Jerusalem on Israelin pääkaupunki!

Jerusalem on aina ollut ja on aina oleva Israelin pääkaupunki! Ja pää on Kristus, Herramme Jeesus Kristus.

Siunaan Israelia ja Jerusalemia, rauha Israelille ja Jerusalemille Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, Amen!
13268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

No ei ihan. Israelilaiset eivät ole kiinnostuneita Kristuksesta yhtään enempää kuin mitä tarvitaan kristittyjen pyhiinvaeltajien rahastamiseen.

Äänestä
  • Et näköjään ymmärrä mitään Jumalan ikuisista valinnoista ja suunnitelmista. Jerusalem on valitun kansan Israelin pääkaupunki ja pysyy sellaisena ikuisesti. Luvattu maa on vielä kokonaisuudessaan ottamatta haltuun.

    Äänestä

  • ei-lahkoihin kirjoitti:

    Et näköjään ymmärrä mitään Jumalan ikuisista valinnoista ja suunnitelmista. Jerusalem on valitun kansan Israelin pääkaupunki ja pysyy sellaisena ikuisesti. Luvattu maa on vielä kokonaisuudessaan ottamatta haltuun.

    En sentää huijaa itseäni luulemalla että ymmärrän, kuten sinä.

    Äänestä

Ei-lahkoihin on Teuvo - valehtelija.

Äänestä
  • Ei Teuvo kirjoita noin sovittelevasti.

    Äänestä

Jerusalem on aina ollut palestiinalaisten kaupunki, mitään asiaa ei juutalaisilla ole sitä omia.
Trump on yllyttämässä taas kansakuntia sotiin ja tappaa näin viattomia ihmisiä. Trumpilla on kuoleman jälkeen tuliset olot, kun syntejänsä sovittaa.

Äänestä
  • Kuinka määrittelet palestiinalaisen? Mikäli arvaan oikein, et sitä pysty tekemään tälläkään kerralla.

    Trump ei ol eyllyttämässä kansakuntia sotiin ja tappamaan viattomia ihmisiä.

    Tuohon viestisi lopun uskonnolliseen sanomaan en ota kantaa.

    Äänestä

Se on kaikkea muuta kuin juutalaisten aluetta, ovat sen brittien kepulikonstein saaneet sodan jälkeen ja rahahan se on ollut vaikuttimena,
Palestiinalle tuo maa kuuluu ja heidän valtio tulisi Trumpin nyt hyväksyä, saisi Trump vähän sitä mainettaan mudasta parannettua.

Äänestä
  • Määrittele Palestiina. Määritelmästä riippuen katsotaan mikä oikeus sillä tai heillä on ja mihin.

    Äänestä

Ihmettelin kouluaikaan että miten keskitysleirit olivat mahdollisia. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä paremmin ymmärtää miksi juuri tämä yksi kansanryhmä kykenee herättämään jatkuvaa raivoa. Omasta mielestään yläluokan rotu. Kotiinpäin veto omiin. Ja siihen vielä pohjaton aggressiivisuus.

Äänestä
  • Hyvin kiteytit!

    Äänestä

Historia tuntuu olevan jannuilla hukassa .
Jerusalem on ollut ainoastaan israelilaisten pääkaupunki yli 3000vuotta eikä koskaan kenenkään muun.ne palestiinalaiset ns. Ovat naapurimaista tulleita arabeja,muslimeja ja länsiranta ja gaza on ollut asumatonta aluetta vielä muutama sata vuotta sitten ,että näillä syyrian ja jordanian pojilla ei ole mitään pitkää historiaa alueella.
Ei pidä noin asenteellisesti suhtautua asioihin varsinkin jos niistä ei tiedä sen tähden jos joku hihhuli hiukan provosoi

Äänestä

Jerusalem on pyhä kaupunki niin juutalaisille, kristityille kuin islaminuskoisillekin. Islam on noista nuorin uskonto, joten eivät muslimit voi yksin omia Jerusalemia. Trumpin ei olisi kuitenkaan kannattanut sekaantua asiaan. Ääri-islamistit vihaavat jo valmiiksi USA:ta. Pyhä kaupunki on tosin eri asia kuin pääkaupunki. Parasta olisi pitää ainakin osa Jerusalemista edelleen avoimena kaikille tulijoille. Jonkun kommentoijan mielestä juutalaiset ovat aggressiivisia. Entä ääri-islamistit? Eivät juutalaiset harrasta itsemurhaiskuja, vaan suojelevat omaa maataan, kylläkin hyvin tiukasti välillä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ei-lahkoihin kirjoitti:

Jerusalem on aina ollut ja on aina oleva Israelin pääkaupunki! Ja pää on Kristus, Herramme Jeesus Kristus.

Siunaan Israelia ja Jerusalemia, rauha Israelille ja Jerusalemille Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, Amen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu