, jossa joku entisistä omista agenteista laitetaan mustalle listalle ja käsketään iskuryhmä perään.
Tai muinaisen Rooman keisarin yksityisjoukot jonkun epäsuosioon joutuneen senaattorin ovella yön pimeydessä.
Toivottavasti minulla on vain vilkas mielikuvitus. onkohan.perää kirjoitti:
Mielessä heräsi ikävä huoli siitä, että kuinka pitkälle valtaa pitävät ovat mahdollisesti valmiita loppupeleissä menemään valtansa ja asemansa säilyttämiseksi mm. Muellerin ja mainitsemiesi tiedustelu henkilöiden suhteen.
Tulee joku agenttielokuva mieleen, jossa joku entisistä omista agenteista laitetaan mustalle listalle ja käsketään iskuryhmä perään.
Tai muinaisen Rooman keisarin yksityisjoukot jonkun epäsuosioon joutuneen senaattorin ovella yön pimeydessä.
Toivottavasti minulla on vain vilkas mielikuvitus."Mielessä heräsi ikävä huoli siitä, että kuinka pitkälle valtaa pitävät ovat mahdollisesti valmiita loppupeleissä menemään valtansa ja asemansa säilyttämiseksi mm. Muellerin ja mainitsemiesi tiedustelu henkilöiden suhteen. "
Sen mitä minä olen seurannut suomalaisia mediaa, niin eipä ole juuri näkynyt juttuja siitä, kuinka kriittinen tilanne Yhdysvalloissa juuri nyt on.
Noilla ym. henkilöillä ei ole hengenvaaraa ja tuskin tulee olemaankaan. Käynnissä on informaatio-operaatio, jolla FBI:n ja itedustelupalvelun yms. uskottavuutta pyritään rapauttamaan ja sen jälkeen republikaanien uskonnollinen oikeisto pyrkii miehittämään virat, ei suinkaan pätevillä vaan oikean vakaumuksen omaavilla henkilöillä.
Viitteitä on myös siitä, että käynnissä on mccarthyismin version 2.0. Kaikki muut kuin republikaanien uskonnollisen oikeiston myötäilijät ovat epäilyttäviä henkilöitä. Kovin suurta menestystä touhu ei vielä saavuttanut. Viime keväänä vähän näpäytettiin näitä nykyajan "mccarthyja". Jokin republikaanien uskonnollista oikeistoa lähellä oleva joukko (en muista mikä) laati listan liberaaleista ja mahdollisesti vasemmistolaisista professoreista. Lista oli aika kehnosti laadittu. Vastavetona Amerikan professorien järjestön, American Association of University Professors (AAUP), jäsenet lähettivät sinne valituksia siitä, että heitä ei oltu huolittu listaan vaatien, että heidän nimensä lisätään. Se mccarthyismin muoto lophati siihen, mutta eiköhän jotain uutta ole jo vireillä. Toistaiseksi vastarinta on koostunut tällaisista pienistä teoista, eikä näköpiirissä ole massiivista vastarintaa sellaisessa mittakaavassa kuin sitä oli 60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa. Me tuon ajan aktivsitit alamme kaikki olla vanhoja ja väsyneitä, moni on jo kuollutkin. Muutaman vuoden takainen Occupy-liike oli hyvä yritys, mutta aivan liian pieni kiinnittääkseen hallinnon huomion.
Tuossa yllä on juttua siitä, kuinka häiriintynyttä Fox Newsin tarjonta on. Tosin löytyy vieläkin sekopäisempi kaapelikanava, One America News Network. Se on kuvamaailmaltaan kuin Fox, mutta jutut ovat Alex Jonesin Infowarsista. Toinen sopiva metafora voisi olla "dramatisoitu Breitbart". One Americalla on aika pieni yleisö toisin kuin Fox Newsilla. Tässä kaupungissa One A,merican saa näkyviin, jos tilaa Direct TV:n kanavapaketin. En ole vaivautunut.netpunk kirjoitti:
"Mielessä heräsi ikävä huoli siitä, että kuinka pitkälle valtaa pitävät ovat mahdollisesti valmiita loppupeleissä menemään valtansa ja asemansa säilyttämiseksi mm. Muellerin ja mainitsemiesi tiedustelu henkilöiden suhteen. "
Sen mitä minä olen seurannut suomalaisia mediaa, niin eipä ole juuri näkynyt juttuja siitä, kuinka kriittinen tilanne Yhdysvalloissa juuri nyt on.
Noilla ym. henkilöillä ei ole hengenvaaraa ja tuskin tulee olemaankaan. Käynnissä on informaatio-operaatio, jolla FBI:n ja itedustelupalvelun yms. uskottavuutta pyritään rapauttamaan ja sen jälkeen republikaanien uskonnollinen oikeisto pyrkii miehittämään virat, ei suinkaan pätevillä vaan oikean vakaumuksen omaavilla henkilöillä.
Viitteitä on myös siitä, että käynnissä on mccarthyismin version 2.0. Kaikki muut kuin republikaanien uskonnollisen oikeiston myötäilijät ovat epäilyttäviä henkilöitä. Kovin suurta menestystä touhu ei vielä saavuttanut. Viime keväänä vähän näpäytettiin näitä nykyajan "mccarthyja". Jokin republikaanien uskonnollista oikeistoa lähellä oleva joukko (en muista mikä) laati listan liberaaleista ja mahdollisesti vasemmistolaisista professoreista. Lista oli aika kehnosti laadittu. Vastavetona Amerikan professorien järjestön, American Association of University Professors (AAUP), jäsenet lähettivät sinne valituksia siitä, että heitä ei oltu huolittu listaan vaatien, että heidän nimensä lisätään. Se mccarthyismin muoto lophati siihen, mutta eiköhän jotain uutta ole jo vireillä. Toistaiseksi vastarinta on koostunut tällaisista pienistä teoista, eikä näköpiirissä ole massiivista vastarintaa sellaisessa mittakaavassa kuin sitä oli 60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa. Me tuon ajan aktivsitit alamme kaikki olla vanhoja ja väsyneitä, moni on jo kuollutkin. Muutaman vuoden takainen Occupy-liike oli hyvä yritys, mutta aivan liian pieni kiinnittääkseen hallinnon huomion.
Tuossa yllä on juttua siitä, kuinka häiriintynyttä Fox Newsin tarjonta on. Tosin löytyy vieläkin sekopäisempi kaapelikanava, One America News Network. Se on kuvamaailmaltaan kuin Fox, mutta jutut ovat Alex Jonesin Infowarsista. Toinen sopiva metafora voisi olla "dramatisoitu Breitbart". One Americalla on aika pieni yleisö toisin kuin Fox Newsilla. Tässä kaupungissa One A,merican saa näkyviin, jos tilaa Direct TV:n kanavapaketin. En ole vaivautunut." Käynnissä on informaatio-operaatio, jolla FBI:n ja itedustelupalvelun yms. uskottavuutta pyritään rapauttamaan..."
Se on tätä modernia sotaa, jota käydään informaatio tasolla.
Kun kansa saadaan riittävästi jakautumaan, silloin ehkä ei ole pelkoa siitä, että syntyy riittävän yksimielisiä liikkeitä hallintoa vastaan? Se vanha malli - hajoita ja hallitse.netpunk kirjoitti:
"Mielessä heräsi ikävä huoli siitä, että kuinka pitkälle valtaa pitävät ovat mahdollisesti valmiita loppupeleissä menemään valtansa ja asemansa säilyttämiseksi mm. Muellerin ja mainitsemiesi tiedustelu henkilöiden suhteen. "
Sen mitä minä olen seurannut suomalaisia mediaa, niin eipä ole juuri näkynyt juttuja siitä, kuinka kriittinen tilanne Yhdysvalloissa juuri nyt on.
Noilla ym. henkilöillä ei ole hengenvaaraa ja tuskin tulee olemaankaan. Käynnissä on informaatio-operaatio, jolla FBI:n ja itedustelupalvelun yms. uskottavuutta pyritään rapauttamaan ja sen jälkeen republikaanien uskonnollinen oikeisto pyrkii miehittämään virat, ei suinkaan pätevillä vaan oikean vakaumuksen omaavilla henkilöillä.
Viitteitä on myös siitä, että käynnissä on mccarthyismin version 2.0. Kaikki muut kuin republikaanien uskonnollisen oikeiston myötäilijät ovat epäilyttäviä henkilöitä. Kovin suurta menestystä touhu ei vielä saavuttanut. Viime keväänä vähän näpäytettiin näitä nykyajan "mccarthyja". Jokin republikaanien uskonnollista oikeistoa lähellä oleva joukko (en muista mikä) laati listan liberaaleista ja mahdollisesti vasemmistolaisista professoreista. Lista oli aika kehnosti laadittu. Vastavetona Amerikan professorien järjestön, American Association of University Professors (AAUP), jäsenet lähettivät sinne valituksia siitä, että heitä ei oltu huolittu listaan vaatien, että heidän nimensä lisätään. Se mccarthyismin muoto lophati siihen, mutta eiköhän jotain uutta ole jo vireillä. Toistaiseksi vastarinta on koostunut tällaisista pienistä teoista, eikä näköpiirissä ole massiivista vastarintaa sellaisessa mittakaavassa kuin sitä oli 60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa. Me tuon ajan aktivsitit alamme kaikki olla vanhoja ja väsyneitä, moni on jo kuollutkin. Muutaman vuoden takainen Occupy-liike oli hyvä yritys, mutta aivan liian pieni kiinnittääkseen hallinnon huomion.
Tuossa yllä on juttua siitä, kuinka häiriintynyttä Fox Newsin tarjonta on. Tosin löytyy vieläkin sekopäisempi kaapelikanava, One America News Network. Se on kuvamaailmaltaan kuin Fox, mutta jutut ovat Alex Jonesin Infowarsista. Toinen sopiva metafora voisi olla "dramatisoitu Breitbart". One Americalla on aika pieni yleisö toisin kuin Fox Newsilla. Tässä kaupungissa One A,merican saa näkyviin, jos tilaa Direct TV:n kanavapaketin. En ole vaivautunut.Ja USA:ta oikeasti pidetään demokratian mallimaana?
InhottavaRealisti kirjoitti:
Ja USA:ta oikeasti pidetään demokratian mallimaana?
”Kun kansa saadaan riittävästi jakautumaan, silloin ehkä ei ole pelkoa siitä, että syntyy riittävän yksimielisiä liikkeitä hallintoa vastaan? Se vanha malli - hajoita ja hallitse.”
Tämä kansan jakaminen on ollut menossa jo vuosikymmeniä. Nyt tilanne on se, että kansa on jakautunut kahtia (oikeasti kyllä useampaankin osaan) ja jakoperusteena on ollut politiikka ja uskonto. Siis tähän tapaan: republikaanit vs. demokraatit, evankelikaaliset vs. ihan kaikki muut. Myös taloudellisia jakoperusteita voidaan identifioida: rikkain väestö (sisältäen myös suuryritykset) vs. kaikki muut.
Nyt hajota ja hallitse – menetelmä ulotetaan myös instituutioihin. Eri hallinnonalojen virkailijoiden työmoraalia pyritään murtamaan kyseenalaistamalla ko. hallinnon haaran rehellisyys ja lojaalisuus, mutta tuo lojaalisuus määritellään yksinomaan lojaalisuudeksi republikaanien uskonnollista oikeistoa kohtaan.
Kaikki tämä on kovin tuttua mm. Lenin poliittisesta filosofiasta. Hallinto pyritään hajottamaan palasiksi ja sitten hallinto kasataan uudestaan ”leninisteistä”. Nyt bolsevikit on korvattu ”tosiuskovilla” republikaaneilla.
En usko, että sellaista sisällissotaa saadaan aikaan kuin 1860-luvulla. Jos uskonto jää ainoaksi jakoperusteeksi silloin voisi tilanne olla pahimmillaan kuin Pohjois-Irlannissa. Siihen kun lisätään vähemmistön poliittinen diktatuuri, niin republikaanien diktatuuri on mahdollinen skenaario.
”Ja USA:ta oikeasti pidetään demokratian mallimaana?”
Tätä minäkin olen ihmetellyt koko aikuisikäni. Aatteelliselta perustaltaan (vapaus, veljeys ja tasa-arvo) USA on demokraattinen. Käytännössä tätä ei kaiketi ole pystytty toteuttamaan täysimääräisenä missään, ei varsinkaan Yhdysvalloissa. ”Demokratian mallimaa” ja ”vapaan maailman johtaja” ovat Yhdysvalloista puhuttaessa olleet pelkästään perusteettomia väitteitä.
Tuolla ylempänä esitin kuinka minun sukupolveni teki Yhdysvalloista edes auttavasti demokraattisen. Väitän, että USA oli demokraattisimmillaan Jimmy Carterin presidenttikaudella. Carter on oman elinaikani presidenteistä se unohdettu presidentti. Carterin jälkeen heti Reaganin kauden aluksi aloitettiin hallinnon instituutioiden nakertaminen. Vähitellen kohteeksi valikoituivat myös ulkoparlamentaariset instituutiot. Monessa ketjussa olen antanut pisteet republikaanien uskonnolliselle oikeistolle siitä, että he olivat pyrkimyksissään systemaattisia ja sitkeitä, eivätkä lannistuneet ajoittaisista vastankäymisistä. Muut sitten sillä aikaa ottivat lopulta lyhyeksi jääneen demokratian itsestäänselvyytenä. Onko vastarinta jo liian myöhäistä?
Muutamassa yhteydessä olen sanonut, että ”vapaan maailman johtajuus” on nyt Pohjoismaissa. Listaan voidaan lisätä ehkä Hollanti ja muutama muu pieni maa. Onko näillä mailla ja niiden asukkailla halua vastustaa ”republikanisoitumista”, jää nähtäväksi. Väitän, että nykymuotoisesta Yhdysvalloista ei kannata ottaa oppia yhtään missään asiassa.
Kun hallinnon instituutiot ja tiedostusvälineet eivät joko pysty tai viitsi vastustaa vallan keskittymistä, niin tulos on pahimmillaan Mussolinin Italia, Hitlerin Saksa, pistetään listaan vielä lisäksi vaikka Jugoslavia ja esimerkkejä löytyy muitakin.netpunk kirjoitti:

Kun hallinnon instituutiot ja tiedostusvälineet eivät joko pysty tai viitsi vastustaa vallan keskittymistä, niin tulos on pahimmillaan Mussolinin Italia, Hitlerin Saksa, pistetään listaan vielä lisäksi vaikka Jugoslavia ja esimerkkejä löytyy muitakin."Onko näillä mailla ja niiden asukkailla halua vastustaa ”republikanisoitumista”, jää nähtäväksi."
Eurooppalaisittain puhutaan äärioikeistolaistumisesta, sillä täällä ei em. uskon suuntaus taida suurtakaan osaa näytellä.
"...instituutiot ja tiedostusvälineet eivät joko pysty tai viitsi vastustaa vallan keskittymistä, niin tulos on pahimmillaan Mussolinin Italia, Hitlerin Saksa..."
Samaa asiaa huolestuneena seuraan. Tästä voi tehdä erilaisia oletuksia jne., joka saattaisi olla paikallaan - jotta voi varautua tulevaan.Evankelikaalisuuden myrkyllisyyteen ovat kiinnittäneet monet evankelikaalisetkin jo huomiota. Billy Graham tyttärenpoika, Boz Tchividjian, on ottanut etäisyyttä liikkeeseen, jota hänen isoisänsä oli rakentamassa. Bozin mukaan sanoilla ja teoilla on merkitystä ja nykyinen politisoitu evankelikaalisuus on sellaista, että sen ideologiaan joutuu puolustamaan heti kun identifioi itsensä evankelikaaliseksi. Evankelikaalisuudella on sekä brändi että tuoteongelma, mutta siitä tuonnenpana.
Sen sijaan Billy Grahamin poika, Franklin Graham, on noita kovan linjan republikaanien uskonnollisen oikeiston jääriä. Tekivätkä republikaanit mitä tahansa, niin hän kannattaa sitä ja löytää kaikelle republikaanien epäeettisellekin toiminnalla raamatullisia perusteita. Tuolla ylempänä olikin jo juttuja James Kennedystä, joka aloitti tämän ”selittelyn”.
Evankelikaalisuuden täytyy olla tappavan myrkyllistä, kun jo Billy Grahamin jälkeläisistäkin löytyy evankelikaalisuuden tuomistevia henkilöitä. Franklinin johtama Samritan’s Purse on taas Patmoksen yhteisytökumppani ja se kertoo molemmistä kaiken tarpeellisen.
Princetonin yliopistossa vaikuttava Princeton Evangelical Fellowship muutti nimensä Princeton Christian Fellowshipiksi. Tämän opiskelijoiden lähetysjärjestön johtaja William Boyce sanoi, että opiskelijat näkevät evankelikaalisuuden tarkoittavan politisoitunutta uskonsuuntausta.
Samoilla linjoilla Red Letter Christians –liikkeen perustaja Tony Campolo. Hän sanoi, että käytä itsestään ja liikkeestään enää sanaa evankelikaalinen, sillä he eivät vihaa homoja, he eivät kannata sotaa, eivätkä he ole anti-feministejä monen muun seikan lisäksi, jotka evankelikaalisuuteen nykyään liiitetään..
Asiasta kertoi luotettavana lähteenä pidetty The Guardian 3.11.2017. Jutussa samoilla linjoilla oli moni muu uskonnollinen vaikuttaja. Kaikkien johtopäätös oli, että he eivät halua kuulua republikaanien uskonnollisiin kiihkoilijoihin.
Rakoilua löytyy jo evankelikaalisuuden sisällä, vaikka rivit ovat vielä aika hyvin kasassa.
Samoihin asioihin kiinnitti huomiota Valerie Tarico, joka psykologina on työssään auttanut uskonnon uhreja, erityisesti evankelikaalisten uhreja. Tarico oli ennen itsekin evankelikaalinen, joten hänellä on omakohtaistakin kokemusta evankelikaalisuuden myrkyllisyydestä.
Taricon mukaan evankelikaalisuudella on brändiongelma, koska ”uudestisyntyminen” on yhtä kuin evankelikaalisuus, joka taas on yhtä kuin republikaaninen puolue, joka puolestaan merkitsee Trumpin kannattajaa. Taricon mukaan asia ei ole ihan näin yksioikoinen, mutta kun brändi on tuo, niin sitä on vaikea muuttaa.
Jemar Tisby, mediayhtiö Black Evangelicalsin johtaja, sanoo Taricon haastattelussa, että nykyään mustien on pelkästään haitallista identifioida itsensä evankelikaalisiksi. Tisby mukaan nykyään on mahdotonta sanoa, mikä on uskontoa ja mikä politiikkaa.
Wheaton Collegen Billy Graham Centerin johtaja, Ed Stetzer, sanoo, että sillä miksi evankelikaalinen liike on muodostunut, on vakavia seurauksia kaikille muillekin kristinuskon suuntauksille.
Taricon mukaan Raamatusta löytyy paljon huonoja ideoita, mutta myös hyviä. Evankelikaalisuus on vain tuottanut Taricon mukaan infantiilia moralismia ja tämä siitä syystä, että Raamatusta on tehty jotain mitä se ei ole, idoli. Raamatusta löytyviä epäeettisiä menettelytapoja ei voi uskottavasti puolustaa, vaikka uskonnollinen oikeisto tekee sitä joka päivä.
Tarico antaa kylmää kyytiä muutenkin evankelikaaliselle liikkeelle. Tarico arvelee, että menee aiankin sukupolvi ennen kuin evankelikaalinen liike pääsee irti republikaanisesta trumpismista.netpunk kirjoitti:
Evankelikaalisuuden myrkyllisyyteen ovat kiinnittäneet monet evankelikaalisetkin jo huomiota. Billy Graham tyttärenpoika, Boz Tchividjian, on ottanut etäisyyttä liikkeeseen, jota hänen isoisänsä oli rakentamassa. Bozin mukaan sanoilla ja teoilla on merkitystä ja nykyinen politisoitu evankelikaalisuus on sellaista, että sen ideologiaan joutuu puolustamaan heti kun identifioi itsensä evankelikaaliseksi. Evankelikaalisuudella on sekä brändi että tuoteongelma, mutta siitä tuonnenpana.
Sen sijaan Billy Grahamin poika, Franklin Graham, on noita kovan linjan republikaanien uskonnollisen oikeiston jääriä. Tekivätkä republikaanit mitä tahansa, niin hän kannattaa sitä ja löytää kaikelle republikaanien epäeettisellekin toiminnalla raamatullisia perusteita. Tuolla ylempänä olikin jo juttuja James Kennedystä, joka aloitti tämän ”selittelyn”.
Evankelikaalisuuden täytyy olla tappavan myrkyllistä, kun jo Billy Grahamin jälkeläisistäkin löytyy evankelikaalisuuden tuomistevia henkilöitä. Franklinin johtama Samritan’s Purse on taas Patmoksen yhteisytökumppani ja se kertoo molemmistä kaiken tarpeellisen.
Princetonin yliopistossa vaikuttava Princeton Evangelical Fellowship muutti nimensä Princeton Christian Fellowshipiksi. Tämän opiskelijoiden lähetysjärjestön johtaja William Boyce sanoi, että opiskelijat näkevät evankelikaalisuuden tarkoittavan politisoitunutta uskonsuuntausta.
Samoilla linjoilla Red Letter Christians –liikkeen perustaja Tony Campolo. Hän sanoi, että käytä itsestään ja liikkeestään enää sanaa evankelikaalinen, sillä he eivät vihaa homoja, he eivät kannata sotaa, eivätkä he ole anti-feministejä monen muun seikan lisäksi, jotka evankelikaalisuuteen nykyään liiitetään..
Asiasta kertoi luotettavana lähteenä pidetty The Guardian 3.11.2017. Jutussa samoilla linjoilla oli moni muu uskonnollinen vaikuttaja. Kaikkien johtopäätös oli, että he eivät halua kuulua republikaanien uskonnollisiin kiihkoilijoihin.
Rakoilua löytyy jo evankelikaalisuuden sisällä, vaikka rivit ovat vielä aika hyvin kasassa.
Samoihin asioihin kiinnitti huomiota Valerie Tarico, joka psykologina on työssään auttanut uskonnon uhreja, erityisesti evankelikaalisten uhreja. Tarico oli ennen itsekin evankelikaalinen, joten hänellä on omakohtaistakin kokemusta evankelikaalisuuden myrkyllisyydestä.
Taricon mukaan evankelikaalisuudella on brändiongelma, koska ”uudestisyntyminen” on yhtä kuin evankelikaalisuus, joka taas on yhtä kuin republikaaninen puolue, joka puolestaan merkitsee Trumpin kannattajaa. Taricon mukaan asia ei ole ihan näin yksioikoinen, mutta kun brändi on tuo, niin sitä on vaikea muuttaa.
Jemar Tisby, mediayhtiö Black Evangelicalsin johtaja, sanoo Taricon haastattelussa, että nykyään mustien on pelkästään haitallista identifioida itsensä evankelikaalisiksi. Tisby mukaan nykyään on mahdotonta sanoa, mikä on uskontoa ja mikä politiikkaa.
Wheaton Collegen Billy Graham Centerin johtaja, Ed Stetzer, sanoo, että sillä miksi evankelikaalinen liike on muodostunut, on vakavia seurauksia kaikille muillekin kristinuskon suuntauksille.
Taricon mukaan Raamatusta löytyy paljon huonoja ideoita, mutta myös hyviä. Evankelikaalisuus on vain tuottanut Taricon mukaan infantiilia moralismia ja tämä siitä syystä, että Raamatusta on tehty jotain mitä se ei ole, idoli. Raamatusta löytyviä epäeettisiä menettelytapoja ei voi uskottavasti puolustaa, vaikka uskonnollinen oikeisto tekee sitä joka päivä.
Tarico antaa kylmää kyytiä muutenkin evankelikaaliselle liikkeelle. Tarico arvelee, että menee aiankin sukupolvi ennen kuin evankelikaalinen liike pääsee irti republikaanisesta trumpismista.Tuossa oli samalla jotain toivoa antaavaa, että niin moni on näiden joukosta jo herännyt kyseenalaistamaan tuota suuntausta.
”Tekivätkä republikaanit mitä tahansa, niin hän kannattaa sitä ja löytää kaikelle republikaanien epäeettisellekin toiminnalla raamatullisia perusteita.”
Oletan että suurin osa suomalaisista on hämmästynyt niitä hyvin erikoisia Raamatun tulkintoja, joita tämän liikkeen tiimoilta on syntynyt.
”Tämän opiskelijoiden lähetysjärjestön johtaja William Boyce sanoi, että opiskelijat näkevät evankelikaalisuuden tarkoittavan politisoitunutta uskonsuuntausta.”
”Red Letter Christians –liikkeen perustaja Tony Campolo. Hän sanoi, että käytä itsestään ja liikkeestään enää sanaa evankelikaalinen, sillä he eivät vihaa homoja, he eivät kannata sotaa, eivätkä he ole anti-feministejä monen muun seikan lisäksi, jotka evankelikaalisuuteen nykyään liiitetään…”
Kun hahmottelin sitä Rayanin oppia, niin siellähän oli aivan selkeästi juuri toisinpäin. Eli täysin kristinuskon vastaisesti. Hyvä että näitä rohkeita löytyy myös sieltä rapakon takaa!
”Valerie Tarico, joka psykologina on työssään auttanut uskonnon uhreja, erityisesti evankelikaalisten uhreja. Tarico oli ennen itsekin evankelikaalinen…”
”Tisby mukaan nykyään on mahdotonta sanoa, mikä on uskontoa ja mikä politiikkaa.”
Täsmälleen näin.
”Taricon mukaan infantiilia moralismia ja tämä siitä syystä, että Raamatusta on tehty jotain mitä se ei ole, idoli.”
Olihan varsin tiukasti sanottu. Mutta jotain lapsenomaista on todella niissä joissakin moraalikäsityksissä, joita silloin tällöin täälläkin pulpahtaa esiin. Suomessa on ilmaistu tuo että Raamatusta on tehty Jumala. Se ei siis enää ole vain kirjoitusta Jumalan Sanasta, vaan jumala itse.- vassumummolle
mummomuori kirjoitti:
Tuossa oli samalla jotain toivoa antaavaa, että niin moni on näiden joukosta jo herännyt kyseenalaistamaan tuota suuntausta.
”Tekivätkä republikaanit mitä tahansa, niin hän kannattaa sitä ja löytää kaikelle republikaanien epäeettisellekin toiminnalla raamatullisia perusteita.”
Oletan että suurin osa suomalaisista on hämmästynyt niitä hyvin erikoisia Raamatun tulkintoja, joita tämän liikkeen tiimoilta on syntynyt.
”Tämän opiskelijoiden lähetysjärjestön johtaja William Boyce sanoi, että opiskelijat näkevät evankelikaalisuuden tarkoittavan politisoitunutta uskonsuuntausta.”
”Red Letter Christians –liikkeen perustaja Tony Campolo. Hän sanoi, että käytä itsestään ja liikkeestään enää sanaa evankelikaalinen, sillä he eivät vihaa homoja, he eivät kannata sotaa, eivätkä he ole anti-feministejä monen muun seikan lisäksi, jotka evankelikaalisuuteen nykyään liiitetään…”
Kun hahmottelin sitä Rayanin oppia, niin siellähän oli aivan selkeästi juuri toisinpäin. Eli täysin kristinuskon vastaisesti. Hyvä että näitä rohkeita löytyy myös sieltä rapakon takaa!
”Valerie Tarico, joka psykologina on työssään auttanut uskonnon uhreja, erityisesti evankelikaalisten uhreja. Tarico oli ennen itsekin evankelikaalinen…”
”Tisby mukaan nykyään on mahdotonta sanoa, mikä on uskontoa ja mikä politiikkaa.”
Täsmälleen näin.
”Taricon mukaan infantiilia moralismia ja tämä siitä syystä, että Raamatusta on tehty jotain mitä se ei ole, idoli.”
Olihan varsin tiukasti sanottu. Mutta jotain lapsenomaista on todella niissä joissakin moraalikäsityksissä, joita silloin tällöin täälläkin pulpahtaa esiin. Suomessa on ilmaistu tuo että Raamatusta on tehty Jumala. Se ei siis enää ole vain kirjoitusta Jumalan Sanasta, vaan jumala itse."Suomessa on ilmaistu tuo että Raamatusta on tehty Jumala. Se ei siis enää ole vain kirjoitusta Jumalan Sanasta, vaan jumala itse. "
Tuota jauhatte vain te ateistit ja liberaalit. Kukaan uskova ei pidä Raamattua Jumalana. - Lars.Lehtinen
vassumummolle kirjoitti:
"Suomessa on ilmaistu tuo että Raamatusta on tehty Jumala. Se ei siis enää ole vain kirjoitusta Jumalan Sanasta, vaan jumala itse. "
Tuota jauhatte vain te ateistit ja liberaalit. Kukaan uskova ei pidä Raamattua Jumalana.Niin on, jos siltä näyttää. Olette Raamatunpalvojia.
- vassunummolle
Lars.Lehtinen kirjoitti:
Niin on, jos siltä näyttää. Olette Raamatunpalvojia.
Me emme ole sitä miltä ateistin silmä näkee.
mummomuori kirjoitti:
Tuossa oli samalla jotain toivoa antaavaa, että niin moni on näiden joukosta jo herännyt kyseenalaistamaan tuota suuntausta.
”Tekivätkä republikaanit mitä tahansa, niin hän kannattaa sitä ja löytää kaikelle republikaanien epäeettisellekin toiminnalla raamatullisia perusteita.”
Oletan että suurin osa suomalaisista on hämmästynyt niitä hyvin erikoisia Raamatun tulkintoja, joita tämän liikkeen tiimoilta on syntynyt.
”Tämän opiskelijoiden lähetysjärjestön johtaja William Boyce sanoi, että opiskelijat näkevät evankelikaalisuuden tarkoittavan politisoitunutta uskonsuuntausta.”
”Red Letter Christians –liikkeen perustaja Tony Campolo. Hän sanoi, että käytä itsestään ja liikkeestään enää sanaa evankelikaalinen, sillä he eivät vihaa homoja, he eivät kannata sotaa, eivätkä he ole anti-feministejä monen muun seikan lisäksi, jotka evankelikaalisuuteen nykyään liiitetään…”
Kun hahmottelin sitä Rayanin oppia, niin siellähän oli aivan selkeästi juuri toisinpäin. Eli täysin kristinuskon vastaisesti. Hyvä että näitä rohkeita löytyy myös sieltä rapakon takaa!
”Valerie Tarico, joka psykologina on työssään auttanut uskonnon uhreja, erityisesti evankelikaalisten uhreja. Tarico oli ennen itsekin evankelikaalinen…”
”Tisby mukaan nykyään on mahdotonta sanoa, mikä on uskontoa ja mikä politiikkaa.”
Täsmälleen näin.
”Taricon mukaan infantiilia moralismia ja tämä siitä syystä, että Raamatusta on tehty jotain mitä se ei ole, idoli.”
Olihan varsin tiukasti sanottu. Mutta jotain lapsenomaista on todella niissä joissakin moraalikäsityksissä, joita silloin tällöin täälläkin pulpahtaa esiin. Suomessa on ilmaistu tuo että Raamatusta on tehty Jumala. Se ei siis enää ole vain kirjoitusta Jumalan Sanasta, vaan jumala itse.Nyt jo toinen Billy Grahamin lapsenlapsista on noussut vastustamaan evankelikaalisuutta. Tuolla ylempänä oli puhetta jo Bozista, nyt oli vuorossa Jerushah Armfield.
Billy Graham jälkeiläiset ovatkin liikkeen hajoamisen kärkijoukossa. Toisella puolen on Franklin Graham ja toisella nämä lapsenlapset.
Jerushah Armfield sai tiistaina kommenteillaan jopa näkyvyyttä CNN:llä. Se on aika harvinaista, sillä uskonnollisen oikeiston evankelikaaliset ovat hallinneet julkisuutta pitkään. Maltilliset eivät ole saaneet ennen juurikaan ääntään kuuluviin. Maltillisilla ei ole omia mediakanaviakaan, tai sitten ne ovat niin pieniä, ettei niihin juuri kiinnitetä huomiota.
Armfield oli lopulta sedälleen aika kiltti, mutta Armfield piti evankelikaalisne liikkeessen pesitynyttä trumpismia vakavana haittana.netpunk kirjoitti:
Nyt jo toinen Billy Grahamin lapsenlapsista on noussut vastustamaan evankelikaalisuutta. Tuolla ylempänä oli puhetta jo Bozista, nyt oli vuorossa Jerushah Armfield.
Billy Graham jälkeiläiset ovatkin liikkeen hajoamisen kärkijoukossa. Toisella puolen on Franklin Graham ja toisella nämä lapsenlapset.
Jerushah Armfield sai tiistaina kommenteillaan jopa näkyvyyttä CNN:llä. Se on aika harvinaista, sillä uskonnollisen oikeiston evankelikaaliset ovat hallinneet julkisuutta pitkään. Maltilliset eivät ole saaneet ennen juurikaan ääntään kuuluviin. Maltillisilla ei ole omia mediakanaviakaan, tai sitten ne ovat niin pieniä, ettei niihin juuri kiinnitetä huomiota.
Armfield oli lopulta sedälleen aika kiltti, mutta Armfield piti evankelikaalisne liikkeessen pesitynyttä trumpismia vakavana haittana.Tämän päivän hesarissa oli mielenkiintoinen uutinen siitä, miten on noussut vastaliike. En nyt kerkeä paneutumaan siihen tämän enempää, mutta myöhemmin sitten.
mummomuori kirjoitti:
Tämän päivän hesarissa oli mielenkiintoinen uutinen siitä, miten on noussut vastaliike. En nyt kerkeä paneutumaan siihen tämän enempää, mutta myöhemmin sitten.
Evankelisuutta vastustaminen on varmaan sinusta hyvä asia.

Luin tuon jutun Hesarin verkkojulkaisusta.
Tuossa Hesarin jutussa tuli esille niitä seikkoja, joita olen käsitellyt tällä palstalla ja muuallakin jo ennen vuoden 2016 vaalikierrosta. Jutussa mainittiin Indivisible ja DSA (Domacratic Scialist of America). Näistäkin on ollut puhetta jo aiemmin. Kolmas järjestö jonka ole maininnut on MoveOn.
Kaikki nuo kolme ovat ryhtyneet vastarintaan ihan ruohojuuritasolla. Liittovaltiosta huolimatta monet kunkin yksilön kannalta tärkeät päätökset tehdään osavaltioiden ja erityisesti kuntien tasolla. Tämä taas koskee ihan jokapäiväistä ihmisten hyvinvointia toisin kuin ns. isot liittovaltion tasolla tehdyt päätökset. Tämä ”vasemmiston” strategia paikallistasolla vaikuttamisesta ei ole mitenkään uusi. Uskonnollinen oikeisto aloitti sen noudattamisen jo vuosikymmeniä sitten laajentaen valtaansa vähitellen valtakunnalliseksi.
Ei ole lainkaan yllättävää, että länsirannikon valtiot, erityisesti Kalifornia, ovat vastarinnan eturintamassa. Kalifornialla on erittäin hyvät taloudelliset resurssit torjua uskonnollisen oikeiston masinoimaan kurjistumista. Jos Kalifornia irtaantuisi liittovaltiosta, se olisi maailman viidenneksi tai kuudenneksi suurin kansantalous laskutavasta riippuen.
Nykyinen hallinto on uhkaillut Kalforniaa aika monta kertaa liittovaltion taloudellisen tuen epäämisellä. Tämä on aika koomista, suorastaan epätoivoista. Jokaista saamaansa dollaria kohden, Kalifornia maksaa laskutavasta riippuen 6 tai 7 dollaria liittovaltiolle. Kalifornialaisten rahoilla ylläpidetään republikaanien uskonnollisen oikeiston hegemoniaa vaikka sitten Alabamassa ja monessa muussa köyhässä valtiossa. Välillä on vaikea uskoa, että esim. Arkansas ja Kalifornia kuuluvat samaan liittovaltioon.
Hesari oli vähän myöhässä juttunsa kanssa. Olisivat seuranneet tätä palstaa, niin noista asioista olisi voinut kirjoittaa jo kauan sitten.
Tuolla ylempänä oli pitkälti juttua Alabaman senaattorinvaaleista. Tällä hetkellä tilanne on se, että vaalit hävinnyt Roy Moore hakee oikeusteitse vaalien uusmista, tai ainakin väittämänsä vaalivilpin tutkimista. Alabamassa vaalitarkkailijoina olleiden mukaan vilppiä ei tapahtunut. Republikaanien uskonnollinen oikeisto on näköään valmis vaikka kuinka epärehellisiin tekoihin, jotta heidän hegemoniansa ei murtuisi kokonaan.netpunk kirjoitti:
Luin tuon jutun Hesarin verkkojulkaisusta.
Tuossa Hesarin jutussa tuli esille niitä seikkoja, joita olen käsitellyt tällä palstalla ja muuallakin jo ennen vuoden 2016 vaalikierrosta. Jutussa mainittiin Indivisible ja DSA (Domacratic Scialist of America). Näistäkin on ollut puhetta jo aiemmin. Kolmas järjestö jonka ole maininnut on MoveOn.
Kaikki nuo kolme ovat ryhtyneet vastarintaan ihan ruohojuuritasolla. Liittovaltiosta huolimatta monet kunkin yksilön kannalta tärkeät päätökset tehdään osavaltioiden ja erityisesti kuntien tasolla. Tämä taas koskee ihan jokapäiväistä ihmisten hyvinvointia toisin kuin ns. isot liittovaltion tasolla tehdyt päätökset. Tämä ”vasemmiston” strategia paikallistasolla vaikuttamisesta ei ole mitenkään uusi. Uskonnollinen oikeisto aloitti sen noudattamisen jo vuosikymmeniä sitten laajentaen valtaansa vähitellen valtakunnalliseksi.
Ei ole lainkaan yllättävää, että länsirannikon valtiot, erityisesti Kalifornia, ovat vastarinnan eturintamassa. Kalifornialla on erittäin hyvät taloudelliset resurssit torjua uskonnollisen oikeiston masinoimaan kurjistumista. Jos Kalifornia irtaantuisi liittovaltiosta, se olisi maailman viidenneksi tai kuudenneksi suurin kansantalous laskutavasta riippuen.
Nykyinen hallinto on uhkaillut Kalforniaa aika monta kertaa liittovaltion taloudellisen tuen epäämisellä. Tämä on aika koomista, suorastaan epätoivoista. Jokaista saamaansa dollaria kohden, Kalifornia maksaa laskutavasta riippuen 6 tai 7 dollaria liittovaltiolle. Kalifornialaisten rahoilla ylläpidetään republikaanien uskonnollisen oikeiston hegemoniaa vaikka sitten Alabamassa ja monessa muussa köyhässä valtiossa. Välillä on vaikea uskoa, että esim. Arkansas ja Kalifornia kuuluvat samaan liittovaltioon.
Hesari oli vähän myöhässä juttunsa kanssa. Olisivat seuranneet tätä palstaa, niin noista asioista olisi voinut kirjoittaa jo kauan sitten.
Tuolla ylempänä oli pitkälti juttua Alabaman senaattorinvaaleista. Tällä hetkellä tilanne on se, että vaalit hävinnyt Roy Moore hakee oikeusteitse vaalien uusmista, tai ainakin väittämänsä vaalivilpin tutkimista. Alabamassa vaalitarkkailijoina olleiden mukaan vilppiä ei tapahtunut. Republikaanien uskonnollinen oikeisto on näköään valmis vaikka kuinka epärehellisiin tekoihin, jotta heidän hegemoniansa ei murtuisi kokonaan.“Jutussa mainittiin Indivisible ja DSA (Domacratic Scialist of America). Näistäkin on ollut puhetta jo aiemmin. Kolmas järjestö jonka ole maininnut on MoveOn. ”
Aivan, mutta tämä antoi kuvaa siitä, ettei kyse ole pienten piirien toiminnasta:
”Uusi poliittinen liike syntyi vuosi sitten Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen ja paisui nopeasti valtakunnalliseksi organisaatioksi, joka on kerännyt miljoonia dollareita lahjoituksia ja rohkaissut tuhansia ihmisiä politiikkaan.”
”Trumpin vastainen liike on suurin, vahvin ja kirjavin vasemmistoliike sitten 1960-luvun”
HS 28.12.2017 ”Trumpin vastainen vasemmistoliike ”on kasvanut dramaattisesti” – HS vieraili aktivistien toimistossa Kaliforniassa, jossa suunnitellaan vallan¬kumousta ja ollaan jopa valmiita suoraan toimintaan”
”Kalifornialla on erittäin hyvät taloudelliset resurssit torjua uskonnollisen oikeiston masinoimaan kurjistumista. ”
Tuo selittää paljon, miksi Kalifonia ei alistu ihan mihin tahansa.
”Nykyinen hallinto on uhkaillut Kalforniaa aika monta kertaa liittovaltion taloudellisen tuen epäämisellä.”
”Kalifornialaisten rahoilla ylläpidetään republikaanien uskonnollisen oikeiston hegemoniaa…”
Niin, kukapa ”ruokkivaa kättä” purisi – ainakaan liian lujaa?
”Hesari oli vähän myöhässä juttunsa kanssa. Olisivat seuranneet tätä palstaa, niin noista asioista olisi voinut kirjoittaa jo kauan sitten.”
:D Totta! Mutta äärettömän vähän näistä on ollut suomen medioissa mitään. Mutta hyvä jos edes tämä on…
”Tällä hetkellä tilanne on se, että vaalit hävinnyt Roy Moore hakee oikeusteitse vaalien uusmista…”
Mutta ei näemmä onnistunut siinä.
”Demokraatti Doug Jones julistettiin senaattoriksi Alabamassa – vastaehdokas Roy Mooren väitteet vaalivilpistä eivät vakuuttaneet viranomaisia” HS 28.12.IsraelHi kirjoitti:
Evankelisuutta vastustaminen on varmaan sinusta hyvä asia.
Jos olisit edes yrittänyt lukea sen, mistä tässä ketjussa on kyse, et kyselisi noin typeriä.
- niiseonniin
Parhaiten tämän uskomuksen yleisyyttä alkukirkossa todistaa se, että paikalliset kirkolliskokoukset Roomassa ja Mediolanumissa vuonna 320 sekä yleiset kirkolliskokoukset ovat hyväksyneet opin siitä, että pyhä Maria on ainainen Neitsyt. Niinpä V:n yleisen kirkolliskokouksen 2.ja 6. säännössä sekä VI:n yleisen kirkolliskokouksen 1. säännössä tunnustetaan Jumalan Äidin ainainen neitsyys ja julistetaan kirkon yhteydestä erotetuksi ne, jotka hylkäävät tämän dogmin.
Tämän opin yleisyyttä tällä aikakaudella todistaa vielä sekin, että Neitsyt tulee pyhän Marian erikoisnimeksi, mitä ei olisi tapahtunut, jos häntä olisi pidetty suuren perheen äitinä. Näiden vuosisatojen kirkkoisät tukivat kirkon oppia Jumalan Äidin ainaisesta neitsyydestä vedoten myös Raamattuun. Niinpä profeetta Hesekiel 44. luvun alussa 1-2 jakeissa lausuu:
„Hän vei minut takaisin pyhäkön ulommalle portille, sille, joka antoi itään päin; mutta se oli suljettu. Niin Herra sanoi minulle: 'Tämä portti on oleva suljettuna: sitä ei saa avata, eikä kenkään saa käydä siitä sisälle, sillä Herra, Israelin Jumala, on käynyt siitä sisälle. Se on oleva suljettu'." (uusi käännös -> Hes.44:1-2)
Näissä profeetan sanoissa nähtiin kuvauksellinen ennustus Neitsyt Marian neitsyyden säilyttämisestä senkin jälkeen, kun Jumalallinen lapsukainen tuli hänen kauttaan maailmaan.
On myös nähty selvä todistus ainaisesta neitsyydestä itse Marian sanoissa ylimmälle enkelille Gabrielille, kun tämä ilmoitti hänelle, että hän tulee äidiksi. Neitsyt kysyi silloin enkeliltä:
huuhaaa Kiinnostavaa tekstiä, Netpunk, vuodelta 2017. Koronaa et tosin pystynyt ennustamaan, mutta muuten.
Ehkä kyse ei ihan varsinaisesta ennustuksesta ollut, vaan päätelmistä. Eräänlainen visio.
Se ainakin on totta, että Trump on kyennyt laskemaan Yhdysvaltojen arvovaltaa ja tekemään hyvin epävakaan valtion.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912910Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991686Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461557- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021384Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4001307Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21089Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855